Uusien opiskelijoiden opas

Page 37

Muita yhdistyksiä

Akateeminen jaloviinaseura Jallu Akateemisen jaloviinaseura Jallun tarkoituksena on päihdetyön sekä Jaloviinakulttuurin edistäminen ja tutuksi tekeminen kaikissa muodoissaan aaltolaisten ynnä muiden akateemisten keskuudessa. Järjestämme Jaloviinan ystäville erilaisia tilaisuuksia, juhlia ja ekskursioita. Jallu harrastaa vain terveellisiä asioita, kuten esimerkiksi Jaloviinaa, urheilua, Jaloviinaa, porkkanoita ja Jaloviinaa. Järjestämme lähes kuukausittain tapahtumia joissa toteutamme jaloa aatettamme. Liity mukaan joukosta jaloimpaan ja käy katsastamassa nettisivumme! Nähdään tapahtumissa! www.jallu.org jallu@list.ayy.fi

Otaantumisen Vastaliike - OtaVa Oletko ollut joskus kampuksella yli kuukauden käymättä sen ulkopulella? Tuntuuko siltä, että muu maailma pitää sisällään jotain nähtävää? Ei hätää - Otaantumisen Vastaliike, OtaVa on alkuvuodesta perustettu uusi yhdistys, joka nimensä mukaisesti pyrkii estämään Teekkarikylässä asuvilla esiintyvää otaantumista. OtaVa järjestää lukuvuoden aikana ja erityisesti kesäaikaan matkoja Otaniemen ulkopuolelle, aina Etelä-Eurooppaan asti. Helpoiten matka taittuu OtaVan omalla kulkupelillä, 11-metrisellä matkailuautolla, jossa saa matkustaa kerrallaa

72

yhdeksän ihmistä. Yhdistyksen jäsenet saavat lainata tätä Ford-merkkistä kaunokaista myös omia matkoja tai illanviettoja varten. Muhkeasta koosta huolimatta kuljettajalta vaaditaan vain BC-kortti sekä jonkinlainen käsitys Otaniemen ulkopuolisestakin tieliikenteestä. Muistakaa: elämää on Otaniemen ulkopuolellakin! otavah@list.ayy.fi

Otaniemen Jäynäkilpailu Aina on hyvä hetki jäynätä! Jäynä on käytännön kepponen tai tapahtuma, jonka tarkoitus on aiheuttaa riemua jäynääjissä sekä jäynän kohteissa ja suuressa yleisössä. Se on luonteeltaan yllätyksellinen, kekseliäs ja tekniikan keinoja hyväksikäyttävä. Jäynä on huumorin ilmentymä ja hyväntahtoinen tapaus, jonka tarkoitus on usein ihmisten hauskuuttaminen. Toki jäynällä voidaan ottaa kantaa myös johonkin yhteiskunnalliseen epäkohtaan. Otaniemen 24. jäynäkilpailu on käynnissä! Osallistua voi ilmoittamalla jäynänsä mukaan vähintään 12 tuntia ennen sen tapahtumista. Jäynäysaika päättyy 15.4.2011 klo 15.04, jonka jälkeen joukkueilla on 17.4.2011 klo 17.04 asti aikaa toimittaa ensimmäinen versio jäynänsä dokumentaatiosta mahdollista esikarsintaa varten. Jäynien hulwaton esittely tapahtuu vuoden päräyttävimpänä päivänä 26.4.2011 klo 12.00! www.jäynä.fi.

Otaniemen Stalkkaajat Kutsumme sinut mukaan monikansalliseen yhteisöömme. Joukossamme pääset toteuttamaan itseäsi niin kätköilijänä kuin stalkkaajanakin. Ulkomaanmatkoja (mm. Bremen, Hampuri, Edinburgh) Mäenlasku-, mölkky- yms. kisoja Juhlia grilli-illoista vuosijuhliin. Tule tekemään asioita, joita olet aina halunnut tehdä! Annamme siihen mahdollisuuden! www.otaniemenstalkkaajat.org IRC: !otaniemenstalkkaajat!

Otaniemen ympäristöseura OYS Onko ympäristö ja ekologisuus lähellä sydäntäsi? Siinä tapauksessa sinun kannattaa tutustua Otaniemen ympäristöseuraan. OYS kerää yhteen ympäristöasioista kiinnostuneita Aaltoyliopistolaisia ja järjestää aiheeseen liittyvää toimintaa laidasta laitaan. Ydintoimintaamme kuuluu ympäristöaiheisten teema- ja saunailtojen lisäksi retkeily. OYSin retkillä pääset tutustumaan luontoalueisiin pääkaupunkiseudulla ja kauempanakin; näkökulmista, joista et asioita muuten ehkä tulisi katsoneeksi. Lisäksi päivystämme viikottain Otaniemen kierrätyskeskuksella, jonne voit kätevästi tuoda käytettyjä tavaroitasi ja tehdä löytöjä. Lisätietoja tapahtumistamme saat parhaiten verkkosivuiltamme tai liittymällä sähköpostilistallemme. http://oys.ayy.fi oys@list.ayy.fi

POLyteknikkojen Lähi- ja Ulkoavaruuden Xqrsiot (POLLUX) Haluatko nähdä omin silmin Saturnuksen renkaat, Jupite- rin kuut, Andromedan galaksin, Orionin suuren kaasusu- mun ja Herkuleen pallomaisen tähtijoukon? Haluatko ra- kentaa ja laukaista omatekoisia pienoismalliraketteja? Ha- luatko mukaan viettämään iltaa mukavaan, tähtitieteestä, raketeista ja avaruudesta yleensäkin kiinnostuneeseen po- rukkaan? Jos vastasit mihin hyvänsä edeltävistä kysymyk- sistä kyllä, kannattaa sinun ehdottomasti liittyä Polluxiin, AYY:n tähtitiedekerhoon. Järjestämme kerhoiltoja, excursi- oita alan yrityksiin sekä leffailtoja. Tähtiretkillä puolestaan tarjoamme kaikille aaltolaisille mahdollisuuden päästä pois kaupungin valoista ihailemaan tähtitaivasta ja katsele- maan sen ihmeitä, joita ei välttämättä ennen edes tiennyt siellä olevan. Pienoismallirakettitoiminta on myös hyvin ak- tiivista, ja tarkoituksenamme on järjestää ainakin kaksi peruskurssia vuosittain. Tervetuloa mukaan! pollux.ayy.fi pollux@list.ayy.fi

Polyteknikkojen Radiokerho ry Polyteknikkojen Radiokerho on Aalto-yliopiston elektroniikkarakentelusta ja radioamatööritoiminnasta kiinnostuneiden opiskelijoiden yhdistys. Toimintaamme kuuluvat kurssit, saunaillat,

Vapaa-aika | 73


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.