2 minute read

Tutustu Utsjoen kulttuuri- ja paikallishistoriaan Ulriikan kulttuuri- ja hiljentymispolulla

Ulriikan kulttuuri- ja hiljentymispolku kulkee valtakunnallisesti ja saamelaisille merkittävässä kulttuuriympäristössä, Utsjoen kirkkomaisemassa, joka muodostuu markkinakentästä, kirkkotuvista alueineen, Pyhän Ulriikan sakastista hautausmaineen, Utsjoen pappilasta ja sen pihapiiristä sekä nykyisestä kivikirkosta. Ne kaikki ovat luokiteltu arvokkaiksi, suojeltaviksi ja varjeltaviksi kohteiksi.

Polku, joka on saanut nimensä alueella sijainneesta Pyhän Ulriika kirkosta, on Utsjoen kirkkotupayhdistyksen talkoilla ja Leader Pohjoisin Lappi ry:n investointituella rakentama vajaan kolmen kilometrin polku, joka vie kulkijansa 1600-luvulta aina nykypäivään. Sen lähtöpaikka on kirkkotuvilla, josta se jatkuu pappilan aidan viertä kohti nykyistä hautausmaata.

Advertisement

Matkalla ylitetään Ylä-Seitikon silta ja noustaan loivaa rinnettä ylös. Hautausmaan pohjoislaidalta se palaa takaisin alempaa polkua Markkinasaaren sillalle, josta se jatkuu Utsjoen siidan vanhalle talvipaikalle ja 1600-luvulla perustetulle markkinapaikalle, Markkinasaareen. Markkinapaikalta polku vie pappilan niityn laidalle, mistä avautuu näkymä Mantojärvelle ja pappilan pihapiiriin. Pappila, joka on C. L. Engelin arkkitehtitoimiston suunnittelema, on valmistunut vuonna 1843.

Polku jatkuu niityn laitaa kohti Pyhän Ulriikan hautausmaata, sakastia ja sen laidalla seissyttä kirkkoa. Hautausmaan laidalla oleva sakasti rakennettiin v. 1776 ja se on Utsjoen vanhimpia rakennuksia. Pyhän Ulriikan puukirkko valmistui 1700, jolloin Utsjoki oli osa Koutokeinon kappeliseurakuntaa ja molemmat kuuluivat Ruotsin kuningaskuntaan. Kirkkoa ei enää ole, sillä se purettiin ja myytiin Norjan puolelle, kun uusi kivikirkko valmistui. Vanhalta kirkkopaikalta polku jatkuu maantien yli kohti kivikirkkoa. Se rakennettiin vuosina 1850–1853 Suomen suurruhtinaskunnan keisari Nikolai I:n myöntämällä tuella.

Kirkolta polku lähtee nousemaan Kirkkopahdalle vanhaa postipolkua pitkin. Polku on osa tunnettua, vuosisataista kulkureittiä Inarista Utsjoelle. Se on toiminut virallisena postinkuljetusreittinä 1800-luvun lopulta aina 1950-luvun lopulle saakka, jolloin Utsjoelle valmistui maantie. Postipolku kertoo kulkureittien historiasta ja niiden muutoksesta. Postipolku, joka on monin paikoin jäänyt nykyisen maantien alle, kulkee Utsjokilaakson valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Reitin varrella on säilynyt valtion rakennuttamia, postimiesten yöpymispaikaksi tarkoitettuja postitupia, muun muassa Utsjoen kylällä, Kalgujoen rannalla seisova pieni hirsitupa. Se on valmistunut 1920–1930-lukujen vaihteessa.

Ulriikan polun päätepiste on Kirkkopahdan korkeimmalla kohdalla, josta on näkymä Mantojärvelle ja Mantokosken niskalle. Kirkkotupayhdistys on talkoillut näköalapaikalle hirsisen avolaavun, jossa kulkija voi levähtää, nauttia eväistään ja ihailla edessään avautuvaa järvi- ja tunturimaisemaa. Laavussa ei voi tehdä avotulta, sillä maasto on tulenarkaa eikä lähistöllä ole vedenottopaikkaa. Tällä paikalla voi sananmukaisesti hiljentyä kuuntelemaan omaa sisintään ja luonnon ääniä. Aikoinaan, kun kivikirkkoa alettiin rakentaa 1850, tuli Oulun läänin kuvernööri Alexander Lavonius tarkastamaan rakennuspaikkaa. Tästä käynnistä muistoksi oli kirkon oululainen rakennusurakoitsija, läkkiseppä Magnus Dahlbäck, tehnyt muistotaulun ja pystyttänyt sen polun varteen. Valitettavasti taulu on aikojen saatossa kadonnut.

Avolaavulta palataan polkua takaisin kirkolle ja sen pohjoispäästä voi laskeutua portaita myöten takaisin kirkkotuville. Alueella on kaikkiaan 13 rakennusta ja vanhimmat tuvat, käräjä- ja voudintupa, ovat olleet asiakirjojen mukaan nykyisen pappilan lähellä jo 1725. Alun alkaen kirkkotuvat ovat olleet yksittäisten sukujen ja perheiden rakentamia ja omistamia, käräjä- ja voudintupa lukuunottamatta. Museovirasto kunnosti paikalla olleita ja palautti muutamia alueelta pois vietyjä tupia 1970- ja 80-luvuilla. 2000-luvun alussa perustettiin Utsjoen kirkkotupayhdistys, joka huolehtii tuvista Saamelaiskäräjien tuella. Kirkkotupa-alue on kesäisin museokäytössä, Utsjoen seurakunta pitää lähetyskahvilaa kahvituvassa ja käräjätuvassa on paikallisen käsityöyhdistys Šiellan kesämyymälä. ●

Gáregasnjárga–Karigasniemi

KOHTEITA

1. Karigasniemen Áilegas

2. Akujoen putoukset

TENONLAAKSON REITTI

PITUUS 145 km

KESTO 2–4 päivää

KOKONAISNOUSU 1326 m

VAIKEUSASTE (1-10) 3

KORKEIN KOHTA 192 m

Paistunturin erämaa-alue

Utsjoen kunta – Ohcejoga gielda piste

This article is from: