Summer of Struggle #1

Skip Zone Tuukka Vatanen & The Foreign Legion Good Omens Mustat kalsarit Duo Lilian Norberg

Green Grass Records

& Petra Saari

Helena Eeva Lifestyle Vinkkej채 Listoja VJ Folded Ceejay Listoja

#1

Sisällysluettelo pääkirjoitus tapahtuman esiintyjät: Tuukka Vatanen & The Foreign Legion 4 Good Omens 8 Duo Lilian Norberg & Petra Saari 10 Skip Zone 11 Mustat kalsarit 12 muu sisältö: Helena Eeva 18 VJ Folded 20 Matkamiehen tauluhankinnat 28 Oldtimerin jazz-vinkit 31 Novelli: Tyhjä käynti 34 Green Grass Records 36 Ceejay 56 Majakanvartija 52 Testissä: lifestyle-kaurapuurot 48 rannekello 60 Italia-extra 64

piirrokset: Iina, Maria & Peter kiitokset: Iina, Maria & Peter, Santeri, Nuutti, Leevi, Petri, Anna, Arttu, Tomi, Maria vielä uudestaan, tapahtuman esiintyjät ja tukijat, äiti, Nina, Ville, Olli, Mia, Juho, Samu, Pirjo, Roba, Pera ja kaikki muut yhteys: summerofstruggle@gmail.com 2

Summer of Struggle –festivaali järjestetään Töölönlahden amfiteatterilla nyt jo kuudetta kertaa. Tapahtuman ideana on ollut alusta asti nuorten bändien esiintuonti ja Töölön elävöittäminen.

Summer of Struggle sai alkunsa vuonna 2009, kun järjestäjien bändeille ei meinannut syystä tai toisesta löytyä keikkapaikkaa vaan se piti tehdä itse. Katoksena toimi puolijoukkueteltta ja äänentoistolaitteisto oli kasattu bändien treenikämpiltä löytyneistä tarvikkeista. Amfiteatterin akustiikka antoi onneksi paljon anteeksi ja tapahtuma sai jatkoa.

Tapahtumalle on tehty nyt ensimmäistä kertaa oma lehti, josta löytyy Summer of Strugglessa esiintyvien bändien esittelyt ja haastattelut sekä muutakin luettavaa.

Välijuonnot Töölönlahdella ovat perinteisesti olleet varsin ala-arvoisia, joten bändien sielunmaisemaan pääsee kiinni paremmin haastatteluiden avulla.

Tavallisesta käsiohjelmasta poiketen mukaan on haluttu myös muuta sisältöä, jotta lehden jaksaa lukea ja säilyttää myös konsertin jälkeen. Aiheet painottuvat musiikkiin, mutta ”lifestyle”-osiosta löytyy vähän kaikenlaista.

Summer of Strugglea ovat tukeneet tänä vuonna Tre Smeder-säätiö ja Töölön Lions-klubi. Aiemmin tukea on saatu myös Helsingin kaupungilta, Svenska Kulturfondenilta, Töölön Paperilta sekä yksityishenkilöiltä. Kiitos kaikille tukijoille vuosien varrelta!

Tapahtumaa voi tukea myös vaikka et olisi säätiöittänyt tai yhdistänyt itseäsi.

Töölönlahdella voit jättää kolehtia, ostaa töölöläisellä hikipajalla painetun festari-paidan tai pullaa ja kahvia. Siivousapu kelpaa kanssa erittäin hyvin. Muuten lahjoituksia ja ostoksia voi tehdä osoitteessa holvi.com/shop/summerofstruggle/ Myös muu apu on tarpeen: ensi vuonna tapahtumaan on mahdollista päästä esiintymään, roudaamaan ja visioimaan. Lähetä viestiä mikäli jokin rooli kiinnostaa.

Huomaat esim. tämän lehden taitosta, että apua olisi tarvittu.

Antoisia lukuhetkiä.

3

TUUKKA VATANEN & THE FOREIGN LEGION

4

Kuvassa Tuukka.

Piirt채j채n채 Iina.

5

6

haastattelu jatkui parin päivän päästä

7

8

GOOD OMENS

Good Omens soittaa folk-vivahteista akustista indiepoppia, joka hurmaa vahvoillla lauluharmonioillaan, heleillä kitaroillaan ja paikoittain tummilla jousisektioillaan.

Helsinkiläinen yhtye julkaisi keväällä debyyttialbuminsa ”By Open Plain” ja keikkailee nyt sen tiimoilta.

https://soundcloud.com/good-omens/

9

DUO LILIAN NORBERG

&

PETRA SAARI Duo Lilian Norberg & Petra Saari soittaa kuulasta, genrerajoja rikkovaa, uudenlaista musiikkia herkällä ja raikkaalla kosketuksella. Nuorten helsinkiläisnaisten omaa käsialaa olevat sanoitukset kertovat elämän tärkeistä hetkistä, käsitellen rakkautta, heikkoutta ja vahvuutta, urbaania kauneutta ja luontoa. Yhtyeen debyyttialbumi ilmestyy kesällä 2014!

http://duoliliannorbergjapetrasaari.com/ 10

SKIP ZONE Skip Zone on vuonna 2011 perustettu folkista, alt.countrysta ja americanasta ammentava yhtye. Summer of Strugglessa Skip Zone esiintyy akustisella kokoonpanolla.

Parhaillaan toista studioalbumiaan nauhoittavan bändin musiikissa yhdistyvät stemmalaulu, ajattomat tarttuvat melodiat ja raikas luomusaundi.

Seuraavan keikan Skip Zone soittaa perjantaina 1.8. Kalasataman konttiaukiolla.

Mukana ovat tuolloin kaupungin folk-, country- ja americana-toivot Statues Made of Matchsticks, Tragic Van sekä Mäkelä & Markus. Tähänkin tapahtumaan on vapaa pääsy.

facebook.com/skipzoneband soundcloud.com/skipzoneband 11

MUSTAT KALSARIT

12

kalsars: Iina

13

14

n채m채 kalsongit piirsi Maria

15

osoite lukee tossa vieressä:

Viralliset ja aika raret Summer of Struggle -tuotteet nyt kätevästi verkkokaupasta Holvi.comista! Hinnat sisältävät postimaksut.

Paidat painettu töölöläisellä hikipajalla käsityönä, lehtiinkin on koskettu. Tue kotimaista työtä ja kulttuuria.

Tilaukset tarkastetaan joka viikon tiistai ja lähetetään saman viikon aikana.

Summer of Struggle -zine #1

5€

Osta lehti paperisena itselle tai lahjaxi. Laadukasta lukemista koko perheelle.

Kannatusmaksu Voit tukea tapahtumaa myös lahjoituksella. Vastineeksi hyvä mieli ja säästät tilaa vaatekaapista tai kirjahyllystä.

16

10 / 50 / 100 €

/

P/SUMMEROFSTRUGGLE

Hyväksytyt maksutavat: Visa, MasterCard, Nordea, Danske Bank, Handelsbanken, Osuuspankki, LähiTapiola, S-Pankki.

WWW.HOLVI.COM/SHO

SUMMER OF STRUGGLE KAUBAMAJA

T-paita "Old skool" Valkoinen paita mustalla printillä. Miesmalli ei sisälly pakettiin.

Koot S-L

11 €

T-paita "Nu skool"

13 €

Valkoinen paita printillä. Painatuksen väri vaihtelee, mutta ne on aina hyvät.

Koot S-XL

17

HELENA EEVA 1923 - 1960 Runoilija/sanoittaja Helena Eevan tytär Helka Korpela kirjoitti meille äidistään. Helenan sanoituksia ovat säveltäneet mm. Kärki, Kullervo, Malmsten, Mononen sekä Rautavaara. Nimi ei kuitenkaan ole kovin tunnettu sillä Helena oli aikanaan yksi harvoista naissanoittajista ja joutui työskentelemään usealla salanimellä. Vaikka ei tuntisi vanhoja iskelmiä, niin Lasten liikennelaulun sanat pystynee jokainen palauttamaan mieleensä. Nyt Helenan tuotantoa on koottu Kaipuun kukka-nimiseen kirjaan, joka sisältää runojen ja sanoitusten lisäksi paljon harvinaisia kuvia sekä täydellisen luettelon Helenan teoksista.

18

Syntyi Metsäpirtin pitäjässä Karjalan Kannaksella Taipaleenjoen rannalla.

Maanviljelijäperhe, sisaruksia neljä.

Leikki lapsuutensa, luki paljon, rakasti kissoja.

Kävi kansakoulun ja rippikoulun.

Oli töissä osuuskaupassa.

Talvisodan alkaessa jäi Taipaleen lohkolle sotilaita muonittamaan.

Siirrettiin Pyhäjärvelle, liian nuori etulinjaan.

Kihlautui eläinlääkäriopiskelijan kanssa, joka kaatui.

Välirauhan aikana Kauhajoella sisaren perheen luona, töissä Koskisen kaupassa, kauppiasperhe tunsi Kärjen perheen Laihialta.

Jatkosodan alussa työskenteli osuuskaupassa takaisin vallatussa Metsäpirtissä.

Siirtyi lottatöihin kaatuneiden kokoamiskeskukseen.

Ensimmäiset levytykset 1942 Toivo Kärjen sävelin, Helena Eevan sanoin.

Siirrettiin Lapin sodan kaatuneiden kokoamiskeskukseen Ouluun.

Kävi sotien jälkeen Mikkelissä kauppakoulun.

Harmaat silmät levytettiin vuonna 1946.

Palkittiin Nuoren Voiman Liiton kirjoituskilpailussa.

Toimi osuuskauppojen kirjanpitäjänä Mikkelissä ja Askolassa.

Siirtyi Toivo Kärjen suosituksesta Musiikki - Fazerille Helsinkiin kirjanpitäjäksi.

Työskenteli Fazerilla sanoittaen ja suomentaen.

Harrasti kielten ja matematiikan opiskelua.

Kirjoitti pakinoita Musiikkiviesti ja Musiikkirevyy-lehtiin.

Nukkui pois maaliskuussa 1960 Helsingissä, haudattiin Kauhajoelle.

Jos helmiä kyyneleet ois, Helena Eevan sanoin, levytysvuosi 1968!

VJ FOLDED Visual jockey eli VJ, suomeksi visualisti, tuottaa kuvavirtaa reaaliaikaisesti. Visuaaleilla tuetaan musiikkia ja ne heijastetaan yleensä valkokankaalle tai tilan rakenteisiin. VJ Folded, oikealta nimeltään Merle Karp, valotti haastattelussa mitä kaikkea VJ tekee keikalla. Merle soitti äskettäin myös ensimmäisen DJ-keikkansa ja kertoi kokemuksistaan. ”VJ:n tärkein tehtävä on myötävaikuttaa ainutlaatuisen kokemuksen luomisessa. Musiikille lisätään visuaalinen ulottuvuus, joka parhaimmillaan tukee ja tulkitsee sitä uudella tavalla.

Kiinnostuin visuaaleista vuonna 2011, kun aloin käydä useammissa tapahtumissa, joissa visuaaleilla, musiikilla, valoilla ja tilan käytöllä oli luotu hienoja kokonaisuuksia.

Esimerkiksi Flow-festareilla oli vaikuttavia kokemuksia. Mun vallitsevin aisti on ehdottomasti näköaisti, musiikillisesti mulla ei ole kovin hyvä hahmotuskyky. Kun sitten näin visuaaleja bileissä, toi se kokemukseen ihan valtavasti lisää ja videoklippiyhdistelmät ja niiden luomat fiilikset jäi pitkiksi ajoiksi mieleen, toisin kuin useimmat musiikkikokemukset. Kiinnostuin siitä, mitä ja miten VJ:t tätä oikeastaan tekivätkään ja halusin yrittää itsekin.

Mulla oli ehtinyt olla VJ-softa nimeltä 20

Modul8 jo hyvän aikaa ennen kuin oikeasti pääsin vauhtiin VJ-juttujen kanssa viime syksynä. Pitkään mua oli mietityttänyt visuaalit ja materiaalin tekijänoikeudet. En ollut tuottanut itse vielä mitään materiaalia ja klippikokoelmaa kartuttaessa mietin, etten voisi ikinä esittää niitä julkisesti, koska en ollut ostanut niitä, toisin kuin DJ:t yleensä maksaa biiseistä.

Softan opettelukaan ei aluksi ollut kamalan sujuvaa, kun visiot ja tekniset taidot eivät kohdanneet.materiaalia ja klippikokoelmaa kartuttaessa mietin, etten voisi ikinä esittää niitä julkisesti, koska en ollut ostanut niitä, toisin kuin DJ:t yleensä maksaa biiseistä. Softan opettelukaan ei aluksi ollut kamalan sujuvaa, kun visiot ja tekniset taidot eivät kohdanneet.

Keväällä 2013 olin jo tarpeeksi itsevarma esittääkseni visuaalejani julkisesti ja syksyllä 2013 järjestetyllä Entropyn [ks. selitys artikkelin lopussa] VJ-kurs-

Piirroxet: Maria

21

silla sain vastauksia moniin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Pääsin henkisestä blokista yli, kun aloin yksinkertaisesti käyttää itse kuvattuja videoita tai hankin klippejä ilmaisista arkistoista. Sen jälkeen onkin ollut keikkaa aika tasaisesti ja aika pian pystyin jo kokoamaan useamman tunnin settejä pelkästään omista materiaaleista.

Bileissä käydessä mua kiinnostaa VJ:n näkökulmasta mitä softaa illan VJ käyttää. Käyn yleensä vakoilemassa sen jossain vaiheessa. Toinen kiinnostava seikka on miten materiaalit on luotu tai hankittu: onko kyseessä klippejä, jotka tunnistan jostakin muualta, kuten piirrettyjä, musiikkivideoita, vanhoja leffoja tai dokumentteja vai VJ:n omaa materiaalia, joka taas voi olla valokuvista luotua, itse kuvattua, animoitua tai reaaliajassa generoitua.

Yleisön näkökulmasta kiinnitän huomiota väreihin ja muotoihin sekä niiden synnyttämiin mielikuviin ja tarinankaareen. Katson myös kuinka abstraktia tai kuvaavaa materiaali on ja kuinka hyvin se sopii tapahtuman muuhun estetiikkaan ja miten synkassa se on musiikin ja valojen kanssa.

Omaa materiaalia kuvaan pääosin itse tai animoin valokuvista. Olen käyttänyt lähteenä myös arkistomateriaalia, jonka tekijänoikeudet ovat jo 22

menneet umpeen, sekä käyttäjien itse lataamia, vapaasti käytettävissä olevia videoita. Joitain klippejä olen saanut myös luvan kanssa kavereiltani ja lisäksi olen käyttänyt isoisäni vanhoja kaitafilmejä, jotka on sittemmin siirretty digimuotoon. Olisi mielenkiintoista tuottaa videomateriaalia myös täysin digitaalisesti jonkin ohjelman avulla, mutta en ole vielä ehtinyt sinne asti. Mielelläni käyttäisin myös livekuvaa keikalta.

Saksalaisilla Fusion-festareilla oli tosi symppikset projisointimäpätyt visuaalit [tekniikka, jossa videokuvaa heijastetaan kolmiulotteisen alustan eri puolille useamman videotykin ja tähän tarkoitetun ohjelman avulla]. Myös kaikki interaktiiviset visuaalit ovat olleet tosi hienoja.

Vaikuttavimmista kokemuksista voin mainita Flow’n ja Fusionin lisäksi Lux Helsinki –tapahtuman. Audiovisuaalisen ilmaisun festareilla Sound:Framessa Wienissä oli myös ihan mahtavia esiintyjiä ja settejä. Hienoa on myös, jos jossain paikassa visuaalit on heijastettu kaikille seinille, kuten Wienin Pratersaunassa ja Donau Technossa.

Silloin koko tilan tunnelma muuttuu visuaalien mukana. Myös HYTKY:n ja VJ Finlandin järjestämä Alku/Tila -tapahtuma oli tosi päräyttävä pelkästään kokonsa puolesta, siellä oli mm.

viisi 4x6m valkokangasta visuaaleille.

Suomessa olen tykännyt tosi paljon VJ Indigon seteistä. Se tekee kaikki videonsa itse ja ne on mun mielestä tosi kauniita sekä mielenkiintoisia. Muista en osaa sanoa, koska kovin usein VJ:n nimeä ei mainita ja niinpä ulosantia ja esittäjää on vaikea yhdistää.

Soitin vähän aikaa sitten ensimmäisen DJ-settini. Oli tosi mielenkiintoista tutustua levyjen soittamisen tekniikkaan ja taustoihin, kun minulla ei aikaisemmin ollut siitä kovin hyvää käsitystä. Olin soittamisesta paljon enemmän innoissani, kuin olin kuvitellut, kun en tosiaan ole kovin auditiivinen ihminen. Tästä johtuen beatmatchaus on tuottanut aika paljon vaikeuksia enkä välillä osaa sanoa onko biisit samassa tahdissa vai ei. Jos biisinvaihto kuulostaa pahalta, niin teen sen vaan tosi nopeasti ja toivon ettei se hirveästi haittaa ketään. Toisaalta välillä, kun vaihto onnistuu hyvin fiilis on ihan mahtava!

DJ-hommissa kaikkein parasta on se hetki, kun voi kuunnella vanhaa ja uutta lempparibiisiä samaan aikaan ja huomata niiden sopivan yhteen ja luovan toimivan kokonaisuuden. Myös setin suunnitteleminen on mielenkiintoista, kun siinä pitää miettiä biisien nopeuksia ja tyylejä aika paljon. VJ:nä voin puolestaan mennä paljon enemmän intuition mukaan.

Omaa soittotyyliä ei ole vielä oikeastaan kehittynyt, kun harjoitustakin on ollut aika vähän. Luulen kuitenkin, että se vastaa aika hyvin sitä, mitä muutenkin tykkään kuunnella eli kevyempää housea ja teknoa. Tykkään yleensä open air -bileistä ja siellä soivista tosi juustoisista deep house -biiseistä, joissa on kliseisiä, päähän jääviä lyriikoita.

Oli mielenkiintoista huomata, että kun miksausta harjoitellessa tuli väkisinkin kuunneltua samoja biisejä enemmän, niin kyllästyin niiden ennakoitavuuteen ja helppouteen nopeasti. Lopulta soitin aiottua vähän synkemmän setin.

Tulevaisuudessa haluan kokeilla VJ-seteissä vielä monia tekniikoita, kuten mäppäystä, livekuvaa, interaktiivisuutta ja muita VJ-ohjelmia. Tykkäisin joskus myös generoida livenä videota musiikin tahtiin ja unelmoin tilanteesta, jossa myös musiikki luodaan livenä ja visuaaleista inspiroituneena. Yleensä visuaalit tehdään musiikin pohjalta ja olisi kiva kokeilla näiden synergiaa ja 23

millaisiin sfääreihin tällainen setti voi mennä.

VJ Foldedin biisisuositukset: Pantha du Prince - Bohemian Forest

DJ-taidoissa on vielä paljon opeteltavaa, voisi aloittaa vaikka ihan siitä beatmatchauksen harjoittelusta.

Tykkäisin kokeilla enemmän erilaisia alustoja, kuten Seratoa. Vinyyli on vielä liian pelottava, koska myös musiikin miksauksessa nojaan intuitiivisesti visuaaliseen informaatioon, kuten waveformiin. Joskus olisi hauska kokeilla tehdä visuaaleja ja miksata musiikkia samanaikaisesti, mutta se vaatii erittäin hyviä miksaustaitoja ja vielä parempaa valmistautumista, kun ei ole aikaa miettiä ja kokeilla eri juttuja. Olisi kiva soittaa back-to-back jonkun kanssa, joka voisi auttaa vaikeissa vaihdoissa.”

Muun muassa tämä biisi synnytti jo monta vuotta kestäneen taikametsäinspiraation, joka on purkautunut esimerkiksi sisustuksessa, videona ja teemabileinä.

Soul Button - The Keepers Berliiniläinen levy-yhtiö Steyoyoke tekee herkullisimmat deep houset!

Wendepunkt - Morgens Oon nähnyt Wendepunktin livesettejä ja se osaa kyllä aina luoda ihan mahtavimmat tunnelmat vorovaikutuksessa yleisön fiilisten kanssa.

Ben-E & Falki - Dream On Olin vaihto-opiskelemassa Wienissä ja ihastuin paikalliseen deep houseen.

Tämä muistuttaa klubin aamutunneista, kun suurin osa vieraista on jo lähtenyt kotiin, tai raukeista kesäillan uima-allasbileistä.

24

ILTAPOIKA

Nimi: Ikä: Kotipaikka:

Jeppe 18 Helsinki

Mitä sulla on nyt päällä:

"Summer of Struggle-paita. ja farkut."

Terveiset lukijoille:

"Kannattaa nauttia elämästä, kunnialla on hintansa"

25

26

KEKSI OMA AFORISMI

____________________________

_____________________________

_______________________________ 27

MATKAMIEHEN TAULUHANKINNAT Yli kahdenkymmenen vuoden ajan on työnkuvaani kuulunut matkustaminen.

Pääosin Euroopassa ja erityisesti entisen Neuvostoliiton maissa.

Matkustaminen on toki antoisaa ja mielenkiintoista, mutta ennen pitkää siihen kyllästyy ja liikekumppanien tapaamisen jälkeen yleensä jää tutustumaan hotelliin eikä jaksa enää innostuneena kierrellä katsomassa nähtävyyksiä. Tämän vuoksi Matkamiehen on hankittava itselleen harrastuksia. Esimerkiksi nykyisin matkatessani pidän aina kameraa mukanani ottaakseni kuvia paikoista, joissa käyn.

Yhdessä vaiheessa aloin keräilemään tauluja. En oikeastaan tiedä mistä se alkoi, mutta ensimmäisen varsinaisen tauluhankinnan tein varmaankin Münchenissä vaimoni kanssa, kun ostimme taideteoksemme – oikeastaan laadukkaasti painetun rasterivapaan numeroimattoman litografian Mark Chagallin teoksesta nu au panier de fleurs - joka on painettu Valentina Chagallin luvalla 7500 kappaletta. Tämä aarre löytyi müncheniläisestä kirjakaupasta ja sen kallis hinta (150 DM) kutisti merkittävästi matkakassaamme.

28

Teksti ja kuvat tauluista: Petri Matikainen

Tuon reissun jälkeen rupesin pikku hiljaa täyttämään matkalaukkuani taideteoksilla joita rupesin hankkimaan reissuiltani.

Mielenkiintoisimpia hankintojani tein ehkä Pietarhovissa, jossa kävin muutaman kerran. Pietarhovin myymälässä nimittäin myytiin suurten neuvostotaiteilijoiden teoksista vedettyjä litografioita melko soveliaaseen hintaan.

Venäjän vallankumouksen jälkeen Neuvostoliitossa nimittäin kansallistettiin merkittävien kansallisten taiteilijoiden teosten immateriaalioikeudet.

Niin Tsaikovskin sävelet, kuin Chagallin, Kandinskyn ja Repininkin teoksien oikeudet siirtyivät Neuvostoliitolle.

Kävin Pietarhovissa Belgialaisten liikekumppanien kanssa vuonna 1998 ensimäistä kertaa ja ostin tuolloin kolme litografiaa: yhden Kandinskyn ja pari Malevitsia (Supermatism ja Viulu

ja Lehmä). Nämä litografiat oli painettu Neuvostoliiton luvalla ja niissä oli myös asiaankuuluvat leimat ja todistukset. Vedoksia on kustakin vedetty yhteensä 350 kappaleen erä ja ne ovat numeroituja. Viulun ja Lehmän annoin vanhemmilleni tuliaiseksi. Kuvat maksoivat 250 dollaria kappaleelta.

Näistä löydöistä innostuneena taidehankinnat rupesivat saamaan tuulta siipiensä alle. Parin vuoden päästä pääsin käymään Pietarhovissa uudelleen – tuolloin suuntasin heti askeleeni kohti museon myymälää. Neuvostoliiton aikaiset litografiat olivat loppuneet jo aikaa sitten, mutta museon myymälästä löytyi muita aarteita.

Hankin itselleni ehkä arvokkaimman hankinnoistani Mihail Chemiakinin teoksen Hedelmäasetelma. Teos on myös litografia ja numeroitu 129/225.

Mihail on myös omakätisesti signeeraanut teoksen. Cemiakiniahan on tituleerattu aikamme Picassoksi ja hän on yksi arvostetuimmista vielä elävistä kuvataiteilijoista Venäjällä. Kun ostin teoksen pidin sitä hieman kalliina (450 dollaria) nyttemmin sen arvo on vain noussut.

Ukrainassa asuessani hotelli Rusissa oli hotellin taidekaupassa pienimuotoinen näyttely, jossa oli esillä jo Neuvostoliitossa julkaistun impressionistin Zhiriin teoksia. Hetken harkittuani ostin näitä öljyväriteoksia pari kappaletta itselleni.

Kylätie ja Paikka auringossa löysivät tiensä kotimme seinille. Harrastus jatkuu yhä edelleen. Varsovan antikvariaateista löysin mainioita Feldmannin kulissipiirroksia, jotka muuttivat pian myös kotiimme.

Joskus taulujen arvo muodostuu myös muistosta, joka syntyy ostohetkellä.

Esimerkiksi noutaessani tytärtäni Pariisista autolla olimme pari yötä Gdanskissa. Siellä löysimme pienen taidekaupan, jota piti armenialaisen modernistin perhe. Aikamme tauluja tutkailtuamme piti niistäkin pari liittää kokoelmiimme. Aina kun katson näitä tauluja tulee mieleen nostalginen muisto niiden ostamisesta.

29

Vuosien varrella erinäisiä maalauksia, graafisia teoksia, valokuvia ja muita taideteoksia on kertynyt niin paljon, että ylimääräiset työt ovat löytäneet paikkansa toimistoni seinältä.

Taiteen keräämisessä olen oppinut, että itse hankinta on hauskaa ja mielenkiintoista. Sekä sen että pitää aina hankkia teoksia, jotka miellyttävät itseäni.

Mutta vähintään yhtä tärkeää kuin teoksen ostaminen on teoksen kehystäminen. Joskus kehyksiin tulee sijoitettua enemmän rahaa kuin teoksiin itseensä. Käytän nykyään aina samaa kehystäjää, joka mielestäni osaa nostaa taulujen hengen esille.

Loppujen lopuksi ei ole mitään merkitystä kuinka paljon rahaa on taiteeseen sijoittanut. Hyvä taideteos pysyy esillä pitkään ja sen arvon voi jakaa vaikka käyttövuosien mukaan.

Piirros: Peter Piirroksessa venttiiliä kääntää aukeaman oikealla puolella puhuva oldtimer.

30

OLDTIMERIN JAZZ-VINKIT Eläköitynyt sipoolainen kertaa historiaansa jaskan parissa ja antaa vinkkejä nuorisolle.

Ottakaamme opiksi.

"Ihmisellä jää päälle se teini-iän suosikkimusiikki. Onneksi se oli mulla jazz eikä mikään muu. Jazzissa minuun edelleen vetoaa se svengaava rytmi, laulua ei välttämättä tarvita. Onhan nyky-popissakin rytmiä, mutta ei siinä svengiä ole.

12-vuotiaana aloin kuuntelemaan huonosta radiosta Royal Airforces Networkia, joka lähetti ilmeisesti englantilaisille sotilaille sen ajan viihdemusiikkia, paljon jazzia. Toinen suosikki oli Radio Luxemburg. Isä piti jazzia syntisenä musiikkina, joten radiota piti kuunnella salaa kun vanhemmat olivat menneet nukkumaan.

Opiskeluaikana ostin levyjä Philipsin maahantuontiliikkeestä vaikkei rahaa paljon ollutkaan. Konsertteja kävin katsomassa Polilla ja Kulttuuritalolla: Harry Arnold, Benny Goodman, Cannonball Adderley. Lionel Hampton oli tietyllä tavalla hauska, jonkunlainen pelle aina välillä. Pitäisi ehkä katsoa vanhat kalenterit läpi, olen kirjannut

niihin ylös konsertit ja muut tapahtumat.

Kerran huomasin tippuneeni kelkasta, kun Albert Ayler kävi Suomessa. Se oli sellaista meluista ja äreää musiikkia, jolla oli varmasti yhteiskunnallinen sanoma, mutta meinasin lähteä kesken kaiken pois. En tykännyt, mutta oli ainakin mieleenpainuvaa musiikkia.

1. Ihastuin jo silloin aikoinaan levyyn Satch plays Fats eli Fats Wallerin musiikkia Louis Armstrongin soittamana. Kaikki kappaleet jäävät mieleen. Siellä on jopa kannanottoja ihmisoikeuksien puolesta.

Monet kappaleista olivat jo tuttuja ennestään. Levy on yksi niistä, joita ottaisin mukaan sinne autiolle saarelle, jonne en koskaan lähde.

2. Se Gerry Mulliganin levy Round the Turntable. Oletan, että turntable on levysoitin. Se on mulla EP-levynä, jossa on neljä kappaletta. Mulligan oli, ja on edelleenkin, yksi mun suuria suosikkeja. Samoilta ajoilta voisi mainita sen sokean pianistin nimeltä George Shearing. Minulla on yksi hänen levynsä. Se oli semmoista hyvin miellyttävää jazzia.

3. Mun kokoelmassa on Miles Davisilta aika monta levyä. Se blues, se sävy vetoaa. Kind of Blue tietenkin 31

ja Miles Away, ajalta ennen kuin hän siirtyi hyvin vahvasti sinne elektronisen musiikin puolelle. Kyllä ne sähköisetkin levyt on hyviä, kun tunnistan sen blues-tuntuman. En minä sulje niitä pois.

Milesin jälkeen kuuntelin vielä Weather Reporttia, mutta sen jälkeen en ole pahemmin siirtynyt ajassa eteenpäin vaan jumahdin 60-luvun alkupuolelle.

BOONUS On pari levyä, jotka haluan vielä ostaa.

Pitää käydä Digeliuksella.

Ruotsalainen pianisti Jan Johansson teki erittäin mielenkiintoista musiikkia, jossa yhdistyi jazz ja kansanmusiikki [esim. Jazz på svenska ja Jazz på ryska]. Väitän, että tunnistan aina kun hän soittaa."

32

Kaupallinen tiedote:

KAIPUUN KUKKA

Kaipuun kukka sisältää Helena Eevan jälkeenjääneitä runoja, julkaistujen laulujen tekstejä, kronikat lottatyöstä ja metsäpirttiläisten elämästä kotona Karjalassa ja evakkotiellä. Teosluettelossa ovat sekä julkaistut että julkaisemattomat Helena Eevan teokset.

Saatavilla evakkoalueiden kirjakaupoista sekä sähköpostin kautta: office@portlab.fi Hinta 20 € + postikulut

33

NOVELLI: TYHJÄ KÄYNTI Työhaastattelija odotti vastausta. Hän kuvaili tilanteen, jossa suuri määrä ihmisiä on ylittämässä rajaa kävellen. Mikä on paras tapa järjestää vierekkäin kulkevat ihmiset leveyden mukaan? Hän sanoi, että minun pitäisi muodostaa algoritmi hajautetulle jonolle, jollekin uudelle tietorakenteelle. En ollut kuullut sellaisesta.

– En nyt ihan muista, mistä on kyse. Miltä hajautettu jono näyttää?

Työnantaja ei sanonut mitään. Kysyin, saanko katsoa kännykällä, ja etsin Wikipediasta artikkelin aiheesta. Siinä oli aluksi lyhyt kuvailu, että hajautettuja jonoja käytetään muun muassa kryptoanalyysissa ja signaalinkäsittelyssä.

Sitten oli kaarisulkeella kahteen tapaukseen jakautuva kahden funktion kaava, joka päti kaikilla reaaliluvuilla. Kumpikaan ei puhunut moneen minuuttiin.

Seisoin valoissa Annankadun ja Kalevankadun risteyksessä valoissa kun tajusin, että paras ratkaisu on järjestää ihmiset umpimähkään. Kannattaisi aina vastata niin, jos ei keksi muuta, koska se on joka

34

tapauksessa keskimäärin paras tapa järjestää. Vaativissa ongelmissa se on myös mahdollisesti ainoa riittävän tehokas ratkaisu. Valo vaihtui, painoin poljinta, ja kuulin räsähdyksen.

Polkimet pyörivät tyhjää, ja valuin risteysalueen yli kävelynopeutta. Tunsin moottorin lämpimän ilman, kun auto ohitti. Hyppäsin pois pyörän selästä.

Pyörän ketju ei ollut pelkästään paikoiltaan, vaan se oli mennyt solmuun itsensä ympäri. Sain sen setvittyä, ja sotkin käteni öljyyn. Nostin jalalla polkimia vastasuuntaan, ja ketju alkoi mennä kasaan. Kun laskin jalkani, polkimet hyppäsivät alkuasentoon.

Tajusin, että pyörää pitää ajaa ilman vapaata vaihdetta. Jatkoin mukulakiville, lokasuojat hakkasivat renkaisiin, ja mietin edelleen, että olisi pitänyt tarjota vastaukseksi umpimähkäistä järjestystä.

Korjaaja nosti pyörän telineelle, eikä ihmetellyt yhtä kierrosta pidempään.

– Sun takapyöräsi laakeri on ihan kuiva. Kukaan ei korjaa tätä.

Korjaaja otti hyllystä uuden vanteen, ja sanoi, että se maksaa viisikymppiä ja asennus saman verran. Lisäksi pitää vaihtaa jarrupalat, ketju, ja miksei koko rataspakka, kun sille tielle lähtee. Kaikki pitää vielä säätää.

– Sun pitää miettiä, kuinka paljon pidät tästä rungosta.

Laskin Tähtitorninmäeltä rantaan.

Näkymää estivät erilaiset aidat, johdot ja pitkät satamarakennukset. Ajoin Kauppatorin ohi, joka toimi iltaisin ilmeisesti parkkipaikkana. Jatkoin Kruunuhaan rantaan ja laskin veneitä. Tuli kylmä, vaikka oli kesäkuu, ja minulla oli pitkähihainen päällä. Jatkoin ylös Hakaniemen sillalle, jonka nimi oli pitänyt tarkistaa erikseen, koska kukaan ei ollut tiennyt sitä. Ketju hyppäsi taas paikoiltaan ylämäessä.

Nousin pois. Olin saanut sähköpostia, jossa sanottiin, että rekrytointi on edennyt seuraavaan vaiheeseen, ja että minä en ole siinä mukana. Talutin ylämäen. Pyörää piti polkea alamäessäkin. Poljin isolla vaihteella ilman taukoa Merihaan ali Sörnäisten rantatielle.

Juho Häme

kirjoittajan kotisivu: juhohame.fi

3.7.2014 35

GREEN GRASS

Teksti: Anssi Mononen Kuvat: Anna Matikainen

RECORDS Moni meistä on kulkenut onnensa ohi. Markku Arolan luotsaama Green Grass Records ei herätä ulospäin huomiota, mutta on yksi kaupungin aarteista. Kauppa on toiminut Helsingissä Fredrikinkadulla jo vuodesta 1993. Lähistöllä on sijainnut useampi muukin levykauppa, mutta Green Grass on ainoa selviytyjä.

Sisältä löytyy erittäin laaja käytettyjen vinyylilevyjen valikoima.

Pääasiassa rockia eri muodoissaan, mutta melkein kaikkea muutakin on tarjolla laatikko tai pari. Kaupan valikoimista olen löytynyt vuosien melkein kaikkiin omiin innostuksenkohteisiin jotain ja kotiin on tullut kannettua mm. heviä, räppiä, reggaeta, rockia ja italoa. Etenkin asiakkaiden vaihdossa tuomat levyt ja epätoivoisten tai aikuistuneiden vatipäiden myymät kokoelmat tarjoavat välillä yllättäviä löytöjä.

36

Ensikertalainen saattaa yllättyä kaupan kaurismäkeläisestä tunnelmasta, joka on paljon aidompi kuin esimerkiksi Bar Moskovassa. Röökinkatku, pysähtynyt ja painostava ilmapiiri sekä mielipiteet kahtia jakava asiakaspalvelu. Osa nauttii, jotkut eivät uskalla mennä kauppaan uudestaan. ”Ei Markku ilkeä ole, mutta huumorintaju on kiero. Jotkin kommentit saattavat vaikuttaa vittuilulta vaikka se ei ole aina asian laita”, kertoo kaupan vakioasiakas. Toden totta. Kauppias pyrkii aina helpottamaan asiakkaan elämää, kunhan vain viitsii kysyä apua.

Levykauppiaalla on tekemistä juuri sisään saapuneen 1000 levyn erän läpikäymisessä, mutta haastatteluun löytyy aikaa. On aika sytyttää savuke.

"Mä paan aina röökiksi kun rupeen höpöttää jotain, tulee baarimainen tunnelma".

37

38

Kaupassa todella huomaa mitä täällä myydään. ”Silloin kun mä alotin niin myynnistä 30 prosenttia oli cd:tä ja 70 prosenttia vinyyleitä. Nyt se on 95 prosenttia vinyyleitä ja 5 prosenttia cd:tä”, sanoo tiskillä päivystävä Markku. ”Täällä on ollut aikoinaan uusiakin cd:eitä myynnissä, ja ne on ollu helvetisti halvempia kuin muissa kaupoissa, mutta ei tällaiseen kauppaan kukaan tule ostamaan uusia cd-levyjä”.

Markulla on tapana kertoa rehellinen mielipide asiakkaan valitsemasta levystä, halusi sen kuulla tai ei. Maho Neitsyen levyt haukutaan poikkeuksetta: "No totta kai kun mä oon istunut koko ikäni Örkyn [bändin basisti] kanssa kaljalla". Osa levykaupan maineesta tulee takavuosilta, kun kauppiaan saattoi nähdä brenkuttelemassa tiskin takana. Se on kuitenkin muuttunut.

"Nyt on takana kaksi vuotta pelkkää kahvia, mummon mehukin on hyvää.

30 vuotta suosikkijuoma oli kossu ja sprite. Sitten se vaihtui". Vaikka korkki on kiinni, niin juttua löytyy edelleen entiseen tapaan.

Markku panostaa laaduntarkkailuun: hän kuuntelee tarkasti kaikki myymänsä levyt läpi ja huomioi hinnassa mahdolliset viat, monien mielestäkaupungin muita divareita reilummin. ”Onhan se nyt ihan järjetöntä panna tonne levy myyntiin ja joku kuuntelee sen Pariisissa ekaa kertaa, että täähän

on ihan huonossa kunnossa. Ulkolaisetkin tajuaa kysyä et mitä tarkoittaa, kun kannessa on merkintä ”pari snadia napsua”. Se näkyy kuitenkin siinä hinnassa. Levyjen on pakko olla hyväkuntoisia tai sitten mä meen korvalääkäriin”, Markku kertoo. Hinnoittelu on muutenkin asiakkaan puolella. "Täällä kävi kerran joku ulkolainen, joka löysi Duane Eddyn kokoelma-lp:n tuolta kantri-osastolta. Katoin tiskillä et mikä helvetin hintalappu tässä oikein on.

Siinä oli Jäänsärkijän tarra, merkintä 20;- ja Nipan [Keltaisen Jäänsärkijän Kari Nissi] kirjoittama teksti. Levy oli siis ollut täällä ainakin 12 vuotta ja ostaja oli hemmetin tyytyväinen löytöönsä. Se oli jo antamassa 20 euron seteliä, mutta muutin hinnan markoista euroiksi ja lopulta myin levyn sit neljällä eurolla".

Markku ajautui levykauppiaaksi vähitellen. ”Mä olin ATK-hommissa 18 vuotta, mutta ne rupesi kyllästyttämään.

"Oon ostanut 1960-luvun puolenvälin jälkeen levyjä ja se jäi jotenkin päälle.

Jeesasin Nipaa Keltaisen Jäänsärkijän alkuvaiheilla 1990, kun se käynnisti toimintaa tossa Museokadulla. Ostelin sille levyjä sisään. Sitten me ruvettiin myymään levyjä postimyynnissä. Mun oli helppo tehdä myyntilistoja duunissa, kun koneet tulosti ne. Jäänsärkijä muutti 1991 tähän Fredalle, jolloin olin jo enemmän mukana toiminnassa.

Nipa muutti sitten Fredalta Tavastian 39

Markun diskografia:

taloon myymään cd:tä ja jätti suurimman osan vinyyleistä tänne. Se käski mun lopettaa ATK-hommat ja ottaa tää kauppa haltuun".

Korva on harjaantunut vuosien varrella. ”Tällä kokemuksella pystyy joka genrestä erottamaan onko se lajissaan hyvää vai huonoa” Markku kertoo. Toki joukossa on pari poikkeusta. ”Teknosta ja housesta mulla ei ole harmainta aavistusta, eikä kuunteleminen auta.

En mä nyt tässä viitsi kertoa mitä mä yleensä sanon, jos joku tulee sitä ostamaan.”

Mikä on huonoin myymäsi levy?

"Se oli Suomalaista Elektroakustista Musiikkia [Fennica Novan julkaisema kokoelma vuodelta 1978] ja sitten Sepi Kuun levy [Rannan usvassa, 1980].

Toinen makso viiskymppiä ja toinen satasen, kumpikin meni jatkomyyntiin. Se elektroakustinen levy myytiin kuulemma mun ikkunan edessä kännykällä ulkomaille ja tultiin sen jälkeen ostamaan tosta seinältä. Se on ollut täällä yhden kerran eli kuuntelin sen kerran läpi, toivottavasti kukaan ei tuo toista kertaa.

Sillä levyn hyvyydellä tai huonoudella

40

ei sitten ole mitään tekemistä hintalapun kanssa. Niitä on ihan paskoja örinälevyjä vuodelta 1991, jotka maksaa 50-100 euroa. Ne pitäisi myydä kolmella eurolla ja pyytää anteeksi että mä myyn ne."”

Markku kehitti oman korjausmenetelmän naarmuisille vinyylilevyille, kun osti ensimmäiset käytetyt levynsä.

"Tikutukseksi sitä sanotaan. Käytin aikoinaan tulitikkuja, kun niitä valmistettiin vielä Suomessa haapapuusta.

Sitten kun niitä alettiin tekemään Ruotsissa selluloosasta piti vaihtaa materiaalia. Täällä tiskin takana on sitä varten aina puukalikka, josta veistetään puukolla tikku.

Levyn anatomiasta pitää tietää onko se hyppäävä naarmu vai paikalleen jäävä naarmu. Napsuvasta naarmusta näkee heti, että se vaan napsuu.

Naarmun suunnasta näkee hyppääkö neula vai ei ja että mihin suuntaan sitä tikkua vähän vääntää.

Kun tikku katkaistaan niin siihen tulee tällasia pieniä piikkejä, jotka aukaisee sen uran. Napsuntahan tulee siitä kun uran harjasta on naarmun seurauksena siirtynyt muovia neulan tielle ja se saadaan tikulla pois siitä.

Tää on ihan omaa keksintöä 60-luvulta niinkun skrätsäyskin. Jos levyssä on

niitä valkosia pölypisteitä niin ne lähtee skrätsäämällä pois. Mä skrätsäsin jo 60-luvulla".”

Moni ihmettelee miksi kaupassa ei voi maksaa kortilla. Siihen Markulla on selvä vastaus. "Mä ostan tässä tiskillä käteisellä levyjä kauppaan koko ajan enkä mä ikinä osta levyjä enempää kuin mulla on taskussa rahaa. Jos mulla on vasta kuitteja tossa pinossa ja mä en tiedä yhtään paljon mulla on rahaa, oikeeta rahaa, niin mistä mä tiedän kuinka paljon mä ostan ja millä maksan ne? En mä viitsi vaikeuttaa tätä myyntiä huvin vuoksi. Tossa on automaatti 50 metrin päässä. Jos sieltä ei saa rahaa niin mitä helvetin järkeä on 41

ostaa luotolla äänilevyjä. Jos jotain on pakko ostaa luotolla niin sitten ruokaa", hän kertoo. Esimerkki tulee eteen juuri sopivasti, kun sisään astuu voipuneen näköinen kanta-asiakas.

Asiakas: ”Mä tein sellasen virheen, että menin käymään eilen illalla kapakassa.

6,5 euroa tuoppi.”

Markku: ”Voi sinun kanssa. Siis sä oot dokannut kaikki tulevan levys kustannusrahat?”

Asiakas: ”Pitäis ostaa kovalevy, että sais musatiedostoja tallennettua.”

Asiakas laittaa levyt tiskille ja kertoo Markulle levyn hinnan.

Asiakas: ”Se on 12. Punkkia, yllätys yllätys. Toi on varmaan 25 euron levy, vuodelta -97. Tää tuntus olevan 16 ja 18 kieppeillä” Markku: ”Meinasin kyllä 14 laittaa.”

Asiakas: ”No pistä sitten” Markku: ”No pannaan riita halki. 15.

Eiks tää hinnoittelu ole helppoa? Pitää olla molemmanpuoleinen luottamus myyjän ja asiakkaan välillä. Nää levyt menee siis yhdelle asiakkaalle, joka on ostanut täältä ensin levysoittimen ja sittemmin 2000 levyä täältä, puolet levyistä mun valitsemina. Saat nyt kaks euroa liikaa näistä levyistä, ensi kerralla sitten vähemmän. Älä hae sitä kovalevyä baarin kautta.”

42

Mitä levyjä kaupalla on myyty eniten?

"Sgt. Peppers, Jacksonin Thriller ja Bad, Dark Side of the Moon. Niitä on menny varmaan yli 400 kappaletta tässä 20 vuoden aikana. Niin monta kertaa mä oon kuunnellu ne levyt läpi, ikinä en oo kuunnellu samaa levyä kahta kertaa.

Temppeliaukion kirkolla käyviä turisteja varten mulla on yleensä ollut 10-30 kappaletta Sibeliuksen Finlandiaa ja kaikki on aina mennyt. Nyt niitä levyjä ei vaan saa mistään.

Turistit selaa myös muita suomalaisia cd-levyjä. Niille lähtee Dingoa, Eppuja, Suvi Teräsniskaa, Wärttinää ja Sari Kaasista.

Suvi tunnetaan Saksassa, kuten myös Kaija Koo. Siellä on ollu baareissa niitä Raha-automaattiyhdistykselle tehtyjä sinkkuja jukeboksissa. Varmaan ne Nokian ja Saloran tehtaat on vaikuttanu tähän."

Tässä on kuultu monenlaisia huhuja sun omasta musiikillisesta tuotannosta. Mitä soittimia soitat? Oletko oikeasti tehnyt rap-sinkun, säveltänyt biisejä Kari Tapiolle ja soittanut bongo-rumpuja Freemanin levyllä?

"Mä osaan soittaa kitaralla 200 biisiä, mutta mä osaan soittaa sillä kitaralla vaan neljä sointua. Keikalle on turha pyytää. Yks kitaristi sanoi että mä soitan ja laulan kaiken väärin, mutta kun ne tekee samaan aikaan, niin ei sitä huomaa.

M.A. Numminen kävi tässä ja myi mulle 25 soittamatonta Suomen talvisota -lp:tä, tackar och pockar, ja siitä tuli mieleen, että se on tehnyt biisin hevosen puhdistamisesta. Mä tein sitten räp-biisin levyjen puhdistamisesta.

nauraa koko ajan taustalla. Mä soitan kitaraa. Ota huomioon, että tää on nauhoitettu sisään yhdellä kertaa, ei mitään treenausta. Sanat heitettiin lonkalta. Sinkkua painettiin 50 kappaletta ja yksi on tossa seinällä. Kansi on mun piirtämä. Sitä annettiin kaikille radioasemille, Yleisradiolle ja asiakkaille. Kaikki mun kaverit sai tietysti sen. Yks keräilijä oli onnellinen kun se sai ostettua sen jostain. Sinkku meni Njassalle Radio Helsinkiin ja se soitti sen suorassa lähetyksessä tietämättä mitä sieltä tulee".”

Mun poika [suomi-rap -legenda Juhani] teki tausta-luupin sekä skrätsää ja 43

Julkaiseeko Juhani vielä levyjä tulevaisuudessa?

"Pojalta ei ole tulossa uutta materiaalia ulos, kun se omistaa nyt ton Töölön Pyörän Linnankoskenkadulla. Se oli sen toinen harrastus, tuunas niitä pyöriä koko ikänsä".

Entä Kari Tapio ja Freeman?

"Kari Tapio oli tuttu. Sen pojat asu tossa noin ja ne kävi täällä aina kun tuli kasa kantri-levyjä myyntiin. Ne etsi Kari Tapiolle jotain biisejä, jotka se voisi vetää suomeksi. Sitten tuli aina kehut tänne. En mä ole siis tehnyt sille biisejä, mutta mä olen hakenut sille biisejä.

Mun levyllä on Freemanin biisistä versio, jossa soitan akustisen kitaran takakantta kuin bongo-rumpuja. Sekin on cd:llä. Freeman on myös tuttu. Kerran kysyin siltä, että pitääkö kysyä lupa biisin levytykseen sulta vai Teostolta niin se sano et ”No vittu senkun teet”.

Laitoin levyn taakse vain ”promotional copy – not for sale”. Levy ilmesty vuonna 2000".”

Keitä muusikoita kaupassa on vieraillut?

"Onhan täällä varmaan käyny vaikka ketä, mutten ole kaikkia välttämättä tunnistanut.

44

Leroy Brothersin jätkät kävi joskus. Ne kaivo kaks omaa levyä hyllystä ja veti nimmarit niihin, sano sit että ne on tää bändi. Suomen keikoista ei kuulemma saanu oikeen mitään rahaa ja ne oli jo edellisenä iltana juonu koko keikkapalkkion eli ei ne pystyny ostamaan mitään.

Kukaan artisti ei ole ostanut omia levyjään ja onneksi kukaan ei ole tullut sisään oman t-paitansa kanssa, koska sit mä haukkuisin ne. Lidlissä myyjät pitää Lidlin paitaa, mut en mä pystyisi käyttämään täällä mitään Green Grass-paitaa. Fennican paita mulla on sen sijaan ollu monesti päällä".”

Levykauppa X oli viimeisin kilpailija tuossa naapurissa ja muutti pois syksyllä 2013.

Näkyikö ajanjakso myynnissä mitenkään?

"Se ei vaikuttanut millään tavalla myyntiin. Ihan samanlaista oli myös ennen ja jälkeen X:n.

Sen se vaikutti, että ne jotka sieltä osti levyjä ja tuli tänne niiden viivakooditettujen pinkfloydien, genesiksien ja yessien kanssa, niin ne oli ihan haavi auki. Seiso tossa ovella kymmenen minuuttia kädet taskussa ja lähti pois".”

Pitääkö paikkansa huhu, että X:n kauppiaat hakivat täältä levyjä omaan kauppaan ja myi-

vät tuplahinnalla?

"X:n kauppiaat osti tosta ikkunasta paljon levyjä, mutta ei tollasessa touhussa olisi mitään järkeä.

Jos mä tietäisin, että siellä on joku levy 20 euroa ja saisin sen itse myytyä 40 eurolla, niin en kävisi kantamassa tänne. Eihän siinä ole mitään järkeä. Niitä levyjä pitää ostaa 200 kerralla ja saada jokaisesta 5-10 euroa voittoa ennen kuin sä saat rahaa vuokriin ja muuhun.

Ethän sä tee sillä yhdellä kakskymppisellä mitään".”

Mitkä asiakkaiden tekemät virheet ärsyttävät?

"Jätetään cd:t kääntämättä takasin selausasentoon. Jos mä en mene kääntämään niitä oikeinpäin, niin seuraava asiakas saa ne syliinsä.

Vinyylit pannaan väärinpäin takasin tonne hyllyyn ja ihan eri paikkaan kuin missä ne oli. Mulla ei ole sit mitään käryä et missä jokin levy on, kun se on laitettu ihan eri laatikkoon".”

Diili-ohjelmaa kuvattiin täällä taannoin…

Markun lista:

PARHAAT KASARIPOP-LEVYT ABC: Lexicon of Love Frankie Goes To Hollywood: Welcome to the Pleasuredome U2: Rattle & Hum ("Ei kuulosta yhtään Uukakkoselta") Phil Collins: Face Value ("Eka Collinsin levy on hyvä, kaikki muu on ihan paskaa") Duran Duran: Duran Duran ("LP:n eka puoli on pelkkää asiaa, mut b-puoli on vähän tylsempi")

"Ne Diilin tyypit tuli ostamaan Beatlesien A Hard Day’s Night –levyä, kun tää oli ainoa kauppa missä oli alkuperäinen levy. Niiden piti saada se levy 45

mahdollisimman halvalla ja ne sai tingittyä paljon. Mä myin sen levyn lopulta samalla hinnalla kuin millä olin sen ostanut. En mä edes tiennyt, että ne oli Diilistä. Ne vaan kysy saako kuvata tän telkkariin. Jos mä olisin tiennyt niin mä olisin sanonut, että hakekaa Harkimolta lisää rahaa.

Täällä on kuvattu Ganes-leffaa, jotain kirjaohjelmaa, Vinyyliveijarit-dokumenttia ja muuta. Lisäksi paikka on esiintynyt Hesarissa ja paikallislehdissä. Joku asiakas tuli tänne, kun norjalaisessa lehdessä oli kuulemma tästä kaupasta juttu. Ei siis Hesan levykaupoista vaan nimenomaan Green Grassista.

Tossa seinällä on muuten Ganes-leffaa varten tehty erikoisversio Roadrunner-levystä, jota on tehty kaks kappaletta. Sisällä on alkuperäinen levy, mutta kannessa on leffan näyttelijät. Kun kuvaukset oli tehty niin kaikki muut leffassa käytetyt kamat huutokaupattiin, mutta noi levyt tuotiin tänne".”

Löytyykö sun kotoa vielä lisää levyjä vai onko kaikki täällä kaupalla?

"Mä oon yksi harvoista suomalaisista levykauppiaista, joilla on omat levyt himassa. Ja ne on vaan lisääntyny. 18 metriä plus kaupan levyjä 7 metriä, jotka tulee tänne sitten kun mä kerkeän 46

kuuntelemaan ne.

En usko, että myyn omia levyjä ikinä pois. Nehän on helvetin hyvä perintö pojille. Niissä on sit faijan elämä. Jos pojat menee myymään mun levyt niin mä tuun Hendrixin kanssa tuolta kuun takaa ja annan turpaan niille. Mutta kummallakin on omia vinyyleitä niin paljon, että ei ne varmaan myy niitä".”

Loppuun Markku lähettää terveisiä: "Kuunnelkaa niitä levyjä mitä ostatte, älkää kerätkö niitä. Mustikoita ja sieniä kerätään, muttei niitäkään kerätä enempää kuin tarvitsee".

Green Grass Records Fredrikinkatu 60

Töölön Pyörä Linnakoskenkatu 2

vasemmalla Uzva-yhtyeen ensimm채isen kasetin sis채kansi ja kiitokset Green Grassille...

47

SUURI KAURA PUURO TESTI teksti: Itävaltalainen Vesivelho piirros: Maria

Kaurapuuro on yksi suosikkiruoistani.

Parhaimmillaan puuro on hitaasti kypsennettynä marjojen, hillon tai hunajan kera.

Sekaan voi toki lisätä vielä maitoa tai kermaa täyteläisemmän maun aikaansaamiseksi. Tänä kesänä olen tykitellyt puuroa aamiaisen sijasta lounaaksi töissä: ruoanvalmistukseen ei kulu aikaa, annos on maukas ja täyttävä sekä helppo kuljettaa minne vain, kun kylmäsäilytystä ei tarvita.

mahdollisimman nopeasti kypsyvä arkipuuro. Suomi kaipaisi ehkä uuden Markus-sedän lisäksi parempia kaurahiutaleita suurkeittiöiden käyttöön, jotta puuron ilosanoma leviäisi laajemmalle.

Onneksi monesta kaupasta löytyy myös hyviä vaihtoehtoja kiirepuuroille.

Harvassa kulutustuotteessa pääsee yhtä pienillä panostuksilla ”huipulle”.

Tähän testiin on valittu kauppojen Puuroannos antaa energiaa pitkälle ajalle hyllyiltä kaurahiutaleita tavallista Eloja kuituakin saa erittäin helposti. Jostain vena-pakettia korkeamman hinnan luin, että ihminen pystyisi elämään lähes mukaan. Kaikki hiutaleet olivat luopelkästään kevytmaitoon keitetyllä kau- mua, mikä on varmasti joillekin merkirapuurolla ja parilla ravintolisällä. Tässä tyksellistä. tilanteessa puuroa pitäisi kuitenkin syödä useampi kilo päivässä, joten se muuttuu jo Puuroja kypsennettiin testissä kahdella turhan sairaaksi ihmiskokeeksi. eri tavalla: kaikille tuttuun tyyliin keittämällä ja satunnaisesti myös ”raakaKaurapuuro kärsii Suomessa huonosta puurona”, jolloin hiutaleet jätettiin yön maineesta, usein ansaitusti. Vuosien var- yli lautaselle kuuman veden kanssa. rella kauran voimakasta ominaismakua Lopputulos on kutakuinkin sama: hiuon häivytetty hiutaleista pois ja makupro- tale imee itseensä vettä ja muuttuu fiili on muuttunut miedoksi, pahimmilpuuroksi. Raakapuuron rakenne on laan pahviseksi, kun tavoitteena on ollut keitettyä puuroa irtonaisempi. Perinteisellä tavalla keitettäessä tykkään lisätä 48

49

hiutaleet n. 80-asteiseen veteen, jolloin puuron rakenteesta tulee hieman liisterimäisempi ja keitoksen pinnalle erittyy muhkea rasvakerros.

Helsingin Myllyltä valittiin maisteltavaksi kaksi erilaista hiutalepakettia: tavallinen kaurahiutale ja kuituinen kaurahiutale. Paketissa hymyilee se tatuoitu #loskatsuuhun -kokki, mistä ei heru ainakaan lisäpisteitä.

Alkuun kokeilin lafkan tavallisia kaurahiutaleita, joista sai miellyttävää ja hyvän makuista puuroa molemmilla kypsennystavoilla. Hiutaleet ovat todella tasaisen kokoisia ja muutenkin ehkä käsitellyimpiä (höyrytys, litistys, muita merkkejä tarkempi puhdistus).

Raakapuuro onnistui parhaiten testijoukosta. Hyvä peruspuuro, jonka saatavuus on mainio.

suus, voimakkaampi maku ja teollisen vaikutelman puute. Hiutaleiden joukkoon oli jäänyt kuoria, joita piti poistaa suusta syömisen aikana. Tässä tapauksessa se ei välttämättä ollut ollenkaan huono asia. Puuro tuntui jopa runolliselta, kun lautasella oli jotain muistuttamassa hiutaleiden alkuperästä.

Puuppolan Aitokaura –hiutaleita en meinannut ostaa ollenkaan ruman paketin takia. Onneksi nöyrryin muutama viikko sitten sillä hiutaleiden maku ja rakenne osoittautuivat erittäin hyviksi. Puuppolan myllyllä ei käsitellä muita viljoja kuin kauraa, mikä tuo mielenrauhaa keliaakikoille.

Riihipuodin Isän unelma-hiutaleet olivat höyryttämättömiä ja suurikokoisia, mikä jätti puuron rakenteen irtonaiseksi. Näissä oli ehkä voimakkain maku.

Toinen testattava, Kuituinen kaurahiutale, on saanut lisäkuitua vehnäleseistä. Kuitumäärä on saatu näin pumpattua ylös (kuitua 18 g / 100 g, tavallisessa puurossa 11 g), mutta maku on valitettavasti tympeä. Tätä syödessä pystyn samaistumaan puuroa vihaaviin yksilöihin: tiedät, että kuitu tekee hyvää vatsalle, mutta maku ei miellytä. Ei jatkoon, vältän tätä kuin ruttoa.

Malmgårdin kartanon valikoimasta löytyy monien muiden viljatuotteiden lisäksi myös kaurahiutaleita, joista syntyi erinomainen puuro melkein miten vain valmistettuna. Saatavuus on ehkä muita hiutaleita heikompi, minkä takia näitä ostaa mieluusti silloin kun paketin kohtaa luonnossa.

Kolme muuta valmistajaa olivat hyvin samanlaisia. Merkittävimpänä erona Helsingin Myllyn tuotteisiin oli rosoi-

Eri hiutaleiden väliltä löytyi siis pieniä maku- ja rakenne-eroja, mutta vähintään yhtä suuri merkitys onnistuneessa puurossa on keittotekniikalla. Ostakaa melkein mitä vain testissä mainittua.

50

OSTA PAITA

13 â‚Ź

https://holvi.com/shop/summerofstruggle/

51

a vall uraa

52 eaauk

e uu s j a tk lla ma

MAJAKANVARTIJA

kuva tai piirros: Maria

53

54

MAJAKANVARTIJA: YLÖS LUOLASTA EP 1. Varjojen tanssi 2. Ylös luolasta 3. Vain ajatukset jäävät http://majakanvartija.bandcamp.com/

cd und digi digiversio alk. 3 € cd ehkä kalliimpi kysy postituksesta suoraan bändiltä 55

CEEJAY

Vem är Ceejay?

"Helsinkiläinen dj, jonka taustalla vaikuttaa Arttu Lehtinen. 2014 on kolmas vuosi Ceejay-projektille, joka alkoi alunperin kaveriporukoiden musiikinsoitosta. Tällä hetkellä keikkailen viikottain helsinkiläisillä klubeilla - pääpainona minulla on ollut jo pidempään jamaikalainen reggae-musiikki, mutta myös kaikki tanssittava ja mielenkiintoinen soundi saa minut innostumaan.

Reggaessa ja dancehallissa vetoaa minuun eniten rytmi ja sanoitukset. Jos minusta ei olisi tullut dj:tä, olisin varmasti ryhtynyt tanssimaan dancehallia, sillä nimenomaan dancehall-tanssissa kiteytyy se Jamaikan katujen tunnelma eli vaarallinen ghettoelämä, mutta samalla älytön elämänilo ja positiivisuus.

56

Levyjensoittoni alkoi oikeastaan pikkuhiljaa etenemään vuosien 2010 ja 2011 vaihteessa, kun olin jo useamman vuoden käynyt säännöllisesti klubeilla fiilistelemässä kaikenlaista tanssimusaa, varsinkin reggaeta, joka tuli minulle tutuksi Redrumin legendaarisissa Reggae Sundays -illoissa. Yksinkertaisesti tuli vain fiilis, että tuota dj-juttua on pakko päästä kokeilemaan ja siksi hankin soittokamat kotiin.

Maailmalla reggaella ja dancehallilla menee lujaa, varsinkin nyt kun isot biisit kuten viimevuotinen Busy Signalin Bumaye saavat paljon soittoa radiokanavilla. Euroopassa muutenkin jamaikalainen musa on kerännyt ympärilleen vahvan kannattajakunnan, joka mahdollistaa artistien ja soundsystemien buukkaamisen klubeille lähes viikottain esimerkiksi Saksassa.

Kutsuisin itseäni uudemman polven dj:ksi siksi, että aloitin musansoiton juuri silloin kun dj-kontrollerit tulivat markkinoille ja sillä tiellä olen edelleenkin. Tällä hetkellä käytössäni kotona ja keikoilla on Pioneerin DJ-SR".

Helsingissä klubitarjonta on tällä hetkellä kaikin puolin kattavaa ja varsinkin nyt kesällä melkeinpä jokaiselle viikonpäivälle riittää reggae-bileitä.

Töitä pitää vielä tehdä sen eteen että juurtuneet mielikuvat reggae-musiikista saataisiin kitkettyä ja bileet avautuisivat varsinkin ihmisille, jotka yksinkertaisesti haluavat vain tanssia ja pitää hauskaa. Hienoa on nähdä se, että dancehall-tanssista on tullut suosittu harrastus Helsingissä ja muissakin suurissa kunnissa Suomessa, se vie mielestäni mielikuvaa reggae-klubeista freesimpään suuntaan.

Puhutaanko hetki skenen nykytilasta?

"Nuorena toimijana minun on tietysti vaikea kartoittaa sitä miten tilanne on muuttunut vuosien saatossa, sillä reggaeta on Suomessa ollut jo 70-80-luvuilta asti. Kuitenkin oman käsitykseni mukaan reggae ja dancehall on kulttuurina jatkuvasti yhä elinvoimaisempi Suomen skenekartalla.

Jukka Pojan ja Raappanan kaltaiset artistit ovat avanneet mahdollisuuksia uusille tekijöille ja mielestäni on mukava nähdä keikoilla mukana myös naisartisteja, kuten nyt nousua tekevä naislaulaja Aurora.

Tällä hetkellä ehdottomasti nostaisin esiin jamaikalaisista Suomessakin keväällä vieraileen Chronixx -nimisen nuoremman polven artistin, joka on noussut esiin roots revival -liikkeen keulakuvana. Hän on tuonut reggaen takaisin kuvioihin dancehall-villityksen jälkeen kantaaottavilla sanoituksillaan.

57

Dancehall on Jamaikan pop-musiikkia, joten sen paikkaa tuskin horjutetaan varsinkaan musiikin synnyninmaassa ja kyllä se edelleen paljon soi myös Suomessakin. Helsingissä huomaa kuitenkin sen että perinteinen reggae on se musiikki, johon ihmiset ovat aikoinaan rakastuneet ja sitä monet klubeille haluavat tulla kuuntelemaan. Toisaalta on myös uudempi sukupolvi, jotka ovat löytäneet bileet uuden dancehallin kautta. Tällä hetkellä ehkä etsitään sitä tasapainoa ja reggae-klubin sisältöä määritellään Suomessa täysin uudeksi".

Sinut tunnetaan varsin tuotteliaana dj:nä. Miksauksia tuntuu ilmestyvän koko ajan?

"Tähän lähtisin ehkä sen kautta että klubeilla soittaminen ja miksausten tekeminen ovat kaksi erilaista tilannetta. Klubilla tarkkailen enemmän yleisöä ja koitan valita sellaista musiikkia mikä siihen hetkeen tuntuisi toimivan.

Puolestaan miksauksissa saan kasata juuri niitä kappaleita, joista itse tykkään eniten. Miksaukset ovatkin eräänlainen tapa minulle rentoutua ja yhdistellä biisejä siisteillä tavoilla yhteen. Tykkään myös soitella nauhalle muuta musaa kuin reggaeta. Olen julkaissut esimerkiksi soul-, rock-, afrobeat- ja r&b -miksauksia".

58

Olet tehnyt hyvin monet julisteet Summer of Strugglelle ja muille tapahtumille…

"Julisteita olen tehnyt siitä lähtien kun aloitin soittamaan musiikkiakin. Tykkään siitä että voin yhdistää musiikkia ja visuaalisuutta töissäni. Mielestäni tapahtumajärjestämisessä juuri visuaalisuudella on nykyään suuri rooli ja olen tyytyväinen, että olen saanut kantaa korteni kekoon tämän visuaalisuuden edistämisessä. Minulta saa tulla rohkeasti kysymään graafista ilmettä minkälaiseen tapahtumaan tahansa, vastaan mielelläni haasteeseen!"

soundcloud.com/ceejay2 facebook.com/djayceejay

Artun uusi klubi Nosturin alakerrassa:

59

Testissä:

Teksti ja kuvat: Yanar Kettunen

SINN 556

Hankin mekaanisen rannekellon ja nyt Kvartsikoneisto on edullinen, tarkempi parin kuukauden käytön jälkeen on aika ja iskunkestävämpi eli se hoitaa monia pohtia hankintaa. ominaisuuksia mekaanista koneistoa paremmin. Mekaanisen kellon valintaa Mekaanisiin rannekelloihin luetaan käsin puoltaa kuitenkin parempi huollettaviritettävät ja automaattikellot. Niisvuus ja tietenkin se tietty fiilis. Minulla sä energiaa viisarien liikkeelle tuottaa on aktiivikäytössä yksi 1960-luvulla käyttäjä itse: koneiston jousi virittyy joko valmistettu kello, joka toimii edelleen vetonuppia käsin kiertämällä tai auto- riittävän moitteettomasti (aika pitää maattikoneistossa heilurin kautta käden säätää takaisin kohdilleen noin viikon normaalien liikkeiden ja painovoiman käytön jälkeen). Säännöllisellä huollolavulla. la kellon saanee säilytettyä samassa kunnossa vielä toiset viisikymmentä Kvartsikelloissa, jotka ovat nykyään vuotta. huomattavasti yleisempiä, koneiston vaatima energia tulee paristosta. Eron Kvartsikellon koneistosta ei, paristoa mekaanisen ja kvartsikoneiston välillä lukuun ottamatta, vaihdeta tai huollehuomaa helposti sekuntiviisaria seuta yhtä osaa vaan se on uusittava kerraamalla: kvartsikellossa sekuntiviisari ralla kokonaan. Toki on huomioitava, liikkuu sekunnin välein, kun taas mekaa- että halvemman hintaluokan mekaaninen koneisto siirtää energiaa tasainisissa kelloissa huollon kustannukset semmin ja viisari nytkähtää eteenpäin voivat ylittää hankintahinnan ja joskus muutaman kerran sekunnissa. koneistot kannattaa vaihtaa suoraan uuteen. Itsepetos on kuitenkin vahva 60

voima: näitä funktionaalisia koruja ei lopulta kannata perustella järjellä.

Ennen kvartsikellojen yleistymistä mekaanisia rannekelloja käytettiin kaikkialla ja lähes kaikissa tilanteissa. Rolex markkinoi itseään samalle kohderyhmälle kuin tänäkin vuonna, mutta yrityksen kakkosbrändi Tudor oli suunnattu selkeästi ruumiillista työtä tekeville. Omegan Speedmaster sai mainetta ollessaan käytössä ensimmäisellä kuukävelyllä (tai ainakin kuun pintaa muistuttavassa tv-studiossa).

Mount Everestin valloituksessa aikaa näyttivät Rolexin Explorer ja Smithsin Everest. Uudetkin mekaaniset kellot klaaraavat varmaan samat tilanteet,

mutta ehkä on järkevämpää hankkia muutama halpa kvartsikello yhden kalliin sijaan raksalle tai vuorikiipeilyyn ja heittää rikkoutunut yksilö pois. Joissain tapauksissa määrä korvaa laadun ja kalliimmat kellot voi jättää suosiolla pätemiseen.

Jokainen osaa yhdistää rannekellot Sveitsiin, mutta osaamista löytyy muualtakin. Olen tykästynyt saksalaisiin kelloihin, joita yhdistää pääsääntöisesti niukkaeleinen Bauhausista muistuttava muotoilu (nyt ei puhuta siitä kauppaketjusta), hyvä laatu ja sveitsiläisiä kelloja maltillisempi hinta.

Hintaero selittyy ainakin osin minimaalisella mainostuksella ja jälleen61

myyjien välttämisellä: moni kellopaja myy tuotteitaan itse eikä sponsoroi urheilukilpailuja. Saksalaisia kelloja ei siis löydy alan liikkeistä, mutta valikoiman selaaminen ja tilaaminen hoituu helposti valmistajien nettisivuilta. Insinöörien kannattaa tarkistaa Damasko ja Sinn, jotka valmistavat rujon näköisiä työkaluja ammattikäyttöön ja pätemiseen. Perinteikkäitä valmistajia ovat Stowa ja Laco, joilta löytyy molemmilta historiaa ilmailun parista (arvaatte varmaan minkälaisen ilmailun). Bauhaus-estetiikan ystäville on tarjolla Nomos Glashütte ja Junghans.

ajan näkee nopealla vilkaisulla.

Perusteina kellon valinnassa käytin pelkistettyä muotoilua, mekaanista koneistoa ja siedettävää hintaa. Toivoin myös, että kello kestäisi välillä raaempaakin käyttöä. Viimeistään tämä seikka vei minut insinöörisektorille ja valinta kallistui Sinniin.

Tilasin kellon H-linkkisellä teräsrannekkeella, joka on hyvin viimeistelty ja tuntuu miellyttävältä ranteessa. Myöhemmin hankin muualta nylonisen armeijanvihreän nato-hihnan larppaukseen ja muihin ”taktisiin” tilanteisiin.

Nahkahihnalle en koe ainakaan näin kesällä tarvetta. Rannekkeen vaihto onnistuu helposti paketin mukana tulleella työkalulla ja näin kellon yleisilmettä saa vaihdettua nopeasti hetken mielijohteesta.

556 on Sinnin entry level –malli, jonka hinta on selkeästi muuta mallistoa alhaisempi. Kello on hyvin pelkistetty, niin ominaisuuksiltaan kuin muotoilultaankin. Eniten arvostamani ominaisuus eli luettavuus on huippuluokkaa.

Kellotaululta löytyy kolme viisaria, päivämäärä ja hyvin vähän tekstiä, joten 62

Kellokotelo on ruostumatonta terästä. Kääntöpuolella on lasi, jonka läpi näkee koneiston toiminnassa. Maailmasta löytyy tosin muutakin tiirailtavaa, joten tätä ei tule katsottua oikeastaan ikinä. Kellon 38,5 mm halkaisija on pienehkö verrattuna tämän päivän pizza-lautasiin, mutta kirjoittajan naruranteisiin 556:n koko ja muotoilu sopii hyvin. Kello kestää vettä 200 metrin syvyyteen asti eli tavallisimmat arkiaskareet ja uintireissut onnistuvat myös. Laitesukellukseen kannattanee hankkia muu ajanottoväline.

Koneistona toimii yleinen ja kiitelty sveitsiläinen ETA 2428 –automaatti.

Tarkkuutta en ole lähtenyt mittaamaan itse, mutta hyvin luultavasti se

pysyy luvatulla vaihteluvälillä +-4-6 s / vrk. Tämä riittänee useimmille, myös minulle. Ajan pystyy virittämään tarkasti ”hacking seconds”-ominaisuuden avulla, sekuntiviisari siis pysähtyy aikaa säädettäessä. Käyntivara on 48 tuntia, joten kello voi lojua toista päivää käyttämättömänä ilman virittämistä.

Huonoina tai pientä lisäsäätöä vaativina puolina mainittakoon metallin kiiltävyys ja viisareiden luminesenssi.

Kellon ja rannekkeen metalli on ”satinoitua” eli ei kiiltävintä mahdollista, mutta pinta heijastaa valoa hieman liikaa omaan makuun. 556 herättäisi

vielä vähemmän huomiota erilaisella, himmeällä hionnalla.

Minuutti- ja tuntiviisarit sekä tuntimerkinnät hohtavat pimeässä. Ominaisuuden saa esiin pitämällä kelloa hetken auringossa tai lampun alla.

Luminesenssi ei kuitenkaan ole kovin kummoinen. Viisareista saa selvää, mutta pidemmän ajanjakson jälkeen viisarien lukemiseen joutuu käyttämään enemmän vaivaa. Eri kemikaaleilla tästä olisi saanut paremman Puutteista huolimatta uskallan näyttää littipeukkua. Kello pysynee käytössä monia vuosia.

63

ITALIA

Kolme asian tuntia äiää italialaisen musiikin kimpussa.

Piirrokset: Iina (pl. toi Italian kartta, joka on Googlen kautta napattu) 5 SATUNNAISTA SUOSITUSBIISIÄ ITALIALAISILTA YHDEN MIEHEN POPINSTITUUTIOILTA Padronen avainbiisi, jossa Battiato johdattaa kuulijansa tanssiin, joka FRANCO BATTIATO – CENTRO DI nostaa jalat kohti mystisen popuniversumin taivasta, eikä painovoiman GRAVITÀ PERMANENTE pysyvää keskipistettä koskaan löydy.

Valtavaa kansansuosiota Italiassa nauttiva Franco Battiato on elektroni- ANTONELLO VENDITTI – IN QUESTO MONDO DI LADRI sen progen pioneeri, mannermaisen filosofian tuntija, erakko, euroviiListan toinen kansansuosikki Antosuedustaja ja kiistaton popnero. Battiaton stoalaisen olemuksen ja mustien nello Venditti on vasemmistoaktivisti, aurinkolasien taakse kätkeytyy rockin AS Roma –kannattaja, nautiskelija (ks. tyypin facebook-sivulta kuva poskameleontti, johon verrattuna davidsensa MM-kisastudiosta), tyyliniekka bowiet ja muut angloamerikkalaisen ja läjäpäin levyttänyt laulaja-lauluntemaailman vastineet kalpenevat kuin brittiläisen ketjupubin mikrohampuri- kijä. Vuoden 1988 In Questo Mondo lainen seitsemän ruokalajin italialaisen Di Ladri on ylimalkaisella kuuntelulla juuri sellaista radioystävällistä italoillallisen rinnalla. Centro Di Gravità Permanente on Battiaton vuoden 1981 poppia, jota voi kuvitella kuulevansa new wave –klassikkolevyn La Voce Del pitserian taustamusiikkina missä text: Nudissimo Salone

64

LUCIO BATTISTI – WINDSURF WINDSURF Pysytään kasarin alussa, vaikka Lucio Battistin klassisimpana aikakautena pidetään 1970-luvun barokkipoplevyjen sarjaa. Tästä biisistä ei ole sen kummempaa tarinoitavaa, komeat synasoundit, tarttuvia koukkuja ja kesä Gardajärvellä - mikäs sen parempaa.

Hellepäivänä soimaan ja isot gelatot käteen joka ukolle.

ALBERTO CAMERINI – ITALIAN KIDS

ANGELO BRANDUARDI – IL GIOCATORE DI BILIARDO

Punkkari, homoikoni, italialaisen rockin harlekiini – Alberto Camerini ei ole muutamasta kasarihitistään huolimatta listan muiden herrojen tapainen kestosupertähti, vaan kulttisuosiota nauttiva vaihtoehtohahmo, jonka tuotanto temppuilee tahallisen sekä tahattoman komiikan ja joka suuntaan kurkottavan popakrobatian sirkuslavalla. Tälle listalle mukaan miehen tuotannosta pääsee Computer Capriccio -singlen B-puoli Italian Kids, jossa Camerinin teatraalinen ilmaisu ei lipsahda pelleilyn puolelle, vaan napakan mutta intensiivisen rock-kappaleen muodossa kuulijalle tarjotaan sosiologinen kuvaus 80-luvun alun italialaisnuorison hapuilusta kansallisen kulttuuriperimän ja angloamerikkalaisen popkulttuurin sekä postmodernin tietokoneaikakauden melskeessä.

Kikkarapäinen folk-viulisti Angelo Branduardi on ajaton hahmo, jossa henkilöityy koko Italian vuosituhantinen historia. Osa tuotannosta on kuuntelukelvotonta kitschiä, musiikillista keskiaikateemapuistoa, mutta se toinen puoli kurkottaa yli popin, klassisen ja kansanmusiikin rajojen tavalla, jossa nerous, hulluus ja melodiataju yhdistyvät niin kuin ne vain Italiassa voivat. Uskaltaisin luvata, että tätä parempaa biljardiaiheista biisiä et löydä.

kuv a

ssa

Nud

issim

o

tahansa maailmankolkassa. Venditti ei kuitenkaan ole mikään romanttista sanahelinää kaukokaipuisille suomalaisille eläkeläisnaisille tarjoileva erosramazzotti, vaan tähän harmittomaan popkappaleeseen hän tiivistää kaiken sen henkisen voiman, jota Hyviltä ja Oikeamielisiltä vaaditaan Italiassa aina vain jatkuvassa toivottomassa taistelussa varastelevia ja valehtelevia poliitikkoja ja muita kaksinaamaisia pyhimyksiä vastaan.

seuraavalla sivulla lisää...

65

ITALIA-PUNK viidellä kappaleella

by PAHA HAKKAAJA Noin ensialkuun toteamus – Italiaa ei ole tunnettu punkmaana. Hardcoren puolelta löytyisi lisää esimerkkejä Raw Powerista lähtien, mutta tässä pääpaino on perinteisemmällä tyylillä.

Ice and the Iced: We’ve Had Enough (7”EP, 1981) Hitti kärkeen. Neljän soinnun killeri.

Noin kuusitoistakesäiset nuoret kukot asialla (pakko olla, jos nimeää itsensä ”Ice F’Youx” kuten kitaristilaulaja. Fuck yous to everyone!). Treenikämppänsä nimi oli ”The Duke”. Tämän nimeämisen etymologia ei oikein aukea, mutta ei sillä ole väliä, jos siellä on tehty tälläinen biisi. Ei voi olla rakastamatta, tämä on PUNK. Yhtye julkaisi elinaikanaan vain tämän EP:n eikä siitä koskaan aikalaisena tullut isompaa nimeä. Biisin tunnettavuus kuitenkin kasvoi kyseisen levyn ollessa sisällytetty Killed by Death #77 -kokoelmalle (disclaimer: KBD-kokoelmat ovat keskittyneitä juuri tuntemattomien bändien esilletuomiseen) sekä ammattiskeittaja Corey Duffelin käytettyä kappaletta videollaan. ”If I think about all the hundreds times that you tried to stop me on the road I cross / and all the hundreds times in which you tried to tell me that my behaviour’s not one of the best / and then you tried to take my pretty little shoes off to make me sleep on your trashing white bed / I realize that the moral of the story is that you’re only stupid idiots grown too fast I said.... we’ve had enough now...”

66

Tampax: Ufo Dictator (Tampax / Hitler SS -split 7” 1980) Italiapunkista puhuttaessa tämä Ufo Dictator on varmaan Se Kaikista Tunnetuin kappale ja kyseinen split-EP legendaarinen. Mitä tuosta kertsistä voisi sanoa?

Hämmentävää, tyhjentävää, murhaavaa... noin yleisesti ottaen punk-biisiksi kappale on laittoman pitkä, mutta erottuupa toki joukosta. Absurdi aihe toki on valtaosa viehätystä eikä niinkään se sävel. Kannessa lukee ”Made in Vietnam by Napalm Records”. No, en sano mitään...

Tämän EP:n alkuperäispainoksen saamisesta omaan hyllyyn ovat kuriositeettjä metsästävät pop-olmit ja muut musa-autistit latoneet satoja euroja tiskiin. Onko tämä punk? Nykyään on onneksi tarjolla huokeaa bootleg-painosta pahimpia ufodiktaattorihaluja lievittämään.

Kandeggina Gang: Orrore (Sono Cattiva 7”, 1980) Italian vastine The Slitsille, eli mimmipunkilla mennään. Yhtyeen laulaja Jo Squillo (oik. Giovanna Coletti ) jatkoi musiikin tekemistä bändin hajottua ja loi menestyksekkään uran italodiskolaulajana (!) ja televisiokasvona. Tämä kappale julkaistiin yhtyeen ainoan singlen b-puolena. Tyypillinen punk-ralli, ei mikään soittotaidon riemuvoitto mutta rienaava kertsi jää soimaan päähän. Ei singlen A-puolikaan ole ollenkaan huono, mutta biisinä tämä on ehkä eheämpi.

Yhtyeen muut jäsenet eivät ilmeisesti jatkaneet musiikin tekemisen parissa, mutta referenssinä maailmankaan mittakaavassa puhtaasti naisista koostuvat punkbändit noilta ajoilta eivät olleet hirveän yleisiä.

67

Klaxon - The Kids Today (Klaxon 7”, 1984) Italo-oi!:ta roomalaiselta pitkän linjan bändiltä. Perustettu vuonna 1979 ja kasassa yhä. Draivia on melkein kuin Blitzillä tai Cock Sparrerilla, ei kalpene englantilaisille esikuvilleen lainkaan.

Tyyli on katupunk, musa on rehelllisten duunareiden kamaa eikä siihen liity ääriaineksen politiikkaa. Yhtye ei julkaissut 80-luvulla montaakaan biisiä ja omakustannettu EP mistä tämä biisi on, oli bändin ainoa oma levy.

Klaxon -nimi tarkoittaa kaiketi tietynmerkistä mm. autoista, junista ja laivoista löytyvää merkinantolaitetta/torvea (tai jotain sinnepäin). Ääntä on tarkoitus tuottaa ja silleens.

Decibel: Il Leader (Punk -LP, 1978) Pitäähän maailmasta tämänkin niminen bändi löytyä. Varhaisimpia genren bändejä Italiasta. Kyseinen kappale on yhtyeen ensimmäiseltä pitkäsoitolta vuodelta 1978. Levy on kekseliäästi nimetty ”Punk” ja julkaistu Spaghetti Records & Tapes Productions -lafkalla. Itseironia taisi olla hallussa.

Tässä on selkeästi kuunneltu ekan aallon brittipunkkia ja tehty aika tyylikäs pastissi. Biisi ikäänkuin kaatuu eteenpäin uhmakkaana, keinuva säkeistö eskaloituu kertsin rehvakkaaseen ”Follouzeliiider!”

-toistoon. Tyylikäs meno, saattaa aiheuttaa passiivista nyökkäilyä.

Yhtyeen laulaja Enrico Ruggeri on tehnyt pitkän uran lauluntekijänä, pop-laulajana ja mediahahmona. Hän muun muassa edusti Italiaa euroviisuissa 1993. En kyllä keksi, miksi Enrico haluaa esitellä videolla jakoavaimiaan.

HUOMIO! Kaikki nämä asiantuntijat soittavat levyjä Summer of Strugglessa bändien välissä.

68

ja yhteiskunnallinen kuohunta. Sekavassa sopassa oli mukana äärioikeiston ja -vasemmiston erllaisia ryhmittymiä, salainen poliisi, karabinieerit ja NATO Gladio-operaation muodossa. Liikehdintä vaikutti muusikkojenkin elämään.

Yhtyeitä vaadittiin paljastamaan poliittinen vakaumuksensa - puolueettomuus oli harvoin vaihtoehto.

Viisi italo-proge-albumia

- Il Agitatore

Kauan kauan aikaa sitten kultaisella 70-luvulla kukoisti rock-muusikin huumeinen sivuhaara nimeltään proge.

Britanniasta lähtöisin oleva genre oli suhteellisen suuressa suosiossa myös Italian maalla, ehkä ei niin suureksi yllätykseksi ottaen huomioon maan perinteet klassisen musiikin saralla.

Italo-proge ei suuresti eroa vastaavaan Britanniassa tehtyyn - olivathan Britannian progeyhtyeet suuria esikuvia genrelle. Maantieteellinen ero kuitenkin kuuluu usein selkeästi. Oman osansa musiikin muodostumiseen oli varmasti Italian ”lyijyn vuosilla” (anni di piombo).

Termillä viitataan aikaan 60-luvun lopusta 80-luvun alkupuolelle, jolloin koko Italiaa ravisutti lähes jatkuvat terrori-iskut

Muusikkona oleminen 70-luvun Italiassa ei ollut aivan helppo juttu. Jotkut fasistit tykkäsivät mukiloida pitkätukkaisia hippejä, mutta toisaalta äärivasemmistolaiset tungeksivat keikoille maksutta vedoten musiikin kuuluvan kaikille ilmaiseksi.

Usein keikat päättyivätkin jonkinasteiseen mellakkaan riehuvan yleisön ja heihin oikeutta pamputtavan poliisin välille.

Tästä syystä yhtyeiden oli vaikea ansaita leipäänsä keikkailemalla ja genrestä löytyykin monia uransa lyhyeen lopettaneita tähdenlentoja.

Tässä kerron hieman viidestä tutustumisen arvoisesta Italo-progealbumista.

Area, International POPular Group - Arbeit Macht Frei (1973) Kansainvälinen kyllä, mutta pop-musiikista todella kaukana. Area oli avoimesti radikaalivasemmistolainen ja antoi sen kuulua musiikissa ja sanoituksissaan.

Koska punkrokkia ei oltu vielä keksitty, poliittinen ilmaisu sai hieman erilaisen muodon. Albumi on omituinen, mutta yllättävän tarttuva sekoitus fuusiojazzia, progea, avant-gardea ja funkahtavaa gruuvausta. Kuunnellessa on helppo kuvitella ajalle tyypillinen sekasorto, ahdistus, viha, ilo, vapautumisen tunne ja toivo paremmasta huomisesta. ”Our music is 69

violent because there’s violence in the streets.” - Demetrio Stratos, Arean laulaja.

Stratos ei muuten ollut mikään turha kaveri. Tyttärensä kasvaessa Stratos huomasi, miten verbaalisten taitojen kehittyminen rajoittaa ihmisen äännevalikoimaa.

Ihmisen ääntelykyky on rajoitettu vain harvoihin sosiaalisesti hyväksyttyihin toimintoihin, kuten kielelliseen ilmaisuun ja harmoniseen lauluun. Stratokselle vokaalisten kykyjen tutkiminen ja rajojen tavoittelu olikin keino psykologiseen ja poliittiseen vapautumiseen.

Il Balletto Di Bronzo - Ys (1972) ”Ys” on Balletto di Bronzon toinen ja viimeiseksi jäänyt albumi. Ensimmäinen ”Sirio 2222”, oli perinteisempää psykedeelistä bluesrokkia edustanut teos, eikä siis vielä herätä progehämyn täyttä mielenkiintoa. Sirio 2222:n jälkeen yhtyeessä 70

tapahtui kokoonpanomuutoksia ja tuloksena oli Ys:ille niin erilaista musiikkia, että yhtyeen nimen pitäminen samana herättää lähinnä hämmennystä.

Ensikuulemalta lauluääni voi ärsyttää ja musiikki kuulostaa disonanssiselta häröilyltä. Kyseessä ei kuitenkaan ole avant-garde-kikkailu, vaan homma tehdään tiukasti rock-kontekstissa raivoisan rummutuksen ja kitaroinnin säestyksellä.

Levy onnistuukin usein saamaan kuuntelijan kyseenalaistamaan oman mielenterveytensä. Kiireinen rumpali ja kitaristi, hämäriä bassolinjoja, urkuja, mellotronia ja moogia - mikä voisi mennä pieleen?

Cervello - Melos (1973) Cervello on esimerkki Italian progebändeistä, jotka ehtivät julkaista vain yhden albumin lyhyen olemassaolonsa aikana.

Yhtyeen kitaristi-laulaja Corrado Rustici

jonkinasteista suosiota myös ulkomailla. Yritys päästä kansainvälisen yleisön suosioon oli niin kova, että Per Un Amico nauhoitettiin uudellen englanniksi (Photos Of Ghosts) ja myöhemmin kaikki tuotanto tehtiin suoraan englanninkielellä.

Aikasemmin samana vuonna julkaistun hittisinkun ”Impressioni Di Settembre” / ”La Carrozza Di Hans” tuomien rahan ja maineen avulla albumi päästiin nauhoittamaan poikkeuksellisen hyvissä olosuhteissa. Per Un Amico onkin soundeiltaan italo-progen parhaimmistoa. Musiikillisesti PFM edustaa hieman kevyempää, valoisampaa ja ehkä tutumman kuuloista progeosastoa. Levyllä kuullaan runsaasti akustista kitaraa ja pianoa, mikä ei kuitenkaan estä bändin hetkellisiä niitto-kohtauksia. oli vain 17-18-vuotias levyä tehdessään.

Rusticikin joutui aikoinaan vaikeuksiin, kun hänen yhtyeensä yritti pyytää rahaa keikasta: ”They used to assault you if you dared to ask for money, I remember that once I shut myself in my Volkswagen van trying to shelter from clubs and chains wielded by some exalted people.”

Epätyypiillisesti levyllä ei kuulla yhtäkään nuottia kosketinsoittimista. Tavallisten bändisoittimien lisäksi Melos on kyllästetty saksofoneilla, huiluilla ja vibrafonilla, mikä tekee soundista raikkaan kuuloisen. Melos on energinen albumi, jossa rauhalliset ja kiihkeät osat vaihtelevat miellyttävästi muodostaen hyvin soljuvan kokonaisuuden.

Museo Rosenbach - Zarathustra (1973) Toinen yhden albumin ihme. Synkkää ilmaisua ja raskasmetallisia rytmejä kovalla larppauskertoimella. ”Zarathustra” on tietenkin konseptialbumi Friedrich Nietzschen ”Näin Puhui Zarathustra”-teoksen teemoista. Levyn aihe ja kansitaiteen kollaasista löytyvä Mussolinin naamapotretti antoi samantein fasisti-leiman yhtyeelle. Yhtyeellä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä oikeiston tai poliittisen sanoman levittämisen kanssa. Levyn Nietzsche tulkinta on kaukana fasistisesta ja kansitaiteen he näkivät vasta levyä julkaistessa. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, eikä jatkoa seurannut huikealle debyytille.

Premiata Forneria Marconi - Per Un Amico (1972) Yksi harvoista yhtyeistä, joka saavutti 71

SUMMER OF STRUGGLE 2014 LA 26.7. @ TÖÖLÖNLAHDEN AMFITEATTERI KLO 15-21

Aikataulu: Tuukka Vatanen & The Foreign Legion 16:00-17:00 Mustat kalsarit 17:00-18:00 Good Omens 18:00-19:00 Skip Zone 19:00-20:00 Väliajoilla dj Paha Hakkaaja vieraineen.

Tapahtumaa tukevat: Tre Smeder Töölön Lions-klubi ehkä myös Helsingin kaupunki (ei tiedetä vielä)

72 sivua tässä lehdessä