Kuuden jurtan matka Mongoliasta Suomeen

Olimme Vapun kanssa olleet Mongoliassa heinäkuussa 2013 viikon maan kansallispäivien eli Naadam-juhlien aikana Pohjoismaiden suurlähettilään Baldan Enkhmandakhin (Enkhe) vieraana. Tuolloin julkistettiin 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta -teokseni mongolinkielinen käännös, joka oli jaettu mm. maan kaikkiin kouluihin. Tällöin tutustuimme maan kansallisasumuksiin eli jurttiin (mongoliksi ger). Esimerkiksi Ulaanbaatarin mielisairaalan pihalla oli useita jurttia, joissa avohoitopotilaat elivät hoitaen lampaitaan ja kanojaan. Tällöin mietin, miten jurtan saisi Suomeenkin juurtumaan.

Taustaa

Syksyllä 2013 saimme Heikki S. von Hertzenin kanssa kumpikin Y-säätiöltä sen eläkkeelle siirtyvän toimitusjohtaja Hannu Puttosen kunniaksi vasta perustetun Hannu Puttonen - palkinnon á 2500 €. Ajattelin antaa tuon palkintosumman asunnottomien hyväksi sopivalla tavalla, mutta en minkään järjestön juokseviin kuluihin. Aloin pohtia jurtan hankkimista VVA:n (Vailla vakinaista asuntoa ry) kesämökin yhteyteen Vartiosaareen. Ensi tiedustelut Enkhen kautta eivät johtaneet tuloksiin. Hän suositteli sen ostamista Saksasta tai Ruotsista, mutta yhteydet eivät onnistuneet.

Vuonna 2016 kävin kahdesti Mongoliassa, talvella susien metsästysretkellä ja kesällä taas Naadamin aikana kalastusretkellä ystävieni kanssa. Kesällä oppaanamme oli Enkhen pikkuveli Suchee Naranchuluun (Chuka), joka lupasi selvitellä asiaa. Asia eteni edelleen verkkaisesti.

Pakettiauton, laivan, junan vai rekan kyydissä?

Yritin kuitenkin saada jurtan 29.11.2017 mennessä 75-vuotissyntymäpäiväni Helsingin Työvä- entalon (Paasitornin) edustan puistikkoon. Aluksi Chukan piti tuoda se pakettiautolla ja pystyttää se itse. Olin lähettänyt hänelle ja kuljettajalle kutsut ynnä 3000 €. Kuljettaja perui kuitenkin matkan talven keliolosuhteiden takia. Sitten rahdin piti tapahtua alkuvuonna rautateitse Kiinaan satamaan ja sieltä meritse Suomeen. Kiinan rautateillä oli ongelmia, joten Chuka tiedusteli maaliskuussa 2018 rautatierahtihintoja 5 – 6 rahtiyhtiöltä Ulaanbaatarista Helsinkiin. Projektin viivästyminen koitui onneksi. Vapun mukaan olin leveillyt kylliksi eri puolilla hankkeesta, jonka takia monet muutkin alkoivat kiinnostua jurtan hankkimisesta. Maaliskuun loppuun mennessä 2018 oli jo viisi jurttaa tilattu: ohellani Jutta Immanen-Pöyry & Kyösti

Pöyry, Paula Kokkonen & Pekka Pyökkimies, Mauri & Marjaana Niemi sekä Markku Pekurinen & Maijaliisa Junnila. Jonkun tilaisuuden jälkeen iltayöstä poikkesimme Vaakunan baariin. Lähellämme oli Pekka Vilkunan tuttu, Ylivieskan palvelukodin tj Martti Matikainen. Parin oluen jälkeen puoleen yöhön mennessä hänkin päätti hankkia jurtan.

Kertokoon ostajat itse, miten jurtta tuli hankittua:

Paula Kokkonen: Olimme kotonamme

Ihantolassa (taloyhtiömme nimi) tammikuussa

2018. Ilkka kertoi tilanneensa jurtan, tosiasiassa kaksi Mongoliasta eikä tiedä mitä toisella tekisi.

Sanoin heti: myy se meille. Olin kansanedusta- jana ollessani päätynyt Eduskunnan Mongolian ystävyysryhmän puheenjohtajaksi. Teimme ryhmän kanssa uskomattoman upean matkan maahan. Yövyimme Karakorumissa jurtassa ja ajattelimme, että jurtta olisi ihan mahtava. Asia jäi vaiheeseen, kunnes Ilkka kertoi asiansa. Seuraavana aamuna soitin pikkuveljelleni Veikolle Paraisiin kysyen, istuuko hän tukevasti. Kerroin ostoksestani ja että jurtta tulee hänen mailleen. Eihän minulla itselläni ollut paikkaa, mihin sen laittaisi. Projektista tuli isompi kuin ajattelimme, kuten Ilkka kertoo tuonnempana. Veikko on sittemmin toiminut talkkarina, jotta jurtta pysyy kuivana. Olemme yöpyneet siellä talvellakin. Syksyllä viritimme pressuja jurtan päälle, jotta lumen poisto olisi helpompaa. Ne ovat myös auttaneet jurtan kankaiden kuivana pysymistä. Kunnon kansalaisina emme voineet yöpyä siellä Uudenmaan rajan ollessa kiinni pandemian aikana, vaan jäimme kotikonnuillemme.

Mauri Niemi: Minulla on hyvin muistissa ilta, kun istuimme keväällä 2018 HUS:n taidetoimikunnan matkalla baarissa Riikassa, Latviassa ja kuulin Ilkalta (joka on taidetoimikunnan puheenjohtaja) jurttatilauksesta. Minulta ei mennyt kymmentä sekuntiakaan, kun sanoin ”minulle myös”. Syynä oli taannoinen matkani Mongoliaan, jossa olin tutustunut jurttiin ja havainnut ne käyttökelpoisiksi. Hankkiminen oli jäänyt vain haaveeksi. Emme jutelleet asiasta sen koommin. Ilo olikin suuri, kun parin kuukauden kuluttua kuulin rekan lähteneen Ulaanbaatarista. Näin Lalli sai jurttansa Köyliöön. Kiitos.

Markku Pekurinen: Miten Markusta ja Maijaliisasta tuli onnellisia jurtan omistajia? Markku oli ollut 2000-luvun ensi vuosikymmenellä useamman kerran työtehtävissä Mongoliassa arvioimassa ja kehittämässä maan terveydenhuollon uudistusta. Väki asui jurtissa maan joka kolkassa, jopa pääkaupungin väestöstä kolmannes asui niissä. Eivät edes yli kymmenen miljoonaa eläintä tuhonnutta kolme kylmää ja rankkaa zud-talvea vuosina 1999-2002 saaneet ihmisiä jättämään jurttiansa vain kesäasunnoikseen. Ulaanbaatarin jurttaesikaupungit näyttivät samanlaisilta kuin mitä Sakari Pälsi kuvasi kirjassaan Valkoiset arot. Muistoja Mongolian matkalta. Markku oli jo tuolloin selvitellyt mahdollisuutta hankkia jurtta. Hänen mongolialainen työparinsa Dr. Otgon ja muut suosittelivat tukeutumista eurooppalaisiin yrityksiin. Maijaliisa ei ollut lainkaan innostunut asiasta. Markku kävi myöhempinäkin vuosina Mongoliassa palaten aina asiaan, mutta törmäsi kotonaan kysymykseen: ”Mitä me sillä tekisimme?”

Jutta Immanen-Pöyry oli kertonut Ilkalle Markun haaveista. Tämän perusteella Ilkka otti yhteyttä Markkuun tiedustellen kainosti: ”Joku kertoi Sinun haaveilleen jurtasta, mutta Maijaliisa ei. Luonnollisesti Sinä tässä tilanteessa valitset Maijaliisan. Mutta kysynpä silti.” Markku tiedusteli asiaa vaimoltaan kautta rantain ja kuin yllättäen, Markun tulkinnan mukaan, tämä näytti lievää vihreää valoa. Seuraavana päivänä Markku ilmoitti: ”Liitymme mieluusti jurttarinkiin.” Asiaa auttoi se, että Markku ja Maijaliisa olivat hiukan aikaisemmin keskustelleen vierasmajan tarpeellisuudesta kesäasunnolleen. Alustavan nettikartoituksen perusteella vierasmaja olisi tullut jurtan hintoihin, joskin hintavertailun puolueettomuutta voi aina epäillä.

Jutta Immanen-Pöyry: Jurttahistoriamme on lyhyempi ja vähemmän empiirinen. Emme olleet kumpikaan käyneet Kössin kanssa Mongoliassa. Toki työni puolesta (Stakes/THL kansainväliset asiat) oli tilaisuus kuulla työkavereideni ja konsulttien matkakertomuksia ja tavata Suomessa käyviä delegaatioita. Varsinkin eräs naislääkärien ryhmä jäi mieleeni. He kertoivat jurttaelämästä ja sen merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille. G.J. Ramstedtin matkakertomukset osaltaan myös lisäsivät kiinnostusta jurttia kohtaan.

Maaliskuun puolivälissä olimme Taipaleilla illanvietossa, teemana Iran. Stakesilla oli Iranyhteistyötä sen verran kuin poliittinen tilanne salli. Siinä välissä Ilkka kertoi Mongoliasta ja mahdollisuudesta hankkia jurtta. Tilaisuus oli ainutlaatuinen ja innostuin. Otin katsekontaktin Kössiin (samanlaisen kuin muistetaan sivulauseesta Valkealan vihkipapin puheessa). Asia oli sillä selvä. Jurtassamme on nyt pidetty tilaisuus jos toinenkin. Kyläläiset ovat olleet innoissaan. Ainut ongelma ovat olleet lähiseudun kissat, jotka hiipivät seinäkankaan alta sisälle eivätkä hädän tullen tajua mennä ulos. Alaosa on nyt tiivistetty harsokankaalla. Jo nyt seuraavan kesän pystytystalkoisiin osallistunut nuori mies, jolla on kokemusta maahantuonnista, on ilmaissut kiinnostuksensa jurttien hankinnasta.

Jurtat kahden viikon matkalle

Chuka tilasi jurttatehtaalta kuusi läpimitaltaan kuuden metrin eli noin 30 m2:n jurttaa, kukin hinnaltaan 1200 €. Hintaan sisältyivät kuusi mongolialaista perinteistä rauta-uunia.

Rautatiekin osoittautui liian monimutkaiseksi ja kalliiksi. Chukan onnistui lopulta tehdä sopimus valkovenäläisen rahtiyhtiön kanssa maantiekuljetuksesta (4500 €). Yhtiö oli toimittanut uuden uutukaisella Volvo-kylmärekalla Puolasta omenoita ja vihanneksia Ulaanbaatariin ja olisi joutunut palaamaan tyhjänä takaisin.

Jurtat lähtivät matkaan Ulaanbaatarista 28.6.2018. Chuka ei kuitenkaan osannut hoitaa huolintatehtäviä kunnolla. Joitakin papereita puuttui, joten auto seisoi Altanbulagin rajaasemalla Venäjän puolella peräti viisi päivää.

Tänä aikana Chuka pyysi minulta toistuvasti lisädokumentteja ja kertoi joutuneensa lahjomaankin jonkun mongolialaisen firman, joskin 50 dollarilla (tätä en hänelle maksanut). Illalla 2.7. lähetin Enkhelle viestin, voisiko hän auttaa pikkuveljeään. Asia saatiin järjestettyä. Onneksi myös kuljettaja vaihtui, joten en nähnyt tuon jumiin jääneen miehen jälkikäteistä ilmettä.

Sitten uusi 25-vuotias valkovenäläinen kuljettaja Vasili Volkov körötteli noin 5000 km ja kahdeksan päivää, kahdeksan tuntia päivässä 80 km/t Torfkonovkan/Vaalimaan raja-asemalle, jonne hän saapui 11.7. Venäjän puolella rajaa meni taas vuorokausi jonkun dokumentin puuttuessa.

Vaikka olin lähettänyt Chukalle lentolippujen hinnan, oli hän päättänytkin matkustaa junalla kuuden uunin kanssa, jotka eivät ehti- neet rekkaan. Moskovassa hän oli 10.7. Hän ei saanut lastata uuneja Suomeen tulevaan junaan, joten ne jätettiin Moskovaan, jossa lienevät edelleenkin. Chuka hoiteli Torfkanovkaan puuttuvia tietoja.

Viimein Suomessa

Sain 13.7. tietää rekan päässeen Suomen puolelle. Olin löytänyt Virolahdella sijaitsevan huolintaliikkeen W Cargon, joka hoiti tullausmuodollisuudet. (Rahtia oli kaikkiaan 108 paketillista eli yksi jurtta koostui 18 paketista). Ajomatkani oli kimurainen, GPSni ei ollut päivitetty ja alueella oli runsaasti uusia teitä ja kiellettyjä ajosuuntia, mutta ei tämä ollut viikkojen varrella suurimpia huolia. Odottelin kolmisen tuntia ja lopulta kohtasin Volvon ja Vasilin.

Siitä lähdimme viemään ensimmäistä jurttaa Jutalle ja Kössille Immasentielle Sippolan Kaipiaiseen. Jurtat olivat iloisessa sekamelskassa rekan sisällä ja arvuuttelimme, millaisista osista kokonainen jurtta koostuu. Teimme mielestämme oivallisen kasan tantereelle ja kuljetimme peräkärryllä sen perille, jossa odotti loistava hirvikeitto. Kun rekka oli jouduttu pysäköimään suuremmalle tielle noin 500 metriä päämäärästä, ei Vasili uskaltanut jättää autoaan varkaiden pelossa ja tulla kanssamme syömään. Niinpä veimme keittoannoksen hänelle auton hyttiin.

Illaksi lähdimme kotiimme Helsinkiin, jonne Chuka saapui lopulta omia reittejään. Koska rekalla oli kiire takaisin Valko-Venäjälle, purimme neljä jurttaa (á 400 kg) kotimme pihalle suuriksi kasoiksi. Vapun ilme ei osoittanut valtavaa ihastusta! Vasili ei taaskaan uskaltanut tulla kotiimme yöksi, vaan nukkui rekan ohjaamossa kadun varrella.

Ja sitten vain jakelemaan jurttia

Lauantai-aamuna lähdimme Chukan kanssa saattamaan Vasilin Volvoa Isnäsiin Markun ja

Maijaliisan Kesähuvilan pihalle, jossa purimme heidän jurttansa. Tämän jälkeen Vasili suuntasi matkansa Vaalimaan suuntaan. Puolen tunnin kuluttua hän soitti ja kertoi unohtaneensa pyytää allekirjoituksen rahtikirjoihin tavaroiden luovuttamisesta. Ajoin hänen peräänsä, ostin äkkiä hänelle matkan varrelta lahjoja, allekirjoitin ja samalla hän antoi myös unohtamiaan asiakirjoja minulle, mutta – kuten myöhemmin ilmeni – ei kaikkia. Käännyin takaisin Isnäsiin, jossa jurttaa jo pystytettiin. Tästä pystytysvaiheesta isäntäväki on tehnyt teknisesti hienon ja yksityiskohtaisen kuvakirjan. Sen perusteella kykenee ”kuka tahansa” sen pystyttämään (?). Sauna ja uskomattomat tarjoilut kuuluivat kuvaan.

Sunnuntai kului tarkastusmatkalla Jutan ja Kössin luokse Kaipiaisiin. Olimme ottaneet vääriä osia kuormasta, joitakin liikaa ja joitakin liian vähän. Nyt saatiin Chukan asiantuntemuksella ”koko kokko kokoon” – joskin yksi kattoriuku toimitettiin myöhemmin Isnäsiin.

Maanantaina 16.7.2018 Helsingissä oli Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tapaaminen. Koko Helsinki oli liikenteellisessä motissa itäistä osaa lukuun ottamatta. Saatoimme siten toimittaa Chukan kanssa yhden jurtan veneellä VVA:n kesämökille Vartiosaareen, jossa vasta suunniteltiin sille paikkaa.

Tiistaina lähdimme Viitasaarelle Martti Matikaisen kesähuvilalle, jossa paitsi kiertelimme pikaveneellä seudun järvimaisemia myös saunoimme ja söimme yltäkylläisesti. Pystytystalkoita ei ollut.

Keskiviikkona lähdimme matkaan ystäväni Don McCrackenin pakettiautolla Paraisia kohti Paulan ja Pekan maalaisidylliin Paulan veljen Veikko Kokkosen maille. Don on tehnyt käsin itselleen Suomessa jurtan. Kattokruunun, pystypuiden, seinien ja 82 kattoriu´un veistämiseen kului kuusi viikkoa. Mallin hän sai ystävältään, Kurussa jurttia tekevältä ja myyvältä Stevieltä (Finger Jurtta, www.jurtta.com). Don myös vuokraa jurttaansa. Se oli 70-vuotissyntymäpäi- villäni Suvilahden kattilahallin edessä Helsingissä. Sitä on usein käytetty saunana Helsinki-päivien yhteydessä Töölön lahden rannalla. Toinen jurtta vieressä on toiminut pukuhuoneena.

Paraisilla oli siirretty vuoria, valtavia kiviä pirstottu, parikymmentä puuta kaadettu, erillinen sepelillä päällystetty tiekin tehty sekä järeästä puutavarasta komea pohjarakennelma, jolle jurtta pystytettiin jo aikamoisella, Chukan ja Donin ammattitaidolla. Kun miehiltä kysyttiin, kauanko jurtan pystyttäminen vie, he vastasivat: muutaman tunnin, mutta jos joku auttaa niin neljä tuntia.

Chukan toinen sanonta oli: ”jos haluat saada jotakin tehdyksi, anna se kiireiselle miehelle”.

Kiinnostavaa oli taas veneellä kulkea ja tutustua venäläisen omistajan hallitsemaan naapurissa olevaan Airiston alueeseen, joka saavutti kuuluisuutta muutaman kuukauden kuluttua käynnistämme. Paikallisessa ravintolassa nautimme taas hulppean, varhaisen päivällisen. Tuntui, että jurtan omistajat kilpailivat keskenään tarjoomuksistaan meille.

Torstaina oli Chukalla lepopäivä, joten saatoin hänet onkimaan VVA:n mökille Vartiosaareen. Saaliiksi hän sai viidessä tunnissa yhden pikkuahvenen. Kotimme edessä uimarannalla on myös koripallokenttä. Illalla NMKY järjesti siellä yökoriksen maahanmuuttajanuorille. Chuka lähti mukaan, sillä onhan hän maansa ikämiesten (50 v) koripallomestareita. Lyhyen läntänä hän jallitti kaikki muut, mutta ei kyennyt saamaan laudasta takaisin pomppaavaa palloa pidempien pelaajien siepatessa sen.

Perjantaina saatoin hänet Pietarin bussille. Olimme lastanneet Dodge Grand Caravan

-autooni viimeisen jurtan, jonka kruunu sidottiin komeasti katolle. Chukan lähdettyä, suuntasin auton Lallin ja Piispa Henrikin maille Maurille ja Marleenalle Köyliöön, loppumatkan upeita sivuteitä pitkin. Lähtiessäni näin Vapun helpottuneen tunteen, kun pihamaamme tyhjeni. Maurille ei tarvinnut paljon selitellä jurtan pystytystekniikkaa, olihan hän Skanskan toimitusjohtajana pystytellyt suurempiakin rakennuksia.

Sovittiin, että jurttaporukka voi tulla ihailemaan Köyliöön lopputulosta seuraavana kesänä, mikä tapahtuikin. Tarjoiluissakaan isäntäväki ei jäänyt jälkeen muista.

Loppu hyvin, vaikka…

Ajomatkaa kertyi viikon aikana 2400 km ja 30 m2 suuruisen jurtan kustannuksiksi arvonlisäveroineen, tulleineen, huolintakuluineen ja rahteineen tuli 2300 euroa, jolla saisi korkeintaan neliömetrin suomalaisesta asunnosta, eräistä Helsingin uudisrakennusten yksiöistä vain neljännesneliömetrin.

Chuka myöhästyi Moskovassa lentokoneesta ja joutui hankkimaan uuden lipun. Tulliin jouduin maksamaan (12 % jurttien ostohinnasta eli 731 €), vaikka tullia ei peritä mongolialaisista alkuperäistuotteista. Se oli katsottava vain mittatappioksi muihin kokemuksiin nähden. Olin saanut Chukalta kopion tuotteiden alkuperätodistuksesta leimoineen. Tämä ei riittänyt Suomen tullille, vaan alkuperästä vaaditaan nimenomaan alkuperäinen todistus. Sitä ei saatu jälkikäteen Mongoliasta. Se oli mennyt ilmeisesti kuljettajamme Vasilin mukana eikä sitä saatu Valko-Venäjän rahtiliikkeestäkään. Valitus tulliviranomaisille ei tuottanut tulosta. Ilmeisesti sen verran väärennettyjä ”kopioita” on ollut liikkeellä.

VVA:n jurtta on vielä pystyttämättä, se on ollut esillä Asunnottomien yönä 2018 ja Vankipäivänä 2019 Helsingin Dallapé-puis - tossa. Molemmilla kerroilla pystytystalkoissa oli mukana uusien jurttien omistajia näyttäen ylpeinä yleisölle rakennustaitojaan. Jatkossa se pystytettäneen Vartiosaareen riippuen koronaepidemiatilanteesta.

Kun ihmiset ovat kuulleet näistä jurtista, monet ovat kaivanneet niitä itselleenkin. Houkutuksesta huolimatta – tai kokemuksesta viisastuneena – en ole myöntynyt heidän pyyntöihinsä. Mutta jurttien tuonti voisi olla jollekin yhteisölle tai yrittäjälle oivallinen harrastus.

Tapasin Chukan tammikuussa 2020 Ulaanbaatarissa yhtä iloisena kuin ennenkin. Hänen isoveljensä Enkhe sen sijaan lausui painavia mielipiteitä nuoremmasta veljestään. Miedoin ilmaisu taisi olla: ”aivan mahdoton taivaanrannan maalari…” Olisittepa nähneet Vapun autuaan ilmeen, kun jurttaosien kasat olivat poissa pihaltamme. En uskaltanut ehdottaa, että yksi jurtta olisi kokeeksi pystytetty viikoksi meillekin ja kutsuttu naapurit ja ystävät juhlimaan.

Meillä suomalaisilla jurtan omistajilla on nyt oma WhatsApp-ryhmämme.