Aikidolehti 1/2010

AIKIDO Suomen Aikidoliiton jäsenlehti 1 / 2010 • Juhlanumero •

Aikidoliitto 40 vuotta!

PÄÄKIRJOITUS

Jussi Koukku

Suomalaisen aikidon juhlaa Ja mikä harjoittelijan on tullessa.

Useimmissa seuroissa on ohjaajakoulutetut vetäjät, joilla on takanaan vähintäänkin riittävä harjoittelukokemus ja aktiiviura vielä pahasti kesken. Ja jos uusi treenaaja miettii hinta-laatusuhdetta, ei hän varmastikaan löydä samanlaista rahanvastiketta esim. kuntosalien ryhmäliikunnasta. Kaikki treenimahdollisuudet hyödyntävä aikidoka pääsee helposti muutaman leirin avustuksella jopa kolmeensataan vuoAikido ei lajina tänä päivänä varmasti tuiseen harjoituskertaan. Kaikki tämä ole vetovoimaisimmasta päästä, mutta usein naurettavan pientä korvausta silti peruskursseille kuitenkin riittää vastaan. kohtuullisesti väkeä. Töitä uusien tulijoiden saamiseksi on tehty ja varmasti Tätä taustaa vasten on helppo toivottarvitsee tehdä jatkossakin. Uudenlais- taa menestystä suomalaiselle aikidolle ten houkuttelutapojen kehittely, kuten ja viettää liiton juhlaa. Jokaviikkoista aikidon esitteleminen ihmisten parissa ”juhlaa” voi itsekukin kauppakeskuksissa tai kouluissa, on sujuvasti jatkaa kaikkiyhä tärkeämpää. Lajitietoisuuden lisää- na välivuosinakin arkiminen sosiaalisissa medioissa perin- sessa aikidoharjoittelusteisten peruskurssinäytösten lisäksi on saan. myös tarpeellinen tapa saada ihmisiä dojoille mukaan treenaamaan.

Jussi Nuori budokulttuurimme saa uuden merkkipaalun kun Aikidoliitto täyttää 40-vuotta. Ikä ei sinänsä ole mikään itseisarvo, vaikka tässä tapauksessa luku kertoo jo varsin kunnioitettavasta pätkästä eurooppalaista budohistoriaa.

Onneksi laji on tullut kuitenkin suhteellisen varhain Suomeen ja tänä aikana vakiinnuttanut asemansa kamppailuja budolajien valtavan monipuolisessa tarjonnassa.

2

AIKIDO 1/10

S I S Ä L LYS LU E T T E LO Pääkirjoitus

2

Puheenjohtajan palsta

3

Onnitteluja 40-vuotiaalle Aikidoliitolle

4-9

Terveiset Kreikasta

THE HISTORY OF AIKIDO IN FINLAND

10

Toiminnanjohtajan palsta

17

12

Extraordinary terrestrials

18

Hauskaa, hikistä ja haastavaa

22

Junnuaikidoa vasta-alkajille

26

Juniorina aikuisten aikidoleirillä

27

12 kiperää kysymystä urheiluvakuuttamisesta

28

Kuinkas minä tänne jouduinkaan?

30

Toimistosivut

37

puheenJOHTAJAN PALSTA

Erkki Mäki

Already 40 years of Finnish aikido?

Aikido has been practised in Finland already for 40 years. It is a long time, but to keep things in perspective, in France aikido was started in 1951 and in Sweden – our dear neighbour – aikido was started in early 1960s. So close to 60 years and 50 years ago.

All budo has arrived to Finland fairly recently. Although there are referencies to persons who taught – and even a published a Finnish book in 1920’s – of Jujutsu earlier, Judo arrived in full force in 1960’s, with first trainings in 1954 and federation in 1958. Other budo arts followed later on.

Taking a perspective to the thousand years old Japanese budo culture, we are just in the beginning of our own journey. The roots of aikido lie deep in this old budo culture. Therefore, it is not possible nor necessary to talk about “Finnish” aikido with big F. 40 years is only a good beginning.

Our own generation of pioneers has achieved high belt-grades after decades of practise. Aikido and budo are well known in Finland. Relationship to Aikikai Hombu Dojo is in good shape, as it should be. We are strongly committed to Aikikai aikido now and in the future.

Despite of the above, we have only a few teachers originating from Finland who have been in close relationship with high-grade international, particularly Japanese shihans and who have spent long times with their teachers. Luckily we have those few, and in addition, some of them live and influence abroad.

The official picture of Finnish aikido, in the minds of non-aikidokas in Finland and abroad, condenses to Finland Aikikai. There are almost 70 clubs as members, and about 3.500 active prac-

Aikido-lehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti ilmestyy vuonna 2010 kaksi kertaa. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Levikki on noin 1500 kpl. Lehteä voi myös ostaa Aikidoliitosta.

titioners – a figure that has recently been relatively stable. A federation such as Finland Aikikai is a rarity among aikido federations globally: here almost without exception all aikido-clubs cooperate under the same roof-organization and there are only sometimes some signs of discord, and never exclusions of new clubs.

On the contrary, new clubs feel welcome to Finland Aikikai, which in turn has programs to help new clubs to get started. Despite of the same roof-organization, the individual clubs have the liberty of choosing their own role model as their teacher, weather international or not. So while the actual practise in different clubs may look and feel different, we all play to a common tune – the song of national and international co-operation. We intend to keep it that way as it gives us strength to overcome challenges of the future.

Not wasting much energy to national quarrels nor power-games, we are better prepared to focus on issues at hand.

The spectrum of sports – and specifically within that the martial arts or self-defence methods - has grown fast and is still growing. “Action oriented” sports are attracting practitioners and we need to develop our own teaching methods so that also this attraction is covered. There is a need of brilliant young stars to act as role models for the action-oriented segment. Such a mission – one could call it “marketing orientation” – does not imply a contradiction to a martial art that at it’s deepest searches humility and quietness. After all, aikido is for everyone, regardless of age or gender.

So we need to develop and strengthen the image of aikido. People get their image of aikido exactly where they see

Päätoimittaja: Jussi Koukku 0400 494 626 toimitus@finland-aikikai.fi

Ilmoitusmyynti: Aikidoliiton toimisto Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu 20, 00240 Hki 09 - 3481 2566 040 - 573 8166

or hear of it for the first time, i.e. in the practises of clubs, demonstrations, talks with their neighbours, talks with parents of aikidoka-children, and in discussions with decision-makers of local communities.

In future, our teachers need to be still more capable and convincing, while at the same time be able to reflect the deep-rootedness of authentic budo of aikido, so that we sustain the attraction for new practitioners. It matters what aikido looks like.

Therefore Finland Aikikai will focus, even more than earlier, to the development of teaching methods, and especially to the scouting of young talents and improving scholarships. Even now, our federation is able to somewhat support financially those aikidokas who go abroad to practise, for example for a month. We need to increase our resources to this direction, and build a system, with which we can let young enthusiastic talent get committed to build their future, even up to professional careers.

Finally, I would like to take this opportunity to thank the teachers of our 40 years celebration seminar, Kobayashi Shihan and Endo Shihan: Your importance and significance to Finnish Aikido and it’s development in all dimensions has been beyond anything that anyone could have dreamed of. We give our greatest thanks and hope the cooperation continues for a long time.

Let us enjoy the presence of these great teachers and their teachings with all our hearts, as well as our own anniversary.

Jalasjärvi 31.1.2010

Erkki Mäki President Finland Aikikai

Ulkoasu: Outi Heistman Paino: M&P-Paino, Lahti

Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista, kuten kuvista ja kirjoituksista.

Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla.

AIKIDO 1/10

3

Onnittelukirje Haluan suuresti onnitella Suomen Aikidoliittoa sen 40-vuotisjuhlan johdosta. Kaison, Morihei Ueshiba O-Sensein perustama aikido on otettu vastaan avomielisesti eri puolilla maailmaa ja sitä harrastetaan tänä päivänä ympäri maailmaa.

Suomen Aikidoliitto perustettiin 40 vuotta sitten, ja tällä hetkellä Suomessa yli 3500 henkilöä noin 70:ssä eri seurassa ympäri maata innokkaina kilvoittelee aikidon parissa.

Neljän vuosikymmenen ajan päivästä toiseen jatkunut peräksiantamaton ponnistelu harrastuksen parissa on ollut synnyttämässä sille upean historian Suomessa. Uskon että tämän kaltaisen valtavan harrastajapiirin syntymiseen on myötävaikuttanut sekä innokkaina ohjaukseen paneutuneet opettajat että liiton parissa sinnikkäästi erilaisia toimintoja kehittämässä olleet muut liiton henkilöt.

Kunnioitan suuresti koko sydämestäni teidän pitkäjänteistä panostusta ja toivon että kuluneen 40 vuoden tuloksena syntynyt upea kehitys vain saa lisää tuulta purjeisiinsa tulevina vuosina tästä eteenpäin.

Joulukuun 7. päivä, 2009 Aikido Doshu Moriteru Ueshiba

フィンランド合気会四十周年記念おめでとう。 私がマッティ・ヨエンスー氏に連れられて、初めてフィンランドを訪ねたのは、およそ24年前。前日までに、これも初めてのスウェーデンの講習会を終えてバイキング・ラインの船で国境を越え た。船に当たる氷の音で目を覚まし、船の上部デッキに昇って外を見た時、まだ完全に明るくなっていない。海の上、船は百メートルほど前をゆく砕氷船のくだいた氷の間をゆっくりと進 んでいた。陸に近づくにつれて、氷は厚く大きくなっていた。船は九時頃着岸した。今にも雪が降り始めるかと思われる位、暗く寒い。後でわかったのだが、この天候がこの時期のフィンラ ンドの典型であった。 下船して税関へ。なぜか私だけ事務所へ連れ込まれた。すぐ解放されたが、この国は私のような紳士を調べるほどひまな国かと思いながら人の流れについていったら、マッティ氏は私を 忘れて、はるか向こうで手を振って待っていた。後で、『すみません』とあやまったが、マッティ氏はきっと迎えに来てくれている人々がどの位いるか心配で先に行ってしまったのだろう。外には 私の見知らない人々が沢山待っていて歓迎ムードで迎えてくれた。 このように私とフィンランド合気会との関係が始まった。 フィンランドでの合気道はスウェーデン人のBERTIL・ANDERSSON氏によって、1967年に始められたといわれ、そして、その後、市村先生がフィンランドを訪れ指導を始められた。1970 年には４つのクラブしかなかったが、その後にだんだん増えた。2010年には70クラブとなり、3,500人以上の会員が稽古しているといわれる。 1987年2月、私は初めてフィンランドで指導を始めた。講習会ではいつも私のために通訳者を用意していただき、今でも続いているのだが、私としては大変やり易く安心して講習をして きています。体（からだ）だけでなく、言葉から学んできた『道』や、合気道創始者の思想や哲学なども沢山語ることができています。 フィンランド合気会のますますの発展を祈っています。

Onneksi olkoon Suomen Aikidoliiton 40-vuotisjuhlan johdosta,

Saavuin Suomeen ensimmäisen kerran noin 24-vuotta sitten Matti Joensuun mukana. Olin juuri edellisenä päivänä päättänyt ensimmäisen kerran Ruotsissa pitämäni Aikido-leirin ja tulin Viking Linjalla Suomeen hänen kanssaan. Jäiden murtumisen ääni laivan ulkopuolelta herätti minut sinä aamuna ja nousin ylös rappusia laivan ulkokannelle ja katsoin merelle pimeyden alkaessa vasta hieman hälvenemään. Laivamme eteni hitaasti pitkin noin 100 metriä edellä kulkeneen jäänmurtajan raivaamaa murskaantuneiden jääpalojen valtaamaa laivaväylää. Mitä lähemmäksi pääsimme rantaa, sitä paksummaksi ja vahvemmaksi jääpeite muuttui. Laiva rantautui noin kello 9 aikaan aamulla. Vieläkin minulla on selkeä muistikuva siitä, miten synkältä ja kylmältä maisema näytti ja muistan siinä pohtineeni, että mahtaakohan kohta ruveta satamaan lisää lunta. Myöhemmin sain kuulla, että tämä sää oli tyypillinen tänä vuodenaikana näillä leveysasteilla.

Toivon Suomen Aikido-liitolle menestystä myös tulevaisuudessa.

4

AIKIDO 1/10

Honbu Dojo Seishiro Endo

Kuva: Outi Heist

Vuoden 1987 helmikuussa tulin ensimmäistä kertaa ohjaamaan Aikido-leiriä Suomeen. Olen kiitollinen siitä että vuosien varrella pitämilleni leireille on aina järjestetty tulkkaus, joka jatkuu edelleen, mikä on mahdollistanut sen että olen mutkattomasti ja turvallisin mielin voinut ohjata leirejä. Tulkkaus on myös mahdollistanut minulle sen, että olen kyennyt kertomaan paljon leireilläni Aikidon perustajan, Morihei Ueshiba O-Sensein, ajatuksista ja filosofiasta ja kuvaamaan ”Tietä ” (Michi) , jota en ole oppinut ainoastaan kehon välityksellä vaan myös hänen sanojensa välityksellä.

man

Poistuttuamme laivalta saavuimme tullin kohdalle. Jostain syystä juuri minut vedettiin esiin laivasta poistuvasta väkijoukosta ja vietiin tullin toimistoon. Pääsin kyllä heti sieltä pois, mutta ajattelin itsekseni että onpa tämän maan viranomaisilla leppoisa työtahti, kun heillä on aikaa tarkastaa ja pysäyttää tulliin minun kaltaiseni tavallinen herrasmieskin.

Siirryttyäni takaisin ihmisvirtaan huomasin Matin kulkeneen jo paljon edelle ja jättäneen minut kauaksi taakseen. Näin hänen kuitenkin heiluttavan käsiään jossain kauempana edessä. Kun vihdoin tulin hänen kohdalleen, hän pyyteli minulta kovasti anteeksi ” Sumimasen!” huomaamattomuuttaan. Mitä ilmeisemmin hän oli ollut omissa ajatuksissaan ja huolissaan siitä, löytävätkö satamaan vastaan tulleet henkilöt meidät ihmisvirrasta. Satamarakennuksen ulkopuolella odottikin suuri joukko minulle vieraita henkilöitä, joiden muistan ottaneen minut vastaan tosi sydämellisesti. Aikidon aloitti Suomessa ruotsalainen Bertil Andersson vuonna 1967, jonka jälkeen Suomessa kävi Japanista ohjaamassa Ichimura-sensei. Vuonna 1970 Suomessa oli vain neljä Aikido-seuraa, mutta seurojen määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta siitä lähtien siten että nyt, vuonna 2010, Suomessa toimii aktiivisesti 70 Aikido-seuraa ja harrastajia on yli 3500 henkeä.

フィンランド合気道会４０周年祝辞 合気道小林道場 道場長小林保雄 フィンランド合気道会４０周年心よりお祝い申し上げます。 フィンランド合気道会と合気道小林道場の関係はフィンランドに合気道を市村 俊幸師範が広めた時から始まりました。市村俊幸師範は私の東洋大学合気道部 の教え子です。彼は縁有って大学卒業後スウェーデン、フィンランドに合気道 を広めました。 市村師範に呼ばれて１９７７年８月に私はフィンランドのヘルシンキで講習 会を開催しました。この時からフィンランド合気道会と小林道場との交流が始 まりました。その後当時２５才前後の若い才能の有る人達が合気道小林道場に 住み込み修業しました。その人達がフィンランド各地に帰り合気道を広めまし た。また小林道場の指導部員でした五十嵐和男師範を１年近く派遣し指導する ことによりフィンランドの合気道の基礎が固まりました。 残念ながら市村師範は日本に帰国してしまいましたが、この事により合気道 小林道場とフィンランド合気道会の関係はより一層結びつきが強くなり、私や 五十嵐和男師範、小林弘明師範と年4 回の講習会が長年開催続けられました。 ４０周年を迎え、これを機会に合気道創始者植芝盛平翁先生が唱える合気道 の愛と和と統一の精神をフィンランドの一人でも多くの人達に知ってもらう事 を心より願っていますkobayashi

Sydämelliset onnitteluni Suomen Aikidoliiton 40-vuotis juhlapäivänä!

Suomen Aikidoliiton ja Aikido Kobayashi Dojon välinen yhteistyö alkoi jo varhain, kun Toshikazu Ichimura-shihan aloitti tekemään aikidoa tunnetuksi laajemmin Pohjolassa. Itse asiassa, Toshikazu Ichimura-shihan oli minun Toyo yliopistossa pitämien aikidon harrasteryhmieni oppilaita. Elämä ohjasikin häntä sitten sattumien kautta niin, että valmistuttuaan yliopistosta hänestä tuli juuri se henkilö, joka alkoi tehdä Ruotsissa ja Suomessa aikidoa tunnetuksi.

Kun Ichimura-senseistä tuli Ichimura-shihan elokuussa 1977, avasin ensimmäisen aikido-leirini Helsingissä. Sitä leiriä on pidetty ponnaslautana Suomen Aikido-liiton ja Aikido Kobayashi Dojon väliselle pitkäaikaiselle kanssakäymiselle. Leiriä seurasivat useat noin 25 vuotiaista lahjakkaista suomalaisista nuorista aikuisista koostuneet ryhmät, jotka tulivat Japaniin oppimaan aikidoa. He majoittuivat Aikido Kobayashi Dojon tiloihin ja harjoittelivat tiiviisti aikidoa paikan päällä Japanissa. Nämä henkilöt sittemmin palasivat takaisin Suomeen eri paikkakunnille ja aloittivat tekemään aikidoa tunnetuksi ympäri maata. Lisäksi myöhemmässä vaiheessa Aikido Kobayashi Dojon opettavaan henkilökuntaan kuulunut Igarashi Kazuo-shihan lähti lähes vuodeksi opettamaan Suomeen, mikä myötävaikutti vankan perustan rakentamiselle aikidolle Suomessa.

Harmillista kyllä, mutta Ichimura-shihan palasi lopullisesti takaisin Japaniin, mutta yllä mainitujen toimien ansiosta Aikido Kobayashi Dojon ja Suomen Aikidoliiton välistä yhteistyötä on kyetty vuosien saatossa tiivistämään yhä enemmän. Hyvä yhteistyö on lisäksi mahdollistanut useiden vuosien aikana sen, että me kolme opettajaa, Kazuo Igarashi –shihan, Hiroaki Kobayashi-shihan ja minä olemme voineet tulla pitämään Suomessa neljä kertaa vuodessa eripituisia seminaareja ja leirejä.

Nyt Suomen Aikido Liiton 40. juhlavuoden kunniaksi, haluan käyttää tilaisuutta hyväkseni ja ilmaista suuren toiveeni koko sydämestäni että mahdollisimman monet henkilöt ympäri Suomea saisivat vielä tulevaisuudessa tietää siitä harmoniasta, yhteenkuuluvuuden ilmapiiristä ja rakkaudesta muita ihmisiä kohtaan, jota aikido haluaa ihmisille välittää ja mitä aikidon Morihei Ueshiba O-Sensei aina puheissaan korosti.

Aikido Kobayashi Dojo Dojon johtaja Yasuo Kobayashi

祝辞 合気道小林道場 小林弘明 フィンランド合気会４０周年誠におめでとうございます。 私も１０年以上前より毎年タンペレで講習会を開いており、フィンランドの 方々と稽古できる事は、自分が指導する上でとても勉強になりました。 １９９７年に私は初めてフィンランドに行きました。行く前は森と湖が綺麗 な国との印象がありました。実際に来てみるととても自然が素晴らしい国だと 感銘を受けたものです。また、フィンランドで初めて稽古した時、フィンラン ド合気道のレベルの高さに大変驚きました。白帯の人でも体の使い方、受けの 取り方がとても上手であるとの印象を受けました。フィンランド人の合気道に 対する真剣さと熱心さにも大変頭が下がる思いであり、合気道に対する情熱は 日本人以上のものがあると思っています。これはフィンランドで指導した先生 方の努力のたまものであるとも思いますが、同時にフィンランド人の能力の高 さによるものだと思います。 これからもフィンランドと合気道小林道場の交流を通して、フィンランドの 合気道が更に発展するように微力ながらお手伝いできればと思っています。 合気道小林道場も２００８年に周年を迎えました。これからもお互い協力し 合い、５０周年６０周年へと発展させて行きましょう。hiroaki

Sydämelliset onnitteluni Suomen Aikidoliiton 40-vuotis juhlapäivänä!

Minäkin olen 10 vuoden ajan Tampereella pitänyt aikido-leirejä ja olen mielestäni itse myös oppinut paljon erilaisia asioita niiden aikana, koska oman ohjaukseni puitteissa minulla on ollut mahdollisuus harjoitella suomalaisten aikido-harrastajien kanssa.

Vuonna 1997 minä tulin ensimmäistä kertaa Suomeen. Ennen tuloani minulla oli sellainen vaikutelma että Suomi on kauniiden järvien ja metsien maa. Mutta vasta kun tulin tänne, sain omakohtaisesti syvällisemmin kokea kuinka mahtava luonto Suomessa on. Samoin kun harjottelin ensimmäisiä kertoja Suomessa havahduin ihmeissäni siihen kuinka korkeatasoista aikidoa Suomessa harjoitetaan. Vaikka suomalaiset edustavat valkoihoisia ihmisiä, heidän tapansa liikkua ja vastaanottaa tekniikoita vaikuttivat erittäin taidokkailta. Seuraan kunnioituksella ja nöyrin mielin yhä edelleen, kuinka tosissaan ja innokkaina suomalaiset harjoittelevat aikidoa, ja mielestäni heidän tekemisensä on jopa intohimoisempaa kuin japanilaisten.

Uskon että se juontaa juurensa siitä, että ne suuret ponnistukset, mitä Suomessa aikidon opettajat ovat tehneet ovat olleet hedelmällisiä, mutta siihen on varmasti myös yhtä paljon myötävaikuttanut suomalaisten aikido-harrastajien oma panos.

Toivon että myös tulevaisuudessa Suomen ja Aikido Kobayashi Dojon välisen vuorovaikutuksen välityksellä Suomen aikido kehittyy edelleen ja voimme osaltamme olla siinä avuksi.

Aikido Kobayashi Dojolla oli myös juhlavuosi vuonna 2008. Toivon että edelleen voimme hyvä yhteistyön välityksellä kehittyä edelleen ja juhlia yhdessä tulevia 50-vuotis tai 60-vuotis juhlavuosiamme.

Aikido Kobayashi Dojo Hiroaki Kobayashi

Congratulations to the Finland Aikikai on your 40th anniversary.

The seeds of Aikido that Toshikazu Ichimura Sensei planted long ago has now grown into this organization celebrating its 40th year. The first time I visited Finland was in 1978. Time goes by so quickly, it’s hard to believe that that was 31 years ago. The people I practiced with then are now highly-ranked 5th and 6th dans, forming the core of the Finland Aikikai as instructors and contributing to its growth.

These people have embraced Aikido’s philosophy “Wa no kokoro” (Spirit/Heart of Peace) and have made Finland’s Aikido the large family it is today.

Naturally, it goes without saying that it is the efforts of all the previous and current presidents of the Finland Aikikai in managing all of its clubs and members to build such a strong organization that you can be proud of that have made this possible.

I offer my prayers for the continued growth and prosperity of Finland Aikikai and Aikido in Finland.

Happy anniversary!

- Kazuo Igarashi Käännökset japanista suomeksi: Virpi Serita

AIKIDO 1/10

5

Finland Aikikai ~ Suomen Aikidoliitto 40 Years Anniversary

Greetings from Ireland Aikikai

& the International Aikido Federation

Text: John Rogers Illustrations: Petteri Silenius

Blinnies & R ye bread My first contact with Finland came about when a Finnish lady Ms. Lea Tilikainen (Cutler) enquired about starting Aikido class in a neighbouring village, in Ireland, about 1980.

The Ashford Aikido club began with Lea, her brother 'Tapsa' (Tapani), friend Kaija with husband Brendan (Delaney).

Brendan was the photographer for the Suomen Aikidolitto JO booklets published in 1986 with Jukka Helminen, Terhi Kallonen and Borje Linden. Economic circumstances saw my friends returned to Finland to work, raise their children and bring me to visit; the Ashford Aikido club is now in its 30th year.

M idnight sun & Smoke sauna I made a trip to Finland in 1984 spending a day in Helsinki and a few in the country side; it was early in July and I did not get much sleep in the 1st few days! I practised at the Meidokan dojo and met Markku Kuusinen, Harri Rau-

6

AIKIDO 1/10

tila and Ms. Carita Raeste, the general secretary of Finland Aikikai who explained about the organisation Finland Aikikai and plans for the development of Aikido in Finland. It was an education! At that time Ireland Aikikai had very little administration and no future plan so we took some inspiration from FA and set out the foundation of our national organisation around that time.

A Woodsmans candle A young man from Kajaani doing business in London training with Kanetsuka shihan's was the start for another two visits to Finland. We had a weekend seminar in the south and then flew to Kajaani. I had never been so far north, had little knowledge of Finnish history or customs.

One lifetime memory was to arrive at a sports centre in a far northern land to be greeted with the Irish flag flying with the flags of Finland and Japan – it was very kind. An other good memory

was the Woodsmans candle and seeing the houses and apartments across the town, burning candles in every window – very beautiful.

A second visit to Kajaani started with staff at Vantaa doing something special with sensei's coat. Anyway we were too late to get on the flight. . . . to cut a long story short we flew to another town, hired a car and happily drove through snowy moonlit forests for hours!

Essential Aikido In 2000 I attended the 20years anniversary course with Moriteru Ueshiba Doshu. It was a week of good organisation, good training and good will.

The classes were filmed with good equipment and well edited. Suomen Aikidolitto kindly sent me a copy of the tapes which Ireland Aikikai has used and copied as an essential reference for 20years; recently it was copied to dvd, 'menued' class by class and circulated to our clubs as Essential Aikido.

The twenty years flew by I have contact with Ms. Lea, I met Harri at the IAF congress in 1996 and he visited my dojo while in Dublin. Recently met Tom Granstrom who kindly remembered me and Borje Linden whose daughter is living a couple of km from my home.

Joensuu sensi worked for a while in the UK and visited Ireland sometimes but it is since we met at Hombu dojo in 2000 that we have been in regular contact and collaboration in Ireland, Austria and Hungary.

connections with Finland and Suomen Aikidolitto. I hope my utterly subjective and personal recollections will reflect the pride and enjoyment I take in being invited to make this contribution. Congratulations on the occassion of the 40 years Anniversary.

Best Wishes for the future.

John Rogers

Both of our countries organisations have been members of the International Aikido Federation since its inception.

As Lauri Holopainen can confirm the congress seminars are a very enjoyable way to meet aikidoka from all over the world and have a visit to Japan. Next IAF congress 2012 !!

It is an honour to be asked to write for your 40 years Anniversary magazine, I have enjoyed and benefitted from my

AIKIDO 1/10

7

Congratulations to becoming a middle-aged federation and the 40 years birthday this year!

Text: Börje Linden Illustrations: Petteri Silenius

1970 seems very far away. I started aikido in 1975 when there was some 6-7 clubs in Finland. We were very enthusiastic but new very little about both aikido and organising a federation. But, which is important, already then you could see the foundations of the federation of today. There were many important persons in the beginning that led the way to today´s state of organisation, perceived by many foreign people to be one of the best organised aikido federations in the world.

All organisations go through different stages as time goes, and Finland Aikikai is no exception. It was even dissolved and reborn one year, don´t remember which. I had the pleasure to be part of the building up of Finland Aikikai a few years in the beginning of 1980´s being responsible for economical matters. At the time we created important connections mainly to the senseis of Kobayashi Dojo.

still welcome into seminars and so on through Awase. Both clubs are still existing under other instructors.

S ome background information

"Expatriate" aikidoka Börje Lindén

My first aikidosteps or falls were taken in Meidokan dojo in 1975. From 1977 to 1980 I was the responsible person for the activities, although more senior people had teaching responsibilities. I was graded 4th dan in 1984. I moved to Sweden for the first time in 1986 and returned in 1988 when Matti (Joensuu) and I established Kimusubi dojo. We were not totally satisfied with some of the roles and responsibilities that member clubs of Finland Aikikai were given, so our club did not join Finland Aikikai until later. Anyway we supported Finland Aikikai indirectly by establishing a paper club Awase and joined Finland Aikikai through that. So we kept our freedom through Kimusubi but arranged so that our members were

8

AIKIDO 1/10

One of the important changes which was made possible by the activities of Kimusubi was the right to invite and organise seminars for individual clubs.

We invited Igarashi-sensei and in fact we were part of Aikido Kobayashi dojo, although our aikido was not really founded on the styles of that organisation. We created close relations to Sweden, which still are very close regarding co-operation on shihans invited from Japan. In early 80´s many people travelled to all seminars on both sides of the Baltic, regardless of club, but mainly from Meido-Kan. So this contributed too to the close relations. Nowadays visits "offshore" are less frequent than in those years. Anyway followers of Endo-shihan are still frequent guests in Sweden.

My leaving Finland has no clear date or even year. Kimusubi club was actually run by other more junior people as both Matti and myself were living abroad already from late 80´s. Since Matti were far away and I was very close in Sweden, I could visit Kimusubi sometimes several times a month. My definite move to Sweden was in 1992 but I had two jobs at the time so I visited Kimusubi for many years since that. Somewhere in mid 90's I was given the opportunity to practise and even instruct in 3 clubs at the same time, Kimusubi in Finland and two in Stockholm. So as a Finnish aikidoka I felt very comfortable to arrive in Sweden and at the same time keeping connections with

Finland. These relations prevailed until 2000 or so, when I left Kimusubi finally. From 2001 I have been following the development of Finland´s aikido from distance only and I am still amazed of the rapid increase in both number of people and clubs. Most amazing development is by far the quality of aikido in Finland. Of course, my view is limited mainly to followers of Endo-shihan. I am also pleased with the opportunities given by some clubs in Finland to give seminars. It is a most challenging task to give seminars to such competent and enthusiastic followers of Endo-shihan.

In 1995 I got 5th dan and in 2005 6th dan. Currently I am practising aikido in Iyasaka aikidoclub in Stockholm, which is affiliated with Kobayashi Dojo. This is for me a little bit of a strange environment since I certainly differ from the club main stream a lot. Anyway I

find it very inspiring to both practice and teach aikido in a different way than the others. I receive much energy from testing all kinds of ideas which I receive from elsewhere. Mainly my influences are derived from Endo Shihan, whom I meet 5-6 times every year since the last five years, after recovering from a serious shoulder problem in 2003. His way of aikido is so relaxed as it emphasizes many issues that are missing from many other aikido shihans. Of course I have followed Endo Shihan already since late 80´s but those years he was not so often in Scandinavia and needless to say..he has changed a lot since those years as well.

Happy Birthday Finland Aikikai

from Börje Lindén, Stockholm, Sweden

AIKIDO 1/10

9

Terveiset Kreikasta Teksti ja kuva: Petteri Silenius

Mitä lämpimimmät onnentoivotukset Suomen Aikidoliitolle ja neljälle kymmenelle juhlavuodelle. Keski-ikä on tosiasia, ja mukana seuraa kypsää ajattelua elämänmenosta, nostalgista kaipuuta vanhoihin hyviin aikoihin sekä pientä paniikkia tulevasta. Keski-ikä on usein myös suurien ratkaisujen aikaa. Todetaan, että nyt on saatu lähestulkoon kaikki materia kokoon, olisiko aika syventyä tarkastelemaan elämää myös henkisemmältä kantilta?

Keski-ikä saa toisinaan tekemään merkillisiä ratkaisuja. Jotkut kidnappaavat rikkaiden sukujen vesoja, toiset muuttavat Kreikkaan. Minä päädyin muuttamaan pois Suomesta pari vuotta sitten ja asetuin asumaan Ateenaan. Tämä ratkaisu syntyi useiden yhteensattumien seurauksena, mutta yksi tärkeimmistä siihen johtaneista syistä oli halu siivota pöytä puhtaaksi, ja ikäänkuin aloittaa elämä alusta. Työn perässä minun ei tarvinnut lähteä Eldoradoa etsimään, sillä töitä oli yllinkyllin Suomessa budon saralla, ehkä hieman liikaakin sillä ajoin itseni loppuun opettamistyössä. Oravanpyörä voi olla tosiasia myös aikidon opettamisessa. Siis, jotta en olisi lyönyt hanskoja lopullisesti naulaan aikidossa, otin etäisyyttä oppilaisiini sekä dojoihin, joissa kävin opettamassa. Muuttoni myötä välimatka tietysti kasvoi vanhempiini ja lapsiini, mitä pidän valitettavana.

Minulla on taipumusta eristäytymiseen, ja tarvitsen toisinaan yksinäisyyttä kootakseni itseäni. Päätin etsiä yksinäisyyttä keskeltä viiden miljoonan ihmisen asuttamaa suurkaupunkia. Huima muutos Littoisten seesteiseltä peräkylältä Ateenan räiskyvän värikkääseen liikennekulttuuriin ja monikansalliseen kaupunkikuvaan. Alkuvaiheessa aika meni ihmetellessä suurkaupungin

10

AIKIDO 1/10

menoa. Puoleen vuoteen en opettanut lainkaan aikidoa, kävin vain itse harjoittelemassa ja kokoamassa palapeliä uusiksi.

Olin käynyt Ateenassa aikaisemmin opettamassa aikidoa, ja minulla oli kontakti Adam Adamskiin, jolla on oma Kobukan dojo Ateenan keskustassa. Hänen kanssaan työskentelen nykyään Katori Shinto ryun opettamisen parissa. Adamin ja hänen oppilaittensa kautta on vähitellen syntynyt kontakteja muihin aikido-dojoihin. Tällä hetkellä elän ronin-elämää eli kierrän dojolta toiselle opettamassa. Minulla ei ole omaa dojoa enkä todennäköisesti sellaista koskaan perusta Ateenaan. Käyn opettamassa säännöllisesti viidellä eri dojolla. Leirien ja oman harjoittelun merkeissä tutustuu myös toisiin saleihin ja harjoittelijoihin, ja olen saanut paljon ystäviä aikidon ja katorin kautta.

Ateenan lisäksi käyn opettamassa pohjoisessa Thessalonikissa Harris Kanelisin Tenchikan -seurassa.

Budon treenaamisen ja opettamisen ohella kirjoitan uutta kirjaani. Se käsittelee mielen hallintaan ja valppauteen sisältyviä asioita. Aihe on vaikea ja laaja, niinpä joudun lukemaan paljon aihetta sivuavaa kirjallisuutta.

Opetustuntimääräni ovat nyt mielestäni sopivissa kantimissa, ja minulle jää enemmän vapaa-aikaa itselleni.

Kreikasta olen löytänyt asenteen ottaa rennommin. Ei tarvitse olla menossa suunapäänä joka suuntaan vaan välillä voi vaan olla, istua kahvilassa rupatellen ystävien kanssa ja katsoa maailman menoa helmiä kourissa kolistellen.

Käyn Suomessa pari kertaa vuodessa opettamassa, tapaamassa sukulaisiani ja ystäviäni aikidon ja katorin parista.

Pidän myös yhteyttä Joensuun Masaan,

jonka kanssa jaamme ulkosuomalaisten huolia ja murheita. Mietimme joskus, että voisimme perustaa Börjen, Jorkin ja Matin kanssa ulkosuomalaisten aikido-opettajien yhdistyksen. Ehdotin nimeksi Renttukaita, mutta se ei saanut mainittavaa kannatusta. Se mitä kaipaan Suomesta on puhdas luonto.

Kreikassa luontoa roskataan säälimättömästi ja vähätkin metsät poltetaan.

Meri ja vuoret ovat täällä mahtavia ja aina kun on mahdollisuus, trekkailen vuorilla tai snorklaan Välimeren turkoosin sinisessä vedessä.

Kreikan aikido on sirpaloitunut eri kuppikuntiin. Yhteistä liittoa ei ole vaan jokaiset hääräävät omissa nurkissaan. Se avoimuus eri opettajia kohtaan, joka on tunnettua meillä Skandinaaviassa, on kerrassaan outo ilmiö Kreikassa. Vähitellen uuden sukupolven myötä asiat ja asenteet muuttuvat avoimemmiksi.

Eri dojoilla on yhteyksiä japanilaisiin ja eurooppalaisiin opettajiin. Kannattajia löytyy seuraavien senseiden alaisuudesta: Kazuo Chiba, Hiroshi Tada, Yoji Fujimoto, Kazuo Igarashi, Yasuo Kobayashi, Christian Tissier, Gordon Jones, Peter Brady ja Urban Aldenklint.

Hombu-dojolta vierailee myös Shigeru Sugawara säännöllisesti Ateenassa.

Kun asuu ulkomailla, ja pistäytyy silloin tällöin Suomessa katsastamassa samoja dojoja, joissa aikaisemmin itse harjoitteli ja opetti, huomaa hyvät ja huonot puolet räikeämmin. Suomessa asiat tapahtuvat varman tasaisella rytmillä, järjestäytyneesti, logiikalla ja joskus hieman liiankin kyynisellä asenteella. Joskus kaipaisi suomalaisen aikidokan silmiin samanlaista intoa ja paloa oppimiseen, jota kohtaan kreikkalaisissa harjoittelijoissa. Apaattisen asenteen tilalle voisi ujuttaa tunnetta ja toisista välittämisen meininkiä eikä

aina pitää yllä sitä kivestä veistettyä naamaa. Toivoisin oppivani joskus sen taidon huomioida kanssaihmisiä kiittämällä ja tekemällä palveluksia heille odottamatta vastapalvelukseksi yhtään mitään. Se taito kreikkalaisilla on. Kolikolla on aina myös kääntöpuolensa.

Tunteellisuus kääntyy helposti välien selvittelyksi. Ehkä siinä syy, miksi dojoja syntyy tiuhaan tahtiin ensimmäisten ja toisten danien perustamina.

En varmastikaan elä loppuelämääni Ateenassa, mutta maailmahan on avoinna joka suuntaan ja täynnä mahdollisuuksia – jopa keski-ikäisille miehen reppanoille. Ateenassa kohtaa kansallisuuksia monista maista, ja jokaisena päivänä voi ihmetellä ihmisen monimuotoisuutta; noinkin voi elämäänsä elää. Ihan niinkuin seuraisi autiopaikalta teatteridraamaa tai komediaa.

Na'ste kallá eli kaikkea hyvää Aikidolehden lukijoille ja vielä kerran onnea Suomen Aikidoliitolle!

Petteri Silenius Ateena, joulukuussa 2009

AIKIDO 1/10

11

THE HISTORY OF AIKIDO IN FINLAND

Text: Mika Levy Photos: Finland Aikikai

Trygve Forsstén introduces aikido to Finland Aikido was introduced to Finland by Trygve Forsstén. He had practiced aikido in Sweden and when he returned to Finland, he contacted Finnish budo clubs. He started an aikido club in his home town Jakobstad (Pietarsaari).

Forsstén discovered aikido in Stockholm in 1968. He started practising under the Dutch all-round man Gerhard Gosen, but soon turned to Toshikazu Ichimura. When, in 1970, he had to move back to Finland, he discussed introducing aikido to Finland with Ichimura. He then contacted Turku Judo Club (previously known as Turku Academic Judo Club) and Meidokan, a judo and karate club operating in Helsinki.

The clubs joined forces and arranged two aikido shows. The first one was held in Turku and the other one in Helsinki. The main performer was Ichimura-sensei. He had travelled from Japan to France in 1966 and then continued within the same year to Sweden. There he became the head instructor for the Nordic countries. In the Turku show Ichimura was assisted by Forsstén and some Swedish aikidokas. In Helsinki he was assisted by Finnish judokas. The Finns were excited by the new art and by June, during the same year, three Finnish aikidokas took part in a training seminar in Uppsala, Sweden.

When aikido was introduced to the

Ichimura-sensei Illustration: Petteri Silenius

12

AIKIDO 1/10

public for the first time in Finland, the headline in the afternoon paper IltaSanomat read ”Mysticism, philosophy, spiritual powers”. The reporter suspected it would be hard to get tough headed Finnish louts to think in an aikido kind of way. An article written

by Turun Sanomat about the show held in Turku was more matter-of-fact. According to Tryggve Forsstén, the show had good reviews and the newspaper appraised it. Impressions about aikido however mixed, as they were influenced by other budo arts.

The first Finnish books writing about aikido were published in the 1970´s.

They were among others: Judo (1972) and Judon salaisuudet ja musta vyö (The Secrets of Judo and The Black Belt) (1973) by Max Jensen, Aikido (1979) by Rainer Varis and Judo, aikido, karate (1974) by Korpiola, Kihlberg and Päiviö.

TRAINING BEGINS After the first shows organized by Meidokan in Helsinki on the 25th of April 1970, the club held a 12 hour Ichimura-sensei

beginner´s course for more than 40 participants. Soon after this Meidokan held more advanced courses and Hyvinkää voimaveikot -club arranged a new beginner´s course. Ismo Päiviö was an important organiser and he held two more courses for beginners in the spring. Ichimura remained in Finland until mid-June, after which he held the first summer training camp in Uppsala, Sweden, together with Japanese instructor Takeji Tomita.

The beginning of aikido practice in Finland relied mainly on the cooperation of Ismo Päiviö and Ichimura. Ichimura acted as the instructor and Päiviö interpreted. What Päiviö did was not easy, as Ichimura spoke a mixture of Swedish and English. After the beginner´s course Päiviö was appointed executive director of Meidokan´s aikido branch.

During the same year Ichimura invited Päiviö to his training group he ran in Sweden. According to Ippon-magazine, published by Support for Finnish Judo (Suomen Judon Tuki ry), people were very interested in aikido and ”although there were language difficulties, the courses were surprisingly successful”.

The article also reported on hopes that Ichimura should settle down in Finland.

Ichimura also introduced another budo art to Finland: iaido. Iaido was practised in aikido training seminars held

by Ichimuro. Iaido was practised mainly at aikido clubs. An important development for Finnish iaido was when Ichimura invited Japanese Shigeru Takada to Finland in 1986. The Finnish Iaido Federation was founded in the same year. After that iaido developed into it´s own separate art.

THE ORGANISING OF FINNISH AIKIDO ”The Finnish Aikido Federation started it´s work in a hopeful atmosphere prompted by Torsten Muren, the honorary chairman of (Suomen Judoliitto), and run by Ismo Päiviö” (Ippon-magazine).

The Finnish Aikido Federation was founded on the 8th of July in 1970, soon after aikido training began in Finland. Government councillor Muren was one of the people who had founded The Finnish Judo Association (Suomen Judoliitto) 12 years earlier and was now helping to found Finland Aikikai. The first clubs to join the federation were Hyvinkään voimaveikot, Hämeenlinnan Judoseura, Meidokan and The Academic Judo Club of Turku.

The founders wanted the aikido federation to be a strong organisation. This would make it possible to spread aikido swiftly. During the first three years, Ismo Päiviö acted as chairman. He also worked as a training instructor for Meidokan, when training in the club began.

Päiviö´s influence on Finnish Aikido in it´s early stages was remarkable.

In 1971 the federation organized many training seminars and camps meant for all levels of students. The aim was to attract more members. In 1972 the art was brought to public attention by television. The federation organized an aikido show that was broadcast as a part of a programme about the Sapporo Olympic games (”Matkalla Sapporoon”). During the same year aikido training began in Tampere, and regular training classes began in Turku. In 1973 training commenced in Kuopio, Kotka and Kerava.

In the mid 1970´s aikido activities were concentrated to Helsinki and Turku.

The federation did not organize training seminars elsewhere in Finland. In 1977 the federation increased its effectiveness by changing the members of it´s board and increasing it´s contacts to the media. Also a new kyu-belt grading system was introduced.

Interaction between clubs was intensified when the federation (called Suomen Aikikai during 1978-1984) together with the aikido branch of

Sweden´s Budo Federation invited Kazuo Igarashi to come to teach aikido in Nordic countries. During 1978-1979 Igarashi spent long times in Finland as an instructor in Helsinki, Kuopio and Turku etc. People were very pleased with Igarashi´s visit.

In 1977 there was talk of discontinuing the Finnish aikido federation and founding a new one to replace it. It was done, and in 1978 Suomen Aikikai – Finland Aikikai was founded. The name was changed because to obtain government funding, all paperwork needed to be put in order. Until then all documents had been written on square-ruled paper, which was not good enough. Therefore it was easier to found a new federation and have a fresh start with the paperwork. Undoubtedly changing the name was also a way of reviving interest in aikido. It had been waning in the end of the seventies.

A NEW RISE The turning point in Finnish aikido history occurred around 1978. Aikido gained more popularity and in the following years more clubs were founded and new members were obtained. In addition to the increase in numbers of aikidokas, also the amount of training seminars and camps increased. In 1979 16 seminars were held. Before this, the amount of training seminars per year was nine at it´s best. In 1980 four new clubs joined Finland Aikikai

AIKIDO 1/10

13

and the 3/1980 edition (550 copies) of the aikido magazine was sold out. The next remarkable increase in new clubs occurred in 1983, when six new aikido clubs joined the federation. In the same year it was estimated that there were about 900 aikidokas in Finland, which was a hundred more than had been estimated the previous year.

The board of Finland Aikikai held a meeting in December 1982 and decided to change it´s name back into it´s original form: Suomen Aikidoliitto – Finland Aikikai. According to the secretary the change was ”necessary for the federation to be able to protect itself and the form of aikido approved by Hombu Dojo that it represented from other styles of aikido and associations they might found”. Changing the name was a response to the founding of Finnish Ki-Aikido (Suomen Ki-Aikido Yhdistys SKAY) in 1979. The association represented a style of aikido that differed from the Hombu Dojo style that Finland Aikikai represented. Also the federation wanted the words ”aikidoliitto” or aikido federation to clearly indicate to the public what art it was representing.

After this, it was time to join the Finnish Sports Federation. The process was begun in October 1983. To join, the aikido federation had to be approved for government subsidies and so it was, on the 21st of June in 1984. Finland Aikikai was approved as a Finnish Sports Federation member on the 10th of June in 1985. This opened up new horizons.

Being admitted to the Finnish Sports Federation was important because Finland Aikikai was a small organisation and needed public acknowledgement.

Aid from the sports federation also helped in developing the clubs and getting new students.

INTERNATIONAL INTERACTION Finland Aikikai joined International Aikido Federation in 1977 and European Aikido federation, an organization affiliated to IAF. After 1979 Finland Aikikai´s long standing chairman Kai Perttula actively attended IAF and EAF meetings and made new international contacts. Perttula was chosen board member of EAF in 1981 and again in 1985 . Due to his work he was able to develop personal contacts with Europe-

an aikido instructors and other important people. Perttula acted as Finland Aikikai´s chairman from 1978 to the end of 1990.

A forum for cooperation between Nordic countries was founded in 1987, when aikido federations in Finland, Sweden and Norway joined to form an annually meeting organization called Nordiska Aikidomöte. The aim was to create a kind of Nordic aikido identity.

Nordiska Aikidomöte however came to an end during the 1990´s.

Experienced aikidokas however continued to stay in touch with each other. International cooperation between aikido clubs was also productive. For example the aikidokas in Jakobstad (Pietarsaari) cooperated with the Farsta aikido club in Stockholm, Sweden.

Turku Aikikai also, together with Iyasaka club from Stockholm, invited Kazuo Igarashi many times to come from Japan to Scandinavia. After Nordiska Aikidomöten was discontinued, the Finnish and Swedish aikido federation invited annually up to four Japanese aikido instructors to train Nordic aikidokas. International contacts were also established with Russian, Estonian and Polish aikidokas.

MORE AND MORE CLUBS Aikido became more and more popular in the beginning of the 1980´s when clubs were started in Vantaa. Rauma, Kajaani, Ämmänsaari and Espoo (two clubs). Aikido was introduced further in 1986, when the federation was joined by new clubs in Jyväskylä, Hollola, Kuusankoski and Kirkkonummi. Within a few years, the number of clubs affiliated with the federation had more than tripled.

By the end of the decade growth stabilized, but still continued. During 1987 Hokutokai in Oulu joined the federation and next year clubs in Iisalmi and Pori did so too. In 1989 a new aidiko club was started in Tampere and next year aikido reached Lappeenranta and Tammisaari. In 1991 aikido spread all the way to northern Finland and aikidokas in Rovaniemi founded a club called Ryu Koku Kan. New clubs were also started in Turku and Helsinki.

Year 1993 was the most successful in Finnish aikido history, when it comes to new clubs. Aikido training started in Kuortane, Varkaus, Seinäjoki, Pukkila and Forssa. New, second clubs were started in both Jyväskylä and Turku.

The amount of clubs under Finland Aikikai in 1970-2007.

The next year aikido was introduced to yet new places, this time Kemi, Pihtipudas, Riihimäki and Vaasa. In 1995 a club in Nurmijärvi joined the federation and Turku and Tampere got yet another new club each. During 1996-1997 the federation won four new aikido clubs as Kuopio and Turku started new ones and aikido was introduced to Heinola and Harjavalta. At the same time aikido training came to an end in four clubs.

Next year a new club in Raisio joined the federation and the popularity of aikido increased. Training picked up again in Pihtipudas and training began in Pieksämäki, Hanko and Mikkeli. In addition to this, new clubs were started in Helsinki, Joensuu and Varkaus in addition to the existing ones.

AIKIDO FOR CHILDREN

The number of new clubs has increased steadily during the 21st century. By 2007 there was a total of 64 clubs within the federation. During the last few years aikido has spread among others to Vihti, Kaarina, Alajärvi, Nokia and Kontiolahti.

In 1987 special attention was paid to educating experienced aikidokas to teach children, as Finland Aikikai was preparing to join the Young Finland (Nuori Suomi) programme run by the Finnish Sports Federation. Soon a handbook for children´s instructors was published. In addition to this, Finland Aikikai and the Finnish Sports Federation together ran a Young Finland -course for Children´s instructors.

Clubs are started for many reasons.

Many of the clubs were started by judokas. Later on new clubs were started when aikidokas moved from town to town. Particularly in the larger cities, new clubs were started to run side by side with already existing clubs. Also new clubs were started when aikidokas started training regularly away from their home towns.

Aikido classes for children were begun in the beginning of the 1980´s. The aim was to secure the future and continuation of aikido Finland. Children´s classes were started in Helsinki and Vantaa in 1982 and in the same year under 15 year olds were allowed to start practising in Rauma and Turku. The next year training classes for children were run regularly in both Tampere and Turku.

The first national training camps for children were held by Finland Aikikai in Turku in 1984. 60-70 children from all over the country joined these two camps. This was proof that there was a demand for children´s classes.

In 1987 there were about 250 children training aikido and about 800 in 1997.

Nowadays it is estimated that 2 000 Finnish aikidokas are children.

THE MOST REMARKABLE JAPANESE TEACHERS IN FINLAND Sweden was the first Nordic country to get a Japanese aikido instructor, when Toshikazu Ichimura arrived there in 1966. Ichimura´s journey was authorized by Hombu Dojo. It was his responsibility to act as the head instructor in Scandinavia. Ichimura came to Finland in 1970. He taught aikido in Sweden, Finland and also Norway, Denmark and Poland. Ichimura lived in Uppsala, Sweden and visited Finland approximately ten times a year. He awarded the first dan ranks to Finnish aikidokas, first to Rainer Varis in 1974 and next year to Juhani Laisi and Ismo Päiviö.

Ichimura returned to Japan in 1986.

After he left, there was discussion about who would take his place. Both the Finns and Swedes expressed their wish to Hombu Dojo stating that they did not want an individual Nordic head instructor. Instead they wanted free hands to be able to invite teachers at will. The experience they had had with Ichimura proved that both countries wanted to develop their aikido in a more independent direction. Ichimura´s teacher Yasuo Kobayashi arrived in Finland for the first time in 1977. His visit had far reaching consequences.

Thanks to Kobayashi, e.g. the kuy ranking system was put in order. Kobayashi also helped to arrange Kazuo Igarashi´s

AIKIDO 1/10

15

visit to Finland and Sweden. Igarashi and Ichimura had both been pupils of Kobayashi. Finland Aikikai invited him to Scandinavia together with the aikido branch of the Swedish Budo Federation. Igarashi stayed in Scandinavia for long periods of time in 1978 and 1979 acting periodically as an instructor in Helsinki, Turku and Kuopio.

Kobayashi used to send his pupils abroad to find out how they would do in an international environment. This is what he did with Ichimura, too. One of the reasons for of Kobayashi´s visit was to come and see how his pupil Ichimura was doing. Kobayashi´s other student, Kazuo Igarashi, followed his teacher to many countries. Therefore it was natural that he came to Finland as well.

The chairman of Finland Aikikai, Kai Perttula, visited Hombu Dojo in 1988.

After some negotiations Moriteru Ueshiba, the grandson of the founder of aikido, agreed to visit Finland. Hombu Dojo also nominated Kobayashi and Igarashi as teachers responsible for awarding dan ranks in Finland.

Therefore the gap left by Ichimura, as the authority responsible for awarding dan ranks, was filled. During the coming years the roles of Kobayashi and Igarashi in Finnish aikido became even stronger. Both were lauded in aikidomagazines especially for their excellent teaching skills and their pleasant dispositions. Soon the Japanese let Finnish high ranking aikidokas practice judging grading examinations. In this way they passed on responsibility to the Finns.

They wanted to make it possible for Finns to be independent in awarding belt grades.

OTHER JAPANESE INSTRUCTORS Several other Japanese teachers have visited Finland as well. In the 1980´s, Finns had the chance of studying aikido with e.g. Katsuaki Asai, Kengo Hatayama, Minoru Kanetsuka, Seiichi Sugano, Shoji Nishio and Horigoshi Sensei.

Along with Kobayashi and Igarashi, a third remarkable teacher in the 1990´s was Seishiro Endo. Endo visited Finland for the first time in 1986 having been invited here by a private individual. Finland Aikikai organised a training seminar for him two years later. In the 1990´s he became the third teacher to award dan rankings together

16

AIKIDO 1/10

with Kobayashi and Igarashi. Thanks to good relations with Endo, his annual visits to Finland could be assured.

Finnish and Swedish aikidokas worked together to invite Endo to Scandinavia.

Matti Joensuu and Lennart Linder had good relations with Endo, who also had standing Hombu Dojo.

denklint in 1987. Frenchman Christian Tissier visited Finland for the first time invited by Finland Aikikai and Meidokan together. It was natural to invite Swedish teachers during the first years, because Anderson and Carlstedt were Ichimura´s students and therefore acted as his ”messengers”.

The responsibility for arranging visits of Japanese instructors to Finland shifted more and more from Finland Aikikai to the clubs in the 1990´s.

With a few exceptions Finland Aikikai concentrated on organising the visits of Kobayashi, Igarashi and Endo, who were responsible for awarding dan ranks in Finland. As an example of this, in 1992 and 1997 Finland Aikikai did not arrange any other seminars with foreign teachers, though Sugano and Nishio were invited to Finland many times in the 1990´s. In 1997 Finland Aikikai organized for Moriteru Ueshiba to visit Finland in connection with the Lahti World Games. Three years later Finnish aikidokas were introduced to high-ranking Toshiyuki Arai, who taught in addition to Kobayashi at the Finland Aikikai 30th Anniversary training seminar.

Aikido clubs independently invited other foreign aikido teachers to Finland as well, for example Franck Noel, Gerald Blaize, Patrick Benezi and Jean-Marc Martin from France. Other Swedes that were invited to Finland were Lennart Larsson and Jan Hermansson. It is worth mentioning that Frank Ostoff from Germany and Henry Smith from The United States also visited Finland many times.

Aikido clubs established relations with several Japanese teachers in the 1990´s and they independently organized their visits to Finland. There are at least two reasons for the active measures the clubs took in inviting Japanese teachers to Finland. On the one hand Finland Aikikai intentionally shifted the responsibility for organizing training camps and seminars to the clubs. On the other hand clubs were better equipped to do so than before, as the popularity of aikido in the Finnish budo world had stabilized. The clubs invited e.g. the following Japanese aikido teachers to Finland: Kazuo Igarashi, Tetsutaka Sugawara, Seishiro Endo, Hiroaki Kobayashi, Yasuhiko Takemori, Hara Kiyoshi, Michio Hikitsuchi, Nobuyoshi Tamura, Kiichi Hineja Ogawa Takashi.

NON-JAPANESE FOREIGN TEACHERS The teachers that Finland Aikikai invited to Finland were almost without exception Japanese. The only exceptions were three Swedish aikidokas and one French one. Swedes Bertil Anderson and Jan-Erik Carlsted taught in Finland in 1970-1974, and Urban Al-

Most of the afore mentioned foreign teachers came to Finland for the first time during the first half of the 1990´s.

After that clubs continued inviting them over. It also became common that once a club had had the chance to invite an ”own” foreign teacher to Finland, he was soon, a few years later, invited to another club as well.

Kari Tamminen, who has been an aikidoka since 1971, divides Finnish aikido becoming more international into two phases. During the first phase relations were established with International Aikido Federation (IAF) and European Aikido Federation (EAF). A strong basis for Finnish aikido was built especially by organizing training seminars held by Kobayashi, Igarashi and Endo for all levels of aikidoka as well as separate training seminars for dan ranking aikidokas (dan seminars). During the second phase in the 1990´s, the most active clubs and their instructors established relations with foreign teachers.

Thus it was that in addition to Japanese teachers, also other foreign teachers taught at training seminars and training camps. Annual seminars with foreign teachers became a tradition for many clubs.

It is worth remembering that though foreign teachers are strongly present in the history of Finnish aikido, our own aikidokas have worked hard to develop Finnish aikido and make it known. Because of many strong foreign contacts, Finnish aikido bears international comparison even when it is laced with distinctive domestic characteristics.

SOURCES: Finland Aikikai, Annual reports 1970-2008 Finland Aikikai, Minutes of board meetings 27.3.1984, 8.8.1984, 10.12.1985 Finnish Sports Federation, Newsletters to new federation members 1981-1991.

Papers and magazines: Aikido-magazine 1/1977, 1/1979, 2/1980, 2/1982, 2/1985, 2/1986, 1/1987, 2/2000 Budo-express 6/1986, 3-4/1995, 5-6/1995 Ippon 4/1970, 5/197, 4/1983.

Forsstén, Nakaima -magazine 12/1996 Koskinen, Aikido 2/1988 Lehtinen, Aikido 1/1997 Malmberg, Aikido 2/1980 Manderbacka, Aikido 1/1977 Mäkeläinen, Aikido 2/1987

Mäkeläinen, Aikido 1/1988 Perttula, Aikido 20 vuotta Suomessa (Aikido 20 years in Finland) 1990 Silenius, Aikido 2/1987 Silenius, Karateka 4/1987 Sköld, Aikido 1/1983 Tamminen, Aikido 2/2000 Trygve Forsstén interviewed for Aikido 1/1999 Trygve Forsstén interviewed for Nakaima 18/2000 Kazuo Igarashi interviewed for Nakaima 14/1997 Matti Joensuu interviewed for Aikido 2/2002 Literature: Holopainen 1991, Aikido suomalaisessa kulttuurissa Jensen 1973, Judon salaisuudet ja musta vyö Jensen 1985, Judo: valkoisesta mustaan vyöhön Kolehmainen 1996, Vahvaa toimintaa ilman törmäystä Korpiola, Päiviö, Kihlberg 1980. Judo, Aikido, Karate

TOIMINNANJOHTAJAN PALSTA Tämän vuoden syyskuussa tulee 20 vuotta siitä, kun astuin Aikidoliiton leipiin, lajin, josta minulla ei silloin ollut harmainta aavistustakaan. Muistan kun haastattelussa silloinen puheenjohtaja Kai Perttula sekä Jukat Helminen ja Riikonen kysyivät, mitä tiedän aikidosta. Silloin ei netissä voinut surffailla ja sivistää itseään asioilla, jotka ovat täysin utopiaa. Olin lukenut Budokirjasta jonkinlaisen lajikuvauksen ja niillä hatarilla tiedoilla yritin vakuuttaa haastattelijani tietämyksestäni tästä mystisestä lajista. No, minun onnekseni hakukriteerinä ei ollut musta vyö aikidossa tai edes peruskurssin suorittaminen ja niinpä pitkä urani Aikidoliiton toimistotonttuna alkoi.

Liiton ensimmäinen täysipäiväinen liittosihteeri Carita Raeste oli muuttanut kesällä 1990 Sveitsiin, joten untuvikon alku oli jokseenkin kivinen ja kantapään kautta tuli opittua useampi asia.

Vaan siitäpä ne rutiinit lähtivät ja pian jo tajusin, kuinka luottamusjohtoisessa pienessä järjestössä riittää tekemistä hyvin monipuolisesti.

Laaksonen 1982. Kamppailijoilta, dojolta, tatamilta.

Silenius 1991. Aikido – harmonisen voiman tie.

Varis 1979, Aikido.

Sources on the internet: Aikido Turussa 2006. <http://www.turkuaikikai.fi/turussa. html> 24.4.2006 Kansallinen liikuntatutkimus (National study on exercise) 2005-2006. Lapset ja nuoret. <http://slu.fi/liikuntapolitiikka/liikuntatutkimus2/> 25.1.2010 Stenudd, S. 1998 <http://www.arriba.se/budo/Sverige. pdf> 7.3.2006 Stenudd, S. Aikido books of interest <http://www.stenudd.com/aikido.com/aikido/aikibook.htm> 24.4.2006 Interviews: Juhani Laisi 13.4.2006 Petteri Silenius 2.3.2002 Pertti Lehväsaho 8.3.2003.

Sari Onninen

Vuonna 1990 Aikidoliiton toiminta kaikilla toiminnan alueilla oli lähes puolet tämän päivän toiminnasta. Seuroja liitossa oli tuolloin 32, kun niitä nyt on 64.

Vyökokeita suoritettiin 530 kpl, nyt reilusti yli 1.000 kpl. Tuolloin Aikidoliitto hallinnoi ulkomaisten opettajien leirit, vaikka seurat toimivat leirien käytännön järjestäjinä. Tänä päivänä seurat järjestävät täysin itsenäisesti myös ulkomaisten opettajien leirejä. Näin leiritarjonta on tullut monipuolisemmaksi ja harrastajilla on runsaasti varaa valita, mille leirille ja kenen opettajan ohjaukseen haluavat.

tuomarit, yhteyshenkilöt, tiedottajat, rahastonhoitajat jne. Monelle ”rivijäsenelle” nämä omalla ajallaan ja sydämellään lajin parissa toimivat saattavat jäädä huomaamatta ja ehkä vain siitä syystä, ettei tule ajatelleeksi asiaa.

Että kaiken toiminnan takana on suuri joukko talkoohenkistä porukkaa, joiden intohimo on oman lajin eteenpäin vieminen ja sen parissa toimiminen.

Tähän joukkoon on tervetulleita vyöarvoon katsomatta kaikki halukkaat.

Uutta verta, uusia näkemyksiä ja uusia toimintatapoja tarvitaan aina, jotta toiminta ei junnaisi paikallaan.

Liiton budjetti on lähes kolminkertaistunut vuodesta 1990, onneksi lähes samassa suhteessa on myös valtio kasvavaa toimintaamme tukenut. Ylpeitä saamme olla siitä, että Aikidoliitto on aina ollut velaton ja vakavarainen urheiluliitto!

Suuret kiitokset teille kaikille vapaaehtoisille uurastajille panoksestanne sekä lämpöiset onnittelut upeista 40 aikidovuodesta kaikille aikidoihmisille!

Sari Onninen Toiminnanjohtaja

Kestävän ja tasaisen kasvun ovat mahdollistaneet toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset uurastajat; seurojen ja liiton ohjaajat, kouluttajat, vyökoe-

AIKIDO 1/10

17

Extraordinary terrestrials Text and Photos: Matti Joensuu

With Hilti power hammer one can make a lot of destruction and dust in a short time. There is an image, what the new dojo in Austria should look like: about 60m2 with clean surfaces - a combination of ideas from Hashimoto Dojo, Saku Dojo and Forum Kishintai. But before that comes a reality, about 3 tonnes of old ceilings and walls need to be removed, old walls scraped, pipes re-routed, and floors and dojo-walls constructed. It occurs to me that like a workhorse, I’m stubbornly doing the same thing over and over while breathing dust. There could be other things to do than to build dojos and spread aikido.

Then, looking back, I’ve met extraordinary people, who have shaped the way of what I consider important, and given a magnet-like pull towards the next step via their example. They all would understand why building a dojo into your house makes a lot of sense, and why one can spend time at something so intangible as aikido.

I exclude mentioning all aikidokas in Finland as their number is too numerous and their influence would be too much to cover. I start from 1980 summer seminar in Turku where I met…

Mouliko Halen. That a 2nd dan could sit and talk with a beginner during a practise break of Ichimura Sensei’s seminar was far more than unexpected.

To be able to open up about the interest

18

AIKIDO 1/10

in spiritual and to have such an overwhelmingly knowledgeable and kind resonance was huge. We talked about aikido, Zen, and Mouliko told about Osho’s ashram in India. Then he went for a long run. He was some kind of super-human to run between the aikido classes and talk about spiritual stuff.

Then, it seemed to me that to pursue aikido was unusual, but not totally insane; and travelling to strange places makes sense, if one wants to learn.

Later in the 80s, we met in Norway when he had started Sunyata dojo there.

He was – very unlike to him – somewhat desperate, as there was a do-infukushido-in system put in place, and he had been given an ultimatum that his dojo will be taken over by somebody who had the official title, but nowhere

near his experience or courage. I think that he was planned to get packing out of Norway. I wrote - partly to defend him, partly to complain of the mismatches in schedule and reality - in the first Norwegian aikido magazine, after which there were no aikido magazines in Norway. There may be now. Ever since, I have mistrusted organizations and titles that don’t serve beginners or clubs. Therefore I don’t understand the reasons Finland establishing such, possibly blood-sucking systems recently.

The triad of Lennart Linder, Urban Aldenklint and Ulf Linde caught my attention – they had been in Japan in Kobayashi Dojo and Hombu Dojo. Lennart and Ulf were doing free technique during one break, and it looked very different to the aikido we were practis-

ing – there was a flow, and improvisation – contrary to our somewhat stiff forms. They were practically immovable by me and during practise gave only some hints or koan-like puzzles, like: ” Look, try to find the magic surface”.

Lennart and Urban started their own dojos in Stockholm – an idea well beyond me at that time. Since then there is the theoretical approach to make dojos either “The Lennart Way” with many small local dojos, or “The Urban Way” with one central dojo.

popular belief, that to be successful in aikido, you need glamour and fame or vice versa - to me Kobayashi Sensei is at heart an ordinary person without a need to impress. Only a Zen master knows what “Just carry water, chop wood” means – to do the most ordinary things and to find it a miracle.

There is no word for a feeling that combines technical confusion and admiration, or maybe there is: flabbergasted.

In Hombu practises on Monday evening and Tuesday mornings - sometimes I didn’t travel back to Tokorozawa, but Later on, with Urban, we studied to slept in Shinjuku sauna – Pepe Garcias start a Finnish-Swedish summer semi- from Spain and I were left sitting on the nars in Aland Islands, but that fell dojo mats, in white pants, as everyone through with lack of proper local sup- else took their pairs and went practisport or because our true commitments ing after Yamaguchi Sensei’s short, were elsewhere. With Lennart, we con- but mind-boggling demonstration of spired to invite Endo Sensei to Sweden the next technique. Pepe and I had and Finland, and that spark of an idea no idea what it was. Kokyonage? What has turned out to be – thanks to other kind of kokyonage? How was it done?

You spin your brain to understand and people’s efforts – quite successful. the only thing you get is frustration. If Their example was a huge inspiration at some point, there is enough of techto me – their way of practise, courage to nical study to be able to express yourtravel and approaches to making dojos. self, I wasn’t near it. But to know that there is a remote possibility, gives a huge inspira“ There is no word for a feeling that tion. combines technical confusion and admiration , or maybe there is : flabbergasted. “

Uchi-deshi life in Tokorozawa in 1983 with Börje Linden and 1984 with Esa Leskinen, was a challenge – practise 3 times a day plus all the travelling from one dojo to another. The jokers – Igarashi Sensei, Hatayama Sensei and Horigoshi Sensei – kept us in discipline. Igarashi Sensei least, Horigoshi Sensei most. I learned a lot about Japanese aikido humour, and saw what immense amount of practise and dedication is needed to be a professional. Esa stopped aikido after we went to Kriya Yoga Seminars with Swami Janakananda. He became a yogi.

As time has gone by, Kobayashi Sensei has impressed me more and more.

He was an endless source of techniques – I remember, for example, the “pain point” seminar and am still wondering how some techniques ended up in one being in a knot. Nowadays, it is his simple approach to spread aikido by one student at a time and maybe even more by his ordinariness. Contrary to a

“Go to the roots! What are you doing? Go to the roots!” said one of the advanced French aikidokas then. “Why do you go to see Endo Sensei on the 2nd floor, while Yamaguchi Sensei is teaching on the 3rd?”

“Because I don’t understand what he is doing, but from Endo Sensei I can at least learn SOMETHING” I said.

Disgusted, this person turned away.

I had met Endo Sensei in a totally unforgettable first practise on Wednesday in Hombu. I wanted my aikido to be like his – and I did not understand why nobody else felt that way. There is no way to put in words what he has kindly tried to teach me by his example – not only basic and fluid techniques, but a way to jump from doing to being. A typical Shihan wants geographical ownership, which has lead to many problems in current aikido – Finland can call itself lucky not having a resident shihan. An aikido master and zen master operate in a different dimension – that of heart and spirit, and have left the desire to govern material geographies to others.

“I teach only simple things, but who

is listening?” he said in Liechtenstein seminar last year. What else needs to be said? Try this: “Follow bird’s footsteps in the sky”.

Something must have stuck, as when touring New Zealand in 1997, in Gisborne, the teacher, Alan Wade, said after practise: “You must be a student of Endo Sensei. He was here in NZ. Let me show you some photos.”

Amongst advanced Hombu students, I admired a lot Malik Berkane, whom I later invited to Finland. He tried to teach me “the flying ukemi”, but with bad success. Malik was, together with another Frenchman whose name I forgot, approachable and helpful. Malik has stopped aikido, but works in Tokyo.

I have also met a real hero of mine: an argentinian, Miquel Teuscher.

Heroism could be because of similar body structure, but at least because of his light-years-ahead-of-me softness and sensitivity – I couldn’t move in his soft grip! I was left gaping at his capability to respond to Endo Sensei’s techniques. He seemed to operate with different principles – in line with those of Yamaguchi Sensei and Endo Sensei – than other long-time students, who were very physical. In Endo Sensei’s 8th dan party, about 15 years later, I went and confessed to him that he is my hero. Miguel was taken aback when suddenly a hairy man was drooling and trying to hug him. He visits Austria sometimes, and I hope to have him around – a wise man with lot of business and life experience.

It is crucial to have good partners. That is where Japan is special. Instead of bumping here and there, one could, for example, be on a look-out for inspiring partners – work up or down the list of Hombu’s uchi-deshis, or practise with Endo Sensei’s deshis Shimizu Sensei, Ariga Sensei and a long list of amazing youngsters added with unknown jewel Watabiki-san or to be on a look-out for funny Spaniards. It may still be a secret, but Watabiki-san just openend a small dojo in Tokyo. Also, one may be able to take a lesson from – or with luck, to practise with - Kuribayashi Sensei.

One might think that remarkable people are older than you – that is not the case in aikido. I admire hugely young

AIKIDO 1/10

19

aikidokas. Especially those who have at early age decided to become professionals. Most of the time, they get neither support nor encouragement. Almost as a rule, older aikidokas try to prevent them from developing their profession in every way they can think of! So it is especially hard and therefore these people have become especially strong in their spirit. Let me mention some:

Jörg Kretzschmar

Jörg Kretzschmar at Forum Kishintai, Cologne. He has a 3-year-old son, and he is practically ousted from every federation. Yet, he has incredible spirit for aikido, inspiring sword lessons, good eye for beauty and simplicity in the dojo, and generous spirit to help students.

Luis Mochon at Musubi Dojo in Granada, Spain. He has a 3-year-old daughter. Luis has a small dojo filled with spirit – he is as unstoppable to make stupid jokes outside tatami as he is for being concentrated in the dojo. All his students are flexible and spirited. is working only to get quality people in the dojo and gives newcomers many opportunities to leave – he doesn’t want to get people who don’t understand the soft way, which is quite unusual in his surroundings.

Zsolt Szeltner at Shobukan and Shoseikan dojos in Budapest and Eger in Hungary. He has 2 children. Small, softly spoken and talented to put everyone at ease near him, he is teaching people twice his size. Zsolt has a keen understanding – inherited from Kobayashi Sensei – of essential details in dojo and seminar organizing. He is at the same time brutally honest with feedback and very open-minded.

If Finland Aikikai should do something extraordinary in the aikido world, i.e. behave in an ordinary, quiet way, then it is this: Listen to Kobayashi Sensei’s motto: “Build aikido by one student at the time”, not by one more title to seniors! Secondly, hear Endo Sensei’s message: spirit comes before material.

And thirdly, help young people who are or aspire to become professionals. If one can’t do that, at least one should not prevent them. In any case, it makes practical sense as anyone knows from tatami. In opposition, one makes partner stronger, and in opposing young people one makes also their spirit stronger, and one day they will be

20

AIKIDO 1/10

Zsolt Szeltner

Luis Mochon teaching a seminar in Sierra Nevada 2009

standing on top of you. Question just is, if they stand on top of your shoulders trying to reach the proverbial banana, or on top of your stomach asking what that fuck-ushi-do-in was supposed to mean.

PS. That banana-story comes from Kanetsuka Sensei, who baffled me with his off balancing. One never knew when a technique had started, not to say when the contact had.

This is where I end and go to work with Hilti to make some contact to the concrete walls. No sensitivity required, just presence.

AIKIDO 1/10

21

Hauskaa, hikistä ja haastavaa

Merimiehenpaini loppuun saakka tsemppaamalla.

Teksti ja kuvat: Terhi Kallonen

Otsikko on Meidokanin aikidon junnutoiminnan motto. Se syntyi samoissa prosesseissa, joissa työstettiin Nuoren Suomen sinettihakemusta sekä kehitettiin vetäjien kesken yhteisiä linjoja aikidon perusasioiden oppimiselle. Junnuille se tarkoittaa innostavaa toimintaa mukavassa porukassa, liikunnan riemua ja mahdollisuutta oppia motorisia ja sosiaalisia taitoja. Aikuisille se tarkoittaa innostavia kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa, välillä kihelmöivää hikeä junnuharjoitteita miettiessä sekä mahdollisuutta kehittää omaa aikidokokemustaan.

Yleistavoitteita junnuaikidossa ovat perusliikunnan taitojen kehittyminen ja liikunnan ilon säilyminen, mikä tukee aktiivista liikuntaharrastusta aikuisuudessa jonkun lajin parissa. Nuoruusiässä motivaatio vaihtelee eikä junnu välttämättä jatka aikidouraansa aikuisten ryhmässä ainakaan heti. Iloisia kohtaamisia on silloin, kun entinen junnu vuosien tauon jälkeen ilmestyy takaisin tatamille. Tärkeimmät tekniset asiat, jotka junnu voi aikidoharrastuksensa aikana oppia ovat ukemi ja tenkan.

Jos tasapainon hallinta ja liikkumisen joustavuus kehittyvät aikidotreeneissä ja päätyvät automaattiseen toimintaan, lisää se henkilön turvallisuutta yllätyksellisissä tilanteissa.

22

AIKIDO 1/10

Junnut tatamilla Junnuaikidotunnin kulku on käytännössä erilainen kuin aikuisaikidossa mutta samoja periaatteita ja elementtejä junnut siinä opettelevat kuin aikuiset omissa harjoituksissaan. Vetäjä puolestaan opettelee junnujen ohjaamista ja siinähän ei saa lopullista pätevyystodistusta, aina tulee uusia haasteita vastaan.

Meidokanin aikidojunnujen aloitusikä on 10 vuotta. Sitä nuoremmille seurassa on paljon muuta toimintaa ja pääkaupunkiseudulla aikidoharjoituksia muissa seuroissa. Junnuille on kahtena päivänä harjoituksia, joten porukka on yleensä aina sama. Junnuaikidoryhmässä on oppimisen edellytyksenä hyvä henki ja vahva yhteenkuuluvuus,

mikä syntyykin tällä porukalla.

M iten taidot opitaan Motoristen taitojen oppiminen on hierarkkista, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että ensin ihmisen pitää oppia ryömimään, sitten konttaamaan ja lopuksi kävelemään. Aikidoharjoituksissa tehdään tämän vuoksi alkujumpassa kehonhahmotusta ja perusliikuntaa kehittäviä harjoitteita sekä tekniikoita opetellessa huolehditaan yksinkertaisten asioiden oppimisesta ennen siirtymistä vaikeampiin liikkeisiin. Tämä vaikuttaa itsestään selvältä mutta käytännössä systeemiä täytyy jatkuvasti kelata. Järjestelmällisyys ei tarkoita kaavamaisuutta vaan sitä, että ohjaajat ovat selvillä junnujen taidoista ja pyr-

kivät vaikuttamaan niiden kehittymiseen pitkäjänteisesti. Opetuksellisesti kannattaa suosia vaihtelua sekä harjoituksen rytmissä että tekniikoiden vaativuustasossa, varsinkin kun opetettava ryhmä on heterogeeninen.

Shomen uchi iriminage ja Kalle ja Susanna

Lapset ja nuoret ovat kehityksessään hyvin eri tasoilla. Lisäksi lapsella ja nuorella, joka vaikuttaa vauhdikkaalta ja osaavalta, voi olla puutteita joissain motorisissa perustaidoissa. Näistä syistä junnuohjaajan on hyvä tuntea motorisen kehityksen perustekijät: tasapaino, oikea-vasen-erottelu ja keskilinjan ylitys, kehonhahmotus, rytmi jne. Motorisiin taitoihin liittyviä haasteita voi huomata esimerkiksi haara-perushypyssä alkujumpan aikana. Vaikeudet siinä liittyvät usein motorisen ohjailun kypsymättömyyteen, jolloin perusliikuntaa ja yksilöllistä ohjausta lisätään.

On hyödyllisempää panostaa perusliikkumisen kehittämiseen kuin opettaa monimutkaisia taidonnäytteitä.

Pidempään treenanneet junnut voivat toimia ”kummeina” erilaisissa harjoitteissa ja ukemeissa eli näyttää mallia tekemisellään ja huolehtia siitä, että uusi junnu ymmärtää ohjeet oikein.

Esimerkiksi rannelukkovenytykset alkujumpassa ovat turhia jos junnut eivät osaa niitä tehdä oikealla tavalla, siispä on tarpeen ohjata liike riittävän konkreettisesti ja vaiheittain sekä käyttää apuna apuohjaajia ja lukkokummeja.

Kaikkea ei voi opettaa yhdellä kerralla.

Tämä on yksi hankalimpia asioita harjoituksen vetäjälle: mä tietäisin tästä niin paljon! Kuitenkin pitää ottaa esille vain se, minkä harjoittelija sillä kerralla pystyy käsittelemään ja sietää se, että takajalan pikkuvarpaat eivät ole täysin oikeassa kulmassa. Junnuohjaamisessa yksi mielenkiintoisimmista haasteista onkin ensiksi päättää se, mikä on pelkistetyin tapa tehdä tekniikka ja sitten löytää yksinkertaisia tapoja opiskella monimutkaisia, epämääräisiä ja kiehtovia aikidon elementtejä.

Graduointijärjestelmä Suomen aikidoliiton graduointijärjestelmä junnuille on muokattu aikuisten 6.-4. kyun tekniikoista ja sitä käytämme Meidokanissakin vain hieman muokattuna. Käytännössä emme aseta tekniikoiden suorittamisessa junnuille yhtä suuria vaatimuksia kuin aikuisille ja haluaisimme erottaa junnujen

Iso kohtaa pienen pienen ehdoilla. Kuva Jyri Sillanpää.

systeemin vielä selkeämmin aikuisten systeemistä. Junnun siirtyessä aikuisharjoituksiin tarkastamme, miten hän hallitsee aikuisten tasoa ja vaihtelevasti annamme tarvittavaa valmennusta siirtymiseen.

Tekniikat ovat junnujen graduointisysteemissä sopivassa järjestyksessä mutta eivät sellaisenaan riitä edistymisen mittareiksi. Olemme Meidokanissa määritelleet omat kehitystehtävät esimerkiksi ukemin oppimisessa pohjautuen siihen, millä tavalla pyrimme tukemaan lapsen tai nuoren motorista kehitystä. Tarvittaessa pysähdytään vetäjäporukalla miettimään junnujen motorisia haasteita ja pyritään autta-

maan heitä kinkkisten paikkojen yli.

Asian tiimoilla on kehittynyt alla oleva jäsennys junnujen ohjaamisen tueksi ja graduointivaatimusten oheen.

Pyrimme opettamaan tekniikat junnuille mahdollisimman yksinkertaisessa mutta silti toimivassa muodossa ja kannustamme junnua etenemään suorituksissaan sen puitteissa. Kaikki tekniikkaharjoittelu ei kuitenkaan tähtää graduointitekniikoiden oppimiseen ja variaatioita treenataan junnujen ja vetäjien mielitekojen mukaan. Haasteena on pitää harjoituksen punainen lanka selkeänä huolimatta erilaisista tavoitteista. Tärkein tavoite harjoituksissa on saada junnu keskittymään yhteiseen

AIKIDO 1/10

23

Taskulampun valo tuo näkyväksi oman suunnan.

tekemiseen ja saada siitä syntyvä kokemus kannustavaksi.

Keltaiset natsat: turvallisuus – uskallan !

Alussa toiminta on helposti lähestyttävää ja yksinkertaista. Kunnon yritystä kannustetaan ja suoritukset ”sinne päin” hyväksytään vyökokeissakin.

Ukemissa on ensin tärkeintä se, että uskaltaa kaatua, sitten se, että menee jollain lailla ympäri. Liian suuret vaatimukset ehkäisevät oppimista. Lapsen on koettava toiminta turvalliseksi voidakseen keskittyä kokeiluun ja oppimiseen. Mikäli junnu on liikunnallisesti lahjakas, häntä kannustetaan hiomaan suoritustaan sen mukaisesti. Aikidon peruselementit (ukemi, tenkan, hanmi, omote ja ura) ovat käytännöllisiä välineitä liikkumisen tutkimisessa ja opetettavien asioiden jäsentämisessä.

Aikidossa on arvokasta mm. se, että tekniikat tehdään molemmille puolille.

Tämähän on meille monille aikuisillekin jatkuvan tutkimisen aihe.

Oranssit natsat: kehonhahmotus – mikä vasen jalka?

Heti kun aikidon opettelu alkaa, kiinnittyy huomio vääjäämättä kehonhahmotukseen. Missä on takana, kumpi on vasen, miten päin käännyn? Aikidon tekniikoiden motorisesti oikein suorittamiseen aletaan kiinnittää huomiota kun junnu on päässyt hieman jyvälle

24

AIKIDO 1/10

aikidon peruskäsitteistä. Tavoitteet on edelleen sovellettu henkilökohtaiselle tasolle mutta niitä suhteutetaan aikidon oppimisen tavoitteisiin. Pyritään siihen, että junnu pääsee yli mahdollisista oppimisen esteistään eli varmistetaan perusliikunnan avulla, että junnulla on valmiuksia oppia uusia asioita.

Vihreät natsat: parin kanssa harjoittelu – saan sut liikkumaan !

Kun junnun oman kehon liikkeiden hallinta on kohtuullista (ei siis täydellistä), hän tekee tekniikoita oma-aloitteisesti molemmille puolille ja erottaa uran omotesta, alkaa olla mahdollista oikeasti horjuttaa paria ja saada tämä liikkumaan. Nyt omassa liikkumisessa otetaan huomioon parin olemassaolo, tämän paino ja tasapaino vaikka tekniikat tehdäänkin vielä paikaltaan.

Aikidotekniikoiden yksityiskohtia opetetaan myös niiden toimivuuden kannalta.Tavoitteet alkavat olla siinä, että tekniikka tehdään selkeästi vaatimusten mukaisesti. Junnu alkaa hahmottaa koko kehon liikkumista ja liikesarjojen merkitystä. Liikkumisessa tulee olla vauhtia ja joka treenissä hikeä.

Siniset natsat: liikkumisen sujuvuus

– osaan!

Tässä vaiheessa opettamiseen voi liittää jo liikkeen sujuvuuteen ja parin liikkumisen huomioon ottamiseen liittyviä

käsitteitä. Tavoitteena tällä tasolla on se, että junnu osaa yleisimmät tekniikat itsenäisesti perustason suorituksina.

Tavoitteena on myös yleisimpien hyökkäysmuotojen hallinta ja taito käyttää kontaktia perustasolla sekä ukena että nagena. Konkreettisena tavoitteena on se, että junnu voisi taitojensa puolesta siirtyä aikuisten harjoituksiin eli hän hallitsisi aikuisten 6. kyun tason. Ruskeita natsoja suorittaessaan junnulta jo edellytetään tekniikan hallintaa vaihtelevissa tilanteissa.

Konkretia puhuu Jokainen liikkumista opetellut henkilö tietää, että oikean suorituksen kuvaaminen sanallisesti on yksinkertaisesti turhauttavaa. Ellei itseltä mene oikea ja vasen sekaisin tai huku se sana, mikä tarkoittaa kyynärpäätä, tuntee joka tapauksessa verbaalin kommunikaation rajojen tulevan vastaan kolinalla. Liikkeiden oppimista edistävät suuresti mielikuvat, ne auttavat hahmottamaan sen, mitä pitäisi yrittää ja vahvistavat ohjeiden muistamista. Mielikuvat ovat kylläkin yksilöllisiä joten aina ne eivät avaudu kaikille. Junnutreeneissä ne ovat todella hyödyllisiä vaikka niiden kanssa saakin olla varovainen. Lapsi ajattelee konkreettisesti eikä aina ymmärrä mielikuvia vertauksina vaan ottaa ne sananmukaisesti – ja siitähän saa ohjaaja kuullakin treeneissä, aina löytyy tilanteita, joissa näsäviisaus pääsee valloilleen. Jos shihonagea tehdessä

ottaa lippiksen pois päästä, pitää lipan olla suorassa. Myös muista ”kömmähdyksistään” saa kyllä kuulla: hei sä sanoit kerran näin!

Mielikuvien pitää olla ymmärrettäviä.

Parhaat mielikuvat syntyvät tässä ja nyt tatamilla. Meidokanin aikidojunnut ovat ottaneet hernepussiharjoittelun innoissaan omakseen. Teemme tenkania, shikkoa ja joskus tekniikoitakin hernepussi pään päällä (mitä pienempi pussi, sen haastavampaa se on). Usein

junnut itse pyytävät niitä käyttöönsä mutta joskus vain huomautan, että nyt sulla on henkinen hernepussi ja johan ryhti paranee. Äärimmäinen tavoite on monelle tehdä ukemi hernepussi pään päällä :-)

Tilanteita treeneistä: fikkaritreenit

Tenkania tehtäessä sammutettiin valot katosta ja sytytettiin ne käsissä oleviin fikkareihin. Tenkanit sujuivat

Shihonagen versioita.

täsmällisesti valojuovan auttaessa keskittymään suuntaan. Valo pimeässä havainnollistaa mielikuvaa omasta liikkumisesta ja auttaa sen sovittamista muiden liikkeisiin.

Valonsäde auttaa suunnistamaan ukemissakin. Eteenpäin mennessä käsi menee mattoon ja valo osoittaa fikkarikäden vastakkaiseen polveen, jonka se sitten työntää vauhtiin ja hups, ukemi lähtee pyörimään käsivartta pitkin. Ushiro ukemissa käsi lähti vauhdikkaasti liikkeelle toivottuun suuntaan eli pään yli taaksepäin kun valonsäde antoi pituutta sen suunnalle. Katseen käyttöön liikkeen ohjaajana on helpompi keskittyä kun oli jotain katsottavaa.

Tekniikoissakin huomattiin taskulampun auttavan. Gyakuhanmi kokyo nagessa tehdään tenkan, jonka jälkeen valo osoittaa tatamiin siihen kohtaan, mihin uke on menossa. Kallisarvoinen fikkari viedään rauhallisesti mattoon, minkä seurauksena uke tekee ukeminsa. Aihanmi ikkyossa valolla piirrettiin sädekehä uken ympärille ja kotegaeshin loppulukko tehtiin pelkällä valon voimalla. Fikkari auttoi parantamaan keskittymistä ja tekemään tekniikat täsmällisemmin. Oman kehon asentojen hahmottamista auttoi taskulampun toimiminen valomiekkana ja se auttoi löytämään niitä suuntia, joista ohjaajat aina puhuvat.

Japanilaisen opettajan kohtaaminen on ikimuistoinen tapahtuma, tässä Igarashi Sensei on hyökännyt junnun kimppuun. Kuva Jyri Sillanpää.

Tilanteita treeneistä: zombiwaza Yksinkertaisimmaksi tenkanharjoitukseksi kehitimme tyhmän zombin, joka lähestyy nagea kädet ojollaan ja näkee vain eteensä. Nage ottaa kontaktin zombi-uken käsivarteen ja tekee tenkanin tai irimitenkanin, jolloin zombi ei enää näe häntä ja nage on pelastettu. Seuraavassa vaiheessa zombi saa harjoitella ushiroukemia kun nage horjuttaa hänet tatamiin. Tämä hyökkäysmuoto on innostanut junnujamme Oscar-tasoisiin zombitulkintoihin.

Tilanteita treeneistä löytyy jatkuvasti lisää. Tämän jutun yksi tarkoitus on innostaa halukkaita aikidonharrastajia ilmoittautumaan junnuohjaajiksi omissa seuroissaan ja konkareitakin jatkamaan omaa uraansa iloisina.

AIKIDO 1/10

25

Junnuaikidoa vasta-alkajille Koska on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole osallistuneet junnujen aikidoharjoituksiin, seuraa kuvaus tavallisista junnutreeneistä. Koska olen junnuohjaaja, kuvaus on tehty junnuohjaajan näkökulmasta.

S aapuminen Ohjaaja saapuu dojolle ja ihailee, mitä kaikkea junnut ovat keksineet tehdä tunnin alkua odotellessaan. Ainakin kaikki näkösällä olleet pallot ovat käytössä, joku harjoittelee ukemia ja jotkut kikattelevat keskenään. Heti ohjaajan saavuttua salille seuraa vilkas vaihe: löytyy palautettavia lippusia, junnut kyselevät vyön solmimisen tekniikkaa tai seuraavaa graduointia, ohjaaja tarkastaa lettinauhoja ja muuten vaan vaihdetaan kuulumisia. Tunnin aluksi ohjaaja taputtaa reippaasti ja junnut järjestäytyvät ennen pitkää suoraan riviin. Nimenhuudon jälkeen seuraavat kaikki aikuisillekin tutut kumarrukset ja tervehdykset.

Alkujumppa Alkujumppa on ryhmäytymisen vaihe.

Junnut ovat useimmiten tarkkoina sen suhteen, mitä tehdään ja ihmettelevät ääneenkin jos jokin asia tuntuu oudolta.

He keskustelevat mielellään eri tavoista suorittaa jokin liike ja ovat kiinnostu-

Teksti ja kuvat: Terhi Kallonen

neita niihin liittyvistä perusteluista.

Alkujumppa saadaan siitä huolimatta yleensä tehtyä 10 – 15 minuutissa.

Ukemiharjoitukset vievät paljon aikaa ja energiaa. Tärkein aikidoharjoittelun hyöty junnulle on pehmeän kaatumisen tuoma tapaturmien väheneminen eli jonkinlaisen ukemin oppiminen. Siinä onkin käytössä junnuohjaajan kaikki mielikuvitus ja junnujen kanssa onneksi löytyy lisää: ystävänpäivän kunniaksi kehitettiin termi ”tatami on kaveri, siihen voi luottaa”, mikä tarkoittaa sitä, että kaatuessa nojataan koko käsivarrella tatamiin ja valutaan sen avulla ympyrämuodossa eteenpäin. Käytössä on kaikenlaista karhunkävelyä, kukkuluuruu-leikkiä ja luottamusharjoitusta.

Geometriset käsitteet otetaan osiossa haltuun: paremmin pyörii a) neliö vai b) ympyrä? Ja lopulta ukemin harjoittelu vaatii tietenkin ukemikummin. Siinä pidempään harjoitellut junnu näyttää mallia ja ohjaa vasta-alkajaa.

Teema Raportoitavalla kerralla teemana oli horjutus. Ensin tehtiin horjutusharjoitus, mikä nimitys sai monen harjoittelijan tutkimaan käytännössä sen sanomisen hauskuutta. Innostipa se kokeilemaan varsinaista uken horjuttamistakin. Tällä kertaa uke seisoi

”nyrkki pystyssä” ja nage ohjasi tätä liikkeeseen käyttämällä mahdollisimman vähän hauis-lihasta eli käyttäen mahamoottoria. Halusin kokeilla tämän jokaisen junnun kanssa jotta siihen saisi kunnon tuntuman, joten joku nopeatempoisempi osallistuja jo osoitti sanallisesti kiinnostuksensa seuraavaa tekniikkaa kohtaan. Päästiinhän sitten siihenkin ja treeni rakentui tutkimaan horjutuksen eri suuntia, tehtiin gyakuhanmista kotegaeshia ja aihanmista iriminagea (kommentti yleisöstä: ”Hei, toi on mun seuraava graduointitekniikka, jee!”). Junnut tulevat mielellään ukeiksi eteen ja heidän siinä tehdessään tekniikkaa saan ensimmäisen vinkin siitä, oliko tekniikan taso sopiva. Kolmatta tekniikkaa näyttäessäni mietin ääneen tekniikan valintaa, jotta voisin havainnollistaa eri suuntia parhaalla mahdollisella tavalla ja löytyihän osallistujilta mielipiteitä siihenkin. Tällä kertaa taisin juntata oman ideani eli kokyo nagen.

Loppu hyvin, kaikki mainiosti!

Loppuleikkiin oli tullut ehdotuksia jo harjoitusten aikana joten täytyihän sellainen olla. Kauden suosikki on Mellakkapoliisi, tervetuloa junnuharkkoihin kokeilemaan!

Meidokanin aikidojunnujen ehdoton suosikki on ”mellakkapoliisi”, jossa mellakoitsijat huutavat iskulauseita, mm. ”Aikido peruskouluun” ja poliisit hajottavat mellakkaa.

26

AIKIDO 1/10

Juniorina aikuisten aikidoleirillä

Teksti ja kuvat: Kyösti Pyysalo

Perinteinen Endo Sensein ohjaama aikidon viikonloppuleiri järjestettiin taas, parin vuoden tauon jälkeen Vantaalla, Tikkurilan urheilutalossa. Leirin järjestelyistä vastasi vantaalainen Akari, jonka dojo on samassa rakennuksessa. Akarin junioriryhmässä on harjoittelijoita vajaa kolmekymmentä, joista tyttöjä noin kymmenen. Kun Endo Sensein leiriä alettiin markkinoida Akarissa, tuli mieleen ajatus houkutella ”junnuja” mukaan leirille. Ajatusta alettiin kehitellä, mutta ongelmatkin tiedostettiin. Lopulta päätettiin keskustella kolmen juniorin kanssa. He kaikki ovat poikia ja harjoitelleet syksystä 2007 lukien säännöllisesti ja tunnollisesti. He kaikki ovat suorittaneet junnujen 6. kyun ”natsa-arvon”, sekä osallistuneet ainakin kahteen suureen budoleiriin Tampereella, Varalassa. Pojat innostuivat asiasta ja heille päätettiin antaa mahdollisuus osallistua yhteen kahden tunnin harjoitukseen lauantaina 6. helmikuuta.

Arttu, Henri, Toni

Lauantai 10.30 – 12.30

Jokaiselle esitettiin samat kysymykset paperilla ja annettiin viikko aikaa vastata tuntemuksiensa ja kokemuksiensa mukaan.Pojat kertoivat aloittaneensa samalla peruskurssilla Akarissa syyskuussa 2007. Henri oli katsellut netistä harrastusmahdollisuuksia ja aikido kiinnosti, Artun houkutteli mukaan kaveri ja Tonista aikido tuntui mieluisalta, varsinkin kun hänellä oli takana jonkin verran toisen budolajin harrastusta. Tonin mielestä aikido on mukava harrastus ja treeneissä käy mielellään, koska jokaisessa treenissä oppii jotain.

Henri ja Arttu ovat samoilla linjoilla.

Henri kertoo kyllästyvänsä, jos ei opi jotain uutta ja Arttu kertoo haluavansa oppia uusia tapoja tehdä aikidon tekniikoita.

Pojista kukaan ei tunnustanut pelänneensä osallistumista leirille. Myöskään korkea-arvoinen opettaja ei pelottanut. Pientä jännitystä joku pojista kuitenkin tunnusti tunteneensa. Etukäteen pojat odottivat paljon erilaisia, haastavia tekniikoita, mutta sen kummempia odotuksia ei kellään ollut.

M iksi leirille

Kuitenkin siellä oli yllättävän hyvin tilaa ja harjoittelijat antoivat toisilleen hyvin tilaa. Artun mielestä ahtautta ei ollut. Henri totesi kaveriensa kanssa olleensa melkein ainoat harjoittelijat ilman hakamaa. Tonin mielestä tatami olisi voinut olla isompi. (Tatamitila oli ”vain” 612 neliömetriä.) Siellä oli välillä vaikeaa mahtua tekemään eri liikkeitä.

Leirille pojat osallistuivat, koska heille kerrottiin osallistumisen kannattavan harjoituksellisesti. Onhan Endo Sensei opettajana erittäin arvostettu ja pidetty. Lisäksi leireillä tapaa uusia harrastajia. Totuushan on, että aikidossa oppii eniten ukesta. Akarin pääohjaajan Miranda Saarentauksen ja junnutiimin tarkoituksena oli kokeilla sitä, miten junnut kokevat kansainvälisen suurleirin ilmapiirin, sekä tietysti myös huippuopettajan opetustyylin. Henri oli yllättynyt, että Endo Sensei oli tulossa opettamaan oman seuran järjestämälle leirille. Hän oli jo uutisen kuultuaan miettinyt, että olisi hyvä tilaisuus mennä kokeilemaan millaista leirillä olisi.

Millaista olisi olla opetettavana leirillä, jota vetää ”hieman enemmän” aikidoa harrastanut opettaja.

Henri Kolehmainen

Leiri oli poikien mielestä onnistunut myös heille. ”Siellä oli oikeastaan enemmän erilaisia asioita kuin odotin olevan”, totesi Toni. Henri oli yllättynyt siitä, että leirillä keskityttiin vain muutamaan tekniikkaan, joita tehtiin sitten erilaisiin hyökkäysmuotoihin. Artun mielestä leiri oli suuri. (Olihan se tietysti isohko. Lauantaina oli aamupäivällä harjoittelijoita ”karvan alle” 200.)

M ielipiteitä opettajasta Kokemukset ja näkemykset Endo Senseistä, leirin ohjaajasta olivat kaikilla pojilla saman suuntaisia. Arttu totesi Senseistä: ”Endo Senseissä yllätti sen että hän hyppeli yhtä ketterästi tai ketterämmin kuin minä, joka on hyvin niin iäkkäältä ihmiseltä.” Henri totesi: ”Vaikka Endo Sensei on jo aika vanha, jaksoi hän hyppiä tatamilla samalla tavalla kuin muutkin.”

Arttu Janhunen

Toni Aaltonen

Henri tykkäsi siitä, että leirillä keskityttiin pitkäksi aikaa yhteen tekniikkaan. ”Omissa tunnin pituisissa treeneissä vaihtuvat tekniikat useammin.” Arttu totesi harjoitusten olleen niin vauhdikkaita, ”ettei aina ollut oikein selkoa siitä mitä pitikään tehdä.” Toni, kuten toisetkin pojat totesivat treeneissä olleen paljon enemmän pelkkää kontaktiharjoittelua kuin omissa harjoituksissa. ”Omissa harjoituksissa keskitytään usein tekniikoiden hiomiseen.”

Huomasin myös, että harjoituksen jälkeen pojat kävivät vaihtamassa mielipiteitä Sensein kanssa. Mistä he juttelivat? En kysynyt.

Eroja omiin harjoituksiin Verrattuna omiin junioriharjoituksiin oltiin yhtä mieltä siitä, että junioriharjoituksissa keskitytään enemmän yhdessäoloon ja siihen, että on kivaa.

Niissä harjoitellaan myös paljon toisen huomioimista. Poikien mielestä junioriharjoituksissa voisi leikkimisen poistaa ja keskittyä vain tekniikoihin.

Tietysti iso aikidoleiri eroaa omista harjoituksista siinä, että harjoittelijoita on moninkertainen määrä ja opettajalla on erilainen tapa ohjata harjoituksia ja tehdään paljon erilaisia harjoitteita kuin junioritreeneissä. Leiristä jäi kaikille ”hyvät fiilikset.” ”Leireillä voisi hyvällä mielellä käydä vaikka uudelleen, koska tunnelmat olivat hyvät ja selviydyin harjoitteista hyvin”.

Tulevaisuus?

Artun lähitulevaisuuden suunnitelmissa on saada hakama ja päästä lukioon.

Näillä fiiliksillä Henri jatkaa aikidoa niin pitkään kuin mahdollista. Toni aikoo mennä aikidossa vielä paljon eteenpäin ja oppia uusia asioita lajista. ”Tarkoitus olisi vielä pysyä lajin parissa melko pitkäänkin.” Suunnitelmat pojilla on selvät. Ehkä seuraava haastattelu tehdään muutaman vuoden kuluttua shodan vyökokeen jälkeen.

AIKIDO 1/10

27

Totta vai tarua?

Teksti ja kuva: Ari Koski (Pohjola-yhtiöt)

12 kiperää kysymystä urheiluvakuuttamisesta

Lisenssiin liittyvä urheiluvakuutus on varma ja edullinen keino turvata urheilijalle äkillisen tapaturman aiheuttama tutkimus ja hoito.

Vakuuttamiseen liittyy yhä yllättävän paljon harhaluuloja ja epäselvyyttä. Suomen suurimman urheiluvakuuttajan Pohjolan järjestöyhteyksiä hoitava markkinointipäällikkö Ari Koski selventää urheiluvakuuttamisen kiemuroita.

1. Onko jokaisen seuraan liittyvän pakko ottaa urheiluvakuu tus ?

Lajiliitot saavat päättää itsenäisesti, onko vakuutus pakollinen vai vapaaehtoinen, mutta käytännössä useimmat edellyttävät vakuutuksen ottamista osana lisenssimaksua. Lisenssi toimii useimmissa lajiliitoissa kilpailulupana, mutta kilpailutoiminnan ohella vakuutus kattaa myös lajille ominaisen harjoittelun.

2. K attaako yhden lisenssin vakuutus kaikki lajit ?

Ei kata, vaan jokaista harrastamaasi lajia varten on otettava eri vakuutus.

Lajikohtainen vakuuttaminen on oikeudenmukaisin tapa vakuuttaa, sillä urheilulajit ovat riskeiltään hyvin erilaisia ja useita lajeja harrastavat altistuvat useammin tapaturmille kuin vain yhtä lajia harrastavat.

3. M itä etuja lisenssiin liittyvään S porttiturvaan sisältyy ?

Vakuutusehdot vaihtelevat jonkin verran lajeittain, mutta pääsääntöisesti vakuutus korvaa tällä hetkellä kilpailussa tai lajiin liittyvässä harjoittelussa äkillisesti sattuneen tapaturman tutkimuksen ja hoidon 8 500 euroon ja haittakorvauksen 30 000 euroon sekä tapaturmaisesta kuolemasta kertakorvauksena 8 500 euroa. Myös leireillä sattuneet urheilutapaturmat korvataan, mutta ei leirillä vapaa-aikana sattuneita havereita. Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa samoin edellytyksin kuin Suomessa.

4. M issä vammat kannattaa hoidattaa ?

28

AIKIDO 1/10

Pohjolalla on valtakunnallisesti kattava verkosto sopimushoitolaitoksia, joissa toimii Suomen parhaita urheilulääkäreitä. Nämä sairaalat ja lääkärikeskukset tarjoavat asiantuntevan tutkimuksen ja hoidon nopeasti ja luotettavasti.

Pohjola on sopinut hoitolaitosten kanssa asianmukaisista hoitoprosesseista ja laskutuksesta.

Vammat kannattaa hoidattaa sopimushoitolaitoksessa pikaisesti myös oman vakuutusturvansa varmistamiseksi.

Suosittelemme, että seurojen valmentajilla ja huoltajilla on aina käsillä lähimmän sopimushoitolaitoksen yhteystiedot äkillisen tapaturman varalta.

Ajantasainen lista Pohjolan kumppaneista on kotisivullamme www.pohjola.fi

5. M ikä maksusitoumus on ja mitä se koskee ?

Hoitolaitosten yhteistyösopimus Pohjolan kanssa merkitsee käytännössä sitä, että Sporttiturva- ja muiden yksityistapaturmavahinkojen osalta Pohjola myötää maksusitoumuksia vain sopimuskumppaneilleen. Maksusitoumus eli suoralaskutuslupa koskee kuitenkin vain isoja tutkimus- ja toimenpidekustannuksia, kuten esimerkiksi MRI-tutkimuksia sekä leikkaus- ja tähystystoimenpiteitä.

Jatkossakin asiakas maksaa ensin pienet kulut, kuten poliklinikkamaksut, itse myös sopimushoitolaitoksissa.

Vastaanotolle kannattaa ottaa mukaan Kela-kortti, koska monet hoitolaitokset vähentävät Kela-osuuden jo kassalla maksettaessa. Tämä nopeuttaa huomattavasti korvausten maksamista.

Jos hoitolaitos ei pysty vähentämään Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutuskorvausta suoraan, asiakkaan on en-

Ari Koski

sin itse haettava korvaukset Kelasta ja toimitettava asiakirjat Pohjolaan vasta tämän jälkeen.

pää harjoittelu- ja ottelurytmiä noudattavien aikuisten vakuutusmenojen maksajiksi.

Omavastuullisissa vakuutusvaihtoehdoissa hoitokuluja korvataan vain omavastuun ylittävältä osalta. Omavastuu vähennetään kerran kutakin tapaturmaa kohden.

10. Onko urheiluvakuuttaminen hyvä bisnes ?

6. Korvataanko Sporttiturvasta kaikki urheiluvammat ?

Vain tapaturmat korvataan, joten esimerkiksi väärästä tai liiallisesta harjoittelusta syntyneet rasitusvammat jäävät korvauksen ulkopuolelle. Kuitenkin kaikista urheiluvammojen korvaushakemuksista yli 98 % hyväksytään. Korvauksen saaminen edellyttää aina kirjallisen vahinkoilmoituksen tekemistä.

Vahinkoilmoituksen voi tehdä myös netissä, Pohjolan kotisivuilla.

7. M iksi fysikaalista hoitoa ei korvata ?

Tietyissä vakuutusvaihtoehdoissa fysikaalista hoitoa korvataan edelleen leikkaus- ja kipsaushoidon jälkeen. Tällaisia ovat esimerkiksi lasten ja nuorten vakuutukset.

8. Kuinka kauan korvauskäsittely ja korvauksen saaminen kestävät ?

Käsittelyaika vaihtelee ruuhkien mukaan. Mitä huolellisemmin vahinkoilmoitus on tehty ja Kela-osuudet hoidettu jo hoitolaitoksessa, sitä nopeammin korvaukset saadaan maksuun. Nopein tapa saada korvauksensa käsiteltyä on tehdä korvaushakemus sähköisesti Pohjolan kotisivuilla!

9. Onko lisenssiin liittyvä

vakuutus kaikille samanhintai -

nen ja kuka maksusta päättää ?

Lisenssimaksusta päättää lajiliitto ja sen vakuutusosasta Pohjola yhdessä lajiliiton kanssa. Vakuutuksen osuuden oman lajin lisenssimaksusta voi tarkistaa tuoteselosteesta. Vakuutusmaksut vaihtelevat noin eurosta useampaan sataan euroon.

Hintaan vaikuttavat muun muassa lajin riskialttius, harrastajan ikä ja sukupuoli. Näin varmistetaan, että jokainen harrastajaryhmä vastaa vain omista korvausmenoistaan, eivätkä esimerkiksi lapset joudu vaativampaa ja tiiviim-

Vakuuttamisessa etsitään aina järkevää tasapainoa riskinhallintaan sekä vakuutettujen että vakuutusyhtiön näkökulmasta. Urheilussa riskien pienentäminen koskettaa hyvin konkreettisesti yksittäisiä urheilijoita, joukkueita ja koko lajiliittoa. Jokainen loukkaantuminen on turha, aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja hidastaa urheilijan kehittymistä sekä pahimmillaan haittaa koko joukkueen menestymistä.

Urheiluvakuuttaminen ei ole suoranaisesti taloudellisesti tuottavaa liiketoimintaa, vaan se koetaan tärkeäksi muiden arvojen ja välillisten hyötyjen ansiosta. Koemme työn urheiluseurojen ja nuorten parissa monella tavalla arvokkaaksi.

Mielestämme vakuutusyhtiön kannattaa kannustaa suomalaisia terveellisiä elämäntapoja korostavan liikunnan pariin jo pienestä pitäen, jotta myöhemmin vältyttäisiin sairauksilta ja tapaturmilta. Nuorelle urheiluseura tarjoaa mielekästä tekemistä vapaa-aikaan, mikä vähentää osaltaan usein vakuutusyhtiön korvattavaksi jäävän ilkival-

lan kustannuksia. Tietenkin toivomme, että hyvä kokemus Sporttiturvasta kannustaa nuoria hankkimaan muutkin vakuutuksensa aikanaan Pohjolasta.

11. M iten vakuutusmaksuun voi vaikuttaa ?

Yksittäisestä tai yhden seuran vakuutusmaksusta ei voida erikseen neuvotella, vaan lajiliiton ja vakuutusyhtiön välinen sopimus koskee kaikkia. Kuitenkin lajikohtainen korvausmenojen hillitseminen pienentää pitkällä aikavälillä myös vakuutusmaksua, joten jokaisen kannattaa tehdä voitavansa turhien loukkaantumisten välttämiseksi. Se onnistuu yhteisillä pelisäännöillä: huolehditaan verryttelystä ja lihashuollosta, kunnioitetaan vastustajia ja sääntöjä sekä tapaturman sattuessa hyödynnetään Pohjolan sopimuskumppaneiden asiantuntemusta.

12. Onko urheilu vaarallista?

Ei. Tapaturmia sattuu lopulta vain harvoin, mutta urheiluvammojen hoidattaminen on kallista. Jokainen urheilija voi vaikuttaa harrastuksensa turvallisuuteen huolehtimalla itsestään ja asianmukaisista varusteista. Valmentajien työtä on varmistaa harjoittelun ja harjoittelupaikan turvallisuus sekä opastaa tapaturmia ehkäisevään harjoitteluun junnuista alkaen.

Sporttiturva eli lisenssin yhteydessä myytävä urheiluvakuutus on ylivoimaisesti suosituin keino vakuuttaa seurojen jäsenet äkillisten urheilutapaturmien varalta. Vakuutus maksaa edullisimmillaan vain muutaman euron urheilijaa kohti, mutta takaa sopimushoitopaikoissa korkeatasoisen ja asiantuntevan tutkimuksen ja hoidon nopeasti.

Lajiliiton sporttiturva on kattava vakuutus, mutta tarjoamme myös urheilijan perusturvaa täydentäviä vakuutuksia eri kohderyhmille ja eri tilanteisiin. Näitä ovat muun muassa erilaiset matkavakuutukset, vapaa-ajan tapaturmavakuutukset ja arvokkaiden urheiluvälineiden vakuutukset. Omaa vakuutusturvaansa voi selvitellä Pohjolan konttoreissa ja kotisivuillamme.

Lue lisää lisenssimaksuun sidotusta Pohjolan sporttiturvasta, urheilu- ja välinevakuuttamisesta sekä urheiluvakuuttamisen ehdoista www.pohjola.fi. Yhteystieto-linkin kautta voit hakea Pohjolan hoitolaitoskumppaneita paikkakunnan nimen mukaan.

AIKIDO 1/10

29

Teksti ja kuvat: Sisko Morera

Kuinkas minä tänne jouduinkaan?

2. elokuuta 2009 Espanja, K atalonia, Caldes de Montbui On sunnuntaiaamu, mukava tuulenvire hivelee kasvoja ja aurinko alkaa kohta porottaa parvekkeellemme. Perheemme on heräillyt eri aikoihin; minä jo aamulla aikaisin, kun ei ollut vielä kovin kuumaa, otin tilaisuudesta kiinni ja menin tunniksi kävelemään (nordic walking ilman sauvoja, hihittelin mielessäni kun viuhdoin pitkin hiljaisia katuja, olenhan kotoisin pohjoismaista). Kotiin tultuani kutittelin hereille tyttäremme. Ja viimeiseksi kömpii ylös mieheni, joka on koko elokuun yövuorossa ja elää aivan eri rytmissä sen vuoksi. Palasimme eilen vuotuiselta Aikidon kesäleiriltä Ranskasta, tälläkertaa L´annionista, Ranskan Bretagnesta. Siellä oli kivan vilpoisaa, satoi päivittäin. Paluumatka oli erityisen rankka sen vuoksi, että leirin rytmiin ja liikkeeseen tottunut keho tuli kankeaksi paljosta autossa istumisesta. Harjoituksia tulikin per päivä mukava määrä: ensin tunnin verran Seitaita (Seitai on kehon tasapainoon saattava metodi) sitten kaksi tuntia Aikidoa, illalla tunti Iaidoa ja taas pari tuntia Aikidoa. Viikko oli oikein antoisa, opettajani Gérard Blaize omaa hienon opetusmetodin. Ja saimme taas tavata ystäviämme joita oli saapunut eri puolilta Ranskaa sekä mm. Sveitsistä.

30

AIKIDO 1/10

Asuimme leirin ajan Lánnionilaisten ystävien talossa (siellä majoittui aikalailla porukkaa, yht. viitisentoista henkeä) ja se onkin aika erikoinen talo!

Kun viimeksi olimme siellä, taloa ei ollut vielä olemassa, oli vain tyhjä tontti. Mutta nyt paikalla on 8-kulmainen ekotalo. Talon toisessa kerroksessa on suuri avoin tila, jonka keskikohta on todella huikea- korkea sisäkatto on timantinmuotoinen! Talossa on ihana tunnelma, rauhoittava ja samalla energisoiva. Rakennusaineina on käytetty puuta, turvetta, savea ja olkea. Vaikka taloon ei tullut lämmintä vettä ja vessakin on nk. kuivahuussi sisätiloissa –se ei haitannut, olipahan taas oppia kaupungin helppoihin oloihin tottuneille...

Itse olen syntyisin maalta ja synnnyinkotiini ei tullut edes juoksevaa vettä!

Mutta palataanpa ajassa taaksepäin, kuinka kaikki alkoikaan 30 vuotta sitten...

Kuopio, Suurmäentien väestönsuoja , ”bunkkeri ” On vuosi 1978 ja olin päättänyt aloittaa jonkin uuden liikuntalajin. Istun katsomassa väestönsuojassa Judonäytöstä.

Minut houkutteli mukaan serkkupoikani, joka oli niihin aikoihin ahkera Judon treenaaja. Innostun mukaan peruskurssille Judoseura Sakuraan.

Olin tohkeissani; kivaa! Sai mättää ukkoa ja akkaa tatamiin sydämen kyl-

lyydestä - jos vain siihen kykeni! Vuosi vierähti. Pikkuhiljaa innostukseni alkoi hiipua. Vetäjät Sakurassa olivat oikein mukavia ja asiansa osaavia, mutta laji ei ollut sitä mitä etsin. Sitten kerran jäimme kaverini Irenen kanssa Judoharjoitusten jälkeen katsomaan erästä toista lajia. Meitä nauratti sen erilainen ilme; treenaajat pyörähtelivät sulavasti keskenään ja joillain oli pitkä musta housuhame päällä - miehilläkin!

Kaikilla tuntui lisäksi olevan todella hauskaa. Siinä istuessamme meitä tuli jututtamaan treenien vetäjä. Hän sanoi että voisimme tulla kokeilemaan lajia. Hän oli Jorma Rissanen ja laji oli Aikido. Uteliaina menimme sitten mukaan harjoituksiin, taisi olla seuraavalla viikolla. Ne sattuivat olemaan edistyneempien treenit... Olimme kuin Liisat ihmemaassa, emme voineet lopettaa hihitystämme koska koko homma tuntui todella hassulta ja ukemitkin olivat aivan erilaisia kuin Judossa...

Jore sanoi sitten meille, että taitaa olla parasta että tulemme seuraavalle peruskurssille. Niin teimmekin ja pikkuhiljaa aloimme treenata ”tosissamme”.

Itseasiassa otin homman niin tosissani, että olin odottamassa harjoitusten alkamista jo tuntia ennen treenejä pommisuojassa, keiko-gi puettuna...

Siihen aikaan kaikki vyökokeet valvoi Ichimura-sensei. Ensimäisen Aikidon

vyökokeen fiilis oli paniikin ja euforian sekoitusta, onneksi Haaviston Taisto oli hieno uke. Ja sain sen, 6.kyun hinkattua läpi Ichimura-sensein valvovan silmän alla!

Aikidoseura eriytyi omaksi seurakseen kuten muutkin Kuopiolaiset Budoseurat 1980 -luvun alussa. Nimen seuralle antoi Ichimura-sensei: Tenchikan.

Järjestettiin leirejä,illanistujaisia, pikkujouluja. Illanistujaiset olivat lievästi sanottuna,hm, kosteita mutta erittäin hauskoja! Opin juomaan olutta kun aloitin Aikidon..ennen sitä en pitänyt oluesta laisinkaan. Seuran ilmapiiri oli rento. Opettajani alkutaipaleella olivat Rissasen Jorma ja Haaviston Taisto.

Pelkosen Kai oli pari kertaa myös tatamilla, tutustuin siis yhteen Kuopion Aikidon perustaja taustavoimista.

Leireilin todella paljon. Opin tuntemaan tunnettuja japanilaisia senseitä: Kobayashi-Igarashi, Sugano, Tamura, Asai, Kanetsuka, ja Waka-senseit ja myöskin länsimaiset opettajat tulivat tutuiksi (mm. Tissier) Usein seurastamme olin ainoa naispuolinen leirireissuilla. Menin jokaikiselle leirille minne pystyin. Huvittavin muisto on aivan alkutaipaleelta, kun Rissasen Joren kanssa menimme Ruotsiin Nishiosensein leirille. Menin sinne viimeisillä rahoillani, olin juuri ottanut lopputilin työpaikastani joten minkäänsortin työttömyyskorvausta ei ollut tiedossa palattuani. Edesmennyt Mikkosen Esa Ämmänsaaresta oli samalla leirillä; meillä piisasi hupia siellä koettaessamme tajuta jotain koko hommasta. Joren kanssa söimme pussikeittoa treenipaikan aulassa, josta talkkari tuli ajamaan meidät ulos. Rahat olivat aivan lopussa, mutta hauskaa oli. Lindenin Börje sit-

ten vippasi hiukan rahaa meille köyhille savolaisille, jotta selviäisimme paluumatkasta hengissä!

Mutta se ihan ensimäinen leirini, jolle osallistuin, on ikimuistoinen. Se oli Ämmänsaaressa kesällä 1981 (tai 1980, nyt on muistissani aukko). Se oli tavallaan Kuopiolaisten ja Ämmänsaarelaisten yhteisleiri. Treenattiin surkeilla tatameilla jonkin koulun jumppasalissa.

Kelit olivat mahtavat, pitkät valoisat kesäyöt. Majoituimme leirintäalueella, jossa oli ihana savusauna kirkasvetisen Kianta-järven rannalla. Miten muhevat löylyt saunassa saikaan! En muista, oliko se juuri ensimäisellä leirillä, kun saunaa ei oltu muistettu lämmittää ja mehän hoidettiin se sitten itse: lämmittäjille oli luvattu korillinen kaljaa ja menihän siinä sitten tovi ennenkuin sauna oli kylpykunnossa, kuutisen tuntia, ja oluttakin oli kulunut. Ämmänsaaren leirin fiilis oli mahtava; se mikä taidoissa puuttui korvautui innolla.

Treenailtiin ja saunottiin, sekä tanssittiin leirintäalueen ravintolassa. Nukuttiin teltoissa, pidettiin hauskaa.

Koulujen jumppasalit tulivat tutuiksi noina vuosina; kesäleireillä, pääsiäisleireillä jne. Sitten tuli vuosi 1986.

Ichimura-sensei oli ilmoittanut muuttavansa takaisin Japaniin. Sensein jäähyväisleirin pitopaikka osui Kuopioon.

Haikea tunnelma, kysymyksiä ilmassa; miten tulevaisuudessa käy kun pohjoismaiden sensei otti ja lähti? Leirin illanvietossa sensei itkee estoitta, leikkaa kakun Iaitolla joka tarttuu kärjestään takaseinään - jotain koomisiakin piirteitä siinä illassa oli. Siitä lähtien Suomessa on vieraillut lukuisa määrä Aikido-opettajia niin Japanista kuin muualtakin maailmasta. Ensimäinen

”vakavampi” tutkintamatkani osui Saksaan, Düsseldorfiin v. 1987. Olin sillä reissulla kuukauden. Matkaseuranani oli Jääskeläisen Tiina. Asuimme erään suomalais-saksalaisen perheen huomassa ja treenasimme Asai-sensein dojolla. Mukava reissu. Asai-senseihän on Noro-sensein oppilas ja sieltä tulevat ne piiiiiitkät venytykset joita hän soveltaa Aikidossa. Noro-sensei opettaa omaa lajiaan jota hän kutsuu Ki No Michi:ksi, se näyttää Aikibaletilta.

Vuosi 1993. Treenaaminen alkoi maistua puulta. Minulle tuli ”kyselyikä”: halusin tietää yhtä ja toista, vastauksia vain ei oikein tahtonut löytyä ja aloin miettiä harjoittelun lopettamistakin.

Mutta sain päähäni mennä Aikidon alkuperän maahan Japaniin; jospa sieltä löytyisi uutta puhtia? Ostin lentoliput Aeroflotilta, se oli niihin aikoihin halvin lentoyhtiö Japaniin matkustavalle.

Ja saihan siinä samaan hintaan mahan kuralle jännityksestä...Välillä Helsinki–Moskova arvailimme vieruskaverini kanssa, josko kone pysyy ilmassa vai ei. Moskovan Sheremetjevon kentällä tuimailmeinen naismiliisi otti passini ja matkalippuni ja meni tiehensä senkummemmin minulle kommentoimatta. Silloin hieman kylmäsi...mutta tulihan hän sitten takaisin, komensi koko matkustajajoukkion bussiin joka vei lentokoneelle. Ja jostain ihmeen syystä minut ohjattiin ensimmäiseen luokkaan.Luulin sitä ensin turistiluokaksi, mutta tajusin pian ettei turistiluokassa tarjoilla kaviaaria ja kuohujuomaa ja kysytä, mitä tahdon illalliseksi. Joku virhe oli mahtanut tapahtua lippujen kanssa mutta en ajatellutkaan valittaa; sen verran mukavaa oli matkustaa 1.luokassa! (toki paluumatkalla olin turistiluokassa kuten kuuluikin).

Siskon 6. kyun koe, ukena Taisto Haavisto

AIKIDO 1/10

31

Japanissa

suchi-senseitä tapaamaan.Olin kanke- tiettyinä aikoina - seurasin edessä isJapanissa asuin Tokiossa, Nakanon ana kunnioituksesta ja junamatkasta. tuvien mallia. Takanani istui Chikako, kaupunginosassa ystäväni Sumiyon Sensei oli mukavalla tuulella ja kyseli hän tiesi kuinka minun koipiini sattui perheen omistamassa kerrostalokak- kuinka kauan aion oleskella dojolla. ja supisi minulle koska voisin oikoa siossa. Minulla siis oli oma huone, Vastattuani että nelisen päivää, sensei jalkojani kun ottaisin valokuvia sopivikylppäri ja pieni keittiö -luullakseni se ei vaikuttanut tyytyväiseltä. Hän selit- na hetkinä - kiitoskiitos! Jokaisen tuli on aika luksusta. Olin Japanissa kaksi ti myös että ”kohta Gérard Blaize tulee antaa lahja dojolle. Kyse on siis rahakuukautta, huhti-ja toukokuun. Tree- dojolle” Olin kuullut Gérardista, tosin lahjasta, minulla meni vihoviimeinen seteli. nasin Hombu-dojolla ja Kobayashi- en mitään kovin mairittelevia juttuja. sensein dojoilla, viikonloput olin Igarashi-sensein dojolla Hashimotossa. Shingun dojon tunnelma on jotain to- Ja olin myös viimeinen lahjanviejä.

Se oli oma kokemuksensa, asuin uchi- della erikoista. Se on korkea ja pitkä. Lahja ja sakaki:n oksa vietiin siis Kamideshinä siellä ja minua kohdeltiin to- Ja onhan itse O-sensei ollut siellä! zan eteen. Kun nousin jaloilleni, ne eivät della mukavasti; iltatreenien jälkeen Paikassa on hyvin vahva energia. Olin kantaneetkaan! Ne olivat kuin kumia! minut komennettiin sensein perheen Shingussa 4 päivää. Ja todellakin ne Minua rohkaistiin hieromaan jalkojani pariin yläkertaan ja sain mennä O-fu- muutamat päivät mullistivat kaiken! rivakasti ja selvisinkin eteen alttarilroon ja illastaa sen jälkeen sensein ja Päivä tuloni jälkeen saapui Gérard le.Hikitsuchi-sensei laittoi lisäksi Operheen kanssa. Tietenkin aamut oli- kumppaninsa Chikakon kanssa. He sensein puheita kuulumaan nauhalta. vat hiukan kamalia, dojolla ei ollut ko- majoittuivat kanssani samaan tilaan Sitten olikin vuorossa juhlat, laitettiin vin lämmin ja herätys uchi-deshille on dojon yläkertaan. Alussa kyräilin heitä matalia pöytiä ja niille naposteltavaa todella varhainen... Osallistuin myös ja ajattelin, että siinä se kuuluisa rans- ja juotavaa. Seuraavana aamuna lähtiHashimoto-dojon 10-vuotisjuhliin sekä kalainen nyt sitten on. Harjoittelimme sin takaisin Tokioon. En tulisi unohtanäytökseen. Luullakseni en mokaillut yhdessä ja yllätyin siitä kuinka rento maan ikinä tuota matkaa! Sensei sanoi pahemmin. Igarashi-sensei olisi tah- hän oli. Itse olin puolestani kuin rauta- minulle, että kun hän tulisi Kuopioon, tonut että olisin osallistunut myös All kanki, tottunut punttaamaan ja puris- hän harjoittelisi minun kanssani, nyt hän oli ollut liian kiireinen. (Ajattelin Japan Aikidonäytökseen (se kuuluisa tamaan rannetta! mielessäni: harjoittelisi MINUN kans5 tuntia Aikidoa tauotta, kukin vuorolsani- 10.dan, minun laan tatamilla pari minuutkanssani!!!

Sensei tia..) mutta siitä kieltäydyin mahtoi pilailla... ) ehdottomasti!

Olen hyvin kiitollinen kaiPalasin Tokioon. Olin kesta avusta senseille ja hävielä kuukauden vernen perheelleen. Matka oli ran Japanissa. Harjoitmullistava monella tapaa: telin Kobayashi- ja Igaläksin katsomaan, jos harrashi-sensein dojoilla. joitteluuni löytyisi ”se joSenseit olivat todella kin” se punainen lanka, uusi mukavia. Kobayashisuunta, jokin mikä tekisi sensei on rautainen Aikidon harjoittelusta mieammattilainen ja eritlekästä ja innostavaa. Kaipa täin joviaali persoona. se niin on että jossain vaiLoppuaika Japanissa heessa aika monelle taitaa kului nopeasti harjoittulla etsintävaihe, kun aitelun, pyykinpesun ja kansa on harjoitellut. Joten ruokailun kesken. PaJapanissa ollessani kuulos- Vuonna 1993 kera Moriteru Ueshiba-sensein ja Igarashi-sensein. lasin Suomeen. Matka telin, tunnustelin, haistelin ja maistelin Aikidoelämää, tarkkailin Menimme yhdessä O-sento:on (kylpy- meni suht mukavasti. Olin yhden yön lään) Gérardin ja Chikakon kanssa. He Moskovan nk. lentokenttähotellissa. kaikin aistein. osoittautuivat todella mukaviksi ihmi- Minulla ei olut viisumia Venäjälle joten Japaniin lähtiessäni Rissasen Jore siksi ja ihmettelinkin kuinka joku on hotellista poistuminen ei ollut mahdolsanoi , että minun pitäisi käydä Shin- voinut puhua palturia Gérardista. Mut- lista. Eikä se tullut mieleenkään sillä gussa, Hikitsuchi-sensein luona. Mat- ta ainahan ei kemiat käy yksiin ja voi ulko-ovella oli iso karju konekiväärin kakassani oli niukka ja riitti halvim- sattua kaikenlaista, elämä on joskus ki- kanssa vahdissa. Huoneen suihkun vesi oli ruskeaa ja syömään en tohtinut paan junalippuun. Se merkitsi sitä, muranttia ja ihmissuhteet mutkallisia. että menin yöjunalla joka oli hitain ja Osallistuin Shingussa O-sensein kuo- mennä. Olin siis huoneessani ja odotin epämukavin mahdollinen ja junan- linpäivän seremoniaan; dojolle tuli ky- vain, että aika kuluisi mahdollisimman vaihtoja oli tuon tuostakin... Matka lältä väkeä ja Kamizan kaappi avattiin. nopeasti. kesti kymmenisen tuntia! Nopeammil- Siellä on kuuleman mukaan O-sensein la junilla sen saman matkan ilmeisesti pyhäinjäännöksiä: hiuksia ja partaa. Lopulta Suomessa! Huokaisin helpotaittaisi puolta nopeammin. Mutta saa- Kamiza täyttyi kukista, hedelmistä, tuksesta kun vihdoin olin Hki-Vantaan vuin perille ja minua vastassa oli Jürg sakesta yms. Hikitsuchi-sensei aloitti kentällä. Suomi on puhdas ja luotettaSteiner, sveitsiläinen joka silloin vielä seremonian. Sen aikana oli istuttava va maa. Japani myös - siellä sai kulkea asui Shingussa. Hän vei minut Hikit- seizassa ja kumarreltava ja taputettava pelkäämättä. (Olimme Japanissa koko

32

AIKIDO 1/10

suorituksen aikana josta harjoituspari pääsee lyömään ja jos silloin siinä tilanteessa olisimme todellisessa vaarassa, silloin harjoitus muuttuu aivan toisenlaiseksi, se ei olekaan leikkimistä.

Vuonna 1993 Kallavedellä höyrylaivassa.

perhe tämän vuoden huhtikuussa.

Asuimme Shingun dojolla 12 päivää ja harjoittelimme kaikki harjoitukset.

Turismia teimme Kiotossa joka on kaupunkina aivan upea!)

Suomessa Oli kulunut vain viikko paluustani, kun Hikitsuchi-sensei saapui Kuopioon.

Leiri alkoi: paikalle oli saapunut koko Suomen ”Aikidokerma” katsomaan tuota ihmeellistä 10.dania. Ja pian kävi selville, kuinka erilainen olikaan sensein tapa opettaa. Kuopio-hallissa kaikuivat sensein sanat: ”ei saa katsoa paria! on aloitettava ensin” Kaikki olivat kummissaan, olimmehan tottuneet odottamaan parin hyökkäystä jne. Ja nyt kaikki menikin päinvastoin! Itselleni alkoi selvitä se, mitä jo Shingussa ajattelin; olin löytänyt sen suunnan, joka antaisi vastauksia minua pitkään vaivanneille asioille. Vastaukset tulivat suoraan harjoituksen kautta, kaikki oli selvää. Pidin paljon harjoittelusta ja nyt se alkoi olla suorastaan herkkua. Gérardin ranskalaiset oppilaat olivat hyvin mukavia ja auttoivat ja opastivat minua (ja varmaan monia muitakin) ja aloin päästä jyvälle tästä varsin erilaisesta tavasta harjoitella. Siinä ei puntattu, katsottiin ettei jäänyt ”aukkoja” eli pari ei päässyt lyömään tekniikan suorituksen aikana ja paria ”houkutettiin”.

Ja sensei piti sanansa, hän tuli useaan otteeseen opettamaan minua leirin aikana! Leiri loppui. Mielessäni myllersi; kuinkas nyt jatkamme eteenpäin, jatketaanko seurassamme sensein oppeja? Hyvin pian tajusin ettei niin tulisi

käymään. Voi olla, että Aikidon tason nousu monesti kaatuu juuri sen harrastelijamaiseen tekemiseen. Seurat ovat hyvin demokraattisia ja kaikki sanovat sanasensa harjoittelemisesta, ketä opettajia kutsutaan ja miten harjoitellaan ja tottakai, kuka harjoituksia ohjaa ja miten sen tekee.

Jos seurassa ei ole yhtenäistä linjaa siitä, miten treenataan ja ketä opettajaa seurataan, jos opettaja ei uskalla ottaa 100% vastuuta linjauksesta - seurauksena on monesti varsinainen sillisalaatti - yksi sanoo että ”Ikkyo tehdään näin” jonka toinen ohjaaja seuraavissa harjoituksissa kumoaa. Olen lukenut joidenkin ohjaajien mielipiteitä, joissa sanotaan että harjoittelun alkutaipaleella olisi käytävä mahdollisimman monen opettajan treeneissä. Tuohan se tottakai vaihtelua ja eri näkökulmaa treenaamiseen, mutta kuinka aloittelija voi nähdä erot eri opettajien tavassa opettaa? Eikö se aiheuta sekaannusta? Keholla on uskomattoman tarkka muisti, se muistaa kaiken. Huomasin sen kun aloin nyt harjoitella uudestaan Iaidoa. Ennen treenasin Muso Shinden ryu:ta (n. 20 vuotta sitten). Nyt aloitin uudestaan Iai:n opettajan kanssa joka opettaa Sui O ryu:ta. Vaikka mielestäni tein juuri kuten ope näytti, hän sanoi minulle ”tuo on Muso Shinden ryu:n tapa...” Eli se on keho, jonne jää muistiin ihan kaikki!

Kuten opettajani Gérard sanoo; vaikuttaisi että Aikidossa meillä on enemmän vapautta, siispä ei haittaa jos tekniikka on ”sinnepäin”. Mutta jos otetaan jokainen ”aukko” eli tilanne tekniikan

Kun puhutaan perinteisistä budolajeista (kendo, jodo jne.) niissä em. ongelmaa ei ole koska muoto on ennalta määrätty. Tämä taas ei tarkoita sitä, että harjoituksen pitäisi olla kovaa tai jäykkää fyysisesti. Päinvastoin; keveys, rentous ja nopeus ovat kova sana kaikissa budolajeissa- kova ja jäykkä tarkoittaa yleensä hidasta ja kömpelöä.

Itse sanon oppilailleni että on parempi kehittää vankka pohja ensin ja sitten kun se on kunnossa, mennä ”maistelemaan” muiden opettajien harjoituksiin.

Ja sanon näin koska itse olen kokenut juuri tuon sekaannuksen kun leireilin paljon ja joka leirin jälkeen olin varma siitä, että no nyt treenataan näin - kunnes toisen opettajan leirillä tehtiinkin eri tavalla ja kotidojolla jokainen ohjaaja teki vielä erilailla.

Vuosi 1993 kului. Keväällä 1994 Gérard tuli pitämään leirin Suomeen. Silloin syntyi lopullinen päätös seurata Gérardia. Leirin aikana aloin tuntea energioita joista aiemmin en ollut ollenkaan tietoinen. Menin kuitenkin vielä pääsiäisleirille. Leirin loputtua, ranteet mustelmista sinisinä päätin, että kiitos, riittää!

Pariisissa 1994 Tuli syksy ja ajattelin että voisin mennä Pariisiin, Gérardin dojolle treenaamaan. Siis matkaan! Olin kaksi viikkoa Pariisissa. Treenasin kaikki harjoitukset (viitisen tuntia per päivä) ja olin euforiassa; että voikin olla nautinnollista harjoittelua! Sain opetusta, tein virheitä koko ajan mutta halu oppia oli kova. Treenitahti siellä on aikalailla rivakampi mutta kaikki olivat rentoja ja pehmeitä. Puhuttaessa todellisesta budosta: jos teit virheen niin parisi joko ei liikkunut minnekään tai löi heti. Siitä touhusta oli hymistely kaukana.

Lopetin Tenchikanissa harjoittelun vuonna 1994. Aloin etsiä harjoitustiloja parin muun treenaajan kanssa, jotka tahtoivat perustaa kanssani uuden Aikidoseuran Kuopioon. Lopulta saimme tilat Väinölänniemen katsomon alta. Tila oli pieni, vinokattoinen ja lattialla painimatot, mutta meille se riitti ja kelpasi. Perustimme seuran, Sakaki

AIKIDO 1/10

33

r.y:n. Ja harjoittelimme! Säästimme rahaa tatamien ostoon ja saimmekin omat tatamit. Ostimme käytettyjä tatameja Aikidoliiton kautta. Tosin matkassa oli mutkia sillä vaikka sovimmekin liittosihteerin kanssa asiasta, eräs toinen henkilö (nimeä en nyt viitsi mainita) hankaloitti tatamien hankintaa ihan riittävästi.

Espanja Tuli vuosi 1995. Gérard oli taas pitämässä leiriä Suomessa ja hän mainitsi minulle, että on menossa leirinpitoon Mallorcalle. Hän kysyi, kiinnostiko minua tulla mukaan. Pohdin asiaa, mennäkö vai eikö mennä? Se pulma ratkesi kun tilasin matkaliput Mallorcalle ja huristin tilauslennolla sinne lokakuussa 1995. Ja tatamilla, tarkemmin sanoen suwariwaza ikkyossa, harjoittelin erään ihmisen kanssa. Olin tavannut tulevan aviomieheni.

Olin lähtenyt matkalle osin unohtaakseni siviilielämäni ikävän puolen ja kuinkas sitten kävikään. Olin Mallorcalla viikon. Treenasimme joka ilta, päivät olimme rannalla Gérardin, Chikakon sekä Xavierin, Gérardin ranskalaisen oppilaan kanssa. Syyskuussa 1996 muutin ensimäisen kerran Espanjaan.

Oleskeluni jäi sillä kertaa puolen vuoden mittaiseksi, työasiani eivät järjestyneet joten palasimme yhdessä mieheni kanssa Suomeen keväällä 1997. Ja mieheni yritti kestää Suomen talvea, siihen pystymättä. Hän on auringon lapsi. Joten hän palasi Espanjaan, Mallorcalle saatuaan sieltä työpaikan. Ja vuoden kuluttua seurasin perässä, opiskeltuani ensin uuden ammatin shiatsuhierojaksi.

Vuonna 1999 syyskuussa syntyi tyttäremme, vajaan kilon painoisena keskosena. Kahden kuukauden keskoskaapissa olon jälkeen sain kaksikiloisen ”nuken” kotiin. Taukoa harjoitelemisessa pidin reilun kuukauden verran.

Aloin pian vetää harjoituksia kotimme vieressä sijaitsevassa punttisalissa.

Omistajanvaihdoksen jälkeen meille annettiin todella hullut treeniajat joten etsimme uutta paikka ja se löytyikin lähikaupungista Inca:sta. Vuodet kuluivat, muutimme kerrostaloasunnostamme isoon maalaistaloon pieneen kylään. Siellä piisasi remontoitavaa...

Mutta oli rauhallista ja leppoisaa. Mieheni rakensi suomalaisen saunankin sinne; niitä löylyjä on ikävä!

34

AIKIDO 1/10

Ajan mittaan alkoi tuntua siltä, ettei elo saarella ole tarkoitettu meille. Jos halusimme mennä vaikka Pariisiin, lennot olivat aina kalliimpia. Jos halusimme mennä autolla mantereelle, joko lautat eivät kulkeneet myrskyn/konevaurion tms. syyn vuoksi. Toisin sanoen saarelaisena olo on aika rajoittunutta. Mieheni alkoi katsella jos saisi mantereelta töitä. Koitti se päivä, että taas kerran pakkasimme tavaroitamme. Olimme asuneet Mallorcalla yhteensä reilut 5 vuotta. Mies muutti edellä, piti löytää asunto. Kuukauden päästä menin tyttären kanssa perässä. Uusi kotikaupunkimme oli ja on edelleen Caldes de Montbui, pikkukaupunki Barcelonan lähellä ( n. 25 km).

Otimme selvää Aikidon harjoittelumahdollisuudesta uudessa kotikaupungissamme. Aikidoa ei ollut tarjolla, joten ”myimme” itsemme erääseen punttisaliin jossa oli tatami. Harjoittelu loppui lyhyeen paikan meluisuuden ja likaisuuden vuoksi. Etsimme toisen paikan, hienon klubin eräästä lähiöstä.

Paikka oli hieno mutta sekin tyssäsi: liian syrjässä. Kolmas kerta toden sanoo, tuumasimme ja etsimme sinnikkäästi. Vuokrasimme lopulta paikallisesta tanssikoulusta tilat ja ostimme tatamit.

Tosin joka treenikerta kannamme matot paikoilleen ja treenien loputtua takaisin. Eipähän tarvitse bodata.

Millaista on olla Aikido-opettajana, kun on nainen? En näe siinä mitään kummallista. Kun astun tatamille, sukupuoliroolit katoavat - en oikein jaksa ymmärtää ihmisiä jotka ajattelevat sukupuolella olevan jotain merkitystä Aikidossa. Gérardin kanssa en ole törmännyt ko. pieniaivoisuuteen kuin yhden kerran, erään miespuolisen oppilaansa kanssa. Mutta siihen vaikutti ko. harjoittelijan uskonnollinen ja kulttuurillinen taustansa joka taas vaikutti hänen naisiin suhtautumiseensa. Itselleni on lisäksi sattunut joitain hassuja tapauksia kun minulle on soitettu ja tivattu tiukkaan sävyyn ”herra Siskoa” (nimeni on maskuliininen, Espanjassa Sisko on Francisco...) ja hämmennys on ollut suuri, kun on selvinnyt että minähän se...

Seuramme nimi on Associació Cultural Aikido Sakaki. Suomennettuna kulttuuriseura Aikido Sakaki. Emme kuulu Espanjalaisiin tai Katalonialaisiin (judo) liittoihin. Ne kun tahtovat olla aika rahanahneita. Ja lain mukaan,

koska seuramme nimessä on sana ”kulttuuri” emme mitään liittoa taaksemme tarvitsekaan. Lisäksi Espanjassa oleva Kitaura-sensei on tietääkseni ainoa, joka on Hombuun yhteydessä, aiemmin Hombuun olivat yhteydessä Federaatiot mutta heille taisi tulla sanaharkkaa rahasta. Nyt Judoliitto sitten ottaa rahat itselleen. Puhun nyt siis graduaoinneista tulevista rahoista ja lisensseistä - niillä rahastetetaan oikein olan takaa. Mielestäni on hyvä ylläpitää hyviä suhteita Hombu-dojoon. Me olemme yhteydessä Hombuun opettajani kautta. Ja toinen seikka mikä on erilainen vrt. bSuomen Aikidoliittoon, Espanjassa liittoja on monta, melkein joka läänissä omansa. (Itsehallintoalueita on Espanjassa 17 ja melkein jokaisessa on oma Federaatio!!) Miltähän kuulostaisi ”Savonmuan Aikikai” tai ”Lappi Aikikai ”esimerkiksi!

Harjoittelemme Masakatsu Bo jutsua, Aikidon perustajan bo:ta. Se antaa pohjan Aikidotekniikoille. Varsinkin ensimäinen kata on tärkeä. 30 vuotta on kulunut Aikidoa harjoitellen. Odotan voivani harjoitella toiset 30 lisää, jos terveys kestää. Tapamme harjoitella ei ole kova siinä mielessä, ettei harjoitusparia runtata mattoon tms, fokus ei ole itsepuolustus tai hullu mättömeininki.

Mutta kova se on siinä mielessä, että harjoituspari pitää huolen ettei toinen pääse nukkumaan tekniikoita tehdessään. Hiki tulee ja kuntokin pysyy korkealla. Mitään isompia kolhuja en ole saanut, nykyisin vain polvet tahtovat rutista, mutta sekin menee ohi kun teemme treenien alussa puolisen tuntia suwariwazaa.

Millaisia ovat paikalliset ihmiset verrattuna Suomalaisiin? Ehkä avoimempia.

Puheäänen volyymi on myös korkeampi kuin pohjolassa ja lähelle tullaan fyysisesti, poskisuudelmat ovat täkäläinen ”käsipäivä”. Ja voisin sanoa myös, etteivät täkäläiset ole torjuvia energeettisille tai henkisille asioille-enemmänkin hyvin vastaanottavaisia. Mutta yhtäkaikki, ei ihmisillä loppujen lopuksi ole eroja jos nyt ei kulttuuritaustaa oteta huomioon - kaikilla maailman ihmisillähän on pohjimmiltaan samat tarpeet.

Harjoittelemme kolme kertaa viikossa, lisäksi on yhdet junnutreenit. Pidämme kerran vuodessa Gérardin leirin ja omia leirejä muutaman. Itse menen joka toukokuussa Pariisiin opettajien leirille. Sitten on muut leirit joita Gé-

rard vetää mm. Toulousessa ja Ibizalla.

Niille leireille menemme aina jos vain mahdollista ja tietysti kesäleireille jotka ovat viikon ja kahden mittaisia. Ja sitten on joulukuussa varsin erikoinen leiri; leirillä toimivat opettajina Gérard ja Peter (Shapiro) ja juuri sillä leirillä tulee uutta asiaa, joka sitten onkin seuraavan vuoden ohjelmassa. Oppia siis tulee. Koetan jakaa sitä eteenpäin oppilailleni.

Teen toki muutakin kuin treenaan Aikidoa, satun vaan olemaan niin totaalisen kajahtanut harjoittelemiseen,ettei heti tule muut asiat mieleen. Maalaan mandalatauluja öljyväreillä, teen shiatsuhoitoja ja olen perustanut pienen Seitairyhmän. Lisäksi harrastamme karavaanielämää perheen kanssa, karavaanimme on parkissa Tiibetin buddhalaisen temppelin lähellä. Karkaamme sinne oliivilehtojen rauhaan aina kun voimme.

Parin houkuttaminen ja ohjaaminen

Haluaisin selittää hiukan sitä mitä tarkoittaa kun puhutaan parin houkuttamisesta. Monesti asioita kohtaan joista ihmisillä ei ole minkäänsortin kokemusta tunnetaan epäluuloa. Ne selkenisivät hienosti jos ko. tapaan harjoitella tutustuttaisiin kunnolla. Tarkoitan siis kunnolla tutustumista, pidempänä ajanjaksona kuin viikonloppuleiri. Kun katsomme Aikidon perustajan videoita, havaitsemme siellä energeettisiä ilmiöitä, jotka helposti tuomitaan tyyliin esim. ”koska O-sensei oli jo vanha ja kunnioitettu, hänen ukensa hyppäsivät ja heittäytyivät ettei O-sensei menettäisi kasvojaan” yms. Ja ”emme me voi

yltää samaan kuin O-sensei” ( Miksi ei?

Voihan aina yrittää-kieltämällä jonkin asian samalla rajoitamme itseämme)En voi sanoa mitään O-sensein ukeista, koska en ollut silloin paikalla. Mutta sen voin kylläkin omasta puolestani sanoa, että kun oma opettajani tekee minulle tekniikoita, ensin hän houkuttaa minua. Miltä se sitten tuntuu? Puhun siis omasta kokemuksestani, mutta luulenpa että muutkin Gérardin oppilaat voivat sanoa samaa: se tuntuu siltä, että keskustani menee sinne minne opettaja haluaa. Sen jälkeen kun minut on saatu niin liikeelle, minua ohjataan.

Ei siis vedetä tai työnnetä. Tekniikka suoritetaan ilman puristamista tai vääntämistä.

Kun Gérardin oma opettaja, Hikitsuchisensei kuoli, Gérard jatkoi opiskelua Aikidon perustajan oppien kanssa.

Nykyään hän tutkii Kototamaa Aikidon tekniikoiden kautta. O-senseihän aikoinaan piti paljon opetuspuheita jotka sittemmin taltioitiin ja nyt niistä on tehty viisiosainen kirjasarja, Takemusu Aiki. Niissä puhutaan paljon Kototamasta. ( Kototama= äänteiden/ sanojen henki). Itselläni on kaksi ensimäistä osaa, kolmatta käännetään parhaillaan.

Olen kokenut itsekin sen, miltä tuntuu, kun tekniikka tehdään pelkästään Kototamalla. Se tapahtui eräällä leirillä.

Fyysistä kontaktia tai ääntä ei siis ollut, seisoin opettajani vieressä. Yhtäkkiä tunsin keskustassani nykäisyn ja sitten lensin! Tunne oli hyvin vahva, olin todella ällistynyt; enhän tiennyt mitä tuleman pitää.

Kuinka sitten saadaan aikaan korkeampi kehon herkkyystaso? Siinä palaam-

me taas O-sensein opetuksiin: Ennen harjoitusten alkamista, alkulämmittelyn jälkeen, suoritetaan Chinkon Kishin no Ho. ”Metodi mielen rauhoittamiseen ja paluu Jumalaiseen”. Se on harjoitus, joka saattaa mielen rauhalliseen tilaan ja kehosta tulee pikkuhiljaa herkempi. Itse en näe sitä minkäänlaisena uskonnollisena riittinä vaikka tausta tuolla metodilla onkin Oomoto kyo:ssa.

Miellän harjoituksen energisoivaksi, en uskonnolliseksi.

On hyvin valitettavaa, että Aikidomaailmassa on yleisesti vallalla käsitys, ettei energioista tms. asioista voida puhua Aikidon yhteydessä. Tai että on odotettava että on treenannut pitkän aikaa ja omattava korkea vyöarvo voidakseen alkaa tutkia ja tuntea ko. asioita... Haluaisinkin tietää, missä käsikirjassa niin sanotaan? Se nyt vain taitaa olla niin,että jos näistä energia-asioista aletaan puhua niin pelätään mitä kaverit sanoo! Jos Aikido on vain kauniita liikkeitä tai ”tehokasta” taistelulajia, voihan sitä sitten treenata vaikka nyrkkeilyä tai tanssia balettia? Ja korkean vyöarvon omaavat eivät halua/osaa puhua Aikidon energeettisestä puolesta pelätessään, että mitähän muut siitä ajattelevat, että heidät leimataan omituisiksi... Se on hyvin surullista. Jos heitettäisiin pois epäilykset ja pelot ja rohkeasti, muiden puheista piittaamatta, aloitettaisiin tutkinta Aikidon henkisestä ja energeettisestä puolesta, väittäisin että treenaaminen olisi paljon, paljon hauskempaa ja antoisampaa!

Koen olevani onnekas; olen saanut oivan opettajan. Tai ehkä se ei ollutkaan sattumaa, uskon myös vakaasti sanontaan että opettaja ilmaantuu kun oppi-

Siskon aikidoryhmä

AIKIDO 1/10

35

las on valmis... Ja kun se oma opettaja sitten löytyy, on luotettava häneen. Jos koko ajan ”testailee”, siitä ei pidemmän päälle synny mitään kovin rakentavaa.

Caldes De Montbui Kaupunkimme on perikatalonialainen, perinteistä kiinni pitävä pikkukaupunki. Olemme uusi ilmiö täällä. Moni ei ole Aikidosta kuullutkaan; täällä paikalliset perinteet kuten ihmistornit (Castellers) ovat olleet muotia viimeiset parisataa vuotta. Mutta sitkeästi laitamme jalkaa ovenrakoon ja kyllä me julkisuutta olemmekin saaneet. Olemme olleet paikallis-tv:ssä, järjestimme myös hyväntekeväisyys- Budogaalan jossa oli kutsuvieraina pormestari ja paikallisia poliitikkoja sekä Fundación Casa del Tibet:in johtava lama (Casa del Tibet on Barcelonassa toimiva Tiibet-säätiö). Paikallinen urheiluhalli toimi näyttämönä, minä lainasin tatamini ja paikalle saapui kutsuminamme monia budolajeja, mm: Karate, Kyudo, Kendo, Iaido, Jodo, jne. En ole koskaan ollut mikään suuren yleisön edessä puhuja, nyt oli voitettava pelko ja puhuttava ja lisäksi Katalaanin kielellä jota en osaa mitenkään loistavasti. Mutta hyvin meni ja näytös oli oikein hyvä.

Kaikki pääsylipputulot luovutettiin Tiibet-säätiölle, joka puolestaan toimitti apua Tiibetiläisille pakolaisille Intiaan.

Tuntui hyvältä ajatella, että kaikki se hermoilu ja järjestely tuotti tulosta ja saatoimme antaa apua ihmisille, joilla ei ehkä ole ruokaa tai paljon muutakaan! Sain naamani myös paikalliseen kalenteriin, koska olen ulkomaalainen ja toimin paikallisjärjestössä. Vuosittain koetamme organisoida näytöksiä.

Mainontaa hoidetaan paikallislehden kautta ja laittamalla mainoksia julisteina kaupungille. Olen elooni täällä Kataloniassa tyytyväinen. Mutta eräs outo ilmiö vaivaa - se on tuttu kuulema monille muillekkin suomalaisille: kun menen käymään Suomessa, tunnen itseni ulkomaalaiseksi. Kun palaan tänne, sama juttu! Kotimaastani ikävöin tietenkin ystäviä, perhettä ja ruisleipäsalmiakki-metsämarjaosastoa! Onneksi kaikki, jotka tulevat vieraisille, tietävät mitä tuoda tuliaisiksi.

mukavaa tai ei! Kiitokset kaikille opettajilleni. Ja ennen kaikkea Aikidoystävilleni, jotka kulkevat sydämessäni edelleen - välimatkasta huolimatta!

Mieleen on tallentunut monta hauskaa hetkeä. Olimme kerran Pariisissa leirillä Reinikaisen Hannan, Lukan Tuijan ja Tavin Mikan kanssa. Majoituimme Club Lafayettelle, jossa Gérard opettaa.

Eräänä aamuna ajattelimme kerrankin syödä erilaista aamiaista ja Hanna ehdotti, että etsisimme paikan, jossa tarjottaisiin kosher-aamiaista, juutalaisen perinteen mukaan siis. Ensin kävellä humppastiin pitkin ja poikin etsien kosher-ravintolaa ja kun se löytyi, kapusimme ravintolan toiseen kerrokseen ja kerroimme tahtovamme aamiaista. Saimme eteemme leipää ja lohta ja kahvia sekä teetä. Tarjoilija sanoi meille ettemme voi laittaa mitään aterimia tms. hienojen metallipöytien pinnalle eli kamat oli pidettävä tarjottimella...

Meihin suhtauduttiin hiukkasen ynseästi koska tirskuimme aamiaisen parissa; luulimme että kosher-aamiainen olisi jotain aivan muuta! Samalla reissulla Tuija ilmaisi halunsa käydä katakombeissa. Nehän ovat pitkiä tunneleita Pariisin alla. Ja niihin on haudattu paljon ihmisiä joskus vanhaan aikaan.

Menimme siis. Ja kun pääsimme parikymentä metriä eteenpäin tunnelissa, Tuija kysyi, josko voitaisiin palata takaisin. Tunnelma katakombeissa on kieltämättä kamala; ilma tuntuu loppuvan ja pääkallorivit irvistelevät seinillä.

Marssimme siellä hyvän tovin ja ketään muita ei näkynyt, mietimmekin että jospa aika on mennyt umpeen ja tunneli onkin kiinni Klaustrofobiaa poteville en sitä paikkaa suosittele!

Kiitokset Kiitokset kaikille joiden kanssa olen voinut harjoitella. Kaikiltahan oppii aina jotain - oli se harjoittelu sitten

36

AIKIDO 1/10

Caldes de Montbuin kaupungintalo

Terveiset sinne pohjoiseen kotimaahani; on hyvin mukavaa saada vieraita tänne Espanjan ikuiseen aurinkoon; tervetuloa! Harjoittelemaan pääsee ja majoituksen etsimisessä autetaan. Ja kiitos Aikidolehden toimitukseen, on erittäin antoisaa lukea lehteä omalla äidinkielelläni.

Onnitteluni itseni ja seurani puolesta 40-vuotiaalle Suomen Aikidoliitolle!

Tammikuu 2010 Takana on viikon mittainen leiri Pariisissa. Olimme siellä perheen ja yhden oppilaani kanssa. Koska saimme halvimmat lentoliput päivämäärälle 24.12, vietimme siis joulun siellä! Leiri oli erinomainen, uutta asiaa tuli paljon.

Peter Shapiro ei tällä kertaa voinut tulla selkävaivansa takia. Itselleni tuli yksi kokemus lisää; lompakkoni varastettiin RER-junassa. Asialla olivat romanialaiset nuoret tytöt, todelliset ammattilaiset, hoitivat hommansa nopeasti ja huomaamattomasti. Vuodesta 1994 minulle ei ollut sattunut mitään tuollaista, on siis oltava tarkkaavaisempi.

Nyt odotellaan seuraavaa leiriä joka on Ibizalla helmikuussa...

Joitain ehkä kiinnostaa lukea blogiani, jonne kirjoitan silloin tällöin: googlesta se löytyy nimellä aikidoa ja hiukan muutakin.

Ja kotisivumme ovat seuraavat, siellä on paljon kuvia picasawebin linkissä. www.aikido-sakaki.com siskomorera@gmail.com

Toimistosivut: Sari Onninen

Seurat, käyttäkää hyväksenne Aikidoliiton Isoveli-tukea!!

Syyskokous 2008 hyväksyi Aikidoliiton budjetista varattavaksi 5.000 euron potin avustaakseen pieniä seuroja niiden toiminnassa vuonna 2009. Tuen saamisen ensimmäinen edellytys on, että seura HAKEE tukea. Vuoden 2009 aikana ei yksikään seura tukea kuitenkaan hakenut, vaikka varmasti olisi täyttänyt kriteerit.

Vuoden 2010 budjetissa Isoveli-tukeen on jälleen varattu 5.000 euroa. Nyt pienten seurojen, jotka kamppailevat seuratoiminnassaan rahojen riittävyyden kanssa, kannattaa tarttua Aikidoliiton ojennettuun käteen ja selvittää mahdollisuutensa saada Isoveli-tukea. Hyvällä projektisuunnittelulla on loistavat edellytykset saada arvokasta tukea seuran toimintaan. Älkää siis jättäkö tilaisuutta käyttämättä!

”ISOVELI-tuki” perustuu seurojen omaan aktiivisuuteen hakea liitolta tukea. Ohjelman tarkoituksena on avustaa pieniä seuroja heidän toiminnassaan. ”Isoveli-ohjelmaan" päästäkseen seuran tulee tehdä Aikidoliitolle hakemus, jossa osoitetaan: • seuran nykytilanne (ohjaajat, harjoittelijat, salivuorot, talous jne.)

• oma aktiivisuus asioiden kehittämiseksi (henkilöt, taloudelliset panostukset, toteutetut kehitysasiat seuratoiminnan edistämiseksi) • kehityssuunnitelma (tavoitteet seuraavien 2-3 vuoden kuluessa, vastuuhenkilöt ja projektisuunnitelma, markkinointisuunnitelma, budjetti karkealla tasolla) • edellytyksenä raportointi projektin kuluessa

Aikidoliiton panostus ”Isoveli-ohjelmaan” hyväksytyille: • liiton kustannuksella iskuryhmä paikalle, kun seurassa järjestetään julkinen näytös • liiton kustantamana vierailevia ohjaajia (lähiseudulta jos mahdollista?) käymään piristämässä treenejä • markkinointitukea lehtimainontaan tms. markkinoinnin suunnitelman mukaiseen toteuttamiseen.

Lisätietoja saat Aikidoliitosta.

Suuri Budoleiri 2010 Varalassa Ensi kesänä on jo 12. vuosi, kun perinteinen junnujen BUDOLEIRI järjestetään.

Leirillä lajeina ensi kesänä ovat aikidon lisäksi itf-taekwondo, taekwondo ja taido.

Ajankohta on 11.-13.06.2010.

Ilmoittautuminen leirille alkaa huhtikuussa, kun nettisivut avataan osoitteessa: www. suuribudoleiri.net.

Ilmoittautuminen tapahtuu siis vain nettisivujen kautta! Sivuilla on myös kuvia edellisistä leireistä, joten käykääpä vilkaisemassa!

Luvassa on jälleen paljon lajitreenaamista, tutustumista sisarlajeihin, loistavaa yhdessäoloa ja tekemistä muiden budojunnujen kanssa… sekä tietysti päivä Särkänniemessä!!

Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet leiriläiset.

AIKIDO 1/10

37

Aikidoliiton dan-graduointitilaisuudet 2010

kesäleiri lokakuu marraskuu

paikka Igarashi-sensein leirillä Sastamala kotim.opettajat avoin Igarashi-sensein leirillä Helsinki

hakemus liitossa 15.06.

30.08.

30.09.

Lisäksi tulossa dan-graduointitilaisuuksia seuran järjestämän leirin yhteydessä. Katso tarkemmin Aikidoliiton kotisivuilta.

Dan-graduointiin haetaan omalla kaavakkeellaan määräpäivään mennessä. Kaavakkeen voi tulostaa liiton kotisivuilta (www. finland-aikikai.fi/materiaalisalkku), tilata liiton toimistosta tai seuran yhteyshenkilöltä. Teknisen valiokunnan käsittelyn jälkeen dan-graduointiin osallistuvalle lähetetään graduointimaksun pankkisiirto. Dan-graduointimaksu määräytyy jenin päivän kurssin mukaan.

Dan-diplomit Dan-diplomit jaetaan graduointia seuraavan Aikidoliiton dan-graduointitilaisuuden yhteydessä. Leiripaikalla diplomin noutavan tulee ilmoittautua leirin järjestäjälle ennen diplominjakotilaisuutta!

Ilmoitathan hyvissä ajoin liittoon, mikäli et pääse noutamaan diplomiasi, niin emme turhaan vie sitä leirille.

HAETAAN LEIRIJÄRJESTÄJIÄ !!!

Tämän vuoden kotimaisten opettajien leiri lokakuussa sekä ensi vuoden Pääsiäisleiri kaipaavat innokkaita järjestäjäseuroja.

Toimimalla leirin järjestäjänä seura voi järjestää näkyvyyttä toiminnalleen ja ylittää median uutiskynnyksen. Leirit ovat aina muutenkin tärkeitä yhteisiä aikidotapahtumia, joiden kuluessa mm. Tekninen valiokunta järjestää dan-vyökokeen. Yhdessä tehty työ lisää järjestävän seuran jäsenten keskinäistä tuntemista ja näin vahvistaa seuraa. Lisäksi seura voi tehdä leiristä itselleen myös taloudellista tuottoa, sillä mikäli leiri tuottaa voittoa, saa järjestävä seura voitosta 50% seuran käyttöön.

Tartu heti tilaisuuteen ja ilmoita Aikidoliittoon kiinnostuksestanne järjestää joko kotimaisten opettajien leiri lokakuussa 2010 tai pääsiäisleiri 2011. Ilmoitukset Aikidoliittoon viimeistään 15.05.2010. Lisätietoja leirin käytännön järjestelyistä ja saat Aikidoliitosta.

Aikidoliiton kotisivut www.finland-aikikai.fi Muistathan, että Aikidoliiton kotisivuilta löydät helposti ja nopeasti viimeisimmät aikidouutiset, leiritiedot liiton ja seurojen järjestämistä leireistä, harjoituspukujen ja -välineiden hankintatiedot (hinnat ja tilausohjeet), tietoa lisensseistä ja niiden hankkimisesta ja paljon paljon muuta!

Seuratietojen ja seuran järjestämien leirien päivitys tapahtuu seuran omasta toimesta, joten varmistattehan, että sivuilla on seuran voimassaolevat tiedot! Seuran yhdellä henkilöllä on päivitystunnukset Aikidoliiton kotisivujen seura- ja leiriosioon.

Tunnukset ovat henkilökohtaiset.

Tapahtumakalenteri löytyy liiton kotisivuilta www.aikidoliitto.fi

38

AIKIDO 1/10

Lähetä Aikidolehdelle palautetta ja juttuvinkkejä osoitteeseen toimitus@finland-aikikai.fi

Elä unelmaasi.

Me turvaamme.

Eurooppalaisen matkavakuutus on voimassa matkoilla kaikkialla maailmassa. Ulkomailla on käytössäsi Eurooppalaisen laaja Euro-Center-verkosto, joka maksaa korvauksia jo paikan päällä. Euro-Centereissä Sinua palvellaan myös suomen kielellä. Tällaista palvelua ei muilla matkavakuuttajilla ole.

AIKIDO 1/10 39 www.eurooppalainen.fi

2010 aikido •itf-taekwondo• taekwondo• taido

Leirillä on myös uintimahdollisuus sekä tietenkin päivä Särkänniemen Elämyspuistossa.

Katso lisätiedot ja ilmoittaudu: www.suuribudoleiri.net