valtakunnallisessa kilpailussa toiseksi koulun oman kilpailun voittanut Johannes Vanhanen 9c. Finanssialan Keskusliiton, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry:n ja FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan järjestämässä Talousguru 2016 -kilpailussa sijoittui kymmenen parhaan joukkoon Kaarlo Kohonen L13a. Matemaattisten aineiden opettajien liiton MAOL ry:n valtakunnallisissa neljän tieteen kisoissa on matematiikkakilpailun välisarjassa menestynyt Anders Sundström L14d. Fysiikkakilpailun perussarjassa ovat menestyneet hyvin Velma Pohjonen L14a, Anders Sundström L14d ja Ronja Öhrnberg IB1. Ilmari Vauhkonen L13b pääsi ja osallistui valtakunnallisen fysiikkakilpailun avoimen sarjan loppukilpailuun, jossa hän sijoittui viidenneksi. Hänellä oli paikka myös kemiakilpailun loppukilpailussa, mutta molempiin ei voinut osallistua, koska kilpailut olivat samaan aikaan. IS-Vet Oy:n ja matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry:n myöntämän Sirius-palkinnon saivat sijoittumisestaan viiden parhaan joukkoon yläkoulun valtakunnallisessa fysiikan kokeessa Kustaa Yli-Äyhö 9b ja Otto Lankinen 9a sekä sijoittumisestaan viiden parhaan fysiikan reaalin ylioppilaskokeen vastaajan joukkoon Ilmari Vauhkonen L13b. Äidinkielen opettajain liitto ry:n Suomen kirjasäätiön tuella järjestämässä vuoden 2016 abiturienttien Pikku-Finlandia-esseekilpailussa on saanut kunniamaininnan Elisa Seppänen L13a esseellään Valintoja, vastuuta ja vapautta. Suomalaisessa kirjoituskilpailussa on saanut kunniamaininnan Leo Taanila L13c henkilökuvastaan Tikapuut taivaaseen. Helsingin Pohjola-Norden yhdistyksen järjestämässä Pohjola-aiheisessa ainekirjoituskilpailussa on palkittu kunnianosoituksella Anna Savilahti 7c.
Tiede-lehden vuosikerran luonnontieteissä ja äidinkielessä kunnostautuneelle lukiolaiselle sai Antti Vartiainen L14d. Kemia-lehden yhteistyökumppaneineen myöntämän Kemia-lehden vuosikerran kemiasta laudaturin kirjoittaneille saivat Helena Lapatto L13a, Oskari Pakarinen L13a, Markus Lauha L13b, Ilmari Vauhkonen L13b ja Henna Pirskanen L13d. Kemia-lehden vuosikerran aktiiviselle kemian opiskelijalle sai Essi Tallgren L14c. Tutki-Kokeile-Kehitä -tiede- ja teknologiakilpailun lukiolaisten sarjassa on saanut toisen palkinnon Mia Rosendahl IB2 tutkimuksellaan Vaikuttaako solutason happamoituminen ja arteriakudosten pH:n aleneminen LDL-kolesterolin kerääntymiseen valtimosuonien seinämiin? ja kolmannen palkinnon Sanni Lääperi IB2 työllään Sähköistä sirinää – Motiivit teknologian suuntaa kuvaamassa. Parhaasta kemian alan tutkimuksesta palkittiin Camilla Selenius IB2 tutkimuksellaan Mitkä ovat askorbiinihapon, fenolisten yhdisteiden ja monosakkaridien (glukoosin, fruktoosin, ja galaktoosin) pitoisuuserot mahlassa ja kookosvedessä? Tunnustuspalkinnon saivat Iida Kojonen IB2, Samath Lenaduwa Lokuge IB2 ja Liina Yliheikkilä IB2. Liina valittiin Suomen edustajaksi lukiolaisten tiedekonferenssiin Tarttoon Viroon. TuKoKe-kilpailun luokkien 3–9 sarjan ovat voittaneet Ronja Holopainen 9c ja Elina Tanskanen 9c tutkimuksellaan Rakkaudesta rypyttömyyteen. Kolmannen palkinnon saivat Iina Kaisaniemi 9b ja Liisa Lensu 9b tutkimuksellaan Ennakkokäsitysten vaikutus suoriutumiseen matemaattisessa testissä 4.-luokkalaisilla. Tunnustuspalkinnon saivat Ella Forsman 9d ja Emma Järvi 9d tutkimuksellaan Tahrojen esikäsittely erilaisilla pesuaineilla. Ella ja Emma valittiin Suomen edustajiksi kansainväliseen INTEL ISEF -kilpailuun Phoenixiin Yhdysvaltoihin.
Tilastot ja tunnustuspalkinnot
101