Fulbright-stipendiaattina Yhdysvalloissa

Fulbright-stipendit tarjoavat vuosittain opettajille mahdollisuuksia tutustua amerikkalaiseen kouluun ja yliopistoon.

TEKSTI JA KUVA TUIJA KAE

Vuoden 2019–2020 Fulbright Distinguished Awards in Teaching -stipendiaateiksi Suomesta valittiin minut ja Oulun normaalikoulun opettaja Mika Vähäkuopus. Fulbrightohjelman rahoittaa Yhdysvaltojen ulkoministeriö, ja sen käytännön toteutusta hoitavat IREX-organisaatio ja Fulbright Suomi -säätiö. Mukana ovat myös isäntäyliopistot ja paikalliset koulut. Ohjelman tarkoituksena on lisätä osallistujien ammatillista osaamista ja luoda kestäviä suhteita ja yhteistä ymmärrystä Yhdysvaltojen ja osallistujamaiden opettajien ja heidän oppilaidensa välille. Ohjelmassa on melko vaativa akateeminen sisältö, joka koostuu eri osista: tutkimushanke (inquiry project), Fulbright-seminaarit, opetusteknologia-työpajat, yliopiston kurssit (audit courses, 1–2 yliopiston kandi- tai maisteritason kurssia) sekä kenttäkokemus paikallisessa koulussa (field experience). Lisäksi pitäisi varata aikaa paikalliseen kulttuuriin, nähtävyyksiin ja elämänmenoon tutustumiseen.

Minulla oli siis edessä kiireinen mutta erittäin kiinnostava kevät Fulbright-stipendiaattina. Tammikuun alussa lähdimme Mikan kanssa Washington D.C:hin kolmen päivän Fulbright-orientaatioon muiden opettajien kanssa. Meitä oli lukuvuonna 2019–2020 yhteensä 48 stipendiaattia 17 eri maasta. Olimme monikulttuurinen ja monipuolinen ryhmä eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä, joita kaikkia kuitenkin yhdisti opettajan ammatti ja kiinnostus niin koulutuksen kehittämiseen kuin amerikkalaiseen koulujärjestelmään ja kulttuuriin. Washingtonin päivät olivat täynnä ohjelmaa: tietoa ohjelman eri osa-alueista ja säännöistä, nopea vilkaisu Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmään ja tutustumista toisiimme. Kolmen päivän jälkeen siirryin oman Fulbright-joukkoni kanssa Syracuse Universityyn New Yorkin osavaltion pohjoisosaan, Mika taas suuntasi Arizonaan State Universityyn.

Stipendiaattina Syracuse Universityssa

Syracuse University eli SU on arvostettu yksityinen tutkimusyliopisto, jossa on noin 23000 opiskelijaa ja 5000 työntekijää. Se on Syracusen kaupungin suurimpia työnantajia. Yliopisto viettää 150-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Yliopistossa on 13 collegea, ja erityisen arvostettuja ovat journalismin, kansainvälisten suhteiden, biotekniikan ja kasvatustieteen laitokset. Yliopisto saa paljon tutkimusrahoitusta ja lahjoituksia alumneilta, kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa. Rahaa kertyy myös lukukausimaksuista, sillä undergraduate eli perustutkinto-opiskelija maksaa lukuvuodessa 75000 dollaria, ellei hänellä ole jonkinlaista stipendiä. SU:n väri on oranssi, ja se näkyykin katukuvassa, sillä yliopiston vaatteita myydään lähes joka kaupassa ja opiskelijat pukeutuvat erilaisiin SU:n vaatteisiin. Koko kaupunki kannustaa yliopiston urheilujoukkueita, ja pelipäivät ovat suosittua koko perheen ajanvietettä.

Kasvatustieteen laitoksen ulkomaiset opiskelijat ja Fulbright-opettajat osallistuivat kansainvälisiin messuihin omilla esittelypöydillään. Eurooppaa edustivat Suomi ja Irlanti. Kirjoittaja Tuija Kae on keskellä.

Puitteet SU:ssa olivat aivan mahtavat. Pääkampuksella sijaitsivat eri colleget, kirjastot, opiskelijaruokalat ja opiskelija-asuntoloita eli dormitories, muilla kampuksilla oli enemmänkin opiskelija-asuntoja ja joitakin keskuksia, joissa sai ostaa ruokaa, pestä pyykkiä tai käydä kuntosalilla. Pääkampuksen upeassa Barnes Centerissa oli tarjolla monenlaisia liikuntamahdollisuuksia. Tästä kaikesta me Fulbright-stipendiaatitkin saimme nauttia ilmaiseksi.

Me stipendiaatit asuimme kaikki lähekkäin South Campuksella rivitalon tyyppisissä asunnoissa, kaksi opettajaa jakoi yhden asunnon. Minun kämppikseni oli israelilainen psykologian opettaja Yael, jonka kanssa tulimme toimeen loistavasti. Pian meistä koko SU:n Fulbright-joukosta syntyi yhtenäinen ryhmä, joka vietti aikaa yhdessä eri tavoin. Kutsuimmekin joukkoamme Fulbright-perheeksi. Meillä oli yhteisiä illanviettoja, joissa syötiin eri maiden ruokaa, tanssittiin, laulettiin karaokea, pelattiin lautapelejä, katsottiin leffoja, pidettiin visailuja. Minulle jäi monia hyviä ystäviä eri puolilta maailmaa. Minulla oli myös onni saada ystäväperheekseni ihanat amerikkalaiset Cindy ja Tim, joiden kanssa ehdin viettää aikaa.

Oppimismuotoilua ja inkluusiota

Suomen opiskelijaelämästä oli jo vierähtänyt aikaa, mutta hyvin sopeuduin uuteen rooliini yliopistossa. Valitsin SU:ssa kaksi kurssia: Instructional Design, Development & Evaluation eli oppimismuotoilua ja Collaborative Teaching for Inclusive Education eli erityispedagogiikkaa ja inkluusiota koulumaailmassa. Molemmat olivat minulle varsin uusia aihepiirejä. Kursseilla vaaditun kirjallisuuden lukemisessa oli hommaa, kahdesta kolmeen kirjaa kurssin aikana ja lisäksi liuta eri artikkeleita joka tunnille. Yhdysvalloissa oppitunnit tai luennot perustuvat pitkälti vuorovaikutukseen, joillain kursseilla tuntiosallistuminen on osa arviointia. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää pystyä tuomaan esille omia perusteltuja mielipiteitään ja ajatuksiaan ryhmäkeskusteluissa. Suosittua on myös pienryhmissä tapahtuva lead a discussion: kukin opiskelijoista vuorollaan johtaa keskustelua vaaditusta kirjallisuudesta. Eipä päässyt luennoilla takariviin piiloutumaan. SU:ssa oli käytössä myös virtuaalinen opiskeluympäristö Blackboard, josta löytyivät kurssimateriaalit, esimerkiksi videot ja vaaditut artikkelit. Sinne myös palautettiin kirjalliset työt.

Osa ohjelmaa olivat myös osallistujien Fulbright-seminaarit, joita meillä oli kerran viikossa kasvatustieteen laitoksella. Aloitimme aina lämmittelytehtävällä eli community builder -harjoituksella, jonka kukin opettajapari vuorollaan veti. Sitten keskustelimme jostakin opetusalan aiheesta (esimerkiksi teacher leadership tai media literacy) ja kuulimme esityksiä eri maiden koulujärjestelmistä. Itselleni jäi eniten mieleen indonesialaisen opettajan Yulin esittely koulustaan ja erityisesti heidän koulupuvuistaan, joita vaihdellaan päivien mukaan.

Kenttäkokemus koulussa

Itselleni tärkeäksi osoittautui myös kenttäkokemus paikallisessa koulussa. Oma kouluni oli East Syracuse Minoa High School eli lyhyesti ESM. Opettajapartnereina minulla oli todella mukavat English as New Language (ENL) -opettaja Sue Ritter ja englanninopettaja Jenn Kirchoff. ESM on erittäin hyvin varustettu, hyvätasoinen noin tuhannen opiskelijan high school. Pidin esityksiä Suomesta ja omasta koulustani Sotungin lukiosta, opetin Suen pienelle opiskelijaryhmälle englantia ja osallistuin mahdollisimman monen eri aineen tunnille. Maailmanhistorian tunnilla keskustelin esimerkiksi kylmästä sodasta suomalaisesta näkökulmasta. Minuun teki suuren vaikutuksen amerikkalaisten opettajien intohimo työhönsä ja koulun valtava opetustarjonta. Opetustilat olivat tasokkaita, ja kaikilla opiskelijoilla oli käytössä kannettavat tietokoneet koulun puolesta. Kännyköiden käyttö oppitunneilla oli täysin kielletty. Tietotekniikka oli luonteva osa opetusta, vaikka oppitunneilla myös keskusteltiin paljon ja tehtiin ryhmätöitä. Koululla oli oma tv-studio ja päivittäinen uutislähetys. Missään Suomen lukiossa en ole nähnyt yhtä laajaa opetustarjontaa, erityislukioissakin yleensä keskitytään johonkin alaan. Tarjolla oli jopa yhteistyökursseja Syracuse Universityn kanssa, esimerkiksi rikosteknisen tutkimuksen kurssi, josta sai suoraan yliopiston opintopisteitä.

Amerikkalaisen koulutusjärjestelmän ero Suomeen tuli esiin esimerkiksi siinä, että jokainen koulualue (school district) rahoittaa itse koulunsa, eli alueen veropohjalla ja päättäjien intresseillä on suuri merkitys koulun varustetasoon, opiskelijoiden opiskeluvalmiuksiin ja opettajiinkin. Lyhyesti tämän voisi kiteyttää: mitä vauraampi alue, sitä paremmat koulut. Suomalaisesta näkökulmasta katsoen koulutuksen eriarvoisuus näyttäisi olevan suuri haaste Yhdysvalloissa. Toinen iso ero Suomeen oli jatkuva opettajien ja opiskelijoiden arviointi niin koulun kuin osavaltion tasolla. Oppilaiden pärjäämisestä osavaltion kokeissa (New Yorkin Regents Exams) on tullut oppilaitoksen ja sen opettajien tason mittari. Opiskelijoiden lähtötasolla ei tuntunut tähän arviointiin olevan vaikutusta.

Nautin todella elämästäni Syracusessa, ja paljon koettavaa olisi ollut vielä edessä. Mutta sitten iski koronavirus ja maailmanlaajuinen pandemia. Ensin SU ja alueen koulut siirtyivät etäopetukseen, sitten meitä Fulbright-opiskelijoita kehotettiin pysymään pelkästään kampusalueella, lopulta 16.3. Yhdysvaltojen ulkoministeriö ja IREX kehottivat kaikkia Fulbright-opettajia palaamaan kotimaihinsa niin pian kuin mahdollista. Ei auttanut kuin pakata tavarat, siivota asunto, hyvästellä uudet ystävät ja lähteä kotimatkalle. Loppukevään Fulbright-työt hoituivat etäopetuksena ja verkkokokousten avulla. Kokemukseni Yhdysvalloissa jäi siis lyhyemmäksi kuin piti, mutta onneksi sain viettää siellä upeat 2,5 kuukautta. Suosittelen Fulbright-stipendijaksoa kaikille!

KIRJOITTAJA

Tuija Kae on englannin opettaja ja vararehtori Sotungin lukiossa ja etälukiossa Vantaalla.

Job shadowing – uusia ideoita työhön

Job shadowing eli toisen opettajan työn seuraaminen tai ”varjostaminen” on yksi tapa oppia uutta ja kehittyä työssä. Ruotsinopettaja Susanna Laine suosittelee job shadowingia – erityisesti kohdekielisessä maassa.

Osallistuin job shadowingiin viime vuoden marraskuussa, jolloin pääsin viikoksi ”varjostamaan” ruotsalaista englanninopettajaa Tukholman lähelle Södertäljeen. Suosittelen ehdottomasti job shadowingia kaikille kieltenopettajille, joille tarjoutuu siihen mahdollisuus. Jos pääsee seuraamaan opettajakollegan työskentelyä ja kouluelämää varsinkin jossain kohdekielisessä maassa, viikosta saa todella monipuolisen hyödyn irti. Job shadowing oli ainakin minulle yksi antoisimmista ja monipuolisimmista täydennyskoulutuksista, joissa olen koskaan ollut.

Olen taustaltani ruotsin ja englannin opettaja, mutta englantia en ole opettanut yli 10 vuoteen vaan olen saanut keskittyä pääkieleeni ruotsiin. Työskentelen Helsingin aikuislukiossa. Koulullamme on useita yhteistyötahoja. Tällä hetkellä opetan lukion B-ruotsia perinteisten aikuislukion iltakurssien lisäksi ammattiopiston kaksoistutkintolaisille, Sörkan vankilakoulussa ja verkkokursseilla. TEKSTI JA KUVA SUSANNA LAINE

Erasmus ja job shadowing

Koulullamme on menossa Erasmus-hanke, jonka aiheena ovat toiminnalliset ja luovat opetusmenetelmät. Hanke on tarkoitettu opettajien kouluttautumiseen, opiskelijat eivät osallistu. Kiinnostuin ajatuksesta päästä tämän hankkeen myötä job shadowing -jaksolle Ruotsiin hakemaan uutta inspiraatiota työhöni joltakulta luovia ja toiminnallisia menetelmiä käyttävältä kieltenopettajalta. Samalla pääsisin tutustumaan paremmin ruotsalaiseen kouluun ja kylpemään viikoksi kielessä ja kulttuurissa.

Minulla ei ollut valmiina sopivia yhteyksiä Ruotsiin, joten lähdin jo ajoissa vajaa vuosi ennen suunniteltua matkustusajankohtaa etsimään kontaktia. Liityin ruotsalaisten kieltenopettajien Facebook-ryhmään ja lisäsin sinne ilmoituksen asiasta. Eräs opettaja ilmiantoi entisestä työpaikastaan ex-kollegansa, englanninopettajan, johon otin yhteyttä. Tästä ensimmäisestä Facebook-ryhmän vinkistä asiat lähtivät rullaamaan. Ajankohdaksi valikoitui marraskuun viimeinen viikko, sillä sijaiskustannuksia ei matkasta saanut tulla. Tuolla viikolla minulla oli vain kaksoistutkintolaisten kokeita, jotka työtoverini valvoivat oman kokeensa ohessa.

Job shadowing edellyttää ainakin Erasmus-hankkeen sisällä jonkin verran byrokratiaa. Oli tunnusten hankkimista ja erilaisten lomakkeiden täyttöä, mutta kaikesta selviää

Susanna Laine muistelee lämpimästi job shadowing -kokemuksiaan.

mielestäni aika pienellä vaivalla, kunhan on ajoissa liikkeellä. Auttaa tietenkin, jos koululla on osaava hankekoordinaattori. Minä saan kiittää erityisesti kollegaani ja koulumme hankekoordinaattoria Hannaa, jolta sain paljon tietoa ja apua hakuprosessin eri vaiheissa.

Varjostusta Örjanskolanissa

Varjostamani opettaja oli Maria Eloranta, joka työskentelee Örjanskolanissa Södertäljen kunnassa. Örjanskolan on noin 300 oppilaan steinerkoulu (waldorfskola). Örjanskolanissa ja Örjangymnasietissa voi opiskella esikoulusta (F-klass) lukion loppuun asti (klass 12) saman katon alla. Steinerpedagogiikkaan painottunut koulu sopi minulle kumppanikouluksi tähän projektiin erinomaisesti, sillä taidekasvatus, luovuus ja toiminnallisuus ovat steinerpedagogiikan keskiössä.

Suomalaislähtöinen Maria Eloranta on työskennellyt steineropettajana Ruotsissa yli 30 vuoden ajan. Englannin ohella Eloranta opettaa historiaa ja uskontoa. Kävimme kaiken sähköpostinvaihdon ruotsiksi, ja paikan päällä sovimme, että puhumme vain ruotsia, jotta saan maksimaalisen kielihyödyn viikosta. Olin onnekas päästessäni varjostamaan juuri Maria Elorantaa, sillä tavallisen kouluopetuksen lisäksi hän työskentelee opettajankouluttajana Waldorflärarhögskolanissa Tukholmassa. Elorannalla sattui varjostusviikollani olemaan kahtena päivänä workshopeja englanninopetuksen menetelmistä pätevyyttään täydentäville steinerluokanopettajille, ja minä pääsin niihin mukaan.

Ideoita opetukseen

Örjanskolanissa seurasin oppitunteja alakoulun 5. luokasta lukion viimeiseen vuosiluokkaan asti. Enimmäkseen seurasin eri opettajien englannintunteja, mutta olin mukana myös kulttuurihistorian, uskonnon, kuvataiteen ja eurytmian (steinerkoulun oma oppiaine) oppitunneilla. Tein oppitunneilla kiinnostavia havaintoja ja sain opetusideoita oppiaineesta riippumatta.

Seuraamillani lukion oppitunneilla minuun teki suuren vaikutuksen oppiaineiden luonteva integroituminen aiheiden käsittelyssä ja opetuksen keskusteleva ja osallistava luonne. Steinerkoulussa suurin osa lapsista ja nuorista on tuntenut toisensa – ja monet opettajatkin – jo pienestä esikoululaisesta lähtien. Opiskelijat voivat varmasti tuntea olonsa turvallisemmaksi ja rennommaksi tunneilla verrattuna vaikkapa moniin suomalaisiin lukiolaisiin, joilla opetusryhmän kokoonpano ainakin jonkin verran vaihtuu aina kurssilta toiselle siirryttäessä.

Kolmen päivän otoksen perusteella oppitunneilta jäivät päällimmäisenä mieleeni muun muassa opiskeltavien asiakokonaisuuksien laajuus, ”ison kuvan” tarkastelu ja aiheiden ja oppiaineiden yhdisteleminen. Kielten tunneilla huomiota kiinnittivät oppituntien suullista viestintää ja tarinallisuutta painottavat harjoitusmuodot kuten tarinoiden ääneen lukeminen eri tavoin ja tekstien sisältöjen kertominen omin sanoin. Opiskelijat kirjoittivat muistiinpanoja ja kuvittivat oppimaansa käsin (lukio-opiskelijoista osa teki tätä tosin digitaalisesti).

Reissusta palasi innostunut ja voimaantunut opettaja. Takataskussani on nyt monia uusia käytännön opetusideoita, joille olen suunnitellut sopivaa paikkaa omilla kursseillani. Niin ikään minulla on enemmän omakohtaista tietoa ja pikku anekdootteja kerrottavanani, kun opiskelemme kursseilla esimerkiksi Suomen ja Ruotsin lukio-opiskelun eroista. Ymmärrän nyt myös paremmin steinerkoulusta meille ”tavalliseen” lukioon tulevia opiskelijoita, ja tunnen ylipäätään steinerpedagogiikkaa paremmin.

Antoisia kohtaamisia

Örjanskolanin lämpimässä ilmapiirissä ja viikon aikaisissa mukavissa kahdenkeskisissä kohtaamisissa vahvistui ajatus, joka on viime aikoina muutenkin pyörinyt mielessäni: opettajan ja opiskelijan välinen kohtaaminen on hyvin tärkeä asia – ja ihmisten välinen kohtaaminen ylipäätään. Sillä, että me opettajat haluamme tutustua opiskelijoihimme ja olemme oikeasti kiinnostuneita heidän oppimisestaan ja kuulumisistaan, on iso merkitys opiskelijoiden koulussa viihtymiselle ja opintoihin sitoutumiselle. Koulun yhteisöllisyyteen ja opetusryhmien ilmapiiriin ja ryhmäytymiseen kannattaa ja pitää mielestäni panostaa enemmän siitäkin syystä, että opiskelijoiden kokema stressi ja yksinäisyys ovat nykylukiossa yleisiä ja vakavia ongelmia. Olen iloinen siitä, että tämä asia linkittyy myös tulevaan lukion uuteen opetussuunnitelmaan (LOPS2021), jossa hyvinvointiosaaminen on nostettu yhdeksi kaiken opetuksen läpäisevistä laaja-alaisen osaamisen taidoista ja opiskelijan hyvinvoinnin tukeminen yhdeksi Helsingin kaupungin painopistealueeksi.

Vaikka varjostusviikko poikikin minulle juuri niitä uusia toiminnallisia ja luovia opetusmenetelmiä, joita lähdin hakemaan, viikon paras anti taitaa sittenkin liittyä ihmisiin ja kohtaamisiin. Ensinnäkin olin superonnekas, kun sain Maria Elorannan kaltaisen lämminsydämisen monialaisen ammattilaisen yhteistyökumppanikseni tähän projektiin. Tunsin itseni tervetulleeksi Örjanskolaniin kiireisen opettajan arjen keskelläkin. Maria oli laatinut minulle mielenkiintoisen ja monipuolisen viikko-ohjelman ja auttoi auliisti käytännön järjestelyissä.

Örjanskolanin lukiotunneilla juttelin suomalaisen vaihtoopiskelijan kanssa, joka pystyi vertaamaan suomalaista ja ruotsalaista steinerlukiota toisiinsa. Tämän opiskelijan mukaan opiskelussa on huomattava ero. Hän piti enemmän ruotsalaisesta koulusta, jossa taidepainotteisella lukiolinjalla saa keskittyä vahvemmin taideaineisiin koko lukion ajan. Vaihto-opiskelijan mukaan Ruotsissa huomaa selvästi sen, ettei lukiossa ole ylioppilastutkinnon kaltaista valtakunnallista päättötutkintoa, johon opiskelu tähtää.

Yksi hauskimpia hetkiä oli alakoulun 5. luokan englannintunnin alussa, kun suomalaisuuteni kirvoitti lapsissa monenlaisia kysymyksiä ja kommentteja: Min mormor är också finsk! Vi åkte till Helsingfors på höstlovet. Gillar du Mumin? Finland är ju världens lyckligaste land. Varför jobbar du som svensklärare, i Finland? Viimeisen kysymyksen ansiosta pääsin minäkin vähän opettamaan, ennen kuin englannin tunti pyörähti käyntiin.