Sukuviesti 5/2019

SUKUVIESTI

5 2019

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

Hyvää ja sukurakasta joulua!

5 2019

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Virta ole halki edessä airon, Eine Kuismin 7 Yli 4000 suomalaisen sota­vangin tiedot

16

Kärkkäisten sukupäivät Kiuruvedellä, Risto Kärkkäinen

18

Lukkarinen-Lukkari sukuseura kokoontui Kolilla, Timo Lukkarinen

8 9

20 Kalle Päätalo 100 vuotta, SKS 21 Mikään hyvä ei ole kertojalle helpon takana,

uudessa verkkopalvelussa

Sotasurmasampo 1914–1922 Nyländska släktforskardagen blev en succé, Irina Baehr-Alexandrowsky

Eine Kuismin

10

”Hyvät toimintatavat jakoon ja poikimaan”, Marko Wahlström

23 Kaksi mielenkiintoista Päätalo-kirjaa 24 Muistikuvia SYT:n hallituksesta 1980-luvun

12

Tissarin Sukuseura kokoontui Mikkelissä, Veikko Tissari

26 Sukuyhdistykselle oma pöytä­standaari vai

13 Keskusliiton syyskokous suunnitteli tulevaa 14 Pietikäisiä pilvin pimein Kiuruvedellä, Leena ja Leila Pietikäinen

15

Kansallisarkisto kehittää digitaalisia tutkijapalveluitaan

lopulta, Timo Sotavalta

vaakuna vai molemmat? Raino Ojansivu

28 Karjalan Liiton 80-vuotisjuhlavuosi, Saija Pelvas 30 Pärssisiä Muolaalla 1617–1721, Matias Eronen 33 Naiset näkyviin 34 Karjalan Sivistysseura, Santeri Palviainen 36 Demokratian muisti -teos on Vuoden arkistoteko 37 Lukunurkka: Merenkulkijoiden siirtolaisuus & Suomen kansan taiat ja loitsut

38 Lukunurkka: Lyhyt historia meistä kaikista & Eletty historia

39 Lukunurkka: Nasakka kirja Maaningan Raatikaisista, Heikki Manninen

Kannessa: Helsingin keskustassa sijaitseva Aleksanterinkatu joulukatuna nähtynä Kolmensepänaukiolta vuonna 1979. Kuva: Volker von Bonin / Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0, kuvalähde: Finna.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 40. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus, tilaukset ja ilmoitusmyynti) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2020 Nro Ilmestyy 1/20 vk 7 2/20 vk 16 3/20 vk 25 4/20 vk 40 5/20 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry

Aineisto Varaukset 10.1.

7.1.

6.3.

21.2.

8.5.

24.4.

21.8.

7.8.

30.10.

16.10.

Sukuseurojen keskusliiton hallitus ja toimisto sekä Sukuviesti-lehden toimitus P.S. Emme lähetä joulu­ tervehdyksiä postitse, vaan tuemme kotimaisia hyvän­ tekeväisyys­kohteita.

IR

Kiitämme kaikkia jäseniämme, yhteistyö­kumppaneitamme ja lehden lukijoita kuluneesta vuodesta. Toivotamme rauhallista joulua ja vilkasta sukuvuotta 2020.

PÄ Ä K

Historia opettaa – vai opettaako?

JO

I T US

Asiat eivät useinkaan mene niin kuin itse toivoisimme. Joudumme eteenpäin päästäksemme pysähtymään ja ottamaan askeleita taaksepäin. Sama pätee niin sukututkimukseen kuin muuhunkin elämään.

Historioitsija Ira Vihreälehto pohti isoisänsä etsintöjen pitkittymistä yli viiden vuoden urakan jälkeen näin: ”Jälkeenpäin ajatellen on toki hyvä, etten löytänyt isoisää heti ensimmäisenä, sillä silloin olisivat jääneet kirjat, sivustot, blogit ja tapahtumat toteutumatta sekä muiden etsinnät ehkä avustamatta. Mutta kyllä etsintä tuntui pitkältä pettymysten sarjalta, eikä näihin kannata ryhtyä, jos on vähääkään järkevä ihminen.” Lisää Iran suhteellisen tuoreita tunnelmia sivulta neljä alkaen.

Tässä, kuten monessa muussa tapauksessa voimme todeta, että sinnikkyys joskus palkitaan. Jos ei löydy isää tai isoisää, saattaa löytyä jotain muuta mielenkiintoista. Jatketaan siis etsintöjä kukin tahollamme, toinen toistamme tukien. Toistan itseäni, mutta sanonpa taas kerran, että sukuharrastus on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Sukuharrastus antaa meille historiallista perspektiiviä, johon voimme peilata tämän päivän elämäämme. Oliko ennen kaikki paremmin? Tätä lehteä kootessamme jäin taas pohtimaan kuinka vähän aikaa meillä Suomessa on saatu nauttia hyvinvointivaltion suomista eduista.

Kalle Päätalon 100-vuotisjuhlavuonna mekin muistelemme Kallen elämäntyötä suurella kunnioituksella. Jauhosäkit ovat kahden suuren kirjailijamme elämässä olleet isossa osassa. Päätalo ei koskaan unohtanut kuinka alentavaa oli hakea kunnantalolta jauhosäkki isän sairastaessa ja toimeentulon nollaantuessa. Köyhien kohtelussa ei ivasanoja tuohon aikaan säästelty. Kotikuntani Nurmijärven kerrotaan maksaneen Aleksis Kiven hoidosta tämän Tuusulassa asuvalle veljelle viisi säkkiä rukiita vuodessa. Ovat varmasti nuo molempien suurmiesten jauhot ja rukiit tulleet useaan kertaan maksetuiksi. Kalle Päätalon elämää muistelemme sivulta 20 alkaen.

Vaikka olot ovatkin parantuneet, vielä meillä on paljon tehtävää tasaarvoisen huomisen hyväksi. Pelastakaa lapset -järjestön joulukeräyskampanjassa kerrotaan, että Suomessa on tällä hetkellä 120 000 köyhää lasta. Köyhien perheiden lapset kokevat muita useammin yksinäisyyttä ja kiusaamista. Usein köyhyys myös periytyy sukupolvelta toiselle. Osattomuus sairastuttaa monin tavoin. Autetaan köyhiä lapsiperheitä ja muita tuen tarvitsijoita kukin kykymme mukaan. Myös joulun jälkeen.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta kaikille lukijoillemme.

Hyvää ja rauhallista joulua ja onnea tulevalle vuodelle 2020!

Sukuseurojen keskusliiton toimisto ja Sukuviesti-lehden toimitus ovat suljettuna 16.12.2019–7.1.2020. Sähköposteja luetaan viiveellä osoitteessa toimisto@suvut.fi.

Eine Kuismin pääsihteeri SUKUVIESTI 5 · 2019

3

PMMP:n Lautturi on ollut Iran suosikkilauluja ja hän kuunteli sitä paljon ensimmäistä kirjaansa kirjoittaessaan. Kirjassa on jopa sanoituksia mukana, ja sitten bingo! mies on lautturi.

Virta ole halki edessä airon Historioitsija Ira Vihreälehto on hämmästyttävän ehtiväinen. Päivätyönsä ohella hän on kirjoittanut kirjoja, luennoinut ahkerasti eri puolilla sukututkimuksesta ja ennen kaikkea kadonneiden sukulaisten etsinnöistä. Iran opastuksella ja perustamansa Kadonneet sukulaisetFacebook-ryhmän avulla moni etsintä on päässyt käyntiin ja tuloksiakin on jo tullut. Tänä vuonna Iran isä sai mieluisaakin mieluisamman isänpäivälahjan tyttärensä etsintöjen ansiosta.

Tapasimme historioitsija Ira Vihreälehdon kanssa marraskuussa Arkistojen päivänä Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipisteessä. Ira oli kutsuttu luennoimaan aiheesta Kadonneiden sukulaisten jäljillä. Vihreälehto on etsinyt kadonnutta isoisäänsä yli viisi vuotta ja noista vaiherikkaista ja välillä täysin toivottomiltakin tuntuneista etsinnöistä Ira oli tullut kertomaan.

Sukuviestin lukijoille nuo etsinnät ovat tulleet tutuiksi, onhan aiheesta ollut juttuja useassa aikaisemmassa numerossamme. Ensimmäisen kerran toimittaja Kati Laitinen haastatteli Iraa vuonna 2016, jolloin oli juuri ilmestynyt kirja Tuntematon sotavanki – Venäläistä isoisää etsimässä. Kirjan kirjoittamiseen innoittivat huhupuheet, joiden mukaan Iran isän isä olisi ollut venäläinen sotavanki. DNA-testit kuitenkin osoittivat sekä Iran että hänen isänsä olevan perimältään vahvasti suomalaisia. Tulos oli pettymys. Eikö tässä ollutkaan mitään jännää?

4

SUKUVIESTI 5 · 2019

Arkistoja tutkiessaan Ira sai selville, että Otavan koulutilalla työskennelleet vangit olivat olleet heimosotavankeja. Johonkin noista suomalaissukuisista vangeista Iran Lempi-mummo oli siis rakastunut. Aikana, jolloin isä oli saanut alkunsa, koulutilalla oli viisitoista sotavankia ja niiden joukosta piti alkaa etsimään sitä oikeaa isoisää.

Läheisen hätää hankalampi sivuuttaa Tuntematon sotavanki -kirja kiinnosti lukijoita ja Irasta tuli monelle vastaavassa tilanteessa olevalle tukihenkilö ja auttaja. Samalla myös oma etsintä jatkui.

Iran isoäidin ja isoisän tarina sai paljon julkisuutta kirjan ilmestyttyä ja eri medioiden tartuttua aiheeseen. Sukujen vaiettuja salaisuuksia alettiin rohkeasti nostaa päivänvaloon. Se ei vielä tänä päivänäkään kaikille sopinut ja sen saivat Ira ja isänsä tuntea nahois-

saan osan sukulaisista kääntäessä heille selkänsä. Onneksi he eivät siitäkään lannistuneet, vaan ryhdyttiin hakemaan uusia ja uusia etsintäkanavia.

Ira puhui aiheesta ahkerasti eri tapahtumissa ja tutustui uusiin ihmisiin ja heidän tarinoihinsa. Pian hänellä oli valtavasti aineistoa, jossa oli tarinoita ja kokemuksia neuvostosotavangeista ja heidän elämästään suomalaisilla maatiloilla. Suomessa on tutkittu vankileirien tapahtumia, mutta tutkittua tietoa ei ole maatiloilla työskennelleistä sotavangeista, vaikka heitä sijoitettiin eri tiloille vuosittain noin kymmenen tuhatta.

Kaikkiaan sotavankeja oli jatkosodan aikana Suomessa noin 67 000. Vangeista joka kolmas menehtyi, suurin osa kuoli nälkään. Historiantutkija Mirkka Danielsbacka on todennut sotavankien kohtelun Suomessa muistuttaneen kansanmurhaa. Danielsbacka on myös todennut, että vankien kurjuuden läheltä näkevien sydän yleensä suli. Tämä näkyi hyvin maataloissa, joihin vankeja lähetettiin työhön. Siellä uusia venäläisiä renkejä pidettiin parhaimmillaan lähes perheenjäseninä. Mitä kauemmin läheinen kosketus hätää kärsivään ihmiseen jatkuu, sitä hankalampi hätää on sivuuttaa.1 Ira Vihreälehto tarttui osaltaan aiheeseen puoli vuotta esikoiskirjan ilmestymisen jälkeen. Syntyi teos Kunnes rauha heidät erotti – Neuvostosotavankien ja suomalaisten suhteet jatkosodan aikana (Atena, 2018).

1940-luvulla aviottoman lapsen saaminen oli hyvin häpeällistä eikä monellakaan ollut taloudellisia mahdollisuuksia hoitaa lasta yksinhuoltajana. Lapsia annettiin paljon adoptoitaviksi sen ajan tapaan usein tylysti lehti-ilmoituksella.

Taakka oli vähintään kaksinkertainen, jos kyse oli sotavangin lapsesta. Odotettavissa olisi ollut jopa vankeusrangaistus ja niinpä asioista visusti vaiettiin. Kyse oli kuitenkin ihmisistä ja ihmisten inhimillisistä tunteista eli kuten Sukuviestin otsikossa (1/2018) todetaan: Sotavanki ei ollut kaikille vihollinen. Iran kautta ja avulla moni vaiettu tarina on nähnyt päivänvalon ja on voitu todeta, että häpeän aika on ohi.

ka esitettiin myös sikäläisessä tv-ohjelmassa. Matkan ajan Ira oli kovin sairas eikä äänikään meinannut enää kulkea. Hän sai kuitenkin asiansa esitettyä ja lähti kotiin Tampereelle, jossa lääkäri totesi Iran sairastuneen keuhkokuumeeseen.

Kotona Iraan otti yhteyttä Suomessa asuva Maria Gurina, joka oli nähnyt ohjelman Petroskoin vierailullaan. Maria lupasi auttaa etsinnöissä. Ira päätti ottaa tietysti avun vastaan, vaikka toivottomuutta oli jo ilmassa, ja lähetti mummolta löytyneessä valokuvassa esiintyvän Ivan/Juho Anashkinin tiedot etsijälle.

Ei mennyt kuin muutama päivä, kun Maria sai yhteyden Anashkinin sukulaisiin venäläisen sosiaalisen median kautta. Selvisi, että Ivan/Juho oli jo kuollut, mutta veljensä Nikolai oli vielä elossa. Hän lupautui antamaan DNA-näytteen ja taas jäätiin odottamaan tuloksia.

Löytyi. Isoisä nimittäin!

Muutama päivä ennen marraskuista Hämeenlinnan tilaisuutta oli tullut uusinta tietoa. Nikolain testivastaukset olivat saapuneet. Isoisä oli vihdoinkin löytynyt!

Ira oli moneen kertaan mielessään suunnitellut, miten toimisi, jos joskus saisin tiedon isoisän löytymisestä. Hän matkustaisi isänsä luo ja menisi soittamaan ovikelloa kukkapuska kädessään. Vaan toisin kävi. Malttamattomaksi itseään kuvaileva Ira oli junassa matkalla työpaikalleen, kun testivastukset ilmestyivät läppärin näytölle.

Televisiohaastattelu ja se viimeinen oljenkorsi Entäpä se isoisän etsintä? Kuinka se on edennyt? Viime kesänä Ira oli jo vähällä luovuttaa. Keväällä Petroskoissa järjestetyssä seminaarissa Ira kertoi tarinansa, jo-

Iran mummo Lempi säilytti albumissaan kuvaa, joka oli tärkeä johtolanka etsinnöissä. Sen taakse on kirjoitettu ”Muistoksi 1943” ja jos alla on nimi, juuri se on repeytynyt. Oikealla on Ivan Anashkin. Kun suku löytyi, niin ilmeni, että Ivan oli säilyttänyt itsellään samaa kuvaa kuolemaansa asti.

1. Historiantutkija Mirkka Danielsbackan Suomen ja Pohjoismaiden historian väitöskirja (v. 2013) Vankien vartijat – Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941–1944. LECTIO PRAECURSORIA 5.12.2013.

SUKUVIESTI 5 · 2019

5

Todettuaan, että nyt tuli täyspotti, Ira valitsi kädet täristen isänsä numeron ja kuiskaili täydessä junanvaunussa tälle uutisen. Isä ei häkellykseltään osannut muuta sanoa kuin useaan kertaan kiitos, kiitos. Sitten molemmat alkoivat tahollaan sulatella asiaa.

Sain Iralta viestin muistaakseni samana aamuna: ”Löytyi. Isoisä nimittäin! Dna-testin tulos tuli!” Voi mikä liikuttava ja riemukas hetki. Ryhdyin tietysti heti kyselemään lisää. Siinä vaiheessa oli tiedossa, että (Juho) Ivan Anashkin, oli syntynyt vuonna 1923 ja asunut sekä Petroskoissa, jossa kävi lukion, ja sodan jälkeen sitten Sortavalassa. Hän joutui vangiksi jatkosodan aikana syksyllä 1941. Hänet lähetettiin töihin Otavan koulutilalle Mikkelin lähelle keväällä 1943. Siellä hän tutustui vuonna 1943 Iran isoäitiin Lempiin.

Vuonna 1944 Ivan Anashkin liittyi heimopataljoonaan ja katosi ja liittyi mahdollisesti uudelleen punaarmeijaan gulagin rangaistuksen välttääkseen. Sodan jälkeen hän kuitenkin päätyi gulagiin, hiilikaivokselle Permin lähelle. Vapauduttuaan hän toimi Sortavalan ja Valamon välillä lautturina.

Ei siis ihme, että PMMP-yhtyeen vuonna 2009 julkaisema Lautturi on yksi Iran lempikappaleista. Paula Vesalan sanat ovat aina puhutelleet syvästi lautturin pojantytärtä:

vat silti sankareita, pystyivät unohtamaan vihollisuudet sodan keskellä, kohtaamaan toisia ihmisinä, rakastamaan.”

Teksti: Eine Kuismin Kuvat: Ira Vihreälehdon arkisto

Viekää minut sinne missä hän on.

Virta ole halki edessä airon.

Viekää minut sinne missä hän on.

Lautturi kuule mitä mä toivon.

Erilaisia ihmisyyden kuvia Mitä mietteitä Iralla on kaiken tämän jälkeen? Näin hän kertoo tapaamisemme päätteeksi päivänä, jolloin talvisodan syttymisestä on kulunut 80 vuotta: ”Tänään medioita tai Twitteriä selatessa on nationalistinen sävy varsin väkevä ja päällimmäisenä se ’yksi tarina sankaruudesta’. Oli kuitenkin yhtä monta sotaa kuin oli sotaveteraania ja heidän perheitään.

Väinö Linnan Tuntemattomasta heitä löytyy, kokonainen kirjo erilaisia ääniä, erilaisia ihmisyyden kuvia.

Minun isovanhempieni tarina ei sovi näihin ’tarinoihin kunnian päivistä’, mutta väitän että he oli6

SUKUVIESTI 5 · 2019

”Kuvassa isoisäni sieltä rajan toiselta puolen.

Hän taisteli sekä puna-armeijan, että heimopataljoonan joukoissa, jatkosota katkaisi petroskoilaisen lukiolaisen koulunkäynnin hänen ollessaan 18-vuotias”, Ira Virheälehto kirjoitti sosiaalisessa mediassa jakamansa kuvan yhteyteen talvisodan muistopäivänä 2019.

Yli 4000 suomalaisen sota­vangin tiedot uudessa verkkopalvelussa Talvisodan 80-vuotismuistopäivän kunniaksi julkaistiin Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa 1939–1945 -verkkopalvelu. Palvelu perustuu Suomesta ja Venäjältä koottuihin arkistomateriaaleihin. Tiedot ovat osa Sotasampo-sovellusta.

Uusi Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa 1939–1945 -verkkopalvelu kokoaa yhteen yksityiskohtaisia tietoja yli 4000 suomalaisvangista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun verkkopalveluun on kerätty tiedot paitsi Neuvostoliitossa 1939–1944 sotavankeudessa kuolleista myös Suomeen palautetuista suomalaisvangeista.

Sovelluksen taustalla on vuosina 2016–2017 toteutettu Kansallinen sotavankiprojekti, jonka tarkoituksena oli luoda kattava dataja verkkopalvelu Neuvostoliitossa sotavankeudessa olleista suomalaisista. Kehitystyö ja viimeistely jatTalvisodan vankeudesta palanneita suomalaisia sotilaita karanteenileirillä Helsinkuivat vuosina 2018–2019.

Projektissa ovat olleet muka- gissä keväällä 1940. Karanteenissa tulijat kuulusteltiin, heidän haavansa ja sairauna Aalto-yliopisto, Sotavainajien tensa hoidettiin ja he saivat puhtaat vaatteet. Kuvalähde: VALPO I/Kansallisarkisto. muiston vaalimisyhdistys, Kansallisarkisto ja Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden keskus (HELDIG). vellusta voivat hyödyntää sekä tutkijat että muut asiasta kiinnostuneet henkilöt. Tarjolla on datan ohella työkaluja, joilla voi esimerkiksi laskea tilastoja sotaTäysin uutta tietoa vangeista sekä visualisoida tietoja.

Sotavangit-tietokannassa on hyödynnetty arkistomaSotavangit-sovellus laajentaa semanttiseen webiin teriaalia Venäjältä, ja mukana on runsaasti täysin uut- perustuvaa Sotasampo-verkkopalvelua, joka julkaisee ta tietoa. Palvelussa on muun muassa suomalaisten ja linkittää suomalaisia talvi- ja jatkosotiin liittyviä aisotavankien venäläisiä vankeusdokumentteja, talvi- neistoja. Vuonna 2015 julkaistu Sotasampo on saavutsodan vankikortteja ja jatkosodan kuulustelulomak- tanut suuren suosion. keita suomeksi käännettyinä. Aineistoon kuuluvat – Sillä on ollut jo 570 000 käyttäjää, eli noin 10 myös suomeksi ilmestyneen venäläisen Sotilaan Ää- prosenttia suomalaisista on vieraillut verkkopalvelun ni -lehden digitoidut vuosikerrat ja kymmenet vuo- sivuilla, Aalto-yliopiston professori ja HELDIG-kessina 1999–2000 tehdyt entisten sotavankien leikkaa- kuksen johtaja Eero Hyvönen kertoo. mattomat haastattelut.

Järjestelmää kehittävät ja ylläpitävät Aallon ja Sovelluksessa jokaiselle sotavangille on tehty oma HELDIG-keskuksen tutkijat. sivu, johon on linkitetty kaikki häneen liittyvät tiedonmuruset. Avointa linkitetyn datan palvelua ja so- > http://sotasampo.fi SUKUVIESTI 5 · 2019

7

Sotasurmasampo 1914–1922 Marraskuussa avattu Sotasurmasampo uudistaa ja laajentaa Kansallisarkiston aiempaa Sotasurmat 1914–1922 -tietokantapalvelua. Päivitetty tietokanta sisältää 1 700 uutta kuolintapausta.

Kuvakaappaus Sotasurmasampo 1914–1922 -sivustolta.

Uusi verkko- ja datapalvelu yhdistää tiedot vuoden 1918 sisällissodan ja sen aikaisten vankileirien sekä ensimmäisen maailmansodan ja heimosotien uhreista. Sotasurmasampo 1914–1922 -tietopalvelu laajentaa ja uudistaa Kansallisarkiston aiempaa Suomen sotasurmat 1914–1922 -tietokantapalvelua. Sotasurmiin liittyvät aineistot ovat nyt ensimmäistä kertaa julkaistu avoimena, linkitettynä datana, joka on esimerkiksi tutkijoiden vapaasti hyödynnettävissä.

Alun perin vuonna 2002 julkaistun sotasurmatietokannan aineistoja on korjattu ja laajennettu merkittävästi eri lähteistä ja mukaan on otettu muun muassa sisällissodan taisteluihin liittyvä uusi tietokanta. Päivitetty tietokanta sisältää nyt noin 41 000 sodissa surmatun tiedot, kun alkuperäisessä versiossa menehtyneitä oli reilu 39 500.

Vuosien varrella julkaistut uudet tutkimukset ovat paljastaneet uusia surmatapauksia tai vanhat kuolintiedot ovat tarkentuneet. Kaikkiaan uusia kuolintapauksia on vuoden 2002 jälkeen varmistunut 1700.

8

SUKUVIESTI 5 · 2019

Uutta tietoa on löytynyt muun muassa Tammisaaren ja Hennalan punavankien kohtalosta.

Uusien kuolintietojen ohella uusi Sotasurma-tietokanta sisältää pari tuhatta sisältöpäivitystä. Tarkennukset voivat liittyä esimerkiksi kuolinaikaan tai -tapaan.

Palvelun hakumahdollisuudet ovat monipuoliset, ja sotasurmista voi hakea tietoa esimerkiksi nimen, syntymäpäivän, kuolinpäivän, ammatin, kuolintavan tai iän mukaan. Taisteluita voi hakea taistelun nimen, paikan, interaktiivisen kartan tai aikajanallisen animaation mukaan. Sisältöjä voi myös helposti ladata omalle koneelle jatkokäsittelyä varten.

Palvelun ovat luoneet Sotasampo-sivustonkin toteuttaneet tutkijat Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston HELDIG-keskuksen Semanttisen laskennan tutkimusryhmästä yhteistyössä Kansallisarkiston asiantuntijoiden kanssa. > https://sotasurmat.narc.fi

Nyländska släktforskardagen blev en succé Den första Nyländska Släktforskardagen 19.10.2019 arrangerades av Helsingfors Släktforskare r.f. på Helsingfors Arbis i samarbete med Borgånejdens Släktoch Bygdeforskare r.f., Sällskapet för Släkt- och Hembygdsforskning i Hangö r.f., Lovisanejdens släktforskare rf, Raseborgs släkt- och Bygdeforskare rf samt Siuntion Sukututkijat ry - Sjundeå Släktforskare rf .

Det intressanta programmet med fängslande föreläsningar engagerade ca 150 besökare, så det är inget tvivel om att dagen blev en succé.

Soldattorp var huvudtemat Dagens huvudtema var soldattorp. Gästföreläsaren från Sverige var filosofie doktorn, historikern och faktaboksförfattaren Lars Ericson Wolke, som anses vara nordens kunnigaste forskare på militärforskning.

Soldattorpen är en del av vår historia, men de försvinner i rasande takt. Soldattorpen kom till i slutet av 1600-talet då man gick in för att indela gårdarna i rotar och ge dem ansvaret för att hålla en soldat beredd för utryckning när det drog ihop sig till krig. I fredstid skulle gårdsklustret – rotebönderna – se till att soldaten fick ett torp till sitt förfogande.

I Finland upphörde systemet med rotebönder och soldattorp år 1809. Till dess hade tusentals soldattorp kommit till – ett tusental bara i Nyland. Ännu finns det intakta torp kvar, men de flesta har övergivits och kvar i miljön kan man i bästa fall hitta lämningar av dem – om man vet var man skall leta.

Svensk 1700-tals soldat i full mundering besökte också SSK's monter.

Kartläggning av soldattorpen i Nyland Helsingfors Släktforskare r.f. tillsammans med andra släktforskarföreningar planerar göra en kartläggning av soldattorpen i Nyland. I de flesta släkter stöter man förr eller senare på en soldat, och allt flera blir intresserade av att få veta mera om hur de levde i krig och fred.

Nylandska släktforskarföreningarna – från Hangö i väs­ ter till Lovisa i öster – har en gemensam webbsida som utvecklas tillsammans av de medverkande föreningarna och fungerar som en informationskanal för samarbetet. > https://genealogi.webbhuset.fi

Text och bild: SSK / Irina Baehr-Alexandrowsky

SUKUVIESTI 5 · 2019

9

”Hyvät toimintatavat jakoon ja poikimaan” Sukuseurojen Keskusliiton 40-vuotisjuhlakauden avauksessa etsittiin ja jaettiin sukuseurojen hyviä käytänteitä.

Nuorten saaminen mukaan toimintaan, sosiaalisen median haltuunotto, verotushuolet ja sukulehtien tekemiseen liittyvät murheet nousivat keskiöön Sukuseurojen Keskusliiton 40-vuotisjuhlakauden avanneessa työpajatyyppisessä kohtaamisessa.

Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä Vantaalla lokakuun alussa järjestetyssä työpajassa jaettiin kokemuksia sukuseuratoimintojen hyvistä käytänteistä. Tilaisuuteen osallistui noin 30 eri sukuseurojen edustajaa.

– Toimintamme on jatkuvassa murroksessa. Sukuseurojen perinteisiä toimintoja ovat esimerkiksi sukututkimukset, suvun historian ja perinteen vaaliminen, sukujuhlat ja muut tapaamiset, keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky totesi avaussanoissaan.

Uudet toimintatavat täydentävät perinteisiä

Sukuseurojen Keskusliitto on tuottanut jäsenseurojen saataville alaa koskevia oppi- ja käsikirjoja.

– Panostamme sukuseurojen lehtiin järjestämällä sukulehtikilpailuja. Lisäksi liitto on uudistanut ja kehittänyt omaa Sukuviesti-lehteä Elina Kuisminin tekemän opinnäytetyön ”Kokoelmasta kokonaisuudeksi” pohjalta, Baehr-Alexandrowsky jatkoi.

”Hyvät tavat toimivat idean alkuina” Työpajan vetäjänä toiminut Sukuseurojen Keskusliiton hallituksen varapuheenjohtaja Anssi Paasivirta korosti, että sukuseuroissa hyviksi havaitut toiminnot on tärkeää jakaa muille.

– Näin ne voivat toimia idean alkuina muille sukuyhdistyksille ja auttaa kehittämään toimintaa eteenpäin, hän totesi.

Parviaisten sukuseuran varaesimies Teuvo Parviainen kertoi sukujuhlista ja -matkoista, sukututkimuksesta, muistitiedon keruusta ja DNA-tutkimuksesta.

Monessa sukuseurassa on noussut esille kysymys siitä, miten vastata uusiin haasteisiin.

– Nopeasti kehittyvä teknologia tuo omat haasteensa, mutta myös uusia mahdollisuuksia tämän päivän ja tulevaisuuden sukuseuratoimintaan, BaehrAlexandrowsky painotti.

– Uudet toimintatavat täydentävät luontevasti perinteisiä. Aivan kuten historiallinen sukututkimus ja geneettinen sukututkimus kulkevat käsi kädessä, eivätkä syö toinen toisiaan pois, hän jatkoi.

Hän muistutti, että yhdessä ne (nykyteknologia ja perinteet) viestivät aktiivisesta, aikaansa seuraavasta sukuseurasta.

– Ja toivottavasti myös innostavat mukaan uusia ja nuo- Työpajaan osallistuneet sukuseurojen edustajat vaihtoivat ajatuksia muun rempia jäseniä. muassa sosiaalisen median haltuunotosta sekä lasten ja nuorten huomioimisesta toiminnassa.

10

SUKUVIESTI 5 · 2019

– Sukumatkat ovat osoittautuneet hyvinkin suosituksi toimintamuodoksi. Viime keväänä teimme matkan Islantiin, joka oli erittäin onnistunut valasretkineen.

Mänttärit tekivät kokonaisviestintäbrändin Maamme kuudenneksi vanhin, nykyiseen Kouvolaan kuuluvassa Liikkalan kylässä vuonna 1934 perustetulla Mänttärin Sukuyhdistyksellä on laajaa toimintaa.

Yhdistys julkaisee ja kustantaa noin 14 800 kotitalouteen postitettavaa jäsenlehti Niinipuuta, joka yhdistää laajaa sukua kotimaassa ja ulkomailla.

Mänttärit ovat brändänneet verkkosivustonsa osaksi sukulehteään ja kokonaisviestintäänsä, johon kuuluvat myös sosiaalisen median kanavat (Facebook.

Instagram ja Twitter) ja videotoistopalvelut (YouTube ja Facebook).

– Lisäksi sukuyhdistyksen hallinnon pikaviestivälineenä käytetään WhatsApp-sovellusta, sukuyhdistyksen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Olli Sipilä kertoi.

Laajalla sukuseuralla on vuosien kokemus myös kirjankustantamisesta, sillä yhdistys on julkaissut kaksi sukukirjaa (1972 ja 2001) ja kolme muuta sukujulkaisua.

– Sukukirjojen kustantaminen sisälsi valtavan työmäärän sekä edellytti asialle omistautuneen henkilön ja hyvän tiimin lisäksi taloudellisia resursseja ja osaavaa väkeä, Sipilä sanoi.

– Sukukirjojen julkaisu oli aikanaan mahdollista, mutta nykyisen tietosuojan takia vaikeampaa. Sukukirja on arvokas perintö ja erilaiset sukujulkaisut on hyvä tapa tallentaa suvun historiaa. Yleensä painokset ovat liian suuria, hän varoitti.

”Toimintamme on jatkuvassa murroksessa, johon nopeasti kehittyvä teknologia tuo omat haasteensa, mutta myös mahdollisuudet”, Sukuseurojen Keskusliiton puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky totesi.

Työpajatyyppisen kohtaamisen vetäjänä toiminut Sukuseurojen Keskusliiton hallituksen varapuheenjohtaja Anssi Paasivirta kehotti sukuseuroja jakamaan avoimesti hyvät käytännöt.

Virtuaalinen sukumuseo rakenteilla Mänttärin Sukuyhdistyksen uusin hanke on virtuaalisen sukumuseon rakentaminen Suomen Kotiseutuliiton eMuseo-palvelun avulla.

Liikkalan kylään vuonna 1965 perustetun, maassamme ainutlaatuisen sukumuseon rinnalle luotavassa verkkomuseossa kävijä pääsee lukemaan tarinoita museon noin 250 esineestä.

Ihmisten elämäntarinat, vanhat valokuvat ja sukuyhdistyksen juurikylän kotitalojen tarinat tulevat nivoutumaan osaksi virtuaalimuseota.

Teksti ja kuvat: Marko Wahlström Kirjoittaja on Mänttärin Sukuyhdistyksen julkaiseman Niinipuu-lehden toimitussihteeri.

”Sukuyhdistyksen verkkosivut tavoittavat laajasti ja säännöllisesti kävijöitä, mikä edellyttää jatkuvaa uutisointia.

Sivusto tukee hyvin jäsenlehteä ja päinvastoin”, Mänttärin Sukuyhdistyksen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Olli Sipilä sanoi.

SUKUVIESTI 5 · 2019

11

Tissarin Sukuseura kokoontui Mikkelissä Tissarin sukuseuran 29. sukukokous pidettiin 31. elokuuta Mikkelissä Kartanoravintola Kyyhkylässä.

Kyyhkylän alueen ja kartanon värikäs historia ulottuu 1570-luvulle saakka. Kartano on ollut monien kuuluisien sukujen omistuksessa. Nykyinen kartanon päärakennus on rakennettu 1856 ja viimeisin peruskorjaus tehty 2005. Vuosien varrella kartanon käyttötarkoitukset ovat vaihdelleet. Kartano palveli 1920-luvulta asti vapaussodan sekä talvi- ja jatkosodan sotainvalidien kuntoutuksessa. Nykyään kartano palvelee hotellina, juhlapaikkana ja tilausravintolana. Kuntoutuskeskuksessa on monipuolisia hyvinvointipalveluita ja kuntoutuskursseja sekä nuorille, työikäisille että seniorikuntoutujille. Myös veteraanikuntoutus on edelleen tärkeä osa toimintaa.

Sukukokoukseen osallistui 37 suvun jäsentä. Kokousväen vastaanotto tulokahvien kera aloitettiin klo

10. Sen jälkeen kuultiin Kyyhkylän edustajan Riitta Suomisen esitelmän Kyyhkylän historiasta ja nykyisestä toiminnasta. Toisena esitelmänä aamupäivällä kuultiin Suur-Savon sukututkimusyhdistyksen puheenjohtaja Veikko Hokkasen luento yhdistyksen toiminnasta sekä Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikasta ja palveluista. Kartanon päärakennuksessa nautittiin lounas klo 12 ja varsinainen sukukokous aloitettiin klo 13.

Kokousvalintoja ja uutta asiaa Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat. Sukuseuran hallitukseen eli sukuneuvostoon tuli kaksi uutta jäsentä erovuoroisten tilalle. Sukuneuvosto valit-

Tissarit Kartanoravintola Kyyhkylässä Mikkelissä.

12

SUKUVIESTI 5 · 2019

si keskuudestaan puheenjohtajaksi edelleen Taina Järvenpään, varapuheenjohtajaksi Tapio Juutisen, sihteeriksi Varpu Tissarin (uusi), taloudenhoitajaksi Riitta Suhosen, jäsensihteeriksi Veikko Tissarin ja viestintävastaavaksi Merja Tissarin. Muina jäseninä ovat Riitta Kohonen, Erja Pauninsalo ja Leena Tissari-Röppänen sekä varajäseninä Raija Järvenpää, Tuula Niskanen (uusi), Timo Tissari ja Sirpa Leppävuori. Suvun tutkijaryhmän muodostavat Raija Järvenpää, Tapio Juutinen, Tuula Niskanen, Timo Tissari ja sukuneuvoston ulkopuolelta Eija Matilainen.

Sukukokous nimitti Raija Järvenpään kunniajäseneksi ja Veikko Tissarin kunniapuheenjohtajaksi. Raija Järvenpää on vastannut suvun tutkimisesta, toimittanut kaksi sukukirjaa ja päivittää parhaillaan Pielaveden sukukirjaa. Raija on liittynyt sukuseuraan vuonna 1997 ja toiminut sukuneuvostossa vuodesta 1998 alkaen. Veikko Tissari on liittynyt sukuseuraan ensimmäisessä sukukokouksessa 1981 ja toiminut siitä alkaen sukuneuvostossa eri tehtävissä mm. taloudenhoi-

tajana ja sihteerinä 1980- ja 1990-luvuilla ja puheenjohtajana vuosina 1997–2018.

Kokouksen jälkeen kuultiin vielä kaksi esitelmää sukututkimuksesta. Raija Järvenpää kertoi Pielaveden sukuhaaran tutkimuksesta ja tietojen keräämisestä sukukirjaan. Uusi henkilötietolaki on tuonut sukutietojen julkaisemiseen entistä tiukempia vaatimuksia. Lupa tietojen julkaisemiseen pitää saada jokaiselta täysi-ikäiseltä henkilöltä. Tuula Niskanen kertoi DNA-tutkimuksesta tavanomaisen sukututkimuksen täydentäjänä ja esitteli joitakin suvusta tehtyjä selvityksiä. Kokousväki seurasi mielenkiinnolla tätä monelle niin uutta asiaa.

Perinteisten arpajaisten jälkeen päästiin kotimatkalle klo 16 jälkeen. Osa kokousvieraista jäi yöpymään Kyyhkylään.

Kahden vuoden päästä järjestetään sukuseuran 40-vuotisjuhlat. Sukuneuvosto kuulee mielellään jäsenten toivomuksia pitopaikasta ja ohjelmasta.

Veikko Tissari

Keskusliiton syyskokous suunnitteli tulevaa Sukuseurojen keskusliitto piti syyskokouksensa perinteiseen tapaan Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä lokakuussa. Kokouksessa keskusteltiin tulevasta toiminnasta ja hyväksyttiin vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Matias Eronen.

Pirkko Taskinen esitteli kokoukselle vaalivaliokunnan ehdotukset uusiksi hallituksen jäseniksi. Seurojen edustajat valitsivat vaalivaliokunnan ehdotuksen mukaan puheenjohtajaksi vuodelle 2020 Irina Baehr-Alexandrowskyn Bär/Bähr-sukuseurasta sekä hallituksen jäseniksi Aimo Leskelän Itkosten sukukunnasta vuosiksi 2020–2022 ja Anna-Liisa Tenhusen Pietikäisten sukuseurasta. Tenhunen valittiin hallitustyöskentelyn jättäneen Urpo Pietikäisen tilalle vuosiksi 2020–2021.

Varapuheenjohtaja Anssi Paasivirta oli erovuorossa ja koska hän oli ollut hallituksessa kaksi kautta, hän ei ollut enää valittavissa uudelleen. Puheenjohtaja kiitti Anssia lämpimästi kuluneista vuosista ja toivoi, että yhteistyömme jatkuu monin eri tavoin edelleen.

SSK:n hallituksen uusi jäsen Aimo Leskelä lahjoitti liitolle Itkosten suku III -kirjan.

SUKUVIESTI 5 · 2019

13

Pietikäisiä pilvin pimein Kiuruvedellä

Sukuseuran perustamisesta on kulunut jo 50 vuotta.

Pietikäisten Sukuseuran 50. sukujuhla ja juhlakokous houkutteli Kiuruvedelle 20.7. peräti noin 90 sukuseuran jäsentä ja heidän läheistään.

Sukuseura perustettiin Kiuruvedellä, Ylä-Savon sukuhaaran alkulähteillä vuonna 1969.

Juhlapäivä tarjosi osallistujille mielenkiintoisia näyttelyitä, esitelmiä ja historian havinaa kiertoajelulla. Suku sai tutustua laajaan, suvun vaiheista kertovaan näyttelyyn, jossa oli aineistoja sukuseuran perustamisesta, esimiehistä, hallituksen jäsenistä sekä suvun merkittävistä henkilöistä ja sukuseuran toiminnasta.

Näyttely sisälsi alkuperäisiä asiakirjoja, mm. sukupuun, joka oli esillä jo ensimmäisessä kokouksessa sekä kuvauksen Pietikäisten muuttamisesta Kiuruveden Niemiskylästä Lapin Muonioon. Kuvauksen oli kartan muotoon tehnyt Petri Pietikäinen Muoniosta. Näyttelyn oli koonnut Anna-Liisa Tenhunen.

Osallistujat tutustuivat myös kirjailija Heikki Lounajasta kertovaan näyttelyyn. Lounajan äiti oli omaa sukuaan Pietikäinen. Kirjailijan poika Aimo Lounaja oli koonnut näyttelyn.

Sukuseurojen Keskusliitosta Risto Pentikäinen luovutti liiton myöntämän kultaisen ansiomerkin sukuseuran pitkäaikaiselle esimiehelle Urpo Pietikäiselle.

Välittömästi sukujuhlan jälkeen pidettiin 50. sukukokous normaaleine kokousasioineen.

Uudistettu sukukirja julki Juhlakokouksen yhteydessä julkaistiin uusi Pietikäisten Ylä-Savon sukuhaara II -teos. Teoksen on koonnut Arto Pietikäinen Helsingistä. Aikaisempi vastaava teos julkaistiin vuonna 2007 ja ensimmäinen laajempi sukuhistoria 1979.

Uuteen kirjaan on koottu täydennettyjen sukutaulujen lisäksi paljon kuvia suvun tapahtumista ja henkilöistä sekä suvun jäsenten historiaa. Sukuseura on julkaissut myös vastaavan teoksen Juvan sukuhaarasta 2016. Sitä on saatavilla edelleen sukuseuralta.

Konenäköä ja tekoälyä Juhlaesitelmän otsikolla ”Aittojärveltä konenäön ja tekoälyn maailmaan” piti emeritusprofessori Matti Pietikäinen Oulusta. Esitelmä oli todella mielenkiintoinen ja antoi paljon ajateltavaa nykyajan tietoteknisistä mahdollisuuksista.

14

SUKUVIESTI 5 · 2019

Sukuseuran uusi esimies Arja Pietikäinen-Vesala (Kajaani) sekä Sukuseuran entinen esimies (ja tuore kunniajäsen) Urpo Pietikäinen (Toivala). Urpo Pietikäinen toimi Sukuseuran esimiehenä vuodesta 1997. Kuva: Hanna Tossavainen o.s. Pietikäinen.

Suvun kantapaikka Sulkavanjärvellä Kokouksen jälkeen linja-autollinen vieraita lähti parin tunnin kiertoajelulle, joka tehtiin Ryönänjoen, Heinäkylän ja Sulkavanjärven kylille.

Matkalla pysähdyttiin suvun kantapaikalla, Piekäisessä Sulkavanjärvellä. Piekäisen pihapiiriin on koottu kotimuseoon suvun vanhaa esineistöä, mutta museorakennukseen ei valitettavasti voinut tutustua sen huonon kunnon takia.

Suvun vaiheista kertoi sukuseuran kunniajäsen Esko Pietikäinen ja Kiuruveden paikallishistoriasta kunnallisneuvos Jouko Tenhunen.

Leena Pietikäisen tekstistä muokannut Leila Pietikäinen

Sukuseuran hallitusvalinnat Esimieheksi valittiin Arja Pietikäinen-Vesala Kajaanista.

Erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uusina jäseninä valittiin Leila Pietikäinen Iisalmesta ja Kirsti Pietikäinen Kiuruvedeltä.

Erovuoroisista jäsenistä jatkaa Kristiina Pietikäinen Naantalista.

Arja Pietikäinen-Vesalan tilalle hallitukseen loppu­ kaudeksi valittiin Ensio Pietikäinen Pielavedeltä.

Erovuorossa ollut varajäsen Marja Pietikäinen Piela­vedeltä valittiin uudelleen.

Urpo Pietikäinen kutsuttiin seuran kunniajäseneksi.

Kansallisarkisto kehittää digitaalisia tutkijapalveluitaan Kansallisarkisto tarjoaa jatkossa digitaaliset tutkijapalvelunsa keskitetysti Astia-verkkopalvelun kautta.

Samalla Astia-palvelua muokataan monipuolisemmaksi ja käyttäjälähtöisemmäksi. Uuden verkkopalvelun käyttöönotto tapahtuu vuoden 2020 aikana.

Mitä muuttuu nyt?

Ennen 18.11.2019 digitoitu aineisto on käytettävissä Astian ja Digitaaliarkiston käyttöliittymissä normaalisti. Marraskuun 18. päivän jälkeen digitoidut aineistot tulevat käyttöön uuden Astian kautta vuoden 2020 aikana. Tämä johtuu siitä, että digitointiprosessissa ryhdyttiin 18.11. käyttämään uutta arkistoaineiston kuvailujärjestelmää.

Parhaillaan on käynnissä arkistokuvailutietojen kopioiminen Vakka- ja Aarre-tietokannoista uuteen kuvailujärjestelmään. Tämän kestoksi on arvioitu useampi kuukausi, mikä vaikuttaa niin uuden Astian käyttöönottoon kuin digitoitujen aineistojen käyttöön antamiseen välivaiheessa.

Mitä muuttuu 2020?

Astian uusi käyttöliittymä korvaa Digitaaliarkiston, Vakan ja Aarteen käyttöliittymät. Jatkossa kaikki Kansallisarkiston aineisto on haettavissa ja käytettävissä yhden käyttöliittymän kautta.

Uudistuksen yhteydessä hakumahdollisuuksia laajennetaan ja käyttöliittymästä tehdään käytettävämpi ja saavutettavampi. Kuvankatselunäkymä uudistetaan ja aineiston selailua helpotetaan esikatselukuvilla.

Uudistuksen myötä käyttöliittymässä voidaan tarjota myös tekstintunnistukseen liittyviä palveluita, joita aikaisemmin ei voitu tarjota.

Digitaaliarkiston nykyisestä käyttöliittymästä luovutaan uuden Astian myötä. Kansallisarkisto pyrkii siihen, että muutoksen jälkeen Digitaaliarkistoon viittaavat linkit ohjataan uudelleen Astia-palveluun.

Astian käyttöönotto tapahtuu vuoden 2020 aikana. Kansallisarkisto tiedottaa tarkemmasta aikataulusta myöhemmin. Käyttöönottopäivän lähestyessä ja sen jälkeen kaikissa toimipaikoissa järjestetään Astiaesittelyjä ja -neuvontaa.

SUKUVIESTI 5 · 2019

15

Kärkkäisten sukupäivät Kiuruvedellä Kärkkäisten Sukuseuran sukukokous ja sukupäivät pidettiin 27.–28. heinäkuuta Kiuruveden kulttuuritalolla. Kärkkäisten laajan suvun yksi päähaaroista on Kiuruvedeltä.

Pitkän tauon jälkeen järjestettiin Kärkkäisten Sukuseuran sukukokous ja sukupäivät Kiuruvedellä. Kärkkäisten sukua on asunut jo 1500-luvulta saakka Kiuruveden alueella. Ensimmäinen kirjattu tieto Kiuruvedellä asuneista Kärkkäisistä on Rantasalmelta muuttaneesta Pekka Pekanpoika Kärkkäisestä, joka oli 1540-luvulla siirtynyt asumaan Kiuruveden Hautajärvelle.

Viime heinäkuussa pidetyille Kärkkäisten sukupäiville toi Kiuruveden kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka, joka mm. totesi Kärkkäisen olevan edelleen yksi yleisimmistä sukunimistä Kiuruvedellä. Sukupäivien esitelmässä fil.tri Jouko Kokkonen mainitsi mm. Kärkkäis-sukunimisiä Suo-

messa olleen alkuvuodesta 7358 ja heistä 439 asui Kiuruvedellä.

Kärkkäisten sukuseuran toimesta on vuosien varrella julkaistu kahdeksan eri sukuhaaroja käsittelevää tutkimusta. Lisäksi on Kiuruveden Kärkkäisistä julkaistu parikin laajaa kokoavaa sukukirjaa.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ovat lisäksi monet suvun jäsen laatineet mielenkiintoisia henkilöhistorioita esivanhemmistaan.

Sukuseuran uusin julkaisu on vuoden 2019 sukupäiville valmistunut 500-sivuinen kirja ”Kärkkäis-tarinoita”. Kirjassa on kymmeniä Kärkkäisten sukuun

Sukukokous aloitetaan Savolaisen laululla Kiuruveden kulttuuritalolla.

16

SUKUVIESTI 5 · 2019

Sukuhallituksen uusi puheenjohtaja Seppo Kärkkäinen (oikealla) ja Anders Rixer Ruotsista, molemmat juuriltaan Rautalammin Kärkkäisiä.

Uutta kirjaa Kärkkäis-tarinoita esittelevät sen toimittaneet Tuulikki Kärkkäinen ja Matti Mentula.

kuuluvien kirjoittamia tarinoita, runoja ja muisteloita monilta vuosikymmeniltä. Kirjan ovat toimittaneet ja lukuisilla valokuvilla varustaneet Tuulikki Kärkkäinen ja Matti Mentula.

Kärkkäisten sukututkimus on tälle vuosikymmenelle saakka perustunut ensisijaisesti kirkonkirjoihin ja veroluetteloihin. Nyt on alettu selvittä eri sukuhaarojen liittymistä toisiinsa DNA:n avulla. Kokouksessa saatiin kuulla, että isälinjan mukaan Rantasalmelta 1500-luvulla Kiuruvedelle muuttaneet ja PohjoisKarjalan Kärkkäiset kuuluvat ns. itäiseen N-haploryhmään. Hämeestä aikoinaan Rautalammille tulleet Kärkkäiset taas kuuluvat läntiseen I-haploryhmään.

Tapio Kärkkäinen. Illanvietossa oli läsnä yli 100 Kärkkäistä ja heidän ystäväänsä. Ruokailun ohessa kuultiin Juha Vartiaisen esittämiä lauluja sekä Kalle Miettisen kertomia tarinoita ja hänen kvartettinsa lauluja.

Viralliset kokousvalinnat Virallisessa sukukokouksessa valittiin Kärkkäisten 12-jäseniseen sukuhallitukseen vuosiksi 2020–2022 sukuvanhimmaksi Seppo Kärkkäinen Espoosta, varavanhimmaksi Uolevi Kärkkäinen Vantaalta, kirjuriksi Matti Mentula Helsingistä ja rahainvartijaksi Joakim Kärkkäinen Espoosta. 24-jäsenisen sukuneuvoston puheenjohtajana tulee toimimaan Tuulikki Kärkkäinen Kiuruvedeltä. Pitkään sukuseuran hallituksessa olleille sukuvanhimmalle Risto Kärkkäiselle ja rahainvartijalle Pertti Kortelaiselle lausuttiin kokouksessa lämpimät kiitokset.

Sukukokousiltapäivään osallistui 160 henkilöä.

Mukana oli Kärkkäis-juurisia myös Yhdysvalloista ja Ruotsista. Kokouksen musiikista vastasivat suvun omat laadukkaat osaajat Hilda Kilvensalmi ja Pekka

Kiertoajelu suvun varhaisilla asuinsijoilla Sukupäivien ohjelmaan kuului jälleen suurta suosiota saavuttanut opastettu bussimatka suvun varhaisille asuinsijoille. Kiuruveden historian tarkoin tuntevan Tuulikki Kärkkäisen suunnittelema reitti alkoi sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen Kiuruveden kirkolta, jonka vaikuttavan mosaiikkialttaritaulun on 1950-luvulla lahjoittanut Kärkkäisten sukuun kuulunut Evi Jäderholm.

Kiertoajelun alussa pysähdyttiin ensimmäisen tiedetyn Kiuruvedelle 1540-luvulla tulleen Kärkkäisen, Pekka Pekanpoika Kärkkäisen maille Hautajärvelle.

Siellä muisteltiin menneitä aikoja nykyisten asukkaiden kanssa. Kiuruvesi tunnetaan tänä päivänä eräänä maamme suurimmista maitopitäjistä. Matkalla tutustuttiin pariinkin Kärkkäisten hoitamaan isoon maitotilaan, jotka ovat olleet samalla suvulla useiden sukupolvien ajan. Nämä Kiuruveden seudut ovat entisten erämaa-aikojen jälkeen muuttuneet laajoilta alueilta viljelysmaiksi, jotka nykyään ovat enimmäkseen Kiuruveden maitopitäjän rehuntuotantoalueita.

Sukuseurasta, sukupäivistä ja seuran toiminnasta kiinnostuneiden kannattaa käydä Kärkkäisten sukuseuran kotisivuilla: www.karkkaistensukuseura.fi.

Risto Kärkkäinen SUKUVIESTI 5 · 2019

17

Lukkarinen-Lukkari sukuseura kokoontui Kolilla Kun 2019 sukukokous päätettiin pitää Kolilla, varattiin kokouspaikaksi Luontokeskus Ukon suuri auditorio ja näyttelyitä ja pienempiä kokoontumisia varten kabinetti Mustarintanen. Osallistujien määrä jäi kuitenkin niin vähäiseksi, että isot kokoustilat peruttiin ja koko tapahtuma mahduttiin pitämään kabinetissa.

Mustarintasen suojissa tunnelma pienemmänkin joukon kesken oli läheinen ja lämmin, kun Lukkaristen viiri ripusteltiin tilojen somisteeksi.

Puheenjohtaja Timo Lukkarinen avasi kokouksen ja toivotteli osallistujat tervetulleiksi Kolin komeisiin kansallismaisemiin. Tänä vuonna seuran perustamisesta on kulunut 25 vuotta ja sukukokous järjestettiin nyt kahdeksannen kerran. Kolme ensimmäistä kokousta pidettiin joka toinen vuosi ja Nilsiän Aholan saaressa 1999 päätettiin harventaa tahtia joka neljänteen vuoteen.

Sukukokouksen puheenjohtajaksi valittiin Lassi Lukkarinen, joka rauhallisin ja asiantuntevin ottein kopautteli nuijaa ja Pekka toimi tuttuun tapaan sihteerinä ja esitteli asioita. Edettiin ilman suurempia keskusteluja. Tilinpäätökset vahvistettiin, vastuuvapaudet myönnettiin ja vahvistettiin toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio seuraavalle toimintakaudelle. Hallituksen kokoonpano säilyi melkein entisellään.

Timo jatkaa puheenjohtajana, vaikka hän jo viime Lukasussa kaipaili itselleen seuraajaa. Heikki Lukkari18

SUKUVIESTI 5 · 2019

nen on varapuheenjohtaja ja uudeksi jäseneksi hallituksessa jatkavien Jaana Lukkarin, Kalevi Fredinin ja Anja Lukkarisen lisäksi valittiin Marjatta Kallioinen Nurmeksen sukuhaarasta.

Seuraavan sukutapaamisen pitopaikka jäi avoimeksi. Kun kokouksen osanottajat edustivat valtaosin suuria ikäluokkia, alkaa nuoruuden into kokousjärjestelyihin jo ehkä hiipua. Nurmesta keskustelussa väläyteltiin ja Karjalan suunta oli senkin vuoksi esillä, kun tekeillä oleva kirja koskettelee Joensuun Lukkarisia. Asia jäi kuitenkin hallituksen huoleksi ja se tekee paikasta aikanaan oman ratkaisunsa.

Kun kokous oli päättynyt, siirryttiin pienen venyttelyhetken jälkeen tutustumaan seuran historiaan. Timon Power Point esitykseen ”25 vuotta Lukkaristen seurassa” sisältyi tapahtumia seuran perustamisesta lähtien. On kerätty tietoa, tehty sukututkimusta, paljastettu muistokivi, julkaistu Lukasu-lehteä ja laadittu nettisivut ja kolme sukukirjaakin on toimitettu ja tunnuksena on oma vaakuna. Perustajajäsenet ovat ikääntyneet, ja osa on siirtynyt jo ajan rajan taakse.

Alkuinnostuksen jälkeen sukukokousten osanottajamäärät ovat laskeneet. Kuluneiden vuosien aikana on koettu lamat ja pankkien kaatumiset ja tietotekniikan huima kehittyminen. Alkuaikoina osoitelähteinä toimineet puhelinluettelot ovat tyystin hävinneet ja ki-

ristynyt henkilörekisterilaki hankaloittaa tiedon saantia. Toisaalta sitten sukukirjoihin koottua tietoa kopioidaan ja levitetään luvattomasti. Seuralla menee kaikesta huolimatta edelleen mukavasti.

Sitten siirryttiinkin historian havinoista tulevaisuuden tuuliin kun Pekka kertoi tekeillä olevasta Joensuun seudun sukukirjasta. Tietoa ja tarinoitakin on koossa jo paljon, mutta vielä on tutkijalla töitä tehtävänä, intoa tuntuu toki riittävän. Kiinnostusta kirjan tilannetta kohtaan olisi ollut ehkä enemmänkin, mutta kun oli sovittu Luontokeskukseen videoesitys ”Neljä vuodenaikaa” lähdettiin sitten sinne. Menomatkalla vielä ryhmittäydyttiin yhteiseen valokuvaan luontokeskuksen aurinkoisella pihalla. Videoesitys oli hieno, vaaramaisemat ja karu luonto kaikessa mahtavuudessaan eri vuodenaikoina.

Ennen päivällistä ehti uusi hallitus pitää pikaisen järjestäytymiskokouksen ja sen jälkeen joukko hajaantui kuka minnekin. Pikaisimmat kävijät lähtivät jo kotiin, osa kiipeili Kolin rinteillä, jotkut vetäytyivät kylpylään rentoutumaan ja luontokeskukseen tutustujiakin riitti. Lehtileikkeitä ja kirjoja selailtiin ja vaihdettiin kuulumisia ja menihän niitä pinssejä ja viirejäkin jokunen kaupaksi.

Sunnuntaiaamuna verhosi sankka sumu vaaramaisemia. Aamiaisen jälkeen Heikki johdatteli joukkoa tutustumaan kvartsiittikallioihin, joita halutessaan voisi seurata Kolilta Vuokatille ja sieltä edelleen Pudasjärven Iso-Syötteen ja Kuusamon Rukatunturin kautta Kemijärven Suomutunturille ja edelleen vaikka miten kauas Lapin perukoille. Mannerjäätiköt ovat painaneet Kolin maisemia vii-

meksi noin yksitoistatuhatta vuotta sitten niin, että sen seurauksena maankuori ja sen mukana Koli nousee noin viisi millimetriä vuodessa. Siinä perspektiivissä sukuseuran neljännesvuosisatainen historia vaikuttaa melko lyhykäiseltä.

Sää selkeni ja aamupäivällä oli vielä mahdollisuus ottaa maisemakuvia tai muuten kierrellä mieltymystensä mukaan Ukko-, Akka- tai Paha-Kolin poluilla. Luontokeskukseen ja sen videoesityksiinkin pääsi vielä tutustumaan, jos tuntui, että eilen oli jotain jäänyt näkemättä. Ja toki kylpyläänkin sai mennä rypemään, jos huvitti. Lounaan jälkeen kokoiltiin kabinetin näyttelytiloissa pillit pussiin ja käärittiin koristeena roikkunut viirikin pakettiin. Suku lasketteli maisemahissillä parkkipaikalle ja käynnisteli autojaan kotimatkalle. Kiitoksia vaan seurasta ja näkemiin sitten siellä missä toisen kerran tavataan ja lauletaan uudet laulut.

Timo Lukkarinen

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis­ henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus­ yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

SUKUVIESTI 5 · 2019

19

Kalle Päätalo 100 vuotta Erityisesti Iijoki-sarjastaan tunnetun Kalle Päätalon syntymästä tuli 11. marraskuuta kuluneeksi 100 vuotta.

Teksti: SKS

Kalle Päätalon (1919–2000) teokset pysyivät levikkilistojen kärjessä vuosikymmenestä toiseen. Ennen nousua yleisön ja median lemmikiksi Päätalon elämään kuuluivat rankka lapsuus, lama-aika tukkijätkänä, sota haavoittumisineen, repivätahtinen siviilielämä sekä sitkeä pyrkimys kirjoittajaksi. Köyhän kodin pojasta tuli lopulta yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaiskirjailijoista.

Minkälainen painosten kuningas oli kulissien takana?

Päätalo-instituutti / Professori Kalle Päätalon arkisto.

Kalle Päätalosta kiehtovan elämäkerran kirjoittanut Ritva Ylönen piirtää teoksessaan kuvan todellisesta Päätalosta, miehestä myytin takana. Elämäkertateos Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä esittelee ristiriitaisen ja omaleimaisen kirjailijan vaiheet uudessa valossa. Päätalo näyttäytyy epävarmana, epätäydellisenä ja inhimillisenä miehenä, joka eli poikkeuksellisen elämän. ”Kalle Päätalo oli lapsesta alkaen utelias: hän kuunteli hörökorvin aikuisten juttuja ja painoi ne mieleensä, tarkkaili ihmisten käytöstä, huomasi tapahtumien ja ihmisten huvittavat ja koomiset piirteet. Luonteeltaan herkkänä hän pystyi ilmaisemaan myös tunteitaan. Hän imi itseensä koillismaalaisen ilmaisurikkaan murteen sanontoineen jo lapsena. Nämä kaikki olivat kirjailijalle erinomaisia ominaisuuksia”, Ylönen kertoo.

Elämäkerta avaimena Päätalon tuotantoon Päätalo on jättänyt suomalaiseen kirjallisuuteen lähtemättömän vaikutuksen, ja hänen laaja tuotanton20

SUKUVIESTI 5 · 2019

sa löytää jatkuvasti yhä uusia lukijoita. Kirjailijan elämä tuo esiin todellisen, inhimillisemmän Kalle Päätalon, ja toimii samalla avaimena Päätalon tuotantoon. Iijoki-sarjasta väitellyt Ritva Ylönen on selvittänyt, kuka kukin Päätalon romaanihenkilö oli todellisessa elämässä ja milloin kirjailija poikkesi totuudesta. Iijoki-sarjan 26 teoksessa on lähes 1800 eri hahmoa, joista suurelle osalle on löydettävissä tosielämän vastine. ”Mistäpä muualta Päätalo, todellisuuden vanki, olisi hakenut teoksiinsa esikuvat kuin omasta elämästään”, Ylönen toteaa.

Oliko autofiktion mestari sittenkään täysin rehellinen?

Kalle Päätalo eli vaatimattomasti ja oli luonteeltaan syrjäänvetäytyvä. Heikosta itsetunnosta kärsinyt kirjailija kaipasi koko elämänsä ajan hyväksyntää ja kehuja, vaikka hän lopulta saavuttikin urallaan lähes kaiken mahdollisen. Päätalon omaelämäkerrallinen Iijoki-sarja ei ollut ilmestyessään arvostelumenestys, mutta voitti lukijat heti puolelleen. Kansa luki Päätalon kuvauksia Suomen lähihistoriasta kuin terapia­ kirjallisuutena.

Iijoki-sarjassaan Päätalo kertoo elämästään avoimesti, mutta rehellisenä tunnettu kirjailija ei kuitenkaan pysynyt aina totuudessa. Päätalo esitti tapahtumat omasta näkökulmastaan, liioitteli ja sepitti eikä tullut kertoneeksi aivan kaikkea. Elämäkertaa varten Ritva Ylönen haastatteli lukuisia Päätalon teoksissa esiintyviä ihmisiä.

nä yhä ajankohtaisilta. Iijoki-sarjasta löytyy nykylukijallekin monia merkityksiä, vertaistukea elämänkriiseihin ja -ongelmiin ikään, sukupuoleen, asuinpaikkaan ja jopa koulutukseen katsomatta. Hän toimii myös elämänuskon antajana: Kalle on selviytynyt. Miksi en siis minäkin?” summaa Ylönen.

Miksi Päätalo? ”Kalle Päätalon elämäntarina on yhtä vuoristorataa. Tragedian ja komiikan vuorovetoa. Dramatiikkaa.

Raflaavuuttakin. Ajattelin keväällä 2014, että tällaisesta miehestä minun on tehtävä elämäkerta”, kertoo Ritva Ylönen. Elämäkerran ilmestyttyä syksyllä 2017 Ylönen on kiertänyt kymmeniä Päätalo-tapahtumia ympäri Suomen. Mikä autofiktion mestarissa yhä vetoaa? ”Kalle Päätalon kehitystarina ruumiillisen työn tekijästä henkisen työn tekijäksi, kirjailijaksi, on huikea tarina. Päätalo tuo Iijoki-sarjassaan esille koko inhimillisen elämän kirjon. Sen tapahtumat seurauksineen näyttävät nykyaikaankin päivitettyi-

SKS myy nyt kirjaa edulliseen hintaan, tilaukset: https://kirjat.finlit.fi/sivu/kalle-paatalo-100-vuotta.

FT Ritva Ylönen on johtava Päätalo-tutkija ja -asiantunti­ ja. Hän on tutkinut Päätaloa ja tämän tuotantoa jo yli vuosi­ kymmenen ajan. Iijoki-sarjas­ ta väitelleen Ylösen teos Kal­ le Päätalo – Kirjailijan elämä (SKS 2017) on ensimmäinen kriittinen ja kokonaisvaltai­ nen kuvaus Päätalon elämäs­ tä. Teos otettiin hyvin vastaan ja se oli ilmestyessään arvos­ telu- ja myyntimenestys.

Kalle Päätalo 100 vuotta

Mikään hyvä ei ole kertojalle helpon takana Appeni Heikki Kuismin oli syntynyt samana vuonna kuin Kalle Päätalo. Meidän perheellämme oli tapana hankkia Heikki-ukille isänpäiväksi Päätalon uusin, koska tiesimme sen olevan mieluinen lahja lukemista harrastaneelle ukille.

Jossain vaiheessa uteliaisuuteni heräsi ja päätin itsekin ottaa Päätalon iltalukemisekseni, vaikkei se tuohon aikaan kovinkaan trendikästä ollut, pikemminkin päinvastoin. Kulttuuripiireissä Kallea ei kovin korkealle arvostettu, mutta tavallinen kansa tykkäsi.

Omaksi ensilukemisekseni valikoitui Viimeinen savotta -teos, se sattui löytymään hyllystäni. Oli jäänyt kirjakerholle peruutuslappu lähettämättä, kuten kävi aikanaan niin monen muunkin kirjan kanssa. Uusi iltalukemiseni ei millään meinannut edistyä, monta kertaa olin sitä mieltä, että nyt saa Päätaloon tutustuminen riittää. Jostain syystä kuitenkin kahlasin kirjan

loppuun ja loppua kohti olin jo alkanut tykästyä Kallen tarinointiin. Niihin kaikkiin loputtomiin yksityiskohtiin ja kerronnan etenemättömyyteen.

Seuraavan isänpäivän kirjansa Heikki-ukki sai sen jälkeen, kun olin uusimman Päätalon ensin itse lukenut. Niin tapahtui siitä lähtien joka vuosi. Odotin innolla uutta kirjaa, koska halusin ehdottomasti tietää, miten tarina etenee. Ja kyllä se eteni, paljon ehti Päätalon elämässä ja koko yhteiskunnassa tapahtua Kallen ensimmäisen, vuonna 1958 ilmestyneen Ihmisiä telineillä- ja viimeisen, 1998 julkaistun Pölhökanto Iijoen törmässä -romaanien välillä.

Mies joka ei osannut sanoa ei Kalle Päätalon elämä oli monella tavalla kiehtovaa.

Lapsuuden kovat kokemukset, nuoruuden savotat, SUKUVIESTI 5 · 2019

21

sota- ja jälleenrakennusaika, vastuullinen työ suur- ta mieltä. Kallen tuomalla julkisuudella on ollut kunten rakennustöiden parissa ja perhe-elämä, jota Kal- nalle sekä imago- että taloudellista hyötyä. le joutui aika pitkään harjoittelemaan ennen kuin elämä alkoi tasoittua. Päätalon kaksi erilaista avioliittoa Yhteiskunnan ja työnteon historiaa olivat kiinnostavaa seurattavaa, tosin kirjoissa ainotavallisen ihmisen kokemana astaan Kallen näkökulmasta kuvattuina.

Opiskeluaikanani suunnittelin yhdessä opinnäyte- Päätalon tuotanto on millä tahansa mittarilla mitattyössäni pohtivani, oliko kirjailija Kalle Päätalo tark- tuna vertaansa vailla. Se käsittää 39 romaania, kolme kaan harkittu tuote vai oliko kaikki pelkkää sattumaa novellikokoelmaa, kirjaksi painetun näytelmän Susivaiko jotain siltä väliltä? Ajatukseni oli haastatella sil- pari sekä yhdessä Reino Rinteen kanssa kootun kuvaloin vielä elossa olevia puolisoita, jotka olisivat toivot- teoksen Koillismaa kuvina. Viimeinen teos, novellikotavasti avanneet ainakin hiukan sitä, kuinka paljon koelma Kannaksen lomajuna ilmestyi Päätalon kuoPäätaloilla ennakkoon pohdittiin kirjailijan julkisuus- leman jälkeen, mutta hän ehti vielä itse tarkistaa sen kuvaa. Pohdittiinko mediassa ulostuloja eli milloin ennen kuolemaansa. Päätalon kuollessa hänen kirjokerrotaan ja mitä kerrotaan? Saiko vaimo osallistua jansa oli painettu 3,6 miljoonaa kappaletta. suunnitteluun vai päättikö kirjailija itse kaikista työKalle Päätalon kirjoja on käännetty viroksi, ruothönsä liittyvistä asioista? Minulta vastaukset jäivät saa- siksi ja englanniksi. Ennen ruskaa (Hämariku eel) on matta, koska köyhänä opiskelijana valitsin opinnäy- julkaistu Virossa vuonna 1966 ja Viimeinen savotta tetyön, josta sain jonkun pienen rahallisen palkkion. (Sista hygget) Ruotsissa vuonna 1980. YhdysvalloisJonkun verran tietoa on kertynyt kirjailijan kuo- sa on julkaistu romaanit Koillismaa (Our Daily Bread, leman jälkeen ilmestyneissä julkaisuissa ja lehtiartik- 1990), Myrsky Koillismaassa (Storm Over the Land, keleissa. Päätalon toinen puoliso Leena on kertonut 1993), Selkosen kansaa (Before the Storm, 2000), Musheillä olleen jämpti komento sen suhteen, että Kalle tan lumen talvi (The Winter of the Black Snow, 2002) hoiti kirjoitustyönsä omakotitalon yläkerran työhuo- ja Myrskyn jälkeen (After the Storm, 2002). Romaaneessaan ja Leena toimi ruuanlaittajana. Ruoka oli tar- nien pohjalta on tehty myös elokuvia: Viimeinen Sajolla aina täsmälleen samaan aikaan, siitä ei tingitty. votta (Edvin Laine, 1977), Ruskan jälkeen (Edvin LaiLeena-rouva on myös kerne, 1979), Elämän vonkamies tonut olleensa puhelinvastaa(Mikko Niskanen, 1986), Nuoja ja ovenavaaja, koska Kalruuteni savotat (Mikko Niskale ei osannut sanoa ei. Leenen, 1988) ja Päätalo (Hannu na oli yrittänyt opettaa kuinKahakorpi, 2008). ka helppoa se olisi, ei tarvitse Kalle Päätalolle myönkuin sanoa kaksi kirjainta E ja nettiin professorin arvoniI, mutta se kuulemma oli Kalmi 1978. Filosofian kunnialelle kovin vaikea oppia. Nytohtoriksi hänet promovoitiin kypäivän termein voisi kai saOulun yliopiston humanistinoa Kallen ja Leenan olleen sen tiedekunnan promootioshyvä tiimi. Molemmat hoitisa 1994. Arvonimen perustevat omat tonttinsa. luissa todetaan Päätalon kir”Mikään hyvä ei ole kertojoittaneen itsenäisen Suomen jalle helpon takana, eikä kiryhteiskunnan ja työnteon hisjailijana saavutettu voitto tuotoriaa tavallisen ihmisen kota läheskään puhdasta iloa,” kemana. Pohjoissuomalaisen todetaan Gummeruksen Hyelämänkulun tutkijana Päätavästi Iijoki -kirjan esittelyssä. lon todetaan päässeen merkitKalle Päätalo kantoi ilmeisestäviin tuloksiin, hän on käsiti loppuun saakka häpeää köy- Murroksen aika – 1950-luku Kalle Päätalon silmin tellyt teoksissaan modernilla hästä lapsuudestaan, kunnan (Gum­merus 2016) on kokoelma Päätalon rososiaalihistoriallisella otteella jauhojen hän ei kokenut kos- maaneista poimittuja katkelmia 1950-luvulta. arkipäivää ja tallentanut histokaan tulleen kuitatuksi. Tai- Päätalo-tuntija ja toimittaja Eero Marttinen on rian lisäksi myös kansankieltä valkosken kunta ja sen nykyi- kerännyt tekstit ja jäsentää kirjan ajan historialli- ja kansantieteellistä kulttuuria. set asukkaat ovat taatusti tois- sia tapahtumia valottamalla.

Eine Kuismin 22

SUKUVIESTI 5 · 2019

Gummerukselta kaksi mielenkiintoista Päätalo-kirjaa:

Antti Heikkisen Kallio-poika ja Karoliina Timosen Kirjeitä Iijoelle Antti Heikkinen: Kallio-poika – Peilikuvassa Kalle Päätalo

Karoliina Timonen: Kirjeitä Iijoelle – Kalle Päätalon elämän naiset

Lukemattomat suomalaiset tuntevat Kalle Päätalon hänen omaelämäkerrallisten kirjojensa kautta. Päätalon kirjailut eivät olleet lepänlehden ohuita lyyristelyjä: ne olivat tiiliskivenpaksuisia ja pikkutarkkoja romaaneita, joita kansa rakasti ja kriitikot hetkittäin karsastivat.

Iijoki-sarjan sivuilla seikkailee lihaa, verta ja heikkouksia pursuava Kalle-niminen suomalaismies, Iijoen törmästä alkaneen elämän koko Suomen peilikuvaksi kirjoittanut Kallio-poika. Päätalon rehellisyyden avulla lukijat ovat pystyneet käsittelemään omia edesottamuksiaan, vastoinkäymisiään ja elämän varsitieltä notkahtamisiaan. Rakastamme häntä lukijoina, mutta jos samantapaisia temppuja tekisi joku läheisemme, voisimmeko antaa teot anteeksi? Millainen mies Kalle Päätalo oikein oli sukulaisten, ystävien, työtovereiden ja aikalaisten silmin katsottuna? Entä millaisena Päätalo näyttäytyy nykylukijoille, kun hänen syntymästään on kulunut 100 vuotta?

Antti Heikkisen teos Kallio-poika – Peilikuvassa Kalle Päätalo sukeltaa tutkimusmatkalle Kalle Päätalon elämään – sanojen taakse, tekojen, tunnustusten ja muistojen ääreen.

Kalle Päätaloa on pidetty yleisesti miesten kirjailijana ja hänen Iijoki-sarjaansa miehisenä metsätyösaagana. Kirjasarja on kuitenkin täynnä uskomattomia naishahmoja ja Päätalolla on aina ollut paljon naislukijoita.

Päätalo-fani Karoliina Timonen kirjoittaa teoksessaan kirjeitä sarjan naishahmoille Taivalkoskelle: Kallen läheisimmille perheenjäsenille ja nuoruuden heiloille, Amerikassa ja Norjassa seikkailleille itsenäisille naisille, jäsenkorjaajille ja kansanparantajille sekä saksalaissotilaiden vuoksi miehensä hylänneille naisille.

Timonen pohtii naisen elämää kadonneessa maaseutu-Suomessa sekä Päätaloa ja tämän suhdetta naisiin. Hän nostaa usein sivuutetut Iijoen naiset reilusti esiin. Mitä annettavaa heillä on nykylukijalle?

Kirjeitä Iijoelle sopii Päätalon tuotannon tunteville – mutta se voi olla myös lukijan ”ensimmäinen Päätalo” ja kurkistusikkuna mainettaan monipuolisempaan Iijoki-sarjaan.

Antti Heikkinen (s. 1985) on nilsiä­ läinen renessanssimies, joka kirjoit­ tamisen lisäksi laulaa, näyttelee ja tekee lavakomiikkaa. Häneltä on jul­ kaistu aiemmin neljä romaania ja kolme tietokirjaa.

Päätalo-tuntija Karoliina Timonen on pääkaupunkiseudulla asuva mutta maalta kotoisin oleva kirjaili­ ja ja kääntäjä. Hän luki Iijoki-sarjaa jo alle 20-vuotiaana ja rakastui siinä silmänräpäyksessä. Vielä nykyäänkin Timonen matkustaa vuosittain sar­ jan maisemiin Taivalkoskelle.

SUKUVIESTI 5 · 2019

23

SYT = Sukuyhteisöjen Tuki ry, jolla nimellä Sukuseurojen Keskusliitto toimi vuoteen 1991.

Muistikuvia SYT:n hallituksesta 1980-luvun lopulta Minut valittiin Hyväristen Sukuseuran puheenjohtajaksi 30-vuotiaana vuonna 1986 ja tästä johtuen olin sitten myös Sukuyhteisöjen Tuki ry:n eli SYT:n hallituksen jäsenenä 1986–89. Olin hallituksessa selvästi nuorin, muita jäseniä 30–40 vuotta nuorempi.

Silloisen SYT:n hallituksessa oli todella mielenkiintoista olla mukana. Olin toiminut aikaisemmin opiskelijajärjestöissä, joten hallitustyö oli sinänsä jo tuttua, mutta SYT:n hallituksessa oli mukana myös ripaus menneen maailman glooriaa. Kokoukset pidettiin joskus SYT:n toimistolla Lastenkodinkadulla, mutta usein jossain Helsingin keskustahotellin tai ravintolan kabinetissa tai toisinaan puheenjohtajan kodissa Fredrikinkadulla. Kabinetteja suosittiin ehkä sik-

si, että niissä sai polttaa sikaria. Hallitus oli siis arvokas herraseurue ja minua lukuun ottamatta jäsenillä oli vaatetuksenaan tumma puku liiveineen.

Ainoana naispuolisena oli mukana SYT:n toimistonhoitaja Ritva Tattari sihteerinä.

Puheenjohtajana oli varatuomari Jorma Tissari, jolla oli takanaan pitkä työura Valmetilla ja sen lisäksi hän oli toiminut vuosikymmeniä useiden taiteilijaseurojen lakimiehenä. Sukuperintönä olen ollut nuoresta asti kiinnostunut maalaustaiteesta ja kokouk-

Sukuseurojen Keskusliiton (vuoteen 1991 Sukuyhteisöjen Tuki ry) toiminnan alkuaikojen kuvasatoa.

Tunnistatko kuvien henkilöitä tai tapahtumia?

24

SUKUVIESTI 5 · 2019

set Tissarin luona olivat suoranaisia elämyksiä, sillä hän oli kerännyt huomattavan kokoelman modernia suomalaista taidetta, joka oli esillä hänen asuntonsa seinillä. Tauluja oli monessa kerroksessa. Nyt näistä tauluista on toistasataa Jyväskylän yliopistolla. Sukupolvierostamme huolimatta tai siitä johtuen löysimme muitakin yhdistäviä asioita, sillä isoisäni veli, tohtori Arvo Sotavalta oli ollut hänen opettajanaan lainopillisessa tiedekunnassa 1930-luvulla ja lisäksi useita sukulaisiani oli ollut samaan aikaan kanssaan Jyväskylän lyseossa 1920-luvulla. Yhteinen sävel löytyi siis helposti.

Jorma Tissari johti hallitusta ja seuraa ammattimaisin ottein ja hä- SSK:n palitsemisjärjestelmän ensimmäiset kultamitalistit entinen puheennen kaudellaan toteutettiin mm. ta- johtaja Reijo Nummela ja liiton ensimmäinen toimistonhoitaja Ritva Tattari loudellisesti silloin merkittävä Suku- Suitian linnassa liiton 25-vuotisjuhlissa. viesti-lehden eriyttäminen SYT:stä omaksi yhtiökseen Sukuviesti Oy:ksi.

Tämä järjestely on sittemmin purettu, mutta muistona siitä minulla on vielä pöytälaatikossa pari arvotonta Sukuviesti Oy:n osakekirjaa.

Toinen voimahahmo hallituksessa oli SYT:n luoja ja Sukuviestin päätoimittaja Ilmari Vartiainen. Hänellä oli takanaan pitkä ja menestyksekäs ura kustannus- ja sanomalehtialalla ja sitä kautta huikea kontaktiverkosto, josta löytyi asiantuntijoita kaikilta aloilta mm. Sukuviestiin kirjoittajiksi. Hän oli koko liiton todellinen primus motor, uskomattoman tarmokas mies ja teki vielä eläkevuosinaankin melkein täyttä päivää päätoimittajana. Hänen mottonaan olikin, että vuorokauteen mahtuu 25 tuntia, kun ruokatunnin laskee mukaan!

Vartiaisen oikeana kätenä Sukuviestin toimitta- SSK:n 25-vuotisjuhlien osanottajia Suitian linnan portailla. misessa ja hallituksessa oli Juha Nevalainen, hänen ystävänsä ja entinen työtoverinsa Sanomalta. Juha Nevalainen oli mieleenpainuva, tyyliltään melkein ha Nevalaisen lisäksi joukostamme poistui kasvatuselokuvallinen hahmo. Elokuvamies hän olikin, sillä tieteen lisensiaatti Sakari Parviainen, jonka kanssa ehtoimittajauran lisäksi hän oli toiminut monien suo- din olla hallituksessa vain lyhyen aikaa. Kesällä 1986 malaisten elokuvien käsikirjoittajana. Hänen nimen- hän tuli kokoukseen laihtuneena ja kommentoi siisä löytyy mm. ensimmäisen ”Tuntematon sotilas”- hen, että valitettavasti laihtuminen johtuu sairaudesja ”Täällä Pohjantähden alla”-elokuvien lopputeks- ta. Vain pari kuukautta myöhemmin saimme viestin teistä. Juha Nevalaisen tyyliin ei kuulunut tuoda it- hänen poismenostaan.

Kaikkiaan nyt paljon myöhemmin ja lukemattoseään esille, mutta hänestä huokui monessa mukana olleen miehen karismaa. Juha Nevalainen kuoli vuo- missa hallituksissa sen jälkeen olleena muistelen tuota SYT:n hallituskauttani lämmöllä. Siitä jäi hienoja muisden 1988 lopussa.

Nuorelle miehelle 1980-luvun lopun SYT:n halli- toja ja oli suoranainen etuoikeus saada olla mukana. tuksessa oleminen opetti siis myös elämän rajallisuutTimo Sotavalta ta, jota ei nuorena yleensä tule paljon ajatelleeksi. JuSUKUVIESTI 5 · 2019

25

S

Sukuyhdistykselle oma pöytä­ standaari vai vaakuna vai molemmat?

Monella sukuyhdistyksellä on jo oma vaakuna tai erillinen tunnus, joka on muodostunut sukuyhdistyksen yhdeksi kokoavaksi voimaksi.

Ojansivun sukuyhdistys ry:ssä alkoi kymmenen vuotta sitten sukuyhdistyksen 10-vuotisjuhlan yhteydessä keskustelu mahdollisuudesta saada sukuyhdistyksellemme oma vaakuna.

Pöytästandaarin olimme jo heti perustamisen jälkeen saaneet aikaiseksi ja sitä vuosien myötä on myös aktiivijäsenistölle annettu huomionsoituksina kiitokseksi ansiokkaasta työstä sukuyhdistysasian eteenpäin viemisestä jäsenistön yhteydessä ja uusien jäsenten toimintaan mukaan saamiseksi.

Ensin saatu pöytästandaari kertoo pelkistettynä seuraavaa – näin suunnittelijan näkökulmasta ajatellen: Sinisellä taivaalla pilven takaa kurkoittava yhdeksänsakarainen aurinko kuvastaa jatkuvia suvun sukupolvia. Sinisen taivaan ja pilvimuodostuman polveilu kuvastaa sukutilan vieritse virtaavan joen polveilua samoin kuin alapuolella olevat aaltoviivat, joissa yhdistyvät silloisen kuntaliitoksen vaikutukset – vanhan emäpitäjän liittyminen Vammalan kaupunkiin, johon samassa yhteydessä liittyi myös Tyrvää.

Tämä silloin aikanaan luotu pöytästandaari on edelleen käytössä toisena virallisena sukuyhdistyksemme tunnuksena – tunnuksena, jota edelleen jaetaan perustelluin kriteerein aktiiveille jäsenille ja yhteistyötahoille tunnustuksena.

Pinssi-idea laajeni vaakunaksi Heräsi kuitenkin sukuyhdistyksen 10-vuotisjuhlien valmistelun yhteydessä ajatus, josko saisimme yhteiseksi tunnukseksi aikaiseksi pinssin muistuttamaan siitä, että olemme Ojansivun sukukuntaan kuuluvia henkilöitä.

Aloin kehittelemään ajatusta ja sain hahmotelman valmiiksi ja oltuani muissa lippuasioissa heraldikko Harri Rantaseen yhteydessä, esitin hänelle hahmotelmani pinssiksi. Hän tutki asiaa ja esitti, että tehtäisiin samalla heraldiset vaatimukset täyttävä vaakuna aiheesta. Ja niin asia eteni siten, että jonkin ajan kuluttua hänellä oli valmis esitys standardit täyttävästä sukuyhdistyksen vaakunasta.

Asia eteni siitä eteenpäin siten, että Ojansivun sukuyhdistyksen vaakuna päästiin rekisteröimään Suomen Heraldisen Seuran rekisteriin 10.11.2010 numerolla 1616 ja näin meillä on virallinen vahvistettu vaakuna, jonka pohjalta sitten valmistettiin se alussa määritelty pinssi jäsenistön yhteenkuuluvaisuuden tunnukseksi.

Vaakunan heraldinen selitys on seuraava: Sinisellä kilvellä hopeinen aaltokoroinen hirsi, yläpuolellaan aaltokorolla katkaistu aurinko.

Vaakunan kansanomaiseksi sisällöksi olen muotoillut seuraavaa: Kilven sininen pohja kuvastaa Ojansivun pihapiirin kahta puolta olevia järviä, joiden ylle kaartuu seesteinen pilvetön sinitaivas.

Alaosaa halkoo Ojansivun pihapiirin vierustaa sivuava polveileva joki, joka samalla muodostaa alaosaa halkaisemalla sekä Ylisen- että Alisen Piimäsjärven, joiden yllä kultainen yhdeksänsakarainen jatkuvia sukuhaaroja kuvaava aurinko laskullaan on kunnioittamassa edesmenneitä sukupolvia.

26

SUKUVIESTI 5 · 2019

Sama kultainen aurinko on vastaavasti alkavalla nousullaan vastaanottamassa kiitoksella uudet nousevat sukupolvet sukukunnan yhteyteen.

Vaakunassa on myös nähtävissä joen partaalla olleen pajan alasimella oleva kultahehkuinen taos, joka osaltaan on kunnioittamassa mennyttä aikaa ja siihen aikaan kuuluneita henkilöitä, heidän ammattitaitoaan ja ahkeruuttaan. Tätä perintöä jokainen meistä voi nyt ja tulevaisuudessa huolella vaalia samalla suvun perintöä eteenpäin saattaen.

Vaakunan käyttöoikeus ja käytännesäännöt: Vaakunan käyttöoikeus on jokaisella sukuun kuuluvalla Ojansivun sukuyhdistys ry:n jäsenellä, joka todistetusti kuuluu isänsä tai äitinsä puolelta Ojansivun sukuun.

Vaakunan kaupallisen käytön oikeudet ja muun käytön, kuten sukuun kuuluvien, mutta ei sukuyhdistyksen jäsenten vaakunan käytön valvonta on Ojansivun sukuyhdistys ry:n valtuuskunnalla.

Haastava mutta mielenkiintoinen prosessi

tenkin jonkin verran aikaa vaatinut tapahtuma. Näin jälkikäteen asiaa tarkastellen ainakin itse henkilökohtaisesti olen saavutettuun tulokseen kummankin tunnuksen osalta tyytyväinen ja asiaan vielä lisättäessä sukupinssin valmistuminen siinä ”sivutuotteena”, niin kaikki on loksahtanut kohdalleen.

Mikäli asia herättää prosessina kysymyksiä myös tuon heraldiikan osalta, niin olen vilpittömästi valmis kannustamaan kaikkia vaakunan suunnittelijoita kääntymään Suomen Heraldisen Seuran ammattilaisten puoleen suunnitteluavun saamiseksi.

Apu ja suunnittelu hieman maksaa, mutta ammattilaisen ollessa mukana suunnittelussa tilaajan on hyvä tietää, että hän saa silloin sitä mitä on tilannutkin.

Nyt sitten vain Te kaikki, joilla ei vielä ole omaa vaakunaa, sitä aktiivisesti suunnittelemaan.

Teksti ja kuvat: Raino Ojansivu Ojansivun sukuyhdistys ry:n valtuuskunnan puheenjohtaja

Sekä pöytästandaarin että vaakunan toteuttamisprosessi on ollut haastava, mutta mielenkiintoinen ja tieSUKUVIESTI 5 · 2019

27

Vuosi 2020 on Karjalan Liiton 80-vuotisjuhlavuosi Teksti: Saija Pelvas

Vuosi 2020 on yhteisen juhlinnan aika, sillä silloin vietetään Karjalan Liiton 80-vuotisjuhlavuotta. Liitto perustettiin 20.–21.4.1940. Juhlavuotta tullaan viettämään monin tavoin koko Suomen alueella piirien ja muiden jäsenyhteisöjen järjestämissä tilaisuuksissa ja tempauksissa sekä Karjalan Liiton päätoimipaikassa Karjalatalolla Helsingissä. Kaikki suomalaiset ovat tervetulleita osallistumaan juhlavuoden viettoon ja tutustumaan moni-ilmeiseen karjalaisuuteen. On hyvä muistaa karjalaisten merkitys ja kokemukset Suomen historian eri vaiheissa.

Kahdeksankymmentä vuotta täyttävällä Karjalan Liitolla on pitkä ja yhteiskunnallisesti merkittävä historia, jota arvostetaan laajasti. Liitto on edelleen elinvoimainen karjalaisen kulttuurin kansalaisjärjestö, joka toimii koko Suomen alueella, piireissä ja noin 400 jäsenseurassa. Juhlavuoden teemana on sukupolvien ketju, jokainen sukupolvi kuljettaa vuorollaan karjalaisuuden viestiä: perinteitä, tarinoita, suvun ja Karjalan historiaa siirtäen. Samalla tehdään karjalaisuutta, Karjalaa ja Karjalan Liittoa tunnetuksi.

Yhteisöllisyys kuuluu karjalaisuuteen Liiton syntyaikoina sen keskeinen tehtävä oli auttaa yli 400 000 siirtokarjalaisen asuttamista ja sopeutumista

28

SUKUVIESTI 5 · 2019

uusille asuinsijoille. Tänä päivänä Karjalan Liitto pitää yllä karjalaista ruoka-, käsityö-, laulu- ja tapaperinnettä monella tavalla, muun muassa järjestämällä äänellä itku- ja piirakkakursseja. Vuosittain valitaan vuoden virvottava, vuoden ruoka ja leivonnainen sekä vuoden karjalainen kirja ja vuoden karjalainen pitäjä- tai kyläkirja. Karjalasta ja karjalaisuudesta kiinnostunut voi liittyä jäseneksi liiton jäsenyhteisöihin. Karjalainen yhteisöllisyys on vuorovaikutteista, vieraanvaraista, avointa ja suvaitsevaa. Myönteinen elämänasenne, mukautumiskyky, tunteiden jakaminen ja toisesta välittäminen kuuluvat kiinteästi karjalaisuuteen.

Karjalan Liiton vuosittainen päätapahtuma on Karjalaiset kesäjuhlat. Liiton ja piirien tai alueellisten karjalaisseurojen järjestämiä muita valtakunnallisia tapahtumia ovat Kalevalan ja karjalaisuuden päivän juhla, talvisodan alkamisen ja päättymisen muistotilaisuudet, ekumeeniset hengelliset päivät sekä itsenäisyyspäivän juhla. Lisäksi liitto järjestää yhdessä Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liiton ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liiton kanssa pitäjiin ja sukuihin liittyviä tapahtumia, kuten karjalaiset suku- ja pitäjämarkkinat sekä erilaista koulutusta ja luentoja pitäjien perinteistä ja suvuista sekä sukututkimuksesta kiinnostuneille.

Karjalan Liitto tekee myös yhteistyötä Leningradin aluehallinnon ja Karjalan tasavallan kanssa vanho-

jen suomalaisten hautausmaiden ja muistomerkkien suojelemisesta luovutetun Karjalan alueella. Karjalan kielen kursseja järjestetään yhteistyössä Karjalan tasavallan kulttuuriministeriön kanssa.

Karjalaisten kesäjuhlien katkeamaton ketju jatkuu 12.–14. kesäkuuta Helsingissä Karjalan Liiton vuosittainen päätapahtuma, Karjalaiset kesäjuhlat®, pidetään Helsingissä 12.– 14.6.2020. Monille Karjalaiset kesäjuhlat ovat kesän kohokohta, jonne lähdetään kautta Suomen vuosi tai vuosikymmen toisensa jälkeen. Kesäjuhlaviikonloppu on karjalaisen heimon, karjalaisten ja karjalaisuuden ystävien yhdessäolon ja elämysten viikonloppu.

Juhlaviikonlopun tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki Karjalan ja karjalaisuuden ystävät.

Järjestyksessään 72. Karjalaisille kesäjuhlille lisäarvoa tuo Karjalan Liiton 80-vuotisjuhlavuosi, jota vietetään sukupolvien ketju -teemalla. Jokainen sukupolvi kuljettaa karjalaisuuden viestiä eteenpäin. Kesäjuhlien pääpaikkana on Finlandia-talo. Juhlaohjelmaa on myös Karjalatalolla Käpylässä ja muun muassa Tuomio- Pikku ”prihatsu” ikkunassa Karjalassa toukokuussa 1942. Kuva: Sot.virk. Erkki Viikirkossa, Temppeliaukion kirkossa tasalo / Sotamuseo, CC BY 4.0, kuvalähde: Finna. ja Uspenskin katedraalissa.

Vuodesta 1949 alkanutta kat”Karjalainen heimo on kuin iloinen väriläiskä” keamatonta kesäjuhlien ketjua on vietetty eri puolilla Suomea, ja monilla paikkakunnilla useaan kertaan. Presidentti Urho Kekkonen oli mukana kesäjuhlilla Juhlien ohjelmassa on säilytetty osia vuosikymmen- vuonna 1960. Juhlapuheessaan hän totesi: ”Suomen ten takaa, mutta ajan hengessä on myös uudistuttu ja heimojen joukossa on karjalainen heimo kuin iloituotu esille elävää ja uudistuvaa karjalaisuutta. Viime nen väriläiskä, se on rikkaine erikoispiirteineen vältvuosina mukana on ollut myös isäntämaakunnan tai- tämätön kokonaisuuden osa.” Karjalainen värikkyys tajia. Myös Helsingissä juhlaviikonloppu täyttyy lau- on kestänyt ajan hammasta. Karjalaisten kesäjuhlilusta ja soitosta, karjalanpiirakoiden teon taidoista kil- en tunnelmaa ei voikaan sanoilla kuvata, se pitää itse paillaan, kyykän suomenmestaruuksia ratkotaan ja kokea. Nähdään Karjalaisilla kesäjuhlilla Helsingissä. kuorokavalkadissa kuullaan karjalaisten kuorojen esityksiä. Ohjelmassa on myös kansallispukukavalkadi. Lisätietoa Karjalaisista kesäjuhlista: Luovutetun Karjalan pitäjillä ja suvuilla on oma osasto www.karjalaisetkesajuhlat.fi ja esittelypisteineen ja näyttelyineen. Vuoden 2020 Kar- www.facebook.com/karjalaisetkesajuhlat jalaiset kesäjuhlat järjestää Karjalan Liitto.

SUKUVIESTI 5 · 2019

29

Pärssisiä Muolaalla 1617–1721 Ruotsin ja Muolaan historiaa sekä voudintilejä OSA 1 Teksti: Matias Eronen

Tämä artikkeli on jatkoa Sukuviesteissä 1–2/2019 julkaistulle tutkimukselleni Pärssisiä Muolaalla 1543– 1617. Myös tutkimuksen lähteet ovat samat, tosin lisänä ovat tietenkin Voudintilit sekä Viipurin ja Savonlinnan läänin läänintilit vuosilta 1635–1712.

RUOTSIN SUURVALTA-AIKA 1600-LUVULLA Ruotsi kohoaa suurvallaksi Ruotsin suurvalta-ajan lasketaan alkaneen 27. helmikuuta 1617 solmitusta Stolbovan rauhasta. Venäjä luovutti siinä Ruotsille Käkisalmen, Pähkinälinnan, Ivangorodin, Kaprion ja Jaaman alueineen. Täten Ruotsi sai haltuunsa Suomenlahden ja Käkisalmen Karjalan. Vastavuoroisesti Venäjälle luovutettiin Novgorod ja Audova.

Kuninkaana oli nuori Kustaa II Adolf, joka laati uuden valtiopäiväjärjestyksen, perusti keskusvirastoja, järjesteli kauppaoloja ja kiristi verotusta.

Kuningas järjesti uudelleen myös sotalaitoksen.

Siihen kuuluivat sotaväenotot ruodutusluettelon perusteella. Ratsuväki koottiin vapaaehtoisuuden pohjalta, samoin meriväen laivamiehet. Jalkaväen vanha lippukunta muutettiin rykmentiksi, joka jakaantui kahdeksaan komppaniaan. Tästä maakuntarykmenttien perustamisesta annettiin ohjesääntö 1626.

Kuningas aloitti myös Puolan sodan, ja liittyi jo vuodesta 1618 Saksan alueella käytyyn sotaan saatuaan ensin luvan toukokuun 1630 valiokuntavaltiopäiviltä. Tässä sodassa Kustaa II Adolf kaatuikin 6. marraskuuta 1632 Lützenin kylän luona.

Kuningatar Kristiina Kristiina toimi Ruotsin kuningattaren vuosia 1632– 54. Hänen aikanaan 1634 säädettiin Ruotsin valtakunnan hallitusmuoto, jonka mukaan Suomi jaettiin viiteen lääniin. Jo Kustaa Vaasa oli antanut pienehköjä 30

SUKUVIESTI 5 · 2019

läänityksiä, ja Juhana III:sta lähtien oli myönnetty perinnöllisiä läänityksiä. Myös lahjoituksina saadut kreivi- ja vapaaherrakunnat periytyivät.

Osto- ja panttirälssiä alkoi esiintyä Kustaa II Adolfilta lähtien. Se oli myytyä tai saaduista lainoista pantattua maata. Näitä kaikkia oli myös Äyräpään alueella.

Kristiina aateloi peräti 368 sukua. Lisäksi hän alkoi entistä avokätisemmin jakaa kreivin ja vapaaherran aatelisarvoja, joihin liittyivät myös suurimmat verojen luovutukset pois valtiolta. Näiden aatelisarvojen jakamisen taustalla oli Kristiina-kuningattaren halu luoda valtakuntaansa uutta loistoa ja korostaa sen saavuttamaa mahtiasemaa.

Yhä kasvava määrä valtion verotuloista siirtyi aatelin käsiin. Hänen hallituskautensa päättyessä jo noin 2/3 valtakunnan verotuloista oli aatelilla.

Kaarle X Kustaa Kaarle X Kustaa astui valtaistuimelle 1654. Hän soti Puolan kanssa huonolla menestyksellä. Sotiminen jatkui taistelulla Inkeristä 1656 venäläisten kanssa. Inkeristä venäläisten hyökkäys jatkui Suomen puolelle.

Toinen venäläisosasto tunkeutui Käkisalmen läänin pohjoisosaan. Laatokan rannikko joutui nopeasti venäläisten haltuun, mutta Käkisalmen linnaa he eivät pystyneet valtaamaan. Venäläispartio liikkui tuhoretkellä Säämingissä ja Kerimäellä asti. Vanhan nostoväkijärjestelmän avulla toteutettiin väenotto, ja Riiasta saapunut ratsuväkirykmentti rauhoitti tilanteen. Välirauha tehtiin Vallisaaressa 1658.

Tämä 1656–58 käyty sota oli ainoa varsinainen 1600-luvulla käyty sota. Sitä on sanottu myös ruptuurisodaksi, koska siinä taistelivat vastakkain myös uskonnot eli ortodoksit ja luterilaiset. Sota ei johtanut aluemuutoksiin, mutta kylläkin laajamittaisiin tuhoihin Itä-Suomessa ja Inkerinmaalla.

Kuningas kävi vielä sotaa Tanskaa vastaan vuosina 1656–58.

Kaarle XI Kaarle XI oli hallitsijana vuosina 1660–97. Hänen aikanaan taisteltiin valtakunnan Saksan alueista sekä Etelä-Ruotsin omistamisesta. Tanskalaisten kanssa käytiin verinen Lundin taistelu joulukuun alussa 1676.

Noin puolet taisteluun osallistuneista kaatui, näiden joukossa Karjalan rakuunarykmentti kokonaan.

Yleiseurooppalaiset rauhat solmittiin lopulta 1678–79 Hollannin Nijmegessä.

Kaarle XI:n aikana toteutettiin Iso reduktio 1682.

Ison reduktion mukaisesti myös Suomessa peruutettiin kaikki kreivi- ja vapaaherrakunnat sekä muut nuoremmat läänitykset.

Vuonna 1682 perustettiin ruotujakolaitos.

Noin kolmasosa Suomen kansasta menehtyi nälkään ja sairauksiin Suurten kuolonvuosien aikana 1695–97.

PÄRSSISEN SUVUN VAIHEITA 1600-LUVULLA Pikku-Pärssilä häviää Petteri Pärssinen on tilan isäntänä vuodesta 1606 alkaen. Tila on tällöin liitetty edesmenneen Antti Niilonpojan (Sabelfana) rälssiin. Rälssin isäntänä on 1616 alkaen Pekka Antinpoika.

Petteri Pärssinen on nyt rälssitilan lampuotina aina vuoteen 1622 saakka. Hänellä on vielä jäljellä autiota eli verorästejä Pärssilän kylässä. Petteri Pärssisen mainitaan siirtyneen vuonna 1623 Inkerinmaalle Kuivaisin Ylenselälle.

Ruotsin yhteyteen vuonna 1617 liitetyllä Inkerinmaalla asui kreikkalaiskatolinen väestö. Ruotsin hallitus osoitti heidän uskontoaan kohtaan sellaista suvaitsemattomuutta, että inkeriläiset eivät sitä kestäneet, vaan he alkoivat paeta Venäjän puolelle. Kun Ruotsin hallitus läänitti koko Inkerinmaan aatelisille, oli näille tärkeää, että autiotilat asutettiin. Alustalaiset saatiin Suomesta.

Inkerinmaan henkikirjasta 1643 tavoitammekin suuren joukon Äyräpäästä lähtenyttä väkeä. Kuivaisten pogostaan oli tullut Äyräpään kihlakunnasta noin 70 miestä, melkein kaikki Muolaan pitäjästä. Tähän joukkoon kuului myös Petteri Pärssinen.

Valkiamatkan kylän Pärssiset häviävät Vuodesta 1605 alkaen Pärssisten tilaa Valkiamatkan kylässä hallinnut Heikki Laurinpoika ei näyttäisikään olevan Pärssisiä. Nimittäin vuosien 1627 ja 1628 maa-

kirjoissa hänen sukunimekseen mainitaan Kervinen (Hindrich Larsson Kerfuin).

Kuusaan vero Vanha Äyräpää I-kirjassa mainitaan (s.538) yksi Antti Lattuselle ja Antti Pärssiselle kuulunut Kuusaan vero siirtyneen Jaakko Henrikinpojan vanhimman tyttären mukana Bååt-suvulle. Eri vaiheiden jälkeen tila joutui majuri Mårten Braselle, jonka perillisiltä se peruutettiin vuonna 1685. Kyse oli tällöin rälssimaasta.

Tapahtumaketjun vuosilukuja ei mainita, mutta kyseessä lienee 1600-luvun alkuvuosien läänityksistä.

1. KANTA-PÄRSSILÄSSÄ Lauri Pärssinen, Kanta-Pärssilän isäntä.

Lauri Antinpoika Pärssinen isännöi kotitalossaan Kanta-Pärssilässä vuosina 1605–1635. Tilan lisäksi hän viljelee myös ulkopalstaa. Laurilla on kylän vaurain yhden kokoveron tila.

Lauri on monen muun äyräpääläisen tavoin vuodesta 1608 alkaen knaappiryyttarina Lindved Klaunpoika Hästeskon lippueessa, jossa ovat mukana myös muut oman kylän miehet. Vuonna 1625 hän ratsastaa Nils Mensenin komppaniassa. Jo 1627 hänet mainitaan vanhaksi ratsastajaksi (gammal Ryttare).

Lauri on perheineen mukana vielä vuoden 1635 henkikirjassa. Hänellä on siinä mainittuna vaimo Margreta. Viimeisen kerran Laurin nimi on esillä vuoden 1637 pikkukymmenysveroluettelossa Muolaan Pärssilässä.

Antti Laurinpoika Pärssinen, Kanta-Pärssilän viimeinen isäntä Antti Laurinpoika Pärssinen on mukana jo edellä mainitussa vuoden 1635 henkikirjassa, jossa kylän nimenä on Yskjärvi. Antin vaimo on nimeltään myös Margreta, hän on Pertintytär. Heillä on kaksi tytärtä, Vappu ja Elina. Talossa on kaksi renkiä, Eerikki ja Tuomas.

Vuoden 1639 karja- ja kylvöluettelossa ovat samat henkilöt. Isä Lauria ei enää mainita iän perusteella, mutta hänen vaimonsa Margreta kylläkin. Talossa on hevosia, karjaa ja kohtalainen kylvö.

Antti aloittaa ratsastajana vuonna 1636 eli heti isännäksi tultuaan. Antti maksaa myös talon pikkukymmenysverot seuraavana vuonna. Tila säilyy yhden kokoveron tilana aina vuoteen 1651. Parina seuraavana vuonna hän maksaa kaksi kokoveroa.

SUKUVIESTI 5 · 2019

31

Vuosien 1642, 1645, 1647 ja 1648 Viipurin läänin tili- ja tositekirjoissa perhe säilyy samana, tosin äiti Margreta jää pois vuoden 1645 kirjasta, tyttäret 1648, sekä renkien lukumäärä on 0 tai 1.

Antti Pärssinen, kuten hänen naapurinsa Paavo Kyyrö, ratsastavat 1650-luvulla eversti Knutssonin komppaniassa. Sen sijaan Petteri Kyyrö palvelee rakuunana Majurin komppaniassa.

Vuoden 1654 tositekirjassa perheessä on Antin ja hänen vaimonsa lisäksi veli perheineen. Vuosien 1665 ja 1666 tositekirjoissa ovat perheessä Antin ja vaimon lisäksi hänen poikansa Paavo Antinpoika sekä ratsastaja Lauri vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Hän ei liene Pärssisiä. Vuonna 1667 Paavolla onkin jo nainen (kona) merkittynä kirjoihin.

Vuoden 1668 tositekirjassa Pärssilässä ovatkin sitten merkittyinä Paavo Antinpoika vaimoineen ja ratsastaja Lauri perheineen. Lisäksi perheeseen kuuluu Antti Laurinpojan leski, joten Antti on kuollut. Ratsastajan perheen tytär on nimeltään Malin, ja nyt on merkittynä myös Paavon veli Antti Antinpoika, vielä naimattomana.

Antti Antinpoika ratsastaa naapurinsa Paavo Kyyrön kanssa vuosina 1668–69 ratsumestari Berendt Grönin komppaniassa.

Paavo Pärssisen isän Antti Laurinpojan nimi esiintyy vielä parina vuonna maakirjoissa Pärssilän tilan haltijana.

vo ja Petteri ovat kuitenkin saaneet säilyttää tilansa itsellään.

Vanha Äyräpää I -kirjassa (s. 563–564) kerrotaan ratsumestari Berendt Grönin perustaneen Pärssilän säterikartanon ja saaneen säterioikeudet v.1654.

Kartanoon kuului 1½-veron maa, joka säterikartanon perustamisen aikoihin oli vielä kokonaan autiona. Grön itse asettui sinne asumaan, rakennutti kartanon, hankki karjaa – vuonna 1683 hänellä oli siellä 12 lehmää – ja viljeli maita palkollisten avulla.

Koska hän ei ollut aatelismies, peruutettiin hänen säterioikeutensa, mutta vuonna 1668 hän sai ne takaisin. Saipa hän vielä liitetyksi säteriinsä Antti Pärssisen yhden veron perintötilankin. Antille luovutettiin vastineeksi maita Peikkolasta. Vuonna 1683 tämä Antin tila joutui takaisin kruunulle, mutta sen sijaan aikaisemmat 2 veroa annettiin Grönille eliniäksi. Viimeksi mainittuna vuonna suuri osa kartanon rakennuksista tuhoutui tulipalossa, mutta sinne rakennettiin kohta tilalle uusia. Vuonna 1693 tila lopullisesti joutui Grönin kuoleman jälkeen kruunun haltuun.

Tarkastusrästiluettelosta 1677–1698 (Ka 8720) ilmenee, että Muolaalla Pärssilän kylässä on usealla henkilöllä verorästejä kuten kirkkoherra Roseliuksella ja Mikko Kyyröllä. Myös ratsumestari Berendt Grönhielm vanhempi (den äldre) mainitaan samassa listassa. Täten ratsumestarilla on ollut samanniminen poika, josta ei ole tarkempia tietoja.

Berendt Grön l. Grönhielm ottaa Kanta-Pärssilän hallintaansa

Aron Roselius Kanta-Pärssilässä

Ratsumestari Berendt Grön ilmestyy maakirjoihin 1653, jolloin hänellä on ½-veron autiotila Pärssilässä. Vuonna 1658 Grönillä on Ratsastajan verovapaa tila 1/3 veroa Peikkolassa. Hän asuu vielä vuonna 1665 siellä renki Heikin, piian ja ratsastaja Tahvon kanssa.

Rengin nimi on 1560-luvulla Elias Matinpoika.

Viipurin läänin maakirjasta 1671 nähdään, että Muolaan pitäjän Pärssilän kylässä on nyt neljä tilaa Berendt Grönillä, sekä yksi tila Antti Pärssisellä ja yksi tila Paavo Kyyröllä. Nämä molemmat ratsastavat Grönin komppaniassa. Yksi tila on Petteri Kyyröllä, joka on rakuunana Jörgens Melliuksen komppaniassa.

Vuoden 1673 maakirjassa onkin sitten Rasilan autiosta ja kahdesta muusta tilasta muodostettu säteri, joka on Grönin rälssinä. Yleensä kyllä säteri-sanaa ei käytetty ei-aatelisten rälsseistä. Hänet on merkitty myös Kanta-Pärssilän tilan toiseksi omistajaksi Antti Pekanpojan lisäksi. Kyyrön suvun miehet Paa-

32

SUKUVIESTI 5 · 2019

Vanha Äyräpää I -kirjan mukaan (s. 612) Aron Roselius tuli vuonna 1681 Muolaaseen. Hän oli entinen kenttäpappi ja toiminut Tanskan sodassa rykmentin sielunhoitajana. Siellä hän oli joutunut tanskalaisten vangiksi. Roselius oli järjestyksen mies ja hyvä taloudenhoitaja, joka tiukasti valvoi saataviensa perintää.

Hän oli kirkkoherrana yli isonvihan raskaitten vaiheitten aina vuoteen 1724 saakka.

Muolaan tili- ja tositekirjan mukaan kirkkoherra Aron Roselius asettui asumaan vaimoineen KantaPärssilän tilalle vuonna 1693. Perheeseen kuului myös ratsastaja Paavo Simonpojan vaimo. Seuraavan vuoden tositekirjassa tilan mainitaan olevan kirkkoherran koti, jossa asuu myös tilanhoitaja Reinholdt vaimoineen sekä ratsastajan vaimon lisäksi tämän poika Simo. Tilan ruodun numero on 24 ratsumestari Funckin komppaniassa.

Jatkuu ensi numerossa.

Naiset näkyviin

NAISTEN ÄÄNI -KIRJOITUSKILPAILU 31.3.2020 ASTI

Kirjoita kiinnostavan suomalaisen naisen elämä­kerta ja osallistu Naisten ääni -kirjoituskilpailuun!

Pienoiselämäkerran päähenkilö voi olla • kansallinen tai oman paikkakuntasi vaikuttajanainen • oman ammattialasi tai yhdistyksesi vaikuttaja • nainen, joka on vaikuttanut merkittävällä tavalla elämääsi • mummosi, äitisi, tätisi, siskosi.

Elämäkerta voi sisältää koko elämänkaaren tai tietyn, merkityksellisen osan päähenkilön elämästä. Yhdessä elämäkerrat kartuttavat tietoa siitä, mitä naiset ovat tehneet, miten naiset ovat vaikuttaneet suomalaisen yhteiskunnan kehittymiseen, miten he ovat eläneet ja miten selviytyneet elämän haasteista.

Inspiraatiota ja ohjeita Naisten Ääni -sivustolta: www.naistenaani.fi.

Kilpailutekstit tallennetaan sivustolla olevan lomakkeen kautta. Tekstit arvioidaan anonyymisti, ja kirjoittajien nimet julkaistaan vasta kilpailun päätyttyä. Kaikki kilpailuun lähetetyt elämäkerrat julkaistaan Naisten Ääni -sivustolla ja arkistoidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Kolme parasta elämäkertaa palkitaan 900 euron, 600 euron ja 300 euron palkinnolla. Palkittavat valitsee kirjailija Kaari Utrio esiraadin valintojen pohjalta. Nelihenkiseen raatiin kuuluvat toimituspäällikkö Kirsi Keravuori Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, yliopistonlehtori Marjo-Riitta Antikainen Helsingin yliopistosta sekä toimittajat Kirsti Pohjonen ja Maija Kauppinen Suomalaisesta Naisliitosta.

Kirjoituskilpailun järjestävät Suomalainen Naisliitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

SUKUVIESTI 5 · 2019

33

Karjalan Sivistysseura Karjalan Sivistysseura on Suomen vanhin karjalaisseura, joka perustettiin 1906 Wienan Karjalaisten Liittona. Seuran toiminta-alue on Vienan Karjala, Aunuksen Karjala sekä Raja-Karjala. Kaksi edellistä muodostavat alueen, jota monesti on kutsuttu Itä-Karjalaksi ja viimeksi mainittu kattaa luovutetulta alueelta Salmin kihlakunnan, joka suurelta osin oli ortodoksista ja karjalankielistä. Seuran toiminnan tarkoitus on karjalaisen identiteetin, kulttuurin sekä karjalan kielen edistäminen sekä historian, perinteen ja kyykän vaaliminen.

Seura harjoittaa laajaa julkaisutoimintaa mm. kustantamalla Karjalan historiaa ja kulttuuria sekä karjalan kieltä koskevaa kirjallisuutta. Karjalan Sivistysseura julkaisee myös Karjalan Heimo -lehteä, jossa on myös sukututkimusta koskevia artikkeleita. Seuran Carelica-kirjastossa on paljon Karjalaa käsittelevää kirjallisuutta, käsikirjoituksia sekä valokuvia.

jalaista sukututkimusta mm. tuottamalla tutkimusmateriaaleista käännöksiä ja transkriptioita sekä etsiä keskeisiä tutkimusmateriaaleja ja pyrkiä edistämään niiden käytettävyyttä ja saatavuutta. Toimikunnan jäsenet avustavat mahdollisuuksien mukaan sukututkimuksen tekemisessä. Seura järjestää myös sukututkimuskoulutuksia, joita sukututkimustoimikunnan jäsenet vetävät.

Vienan- ja aunuksenkarjalaisen sekä rajakarjalaisen sukututkimuksen edistämistä Seuran piirissä toimii lukuisia pitäjä- ja sukuseuroja. Sukuseurat tapaavat mm. seuran Heimopäivien yhteydessä. Heimopäivät on yhdistyksen vuotuinen päätapahtuma, jossa on kulttuurista ohjelmaa ja mm. erilaisia sukututkimusklinikoita, joissa käydään läpi yleisöltä nousevia vienalaisten, aunukselaisten ja rajakarjalaisten sukujen kysymyksiä sekä esitellään uusia tutkimusmahdollisuuksia ja -avauksia. Geneettinen sukututkimus on ollut pitkään vienalaissukujen tutkimuksen keskeinen työkalu.

Karjalan Sivistysseuran sukututkimustoimintaa koordinoi hallituksen alainen sukututkimustoimikunta, joka kokoontuu Oulussa. Haasteena seuran toimintaalueen sukututkimuksessa on etupäässä venäjänkielinen lähteistö, jonka saatavuus ja käsittely on paikoin vaikeaa. Sukututkimustoimikunnan tehtävänä on edistää vienan- ja aunuksenkarjalaista sekä rajakar34

SUKUVIESTI 5 · 2019

Korpiselän ortod. seurakunnan metrikkakirja, syntyneiden osa 1794.

Leningradin oblastinarkisto Viipurissa, fondi 387, luettelo 3, yksikkö 1, sivu 168v.

Karjalan Sivistysseura operoi myös Sampo-tietokantaa, johon on koottu sukututkijoiden tallenteita ja tutkimuksia vienankarjalaisista suvuista. Näistä huomionarvioisimmat ovat sukututkija Irja Rämän ja historioitsija Matti Pöllän tutkimuskokoelmat.

Lisäksi Sampo sisältää erilaisia sukututkimusmateriaalien käännöksiä ja transkriptioita seuran toiminta-alueelta, valokuvakokoelmia, haastatteluaineistoja sekä erilaisia lehtiartikkeleita Karjalan Heimosta.

Sampo on avoin kaikille ja siihen pääsee osoitteesta: www.karjalansivistysseura.fi/tarinat/sampo-tietokanta.

Santeri Palviainen

Tutustu: www.karjalansivistysseura.fi Sukututkimustoimikuntaan saa yhteyden sähköpostilla osoitteeseen suvut@karjalansivistysseura.fi.

Aunuksen verorevisiokirja vuodelta 1745, Venäjän valtion vanhojen asiakirjojen arkisto, fondi 350, luettelo 2, yksikkö 2376, sivu 964v-965 (964v Miinoan kylä ja 965 Vuokkiniemen kylän alku).

SUKUVIESTI 5 · 2019

35

Demokratian muisti -teos on Vuoden arkistoteko 2019 Arkistojen päivän toimikunta on valinnut vuoden 2019 arkistoteoksi tutkija Marjaliisa Hentilän ja tutkija Mikko Kosusen toimittaman teoksen Demokratian muisti. Työväen arkisto 110 vuotta.

Suomen ensimmäinen ja vanhin kansanliikearkisto, vuonna 1909 Suomen Sosialidemokraattisen puolueen yhteyteen perustettu Työväen arkisto, on toimintansa aikana ollut keskeinen maamme työväenliikkeen aineistojen ja perinteiden tallentaja. Arkisto oli kauan alansa ainokainen, saaden 1945 uudessa poliittisessa tilanteessa ensin rinnalleen kansandemokraattien perustaman Kansan Arkiston. Maamme porvarillinen puoluekenttä synnytti vasta 1970-luvulla vastaavia instituutioita, pitkälti uuden valtionapujärjestelmän siivittäminä.

Työväen arkiston kahden tutkijan, Marjaliisa Hentilän ja Mikko Kosusen johdolla tuotettu historiateos on moniulotteinen. Teoksen ensimmäisessä osassa kuvataan arkiston kokoelmien kehitystä, arkiston johtoa, henkilökuntaa, tiloja ja toimintaa sekä kotimaisia ja kansainvälisiä verkostoja. Toisessa osassa käsitellään arkiston tämän päivän toimintaa: työntekijät kirjoittavat arkistourastaan ja työstään sekä vastuullaan olevista kokoelmista, eikä pitkäaikaisia projektityöläisiäkään ole unohdettu. Teoksen ote on sympaattisella tavalla demokraattinen – työväenliikkeen arkiston historia ei sivuuta työn tekijöitä. Arkiston kehityksen kannalta merkittävien henkilöiden biografiat istuvat toki luontevasti kerrontaan.

Tekijät ovat havainneet kolme päävaihetta Työväen arkiston elinkaaressa: arkiston kehittymisen SDP:n puoluetoimiston kyljessä, ripeän kehityksen 1980-luvun sekä toiminnan muuttumisen 2000-luvulla. Aatteen palon ajamien idealistien kuten Karl Harald ja Anna Wiikin, Edward Gyllingin ja Yrjö Sirolan työpanoksen merkitys todetaan; arkiston taloudellisten edellytysten radikaali parantuminen 1975 voimaan astuneen yksityisarkistolain myötä tunnustetaan; uuden vuosituhannen myötä alkanut kansainvälistyminen ja sähköistyvä toiminta kuvataan – unohtamatta ympäröivän yhteiskuntamme kehitystä. Esimerkkinä mainittakoon työväenliikkeen ja punapääoman 1990-luvun vastoinkäymiset, jotka johtivat lakannei36

SUKUVIESTI 5 · 2019

Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, THPTS erillisjulkaisut 2019.

den organisaatioiden arkistojen huimaan luovutussumaan. Työväen arkisto on, kuten tekijät korostavatkin, aina elänyt ajassaan.

Demokratian muisti. Työväen arkisto 110 vuotta -teos on arkistoalalla merkkitapaus. Tällaisia ei enää juuri tehdä, on siitä kuultu luonnehdinta. Nyt on kuitenkin tehty.

Arkistojen päivän toimikunta jakoi lisäksi kunniamaininnan usean kirjasto-, arkisto- ja museoalan edustajan muodostamalle KAM-juridiikkaryhmälle tämän proaktiivisesta työstä kulttuuriperintöaineistojen oikeudellisen aseman selvittämiseksi. Ryhmän julkaisemat suositukset ovat jo nyt keskeinen ohjenuora noudatettaessa em. alojen tietosuojaa.

”Merimies on liikkuva matkalainen. Harvoin on hänellä pysyvää osotetta. Suurin osa kulkee paikasta paikkaan, maasta maahan, wieläpä maanosasta maan-

Australiaan emigroitunut luutnantti Ragnar Ramstadius kiikaroimassa toisen maailmansodan aikana eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Kuva: Siirtolaisuusinstituutin kuva-arkisto.

LUK U N U

Uutuuskirja merenkulkijoiden siirtolaisuudesta

RK

KA

osaan.” Näin kirjoitti merimiespappi Eino Kiviluoto Merimiehen Ystävässä 1912. Siirtolaisuusinstituutin Tutkimuksia-sarjassa ilmestyneessä uutuusteoksessa Merenkulkijoiden siirtolaisuus: näkökulmia 1700-luvulta nykypäivään 12 kirjoittajaa kulkee näiden liikkuvien matkalaisten jäljillä.

Historian, etnologian, maantieteen ja sukututkimuksen näkökulmia yhdistävä teos selvittää, minne merenkulkijoiden muuttoliikkeet ovat suuntautuneet eri aikoina ja millaisia vaikutuksia niillä on ollut suomalaiselle yhteiskunnalle. Vertaisarvioidussa kokoomateoksessa oman lukunsa saavat merenkulkijoiden parissa työskentelevät ylirajaiset toimijat kuten konsulaatit, merimieskirkot ja -kodit.

– Merimiesammatti on aina toiminut keinona pyrkiä ulkomaille paremman toimeentulon toivossa, kirjan toimittaja FT Pirita Frigren toteaa.

Teos osoittaa, että taloudellisten motiivien lisäksi maailmalla liikkuvien merimiesten kohtaloihin ovat vaikuttaneet monet eri syyt aina maailmanpoliittisista tilanteista henkilökohtaisen elämän sattumuksiin.

Kirja esittelee lukijalle erilaisia aineistoja, tietokantoja ja menetelmiä, joiden avulla voi päästä merenkulkijoiden siirtolaisuuden jäljille.

Taiat ja loitsut olivat osa entisajan elämänhallintaa Erilaiset taikamenot olivat entisaikaan keskeisiä taitoja, joilla pyrittiin selviytymään karun elämän haasteista. Ennen uskottiin vakaasti sanan voimaan ja siihen, että ihminen pystyy sanojen ja rituaalien avulla vaikuttamaan kohtaloonsa.

Taiat ja loitsut kuuluivat kaikkiin elämän tärkeisiin käännekohtiin: raskauteen, syntymään, kump-

panin löytämiseen ja kuolemaan.

Myös toimeentuloa, satoa sekä metsästys- ja kalaonnea turvattiin erilaisin loitsuin.

Eero Ojasen Suomen kansan taiat ja loitsut -kirja esittelee laajasti suomalaisessa kansanperinteessä käytettyjä loitsuja ja taikoja ja osoittaa, että jotkut niistä ovat säilyneet elävinä meidän päiviimme saakka.

Eero Ojanen: Suomen kansan taiat ja loitsut (Minerva 2019) SUKUVIESTI 5 · 2019

37

U R KKA

LU

KU N

Kuinka meistä tuli tällaisia?

Uutuuskirja kertoo ihmiskunnan tarinan geenien kautta.

Kannamme geeniperimässämme jälkiä koko lajimme historiasta: syntymistä, kuolemista, sairauksista, sodista, nälänhädästä, muuttoliikkeistä ja valtavasta määrästä seksiä.

Brittiläinen geenitutkija Adam Rutherford kertoo Lyhyt historia meistä kaikista -kirjassaan havainnollisesti ihmisen historian genetiikan ja DNA:n kautta, neandertalinihmisistä nykyhetkeen ja kohti tulevaisuutta. Kirja esittelee myös geenitutkimuksen kehittymistä,

suurimpia saavutuksia ja erilaisia käyttötarkoituksia sekä purkaa geeneihin liittyviä myyttejä.

Lyhyt historia meistä kaikista antaa uuden näkökulman siihen, keitä me olemme ja miten meistä tuli juuri tällaisia. Geeniperimämme ei ole resepti, jolla meidät on valmistettu, vaan pikemminkin rönsyilevä, ainutlaatuinen ja mutkitteleva saaga. Toisin sanoen olet väärässä, jos luulet geeniesi kertovan, millainen olet. Mutta geenisi kyllä tietävät, mistä olet tullut.

Adam Rutherford: Lyhyt historia meistä kaikista – Ihmiskunnan tarina geenien kertomana (Bazar 2019).

Reittejä kokemushistoriaan Johanna Annolan, Ville Kivimäen ja Antti Malisen toimittama Eletty historia avaa näkökulman menneisyyteen koettuna todellisuutena. Kirjan artikkelit tarkastelevat, miten ihmiset ovat omana aikanaan jäsentäneet maailmaansa ja millaiset tekijät ovat vaikuttaneet heidän kokemuksiinsa. Teokseen valitut tapaustutkimukset valottavat maailman kokemisessa tapahtuneita muutoksia varhaismodernilta ajalta toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin.

Kirjassa avataan elettyä historiaan niin 1700-luvun muurarimestarin kuin 1900-luvun alun torikaupan kautta, tutkitaan 1800-luvun lopulla Kaliforniassa asuneen suomalaisen pastorinnan kirjeenvaihtoa ja kotirintaman naisten väsymyskokemuksia maaseudulla ja tehdastyössä. Ajallinen kaari on pitkä ja eletty historia rakentuu monipuolisesti. Eletty historia toimii sekä tutkimuskirjana että oppaana koettuun menneisyyteen.

Johanna Annola, Ville Kivimäki & Antti Malinen (toim.): Eletty historia. Kokemus näkökulmana menneisyyteen (Vastapaino 2019)

38

SUKUVIESTI 5 · 2019

Klemetinpoika. Antistakin tiedetään vain vihkivuosi, 1682, ja vaimo Anna Väänä­ nen. Heillä oli Mikko- (s. 1682) ja Staffan (1688) -nimiset pojat. Mikko oli sitten su­ vussa suosittu etunimi, joten kun Maa­ ningalle perustettiin aikanaan oma talo, sen nimeksi tuli Mikkola. Suvun ensim­ mäiset asuivat Kuopion Hirvilahdessa; alun perin Tavinsalmen hallintopitäjäs­ sä. Raatikaisten tulo Kuopioon on vielä epäselvää, tutkijalle jäi vielä työsarkaa.

Yhteys Paavo Ruotsalaiseen

Tuula Tuominen: Tarinaa Käärmelahden Mikkolan Raatikaisista esi- ja jälkipolvineen.

Painettu EU:ssa 2019. 104 sivua.

Kalle Raatikainen (1878–1950) oli Mik­ kolan talon poikia Maaningan Käärme­ lahdesta. Kalle oli tämän sukukirjan te­ kijän Tuula Tuomisen (o.s. Raatikainen) isän isä. Kalle tuli myös valituksi kirjan lähtöhenkilöksi.

Vanhin Raatikainen on nimeltään Ant­ ti Mikonpoika. Hänen isänsä on Mikko

Hirvilahteen tuli ruotusotilas 1680 ja sii­ hen ruotuun, mitä Raatikaisetkin ylläpi­ tivät, tuli sotilaaksi Johan Hinric Svahn vuonna 1748. Samana vuonna hänet ylennettiin korpraaliksi. Tämän Svahnin ja Christina Killanderin tytär, 1756 syn­ tynyt Anna Helena meni 1775 naimi­ siin Vilppu Ruotsalaisen kanssa. Tämän pariskunnan esikoinen oli Paavo Heik­ ki Ruotsalainen (s. 9.7.1777), tunnettu herännäisjohtaja.

Toinen Svahnin tytär, Brita Sofia (1768–1803) meni naimisiin Antti Raa­ tikaisen (1768–1805) kanssa. Näin syntyi sukuside yhteen kaikkien aikojen tunne­ tuimpaan savolaiseen.

1829 Mikko Raatikainen muutti vai­ monsa Ulla Rissasen ja lastensa kans­

LUK U N U

Nasakka kirja Maaningan Raatikaisista

sa Kuopiosta Maanin­ galle, Käärmelahteen.

Perukirjassa mainitaan, että Käärmelahdessa oli­ si ollut Raatikaisten perintö­ maata. Raatikaisia asui Käärmelah­ dessa 1500-luvulta lähtien. Kuinka lä­ heinen sukuside sitten oli?

Sitten tullaan nykypäivään asti ja elä­ viin sukulaisiin. Kirja on tarkoitettu su­ vun käyttöön, jossa rajaamalla on otet­ tu esiin oma viipale suvusta, ja samal­ la saatu kirjan koko pysymään itse kus­ tantajalle siedettävänä.

Tuula Tuominen kirjoittaa nautitta­ vasti. Teksti on hyvää suomea ja erittäin taloudellista. Historialliset taustat ja tu­ levat tutkimuskohdat tulevat napakasti lueteltua. Mukana on muistitietoa, su­ kupuu ja lopussa normaalit sukutaulut.

Käsillä oleva kirja on tekijänsä toinen; Tuula Tuominen on julkaissut kirjan äi­ din äidistään Maria Lyytikäisestä 2017.

Lyhyt kuvaus geenitutkimusten mahdollisuuksista viitannee aikomuk­ siin selvittää Raatikainen–Radikain-su­ vun menneisyyttä pidemmällekin kuin 1600-luvun alkuun. Jatkoa on siis lu­ vassa.

RK

KA

Heikki Manninen

Liittykää jäseneksi Sukuseurojen Keskusliittoon Juhlavuoden kunniaksi 40 vuotta täyttävä Sukuseurojen Keskusliitto tarjoaa sukuseuroille mahdollisuuden liittyä sukuseuratoiminnan aktiivien ja toiminnan kehittäjien laajaan joukkoon kampanjahinnalla.

Vuosina 2019–2020 liitto myöntää uudelle jäsenseuralle -50 %:n alennuksen ensimmäisen vuoden jäsenmaksusta.

Yhdessä olemme vahvempia ja näkyvämpiä sekä yhteistyöllä autamme toisiamme sukuyhdistystoiminnan kehittämisessä! www.suvut.fi

SUKUVIESTI 5 · 2019

39

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Addressi ja kortti

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Monikäyttöinen adressi on näyttävä muisto erilaisissa tilaisuuksissa. Selkeälinjainen vihreävalkoinen adressi on kultanyöritetty ja kuoritettu sekä pakattu sellofaaniin.

Adressi on A4-kokoinen.

Hinta sis. toimituskulut.

Kortin kannessa on kauniilla vanhalla harmaalla seinällä moderni sukupuu. Taitet15 € tu kortti on kooltaan 16 cm x 16 cm.

Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

2€ Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Hinta sis. kuoren.