Museo lehti 4/2015

Page 9

Futurismi T U O M O TA M M I N E N

sä kulttuuri- ja taidelaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistamistarpeita. Aihepiiriä pohditaan myös museopoliittinen ohjelmatyö -ryhmässä, jossa on myös museoiden edustajia. Esillä tulee olemaan ainakin toiminnan vaikuttavuuden ja tulosten huomioiminen rahoituksessa. ”Museotkin ovat toivoneet, että toiminnan laatu ja vaikuttavuus jotenkin tunnistettaisiin – haasteena on, miten sitä mitattaisiin tai arvioitaisiin oikeudenmukaisella ja läpinäkyvällä tavalla. Nykyinen järjestelmä ei tunnista, onko joku museo ollut erityisen aktiivinen, tarttunut tärkeisiin teemoihin tai järjestänyt suosittuja näyttelyitä”, toteaa kulttuuriasianneuvos Päivi Salonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Salonen sanoo, että ministeriössä kyllä ymmärretään museoiden huoli ennustettavuuden ja pitkäjänteisyyden puolesta. Toiminta on erilaista kuin vaikka teattereissa, joilla voi joku vuosi olla iso tuotanto ja seuraavana vuonna jotain pienempää. ”Lähdetään siitä, että katsotaan, mikä on hyvää nykyisessä mallissa ja mikä vaatii kehittämistä.” silti epäileväisiä. ”Museon tuloksellisuuden mittaaminen on sinällään kannatettavaa ja myös mahdollista. Suurin ongelma opetus- ja kulttuuriministeri-

MUSEOISSA OLLAAN

Yllä: Varkauden museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta löytää museotyöstä inspiraatiota huonoinakin aikoina.

ön ajamassa mittaristossa on se, että tuloksellisuutta pyritään mittaamaan samoilla mittareilla kaikkien museoiden kohdalla”, Kimmo Levä kommentoi. Edellisen kerran kannustinjärjestelmien toimivuutta selvitettiin edellisen hallituksen aikana. Vaikka nykymalli on jäykkä, ministeriön ehdotus sai kulttuuriväeltä tyrmäyksen. Selvityksen teki Kalle Kallio Museoliiton silloisena varapuheenjohtajana. Selvityksen mukaan näyttelyjen määrän painottaminen olisi voinut johtaa merkityksettömien pientuotantojen tehtailuun. Kävijämääriä olisi varmasti manipuloitu ylöspäin. Muutenkin mittaristot olisivat ohjanneet museoita väärään suuntaan. ”Werstaan osalta täytyy sanoa, että koemittausten perusteella olisimme saaneet kannustinmallissa nykyistä enemmän valtionosuutta. Tästä huolimatta pidin mallia epäonnistuneena. Se ei huomioinut museoiden erilaisia lähtökohtia, oli sattumanvarainen ja perustui virheelliseen dataan. Museoliitossa toivoimme vertaisarviointiin perustuvaa laaturahoitusta, mutta sitä ei taas ministeriö halunnut”, Kallio sanoo. MUSEO 4/2015

9


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.