Tempus 1/2022

Page 20

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Lentoemännästä

lehtoriksi Alanvaihtajista kertovan sarjan toisessa osassa Hanna Holtari kertoo pitkästä polustaan opettajaksi. Kokemus toisenlaisesta työympäristöstä tuo aineksia yhteiskunnallisen osaamisen edistämiseen. TEKSTI JA KUVA HANNA HOLTARI

K

ävin kouluni Helsingissä. 9-vuotiaana hain pääsykokeiden kautta saksalaiseen kouluun, jossa ei edellytetty aiempaa kielitaitoa. Saksan kieli tarttui väkisin, koska lähes kaikki aineet opettiin saksaksi. Se oli eräänlaista kielikylpyä altaan syvässä päädyssä. Ensimmäisen lukiovuoden jälkeen halusin takaisin suomenkieliseen opetukseen, joten siirryin iltalukioon päättämään lukio-opintoni.

taan vielä laajempaa kielitaitoa kuin nykyään. Saksan kielen osaaminen englannin ja ruotsin lisäksi oli itselleni eduksi. Lentoemännän työ opetti paljon vieraista kulttuureista, mutta ennen kaikkea se kasvatti vuorovaikutustaitojani ja kykyä pärjätä mitä erikoisimmissa tilanteissa. Ikävintä oli epäsäännöllinen työaika, yötöitä suorastaan inhosin. Säännöllinen tilipussi ja muut vakituisen viran tuomat edut merkitsivät kuitenkin paljon.

Lentoemännän työ opetti paljon vieraista kulttuureista, mutta ennen kaikkea se kasvatti vuorovaikutustaitojani ja kykyä pärjätä mitä erikoisimmissa tilanteissa. Ei ainakaan opettajaksi Ylioppilaskirjoitusten jälkeen minun oli vaikea tehdä valintaa siitä, mitä haluaisin opiskella. Olin lukiovuosina muuttanut omaan asuntoon Helsingin keskustaan, ja itsenäinen elämä edellytti säännöllisiä tuloja. Tein paljon erilaisia töitä, myös opettajan sijaisuuksia. Sijaisuuksien jälkeen olin varma, että opettajaksi en ainakaan halua. Samoihin aikoihin huomasin, että Finnair etsi lisää matkustamohenkilökuntaa. Tulin valituksi kurssille monivaiheisen haun jälkeen. Siihen aikaan Finnair edellytti hakijoil-

20

1/2022

Hanna Holtari ja villakoira Aida Saksan Alpeilla ennen koronaa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.