Aikidolehti 2/2007

AIKIDO Suomen Aikidoliiton jäsenlehti 2 / 2007

Kotimaisten opettajien leiri Aikidoa ympäri maailman Suuri budoleiri 2007

PÄÄKIRJOITUS

Jussi Koukku

Kaiken maailman aikidoa Edellisen lehden ilmestymisen jälkeen on ollut tapahtumarikas jakso myös monelle aikidon harrastajalle. Sen pystyi hyvin aistimaan myös toimitukseen saapuneiden juttujen määrästä ja luonteesta. Jouduimme tilanteeseen, jossa muutamia tarjolla olleita tarinoita jouduttiin valitettavasti karsimaan. Vuoroaan jäi odottamaan mm Mikkelin aikidosta ja Suomen komeimmasta dojosta kertova artikkeli. Ei siis kannata huolestua, jos omat tuotokset eivät vielä saaneet palstatilaa.

myös antamaan aikidosta ja lajin parissa toimivista ihmisistä positiivisen kuvan.

Hyvin hyödynnettynä siitä saadaan oiva työkalu kun ruvetaan tekemään aikidon markkinointityötä oikein tosissaan.

Joulupukkia odotellessa, Jussi

Johtoteemaksi tähän lehteen valittiin aikidon harrastamisen monimuotoisuus. Harjoittelusta eksoottisissa oloissa kertovat Etelä-Afrikan, Ranskan ja Japanin matkaajien kokemukset. Kotoisissa oloissa ollaan oltu esim. perinteisellä kesäleirillä, omien senseiden leirillä Vantaalla, Suurella Budoleirillä Tampereella, Velkuan leirillä Turun Saaristossa ja Karkun Hyvinvointikeskuksessa. Omista aikidokokemuksista mieleenpainuvimmat olivat Petteri Sileniuksen vetämä Aikido-eräleiri Riihimäen maisemissa ja Kustaa Ylitalon ohjaama Parinpellon aseleiri. Muistan elävästi voimakkaan savuntuoksun mitä laavulla yönsä viettäneet aikidokat levittivät hikoilun myötä pienen koulun voimistelusaliin.

Edellämainitun kaltaiset positiiviset muistijäljet ovat omalta osaltaan auttamassa myös leireillä ja harjoituksissa opittujen asioiden omaksumisessa.

Muistot erilaisista ja erikoisista harjoittelutilanteista yhdistettynä leireillä nousevaan yhteishenkeen antavat motivaatiota tarvottaessa läpi räntäisen Suomen talven.

Tämä monimuotoisuus ja asenne, mikä artikkeleista on aistittavissa, on omiaan

Aikido-lehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti ilmestyy vuonna 2007 kaksi kertaa. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Levikki on noin 1500 kpl.

Lehteä voi myös ostaa Aikidoliitosta.

Päätoimittaja: Jussi Koukku 0400 494 626 jussi.koukku@phnet.fi

2

AIKIDO 2/07

Ilmoitusmyynti: Aikidoliiton toimisto, Sari Onninen Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu 20, 00240 Hki 09 - 3481 2566 040 - 573 8166

Paino: Crafico/ M&P-Paino, Lahti

Ulkoasu: Outi Heistman, Crafico

Kannen piirros: Outi Heistman

Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista kuten kuvista ja kirjoituksista. Kijoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla.

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Lauri Holopainen

S I S Ä L LYS LU E T T E LO

Tunne ja tunnelma Tunteeseen tai tunnelmaan vaikuttaminen herättää joskus erikoisen kokemuksen. Esimerkiksi katsoessani automainosta televisiosta saatan mainoksen päätyttyä huomata herääväni kuin kiehtovasta unesta, jonka ei toivoisi vielä päättyvän. Joku osasi käyttää oikeita ääniä, värejä, kuvakulmia ja liikettä niin että syntyi hyvin kiehtova hetki; mainoksen tunnelma oli juuri oikeanlainen.

Herätessäni huomaan olevani hiukan varuillani, sillä enhän ollut suunnitellut uppoavani mainoksen maailmaan niin kokonaan. Ketkähän muut minuun vaikuttavat? Kuka manipuloi tunnettani?

Kenen sallin vaikuttaa itseeni?

Aikidosalilla syntyy usein rento ja avoin tunnelma, melko huomaamatta sekin.

Tunnelma syntyy usein aiki-taison aikana, tutun vetäjän ohjatessa harjoitusta.

Jokainen keskittyy ensin omaan suoritukseensa ja lämmittelee, jotta parin kanssa harjoitellessaan voisi antaa ja vastaanottaa maksimaalisesti. En tunne avoimen tunnelman syntymekanismia, mutta sitä voi auttaa esiin - vetäjän niin halutessa - pienellä nihilistisellä vitsailulla tai aivan arkisellakin puheella.

Joskus ollaan aivan hiljaa ja silti syntyy antoisaan harjoitteluun välttämätön rentous. Joudun toteamaan, että joku on taas osannut vaikuttaa tunnelmaan, tunteeseen, mutta tällä kerralla en ole varuillani. Tämä on oikeaa, tätä haluan, tähän luotan, tämä kannattaa.

todella maittavan illallisen. Illanvieton musiikista vastasi Jarkko Tuominen, jonka laulu ja musisointi elähdyttivät sekä paikalla olevia harjoittelijoita, juuri päättynyttä dan-koettaan juhlivia sekä opettajia. Lämmin kiitos vielä kerran kaikille teille, jotka olitte leirillä ja teitte töitä leirin onnistumiseksi.

Kotimaisten opettajien leiri sai hyvän vastaanoton harjoittelijoiden ja opettajien taholta. Niinpä tätä leirimuotoa jatketaan ja kehitetään. Seuraavaa leiriä on suunniteltu ensi syksyksi tai ehkä vuoden 2009 alkuun. Kotimaisten opetajien leiriä kannattaa kehittää ja ylläpitää jo yksin siitä syystä, että liitto voi järjestää edelleen toimivia, kehittäviä ja antoisia leirejä, vaikka dan-leirien lukumäärä vähenee. Vuonna 2008 emme järjestä pääsiäisleirin ja kesäleirin yhteydessä dan-leiriä. Igarashi-sensei (pääsiäisleiri) ja Kobayashi-sensei (kesäleiri) eivät toivo dan-leiriä leirinsä yhteyteen monien kiireidensä vuoksi.

Lauri Holopainen Aikidoliitto pj.

Pääkirjoitus

2

Puheenjohtajan palsta

3

Toiminnsnjohtajan palsta

4

Kouluttautuminen kannattaa

5

Aikidon kehittämispäivät

6

Hokutokai 20 vuotta Vantaan Jukara 35v!

7

Aikidoa ja maailmanparannusta

8

Leirimatka L´annioniin

10

Virtaa!

14

Aikidoa Mäkelänrinteen urheilulukiossa

16

Tietoisuutta, voimaa ja mieltä

17

Kirja-arvostelu

19

Zen meni, dojo jäi

19

Ummikkona Japanissa

20

Kotimaisten opettajien leiri aloitti uuden perinteen suomalaisessa aikidossa 23 Suuri Budoleiri 2007

25

Leirikalenteri

27

Juniorivaliokunnan sivut

28

Toimistosivut

31

Kotimaisten opettajien leiri Lokakuun alussa Kotimaisten opettajien leirillä Vantaalla harjoiteltiin perjantaiillasta sunnuntai-iltapäivään asti. Vantaan Jukaran Auno ja Elisa Mäkisen kanssa saimme luotua leirin kaikki järjestelyt. Leirin tunnelma oli hyvä koko ajan. Tunnelmasta vastasivat seitsemän opettajaa: Harri Rautila, Juhani Laisi, Kari Tamminen, Kustaa Ylitalo, Miranda Saarentaus, Rémi Delcos ja Risto Räty.

Leirillä jaettiin dan-diplomit ja Tekninen valiokunta järjesti myös tällä leirillä dan-kokeen. Leirin yhteydessä oli myös syysliittokokous, johon saatiin seurojen valtuuttamia edustajia varsin tyydyttävä määrä. Liittokokouksesta kertoo tässä lehdessä toiminnanjohtajamme Sari Onninen. Leirin illanvietossa nautimme

AIKIDO 2/07

3

TOIMINNANJOHTAJAN PALSTA Vuosi alkaa kallistua loppuaan kohti ja tilinpäätöksen aika lähestyy. Aikidoliiton vuosi oli tapahtumarikas niin leirien kuin koulutustenkin suhteen.

Perinteisten liiton leirien lisäksi uusi kotimaisten opettajien leiri sai loistavan vastaanoton, aiheesta toisaalla tässä lehdessä.

Leiritoiminnasta

Leirit ovat oiva tapa nähdä uusia aikido-opettajia, harjoitella kenties uudella tavalla aikidoa sekä tavata muita lajin harrastajia. Aloittelijat ovat silloin tällöin kyselleet liiton toimistolta, voivatko he osallistua leirille, kun ovat vasta 6.kuyn suorittaneita. Kynnys leirille lähtemiseen tuntuu olevan korkealla, johtuen ehkä epätietoisuudesta. Aikidoleirille kaikki ovat tervetulleita vyöarvosta riippumatta, ellei ohjelmassa ole erikseen rajattua vyövaatimusta.

Lajissamme on rikkaus, että niin aloittelijat kuin pitemmälle ehtineet harjoittelevat samalla tatamilla. Seurojen omien leirien lisäksi harrastajia kannattaa kannustaa vierailemaan myös muiden seurojen ja liiton leireillä.

Leirien järjestäminen on niin liitolle kuin seuroillekin oma projektinsa,

Sari Onninen

jossa talkoohenkiset jäsenet ovat kullan arvoisia. Leiripaikan varaaminen, aikataulujen järjesteleminen muiden käyttäjien kanssa, raha-asioiden hoito, leiripaikan siivous, opettajan kestitys ja huomioiminen jne. jne. ovat asioita, joita leirille harjoittelemaan tullut ei tule ajatelleeksi.

Järjestelyt eivät ole kuitenkaan hoituneet itsestään, vaan joku on antanut arvokasta vapaa-aikaansa asioiden tekemiseen. Näille talkooihmisille suurin kiitos lienee se, että leirille tulee osanottajia nauttimaan heidän ”kättensä jäljistä”. Osallistukaa tapahtumiin ja nauttikaa niiden annista, sillä taataan niiden jatkuvuus!

Koulutuksesta

Koulutuksia järjestettiin runsaasti sekä keväällä että syksyllä. Uusia I-tason seuraohjaajia koulutettiin yhteensä 42, heistä aikuisohjaajia 26 ja junioriohjaajia 16. II-tason pilottikoulutuksen suorittaneita on yhteensä 22, heistä kaksi on suorittanut koko II-tason ohjaajakoulutuksen (väh. 100 tuntia).

Graduointituomarikoulutukseen lokakuussa osallistui 26 henkilöä, suurin osa heistä jo tuomarioikeudet omaa-

via, mutta myös uusia tulevia graduointituomareita.

Koulutusuudistuksen myötä kiinnostus liiton tarjoamaa koulutusta kohtaan on lisääntynyt ja seuroissa panostetaan ohjaajien tietotaidon lisäämiseen. Sen lisäksi, että seurassa on motivoituneita ja osaavia ohjaajia, liikunta-avustuksissa koulutetuista ohjaajista on seuralle myös taloudellista etua.

Kokouskuulumisia

Aikidoliiton syyskokous järjestettiin kotimaisten opettajien leirin yhteydessä Vantaalla 6.10. Kokouksessa oli läsnä 17 seuran edustajaa, yhteensä 28 osanottajaa. Kiitos kaikille aktiivisille osanottajille sekä Auno Mäkiselle kokoustilan järjestelyistä!

Kokouksen sääntömääräisinä asioina hyväksyttiin vuoden 2008 toimintasuunnitelma, budjetti, tilintarkastajat ja heidän palkkiot, jäsenmaksut, avustukset ja kokouspalkkiot.

Hallituksen erovuoroiset Janne Rovio ja Kari Tamminen valittiin uudestaan kolmivuotiskaudeksi (2008-2010) hallitukseen.

Puheenvuoroja käytettiin innokkaasti mm. hallituksen sääntömuutosesitystä ja toimintasuunnitelmaa käsiteltäessä.

Sääntömuutosesitys hylättiin, toimintasuunnitelma hyväksyttiin muutamalla korjauksella.

Ensi vuoden toimintasuunnitelmassa uutena asiana on viestintä- ja lajimarkkinointiprojekti, jonka tarkoituksena on saada aikidolle enemmän näkyvyyttä sekä tietoisuutta suuren kansan keskuudessa ja sitä kautta uusia harrastajia jäsenseuroihin. Osa projektista toteutettaisiin yhteistyössä jäsenseurojen kanssa, jotta myös seurojen näkyvyys eri medioissa toteutuisi seuran osalta pienellä panostuksella. Projektista lisää ensi vuoden aikana.

Onneksi on lisenssivakuutus!

Aina sattuu, kun tapahtuu. Tämän olen todennut jo valitettavan moneen kertaan tänä vuonna. Aikidossa on tapahtunut useita pienempiä ja muutama suurempi tapaturma, vaikka lajimme ei olekaan niitä tapaturma-alttiimpia.

Varsinkin isompien vahinkojen sattuessa on äärimmäisen ikävää, jos harrastajalla ei ole aikidon kattavaa vakuutusta.

Esimerkiksi polvileikkaukseen yksityissairaalassa menee 4-5.000 euroa, joka on melkoinen summa kelle tahansa omasta kukkarosta maksettuna.

4

AIKIDO 2/07

Vaikka aikidolisenssi ja –vakuutus edellytetään vain liiton järjestämiin tilaisuuksiin, olisi harrastajan varmistettava oma vakuutusturvansa vahinkojen varalta. Erittäin huono vakuutus on nimittäin tuudittautua ajatukseen ”eihän minulle satu mitään”.

Suosittelen myös tarkistamaan oman vapaa-ajanvakuutuksen; kattaako se varmasti myös aikidon harrastamisen.

Budolajit kun usein suljetaan pois näistä vakuutuksista.

Vuoden 2008 alusta alkaa taas uusi lisenssikausi. Muistathan hoitaa asian heti tammikuussa, niin voit huoletta harjoitella koko vuoden! Ensi vuoden aikidolisenssistä tulee lisää tietoa joulukuussa.

Antoisaa ja turvallista loppuvuotta!

Sari Onninen Toiminnanjohtaja

Liiton lisenssivakuutus on erittäin edullinen tapa vakuuttaa itsensä ja sen lisäksi nauttia liiton tarjoamista palveluista; Aikido-lehdestä suoraan kotiin kannettuna sekä osallistumisoikeudesta liiton tapahtumiin.

piirr os: Ou ti H e

Kouluttautuminen kannattaa Seuran ohjaajien koulutustason kehittäminen on hyödyllistä monessa suhteessa. Luonnollisesti koulutetut ohjaajat kehittyvät harjoitusten ohjaamisessa nopeammin kuin "kantapään kautta" opin hakemalla ja sitä kautta kaikki seuran jäsenet hyötyvät seuran panostamisesta ohjaajiensa koulutukseen. Koulutetut ohjaajat toimivat hyvänä markkinointikeinona lisätä kiinnostusta aikidoseuran toimintaan ja sitä kautta vaikuttaa myös harrastajamäärän kasvuun. Näin seuran talous mahdollisesti hyötyy kouluttautumisesta pidemmällä tähtäimellä.

man ist

Vastoin yleistä luuloa, seuran panostaminen ohjaajien koulutukseen ei välttämättä ole kallista edes lyhyellä tähtäimellä vaan useissa tapauksissa maksaa itse itsensä vuodessa takaisin ja on jopa taloudellisesti tuottavaa seuralle!

Useissa kaupungeissa avustusjärjestelmä on rakennettu kannustamaan kouluttautumista. Näissä edistyksellisissä kaupungeissa voi anoa koulutusavustusta jolla voi jopa kokonaan kattaa seuran ohjaajien koulutusmaksut matkoineen ja majoituksineen. Lisäksi edistykselliset kaupungit huomioivat ohjaaja-avustusten suuruudessa ohjaajan koulutustason. Esimerkkeinä mainittakoon näistä edistyksellisistä kaupungeista ainakin Porvoo, Salo, Kerava ja Mikkeli. Ottakaahan selvää oman kaupunkinne liikuntatoimen tukijärjestelmistä! Oman paikkakuntasi liikuntatoimen kanssa kannattaa ottaa tarvittaessa puheeksi esim. Porvoon kaupungin liikuntatoimen avustukset mitkä mielestäni ovat suurenmoiset.

Lisätietoja voitte kysellä allekirjoittaneelta!

Nekään aikidoseurat joiden kaupunki ei tue ohjaajien kouluttautumista eivät välttämättä tipahda tyhjän päälle sillä tukirahaa on yllin kyllin jaossa myös muuta kautta. Esimerkiksi Nuori Suomi jakaa paikallistukea lasten ja nuorten toiminnan järjestämisestä/kehittämisestä. Samoin paikallisesti löytyy mahdollisesti pankkien tai muiden yritysten ja yhdistysten vuosittain jakamia avustuksia. Pienellä vaivalla nämä mahdollisuudet saa kyllä kaivettua esille.

Lähetä juttuvinkkisi, kirjoituksesi, tai palautetta lehdestä osoitteeseen

toimitus@finland-aikikai.fi!

Siispä pistäkäähän ohjaajat koulutukseen ja sitä kautta seuran toiminnan kehittämiseen potkua!

Terveisin, Saku Ohtonen Koulutusvastaava, Suomen Aikidoliitto saku@porvooaikikai.com 040 - 741 7336

AIKIDO 2/07

5

Aikidoliiton kehittämispäivät Me 17 seminaarilaista kokoonnuimme yhdeksi lämpimäksi elokuiseksi päiväksi kouluttajamme Riitta Suurlan (Taitoakatemia Oy) johdolla pohtimaan yhdessä, miksi Suomen Aikidoliitto on olemassa, mihin haluamme mennä, mikä on meille tärkeää, mitkä ovat vahvuutemme ja mitä me osaamme.

Päivän tavoite oli oppia yhdessä ja innostaa toisiamme kehittämään, ideoimaan ja selventämään yhteistä toimintakulttuuria. Tarkoitus oli myös kehittää yhteistoimintaa ja kommunikointia sekä selkiyttää toiminta-ajatus ja toimintamme tavoitteet.

Kolme valiokuntaamme ja hallitus olivat hyvin edustettuina ja tilaisuuden arvoa lisäsi myös se, että maamme kaikki 6. danin haltijat osallistuivat tähän tapahtumaan. Ehkäpä kaikissa kansallisissa aikidoliitoissa ei edes onnistuisi tällainen tiivis, yhteistyötaitoja edellyttävä työskentely.

Pohdimme ensin ryhmissä liiton nykytilaa ja piirsimme kokemuksemme siitä. Tämä oli sekä hauskaa että hyödyllistä. Seuraavaksi pohdimme ja piirsimme käsityksemme liiton tavoitetilasta. Iltapäivällä työstimme edelleen näkemyksiämme liiton tehtävästä ja laadimme kaiken edeltävän perusteella toimintasuunnitelman. Tämä toimintasuunnitelma ohjaa jo kuluvaa syksyä ja saamme siitä heti ohjenuoraa toimintaamme varten.

Hallintotyö valahtaa helposti tylsäksi, jos ei ole intoa. Tällaista vaihetta seuraa helposti epäluuloisuus ja pahan aavistelu. Kun yhteisöllä on yhteinen käsitys toiminnan suunnasta, seuraa siitä innokkuutta, halua auttaa ja olla mukana. Saimme innostavan kehittämispäivän, kiitos siitä Riitalle ja kaikille osallistujille. Hallintotyö ja kokoustelu ei ole ollenkaan tylsää, vaan päinvastoin hauskaa ja innostavaa silloin, kun se on hyvin suunniteltua ja perusteltua, niin että kaikki haluavat ottaa asioita vastaan ja antaa kokemuksestaan.

Kehittämispäivä sai runsaasti osallistujien palautetta heti seuraavien päivien kuluessa. Kaikkien palautteiden mukaan kehittämispäivä oli hyödyllinen. Palautteista innostuneina olemme alustavasti varanneet seuraavaksi hallituksen ja valiokuntien kehittämispäiväksi 16.8.2008.

Teksti ja kuvat: Lauri Holopainen, hallituksen pj.

6

AIKIDO 2/07

Hokutokai 20 vuotta Pohjoissuomalaisen aikidon suurseura, oululainen Hokutokai vietti lauantaina 8.9. 20-vuotisjuhliaan ensin juhlaleirin ja sittemin illalla varsinaisten juhlien merkeissä Tyrnävällä.

Osallistuin hallituksen virallisena edustajana leirillä Marko Törmälän vetämiin hyviin ja mielenkiintoisiin treeneihin ja pääsin käytännössä kokeilemaan oululaista aikidoa. Kuten useimmiten, päällimmäiseksi tunteeksi jäi, että on hienoa, miten intensiivisesti

ja myönteisesti ihmiset aikidoaan harjoittelevat. Yleensä on helppoa livahtaa joukkoon ja nauttia treenamisesta. Niin Hokutokainkin treeneissä.

Lisää tietoa Hokutokain toiminnasta osoitteesta http://www.hokutokai.fi/.

Teksti: Erkki Mäki Kuvat: Alina Lehtonen

Minulla oli kunnia Markon harjoitusten jälkeen ojentaa Aikidoliiton 20vuotisonnitteluplakaatti Hokutokain puheenjohtajalle Tapio Lehtimäelle.

Vielä kerran onnea ja menetystä Hokutokaille hyvän työn tekemisestä ja aikidon levittämisestä Oulun, Raahen ja Helsinginkin seuduille.

Juhlaleirin osanottajat virallisessa potretissa. Tapio Lehtimäki eturivissä neljäs oikealta.

Hokutokain puheenjohtaja Tapio Lehtimäki (vasemmalla) ottamassa vastaan Suomen Aikidoliiton 20-vuotisonnitteluplakaattia.

Kuriirina liiton hallituksen jäsen Erkki Mäki.

Vantaan Jukara 35v!

Vantaan Jukara vietti 35-vuotisjuhliaan 8. syyskuuta järjestetyillä illallisilla.

Juhlien virallisessa osuudessa lajiliitot ja muut seurat antoivat onnittelunsa ja jakoivat tunnustuksia ansioituneille harrastajille. Aikidoliiton puheenjohtaja luovutti liiton kunnianosoituksen Risto Rädylle sekä kunniakirjat Elisa

Mäkiselle ja Auno Mäkiselle kiitoksena työstä suomalaisen aikidon hyväksi.

Risto Räty aloitti aikidon Jukarassa keväällä 1980 ja nykyisistä aktiiveista hänellä on pisin aikidoura takanaan.

Risto on ohjannut harjoituksia vuodesta 1982 lähtien Jukarassa ja vuosien

varrella hän on myös toiminut seuran luottamustehtävissä useita kertoja.

Auno ja Elisa Mäkinen aloittivat aikidon harjoittelun Jukarassa syksyllä 1984.

Kummatkin ovat antaneet suuren panoksen Jukaran aikidolle. Kummatkin ovat vetäneet harjoituksia melkeinpä 20 vuoden ajan. Elisa on ollut aikidon rahastonhoitajana vuosia, ja Auno on ehtinyt palvelemaan myös pitkään Jukaran hallituksessa. Aunon ja Elisan ansioihin kuuluu myös yhteistyön aloittaminen ranskalaisen ammattilaisen, Frank Noëlin kanssa. Frank Noël on käynyt Jukaran salilla kahdesti vuodessa vuodesta 1991 lähtien, mikä on antanut inspiraatiota ja jatkuvaa tasokasta ohjausta Jukaran harjoittelijoille.

Juhlaan oli kutsuttu myös Jukaran entisiä aktiiviharjoittelijoita. Jukaran aikidon pioneereilta saimme kuulla tarinoita niin Jukaran aikidon alkutaipaleesta kuin myös Suomalaisen aikidon historiasta yleisestikin. Keskusteluissa kävi myös ilmi, että vanhoilla jäsenillä saattaa olla arkistoissaan kuva- ja filmimateriaalia aikidon varhaisilta vuosilta. Jos joku joskus innostuu kasaamaan Suomen aikidon historiikkia, kannattaa varmasti etsiä käsiinsä myös vanhojen seurojen entisiä aktiiveja.

Auno ja Elisa Mäkinen vastaanottavat kunniakirjat pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä Jukaran aikidotoiminnan hyväksi

Kalle Raita, Vantaan Jukaran aikidojaoksen puheenjohtaja.

AIKIDO 2/07

7

Ai k i d oa ja maailmanparannusta

Mitä tekee jokainen kunnon pikku-aikidoka, kun on lähdössä matkalle? No, selvittää tietysti, onko kohteessa aikido-seuraa.

Sain kuulla parin viikon työmatkasta Etelä-Afrikkaan ja aloin välittömästi selata liiton sivujen linkkejä.

Tärppi tuli ja Pretoria Aikikai löytyi.

Kuva Pretoria Aikikain dojon ulkopuolelta

Otin seuran pääohjaajaan, Paul de Beer-senseihin (5. dan), yhteyttä noin kaksi kuukautta ennen matkaa ja tiedustelin vierailun mahdollisuutta. Sain todella sydämellisen tervehdyksen ja aloin odottaa matkaa innokkaana. Sovimme järjestelyistä niin pitkälle etukäteen kuin oli mahdollista. Kuitenkin työkeikan luonteesta johtuen kaikkea ei voinut tarkasti ajoittaa.

Matkan ajankohta oli heinä-elokuun vaihde eli elettiin paikallista talviaikaa.

Talvella Gautengin provinssin alueella ei sada lainkaan ja ilma olikin todella kuivaa. Lämpötila oli päivällä 18-22° ja yöllä siinä viiden asteen paikkeilla. Paikalliset kulkivat toppatakilla ja pipolla varustettuina. Joillakin oli hansikkaatkin. Ja kaikki ihmettelivät meitä Suomen poikia t-paidoissa ja shortseissa.

Etelä-Afrikassa kaikki suhtautuvat turvallisuuteen hyvin tiukasti. Johannesburgin-Pretorian seutu on hyvin rauhatonta. Kun kerroin meidän työmatkalaisten turvallisuudesta vastuussa olevalle Waltherille olevani menossa seuraavana päivänä aikido-treeneihin, kaveri meinasi saada paskahalvauksen.

Hän kyseli tarkkaan, missä dojo sijaitsee (kaupunginosalla oli totisesti merkitystä). Olenko nyt aivan varma, mitä olen tekemässä? Pitäisikö hänen lähteä mukaan? Rauhoittelin häntä ja kerroin ottaneeni seuraan etukäteen yhteyttä ja että pääohjaaja hakee minut sairaalalta ja palauttaa takaisin samaan paikkaan treenien jälkeen. Ja että en usko heidän olevan rikollisia. Kaveri vähän rauhoittui.

Harjoituspäivänä Paul-sensei kävi hakemassa minut. Lähtiessäni sanoin Waltherille, että nähdään parin tunnin kuluttua, jos olen vielä hengissä. Nyt hän otti sen jo vähän huumorilla:)

8

AIKIDO 2/07

Tultiin harjoitussalin pihaan. Hampurilaisravintolan terassin läpi käytävään ja portaat ylös. Valkoinen tatami ja siistit paneloidut seinät levittäytyivät silmieni eteen. Pukuhuoneessa ei ollut suihkua.

Onneksi pesuallas sentään löytyi, että sain pestyä pitkän päivän hiostavissa kengissä olleet jalkani ennen tatamille menoa. Oli sovittu etukäteen, että minun ei tarvitse ottaa pukua mukaan, vaan saan sen lainaksi. Paul-senseillä olikin minulle uudenkarhea puku ja hakama odottamassa. Molemmat istuivat hyvin.

Menin tatamille rivin jatkoksi. Ensimmäisenä minut ohjattiin rivin oikeaan laitaan. Mietin johtuiko se siitä, että olin vieras vai vyöarvosta (olin näissä harjoituksissa toiseksi korkein harjoitusten ohjaajan jälkeen). Paul-sensei veti mielenkiintoiset harjoitukset ja pääsin harjoittelemaan vuorollani jokaisen harjoittelijan kanssa vähintään kerran.

Kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja mukavia. Treenien lopuksi minun piti sanoa

muutama sana kaikkien edessä ja kaikki kauheat koulumuistot sanojen takertumisesta kurkkuun toteutuivat. Jotain he kuitenkin mutinastani päättelivät ja taputtivat puheeni jälkeen (luultavasti arvasivat ihan oikein, että ei tuo täysillä ole matkassa).

Paul-sensei lähti heittämään minua takaisin työpaikalle treenien jälkeen ja olisi tarjonnut oluetkin, mutta tiukan työaikataulun vuoksi ei sinne päästy.

Olisi ollut hauska jutella hänen kanssaan pidempäänkin, sen verran mukavalta kaverilta hän vaikutti. Vaikka ehdin harjoitella paikassa vain kerran, se ehdottomasti kannatti. Sain todisteita siitä, että aikidoväki on samanhenkistä paikasta riippumatta ja voin suositella kaikille tutustumista vähän kaukaisempienkin seurojen harjoituksiin...

Teksti ja kuvat: Pasi Rantala

Japan. AFSA is also the representative member for South Africa at the International Aikido Federation (IAF), which in turn is a member of the General Association of International Sports Federations (GAISF) and of the International World Games Association (IWGA).

AFSA is a member of the Martial Arts & Games Committee of South Africa (MA&GC) and thereby affiliated to the South African Sports Confederation and Olympic Committee (SASCOC). AFSA is a sporting organisation not for gain and as such registered with the Department of Social Development in terms of the Non-profit Organisations Act.

Fast facts The Aikido Federation of South Africa http://www.aikido.org.za/ - Number of clubs?

16 - Number of aikidokas?

290 active members - The most important senseis you follow?

Something else you want to tell?

The Aikido Federation of South Africa is the Aikido authority in South Africa. It was established in 1977. Today it has 16 affiliated clubs in South Africa, each consisting of one or more dojos.

• Kenneth Cottier Shihan (7th Dan, Aikikai) from England and founder of the Hong Kong Aikido Association, is the Honorary President of AFSA. • Giorgio Veneri Sensei (6th Dan, Aikikai), a founder member of the Aikikai d'Italia and a former chairman of the IAF, was the Technical Director of AFSA until he passed away in 2005.

• Franco Martufi Sensei (6th Dan, Aikikai) from Italy is the AFSA Jokyushidoin (Chief Instructor).

• Paul de Beer Sensei (5th Dan, Aikikai) is the AFSA Shidoin and highest graded resident instructor within AFSA.

AFSA maintains friendly relations with numerous national aikido organisations of other countries across the world. The following prominent international instructors have instructed at national events in SA: Yoji Fujimoto Shihan (Aikikai, 7th Dan); Kenneth Cottier Shihan (Aikikai, 7th Dan); Giorgio Veneri Sensei (Aikikai, 6th Dan); Ms. Mutsuko Minegishi Sensei (Aikikai, 6th Dan); Franco Martufi Sensei (Aikikai, 6th Dan); Minoru Kanetsuka Shihan (Aikikai, 7th Dan); Matthew Holland Shihan (Aikikai, 6th Dan); All dan grades issued by AFSA are awarded by the Aikido Doshu and are registered at the Aikido World Headquarters in Japan.

AFSA’s 30th anniversary on 28 November - 2 December 2007 (Follow the link http:// www.aikido30years.co.za/) This promises to be very enjoyable, truly international and most affordable event under the Southern skies. Top shihan will lead the instruction and many visitors will join the celebrations. Friends from Japan, England,

Italy, Russia, Germany, Hong Kong, Netherlands, Réunion, Belorussia and Scotland have already registered for the event: Correspondence to: AFSA Secretary, THE AIKIDO FEDERATION OF SOUTH AFRICA P.O. Box 1182, Heidelberg, 1438, Republic of South Africa or aikido@mweb.co.za Pretoria Aikikai – http://www.aikidopta.co.za/Hatfield/ - Number of aikidokas?

30 - What kind of aikido do you practise in your club?

We follow the Aikikai system and try to be realistic and as authentic as possible. We treasure our relations with Hombu and take our example from our sensei, who all have direct links with Japan - Something else you want to tell?

Our emphasis is on self development and enjoyable, practical aikido that is equally relevant to both men and woman of different ages and physique.

- What would you like to say to Finnish aikidokas?

Thank you for visiting us and for keeping contact. We enjoyed training together and found that we have a lot in common that we can share. Thank you for extending a hand of friendship and for giving expression to O’Sensei’s wish to build bridges and help unite the population(s) of the world as one family.

Treenaajia Pretoria Aikikain dojolla. Edessä oikealla Paul de Beer sensei 5. dan ja allekirjoittanut.

The Aikido Federation of South Africa enjoys full recognition from the Aikikai Foundation seated at the Hombu Dojo in Tokyo,

AIKIDO 2/07

9

Menier-kivipeltoa

Joka kesä vietämme osan lomastamme Aikidoleirillä. Näin saan opetusta, koska normaalisti olen itse ohjaamassa harjoituksia. Ja samalla tutustumme uusiin maailmankolkkiin – yleensä kylläkin Ranskassa.

Kotimme sijainti Manner-Espanjassa, lähellä Barcelonaa, mahdollistaa helpon liikkeelle lähdön; autoon vaan ja menoksi.

Tänä kesänä mieheni Miquelin kesäloma olikin elokuun sijasta heinäkuussa.

Espanjassa kaikki haluavat lomansa elokuussa, mutta tällä kertaa se ei ollut mahdollista, oli tyytyminen heinäkuuhun. Siispä suunnistimmekin Ranskaan, Bretagneen.

Gerard Blaize kiertää kesän pitkin Ranskaa ohjaamassa leirejä. On heinäkuun alun Chamblayn leiri, jossa treenit ovat ulkosalla katoksen alla ja majoitus vanhassa linnassa, sitten on (tämä) Bretagnen leiri ja lopuksi Vichyssä, kylpyläkaupungissa kahden viikon ” tehokuuri”. Vichyn leirillä olemmekin olleet pari kertaa, viime elokuussa viimeksi.

Mutta Bretagneen!! Kun viimeiset treenit kotidojolla ennen kesälomaa olivat ohi, pakkasimme hirmuisen tavararöykkiön autoon (koskaan ei voi tietää, mitä lomalla tarvitsee...) ja 18.7 kaasuttelimme kohti Huescaa (Aragonin läänissä), jossa matkailuperävaunumme on parkkeerattuna. Vaunu toimii kesämökkinämme leirien väliajat! Saimme siellä tavaramäärän tasapainotettua

10

AIKIDO 2/07

auton ja karavaanin välille ja matka saattoi alkaa. Ensin kapeaa vuoristotietä Bielsan vanhan tunnelin luo – onneksi uusi tunneli valmistuu pikapuoliin, joulukuussa ko. tunnelin toinen suu romahti. Tunneli on pitkä (5 km) ja huonokuntoinen. Pikapuoliin olimmekin Ranskan puolella. Mielenkiintoinen ilmiö tapahtui, kun ylitimme rajan; maisema muuttui oitis vihreäksi. Ei tietoakaan Espanjan kuivasta, ruskeaksi auringossa palaneesta maisemasta.

Matkaa L´annioniin on sivunsa n.1.500 km, joten pitkää pinnaa tarvitaan, varsinkin kun mukana on 7-vuotias, jolla aika tahtoo tulla pitkäksi. Siihen on varauduttu: riittävästi tekemistä, Aku Ankkoja, suomalaisia cd-levyjä – osaamme kaikki ulkoa ”lennä Juri Gagarin -kertosäkeen, myös espanjalainen mieheni!!(oivallista suomenkielen perkausharjoitusta) – ja taukoja, että kaikki oiomme koipiamme.

Ensimäinen yöpymispaikka, kuten seuraavatkin, oli isolla levähdyspaikalla rekkojen ja muiden matkalaisten seassa. Kilistämme illalla Espanjalaista kuohuviiniä 10-v. hääpäivämme johdosta – miten romanttista, pitkän saksalaisrekan kupeessa!! Menimme kuitenkin illastamaan alueen ravintolaan – ei hassumpaa, ranskalaiset osaavat tehdä maittavaa ruokaa. Mutta minä halusin kokeilla pihviä, joka oli aikaisemmin varmaankin palvellut jonkun kengänpohjana...onneksi mies salakuljetti seisovasta leikkele-salaattipöydästä minullekin muuta purtavaa.

Perillä Olimme Bretagnessa perillä 20.7, päivää ennen leirin alkamista. Koska aikaa jäi pienelle turismikierrokselle, menimme katsomaan nk. ”Asterix-Obelix” -kiviä (Menier-kivet). Kyllä, ne ovat hyvin samankaltaisia kuin ko.sarjakuvissa!!

Esitteessä kerrottiin, että (niitä) kiviä oli n.6000 v. sitten laitettu tasapainottamaan energioita maan ja taivaan välillä.

Kunnes kristinusko tuli ja laittoi ”asiat järjestykseen”; monet kivet hävitettiin.

Mutta paljon kiviä on silti vielä jäljellä, kokonaisia peltoja täynnä vaikuttavia järkäleitä. Oli myös Dolmen-hautoja, jotka ovat kuin suurista kivistä tehtyjä katoksia. Pisti miettimään, kuinka niin suuret kivet on saatu paikoilleen. Kenties jonkin vetojuhdan avulla??

Atlantin valtameren kohinaa menimme myös kuuntelemaan. Oli laskuveden aika ja rannalla oli tyttärellemme Amalialle monia aarteita, kuten simpukankuoria.

Ennen nukkumaan menoa menimme vielä kuuntelemaan kelttimusiikkia.

Kirkon vieressä musaa soitti kelttibändi ja nuoret pistivät tanssiksi! Läksimme nukkumaan hyvissä ajoin ja hyvä niin, sillä sade yllätti.

Yön vietimme samaisen kivikaupungin, Karnakin, toriparkissa. Oli siellä matkailuvaunuineen muitakin matkustavaisia kuin me.

Seuraavana aamuna matka saattoi jatkua. Aurinko paistoi ja silmä lepäsi kauniissa ja vihreässä Bretagnen luon-

altaasta... Iltatreeneihin hän osallistuu, tytär toimii valokuvaajana. Useat tämän jutun kuvat ovat hänen ottamiaan.

Yllättävän moni treenaaja on campingilla. Laskeskelin, että meitä oli tusinan verran majoittujia. Jotkut teltassa, jotkut taas olivat vuokranneet puumökin.

Me asustimme karavaanissamme.

Gérard ja Olivier

Lettuja

nossa. Lähes jokapäiväiset sadekuurot ja aurinko vuoronperään takaavat raikkaan vihreyden. Joka puolella rehottivat upeat kukkaistutukset ja talojen puutarhat olivat todella hoivatun näköisiä.

Lauantaina aamupäivällä olimme L´annionissa ja leirintäalueen etsiminen saattoi alkaa. Leirin organisoija oli laittanut meille ystävällisesti kaikki tiedot, joten paikallistaminen ei ollut hankalaa. Ensimmäinen camping oli joen varrella, aika syrjässä. Siisti, mutta esim. lapsille siellä ei ollut oikeastaan mitään ”puuhamaata”. Suunnistimme siis toiselle alueelle, joka vihdoin löytyi pienen harhailun jälkeen. Onneksi emme jääneet ensimäiseen majoituspaikkaan! Tämä toinen camping oli oikein mukava. Merenrannalla, kaikki palvelut (kuten pyykipesukoneet jne.), lapsille jättitrampoliini, köysiliukurata jne. Ja joka ilta jotain ohjelmaa (taikuri,minisirkus jne). Kaikki tämä sai meidät jäämään sinne. Olkoonkin, että dojolle oli matkaa kymmenisen kilometriä, olihan meillä auto. Ja olihan siellä myös lämmitetty uima-allas!! Siis leiri pystyyn ja lounasta kokkaamaan, jotta olisi energiaa harjoituksissa.

Harjoitukset alkoivat samana iltana.

Menimme hyvissä ajoin paikalle. Tapaamme tutun miehen, Jeanin, treenipaikan pihalla bo-keppiään heilutellen.

Vaihdamme tervehdykset ja poskisuukot. ”Comment alles-vouz?”, kuinka voitte. Jean on silminnähden hyvillään tulostamme. Viime näkemisestä oli aikaa!! Taisin tavata hänet viimeksi kolmisen vuotta sitten Pariisissa. Pikkuhiljaa ihmisiä alkaa tulla paikalle. Ja tuolla tulee Gérard! Toukokuussa, Pariisissa, opettajien leirillä sain nauttia edellisen kerran maîtren opetuksesta.

Leirillä on osallistujia Saksasta, Sveitsistä, Espanjasta (vain me) ja ympäri

Ranskaa.

Dojo oli suurehko. Käsittääkseni se on jonkin työläisjärjestön, joka näin edesauttaa työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoa! Ymmärtääkseni paikka oli täysin ilmainen eli seurat eivät maksaneet salivuokraa tms. Tatamit olivat aika kuluneet, kangaspäällysteiset ja monesta kohden paikatut, pehmenneet ajan myötä. No, se ei treenaamista haitannut.

Harjoitukset alkavat: tuttu, sama alkujumppa (harvoin näkee yhtä notkeata 60-vuotiasta kuin Gérard!) ja sitten, Shinkon kishin no ho:n jälkeen, ensimäinen tekniikka: suwariwaza ikkyo.

Sitä onkin tullut aika monella leirillä toistettua. Joillain leireillä olemme tehneet suwariwazaa aika huiman rupeaman: n 45 min yhtä soittoa. Jos ei kotidojolla ole tehnyt edes jonkinverran suwariwazaa, tahtovat polvet olla aikamoisella koetuksella.

Gérard on tutkinut O-sensein vanhoja filmejä vuosikausia. Niiden pohjalta hän sitten muodostaa tekniikat ja bokatat. Nyt olemme menossa Wakayaman aikakaudella kehotekniikoissa ja bo:lla tehtävissä katoissa. Kun katson O-sensein vanhoja filmejä, sieltä ne löytyvät, samat tekniikat ja katat.

Kaksi tuntia kuluu hujauksessa. Sitten takaisin campingille, olutta on saatava!! Paikalliset oluet, Britt ja Lancelot, sekä Bretagnelaiset siiderit ovat erittäin maistuvaisia.Siidereitä on todella montaa merkkiä ja laatua; yleisesti voin sanoa niiden olevan raikkaan hedelmäisiä, ei tietoakaan lisätyistä esansseista tms. kummallisuuksista. (Hei, Suomen siiderin valmistajat, kuinka olisi lyhyt siiderin teon oppimäärä Bretagnessa?)

Aamulla huristelen parin Aikidon treenaajan kanssa dojolle. Mies jää tyttäremme kanssa campingille nauttimaan aamu-unista ja lämmitetystä uima-

Päivät kuluvat nopeasti, iltaisin on kaikennäköistä happeningia. Eräänä iltana menemme paikallisen opettajan, Jean Pierren, ja hänen avovaimonsa Clairen kanssa illastamaan crepes-ravintolaan.

Crepes, eli suomeksi letut, ovat valmistettu usein tattari- tai kokojyväjauhoista, ja niitä saa usealla täytteellä, suolaisia ja makeita. Kyytipojaksi siideriä...

Haaveet painonpudotuksesta jäävät haaveiksi!!Voita käytetään säästelemättä, paistamiseen ja voitoffeiden tekoon. Voi on yleensä voimakkaasti suolattua ja sitäkin on montaa eri merkkiä ja laatua, meni sormi suuhun, kun olin valikoimassa kotiinviemisiä voihyllyn edessä marketissa!! Lettuja saa joka marketista. Ne ovat tyypillinen paikallinen eines.

Jean Pierre opiskelee Kototamaa (suora suomennus on ”sanojen tai äänteiden henki”) Puhumme Kototamasta ja siitä, kuinka se resonoi kehossa ja millälailla se auttaa Aikidon harjoittelemisessa. Osenseihän teki Kototamaa.

Paluumatkalla ravintolasta menemme katsomaan Clairen tonttia heidän tulevalle talolleen. Rinnetontilla pilkkopimeässä kompastelemme edestakaisin. Hienolta tuntuu, vaikkei mitään näykään. Claire ja Jean-Pierre alkavat talonteon syyskuussa. Talo tehdään todella ekologisesti, rakennusaineina: savi, turve, sammal jne. Aurinkopaneelit sähköä varten. Kuulostaa hyvältä.

Bretagnessa mittari ei talvisinkaan ole pakkasen puolella, joten turvetalo ei ole kylmä, vaikkei lämmitystä olisikaan.

Energiaa piisaa Leirin edetessä energiatasoni nousee.

Ei väsytä ollenkaan edes aamuisin ja treenaaminen on silkkaa iloa. Sade ei häiritse, eipähän ole kuuma harjoitellessa. Ja monesti sadetta ei kestä kauaa; kohta taas paistaa aurinko.

Naisten pukuhuoneen suihku lainehtii, viemäri ei vedä, kuten pitäisi.

Meitä naisia olikin aikalailla leirillä. Yhteensä osanottajia koko leirillä n.kuutisenkymmentä ja melkein puolet naisia. Gérardin tapa tehdä Aikidoa on hyvin rento, ei mitään ”Jurassic Parc” – tyyliä. Se, ettei ketään ruhjota, saa oletettavasti naispuoliset harjoittelijat mukaan helpommin, olettaisin. Itseäni sen lisäksi kiinnostaa Gérardin jatkuva

AIKIDO 2/07

11

Jean-Pierre, Gérard, Jean ja Sisko

etsintä, halu saada selville, miten päästä O-sensein kaltaiseen Aikidon tekemiseen. Koen olevani hyvin onnekas saadessani olla hänen oppilaansa.

Keskiviikkona menemme lounastamaan Gérardin ja hänen elämänkumppaninsa, Chikakon, kanssa. Chikako harjoitteli myös Aikidoa ja toimi tulkkina, kun Hikitsuchi-sensei oli leirikiertueellaan. Mutta sittemmin, rankan sairauden jälkeen, Chikako on keskittynyt pitkiin kävelylenkkeihin dalmatialaiskoira Tenman kanssa – vekkuli ja rapsutuksenkipeä hauveli!!

Lounaspaikkana on rantaravintola Tregastelin kaupungissa, tai paremminkin kylässä.

Ruoka on todella hyvää!! Otin menun, jossa oli kalakeittoa alkuruokana: herkullista.

Juttelemme Gérardin kanssa Aikidosta. Ensi vuoden maaliskuussa hän tulee kutsustani ensi kertaa Barcelonaan leirinvetoon. Manner-Espanjassa on hänen ensimäinen vierailunsa tämän vuoden lokakuussa Bilbaossa. Tähän saakka Gérard on ollut leirien pidossa Espanjassa vain Baleaarisilla saarilla (Ibiza ja Mallorca).

Lounaan jälkeen heitämme hyvästit iltaan saakka ja menemme ihailemaan Tregastelin vaaleanpunaisia graniittikivenmöhkäleitä, jotka eroosio on hionut mielenkiintoisen näköisiksi. Kuin olisimme jollain muulla planeetalla!

Leirin loppu alkaa häämöttää. Joka kerta tulee surullinen olo; nytkö tämä hauskuus taas loppuu...

Torstaina Jean Pierre ja Claire kysyvät, haluammeko tulla mukaan possujuhliin erääseen pieneen kylään. Näen silmissäni Obelixin, joka mussuttaa mehukasta paistettua porsasta... Mutta alan toppuutella: on niin myöhäkin... lapsi on saatava nukkumaan ajoissa... ym.verukkeita. Treenien loputtua menen koottujen selityksieni kera Jean Pierren luo. Hän katsoo minua kuin ei

ymmärtäisi mitään ja sanoo: tänä iltana MENEMME porsasjuhliin!! Asia on sillä selvä, kaipa ne juhlat sitten ovat mukavat. Suuntaamme kohti pientä kyläpahasta. Auto parkkiin tienposkeen ja suunnistamme kohti juhlapaikkaa.

Se on vanha talo-varasto-liiteri -ryhmä, U:n muotoinen. Kemut ovat sisäpihalla ja useissa rakennuksissa. Kolme euroa pyydetään sisäänpääsymaksuksi. Astelen kohti baaria; se on kyhätty vanhaan vilja-aittaan. Sisällä soi juureva blues ja hanasta saa punaista ja vaaleaa olutta sekä tietenkin siideriä. Jään istuskelemaan sisälle, katselen ympärilleni.

Paikka on kuin museo, vanhaa tavaraa on viljalti, kirjoja yms. Kiva fiilis!!

Kohta alkaa kuulua kelttimusiikin renkutusta ulkoa; sinne!! Bändi soittaa erään rakennuksen vintillä, joka on todella täynnä, en edes yritä mennä sinne. Musiikki kuuluu oikein hyvin ulos asti. Pistetään tanssiksi: askelet ovat helpot oppia ja aina voi improvisoida!! Harvoin näkee niin paljon Aikidon treenaajia piiritanssissa, laskin meitä

Harjoituksissa

olleen parikymmentä.

Claire houkuttelee minut hyppäämään paritanssia bretagnelaiseen tapaan.

Melkein kuin hyppypolkka, mutta sivuttain heilutaan enemmän... puhhuh, syönnin jälkeen ei ole niin reipasta meno meillä!! Muilla piisaa hupia meidän hyppimistämme seuratessa!

Pihalla on myös omaperäistä taidetta; mm. seinällä vanha moottoripolkupyörä, josta on tehty omalaatuinen valaisin.

Bileet loppuvat yön pikkutunteina. Palaamme campingille ja tuumailemme, että paljosta olisimme jääneet paitsi, jos emme olisi lähteneet juhliin – porsasta tosin ei juhlissa näkynyt missään.

Perjantaina jo kasaamme jotain tavaroitamme, lauantaina aiomme viimeisten eli aamutreenien jälkeen lähteä jo paluumatkalle.

Lauantaiaamu koittaa. Pakkaamme tavarat, tulee kiire. Miten sitä onkin niin paljon tekemistä juuri silloin, kun pitäisi ehtiä harjoituksiin?

Treeneissä toistamme vielä kerran Hawaijin, Wakayaman ja erään uuden bokatan. Uusia tekniikoitakin on, sellaisia etten ole ennen tehnytkään.Onneksi Jean Pierre videoi koko leirin, sillä lailla muistia on hyvä virkistää jälkikäteen.

Harjoitukset loppuvat, Gérard myöntää pari uutta nidania ja yhden shodanin ja kertoo, mitä heillä on korjattavaa.

Tämä systeemi myöntää vöitä on erilainen kuin yleensä: opettaja suosittelee oppilaistaan Gérardille ne, joiden ajattelee olevan tietyn dan- arvon tasoisia.

Leirin aikana sitten Gérard käy harjoittelemassa heidän kanssaan ja tarkkailee muutenkin heidän harjoitteluaan.

Mielestäni systeemi on vaikeampi kuin se, jossa oppilas treenaa vyökoetta varten. Gérardin kanssa on koko ajan harjoiteltava”vyökoetta” varten.

Suihkun jälkeen aion mennä hyvästelemään ”Aikidoperheeni”. Mitä ihmettä!

Tatamille on katettu pikkupurtavaa, limua, siideriä, olutta. No, tottakai,

Sayonara party!!! Nautiskelemme siis virvokkeista ja toistemme seurasta ennen lähtöä. Jean, leirin organisoija ja Aikidoveteraani(ikää yli 60 v.), saa lahjan. Keräsimme kolehdin ja Silvia osti pari pulloa kunnon viskiä ja aitoa samppanjaa.

Poskisuudelmarumba alkaa, hyvänmatkan toivotukset ja jälleennäkemisen toiveet kertautuvat. Miten haikeaa!! Mutta kyllä taas pian jossain on kohtaaminen tämän Aikidoperheen kanssa – Pariisissa, Barcelonassa, Bilbaossa...

Bretagne oli mukava tuttavuus, sinne takuulla joskus takaisin!!

Eläköön Breizh!!(Breizh=Bretagne Bretonin kielellä, joka ei muistuta mitään muuta kieltä – jotenkin tuntui niin mukavalta, suomikin on vaikea kieli ja monille aivan hullunkurisen kuuloinen – mutta Breton kuulosti siltä kuin kalanruto olisi kurkussa ja sitä kakisteltaisiin pois topakasti kiroillen...)

Paluumatkalla ehdimme vielä nähdä Mont St.Michelin, huikean kirkkokaupungin, joka on nousuveden aikaan veden ympärömä. Parkkimaksu olisi ollut 16 €, koko päivä. Liian kallis, tuumimme, otamme muutamia kuvia ja jatkamme matkaa.

Atlantin aallot olivat vielä kokeilematta; leirin aikana ei ollut paljon ylimääräistä aikaa. Pysähdymme pieneen merenrantakylään lähellä Biarritzia. On todella kuuma ja lapsi vaatii uintireissua. Rannalle siis!! Perillä huomaamme, että sangen usea on ajatellut samoin, ranta on todella täynnä. Keltainen lippu on salossa, meri vyöryttää aikamoisia aaltoja. Pitelen Amaliaa kädestä, hara on oltava aika vakaa jo ihan rannassakin.

Huh, mikä keinunta!! Lapsi saa itsensä kasteltua ja on tyytyväinen. Haluan itsekin huuhtaista matkahiet pois. Meri näyttää mallia; menen juuri väärään kohti aaltoa ja hetkessä iso aalto huuhtaisee minut rannalle... Suu, korvat ja uimapuku ovat täynnä merivettä ja hiekkaa... Kokeilen heti, onko uimavaate paikoillaan!! Se piisaakin minulle, ei tee enää mieli uhmata Atlanttia. Vesi on hyvin suolaista ja erittäin puhdasta.

Rantavahdin pilli soi taukoamatta, uhkarohkeita riittää.

Olemme seuraavan yön kaupungintalon takana olevalla parkkipaikalla. Yleiset wc:t ja vesipiste ovat aivan vieressä.

On sunnuntai, joten voimme olla aivan rauhassa.

Seuraavana aamuna starttaamme kohti Espanjan rajaa. Alkaa olla kuuma, ilmastointia tarvitaan. Jäsenet kangistuvat autossa istumisesta.

Olemme perillä kotona maanantaina iltapäivällä. Takana mahtava reissu, ensi kesänä taas seuraavan kerran!!

Sayonara-party

Kotona taas Espanjassa helle jatkuu, menemme kelluskelemaan Välimeren aaltoihin.

Vielä kuukausi ennen kuin omat treenit alkavat. Siihen saakka Bretagnesta saadut kalorit on poltettava muilla tavoin ja yritettävä herätä varhain, jotta voisi mennä vaikka juoksemaan, ennen kuin helle yllättää.

Onneksi tiedossa on neljän päivän mittainen Qi Kung-kurssi elokuun puolivälissä Tiibetin buddhalaisessa temppelissä. Siellä, missä karavaanimme on parkissa.

Qi Kung, jota opiskelemme kurssilla, on nimeltään Luo Hanin 18 kättä. Mielenkiintoista! Mutta siitä kerron sitten toisessa jutussa. Siihen asti näkemiin!!

Gérard Blaize, 7.dan Tokion Aikikai, on Hikitsuchi-sensein, 10.dan, oppilas.

Sisko Morera (3 dan Tokion Aikikai) asuu pysyvästi Caldes de Montbuissa, Espanjassa. Hän on harjoitellut Aikidoa vuodesta 1979(aloitti Kuopiossa, Tenchikanissa) ja ollut Gérard Blaizen oppilas vuodesta 1993.

Ammatiltaan Aikido-opettaja, shiatsuhieroja sekä mandalamaalari. Aviomies, Miquel Morera, harjoittelee myös Aikidoa. Hänellä on 2.dan. Perheessä on myös 7-vuotias Amalia -tyttö, joka aloittaa Aikidon harjoittelun lokakuussa 2007.

Teksti ja kuvat: Sisko Morera Caldes de Montbui(Barcelona) www.aikido-sakaki.com

Pihabaarissa siiderillä

AIKIDO 2/07

13

Virtaa Virtaa !!

Aloitamme hyvin yksinkertaisilta näyttävillä harjoituksilla.

Uke pitää käsivarresta kiinni ja nage liikuttaa hartiaansa. Keho rentona, mutta jäntevänä. Liikkeet ergonomisia ja pyöreitä.

Mieli avoinna kiinnittymättömänä, katse laajana kohdistumattomana, kuitenkin keskittyen. Voimakäyttöä välttäen.

Uken voiman suuntaa hakien ja myötäillen.

Olemme Velkuan aikidoleirillä Turun saaristossa valmiina kuuden päivän tutkimusmatkalle aikidoon. Juhani Laisi-Sensein (6. dan) tuttu hahmo istuu edessämme. Sensei on innostunut Flow:n, elämän virran, käsitteestä ja ehdottaa sen soveltamista aikidoharjoitteluun. Flow on käsite, joka kuvaa tietoista, innostunutta keskittymisen tilaa, jolloin tekeillä oleva asia sujuu ja aika unohtuu.

Jumitusta Aamuisin keräännymme ulos koulun kentälle erilaisin hatuin, aurinkolasein ja – voitein varustettuna jo tai bokken kainalossa. Aloitamme yksinkertaisilla lyöntiharjoituksilla ja etenemme kohti sarjoja ja paritekniikoita. Aseilla harjoitteleminen on haaste, sillä käsieni puristus leviää hartioihin ja mieli fokusoituu useimmiten keppiin, katse seuraa perässä ja keho jännittyy. Etenkin pariharjoittelussa tuo mokomakin luudanvarsi tuntuu koko ajan olevan aivan liian lähellä päätäni, kättäni, reittäni. ”Muistakaa hartiat rentoina, nyt ei ole kiirettä. Rauhassa hakekaa

14

AIKIDO 2/07

muotoa.” Minun puupää mieleni luulee edelleen, että nopeasti on sama kuin virtaavasti. Mistä ihmeestä tällainen harha on tullut? Pitkiltä tuntuvien harjoitusten jälkeen siirrymme sisään tatamille. Tuntuu helpottavalta palata tutumpiin vartalotekniikkoihin. Nyt Sensei kehottaa kiinnittämään huomion sujuvuuteen, virtaavuuteen, rytmiin, etäisyyksiin. Usein on kohdallani jo vahinko tapahtunut, niskat ovat jumissa ja katse uken käsissä, enkä millään saa jännitystä laukeamaan.

Vesi tökkii Saaristoretkiä varten olemme tänä vuonna tuoneet mukanamme kaksikkokajakki Hallin. Iltapäivisin, kun tuuli on vieno ja taivas pilvetön, lähdemme melomaan. Jumitustreenien jälkeen melomisen rytmiä ja asentoa ei kuitenkaan löydy. Ajatuskin askartelee kaikennäköisissä pulmissa ja tuskin näen ympäröivää fantastista luontoa. Silloin on lämpökallion, tankkauksen ja levon aika, mutta tähän aikaan vuodesta pittoreskit luodot ovat lintujen pesimävaltakuntaa, eikä sinne ole ihmisellä asiaa.

Etenkin tiirat puolustavat raivoisasti pesimäalueitaan. Haahkakoiraat, kalkkaat, ovat lentäneet ulkoluodoille ja jättäneet naaraat perustamaan valtavia lastentarhoja. Ei auta muu kuin jatkaa tökkivää matkaa. Olo on kapea ja ahdas, kroppa kireä.

Sujuu Erään edelleen aika haastavan keppitreenin jälkeen aloitamme tatamiharjoittelun hengitysharjoituksella ja

rentoutumisella. On tarkoitus laskea hengityskertoja. Tuskin koskaan pääsen laskuissa alkunumeroita pidemmälle ajatuksen lähtemättä lentoon. Sinnikäs yrittäminen rauhoittaa kuitenkin levottomana lepattavaa mieltä. Hengitysharjoituksen päätteeksi oikaisemme ruodon vielä rentoutusharjoitukseen.

Kun aloitamme harjoittelun, tunnen oloni virkistyneeksi, levänneeksi ja rennoksi. Olen myös muistanut nauttia proteiinipitoista juomaa tauolla, joten sopivasti tankattuna ja rentoutuneena alkaa harjoittelu sujua. Sensei kehottaa taas keskittymään rytmiin, etäisyyteen ja kokonaiseen liikkeeseen. Pikkuhiljaa ympäristö katoaa, mutta olo on valpas, edessä on uke tai nage, ei pari käsiä.

Sanattomasti kokeilemme erilaisia asioita, toisen reaktiossa on palaute. Hetkittäin unohdan jopa itseni. Virkeänä ja iloisena pistän menemään, nauttien.

Kohta tuttu hiki virtaa, liha on mureaa ja mielikin lepää mukavasti aivojen päällä. Tämä on varsinaista sujutusta!

Kun Sensei lopettaa harjoituksen, hämmästyn kahden tunnin kulumisesta.

Tämän treenin jälkeen saaristo hurmaa minut lopullisesti melontaretkellä. Voisin katsella sitä tuntikausia tästä ihanasta perspektiivistä ja antaa ajatuksen hipoa kallioiden reunoja ja horisonttia.

Nyt sujuu. Löytyy rytmi ja asento. Meloessa ajattelen Sensein kertomaa metaforaa vesiletkusta: Uke voi olla kuin vettä täynnä oleva letku, joka liikkuu kokonaan, kun sitä jostain kohdasta liikuttaa. Nage voi ohjailla ukea, mutta ei pakottaa. Samalla tavalla keskustasta lähtien liu’utan melaa veden mukana ja sulaudun maisemaan.

Flow:n käsite ei ole uusi, sillä vuosituhansia ovat Itäisten uskontojen harjoittajat kehittäneet keskittymiskykyä parantavia menetelmiä ja teorioita, joiden tavoitteena on minän häivyttäminen ja yhdistyminen ympäröivään maailmaan. Tähän länsimaiseen muotoon sen on kehittänyt amerikkalainen psykologi Mihaly Csikszentmihalyi. Flow liittyy hänen mukaan aina tekemiseen ja se koostuu kahdeksasta osatekijästä: 1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

Tehtävällä on selvät päämäärät.

Yksilön keskittyminen on täydellistä.

Oman minän arviointi vähenee.

Ajantaju katoaa.

Tehtävän etenemisestä saa välitöntä palautetta.

Yksilön kyvyt ja tehtävän vaativuus ovat tasapainossa.

Yksilö tuntee pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta.

Tehtävä on itsessään palkitseva.

Vietävänä Flow:n tila tuntuu mainiolta ja se tuo hienon ulottuvuuden aikidon sekä yksikertaisiin harjoitteisiin että vaativiin tekniikoihin. Ja päinvastoin aikidon avulla voi harjoittaa virtaavaan tilaan pääsyä ja sen ylläpitoa. Flow:ssa on mielestäni kyse asenteesta ja mielentilanteesta, jotka vaikuttavat kehon rentouteen ja päinvastoin. Mielen läpi soljuva virta ei takerru mihinkään ja valpas, rento keho vapauttaa mielen keskittymään. Levoton mieli tuntuu jännityksenä vartalossa ja myös kontaktissa ukeen. Ilman kontaktia uken ja nagen välillä ei taas synny aikidoa, virtojen hetkellistä yhteen kietoutumista, vain itsekseen lihasvoimin vääntämistä. Taitava Sensei tuntee oppilaidensa taidot ja osaa luotsata heitä palautteen avulla aikidon haasteiden läpi.

Virran vietäväksi ei kuitenkaan tunnu pääsevän pinnistämällä vaan irti päästämällä ja keskittymällä. Silloin treenistä voi tulla virtaava, puhdistava suihku, joka kantaa arkeen dojon ulkopuolelle.

Teksti ja kuvat: Marjaana Pitkänen

AIKIDO 2/07

15

Harrastin nuorempana yleisurheilua ja silloin minulle oli selvää, että haluan Mäkelänrinteen urheilulukioon. Suurin osa seurakavereistani oli menossa Märskyyn ja vanhemmat serkkunikin kehuivat koulua kovasti. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun kyllästyin ainaiseen juoksuradan kiertämiseen ja päätin vaihtaa lajia. Aloitimme parhaan ystäväni Annin kanssa aikidon harrastamisen Finn-Aikissa, Helsingin Myllypurossa. Innostuin aikidosta heti sen monipuolisuuden ja mielenkiintoisuuden takia. Hylkäsin kuitenkin ajatuksen Märskystä sillä arvelin, ettei aikidolla voi päästä sisään, koska siinä ei kilpailla. Kerran seuramme perinteisellä lauantaitreenien jälkeisellä kahvituokiolla tuli kuitenkin puhe lukioista ja pääopettajamme Mari Lehtinen sanoi, että hän ja Juuso Kenkkilä olivat molemmat olleet Märskyssä lajinaan aikido. Innostuin ja päätin kokeilla onneani.

Märskyssä on yleislinja ja urheilulinja.

Molemmille linjoille on yleensä paljon enemmän pyrkijöitä kuin on paikkoja tarjolla. Tästä johtuen yleislinjan sisäänpääsykeskiarvo nousee usein korkeaksi. Urheilulinjalle päästäkseen täytyy puolestaan kerätä tietty pistemäärä, joka koostuu keskiarvosta, aikaisemmista urheilusuorituksista, valmentajan ja liikunnanopettajan suosituksista sekä liikuntakykytestistä saaduista pisteistä. Liikuntakykytestiin kuuluu tasapaino-, koordinaatio- ja lihaskuntotesSusanna heittää Ainoa

Aikidoa Mäkelänrinteen urheilulukiossa

Aino, Susk i, Anne, Janne ja Tiia Finn -Aik

tejä. Lopuksi pitää myös antaa näyte omasta lajista. En mieluusti muistele omaa aikido-näytettäni. Alkuperäinen parini ei ilmestynytkään paikalle, joten jouduin tekemään tekniikkaa eräälle judoka tytölle. Hän oli todella kiltti uke, mutta tottunut liikkumaan eri tavalla.

Tekniikat päättyivät tatamille toinen toistaan kummallisempiin myttyihin, joista kädet ja jalat sojottelivat mielivaltaisiin suuntiin. Suoritusta ilmeisen huvittuneena seurannut opettaja totesi, ettei minun ihan vielä kannattaisi ryhtyä haastamaan riitaa asematunnelin Alepan kassajonossa. Onneksi hän kuitenkin ymmärsi, mistä oli kyse.

Urheilulinjan valmennukseen kuuluu minun kohdallani viidet treenit viikossa, normaalien aikidoharjoitusteni lisäksi. Käyn kaksi kertaa viikossa oman seuramme kello 7.15 alkavissa aamutreeneissä. Aluksi ajattelin, että aikaisen herätyksen yhdistäminen treenaamiseen olisi ylivoimaisen vaikeaa minulle.

Ilmeisesti kaikkeen, jopa aamutreeneihin, voi kuitenkin tottua, vaikken sitä aluksi olisi uskonutkaan. Herääminen on tosin vieläkin aina yhtä murhenäytelmää ja horroksesta havahtuu vasta kun treeneistä on kulunut noin 15 minuuttia, mutta treenien jälkeen on kuitenkin aina hyvä fiilis. Harjoitukset ovat myös kovatasoisia ja erityisen opettavaisia, koska kaikki treenaajat ovat minua korkeampia vyöarvoja ja jaksavat neuvoa minua kerrasta toiseen. Lisäksi harjoittelen kolme kertaa viikossa Märskyn yksilölajiryhmässä.

Ryhmään kuuluvat kaikki ne, joiden lajilla on koulussamme sen verran vähän harrastajia, ettei kannata järjestää erillistä valmennusryhmää. Minun ryhmässäni on mm. muita kamppailu-

16

AIKIDO 2/07

ista

lajien harrastajia, voimistelijoita sekä pallopelaajia. un Koska lajit ovat niin erilaisia, harjoitukset ovat yleishyödyllisiä, voimaa ja liikkuvuutta kehittäviä, kuten kuntopiirejä, loikkaharjoituksia tai lenkkejä.

Ainakin minulle Märsky oli oikea valinta. Urheilupainotuksesta huolimatta useimmat oppilaat suhtautuvat myös opiskeluun asianmukaisella vakavuudella, mikä tekee opiskeluilmapiiristä mukavan ja kannustavan. Lisäksi oppilaiden kesken vallitsee hyvä yhteishenki, josta jokainen Märskyläinen pitää osaltaan huolta. Koulu antaa mahdollisuuden oman lajin tehokkaaseen harjoitteluun osana koulupäivää. Toki päivät muodostuvat välillä varsin pitkiksi ja rankoiksi. Varsinkin aluksi olin koulupäivän jälkeen välillä niin väsynyt, ettei voimia tuntunut riittävän enää läksyjen tekemiseen tai omiin illan treeneihin. Myöhemmin tahtiin on kuitenkin tottunut, ja päivän osaa jo rytmittää paremmin. Valmennukset keskeyttävät koulupäivän sopivasti ja energian purkaminen harjoituksissa auttaa keskittymään tunneilla. Olen saanut Märskystä paljon hyviä kavereita enkä ole hetkeäkään katunut valintaani.

Susanna Kaavi 2.kyu

Finn-Aiki ry, Helsinki

Tietoisuutta, Karkun hyvinvointikeskus

voimaa ja mieltä

Kymmenen ihmistä makaa hiljaa tatamilla liikkumatta. Dojon on vallannut syvä hiljaisuus. Ainoa, mitä ulkopuolinen voisi nähdä, on hengityksen voimasta hiljalleen liikkuvat puvut.

Näyttää kuin mitään ei tapahtuisi. Yksittäisen harjoittelijan mielikin on hiljaa. Se on keskittynyt yhteen ja ainoaan tehtävään: hengityksen liikuttamiseen kehon sisällä. Mutta kokemusmaailmassa tapahtuu. Harjoittelija tuntee selvän energian liikkuvan kehossaan ja liikuttaa sitä tietoisesti kohti sormia.

Kun energia on saavuttanut sormet, harjoittelija antaa sen virrata ulos kehosta.

Ja uusi sisäänhengitys. Energia alkaa tuntua aaltomaisena alkaen sormista liikkuen käsivartta pitkin täyttäen koko rintakehän kokoontuen alavatsaan virratakseen sieltä uloshengityksellä kohti varpaita. Tunne kehossa on uskomattoman voimakas. Kymmenen harjoittelijaa tuntevat kaikki saman, mutta ei varmasti samoin. Kaikille kokemus on henkilökohtainen. Ja niille, joille kerta on ensimmäinen, muuttaa kokemus käsityksiä kehon energioista loppuiäksi. Harjoitus loppuu ja hiljalleen harjoittelijat alkavat liikuskella ojennellen jäseniään hiljalleen. Kohta kaikki istus-

kelevat. Kukaan ei puhu. Kaikki ovat positiivisesti vakavina. Mieli alkaa hiljalleen taas puhua päässä monologiaan ja ihmettelee mitä juuri on tapahtunut.

Silti tietoisuus kehosta ja ympäristöstä on voimakas. Jokin mielessä on muuttunut. Yksi harjoitus Petteri Sileniuksen Karkun Hyvinvointikeskuksessa pitämästä Tietoisuus, Voima ja Mieli -leiristä on saatu päätökseen.

Syyskuun alussa kokoontui kymmenkunta innokasta aikidokaa Karkun Hyvinvointikeskuksen tatamille kahlaamaan viikonlopun ajaksi aikidon syviin vesiin. Harrastajat olivat varsin eritasoisia 5. danista 5. kyuhun ja 17-vuotiaasta 55-vuotiaaseen, mutta se ei harjoittelua haitannut. Ehkä pikemminkin päinvastoin. Kaikkia yhdisti kuitenkin kiinnostus aikidon henkisempään puoleen. Harjoittelijoiden määrä leirille oli rajoitettu johtuen osaksi majoitustiloista, mutta myös siksi, että pienellä porukalla tunnelma pysyi tiiviinä ja sensein

antamaa opetusta sai jokainen henkilökohtaisesti. Eikä jättänyt leiri varmasti ketään kylmäksi.

Leiripaikkana toimi siis Karkun Hyvinvointikeskus, joka on oiva paikka tällaisten leirien järjestämiselle. Kaunis vanha 260 neliöinen kartano omalla dojolla varustettuna yöpymispaikkoineen ja rauhallinen sijainti järven rannalla on jo itsessään mieltä tyynnyttävä kokemus. Pihalla on paljon tilaa, tunnelmallinen sauna ja lämmitettävä kylpytynnyri, josta myös saimme nautiskella.

Lisäksi saimme leirin aikana nauttia emännän tekemistä ruokaherkuista sen verran, että ei tainnut paino ainakaan tippua, vaikka harjoituksia olikin runsaasti. Normaalisti keskus toimii majatalona, stressi- ja parisuhdeklinikkana sekä yritysten virkistyspaikkana. Niin ja tietenkin Sastamala Aikikain toisena harjoittelupaikkana.

AIKIDO 2/07

17

Leirohjelma oli tehty tiiviiksi ja käytännössä koko viikonloppu oli yksi kokonainen harjoitus.

On mahdoton selittää, mitä kaikkea harjoittelimme viikonlopun aikana, sillä kokemusta on vaikea pukea sanoiksi ja lisäksi jokainen koki leirin omalla tavallaan. Toki voi sanoa, että harjoittelimme hengittämistä, kehon keskustan tuntemista, voiman siirtoa, rentoutumista, mielen liikuttamista kehossa, tietoisuutta... mutta tärkein anti harjoittelijoille oli varmasti omakohtainen kokemus. Eräs harjoittelijoista totesi leirin jälkeen, ettei ollut koskaan uskonut mihinkään ki- ja energia -juttuihin, mutta hemmetti, nehän toimivatkin ihan käytännössä. Leirin jälkeen hänen maailmansa on ollut paljon ihmeellisempi. Tästä suuri kiitos senseille.

Vaikka harjoittelemamme asiat olivat varsin syvällisiä, osasi Silenius teettää ne niin, että kaikki saivat ne toimimaan.

Harjoitteista ei voi jättää kuitenkaan kertomatta Piruvuoren huipulle tehtyä meditaatioretkeä, jolta takaisin tullessa kävelemme kahden kilometrin matkan alas pyramidi-hengitysharjoitukseen keskittyen. Minä kävelen porukan kärjessä ja vastaan tulee perhe vaarin kanssa. Vaari tervehtii ääneen asiaan kuuluen, mihin vain nyökkään hiljaa keskittyen koko ajan hengitykseeni laskien askeleitani ja tuijottaen keskittyneenä eteenpäin. Mutta niin tekevät

18

AIKIDO 2/07

kaikki yhdeksän muutakin, jotka kävelevät jonossa perässäni. Perhe varmasti luuli meidän olevan mielenterveyspotilaita virkistyskävelyllä.

Sunnuntaina paikalle saapui paikallisen lehden toimittaja tekemään juttua aikidosta. Yhden harjoituksen ajan hän otti kuvia dojosta ja päätti sitten osallistua leirin viimeiseen harjoitukseen. Tapasin samaisen toimittajan viikko leirin jälkeen ja hänen oli ollut pakko soittaa

Sileniukselle ja kysyä, oliko hänessä sattunut jotain, kun kummallinen energia oli tuntunut hänessä monta päivää ja pernan seutua pitkään vaivannut kipu oli hävinnyt kokonaan. Nyt toimittaja on juuri alkaneella peruskurssillani.

Tuskin siis tarvitsisi edes mainita, että leiri oli unohtumaton kokemus kaikille mukana olijoille ja varmaan moni heistä tulee mukaan ensi vuonna, jos vain mukaan mahtuvat.

Teksti ja kuvat:

Mika Nevala Satamala Aikikai

Kirja-arvostelu Stefan Lagström: Hermansson – svensk shihan och japansk krigargud Svenska Budoförbundet Aikidosektionen 2007 ISBN 978-91-633-0248-0

Ruotsalainen Jan Hermansson on legendaarinen hahmo, josta puhutaan aikidodojoilla ympäri maailman.

Tukholmalaisen aikidoseura Iyasakan jäsen Stefan Lagström haastatteli 65-vuotiasta Hermanssonia ja koosti hänen elämänkertansa kansien väliin.

Hermanssonin elämä on todella kirjan tekemisen arvoinen, sillä hän on jättänyt persoonallisuudellaan jälkensä niin japanilaisiin opettajiin kuin siellä harjoitelleisiin ulkomaalaisiin oppilaisiin.

Kirja käy läpi hänen elämänvaiheitaan lapsuuden Brevikistä, laskuvarjojääkärin koulutuksesta sekä varhaisesta judon harjoittelusta. 19-vuotiaana hän oli ensimmäisiä ruotsalaisia, jotka tutustuivat aikidoon. Vuonna 1965 hän suuntasi matkansa kohti Japania harjoitellakseen aikidoa vanhalla Hombudojolla. Kirjassa hän kertoo hauskoja ja mielenkiintoisia seikkoja mm. aikidon perustajasta Morihei Ueshibasta sekä muista vanhoista ja tunnetuista opettajista. Tarinat Saito-senseistä ja Tohei-senseistä antavat yllättävän kuvan näistä tunnetuista opettajista ja inhimillistävät heidän piirteitään.

Kohtaamiset tunnettujen henkilöiden, kuten budopiireissä vaikuttaneen Donn Draegerin kanssa sekä kuntosalilla kohdatun kirjailijan Yukio Mishiman kanssa lisäävät niiden lukijoiden mielenkiintoa, joiden aihepiiriin kyseiset herrat kuuluvat. Hermansson toimi ammattipainijana Japanissa jonkin aikaa. Hyvin seikkaperäisesti Hermanssonin paljastamat showpainijoiden niksit ovat herkullista luettavaa ja piristävät muuten niin aikidopitoista tekstiä. Virallisissa ja pimeissä yökerhoissa ja pelipaikoissa työskenteleminen antoi Jannelle mahdollisuuden harjoitella aikidoa ja elättää perhettään. Välillä lisätienestejä tuli elokuva-avustajana toimimisesta.

Hermansson on ollut melkoinen ilmestys Hombulla. Punttisalilla treenannut ammattipainija varustettuna lujalla mielenlaadulla ei ole ollut kovin helppo pala kovakuntoisille uchidesheille saati vanhoille opettajillekaan. Tatamilla kohtaamiset tuliluontoisen Chiba-sensein ja ärhäkkään uchideshin Miyamoton kanssa käydään läpi kirjassa eli nuo juorut ja legendat joita kuulemme aina silloin tällöin jonkun vanhemman aikidon treenaajan kertomina illanvietossa. Legendoilla on aina pyrkimys paisua ajan mittaan ja suusta suuhun kerrottuna. Kirjasta voi nyt lukea, mitä todella tapahtui.

Hermansson vietti Japanissa 14 vuotta ja palasi vuonna 1979 takaisin Ruotsiin, jossa kukaan ei tuntenut häntä. Paikallisille harjoittelijoille oli melkoinen järkytys harjoitella hänen kanssaan.

Nykyisin hän opettaa ja harjoittelee Iyasaka-dojolla Tukholmassa.

Kirjassa on monien tunnettujen opettajien haastatteluja. Hombu-dojon Somemiya-sensein, Endo-sensein, Tissier-sensein haastatteluja on mukava lukea heidän kertoessaan ajasta, jolloin tämä jykevä ruotsalainen eli ranskalaisten keskuudessa tuttavallisemmin ”Le suedois” herätti kauhua heidän keskuudessaan. Ainut negatiivinen asia kirjassa on mielestäni jatkuva Hermanssonin ylistäminen sekä sen asian kertaaminen, että hän oli pelätty harjoittelija. Haastatteluista huomaa, kuinka haastateltavaa yritetään johdattaa kysymyksillä tähän seikkaan aina uudestaan ja uudestaan. Jos kyseessä on Hombu-dojon opettaja, he varovat sanojaan ja yrittävät tietysti aina vastailla diplomaattisesti kysymyksiin.

Suosittelen lämpimästi kirjan lisäämistä aikidokirjahyllyyn poikkeavana ja piristävänä opuksena kaikkien tekniikkaopusten joukkoon. teskti: Petteri Silenius

Zen meni, dojo jäi.

Ja henki, sentäs.

Mielikuvissani kyllä seison kuin vankka tammi, mutta todellisuudessa koko homma menee ihan päin honkia. Pohkeet kramppaavat heti alkuminuuteilla.

Niin-pä, missä ihmeessä oikein taas kerran olen, ja miksi? Hyvä on, tämähän on Zenshindojon 20-vuotisjuhlaleiri Tampereella, mutta mitä tekemistä tällä seisoskelulla on karaten, taijin ja yi quanin yhteisten pariharjoitusten kanssa, saati sitten aikidon?

Mies joukkojen edessä on sentään Tohtori itse, Klemolan Timo, kuten olla pitääkin. Tai dosenttihan tuo nykyisin jo on. Puhelee siinä seistessään menneistä ja olennaisista asioista, jokusen sanan seuran historiasta jota, kuten olettaa saattaa, on kahdenkymmenen vuoden verran, ja siitäkin vähän, miten nämä budolajit ovat modernisoinnin tarpeessa - siinä mielessä nyt ainakin että niitä harjoiteltaisiin tavalla joka auttaa pitämään harjoittelijat ehjinä. Ja siitähän tässä onkin kysymys, vahvistetaan paikkoja. Seisomalla. Ilmeisesti kovin tehokasta, perinteistä nyt ainakin ja kiinalaista. Ilmankos kiinalaiset ovat sellaisia kuin ovat.

Vähitellen terveysliikuntapuolelle muljahtanut Timo yllättääkin ilmeisesti itsensä lisäksi kaikki leiriläiset vetämällä seisoskelun jatkeeksi Asahiharjoituksia. Siinähän sitä sitten pyörittelen olkapäitä ja yritän taipuilla mukana tolppajalkoineni. Kerrankos sitä näinkin, oikein yhden lajin kehittäjistä johdolla. Asahia eivät sentään vielä Zenshindojolla treenaile, karatea, taijia ja yi quania kyllä. Ennenmuinoin lajivalikoimaan kuuluivat myös mm. iaido ja kalliokiipeily. Tietysti oli myös zen-ryhmä joka italialaisen Engaku Tainon opetusten mukaisesti harjoitti Rinzai-zeniä, jotakuinkin vuoteen -05.

Niin, ja aikido! Alussa ja pidempäänkin, useamman vuoden ajan, ainakin vuoden -94 syksyyn, Savosen Tapio veti enemmän tai vähemmän säännöllisesti iaidon lisäksi myös aikidoharjoituksia.

Ja sen vuoksi olen tässä tänään pohkeet hoosiannaa vinkuen. Tauko!

Tauko tulee kyllä tarpeeseen, ja sen jälkeen päästään jo pariharjoituksiin kiinni. Ihan sellaista taijin perus-pushhandsia, käsien pyörittelyä parin kanssa jota aikidossakin joskus saatetaan tehdä. Ja siihen sitten hieman lisää liikettä wadoryu karaten mausteilla, ja oiva soppahan siitä syntyy. Tuttuja lukkoja vähän eri tavalla tehtynä. Ja mikäs siinä, kyllähän wado-ryulla, koryu-karatella ja aikidolla on paljonkin yhteistä. Täällä ei nimillä koreilla, mutta voisikohan aikidossakin sankyon kotimainen nimi olla "otetaan kuppi sakea"? Jotta kampai vaan, ja onnea jatkossakin.

Teksti: Anna Karelli

AIKIDO 2/07

19

Ummikkona Japanissa Istuessani nousukiidossa Finnairin lentokoneessa AY0073 ei paluuta enää ollut. Seikkailuun oli matka ja "suuri tuntematon" edessä. Reissua olin suunnitellut jo vuosia ja nyt viimein sain pitkäaikaisen haaveeni toteutettua.

Taustoja:

Nimi: Syntynyt: Nykyinen seura:

Saku Ohtonen 26.10.1972 Kuhmossa Porvoo Aikikai ry

Aikidohistoria: • aikidon aloitus Technische Hochschule Darmstadtissa (Saksa) syksyllä 1995 => Hokutokai, Oulu => Ryu Koku Kan, Rovaniemi => Meido Kan, Helsinki => Porvoo Aikikai, Porvoo • nykyinen vyöarvo 2.dan (suoritettu 2004) • Vihti Aikikain ja Porvoo Aikikain perustajajäsen • Porvoo Aikikain puheenjohtaja 2004• Suomen Aikidoliiton hallituksessa koulu tusvastaavana (alkaen 2006) • Suomen Aikidoliiton varapuheenjohtaja 2007

Asama-vuori Endon dojon ikkunasta

Tarkoitus oli siis treenata aikidoa lajin synnyinmaassa neljä viikkoa. Treenisuunnitelmaan kuului Endo sensein viiden päivän leiri Sakussa, treenaamista leirin jälkeen Saku-dojolla sekä viikon verran treenaamista Hombudojolla mahdollisimman monen eri opettajan aikidoon tutustuen. Reissun kruunaisi "45th All Japan Aikido Demonstrations"-näytös Tokiossa Budokanilla. Ensimmäisellä reissullani Japanissa olin yksin ja kielitaidottomana mutta seikkailumielellä.

*Kieli*

Valmistautuminen matkaan alkoi jo hyvissä ajoin eli varmaankin vuotta ennen varsinaista matkaa kielen itseopiskelun aloittamisella. Ja ensimmäiset pari viikkoa sitä kestikin, kunnes kaikki muu arkielämä muodostui tärkeämmäksi.

Alussa oppikirja oli koko ajan esillä olohuoneessa, joten tuli helposti tartuttua kirjaan ja aina pieni pätkä opiskeltua.

Sitten kirja siirtyi yöpöydälle ja lukemisen määrä lyheni, sillä kieliopinnot toimivat yllättävän hyvänä unilääkkeenä. Sitten oppikirja siirtyi jonkin siivoamisen yhteydessä kaappiin josta se tuli kaivettua ehkä kerran viikossa esiin ja luettua semmoiset 15 minuuttia... kunnes en enää edes muistanut, että minulla on kyseinen oppikirja. Sitten

20

AIKIDO 2/07

viikkoa ennen reissua alkoi hillitön loppukiri opiskella edes joitakin perustermejä japaniksi eli käytännössä japanin kielitaitoa ei ollut lainkaan lähtiessäni matkalle. Vaan eipä sellainen masenna huoletonta matkalaista. Ongelmat ratkotaan silloin kun niitä vastaan tulee, niitä ei tarvitse etukäteen murehtia!

Japania oppiakseen olisi oikeastaan opiskeltava kaksi kieltä eli puhuttu japani ja kirjoitettu japani, koskapa länsimaisia kirjoitusmerkkejä ei juurikaan käytetä. Tokiossa selviää varsin helposti englannilla, mutta maaseudulla (johon Saku 100 000 asukkaalla voitaneen laskea) tilanne on toinen. Sakussa myös ulkomaalaisten näkeminen aiheuttaa päiden kääntymisen, mitä taas Tokiossa ei tapahdu.

Jälkikäteen ajatellen Japanin kielen opiskelusta tosiaan olisi varmaan ollut hyötyä. Puhuttu kielihän sinällään on helppo, sillä 50% normaalista lauserakenteesta koostuu anteeksipyytelyistä ja/tai kiittelyistä. Eli kun opettelee muutamat anteeksipyynnöt ja kiittelyt, niin pystyy lähes seuraamaan normaalia keskustelua. No, ehkä puheen varsinainen sisältö saattaa jäädä vähän epämääräiseksi, kun yrittää päätellä anteeksipyyntöjen vs. kiitosten suhde-

luvusta (suhdeluku = anteeksipyyntöjen määrä lauseessa jaettuna kiitosten määrä lauseessa) että onko kysymys hitusen verran enemmän anteeksipyytävästä lauseesta (suhdeluku > 1) vai rahtusen verran enemmän kiittelevästä lauseesta (suhdeluku < 1)...

Kirjoitusmerkkien opiskeluun varmaan joutuisi käyttämään huomattavasti enemmän vaivaa, mutta niiden osaamisesta olisi varmaankin ollut myös enemmän hyötyä kuin puhutun kielen osaamisesta. Kirjoitushan on minun silmissäni täyttä sekasotkua, joskin visuaalisesti erittäin kaunista. Ostosten tekeminen oli haasteellista, kun tosiaan niitä kirjoitusmerkkejä ei ymmärtänyt lainkaan. Vastaavasti allergikoille tilanne olisi varmasti ollut vielä haastavampi. Ostosten tekoa helpotti kamerakännykkä. Eli kun dojolla totesin jonkin ruoka-aineen hyväksi ja maukkaaksi, otin siitä kuvan ja sen kuvan perusteella etsin kaupasta vastaavan tuotteen.

*Matkustaminen*

Lento meni hyvin, joskin nukkuminen jäi onnettoman vähäiseksi. Lento sentään oli vaivaton, sillä se oli suora yhteys Helsinki-Vantaan ja Naritan välillä. Aikaa (ja vaivaa) ei siten hukkunut ylimääräisiin koneen vaihtoihin.

Yllätyksekseni Japanissa oli oikein hyvin länsimaisin merkein varustetut lentokenttäopasteet, juna-asemien nimet ja katujen kyltit (Shinkansen junassa Tokiosta Sakuun oli jopa kuulutukset myös englanniksi) ilmeisesti taannoisista Naganon olympialaisista johtuen.

Niinpä olikin varsin helppo suoritus käydä lunastamassa junalippu, jonka olin jo etukäteen ostanut. Tilasin siis jo Suomesta käsin East Rail Pass 4-days flexible lipun, joka mahdollisti kuukauden aikana neljä matkustuspäivää lähes junalla kuin junalla Japan Rail Eastalueella. (Havaintojeni mukaan muuten tokiolainen nukkuu 15% normaalista vuorokausittaisesta unentarpeestaan junassa joko istualtaan tai, jos istumatilaa ei löydy, niin sitten seisaaltaan.)

Junilla matkustaminen siis oli helppoa, mutta kaupungeissa jalan suunnistaminen oli mielestäni vähän haasteellisempaa. Kartta jota minä ymmärsin (siis länsimaisilla merkeillä varustettu) ei normaalissa katuympäristössä hirveästi auttanut ja taas japanilaisilla merkeillä varustetusta kartasta en oikein saanut selkoa johtuen kylläkin kartan puutteellisuudesta. Jokseenkin hyvänä apuna hoksasin matkapuhelimeni Google Maps ohjelman. Normaali 3G-puhelin siis toimii Japanissa, joten Googlen avulla pystyin suunnistamaan verraten puhelimessa näkyviä katujen nimiä katuviittojen kirjoitusmerkkeihin. Etukäteen Suomessa olin jo onneksi merkinnyt Google Mapsiin mm. Budokanin paikan kartalle. GPS toiminnallisuus olisi kyllä ollut luxusta!

*Ihmiset*

Jo heti alussa kävi selväksi, kuinka turvallinen ja ystävällinen maa Japani on.

Heti, kun ulkomuotoni oli muuttunut kysymysmerkin näköiseksi lentokentällä tai juna-asemalla, rynnisti apuun

aina joku jonkin verran englantia puhuva kysymään, josko voi auttaa. Vinkkinä voinkin antaa tuleville matkalaisille, että näyttäkää eksyneiltä niin 100% varmuudella joku tulee heti apuun! Ihmisten suorastaan ylenpalttinen ystävällisyys on jurolle suomi-pojalle suorastaan hämmentävää.

*Ulkomaalaisena Japanissa*

Tokiossa ulkomaalaisia vilisee sikäli paljon että joukkoon sulautuu helposti. Maaseudulla (jota siis Sakun seutu on) taas itsekin rupesin tuijottamaan viikon oleskelun jälkeen kaikkia ulkomaalaisia, sillä sen verran harvinainen näky he ovat. Myös virkavallan mielestä taisin ulkomaalaisena olla epäilyttävä henkilö, sillä kaksi kertaa eri päivinä poliisi pysäytti minut pienelle juttutuokiolle Sakun keskustassa. Olin siis lainannut Saku-dojolta polkupyörän käydäkseni tutustumassa kaupunkiin sekä tekemässä ostoksia. Ja niinpä paikallinen poliisiviranomainen laski 1+1=2 eli pitkätukkainen ulkomaalainen + polkupyörä = polkupyörävaras. Tilanteet olivat varsin koomisia mutta ystävällishenkisiä, kun ei ollut yhteistä kieltä ja sitä polkupyörää osoiteltiin vuorotellen ja selitettiin omalla kielellämme että "no polkupyörähän se"... kaiketi.

*Puutarhat*

Jos ihmisten ystävällisyys oli itselleni myönteinen yllätys, niin sitä suurempi oli japanilainen puutarha. Aivan uskomattomia yksityisten ihmisten pieniä puutarhoja samoin kuin mahtavia yleisiä puutarhoja. Japanilaisessa puutarhassa silmä ja sielu lepäävät. Vesi, ruoho, puut, sora, kivet, polut ja teehuoneet yhdessä muodostavat valloittavan kokemuksen.

*Ruoka*

Nam! Herkullista, mutta yllätyksellistä. Esimerkkinä yllätyksestä oli jäätelö, joka olikin jäädytettyjä papuja. Tosin asia varmaan ilmaistiin hyvin selkeästi kirjoitusmerkein papujäädykkeen pakkauksessa, mutta homma palaa taas tuohon kielitaitoon.

Japanissa syödään monipuolisesti luonnosta löytyviä kasveja, juuria ja yrttejä jne. Ruoka ei ole vahvasti maustettua, vaan luonnolliset ruokaaineiden maut pääsevät esiin ja yleensä erittäin hyvinä makuyhdistelminä.

Lähes joka aterialla aamiaisesta iltapalaan syödään miso-keittoa ja riisiä... ja riisipeltojahan riittää aivan kaikkialla.

Kaikennäköisiä herkullisia mereneläviä syödään sekä kypsennettynä että raakana. Kaupungeissa on 300 - 500 metrin välein pieniä korttelikauppoja, joista saa perusruoka-aineita ja myös valmisaterioita joko sellaisenaan mukaan tai sitten kaupan täti lämmittää annoksen valmiiksi mikrossa, jolloin ateria on valmis syötäväksi heti.

Japani on automaattien luvattu maa eli jokaisen korttelikaupan väliin mahtuu 1-2 automaattiryhmitystä. Automaateista saa juotavaa (virvoitusjuomat, urheilujuomat, olut, kahvi, tee) sekä kylmänä että kuumana, tupakkaa, syötävää jne. Japanissa myös useissa ravintoloissa ruoka-annokset maksetaan automaattiin ja automaatista saatua lipuketta vastaan saa tiskiltä tilaamansa annoksen. Ruoka on suomalaisittain ajatellen edullista ja siihen varmasti vaikuttavat vahva euro sekä Japanin alhainen veroaste.

Ymmärtääkseni ALV-prosentti Japanissa on vain 5 % vs. Suomen 22 % ja tulovero-prosenttikin vain 10%! Ei Japanissa nälkään kuole...

Endon Saku-dojo

AIKIDO 2/07

21

*Tupakka*

Tuntuu siltä, että Japanissa lähes kaikki polttavat. Käsittämätöntä. Mutta toisaalta taas Shinjukussa ainakin osa kaduista on täysin savuttomia... ja tupakoijat vieläpä noudattavat tuota sääntöä. Niinpä siis tupakkaa himoitseva saattaa kävellä 200-300 metriä tupakkapaikalle (missä siis ainoa tuhkakuppi 500 metrin säteellä), sauhutella tupakkansa ja kävellä takaisin. Eipä taitaisi suomalainen nähdä tuota vaivaa...

Muutenkin roskakoreja ei ole missään, mutta ei ole myöskään roskia eikä siis myöskään tupakantumppeja. Siisti ja kaunis maa!

*Aikido*

Niin, lienee syytä mainita jotain reissuni päätarkoituksesta eli aikidon opiskelusta. Reissullani pääsin treenaamaan varsin monen aikidon harrastajan kanssa. Ja niinhän se on että aloittelija

45th All Japan Aikido Demonstration

on aloittelija Japanissakin ja vastaavasti sieltä löytyy hemmetin hyviä aikidon harrastajia niin kuin toki Suomestakin.

Sakussa treenaaminen oli erittäin opettavaista aikaa.

Endo sensein leiri oli loistava sekä järjestelyiltään että tietenkin opetuksen puolesta. Eipä ole tullut vielä vastaan yhtä hyvin järjestettyä leiriä ja siitä suuri kiitos tietysti Endolle, Arigalle ja muille leirin järjestelijöille. Leirin jälkeen jäin vielä asustelemaan Saku-dojolle ja reissasin Arigan mukana treenaamassa Saku-dojon treenien lisäksi myös Naganossa ja Chinossa. Ja parasta oli saadessani yksityisoppia Arigalta, kun aikaa järjestyi hänen muilta töiltään.

Hombulla treenaaminen oli myös hyvä kokemus, lähinnä eri opettajien aikidonäkemyksiin tutustumisen kannalta.

Joka arkipäivähän Hombulla on viisi

tunnin treeniä, jotka ohjaa lähes aina eri opettaja. Siten joka päivä on mahdollista nähdä ja kokea 4-5 erilaista 6.

- 8. dan shihan opettajaa. Koin muutaman itselleni tuntemattoman opettajan tyyliin aivan loistavaksi ja toisaalta taas pari opettajaa ei istunut omaan aikidonäkemykseeni kovinkaan hyvin.

*45th All Japan Aikido Demonstrations*

Lauantaina 26.5, matkani toiseksi viimeisenä päivänä, oli Tokiossa Budokanilla kuusi tuntia kestävä 45. kertaa järjestetty massiivinen aikidonäytös.

Näytöksessä vaihtui viiden minuutin välein esiintyjät viidellä tatamilla. Itse pääsin tatamille kaksi kertaa eli Nagano Prefecture Aikido Federationin esitykseen ja Saku Aikidokain esitykseen.

Katsomosta käsin voin sanoa, että jotkin esitykset olivat mielettömän hienoja, mutta suurin osa oli aika "puuroa".

Kun jokaisella viidellä tatamilla myllää yhtä aikaa 30-40 aikidokaa, niin katsomossa katseeni ei oikeastaan kohdistunut mihinkään ja siten ei tullut oikeastaan nähtyä mitään. Suuret aikido-opettajat toki esiintyivät siten, että muut tatamit olivat tyhjillään ja niinpä heidän esityksensä jäivätkin parhaiten mieleen. Kaiken kaikkiaan tatamilla esiintyi varmasti tuhansia aikidon harrastajia tuona lauantaina ja katsomossa oli varmaan 10000 katsojaa parhaimmillaan.

*Yhteenveto*

Koko neljän viikon reissullani ehdin yhteensä 44 aikidoharjoitukseen (66 tuntia), joten olen reissuun hyvin tyytyväinen. Lisäksi pääsin kokemaan, maistamaan ja näkemään niin paljon japanilaista kulttuuria, maisemia, kokemuksia että pää on vieläkin pyörällä.

Matka oli siis onnistunut ja suosittelen lämpimästi Japania matkakohteeksi niin aikidokalle kuin myös ei-aikidokalle. Jos kiinnostus Japanin matkaan heräsi ja kaipailet lisätietoja, niin kerron kyllä mielelläni lisää. Yhteystiedot löydät alta.

*Kuvia*

Lisää kuvia Japanin reissultani voit käydä katsomassa Porvoo Aikikain www-sivuilta: www.porvooaikikai.com Terveisin, Saku Ohtonen Puheenjohtaja, Porvoo Aikikai ry Vara-pj, koulutusvastaava, Suomen Aikidoliitto ry

Saku-dojon väkeä

22

AIKIDO 2/07

saku@porvooaikikai.com 040 - 741 7336

Profeetat omalla maallaan:

teksti: Janne Rovio kuvat: Sari Onninen

Kotimaisten opettajien leiri aloitti uuden perinteen suomalaisessa aikidossa Aikidon suomalaisessa harrastuskulttuurissa korostuu moneen sisarlajiinkin verrattuna varsin voimakkaasti kaksi piirrettä: isäntämaa Japanin perinteiden vilpitön arvostus ja kilpailemattomuuden ihannointi.¹ Nämä piirteet suojelevat aikidon harjoitusten rakennetta ja ilmapiiriä muotivirtauksilta, jotka tasaisin väliajoin riepottelevat monien muiden kamppailulajien käsityksiä itsepuolustuksellisuudesta ja kilpaurheilun erilaisista harjoitusmenetelmistä. Niinpä aikidon harjoittelua leimaa tietynlainen hartaus. Lajin traditionaalinen lähestymistapa mahdollistaa harjoittelun myöhäiselläkin iällä eikä jaa harrastajia menestyviin kilparatsuihin ja kakkosluokan riviharrastajiin.

Lajin isäntämaan perinteiden arvostuksella ja kilpailemattomuudella on positiivisista vaikutuksistaan huolimatta sellaisiakin seurauksia, joiden vuoksi suomalaisena aikido-opettajana toimiminen voi olla verraten epäkiitollinen työsarka. Ensinnäkin japanilaisia juuria

kohtaan tunnettu kiinnostus voi ilmentyä eksoottisuuden kaipuuna. Tällöin japanilaisten opettajien vierailut saattavat helposti jättää varjoonsa suomalaiset opettajat, joiden opastuksen piirissä kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa arjen aikidoharjoittelusta tapahtuu.² Toisekseen aikidon kilpailemattomuus on syynä siihen, että meiltä puuttuvat opettajien valtakunnallista profiilia nostavat ”pakolliset” yhteiset tapahtumat. Muiden budolajien seurojen vetäjät tulevat harjoittelijakunnalle tutuiksi nimenomaan kilpailuiden myötä, joissa menestyminen nostaa suomalaisia valmentajia ja opettajia kansalliseen tietoisuuteen joko heidän oman tai heidän oppilaidensa kilpailumenestyksen kautta. Kilpailujen puutetta korvaamaan on aikidossa luotu tiheän leiritoiminnan kulttuuri, joka sallii tutustua toisilta paikkakunnilta kotoisin oleviin harjoittelijoihin ja heidän tekniikkansa erityispiirteisiin. Kokemuksestakin on tosin tuttu ilmiö, että leireille seurataan ”tuttua ja turvallista” opettajaa, jolloin varsin suuri osa suomalaisesta aikido-

kentästä jää näkymättömäksi. Koko kirjosta saattaa harrastajalla olla vain epämääräinen kuva.

On vain luonnollista pitäytyä varsinkin harrastuksen alkuvaiheessa oman opettajan piiriin, mutta Suomen Aikidoliiton yhtenäisyyden näkökulmasta liian pitkälle vietyä eristäytymistä ei voi kuitenkaan pitää toivottavana. Voidaan jopa väittää, että pidemmälle ehtineen harrastajan yleissivistykseen kuuluu lajin kotimaisten voimahahmojen tuntemus. Onhan laji elänyt Suomessa jo 37 vuotta, ja sen piiriin kuuluu yksilöitä, jotka ovat uhranneet huomattavan osan elämästään aikidossa kehittymiselle. Monilla kotimaisiksi mielletyillä opettajillamme on (valitettavan alimainostettu) tilaus myös Suomen rajojen ulkopuolella. Aikidoliitto haluaakin tehdä paremmin näkyväksi ja tunnetuksi lajia pitkään kehittäneiden opettajien työtä. Niinpä Vantaan Jukaran harjoitustilassa järjestettiin 5.–7.10.2007 ensimmäinen kotimaisten opettajien leiri, jossa päästiin tutustu-

Buffet-illallinen oli maittava. Pöydässä mm. vas. Harri Rautila ja Remi Delcos teknisestä valiokunnasta

Lauri Holopainen valmiina tanssiin

vas. Risto Räty ja Mary-Ann Vallius

vas. Juhani Laisi, Miranda Saarentaus ja Johnny Saarimäki

AIKIDO 2/07

23

maan seitsemän merkittävän henkilön opetusmenetelmiin. ³ Tälle ensimmäiselle ”pilottileirille” oli päätetty kutsua teknisen valiokunnan jäsenet, joista esiintyivät Risto Räty, Kari Tamminen, Juhani Laisi, Remi Delcos, Miranda Saarentaus ja Harri Rautila. Seitsemänneksi samuraiksi saapui koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Kustaa Ylitalo paikkaamaan yhtä poisjääntiä. Harjoitukset oli jaettu noin tunnin viipaleissa seuraavasti: yksi sessio perjantai-illalle, kolme lauantaille ja kolme sunnuntaille. Osanotto oli kauttaaltaan runsasta, eikä harjoituksissa ollut havaittavissa partisaanimaista opettajien valikointia. Opettajien taidonnäytteet takasivat suuren treenimäärän lisäksi ensinnäkin vanhemmalle harjoittelijalle uusia näkökulmia, vasta-alkajalle puolestaan tämän lisäksi mahdollisuuden nähdä livenä persoonallisuuksia, joista aiemmin on ehkä kuultu vain legendoja.

us

iik is

ta

Osanotto leirille oli yllättävän runsasta, mukana oli 93 harrastajaa ja näiden edustamien seurojen lukumääräksi tulee komeat 22. Runsaaseen osallistumiseen vaikutti osaltaan leirin alhainen

Ja

rk

ko

o Tu

24

m

n ise

n ”o

em

an

ba

” nd

AIKIDO 2/07

va

st

il asi

lan

m

hinta, jonka teki mahdolliseksi opettajien päätös tukea leiriä pro bono -työllä. Teknisen valiokunnan jäsenten mukanaolo hyödynnettiin myös pitämällä leirin yhteydessä dan-vyökoe lauantaiiltapäivänä. Tilaisuudessa graduoitiin kaksi 1.dania, joskin ymmärrettävästi suurimmalla kiinnostuksella seurattiin Tuula Laisin 3.danin vyökoetta, jonka yonindori-osuuteen kirjoittajallakin oli ilo hetkellisesti ottaa osaa uken roolissa.

Mallikelpoisia vyökoe-esityksiä juhlistettiin myöhemmin illanvietossa, jonka näyttämönä toimi pelkästään aikidoväen käyttöön varattu ravintola La Caramba. Aikidoliiton kotimaisen omavaraisuuden teema ulottui myös viihdepuolelle: Laisin ykkösukena toiminut, monille leirikävijöille tuttu aikidoseura Akarin Jarkko Tuominen palasi graduoinnista nivelet ehjinä ja paljasti taiteellisemman puolensa vastaamalla illanvieton musiikista. Soittamansa akustisen kitaran säestyksellä Jarkko esitti mm. Creedence Clearwater Revivalin klassikoita, joskin kohokohtana

jäi mieleen energinen tulkinta traditionaalisesta irlantilaislaulusta Whiskey in the Jar. (Juhlaväen tiedetään odottaneen vavistuksen vallassa Stairway to heavenia, mutta tahdikas esiintyjä vältti tämän aloittelijoiden sudenkuopan.)

Kaiken kaikkiaan siis tunnelma sekä tatamilla että illanvietossa oli korkealla, ja tapahtumasta saatu hyvä kokemus on merkkinä siitä, että tämänkaltaiselle leirille on tilausta ja että aikidon harrastajat arvostavat kotimaisen aikidoperinteen asiantuntemusta ja pedagogiaa. Kotimaisten opettajien leiristä ollaankin järjestämässä jokavuotista tapahtumaa. Osanottajalista tulee vaihtumaan, mutta jos dan-graduointi jää leirin tavaksi, teknisen valiokunnan jäseniä tarvitaan muutama paikalle jo tästä syystä. Opettajien vaihtuvuus tulee säilymään kuitenkin kantavana periaatteena, sillä lajimme sisällöllinen rikkaus ilmenee nimenomaan yksittäisten opettajien persoonallisuuksien kautta. Kotimaisten opettajien leirit tulevat tarjoamaan mahdollisimman kattavan ikkunan suomalaiseen aikidokulttuuriin.

¹ Lauri Holopaisen pro gradu -työn ”Aikido suomalaisessa kulttuurissa” (1991) eräs keskeinen väittämä on, että suomalaiset harrastajat haluavat varsin kiihkeästi säilyttää lajin alkuperäisiksi miellettyjä japanilaisia piirteitä. ² Petteri Silenius viittaa Aikido-lehden numerossa 1/2007 julkaistussa kirjoituksessaan tähän suomalaisen opettajan ”syrjäytymiseen” harjoittelijoiden mielikuvissa, s. 13–14. ³ Kotimaisia opettajia on toki aiemminkin koottu esiintymään yhdessä, mutta tällöin on ollut kyse luonteeltaan toisenlaisista, yksittäisistä tapahtumista, esim. Aikidoliiton 25-vuotisjuhlassa 1995.

Bussin täysi innokkaita nuorempia ja vanhempia budokoja starttasi taas kesäkuisena perjantaina 2007 kohti Varalan urheiluopistoa ja Suurta Budoleiriä.

Jatkuvasta puheesta ja papatuksesta erotti, että monelle tämän vuoden leiri ei ollut ensimmäinen, eikä toinenkaan, joku oli mukana jopa neljättäkin kertaa. Vaikka suurin osa väestä tuntui lähteneen matkaan kavereiden kanssa, muutama rohkea oli uskaltautunut kotiseurastaan yksinkin - ehkä tietäen, että tuttuja naamoja paikalta löytyy kuitenkin. Eikä bussissakaan kukaan pitkään istunut hiljaa vaikka olisikin päätynyt vieraan viereen, yhteiset kiinnostuksenkohteet kun löytyivät tässä porukassa ainakin tatamilta.

Yhden pysähdyksen - jätskiä, karkkia, suklaata, sipsiä ja bussikuskin kauhu seuraavasta sotkusta - jälkeen tulimme perille Varalaan puoliltapäivin. Aikido majoittui tällä kertaa Majalaan, ja tuttuun tapaan odottelimme aulassa huone- ja ruokalakorttejamme puolisen tuntia. Jossain vaiheessa ukkonen sai koko opiston kaikki palohälyttimet soimaan, ja ujellus vihloi korvia niin, että kaikki siirtyivät pihalle odottamaan,

että palokunta tulisi sammuttamaan mokoman metelin. Yhden aikoihin, kun kortit ja punaiset lippikset oli saatu jaettua, pääsimme Varalan mainioon ruokalaan ylisyöpöttelemään ennen ohjaajien infotilaisuutta, alueeseen tutustumista sekä ensimmäisiä treenejä.

Tänä vuonna leirillä oli aikidon puolesta 61 osallistujaa, joista junnuja 45 kahdestatoista eri seurasta, ohjaajia 5, turisteja jopa kymmenen sekä tietenkin tämän kaiken mahdollistava Aikidoliiton toiminnanjohtaja Sari Onninen.

Jopa neljästä seurasta oli matkaan lähtenyt vain yksi junnu - ihailtavaa rohkeutta!

Loppuperjantai olikin täynnä treeniä.

Aikidon tämänvuotiset päävetäjät olivat junnuille jo viime vuodesta tuttu Mari Lehtinen ja ensimmäistä kertaa Budoleiriä vetävä Antti Pekkarinen.

Tuttuun tapaan ensimmäisistä treeneistä lähtien etenkin erilaiset tavat tehdä ukemeita herättivät niin hämmennystä kuin innostusta. Kahdella eri tavalla tehdä ushiro ukemi - olkapään yli kierähtäen tai takaisin nousten - on

edelleen molemmilla vankat kannattajakuntansa, mutta leirillä kaikki tekivät innolla molempia. Uuttahan tänne tultiinkin oppimaan!

Ensimmäisten lajitreenien jälkeen seurasivat lajiesittelyt. Ensin liki kaikki aikidokat suuntasivat karaten esittelyyn, oman lajin lajiesittely kun ei ollut lainkaan niin mielenkiintoista. Monelle tämä oli ties kuinka mones kerta tutustua karateen, mutta edelleen terävät lyönnit ja potkut herättivät keskustelua ja intoa. Toisen lajiesittelyn eli taidoon tai taekwondoon tutustumisen jälkeen kuitenkin karatenkin potkut tuntuivat monesta pikkujutuilta. Perjantain viimeisissä lajitreeneissä, jotka loppuivat vasta vähän ennen yhdeksää, koko porukka olikin väsynyttä väkeä.

Sitten enää iltapala ja nukkumaan, vaikka mieli olisikin vielä tehnyt istuskella kavereiden huoneissa. Ohjaajat mokomat pysyivät tiukkoina, ja leirialue hiljeni (melkein) kymmeneltä.

Lauantaiaamupäivän kahden ruokailun ja yhden lajitreenin jälkeen olikin sitten kaikkien odottaman Särkänniemeen lähdön aika. Leirilippiksetkin saatiin kaikille päähän, kun uhattiin, että ilman ei ranneketta tipu. Särkänniemessä tosin moni lippis oli löytänyt paikkansa vaikkapa repussa roikkumasta eikä suinkaan päästä. Näin kännykkäaikaan moni ohjaaja tarkkaili junnuryhmänsä menoa soittamalla muutaman kerran vierailun aikana, mikä tuntui miellyttävän junnujakin. Kuka nyt haluaisi tylsän aikuisen peräänsä roikkumaan, ja mikään ei ole kamalampaa kuin joutua lähtemään laitejonosta, jossa on seissyt jo puoli tuntia, käydäkseen näyttäytymässä ohjaajalle.

Sää oli lauantaina upea ja jonot sen

AIKIDO 2/07

25

Bussin täysi innokkaita nuorempia ja vanhempia budokoja starttasi taas kesäkuisena perjantaina 2007 kohti Varalan urheiluopistoa ja Suurta Budoleiriä.

Jatkuvasta puheesta ja papatuksesta erotti, että monelle tämän vuoden leiri ei ollut ensimmäinen, eikä toinenkaan, joku oli mukana jopa neljättäkin kertaa. Vaikka suurin osa väestä tuntui lähteneen matkaan kavereiden kanssa, muutama rohkea oli uskaltautunut kotiseurastaan yksinkin - ehkä tietäen, että tuttuja naamoja paikalta löytyy kuitenkin. Eikä bussissakaan kukaan pitkään istunut hiljaa vaikka olisikin päätynyt vieraan viereen, yhteiset kiinnostuksenkohteet kun löytyivät tässä porukassa ainakin tatamilta.

Yhden pysähdyksen - jätskiä, karkkia, suklaata, sipsiä ja bussikuskin kauhu seuraavasta sotkusta - jälkeen tulimme perille Varalaan puoliltapäivin. Aikido majoittui tällä kertaa Majalaan, ja tuttuun tapaan odottelimme aulassa huone- ja ruokalakorttejamme puolisen tuntia. Jossain vaiheessa ukkonen sai koko opiston kaikki palohälyttimet soimaan, ja ujellus vihloi korvia niin, että kaikki siirtyivät pihalle odottamaan, että palokunta tulisi sammuttamaan mokoman metelin. Yhden aikoihin, kun kortit ja punaiset lippikset oli saatu jaettua, pääsimme Varalan mainioon ruokalaan ylisyöpöttelemään ennen ohjaajien infotilaisuutta, alueeseen tutustumista sekä ensimmäisiä treenejä.

Todistettavasti budoleirillä

Diplomien jako

Tänä vuonna leirillä oli aikidon puolesta 61 osallistujaa, joista junnuja 45 kahdestatoista eri seurasta, ohjaajia 5, turisteja jopa kymmenen sekä tietenkin tämän kaiken mahdollistava Aikidoliiton toiminnanjohtaja Sari Onninen.

Jopa neljästä seurasta oli matkaan lähtenyt vain yksi junnu - ihailtavaa rohkeutta!

Loppuperjantai olikin täynnä treeniä.

Aikidon tämänvuotiset päävetäjät olivat junnuille jo viime vuodesta tuttu Mari Lehtinen ja ensimmäistä kertaa Budoleiriä vetävä Antti Pekkarinen.

Tuttuun tapaan ensimmäisistä treeneistä lähtien etenkin erilaiset tavat tehdä ukemeita herättivät niin hämmennystä kuin innostusta. Kahdella eri tavalla tehdä ushiro ukemi - olkapään yli kierähtäen tai takaisin nousten - on edelleen molemmilla vankat kannattajakuntansa, mutta leirillä kaikki tekivät innolla molempia. Uuttahan tänne tultiinkin oppimaan!

Ensimmäisten lajitreenien jälkeen seurasivat lajiesittelyt. Ensin liki kaikki aikidokat suuntasivat karaten esittelyyn, oman lajin lajiesittely kun ei ollut lainkaan niin mielenkiintoista. Monelle tämä oli ties kuinka mones kerta tutustua karateen, mutta edelleen terävät lyönnit ja potkut herättivät keskustelua ja intoa. Toisen lajiesittelyn eli taidoon

26

AIKIDO 2/07

Vahva aikidokatar

tai taekwondoon tutustumisen jälkeen kuitenkin karatenkin potkut tuntuivat monesta pikkujutuilta. Perjantain viimeisissä lajitreeneissä, jotka loppuivat vasta vähän ennen yhdeksää, koko porukka olikin väsynyttä väkeä.

Sitten enää iltapala ja nukkumaan, vaikka mieli olisikin vielä tehnyt istuskella kavereiden huoneissa. Ohjaajat mokomat pysyivät tiukkoina, ja leirialue hiljeni (melkein) kymmeneltä.

Lauantaiaamupäivän kahden ruokailun ja yhden lajitreenin jälkeen olikin sitten kaikkien odottaman Särkänniemeen lähdön aika. Leirilippiksetkin saatiin kaikille päähän, kun uhattiin, että ilman ei ranneketta tipu. Särkänniemessä tosin moni lippis oli löytänyt paikkansa vaikkapa repussa roikkumasta eikä suinkaan päästä. Näin kännykkäaikaan moni ohjaaja tarkkaili junnuryhmänsä menoa soittamalla muutaman kerran vierailun aikana, mikä tuntui miellyttävän junnujakin. Kuka nyt haluaisi tylsän aikuisen peräänsä roikkumaan, ja mikään ei ole kamalampaa kuin joutua lähtemään laitejonosta, jossa on seissyt jo puoli tuntia, käydäkseen näyttäytymässä ohjaajalle.

Sää oli lauantaina upea ja jonot sen mukaiset. Varalaan palattuamme moni valittikin, että ehti käydä vain kolmessa-neljässä laitteessa. Tänä vuonna suosikkilaitteen statuksen saavutti jälleen kerran Tornado (jota itsekin uskaltauduin muiden yllytyksestä kokeilemaan), vaikka se edelleen on monen mielestä liiankin hurja.

leirikalenteri

Joulukuu 4.

7. - 9.

7. - 9.

7. - 9.

7. - 9.

8. - 9.

14. - 15.

15.

15. - 16.

29. - 30.

29. - 31.

Tammikuu 4. - 6.

18. - 20.

18. - 20.

18. - 21.

19. - 20.

25.

26. - 27.

Helmikuu 5. - 6.

8. - 10.

23.

Maaliskuu 21. – 23.

21. - 23.

29. - 30.

Huhtikuu 4. - 6.

Toukokuu 2. - 4.

Otsikko Dan- ja 1.kyu-harjoitus Aikidoleiri Aikidoleiri Aikidoleiri Aikidoleiri Aikidoleiri Aikidoleiri Awase 15v Kaapelilla Aikidoleiri Aikidoleiri Uudenvuodenleiri Otsikko Aikidoleiri Aikidoleiri Aikidoleiri Tampereen talvileiri Aikidoleiri Aikidoleiri Aikidoleiri Otsikko Aikidon dan-leiri Aikidoleiri Juniorileiri Otsikko Pääsiäisleiri Aikidoleiri Aikidoleiri Otsikko Aikidoleiri Otsikko Aikidoleiri

Lauantai-illan ohjelma oli tänä vuonna ensi kertaa disco ja karaoke. Pikkuhiljaa tanssilattialle uskaltautui väkeä (toiminnanjohtaja Sari Onnisen näyttäessä esimerkkiä;), vaikka seinänvieruksetkin olivat täynnä väkeä, ensin vain katsomassa, sitten vähän kokeilemassa. Karaoke saavutti sekin suosiota, ja muun muassa HIM:n ”Right Here In My Arms” pyöri Sing Starissa kerran jos toisenkin. Uimaranta oli monelle kuitenkin suurempi houkutus kuin sisätilat, ja vilskettä riitti laiturilla yhtä lailla kuin lattiallakin.

Lauantaina iltapalan jälkeen moni oli väsynyt, mutta sänky ei kuitenkaan olisi houkuttanut. Huoneisiinsa kaikki kyllä vetäytyivät - mitä nyt ohjaajat jonkin verran partioivat käytävillä - mutta kovin moni ei välttämättä sinä yönä montaa tuntia nukkunut, huonetoverien kanssa kun riitti juteltavaa ja kerrottavaa päivän tapahtumista.

Sitten enää yksi Varalan suurenmoinen ateria ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen ihmisten pakkaaminen busseihin ja kotimatka. Ainakin Helsinkiin lähteneessä bussissa oli alkumatkasta yhtä kova puheensorina kuin tullessakin, mutta loppumatkasta yksi jos toinenkin pää jo nuokkui rintaa vasten. Puhetta kuunnellessa tuli kuitenkin selväksi, että aikido on edelleen ehdottomasti paras laji, että Särkänniemi oli tänäkin vuonna leirin kohokohta, ja että Mari ja Antti olivat ”ihan parhaita”, sekä tietenkin se, että ensi vuonna täytyy tulla taas. Iltapäivällä, kun vanhemmat olivat Paavo Nurmen patsaalla vastassa, riittikin taas intoa kertoa kaikki uutiset ja tapahtumat ja lähteä jatkamaan kesäloman viettoa omaan kotiin.

Teksti: Tiina Metsäpelto, Kinoumi kuvat: Sari Onninen

Sunnuntaina aamupalan jälkeen olikin vuorossa enää yhdet lajitreenit, joissa, kuten muissakin treeneissä tällä leirillä, tehtiin korkeiden vöiden tekniikkaa.

Vikoissa treeneissä monelle ensi kertaa esittäytynyt tekniikka aikiotoshi herätti intoa ja pelkoa, mutta sinnikkään yrittämisen jälkeen sekin lähti sujumaan.

Jopa niin hyvin, että sitä pyydettiin vetämään heti syksyllä omissakin treeneissä.

Treenien jälkeen enää jaettiin leiridiplomit ja tietenkin otettiin leirikuva (jonka moni on toivottavasti jo löytänyt leirin nettisivuilta www.suuribudoleiri.net).

Opettaja Juhani Laisi, 6.dan Juhani Laisi 6.dan Matti Joensuu 5. dan Mika Saarinummi Risto Tenhunen, 4.dan Erkki Mäki, 3.dan HP Virkki 4.dan Harri Rautila 6.dan, Markku Kuusinen 4.dan Mari Lehtinen, 4.dan Jukka Helminen, 6.dan Juhani Laisi, 6.dan Opettaja Jan Nevelius 6. dan Jan Nevelius, 6.dan Petri Särkisaari 3.dan Hiroaki Kobayashi 6.dan Miranda Saarentaus, 5.dan Pascal Guillemin, 5.dan Pascal Guillemin, 5. dan Opettaja Endo Sensei, 8.dan Endo Sensei, 8.dan Mari Lehtinen, 4. dan Opettaja Kazuo Igarashi 7.dan Miranda Saarentaus, 5.dan Kari Tamminen, 6.dan Opettaja Kari Tamminen, 6.dan Opettaja Kari Tamminen, 6.dan

Järjestäjät Meido-Kan muu Meido-Kan Asahi Joensuu Aikikai Vaasan Budokan Aiki-jo Awase Finn-Aiki Budoviikingit Kimusubi Järjestäjät Meido-Kan Kenshu-Kan Porvoo Aikikai Nozomi & Seigikai Jigotai Lahti Yuko Aikikai Finn-Aiki Järjestäjät Akebono Akari & Akebono Finn-Aiki Järjestäjät Seitokai muu Jigotai Järjestäjät KIM Järjestäjät Sandokai

Paikkakunta Helsinki Tallinna Helsinki Lappeenranta Joensuu Vaasa Kajaani Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Paikkakunta Helsinki Pietarsaari Porvoo Tampere Jyväskylä Lahti Helsinki Paikkakunta Järvenpää Helsinki Helsinki Paikkakunta Helsinki Saksa Jyväskylä Paikkakunta Mikkeli Paikkakunta Ahvenanmaa

AIKIDO 2/07

27

Tästä Aikido-lehdestä alkaen lehdessä on vakiopalstana ”Juniorivaliokunnan palsta”, jossa hallituksen juniorivastaava sekä –valiokunta tiedottaa junnuasioista.

Olemme saaneet uusia, innokkaita jäseniä juniorivaliokuntaan vuoden 2008 alusta. Junioritoiminnan kehittämiseen ja toteuttamiseen ovat lupautuneet Matti Lahti (Jigotai, Jyväskylä) sekä Tiina Metsäpelto (Kinoumi, Kirkkonummi). Lämpimästi tervetuloa mukaan juniorivaliokuntaan.

Kesän 2007 Suuri Budoleiri on mukavina muistoina päiväkirjoissa ja mielissä. Tässä lehdessä on artikkeli Budoleiristä. Vuoden 2008 Suuri Budoleiri

on 10-vuotis juhlaleiri ja se pidetään nelipäiväisenä 5.- 8.6.2008 Varalan Urheiluopistolla. Tulkaahan mukaan niin vanhat kuin uudetkin Budoleiriläiset kesän mukavimpaan junnutapahtumaan!

Nuoren Suomen Sinettiseurahanketta kohtaan on osoitettu paljon kiinnostusta ja sen vuoksi julkaisemme Aikidoliiton sinettikriteerit ja asiaan liittyviä ohjeita jälleen. Sinettiseuraksi aikovassa seurassa kannattaa lukea myös Kati Lehtosen ”Sinettiseuratoiminnan arviointi; 2005 LIKES”. Raporttia voi kysellä Nuoresta Suomesta tai Aikidoliiton toimistolta.

seurojen mielipiteitä junnujen graduointiuudistukseen liittyen. Mielipiteitä tulevien junnugraduointien sisällöstä voitte lähettää joko juniorivaliokunnan puheenjohtajalle pertti.lindqvist@ netti.fi tai liiton toimistolle aikido@ finland-aikikai.fi Aikidoliiton hallituksen juniorivastaava: Tuula Laisi Juniorivaliokunta: Pj Pertti Lindqvist Jaana Romppainen Jani Konttila Sanna Antell

Junnuvaliokunta kuulisi mielellään

Junioriohjaajakoulutus Aikidoliitto on järjestänyt junioriohjaajakoulutusta jo pari vuotta yhteistyössä Taekwondo- ja Taidoliittojen kanssa.

Koulutuksen pilottiversio järjestettiin Järvenpäässä syksyllä 2005. Koulutukseen osallistui 12 innokasta aikido-ohjaajaa (allekirjoittanut mukaan lukien) ja saman verran Taekwondo-ohjaajia.

Taidokoita hieman vähemmän. Nykyään koulutettavia on kymmenkunta lajia kohden jokaisessa koulutuksessa.

Koulutus pyritään järjestämään kaksi kertaa vuodessa. Syksyisin Helsingissä ja keväisin muualla Suomessa, jotta alueellinen koulutuksen kattavuus olisi mahdollisimman suurta.

Kävin syksyn kurssilla, Helsingin Kaapelitehtaalla, kuulostelemassa kurssilaisten tuntemuksia. Kurssilaisilla näytti olevan hauskaa ja positiivista yritystä riitti.

Nappasin kurssin tarjonnasta ”Karhun kömmähdys”- viestin.

Osallistujat lähtevät karhukäynnillä etenemään. Karhu huomaa tassuunsa tarttuneen roskan ja yrittää poistaa roskaa. Etukäpälässä olevan roskan poistoyrityksestä johtuu, että karhu

Koulutus kestää kaksi viikonloppua, joiden välissä tehdään kotitehtäviä.

Kurssipäivistä 3 ovat yhteisiä kaikille lajeille ja viimeinen kurssipäivä on jokaisen lajin omaa koulutusta. Koulutuksessa kiinnitetään suurta huomiota harjoitusten monipuolisuuteen. Läpi käydään keppijumppaan liittyviä harjoitteita ja yleistä liikkuvuutta lisääviä asioita. Pallon käyttöä ehkä voisi lisätä aikidoharjoituksissa. Mitä enemmän mielikuvia vetäjä pystyy tarjoamaan niin aikitaisossa kuin tekniikoissakin sen parempi.

Yhtenä kurssin parhaista puolista on pidetty juuri kolmen erilaisen lajin yhteistyötä. Meillä kaikillahan on omat jumppamme ja leikkimme, joita voimme lainata toisillemme. Lajien väliset kontaktit ovat myös tärkeitä.

Osallistujat, joilta olen kysellyt tuntemuksia kurssista ovat olleet tyytyväisiä saamiinsa uusiin oppeihin vaikka olisivat toimineet jo pidemmänkin ajan junnuvetäjinä seuroissaan.

28

AIKIDO 2/07

”Karhun kömmähdys”

kömmähtää ukemin. Kömmähdyksestä selvittyään karhu jatkaa matkaa ja kömmähtää vielä 1-2 kertaa, ohjeista riippuen. Kun karhu pääsee salin toisessa päässä olevan hunajapuun luokse (avustaja tms.) karhun tulee polvia nostelemalla paikallaan juosten lypsää hunajapuusta hunajaa. Kun hunajaa on lypsetty riittävästi kiertää karhu hunajapuun ja palaa takaisin jonoonsa ja seuraava karhu lähtee kierrokselleen.

Hauskoja junnujumppia toivotellen Teksti ja kuvat: Pertti Lindqvist

NUORI SUOMI SINETTISEURA - SUOMEN AIKIDOLIITON LAATUSEURA

Sinettiseuran valinta

Suomen Aikidoliitto ry on laatinut omat sinettikriteerit, jotka pitävät sisällään yhdeksän Nuoren Suomen kaikkien lajien kanssa sopimaa kriteeriä. Suomen Aikidoliiton sinettiseurakriteerit on hyväksytetty Nuoressa Suomessa ja ne ovat siten Nuori Suomi-ideologian mukaisia.

Suomen Aikidoliiton Sinettiseurat ovat: • Sandokai ry Seurat voivat hakea sinettiä ympäri vuoden. Ennen projektiin ryhtymistä tulee ottaa yhteyttä liiton juniorivastaavaan tai juniorivaliokuntaan.

Hakemus sinettiseuraksi tehdään vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemukseen kannattaa liittää tarvittavat selvitykset (esim. laatukäsikirja, toimintalinja, toimintasuunnitelma, koulutussuunnitelma ja kannustejärjestelmä). Juniorivaliokunta tarkistaa hakijaseurat ja tekee ehdotukset Suomen Aikidoliiton hallitukselle. Hallitus valitsee ehdokkaat ja esittää näiden hyväksymistä Nuorelle Suomelle. Sinetti myönnetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen sitä voi hakea uudestaan.

Sinettiseuraa ei valita ainoastaan papereiden perusteella vaan seura voidaan valita vasta, kun sen toimintaan on tutustuttu ja sitä on arvioitu käytännössä. Ensisijaisesti arvioinnin suorittaa juniorivaliokunta, jonka yksi jäsen on Suomen Aikidoliiton juniorivastaava.

Seurakäynnin yhteydessä voidaan myös sopia mahdollisista toiminnan kehittämiskohteista ennen kuin seura voi saada sinettiseuran laatumerkin. Seura voi hakea Nuorelta Suomelta paikallistukea sinettiseuraksi kehittyäkseen.

SINETTIKRITEERIT

Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintatavoista ja –periaatteista •Nuoren Suomen Urheiluseuran toimintalinja-opas ohjeistaa toimintalinjan luomisessa. Seura pitää huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta

•Kaikki lapset osallistuvat toimintaan tasavertaisina. Kaikkia lapsia kannustetaan osallistumaan tapahtumiin kuten leireihin tasavertaisesti. Kaikkia lapsia tuetaan osallistumiskuluissa yhtä paljon.

•Kaikki lapset huomioidaan tasavertaisesti ja heitä kannustetaan taitotasosta riippumatta •Kaikkia lapsia arvostetaan ja heistä ollaan aidosti kiinnostuneita. Jokainen lapsi saa palautetta omasta onnistumisestaan rakentavasti ja positiivisessa hengessä.

•Seura pitää säännöllisesti yhteyttä lasten koteihin.

•Lasten ja nuorten päihteiden käyttöön puututaan.

muita toimijoita.

•Kiitosta jaetaan kaikille toimijoille tasapuolisesti.

Seuran toiminta on monipuolista •Seuran ohjelmassa on monipuolista liikuntaa, jonka toteutuksessa käytetään hyväksi myös muita lajeja.

•Toiminta on leikkimielistä •Lapsen muihin harrastuksiin suhtaudutaan positiivisesti ja monipuoliseen harrastamiseen kannustetaan.

Monipuolisuutta osoittaa mm. Seuran osallistuminen Suurelle Budoleirille

Seura toimii yhteistyössä Suomen Aikidoliitto ry:n kanssa

Seuran toiminta on kasvatuksellista •Lasten kasvun ohjaukseen kiinnitetään huomiota ja lapsia kannustetaan hyvään käytökseen. Lapsille opetetaan budo- ja salikäyttäytymistä.

•Seura ottaa ja kantaa vastuuta lasten kasvattamisesta.

Seurassa ohjaajat ovat käyneet lasten ja nuorten ohjaamiseen tarkoitetun koulutuksen •Kaikki seuran junioriohjaajat ovat käyneet vähintään yhden seuraavista tai vastaavansisältöisistä koulutuksista: • junioriohjaajakoulutus • lasten urheilun perusteet • nuorten urheilun perusteet •Kaikki seuran junioriohjaajat ovat kiinnostuneita omien taitojensa kehittämisestä lasten ja nuorten ohjaamisessa.

Seurassa huolehditaan ohjaajien täydennys- ja jatkokoulutuksesta •Seurassa panostetaan ohjaajien säännölliseen ja jatkuvaan koulutukseen ja siihen ohjataan taloudellisia resursseja -Seurassa kiitetään kaikkia seuratyöntekijöitä heidän tekemästään arvokkaasta työstä •Seurassa huomioidaan arvokas työ palkitsemalla ja kiittämällä ohjaajia ja

Seurassa alle 15-vuotiaiden ryhmässä on sovittu Pelisäännöt sekä lasten että lasten vanhempien kanssa.

•Sovituista pelisäänöistä pidetään kiinni.

Seurassa on junioritoiminnan organisoinnista vastaava henkilö •Seurassa on yksi nimetty henkilö, joka vastaa junioritoiminnan organisoinnista. Hän toimii seuran linkkinä niin liittoon kuin Nuoreen Suomeen.

SUOMEN AIKIDOLIITON PALVELUT SINETTISEUROILLE

•Suomen Aikidoliitto ry maksaa yhden osallistujan jokaisesta sinettiseurasta Nuoren Suomen Sinettiristeilylle sekä järjestää ohjelmaa kyseisen sinettiseuratapaamisen lajikohtaiselle osuudelle.

•Suomen Aikidoliiton juniorivastaava vierailee/ on yhteydessä kuhunkin sinettiseuran kerran vuodessa. Vaihtoehtoisesti kaikille sinettiseuroille järjestetään yhteinen tapaaminen kerran vuodessa.

•Suomen Aikidoliitto pyrkii edesauttamaan yhteistyötä eri budolajien sinettiseurojen välillä.

•Suomen Aikidoliitolla on sinettitoiminnan kehittämis- ja laadunarviointiryhmä (juniorivaliokunta), jossa juniorivastaava ja toiminnanjohtaja ovat mukana.

•Suomen Aikidoliitto auditoi sinettiseuransa kerran kahdessa vuodessa. Mikäli seura ei enää täytä edellä mainittuja kriteereitä, seura menettää sinetin.

•Suomen Aikidoliitto pyrkii kehittämään uusia koulutuksia/seminaareja lasten ohjaajille yhdessä Nuoren Suomen ja muiden budolajien kanssa sekä soveltamaan muilta tahoilta saatua tietoa aikidoon sopivaksi.

NUOREN SUOMEN PALVELUT SINETTISEUROILLE

•Sinettiseuramateriaalin tuottaminen seuroille.

•Sinettiseurojen yhteisten alueellisten ja valtakunnallisten tapahtumien järjestäminen.

•Sinettisanomat seuroille kahdesti vuodessa ja muita tiedotteita tarpeen mu-

AIKIDO 2/07

29

kaan.

•Varainhankintamahdollisuuksien etsiminen seuroille.

•Sinettiseurojen näkyvyyden varmistaminen yleisesti.

•Mahdollisten yhteisten operaatioiden organisointi.

•Viisi Pro Nuori Suomi-kannustetta vuodessa seuran käyttöön.

•Nuori Suomi-klubi jäsenkortti sekä Liikkuva Lapsi-lehti maksutta seuran juniorivastaavalle.

SUOMEN AIKIDOLIITTO JA NUORI SUOMI

•Nuori Suomi ylläpitää ja kehittää sinettiseurajärjestelmää yhdessä kaikkien lajien kanssa.

•Nuori Suomi tuottaa yleiset materiaalit sinettiseuratoimintaan.

•Nuori Suomi hyväksyy Suomen Aikidoliitto ry:n sinettiseurakriteerit sekä hyväksyy Suomen Aikidoliiton ehdottamat sinettiseurat mukaan laatuseurajärjestelmään.

•Suomen Aikidoliitto noudattaa sinettiseuratoiminnassaan yhteisesti sovittuja sinettiseuratoiminnan periaatteita.

-----

Toimistosivut: toiminnanjohtaja Sari Onninen

TOIMISTON JOULULOMA

Aikidoliiton toimistotonttu viettää joululomaa 24.12.07-06.01.08.

Toimisto on avoinna jälleen 07.01.2008.

Kiitos kaikille harrastajille kuluneesta vuodesta. Rauhallista joulunaikaa ja aikidollista vuotta 2008!

UUSI AIKIDOPUKU VUODELLE 2008 !

Aikidoliitto välittää entistä edullisemmin pakistanilaisia Kizoku AIKIDO-PUKUJA. Aikidoliitto välittää edullisia pakistanilaisia Kizoku AIKIDO-PUKUJA. Puku on valkaistua 100% puuvillaa, takki paksumpi riisikudottu, housut polvivahvikkeilla nilkkaan saakka ja vyötärönauhalla, vyö kuuluu kaikkiin pukuihin.

Puku kutistuu n. 4-5 cm pesussa.

Hinnat:

LIITOSTA MATERIAALIA JUNNUSEUROILLE: AIKIDOJUNNUN OPAS

Juniorit ovat mielissään heille jaettavasta materiaalista, joten tässä oiva apuväline junnuohjaajalle. Oppaassa on tietoa mm. dojokäytöksestä, harjoittelusta, vyökokeista, omat sivut lasten vanhemmille sekä harjoittelupäiväkirja treeneihin osallistumisesta. Aikidojunnun opas on seuroille maksuton.

JUNIORIGRADUOINTI JA DIPLOMIT

Juniorigraduoinnit (täydet kyut) rekisteröidään liiton vyörekisteriin, kunhan seuran juniorivastaava toimittaa kaavakkeen liittoon. Uusi koontikaavake löytyy liiton kotisivuilta, materiaalisalkku-kohdasta.

Täysistä vyöarvoista junnuille myönnetään Aikidoliiton diplomi. Diplomit tilataan liitosta ja ovat seuroille maksuttomia.

30

AIKIDO 2/07

100 cm 24 € 140 cm 31,5 € 170 cm 36 € 200 cm 41 €

120 cm 27 € 130 cm 29,5 € 150 cm 33 € 160 cm 34,5 € 180 cm 37,8 € 190 cm 38,8 €

Puvut tilataan ja laskutetaan Aikidoliitosta, toimitus maahantuojan varastosta.

Kannattaa kysellä myös muilta kurssilaisilta puvun tarvetta, sillä seuratilauksissa min. 10 puvun tilauksesta saa reilun alennuksen. Puvut toimitetaan yksittäisille tilaajille postiennakolla.

DAN-GRADUOINTITILAISUUDET VUONNA 2008 grad.päivä

grad.tuomaristo

paikka

hakemus liitossa

09.02. Endon leiri 22.03. pääsiäisleiri 26.07. kesäleiri loka kotim.op.leiri marras Igarashin leiri

Tekninen valiokunta Tekninen valiokunta Tekninen valiokunta Tekninen valiokunta Tekninen valioikunta

Järvenpää Helsinki avoin avoin Turku

15.12.2007 15.02.2008 15.06.2008 15.08.2008 15.09.2008

Dan-graduointiin haetaan omalla kaavakkeellaan määräpäivään mennessä. Kaavakkeen voi tulostaa liiton kotisivuilta (www.finland-aikikai.fi), tilata liiton toimistosta tai seuran yhteyshenkilöltä. Kaavakkeen mukaan tulee liittää seuran pääohjaajan suositus. Teknisen valiokunnan käsittelyn jälkeen dan-graduointiin osallistuvalle lähetetään graduointimaksun pankkisiirto. Dan-graduointimaksu määräytyy jenin päivän kurssin mukaan.

Dan-diplomit

Dan-diplomit jaetaan graduointia seuraavan liiton leirin (Kobayashi, Endo tai Igarashi-sensein) aikana, yleensä ennen ko. leirin dan-graduointia. Diplomit luovuttaa Sensei henkilökohtaisesti. Dan-passit lähetetään omistajilleen heti niiden saavuttua liittoon Japanista.

Ilmoitathan liittoon, mikäli et pääse noutamaan diplomiasi, niin emme turhaan vie sitä leirille. Leirillä on nimilista luovutettavista diplomeista, merkitse siihen paikallaolosi. Vuotta vanhemmat dan-diplomit lähetetään joko seuralle tai diplomin saajalle.

ONKO DAN-PASSISI AJAN TASALLA ?????

Vuosimerkkejä dan-passiin saat Aikidoliitosta hintaan 10 €.

MITÄ JOULULAHJAKSI AIKIDOKALLE ??

Aikido-pyyhesetti

Settiin kuuluu kylpypyyhe (70 x 140 cm) ja pikkupyyhe (30 x 50 cm). Pyyhkeet ovat luonnonvalkoiset ja 100 %:sta 500 g:n puuvillaa. Kummassakin pyyhkeessä aikido-sana brodeerattuna mustilla kanji-merkeillä.

Jouluhintaan nyt vain 20 € (+postikulut).

Jouluna on aikaa lukea ”Aikido – harmonisen voiman tie” –kirja

Ainoa suomalainen aikidokirja, Petteri Sileniuksen kirjoittama ”Aikido – harmonisen voiman tie” Tietopaketti aikidon historiasta ja lajin kehittäjän Morihei Ueshiban elämänvaiheista. Kirja perehdyttää lukijan aikidon harjoitteluun, tekniikkaan, käyttäytymissääntöihin sekä aikidotoimintaan Suomessa.

Aikidoliitosta hintaan 20 € (ovh 38 € kirjakaupoissa.)

AIKIDO 2/07

31

32

AIKIDO 2/07