Page 1

SUKUVIESTI

4 2016

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

Kesä on kuin perhon lento. Kaunis, lyhyt ja hennon hento. Aika kuluu mutta muistot jää, ne rikastuttavat elämää.


4 2016

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Suvuilla on nimensä, Kati Laitinen 5 Pertti Pietikäiselle kultainen ansiomitali, Arja Pietikäinen-Vesala

6

Airaksisilla sukuseuratoimintaa 70 vuotta, Arja Airaksinen

8

Ruuskanen-Ruuska sukuseura juhlisti 10-vuotistaivaltaan, Markku Ruuskanen

9

Nyyssöset kokoontuivat juurillaan, Esko Nyyssönen

10

Nevalaiset koolla Vuonislahdessa ja Porissa, Raili Vihavainen ja Jaana Rainesto

12

Kärkkäisten sukuseuran sukupäivät Polvijärvellä, Risto Kärkkäinen

14

Pitäjänkäsityöläiset olivat oman alansa arvostettuja ammattilaisia, Leni Lustre-Pere

19 Martikaiset Helsingissä, Kari Raatikainen 20 Kerro lapsuuden lähiömuistoistasi 21 Karjalankieliset identiteetit rajalla 22 Mustosten esipolvia Savossa, Matias Eronen 26 Sukuseurojen verotuskäytännön lainmukaisuus epäilyttää, Pekka Piironen

28 Sukua tutkimaan: Arkistolaitoksen aineistot 29 Toimimattomia yhdistyksiä poistetaan yhdistysrekisteristä

31

Yhteistyössä: Kotiseutujen asialla

Sukuseurojen keskusliiton sääntömääräinen syyskokous pidetään Kuulutko sukuuni tapahtuman yhteydessä lauantaina 8.10. kello 15. Osoite: Vantaan ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipiste, Tennistie 1, 01370 Vantaa Tervetuloa! Kannessa: Airaksisten sukuseuran juhlristeily Kallavedellä. Kuva: Pekka Salmi.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 37. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT  (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP | Ykkös-Offset, Vaasa

AIKATAULU Nro Ilmestyy Aineisto Varaukset 1/16 vk 7 8.1. 18.12. 2/16 vk 16 11.3. 19.2. 3/16 vk 25 13.5. 22.4. 4/16 vk 39 19.8. 29.7. 5/16 vk 49 28.10. 7.10.

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, (09) 2420 119, info@tuplas.fi


PÄ Ä K IR

Lämmittäviä tervehdyksiä

JO

I T US

Posti on ilahduttanut kesän ja syksyn aikana pehmeillä paketeilla. Sukuseurojen keskusliiton ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liiton Sukulapaskilpailu on tuottanut monia toinen toistaan kauniimpia ja kiinnostavimpia lapaspareja raadin arvioitaviksi. Toimistolla olemme huokaisseet helpotuksesta, ettei meidän tarvitse valita joukosta voittajia, tehtävä olisi meille täysin mahdoton, koska jokaiset lapaset ovat omalla tavallaan upeita. Paneutuminen annettuun tehtävään näkyy jokaisessa työssä. Lämpimät kiitokset kaikille kisaan osallistuneelle ja onnittelut palkituille.

Some-maailma on tullut jäädäkseen Muistattehan hyödyntää jäsenetunne: • Hostingpalvelut Oy (web-palvelin, sähköpostitilit) • Selkotieto Oy (Jäseri-jäsenrekisteri ja Taseri-kirjanpito-ohjelmat) • Yhdistysavain • Kulttuurikeskus Sofia, Helsinki • Runnin kylpylä, Iisalmi

Sukuseurojen jäsenseurojen toimihenkilöt https://www.facebook.com/ groups/515071878668996/

Ei ole kovin kauaa siitä, kun kaikilla sukuseurojen toimihenkilöillä ei ollut sähköpostia, joten osa keskusliiton postituksestakin hoidettiin tavallisena kirjepostina. Nykyisin sähköposti ei ole enää harvinaisuus, mutta sosiaalisen median eli somen käyttö ei ole vielä kaikille sukuharrastajille tuttua. Facebook lienee se kaikkein tutuin niin sukuseuroille kuin erilaisille sukuharrastukseen liittyville yhteisöille ja yksittäisille henkilöille. Sukuseurojen keskusliitto ja Sukuviesti seikkailevat somessa monin tavoin. On julkiset, kaikille avoimet sivut (Sukuseurojen keskusliitto/Sukuviesti), joita pääsee seuraamaan omilla sivuillaan tykkäämällä sivustosta ja Sukuviesti-ryhmä, jonne voi ilmoittaa haluavansa jäseneksi sekä lisäksi erilaisia suljettuja ryhmiä eri toimihenkilöryhmille. Sukuseurojen jäsenseurojen toimihenkilöt -ryhmä on tarkoitettu kaikille jäsenseurojen toimihenkilöille, olipa tehtävä seurassa mikä tahansa. Tavoitteena on saada ryhmästä kanava, jonka avulla saadaan tietoa erilaisista tapahtumista ja jonne voidaan tallentaa kokous- ym asiakirjoja. Jotta ryhmä toimisi kunnolla, se edellyttää kaikkien jäsenseurojen aktiivisuutta ainakin sen verran, että liitytään ryhmän jäseniksi. Käykääpä siis kipinkapin ilmoittautumassa ryhmään! Ja jollette ole vielä tykänneet SSK:n sivuista niin tehkääpä se samalla.

Sukuharrastajan syyskiireet Kesän sukujuhlat ovat jo monen seuran osalta vietetty, mutta syksykin on sukuharrastajalle kiireistä aikaa. Tapahtumien vyöryn aloittaa perinteisesti Vantaan Kuulutko sukuuni-tapahtuma 8.–9.10., seuraavaksi kokoontuvat Kymenlaaksolaiset suvut Kouvolassa 15.10. ja Lahden seudun sukututkijoiden sukututkimuspäivä on Lahdessa 15.11. Helsingin Kirjamessut 27.– 30.10. sisältävät myös paljon kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa suvuista ja historiasta kiinnostuneille. Tavataan joukolla messuilla ja tapahtumissa. Aurinkoisia syyspäiviä! Eine Kuismin pääsihteeri SUKUVIESTI 4· 2016

3


Suvuilla on nimensä Sukunimi-infosta löydät tietoa omasta sukunimestäsi.

Moni sukututkija on varmasti törmännyt netissä Sukunimi-info -sivustoon. Sivustolta löytyy tietoa yli 22 600:sta Suomessa esiintyvästä sukunimestä. Sukunimi löytyy sivustolta, jos sitä on käyttänyt vähintään kaksikymmentä Suomen kansalaista. Sivuston takaa löytyy helsinkiläinen yrittäjä ja sukututkija Tuomas Salste. Ajatuksen sukunimistä kertovaan sivustoon hän sai pari vuotta sitten ja idean toteutukseen kului vain muutama kuukausi. – Arvelin, että oma sukunimi kiinnostaisi ihmisiä. Aloin pohtia, mitä tietoa sukunimistä voi kertoa. Onko Uola varsin harvinainen, yleinen vai kenties erittäin yleinen sukunimi? Montako Lauhasta Suomessa oli viime vuonna ja entä tänä vuonna? Millä sijalla sukunimien yleisyyslistalla ovat Inkovaara, Anttio tai Sykiäinen? Missä päin Suomea asuu Näppejä ja montako Vienola-nimistä paikannimeä Suomesta löytyy. Sukunimi-info kertoo muun muassa näihin kysymyksiin vastauksen. Sukunimi-infon tiedot suodatetaan koneellisesti julkisista listauksista, tilastoista ja nimitutkimuksista. Tiedot perustuvat mahdollisimman luotettaviin lähteisiin. Käytettyjä lähteitä ovat muun muassa kelakortisto, väestörekisterikeskuksen julkaisut ja erilaiset sukunimiin liittyvät teokset. Lähdeluettelo on pitkä ja se löytyy sivun linkkiosiosta. Sivustolle on päässyt jokunen harvinainenkin sukunimi. Tällaisia nimiä ovat muun muassa ulkomailla yleiset nimet Mägi ja Ferrari sekä Suomessa nykyisin harvinaisia, mutta aiemmin yleisiä nimiä kuten Makkara ja Pöksyläinen.

Sivusto kertoo sukunimistä, ei suvuista Sukunimi-info on herättänyt kiinnostusta sekä sukututkijoissa että muissa lukijoissa. Pääosin palaute on ollut positiivista. Salste saa usein pyyntöjä yksittäisten sukuun liittyvien tietojen lisäämiseksi sekä omaan sukunimeen liittyviä korjauspyyntöjä. – Tavallinen kommentti on, että: ”sukunimeni puuttuu”. Moni lähettää myös lisätietoja omista sukulaisistaan tai suvun entisestä nimestä. 4

SUKUVIESTI 4· 2016

Salste kuitenkin korostaa, ettei Sukunimi-info perustu sukututkimukseen. Sivuille ei kerätä sukuja koskevia tietoja, vaan Sukunimi-info on yleiskatsaus sukunimiin. – Toisinaan sivuston sisältö ei vastaa omaa käsitystä suvusta. Esimerkiksi kartalla on outoja asuin-


paikkoja tai sivulla näkyy epämieluisan maan lippu. Kaikki eivät ilahdu löytäessään uutta, poikkeavaa tietoa sukunimestään. Kaikista nimistä ei ole ollut käytettävissä kaiken kattavia lähteitä. Kaikkea mahdollista tietoa ei ole voitu selvittää tuhansista nimistä. Esimerkiksi sukunimien esiintymisalueista ei ole olemassa täysin kattavaa luetteloa. Sivusto ei pyri olemaan täydellinen esitys tietystä sukunimestä vaan yleisesitys tuhansista nimistä. Sivustolla muistutetaankin, että yksittäisen suvun alkuperän, nimen merkityksen tai suvun tekemisiin liittyvän tiedon julkaisu jää kunkin suvun sukututkijoiden harteille. Jos jokin tieto kuten numero on selkeästi väärin, kannattaa siitä ilmoittaa. Lähteissä esiintyviin virheisiin, ei Salste kuitenkaan pysty vaikuttamaan.

Sukututkimus on mukavalla tavalla haastavaa Salste aloitti sukututkimuksen 1990-luvulla. Hän on tutkinut Sortavalan ja Iitin–Jaalan seutua sekä Virolahtea. Pääosa tutkimuksista on koskenut 1600–1800-lukuja.

– On kiehtovaa selvittää, missä esipolvet asuivat ja mitä heille tapahtui. On mielenkiintoista ratkaista jokin hankala arvoitus tai lukea mehevästä riidasta tai törttöilystä. Sukututkimus ei ole liian helppoa eikä tutkittava lopu heti kesken. Lähteinä hän käyttää kirkonkirjoja, verolähteitä sekä lääninhallituksen arkistoa ja tuomiokirjoja – Ja yleensäkin kaikkea, mitä vain eteen tulee, kuten vanhoja papereita, luetteloita, valokuvia, karttoja ja hautakiviä. Salste on kerännyt omalle sivustolleen Sukunimi-infon lisäksi sukututkimukseen liittyvää tietoa kuten ohjeita Kelan hakemistokorttien lukemiseen, tietoa Sortavalan sukututkimuksesta ja erilaisia sukukaavioita. Saamansa palautteen mukaan moni haluaisi aloittaa sukututkimuksen ja kaipaa neuvoja. – Tarvetta olisi selkeille ja kattaville sivuille aiheesta ”kuinka aloitan sukututkimuksen”. Sieltä voisi kysyä ja saada opastusta. Näin kynnys sukututkimusharrastukseen tulisi mahdollisimman matalaksi. Kati Laitinen Tutustu: www.tuomas.salste.net/suku/nimi/index.html

Pertti Pietikäiselle kultainen ansiomitali Pertti Pietikäiselle luovutettiin Sukuseurojen Keskusliiton myöntämä kultainen ansiomitali Pietikäisten Sukuseuran Helsingissä pidetyssä sukukokouksessa 23.7.2016. Pertti Pietikäinen on toiminut sukuseuran hallituksessa yli 30 vuotta. Suurimman osan tuosta ajasta hän on ollut rahastonhoitajana ja varapuheenjohtajana. Sihteerinä hän on toiminut yli 10 vuotta ja kaksi vuotta myös seuran puheenjohtajana. Oheinen valokuva on otettu eräässä sukukokouksessa. Pertti on siinä esittelemässä kokousväelle seuran talousarviota. Pertti on hoitanut seuran asioita huolellisesti ja vastuullisesti. Hän on sukuseuran piirissä erittäin pidetty ja arvostettu. Teksti: Arja Pietikäinen-Vesala sihteeri, Pietikäisten Sukuseura ry Kuva: Urpo Pietikäinen

SUKUVIESTI 4· 2016

5


Airaksisilla sukuseuratoimintaa 70 vuotta ”Emme elä ainoastaan itseämme varten. Kaikki se, mitä teemme tai mitä olemme, jättää jälkiä siihen perintöön, jonka jätämme lapsillemme.” Savokarjalaisen Airaksisten sukuseuran tunnuslause on vuosikymmenten myötä säilyttänyt ajankohtaisuutensa myös alati globalisoituvassa maailmassa. Majuri Lauri Airaksinen asettautui sotien jälkeen perheineen Kuopioon. Sukulaisten luona vieraillessaan hän sai ajatuksen laajempien sukuyhteyksien kehittämisestä seuraillessaan nuorten Airaksisten keskusteluja ja yhdessäoloa. Näitä mietteitä oli ilmassa toisillakin suvun jäsenillä, joten siirtyminen ajatuksen tasolta toimintaan luontui varsin helposti. Airaksisten sukuseuran perustamiskokoukseen Kuopion Väinölänniemen hoviin 29.6.1946 kokoontui 127 suvun jäsentä. Neljäntenä suomenkielisenä sukuseurana perustettu Airaksisten yhdistys oli sekä ensimmäinen itäsuomalainen että ensimmäinen viime sotien jälkeen perustettu sukuseura.

Seitsemäntoista sukupolvea Airaksisia Sukutietojen kerääminen ja tallentaminen kirjattiin perustamiskokouksessa seuran keskeisimmäksi tehtäväksi. Lauri Airaksinen organisoi muutamien aktiivisten Airaksisten kanssa tietojen etsimisen kirkonkirjoista, lehtijutuista, kirjeitse ja tapaamisin. 25 vuotta myöhemmin aineistoa oli koottu jo niin paljon, että vuoden 1971 kokouksessa tehtiin päätös sukukirjan painattamisesta. Airaksiset polvesta polveen oli valmis julkaistavaksi 1973. Jo tuolloin arveltiin, että ensimmäinen Airaksinen olisi noin vuonna 1530 syntynyt Pekka, mutta hänen jälkeläisistään ei saatu selvyyttä. Niinpä ensimmäinen sukukirja koostui kahdeksasta haarasta A–H, joiden kantaisät olivat syntyneet 1600-luvun alkupuolella. Seuraavat kaksi matrik6

SUKUVIESTI 4· 2016

kelia julkaistiin uusin tiedoin vuosina 2002 ja 2006. Niihin saatiin haarojen lukumäärä supistettua jo seitsemään A–G. Seuraavan kirjan tekemistä suunniteltiin sukuseuran 70-vuotisjuhlaan. Kun uusien tietojen kerääminen oli jo käynnissä, sukututkija Ari Kolehmainen otti yhteyttä. Hän oli toisia itäsuomalaisia sukuja tutkiessaan löytänyt Airaksisten puuttuvat jälkeläiset kantaisästä eteenpäin. Pekka Airaksinen tulee ensimmäisen kerran sukunimenä esille vuoden 1557 Tavinsalmen pitäjän Saamaisten neljänneksen Vehmasmäen kymmenyksen papinveroluettelossa. Airaksinen on nimenä uusi, sitä ei tavata missään aiemmin, ei Savossa eikä Karjalassa. Tutkimuksista selvisi edelleen, että Pekan patronyymi on Ollinpoika ja hän on Leskisten kanssa samassa arviokunnassa. Yhteyttä Leskisiin pohdittiin jo ensimmäisessä sukukirjassa; onko kyseessä Olli Leskisen poika, vävy vai vieras yhtiömies. Sukututkija Kolehmainen arvioi, että DNA-testin pohjalta voidaan olettaa sukuyhteys. Yksi tutkittu Airaksinen ja kaksi Leskistä kuuluvat nimittäin samaan N-CTS7189 -klaaniin. Lisäksi Kolehmaisen tutkimuksissa kävi ilmi, että useat 1600- ja 1700-lukujen nimistä olivat ”fiktiivisiä”, eikä heitä ollut missään asiakirjoissa. Samoin monet perheet E-sukuhaaraa lukuun ottamatta oli sijoitettu vääriin kohtiin. Lopulta kaikki Airaksisen nimeä kantavat henkilöt voitiin saattaa kantaisäksi nimetyn Pekka Ollinpojan sukulinjaan. Aiemmista sukuhaaroista luovuttiin neljännessä teoksessa. Seitsemäntoista sukuhaaraa ensimmäisestä tiedetystä Airaksisesta näihin päiviin lienee varsin poikkeuksellista suomalaisten ”maatiaissukujen” kohdalla. Airaksiset, sukukirja IV, sisältää 1503 suku-


taulua vuosien 1530–2016 välillä. Juhlavuoden kunniaksi koottiin myös 100 sivuinen Juhlajulkaisu. Harvinaista kuvamateriaaliakin sisältävässä julkaisussa on juttuja suvun historiasta, vaakunasta, sukunimestä, Neuvostoliitosta 1930-luvun lopulla paenneesta Airaksisesta sekä lyhyt yhteenveto kuvineen kaikista vuosikymmenten varrella pidetystä 28 sukujuhlasta.

Yhteisöllisyys 70-vuotisjuhlan teemana Seitsemää vuosikymmentä juhlittiin lauantaina 16. heinäkuuta Kuopion Scandicissa, vajaan kilometrin päässä perustamisseuduilta Väinölänniemestä. Mielenkiintoinen sattuma oli, että juhlan osallistujamäärä, 130 henkilöä, oli suunnilleen sama kuin perustamiskokouksessa. Ennen päivällistä pääsimme nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta. Emeritusprofessori Timo Airaksinen käsitteli mielenkiintoa herättäneessä juhlapuheessa yhteisöllisyyttä, joka voi olla sekä hyväksi että pahaksi. Hyvä yhteisöllisyys, kuten vaikkapa sukuseura, tuo mielihyvää siihen kuuluville. Kolikon toinen puoli voi olla sellainen yhteisö, josta henkilö haluaa päästä eroon, mutta hänet sidotaan erilaisin pakottein. Joillakin heimoilla on aikojen saatossa saattanut olla hyvinkin tiukkoja riittejä, joiden suorittaminen on edellytyksenä yhteisöön kuulumiselle. Sukuseurassa riittää kauempikin yhteys Airaksisiin ja vuotuinen jäsenmaksun maksaminen. Taikuri Jorma Airaksinen viihdytti illuusiotempuilla kaikenikäistä yleisöä ja sai mukaan esitykseen pikkutaikureita. Alina Salmi ja Jesse Honkanen vastasivat musiikkiesityksistä. Hauskaa oli myös kuulla yleisön joukosta muisteloita aina perustamiskokouksesta alkaen.

Taikuri Jorma Airaksinen ja kiinnostunut yleisö. Kuva: Airaksisten sukuseura ry.

Sukujuhlassa oli hyvä tunnelma. Kuva: Airaksisten sukuseura ry.

Kaikkineen 29. sukujuhlasta nautittiin myös tapaamalla vanhoja tuttuja ja solmimalla uusia yhteyksiä saman sukunimen tiimoilla. Sunnuntaina sukuseura tarjosi jäsenilleen parituntisen risteilyn Kallavedellä. Sää suosi ja keskustelu virisi yhtä vilkkaana kuin edellisenä iltana. Sääntömääräinen vuosikokous valitsi hallitukseen entisinä pj Arja

Airaksinen, varapj Timo Airaksinen, hallituksen jäsenet Jorma Airaksinen ja Aino Airaksinen sekä uutena Sami Airaksinen. Varajäseniksi tulivat Pauliina LehtolainenDalkilic ja Pertti Taattola. Arja Airaksinen Airaksisten sukuseura ry:n pj SUKUVIESTI 4· 2016

7


Ruuskanen-Ruuska sukuseura juhlisti 10-vuotistaivaltaan Ruuskanen-Ruuska -sukuseura ry piti kymmenvuotisjuhlakokouksensa Rantasalmella 30.–31.7.2016. Kokouksen osallistujia oli eri puolilta Suomea ja Ruotsistakin saakka yhteensä lähes 120 sukulaista. Parhaiten edustettuina tällä kertaa olivat Pohjois-Savosta olevat Nilsiän ja Maaningan sukuhaarat sekä Rantasalmen sukuhaara. Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi Sukuseurojen Keskusliitto oli myöntänyt seuran toiminnassa aktiivisesti toimineille henkilöille ansiomitaleita. Kultaiset ansiomitalit jaettiin seuran pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Asko Ruuskaselle ja hallituksen jäsenille Seppo, Reino ja Markku Ruuskaselle sekä Jorma Ruuskalle, hopeiset ansiomitalit varapuheenjohtaja Outi Rytköselle ja Marita Nygrénille ja pronssinen ansiomitali sihteerille Raija Peltolalle. Seuran toiminnan alkuvaiheissa aktiivisesti toimeneelle Heikki Ruuskaselle jaettiin seuran standaari. Sukuseuran myöntämät stipendit saivat Marjatta Vesterinen ja Joonas Ruuskanen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Ruuskanen Nurmijärveltä ja varapuheenjohtajaksi Outi Rytkönen Pielavedeltä. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Reino Ruuskanen Järvenpäästä, Seppo Ruuskanen Heinolasta ja Jorma Ruuska Tampereelta sekä Annukka Ruuskanen Helsingistä. Uusina jäseninä valittiin Juha-Pekka Ruuskanen Vihdistä, Veli-Pekka Ruuskanen Helsingistä sekä Marjatta Vesterinen Oulunsalosta. Toiminnantarkastajiksi valittiin Jukka Immonen ja Olli-Mikko Ruuskanen sekä varalle Antti Ruuskanen Heinolasta. Hallituksessa ovat edustettuina Rantasalmen, Nilsiän ja Maaningan sukuhaarat Ruuskanen-sukuhaarojen puolelta ja Kaukolan sekä Viitasaaren sekä Kiuruveden sukuhaarat Ruuskan suku8

SUKUVIESTI 4· 2016

haarojen puolelta. Sukuseuran kotisivut ovat käytössä osoitteessa www.ondruska.fi, ja valokuvat on tallennettu sukuseuran Facebook-sivuille.

Kiuruveden Antti Ruuskan oma sukukirja innosti yleisöä sukutietojen keräämiseen Kokouksen loppupuolella Marjatta Vesterinen esitteli kirjoittamaansa Antti Ruuskan jälkeläisten sukukirjaa ja sen kokoamistyötä. Esityksessään Vesterinen kehotti kaikkia keräämään muistitietoja lähisuvuistaan ja nimeämään vanhoissa valokuvakansioissa olevia kuvia. Maija Ruuskanen esitti kaksi lauluesitystä, joissa oli otettu huomioon myös nuoremmat kuulijat, joita oli paikalla ilahduttavan runsaasti. Sukukokouksen aluksi nautittiin lounas ja kokouksen aikana kokouskahvit. Myyntiin saatuja sukuseuran vaakunalla varustetut paidat kävivät hyvin kaupaksi samoin kuin aiemmin julkaistut sukukirjat ja pinssit. Pääosa kokousyleisöstä siirtyi kokouksen jälkeen Porosalmen lähistöllä sijaitsevaan Linnansaaren kansallispuistoon suuntautuneelle risteilylle hyvän sään vallitessa. Tarkkasilmäisimmät risteilijät näkivät saimaannorpankin laivamatkan aikana. Risteilylle osallistujat vastasivat ryhmittäin heille tehtyyn tietokilpailuun sekä kyselyyn seuraavasta sukukokouspaikasta. Eniten kannatusta sai tällä kertaa Kuopion seutu, jossa sukuseura todennäköisesti kokoontuu seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Sunnuntaina 31.7. sukuseuran jäseniä osallistui Rantasalmen kirkossa pidettyyn jumalanpalvelukseen, jonka jälkeen sukuseura laski seppeleen Rantasalmen sankarihaudoille. Markku Ruuskanen


Nyyssöset kokoontuivat juurillaan Aurinkoisena heinäkuun ensimmäisenä viikonloppulauantaina 2.7.2016 kokoontui Nyyssösten sukuseura ry 6. sukujuhlaansa ja vuosikokoukseensa Joroisissa seurakuntatalolla. Juhlapäivän vietto alkoi juhlavan arvokkaissa tiloissa Joroisten kirkossa. Juhlaväki hiljentyi antaumuksella vastaanottamaan annin, minkä sakastista yllätysesiintyjänä esiin astunut maailmankuulu baritoni, oopperalaulaja, professori Jorma Hynninen sille lauluesityksillään soi. Hynnistä säesti Joroisten seurakunnan kanttori Tuula Teittinen-Kauhanen. Kiitollisuudenosoituksena Jorma Hynniselle luovutettiin uusi sukukirja, Nyyssösten Suku II, joka julkistettiin myöhemmin sukujuhlassa. Ennen kuin juhlaväki siirtyi takaisin seurakuntatalolle, pitäjänopas Pirjo Hynninen kertoi Joroisten kunnasta ja kirkosta. Sukujuhlan ohjelma jatkui yhteisvalokuvan oton jälkeen seurakuntatalon suojissa, missä aluksi Kari Pekka Nyyssönen esitteli uuden sukukirjan. Lounaan jälkeen saimme kuulla Eero Nyyssösen laulua, pianolla itseään säestäen. Ari Kolehmainen kertoi ansiokkaasta DNA-tutkimuksestaan mm. todeten, että Nyyssöset polveutuvatkin juuri täältä Joroisista eikä Säämingin alueelta, kuten aikaisemmin on oletettu. Nyyssöset voivat kuitenkin edelleen pitää kantaisänään Olli Nyyssöstä, joka perheineen vaikutti Joroisten Savuniemellä 1400–1500-lukujen vaihteessa. Päiväjuhlan ohjelma jatkui sukuseuran vuosikokouksella, jossa esitettiin ja vahvistettiin tilinpäätökset ja toimintakertomukset edelliseltä 3-vuotiskaudelta sekä vahvistettiin toimintasuunnitelma, talousarvio

ja jäsenmaksu tulevalle, uudelle kaudelle. Esko Nyyssösen ilmoitettua, ettei enää asetu ehdolle puheenjohtajavaalissa, valittiin sukuseuran uudeksi puheenjohtajaksi Ilona Frisk. Varapuheenjohtajana jatkaa edelleen Timo Nyyssönen. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin jatkamaan Heidi Markkanen, Kari Pekka Nyyssönen ja Marianne Sartomaa sekä uutena Arja Hämäläinen. Kokouksessa myös palkittiin ansioituneita henkilöitä, mm. sukuseuran kunniajäseneksi kutsuttiin Ari Kankkunen, Eila Stenhäll ja Esko Nyyssönen. Juhlan juontajana toimi perinteisesti Pertti Nyyssönen, joka oli yksi SSK:n hopeisella ansiomitalilla palkituista. Muut tämän tunnustuksen saaneet ovat Pertti Frisk sekä Jorma Nyyssönen Oitista ja Jorma Nyyssönen Jäppilästä. Juhlapäivän päätöskakkukahvien jälkeen siirryttiin Kiiskinlehdon pihapiiriin, Joroisten Savuniemen Savilammen rantaan. Juhlaväki laski kukkatervehdyksensä kantaisä Olli Nyyssösen muistolaatan äärelle. Yhdessä laulaen kajautettiin komiasti ”eetteriin” Savolaisten laulu. Ex-puheenjohtaja tulkitsi Suoma-Elina Haarasen runon ”Ajan virrassa” runokirjasta ”Kuuntele maata”. Nyyssösten sukuseura kokoontuu seuraavan kerran sukujuhlaansa ja vuosikokoukseensa vuoden 2019 kesällä. Esko Nyyssönen SUKUVIESTI 4· 2016

9


Nevalaiset koolla Vuonislahdessa ja Porissa Nevalaiset Herranniemen Kestikievarissa Yli 50 Nevalaista kokoontui kauniina kesäkuun lauantaina 18.6. idylliseen Pielisen rannalla sijaitsevaan Vuonislahden Herranniemeen. Tervetulokahvin jälkeen ohjelmassa oli allekirjoittaneen katsaus sukuseuraan ja sukuun. Juha Nevalainen kertoi suku- ja dna-tutkimuksen uusimmista tutkimustuloksista. Hallituksen jäsenet Juha K ja Kalervo Nevalainen sekä allekirjoittanut esittivät otteita viime kesänä julkaistusta sukukirja II:sta. Kievarin isäntä Tapio Nevalainen kertoi jo neljännessä sukupolvessa toimivan Herranniemen mielenkiintoisesta Nevalaishistoriasta. Kestikievarina Herranniemi on toiminut jo 1800-luvun alusta vanhaa perinnettä kunnioittaen.

Herranniemen pitopöydän jälkeen aluetoimikuntien vanhin jäsen Kalle Nevalainen Joensuusta järjesti arpajaiset sukuseuran hyväksi. Juha K Nevalainen vastasi sukuseuran tuotteiden myynnistä ja kauppa kävi! Raili Vihavainen Nevalaisten Sukuseura puheenjohtaja

Juha Nevalainen esittelemässä Nevalaisten dna-tuloksia. Kuva: Helmi Nevalainen.

10

SUKUVIESTI 4· 2016


Länsi-Suomen Nevalaisia Porissa Mistä ne Nevalaiset ovat tulleet? Pielisen-Karjalasta, suurin osa. Sukututkimus on kuitenkin osoittanut, että Nurmeksessa asuneen kantaisä Pekka Nevalaisen (s. 1590) lisäksi on myös Joutsenon seudulla kantaisä Erkki Nevalainen (s. 1690). Näiltä seuduilta sitä sitten lähdettiin elantoa hankkimaan. Nevalaisten sukuseuran aluetoimikuntien roolina on muun muassa pitää yhteyttä Nevalaisiin, kerätä sukutietoa sekä järjestää Nevalaisten tapaamisia. Porin pääkirjastossa järjestettiin 6.8.2016 LänsiSuomen aluetoimikunnan toimesta tapaaminen. Tämä oli lajissaan ensimmäinen tällä alueella ja järjestäjiä hieman jännitti nähdä millainen osanotto on. Aluksi on todettava, että kirjaston eteisaula toimi erinomaisesti ja kuten kuvastakin voi nähdä, saimme oikein mainoksen televisiotauluun. Iloksemme, kauempaakin, Riihimäeltä ja Forssasta asti oli lähdetty liikkeelle. Jälleen kerran voi todeta, että sosiaalisessa mediassa näkyminen on yksi tärkeimpiä tiedonvaihtovälineitä. Nevalaisia oli siis kirjaston eteis­aula täynnä. Ohjelmassa oli sukuseuran historian, vaakunan, sukututkimuksen ja tuotetun materiaalin esittelyä, tärkeimpänä kuitenkin osanottajien tapaaminen ja keskustelu. Saimme uusia jäseniä, lisää sukututkimustietoa sekä selvitettävää. Sitä arvokasta tietoa

Nevalaisista ja Nevalaisista suhteessa muihin sukuihin. Mikä sen hienompaa kuin saada ja antaa tietoja myös sukuseurojen kesken. Länsi-Suomen alue on siinä mielessä mielenkiintoinen, että alueelle on tullut lähinnä Hiitolan alueen Nevalaisia. Jaana Rainesto Nevalaisten sukuseuran sihteeri

Nevalaisten DNA-projekti Juha Nevalainen perusti vuonna 2008 Nevalaisten Dna-projektin ensimmäisten sukuseurojen joukossa (www.familytreedna.com/ groups/nevalainen). Juha Nevalainen on pitänyt dna-sukututkimuksesta esityksiä sukuseuroille ja on käytettävissä, jos kiinnostusta riittää muissa seuroissa. Ohessa tiivistelmät Nevalaisten dna-sukututkimuksen viimeaikaisista kuulumisista.

SUKUVIESTI 4· 2016

11


Kärkkäisten sukuseuran sukupäivät Polvijärvellä Kärkkäisten Sukuseuran sukukokous ja sukupäivät pidettiin 6.–7. elokuuta Polvijärven Huhmarissa. Kärkkäisten laajan suvun yksi päähaaroista on PohjoisKarjalasta. Joka kolmas vuosi järjestettävien Kärkkäisten sukupäivien ja virallisen sukukokouksen pitopaikaksi oli valittu Pohjois-Karjalan Polvijärvi. Pohjois-Karjala on yksi tärkeimmistä historiallisista Kärkkäisen suvun asuinalueesta. Pohjois-Karjalaan Kärkkäisiä tiedetään muuttaneen Savosta 1600-luvulla, kun tiloja oli jäänyt tyhjäksi Ruotsin ja Venäjän sotien seurauksena. Tiedetään myös, että Kärkkäisiä on asunut 1500-luvulla Karjalan kannaksella. Sukupäivien kahvipöytäkeskusteluissa joku asiaan perehtynyt mainitsi, että Lieksa sijoittuu maassamme kakkossijalle tutkittaessa Kärkkäinen-sukunimen yleisyyttä. Lieksasta on nykytilastoi-

hin tarttunut 224 Kärkkäis-nimistä eli 1,82 % kuntalaisista. Pohjois-Savon Kiuruvesi on kuitenkin ykkösenä 424 Kärkkäisellä ja 4,78 prosentilla kunnan asukkaista. Sukupäivien juhlapuheen piti kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen. Hän on kansanedustajatehtävänsä ohella myös maatilan emäntä Kiuruvedeltä. Hannakaisa Heikkinen on paitsi eduskunnassa myös kotioloissaan päässyt läheltä seuraamaan nykypolven savolaisten ja karjalaisten ja myös Kärkkäisten selviämistä elämän haasteista. Yhteiskunnan suuret muutokset ovat vuosikymmenten aikana aina tuntuneet voimakkaasti maaseudulla. Kärkkäisten sukukin on vuosisataisena talonpoikaissukuna aina saanut kokea muutosten rajuuden. Sukukokouksessa esiteltiin sukuseuran uusin tutkimus, jonka Pertti Kortelainen on tehnyt Pielisjär-

Sukupäivien tietotoria esitellään juhlapuheen pitäneelle kansanedustaja Hannakaisa Heikkiselle. Kuvassa oikealla sukuhallituksen puheenjohtaja Risto Kärkkäinen ja vasemmalla sukuhallituksen jäsen Esa Koukkari selostaa sukuhaaransa historiaa. Kuva: Matti Kärkkäinen.

12

SUKUVIESTI 4· 2016


Kiertoajelun osanottajat kuuntelevat Simananniemen kartanossa Pertti Eklundin vauhdikasta esittelyä. Oikealla hymyilee matkan suunnitellut ja opastanut Tuulikki Kärkkäinen keltaisessa puserossa. Paikan nimi on luultavasti saanut alkunsa 1700-luvulla paikalla asuneesta Simana Kärkkäisestä. Kuva: Matti Kärkkäinen

ven Kärkkäisistä. Siihen on koottu tietoja Pielisjärven alueelle 1640-luvulla Karjalasta Jääskestä muuttaneen kahden veljeksen jälkeläisistä. Lisäksi kokouspaikalla oli saatavilla useita muita Kärkkäisten sukua tutkineiden henkilöiden julkaisuja. Siinä toteutui se tavoite, että sukuseuran piirissä on jäseniä kannustettu tutkimaan oman sukuhaaransa juuria. Kärkkäisten Sukuseura on perinteisiä sukututkimusmenetelmiä käyttäen koonnut suvun historiaa ja julkaissut yhdeksän sukujulkaisua, useimmat Ylä-Savon Kärkkäisistä unohtamatta kuitenkaan PohjoisKarjalan ja Keski-Suomen sukuhaaroja. Nyt on käynnistetty DNA-tutkimukseen pohjautuva selvittely eri sukuhaarojen kytkeytymisestä toisiinsa. Kokoukseen toi sukuneuvoston puheenjohtaja Tuulikki Kärkkäinen ensimmäisiä tietoja käyntiin saadusta uuden näkökulman avaamasta sukututkimuksesta. Virallisessa sukukokouksessa valittiin Kärkkäisten Sukuseuran 12-jäseniseen sukuhallitukseen vuosiksi 2016-2019 sukuvanhimmaksi Risto Kärkkäinen Espoosta, varavanhimmaksi Seppo Kärkkäinen Espoosta, kirjuriksi Matti Mentula Helsingistä ja rahainvartijaksi Pertti Kortelainen Keravalta. 20-jäsenisen sukuneuvoston puheenjohtajana tulee toimimaan Tuu-

likki Kärkkäinen Hattulasta. Sukukokousiltapäivään osallistui lähes 100 henkilöä. Perinteisessä illanvietossa oli läsnä yli 80 Kärkkäistä ja heidän ystäväänsä. Ruokailun ohessa kuultiin Hannakaisa Heikkisen Suomen murremestaruuden voittama tarina savonmurteella. Viihdyttävästä musiikista vastasi suvun oma nuori musiikkimies Pekka Tapio Kärkkäinen kitaransa säestyksellä. Illalla saivat sukuseuratoiminnan kaksi pitkäaikaista aktiivia Tuulikki Kärkkäinen ja Eino Kärkkäinen Sukuseurojen Keskusliiton myöntämän kultaisen ansiomitalin. Sukupäivien ohjelmaan kuului jälleen suvun varhaisille asuinsijoille järjestetty opastettu bussimatka. Tuulikki Kärkkäisen opastamalla 6-tuntisella reitillä tutustuttiin lähemmin Simananniemen kartanoon ja Siikasalmen toimintakeskukseen. Höytiäisen kanavan ja Joensuun taidemuseon kautta pysähdyttiin Kärkkäis-juuristen tiedemiesveljesten Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän kouluaikaisen kotitalon kohdalle kuulemaan kuuluisten veljesten toiminnasta. Risto Kärkkäinen

SUKUVIESTI 4· 2016

13


Seppä, suutari, räätäli, sorvari, puuseppä, värjäri, maalari

Pitäjänkäsityöläiset olivat oman alansa arvostettuja ammattilaisia Leni Lustre-Pere

Hämeen kesäyliopiston kurssin ”Pitäjänkäsityöläiset sukututkimuksessa” opetus- ja työskentelytapa noudatteli paljossa tutkimuksen kohteena olevan ammattiryhmän tekemisen ydintä: työ tekijäänsä opettaa. Valmistuneet kurssityöt on yhteistyössä Hämeenlinnan maakunta-arkiston (HMA) kanssa koottu näyttelyksi ”Pitäjänkäsityöläiset suvussa ja yhteisössä”, joka on esillä HMA:n näyttelytilassa syyskuun loppuun saakka. Pitäjänkäsityöläisiä näyttelyssä tarkastellaan paitsi oman ammattikuntansa edustajina, myös suvun ja yhteisön jäseninä, arjessa ja juhlassa. Edustettuina ovat keskeisimmät pitäjänkäsityöläisammatit. Näyttelyyn on valittu sekä otteita käsityöläisasiakirjoista että laajempia elämäkerrallisia tutkimuksia. Kurssitöitä on täydennetty tietoiskuilla. Konkretiaa näyttelyssä edustavat esille tuodut teemaan liittyvät työkalut, joista rukki ja räätälinsakset lienevät tuttuja useimmille. Mutta kuinka moni tietää mihin kyynäräkeppiä on tarvittu tai mikä on kylmäsuutari?

Kolmivaiheinen oppimispolku Tekemällä oppiminen on kautta aikain ollut eritoten käden taitoihin perustuvien ammattien peruslähtökohta. Oppipoika-kisälli-mestari on oppimispolku, jolla on pitkät perinteet. Ammatillisia taitoja kehitettiin ja kerrytettiin yksinkertaisista yhä vaativampiin työvaiheisiin edeten. Itse tehden, mutta mestarin opastuksella ja tarkassa valvonnassa. Mikä ei kerralla tai toisellakaan onnistunut, se tehtiin uudelleen, tarvittaessa useaankin kertaan, kunnes työn jälki oli koh14

SUKUVIESTI 4· 2016

dillaan ja laatu ylsi vaadittuun. Sutta ja sekundaa ei arvonsa tunteva mestari käsistään päästänyt, se oli selviö. Ja edustaa samalla juuri sitä tervettä ammattiylpeyttä, jota tässäkin ajassa soisi olevan nykyistä paljon enemmän. Kurssin opettajana ja näyttelyn ideoijana toimi FM Anja Nieminen-Porkka, jonka johdolla kurssilaiset kokosivat monipuolisesti pitäjänkäsityöläisyyttä kuvaavan kokonaisuuden. Taustalla on kunnioitettava työmäärä yksittäisten tietojen ja tiedonmurujen etsimistä, päättelyä, arkistolöytöjen kriittistä tarkastelua ja niiden kokonaisuuteen liittämistä – ja jälleen etsimistä. Vaikka kaikki kurssilaiset ovat jo kokeneita sukututkijoita, useimmille tuli töissään eteen omat isot tai pienet ”tenkkapoonsa”, joskus ylipääsemättömiltäkin tuntuvat haasteensa, joiden edessä tarvittiin sinnikkyyttä jatkaa. Turnauskestävyys on taito, jolla on paikkansa muuallakin kuin urheilussa!

Tekemällä oppii ja lakiakin on luettava Tekemällä oppiminen on Anja Nieminen-Porkan kaikkien kurssien jo tavaramerkiksi muodostunut työskentelytapa, jota poikkeuksetta jokainen tällekin kurssille osallistunut kertoo pitävänsä oppimisen kannalta sekä mielekkäänä että erinomaisen tehokkaana. Myös kurssilaisten ja opettajan verkossa tapahtuva vuorovaikutteinen vertaistyöskentely saa kiitosta, omaan työhön sokeutuminen lie-

Kurssilaisen päivän tutkimusurakkana Porvoon tuomiokunnan niteitä. Kuva: Aila Alamattila.


Näyttelyn esillepano eli ”ripustus” on oma ponnistuksensa. Näyttelytyöryhmä HMA:n tiloissa, vas. Seija Juntunen, Marjatta Parviainen, Maarit Tillman-Leino, Anja Nieminen-Porkka, Anneli Vähä-Sipilä. Taempana oikealla Ulla Soinne ja Aila Alamattila. Kuva: Leni Lustre-Pere.

nee tuttua jokaiselle. Aivan ilmeinenkin asia voi itseltä jäädä huomaamatta, selkeä virhe tai väärä tulkinta, johon tutkimuksen eteneminen joko tyssää kuin seinään tai johtaa väärien jälkien seuraamiseen. Opettajan ja ryhmän apu oli tärkeää myös käsialojen tulkinnassa ja suomentamiseen liittyvissä ongelmissa, sillä lähes kaikki asiakirjat olivat tälläkin kurssilla ruotsinkielisiä. Ruoveden pitäjänräätäli Juho Juhonpoika Grönistä kurssityönsä tehnyt Pirkko Paasonen kuvailee yhteistyöhakuista oppimisprosessia esimerkeillä. – Tilanteessa, jossa prosessi ei edennyt, opettajalta sai vinkkejä uuteen näkökulmaan ja hyvin etenevään tutkimukseenkin hänellä oli aina antaa vihjeitä uusista lähteistä. Kurssilaiset myös tukivat ja kannustivat toisiaan. Arkistossa meitä kurssilaisia oli monesti useita samaan aikaan tietoja etsimässä. Kun jokainen tiesi toistensa tutkimuskohteet, kuului mm. erään kerran tutkijasalin toisesta pöydästä asiakirjaniteiden

takaa itselleni osoitettu iloinen hihkaisu: Täällä on sinun räätälisi! Tärkeänä Pirkko Paasonen pitää myös opettajan panosta vaikeaselkoisten lakien ja asetusten tekstien avaamisessa ja syventävässä ymmärtämisessä. – Eihän asiakirjaakaan voi täysin ymmärtää, ellei tunne sitä koskevien lakien sisältöä ja tarkoitusta. Samaa mieltä on ristiinalaisen pitäjänseppä Juhana Liikasen vaiheita selvitellyt Maarit Tillman-Leino. – Se on sanottu laissa, totesi opettaja kurssin aikana moneenkin otteeseen ja opasti näin meitä lainsäädännön pariin. Miten ilman sitä voisi mitään tehdäkään? Erityiskiitokset opettajalle ovat Maarit TillmanLeinon mielestä paikallaan myös innostamisesta jatkamaan työssä aina vaan eteenpäin. – Katsopas vielä sitä ja sitä arkistoa, jos sieltä löytyisi jotain tähän liittyvää, sanoo opettaja. Ja mehän katsomme. SUKUVIESTI 4· 2016

15


”Juhana ja minä…” Maarit Tillman-Leino koki omaa pitäjänseppäänsä, edellä mainittua Juhana Liikasta jäljittäessään todellista aarteenetsijän iloa. Alku ei ollut lupaava. Vuonna 1820 Liikaselle annettua pitäjänsepän valtakirjaa ei sinnikkäästä hakemisesta huolimatta löytynyt, vaikka tiedossa oli tarkka päiväkin, jona hän valtakirjansa oli saanut. – Olin jo alistunut kohtalooni, mutta kun eräänä lokakuisena päivänä viime vuonna sain Mikkelin maakunta-arkistossa eteeni Liikasen eroanomusasiakirjat vuodelta 1853, riemullani ei ollut rajoja: Juhana Liikanen oli liittänyt eroanomukseensa yli 30 vuotta aikaisemmin saamansa valtakirjan, josta todella näki, että hän oli pidellyt sitä käsissään useamminkin kuin kerran. Maarit Tillman-Leino toteaa, ettei koskaan aikaisemmin ole saanut yhtä konkreettista kontaktia tutkittavaansa: – Juhana ja minä olemme pitäneet kädessä samoja papereita; välissä tosin kului aikaa yli 160 vuotta. Valtakirjasta näkee, että se on ollut tärkeä paperi. Se on laitettu tarkoin talteen ja säilytetty huolella. Kun sitä on tarvittu, se on taiteltu siististi mukaan. Paperiin ovat jääneet elämän jäljet puolentoista vuosisadan takaa, taitoksilla on tarinansa. Kun Liikanen anoi pitäjänsepäksi pääsyä Ristiinan talvikäräjillä 1820, hän näytti oikeudelle maaliskuussa 1818 saamansa kisällinkirjan, jonka Pietarin seppien ammattikunta oli hänelle myöntänyt. – Tästä tiedosta ilahtuneina päätimme opettajan johdolla selvittää olisiko sitä – ja erään toisen kurssilaisen tutkimukseen liittyvää kisällinkirjaa – tallessa pietarilaisessa arkistossa. Ei ollut, mutta sekin oli arvokas tieto, jonka ehdimme saada Suomeen parahiksi näyttelyn alkuun.

Totinen taitavan sepän tarve Vanhojen asiakirjojen osaavasti suomennettu kieli on nautittavaa luettavaa. Ristiinassa 4.4.1820 pidettyjen talvikäräjien Juhana Liikasen asiaa koskevan anomushakemuksen käsittelyä koskeva teksti on aikansa tyyliin kohteliaan kunnioittavaa. Kuvaileva sävy ja asioiden ilmaisutapa paikoin jopa huvittavat nykylukijaa: kieli elää ja aika on jo ammoin ajanut tuolloin käytettyjen sanakäänteiden ohi. ”…anoi hän tulla otetuksi pitäjänsepäksi tänne, semminkin kun hän uskoi, että asukkaat olivat sellaisen tarpeessa. Täällä sankkana joukkona läsnäolevat pitäjänmiehet selittivät, että he todellakin olivat vailla taitavaa seppää, vaikka seppiä aikaisemminkin oli saata16

SUKUVIESTI 4· 2016

Juhana Liikasen vuonna 1820 saaman pitäjänsepän valtakirjan takasivu taitteineen kertoo sepän pitkästä urasta. Taitteilla on tarinansa! Kuva: Leni Lustre-Pere

vissa, olivat he siisteyttä ja väkevyyttä vaativassa työssä niin osaamattomia, ettei heihin voinut turvautua; ja yhtyivät siten pitäjänmiehet hakijan pyyntöön. …Ottaen huomioon ei vain pitäjänmiesten yksimielistä toivetta vaan myös sen totisen taitavan sepän tarpeen, joka erittäinkin läsnäolevilla luvultaan ei vähäisillä säätyläisillä on, katsoo Kihlakunnanoikeus omalta osaltaan hyväksi hänet, kisälli Liikasen tämän Ristiinan pitäjän pitäjänsepäksi, olletikin kun hän näyttämänsä kisällikirjan mukaan on sanotun käsityöammatin asianmukaisesti oppinut…” (MMA Suur-Savon tuomiokunnan arkisto, Cad:27 Ristiinan talvikäräjät 4.4.1820. Suomennos Maarit Tillman-Leino) Ristiinan pitäjän kirkonkylässä vuonna 1793 syntynyt Juhana Liikanen sai anomusprosessin päätteeksi pitäjänsepän valtakirjan vähän kuin joululahjana: Kymenkartanon lääninhallituksen antama valtakirja on päivätty 19.12.1820. Sepän pajan varustaminen ahjoineen ja kaikkine työkaluineen kysyi paljon varoja, joten taloudellisessa mielessä uuden pitäjänsepän alkutaival ei yleensä ollut helppo. Myös Juhana oli ainakin vuosina 1822 ja 1823 rästiluettelossa maksamattomien kymmenysten takia. Sittemmin hänen taloudellinen tilanteensa kohentui, ja vuonna 1834 hän osti perinnöksi Neulanen-nimisen kruununaugmenttitilan Vitsiälä N:o 7. Juhana näyttää jo nuorena olleen yritteliäs ja puolensa pitävä mies. Yhtenä esimerkkinä tästä on lehmäkauppa, jonka hän teki jo ennen kuin lähti Pietariin vuonna 1815. Pietarista paluun jälkeen kaupasta riitti puitavaa kolmille käräjille vuosina 1820 ja 1821. Lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin, syksyllä 1847, Juhana oli taas käräjillä lehmän takia, nyt vastaajana. Poika oli haastanut isänsä käräjille, koska tämä ei oli-


si antanut hänelle lehmää, vaikka oli sen vuonna 1845 luvannut palkaksi pojan isänsä luona tekemistä töistä. Juhana määrättiin luovuttamaan lehmä pojalleen. Pitäjänsepät olivat yhteisöissään paitsi tuiki tarpeellisia myös tavattoman arvostettuja ammattilaisia. ”Sepän emäntä on hyvä ja ottaa ensin”, sanottiin pidoissa, kun vieraita kahvipöytään tai aterialle kutsuttiin. Juhana Liikasen arvostuksesta kertoo myös se, että hänet on mainittu vuosien 1846-1856 rippikirjassa (ja seuraavassakin) kylänvanhimmaksi. Vanhuuteensa vedoten Juhana anoi keväällä 1853 eroa pitäjänsepän ammatista. Hän kuoli vuonna 1865.

Sur-rur se puusta sorvataan, rukki tietenkin! ”Sitä on suvussa”, voisi Aila Alamattila oikeutetusti sanoa omasta tutkimuskohteestaan, Mäntsälän pitäjänsorvari Juho Juhonpoika Lundbergista, sillä myös kaksi Juhon lapsista jatkoi käsityöläisinä: Karl, joka otti nimen Lindqvist, toimi yli 30 vuotta pitäjänpuuseppänä Mäntsälässä, ja Topias, sukunimeltään Lundberg, oli puusepän oppipoikana ensin Helsingissä ja sitten kisällinä Vaasassa. Helmikuussa 1792 Kokkolan maaseurakunnan Kaarlelassa, Tyllin talossa syntynyt Juho asui lapsuudessaan sekä Lohtajan, Kannuksen että Himangan seuduilla. Aikuiseksi vartuttuaan, vuonna 1813, Juho muutti Kälviälle elättääkseen siellä itsensä renkinä. Jo saman vuoden elokuussa vihittiin renki Juho ja Kälviän Jokikylän Lassilan talon tytär Anna. Lassilassa oli monipuolista käsityötaitoa. Jo 1700-luvun lopulla tilalla valmistettiin rukkeja ja huonekaluja myytäviksi, samoin seinä- ja kaappikelloja, useammassakin sukupolvessa. Vävyksi taloon tullut Juho sai siis erinomaisen tilaisuuden sorvarin oppiin. Henkikirjoihin Lassilat on merkitty talonpoikina; käsitöitä he tekivät maanviljelyksen sekä useat heistä kirkollisten ja paikallishallinnon luottamustehtävien ohella. Henkikirjan ja rippikirjan mukaan Juho aloitti sorvarin työt jo vuonna 1820; ilmeisesti rukkien teko alkoi siinä vaiheessa olla hänellä päätoimista. Ajan tavan mukaan suomenkieliset käsityöläiset ottivat ruotsinkielisen sukunimen, niinpä Juhonkin sukunimi Roikola muuttui Lundbergiksi. Perhe muutti Mäntsälään toukokuussa 1832. Aila Alamattila ihmetteli, miksi perhe viisine lapsineen muutti Pohjanmaalta kauas Mäntsälään. Tutkiessaan Mäntsälän seurakuntaa ja sieltä pois muuttaneiden luetteloita 1800-luvun alkupuolelta hän havaitsi, että vuonna 1832 Pohjanmaalta muutti huomattavan monta perhekuntaa juuri Mäntsälään. Osasyynä

Keskiajalla käsityö oli sääntelystä vapaata, mutta vähitellen ammattimaista käsityön tekemistä alettiin säädellä. Norrköpingin valtiopäivillä 1604 päätettiin, että kuhunkin kihlakuntaan voitiin ottaa rahvaan tarvitsemat käsityöläiset. Vuodesta 1680 toimintaa vapautettiin vähitellen. Aina vuoteen 1789 saakka maaseudulla luvalliset käsityöammatit oli rajattu vain räätälin, suutarin ja sepän ammatteihin. Sääntelyä vapautettiin asteittain, vuodesta 1802 alkaen voitiin pitäjänkäsityöläisiksi ottaa myös muurareita ja lasimestareita. Sorvarit tulivat sallittujen ammattien joukkoon vuonna 1817 ja 1824 oikeuden saivat lisäksi nahkurit, puusepät, satulasepät, hatuntekijät, ruukuntekijät, pyöräntekijät, säämiskäntekijät, kellosepät ja maalarit. Vuoden 1859 Keisarillisen asetuksen mukaan kaikkiin maan pitäjiin voitiin ottaa myös muita pitäjänkäsityöläisiä ehdolla, etteivät he asetu kahta peninkulmaa lähemmäs kaupunkia. Lupa ei kuitenkaan koskenut kulta- ja hopeaseppiä eikä tinanvalajia. Pitäjänkäsityöläiset saivat valtakirjan ammattinsa harjoittamiseen ja maksoivat käsityöläisveroa. Lupa pitäjänkäsityöläisen valtakirjaan haettiin maaherralta, mutta sitä ennen hakijan tuli saada käräjillä puoltolause kihlakunnanoikeudelta, jolloin myös pitäjän asukkailla oli mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Myös oppipoikien ja apulaisten ottamiseen piti anoa lupa, samoin jos pitäjänkäsityöläinen halusi erota toimestaan. Erikoisammattilaisten, esimerkiksi nahkureiden ja värjäreiden, oli mahdollista perustaa maaseudulle manufaktuuri, johon tarvittiin maaherran luvan lisäksi senaatin vahvistus. Maaseudulla toimi runsaasti myös valtakirjattomia käsityöläisiä, ns. nurkkamestareita. Kartanokäsityöläiset olivat palkollislainsäädännön alaisia, joten heidän ei tarvinnut hakea valtakirjaa. Vuonna 1868 annettu elinkeinovapauslaki lakkautti ammattikuntalaitoksen. Täysi elinkeinovapaus Suomeen tuli 1879.

muuttoihin lienee se, että kartanot tarvitsivat ammattimiesten palveluita. Lundbergin pitäjänsorvarianomus käsiteltiin Mäntsälän syyskäräjillä 2. syyskuuta 1836. Anomuksensa tueksi Juho esitti käsityöläiseksi pääsyyn vaaSUKUVIESTI 4· 2016

17


dittavat asiakirjat: papintodistuksen hyvästä maineestaan sekä pitäjäläisten allekirjoittaman kirjeen, jossa he katsoivat tällaisen käsityön taitajan olevan pitäjässä tarpeellisen. Lisäksi hänellä oli mukanaan työnäyte, itse valmistettu rukki, jotta kihlakunnanoikeus voisi vakuuttua hänen sorvarintaidoistaan. Juholla ei ollut kirjallista todistusta oppipoikana tai kisällinä olosta, niinpä taidokas työ sai puhua puolestaan. Juho Lundberg kuoli 12. maaliskuuta 1846, vain 54 vuoden iässä. Hänen jälkeensä 6. toukokuuta 1846 tehty peru- ja perinnönjakokirja antaa varsin hyvän kuvan sorvarin elinoloista. Perukirjasta käy ilmi, että sorvarin perheellä oli oma asuintupa ja kamari, aitta ja paja, jossa mm. alasin, sekä navetta, jossa oli yksi lehmä. Sorvarin työssä tarvittavia työkaluja luetellaan perukirjassa vaikuttava määrä. Oli lukuisia viiloja, sorvirautoja sekä nävereitä ja eritoten höyliä: härkähöylä, kymmenen koristehöylää, käsihöylä, rouhinhöylä, simssihöylä, nuuttihöylä, muotohöylä, pari pienempiä ponttihöyliä, kolme kavahöylää, rukinpyörän ponttihöylä.

Sininen ku färjärin peukalo – maaseudulla harvinaista hantvärkkiä – Kiinnostukseni pitäjänvärjäreihin heräsi, kun tutkimuskohdetta miettiessäni havaitsin isoäitini isoäidin serkun Aleksander Görmanin lähteneen Lopelta Hämeenlinnaan värjärinoppiin, kertoo Anneli Vähä-Sipilä kurssityöstään Kolme loppilaista värjäriä 1830–1873. – Pitäjänvärjäreitä oli vähän, sillä värjäri oli perinteisesti kaupunkilaisammatti. Siksi oli mielenkiintoista miettiä, vaikuttivatko esimerkiksi Lopen sijainti ja liikenneyhteydet värjärien pitäjään asettumiseen. Lupamenettely maaseudun värjäreillä oli muuten samanlainen kuin muillakin pitäjänkäsityöläisillä, mutta tutkimieni värjäreiden lopulliset lupapäätökset alistettiin senaatin talousosastolle. Aleksander Görman anoi pitäjänvärjärin lupaa Lopelle vuonna 1856. Käräjäpöytäkirjan mukaan: ”Sitten kun paikalle kutsuttu käräjäyleisö oli yksimielisesti selvittänyt, että seudulla on värjärin tarve eikä sillä ollut mitään huomauttamista sitä vastaan, että hakija otettaisiin siihen [toimeen], sekä kun tähän oli merkitty, että tähän seurakuntaan oli useita vuosia sitten perustettu armollisella luvalla verkatehdas värjäämöineen ja että sen jälkeen kun tämä laitos nyttemmin kokonaan on lopettanut toimintansa, ei pitäjässä, joka sijaitsee kolme-neljä peninkulmaa lähimmästä kaupungista eli Hämeenlinnasta, ole tällä hetkellä värjäriä.” (HMA Janakkalan tuomiokunnan arkisto, Ca1:4 Lopen käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirja Tal18

SUKUVIESTI 4· 2016

Värjäri Lindströmillä oli oma talo Lopen Sajaniemessä. Huutokauppailmoituksessa hänen kuolemansa jälkeen luetellaan verstaan varustusta. Myytävänä on isojen kuparisten väripannujen eli kyyppien ja kattiloiden lisäksi mm. kankaan viimeistelyyn käytettävä ”prässivärkki”, jossa kangas prässättiin pahvien ja kuumien metallilevyjen välissä. (Sanomia Turusta, 28.3.1873. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot).

vikäräjät 1856:530–530v. Suomennos Anneli VähäSipilä) Maininnat verkatehtaasta johtivat tutkimukset vuonna 1830 Lopelle muuttaneeseen Elias Fagerlundiin, joka perusti vuosina 1844–1854 toimineen ”verkatehtaan” värjäämöineen. Vaikka Fagerlund ei saanut tehdastaan täyteen vauhtiin, se totutti pitäjäläiset siihen, että värjärin palveluksia oli läheltä saatavissa. Mainittakoon, että myös Fagerlundin jälkipolvet jatkoivat liike-elämässä. Kolme pojista toimi kultaseppäalalla Pietarissa, kahdesta tuli leipureita. Kun Görman lähti pian takaisin Savoon, jossa hän kisälliaikana työskennellessään oli mennyt naimisiin, tuli mukaan vielä kolmas värjäri. Görmanin lähdön aikoihin Lopelle muutti Turussa oppinsa saanut Johan Henrik Lindström, joka toimi värjärinä kuolemaansa saakka. Lindström osallistui myös pitäjän sosiaaliseen elämään: hänet valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi vuonna 1872, mutta hän ehti hoitaa tätä luottamustointa vain vuoden verran. Näyttelyssä on esillä kaikkiaan yhdeksää eri käsityöläis­ ammattia koskevaa aineistoa: kankurit (Hauho), maalari (Tammela), muurari (Hattula), karvari (Tuulos), puuseppä (Mäntsälä), sorvari (Mäntsälä), räätälit (Ruovesi ja Tammela), sepät (Ristiina ja Kalvola), suutarit (Urjala ja Tammela), värjärit (Loppi).


Martikaiset Helsingissä Sukuseura Martikainen ry on lähes kymmenen vuoden ajan kokoontunut vuosittain yhteisen tapaamisen tai virallisen sukukokouksen merkeissä lähinnä eri puolilla itäistä Suomea. Lauantaina toukokuun 21. päivänä viisikymmentä Martikaista tai Martikais-sukuista kerääntyi Helsinkiin Hotelli Presidentin kokoustiloihin tutustumaan uusiin sukulaisiin ja tapaamaan vanhoja tuttuja sekä selvittelemään sukunsa juuria yhdistyksen sukututkijoiden avustuksella. Elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä kuin työ, jotta eläkkeelle jäädessään ei putoa tyhjän päälle. Tämä oli johtavana ajatuksena eläkkeellä olevan uutisankkuri Urpo Martikaisen esityksessä omasta akvarellimaalausharrastuksestaan. Maalausten myötä tehtiin matkaa niin kotimaassa kuin ympäri Eurooppaa. Jokaiseen maalaukseen liittyi jonkinlainen tarina. Urpo Martikaisen kehotus kysyä häneltä mitä tahansa nostatti tietysti joukon kysymyksiä uutistoimittajaaikaan liittyen. Esiin nousivat niin WTC-tornien, Estonian kuin Tshernobylinkin tapahtumat.

Historia-teema jatkui, kun Suomen historiaan perehtynyt Tapio Martikainen kertoi vuosina 1656-1658 käydystä Ruptuurisodasta kytkien aiheen esityksen lopuksi Martikaisten esivanhempien syntymään. Näin sukututkimus ja muu tieteellinen historiantutkimus täydentävät toisiaan. Lounaan jälkeen siirryttiin sukututkimuksen pariin. Joukko jakaantui eri kokoustiloihin Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Luovutetun Karjalan Martikaisten sukututkijoiden johdattelemina. Hotelli Presidentin kokoustilat antoivat erinomaiset puitteet keskusteluille sekä yhdessä että pienryhmissä. Sukutapaaminen jatkui sunnuntaina aurinkoisessa säässä Suomenlinnan tutustumiskäynnillä. Parituntisen kävelykierroksen aikana saarten historiasta ja nykypäivästä kertoivat opas Emilia Lehtinen ja Suomenlinnassa asuva sukuseuran hallituksen jäsen Marjo Kauhaniemi. Joillekin tämä oli ensimmäinen käynti Suomenlinnassa. Teksti ja kuva: Kari Raatikainen

Martikaisten tapaamisissa on aina hauskaa. SUKUVIESTI 4· 2016

19


Kerro lapsuuden lähiömuistoistasi Lapsuus lähiössä Muistitietokeruu 15.3.2017 asti Lähiöitä on rakennettu Suomeen 1950-luvulta lähtien. Tilavat asunnot ja luonnon läheisyys houkuttelivat lähiöihin etenkin lapsiperheitä. Lähiöihin on liitetty myös negatiivisia mielikuvia, mutta lapsille ne ovat tarjonneet mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan. Pihat ja talojen ympäristö metsineen ovat toimineet virikkeinä ja paikkoina leikkeihin ja seikkailuihin. Niin lapset kuin aikuiset ovat löytäneet uusia ystäviä pihan hiekkalaatikolla, leikkipuistossa, ostarilla tai seuratoiminnassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) kerää muistoja lähiöissä vietetystä lapsuudesta. Kerro, missä lähiössä vietit lapsuutesi ja mitkä vuodet asuit siellä. Millaisia muistoja ja kokemuksia sinulla on lapsuudestasi ja elämästä lähiössä? Ideoita ja innostusta voit hakea SKS:n Lapsuus lähiössä -keruusivulta.

20

SUKUVIESTI 4· 2016

Voit kertoa muun muassa omasta perheestäsi, asunnostanne, muiden talojen tai alueiden lapsista ja suhteistasi heihin, kielellisistä ja etnisistä ryhmistä, asuinalueen tapahtumista sekä suhteestasi lapsuuden lähiöön aikuisena. Kirjoita omalla kielelläsi ja tyylilläsi. Tekstien pituutta ei ole rajoitettu. Myös valokuvia otetaan vastaan. Lähetä kirjoituksesi 15.3.2017 mennessä verkkolomakkeella tai postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Lapsuus lähiössä” tai sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen keruu@finlit.fi, merkitse aihekenttään tunnus ”Lapsuus lähiössä”. Keruun tuloksista tiedotetaan huhtikuussa 2017. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja. www.finlit.fi > Arkisto- ja kirjastopalvelut > Hankinta ja kokoelmapolitiikka > Keruut > Lapsuus lähiössä


Karjalankieliset identiteetit rajalla Karjalankieliset rajalla -hanke järjestää tieteellisen symposiumin Karjalankieliset identiteetit rajalla Joensuussa pe 27.1.2017. Symposium on monitieteinen yritys tarkastella karjalankielisten alueiden kulttuuriperinnön vaikutusta identiteetteihin niin Suomessa kuin Venäjällä. Kansallisten kuvien rakentamisessa on kummassakin maassa hyödynnetty karjalaista kulttuuria ja toisaalta karjalaisia on pyritty assimiloimaan kansallisen valtiollisen yhtenäisyyden nimissä. Karjalaiset ovat siis mukautuneet kahden puolen rajaa erilaisiin yhteisöihin ja kulttuurisiin muutoksiin. Entä millaisia näkökulmia raja ja rajayhteistyö antaa karjalaisuuden kehittämiselle ja karjalan kielen tulevaisuudelle? Rajalla tarkoitamme sekä valtakunnan rajaa että kulttuurisen sulautumisen uhkaa. Karjalankielisiä elää sekä Suomessa että Venäjällä, mutta molemmissa maissa kielen säilyminen ja kulttuuri-identiteetin välittyminen ovat vaakalaudalla, kun valtiollisen kansallisen identiteetin rakentaminen on merkinnyt paikallisen karjalaisuuden väistymistä. Karjalankielisyyttä voidaan tässä mielessä tarkastella transnationaalina, ylirajaisena asiana. Se yhdistää Suomen ja Venäjän karjalaisia, vaikka toisaalta erottaviakin tekijöitä on paljon. Samaan aikaan on tarvetta arvioida karjalaisten roolia laajemminkin kuin vain kielen puhumisen kannalta. Millaista toiseutta tai eksotiikkaa karjalainen kulttuuri on tarjonnut? Miksi karjalan kielen asema on ollut niin marginaalinen kirkossa, yhteiskunnassa ja koulutuksessa? Miten karjalankieliset yhteisöt ovat muodostuneet ja kehittyneet nykyisessä globalisoituvassa maailmassa: missä muodoissa ja millä ehdoin

karjalaisuus voi olla näkyvää, ja keihin karjalankielisyys liittyy? Sopivatko nykyiset käsitykset karjalaisista olemassa oleviin arjen toimintoihin ja karjalankielisten identiteetteihin? Tätä tarkastellaksemme on tutkittava myös kansalaisjärjestöjen toimintoja ja muuta arjen kulttuuria ja pohdittava, mitä etua kielen elvytystyö voisi saada karjalankielisten ylirajaisesta yhteistyöstä. Toisaalta on huomattava myös karjalankielisen kulttuuriperinnön valtiollinen rooli ja merkitys monikulttuuriselle yhteiskunnalle Suomessa ja Venäjällä. Nykyisessä uudessa poliittisessa tilanteessa on otettava huomioon myös eettiset kysymykset ja mahdolliset kansainvälisen yhteistyön vaaratekijätkin. Seminaarin key note -puheenvuoroja pitävät Anneli Sarhimaa (University of Mainz), Janne Saarikivi (Helsingin yliopisto) sekä Marja-Liisa Honkasalo (Turun yliopisto). Esitelmäehdotuksia (15 min.) pyydetään lähettämään 24.10.2016 mennessä professori Pekka Suutarille. Seminaariin osallistumisesta ilmoitetaan 15.11. mennessä. Hankkeella on mahdollisuus maksaa ohjelmaan merkittyjen puhujien matkakulut. Karjalankieliset rajalla -hankkeen ohjausryhmän jäseniä ovat myös professorit Vesa Koivisto ja Pertti Anttonen. Ota yhteyttä: Pekka Suutari Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto pekka.suutari@uef.fi, puh. 050-414 5898 Pl 111, 80101 Joensuu

Suku- ja kotiseutuhistorian teemapäivä

Juuret Kymenlaaksossa la 15.10.2016 klo 10–15

Kouvolan Upseerikerholla, Upseerikatu 5

SS SukuvK ja muk iesti tavataana, Kouvo an lassa !

Ohjelmassa luentoja, näyttelyssä alueen sukuseuroja ja sukututkijoita sekä kotiseutu-, perinne- ja kyläyhdistykset esittelevät toimintaansa. Vapaa pääsy – tervetuloa! Järjestäjänä Kymenlaakson sukuseuraverkosto. Näyttelypöytä- ja lounasvaraukset 7.10. mennessä: kymenlaaksonsukuverkosto@gmail.com Lisätietoja tapahtumasta • https://sites.google.com/site/sukuverkosto • Tapahtuma Facebookissa nimellä ”Juuret Kymenlaaksossa 2016”

SUKUVIESTI 4· 2016

21


Mustosten esipolvia Savossa Matias Eronen

Tutkiessani Mustosen sukua totesin suvun vanhimpien asuinpaikkojen selvittämisen olevan välttämätöntä. Oman äitini Mustosten sukuhaaran totesin siirtyneen nykyiselle Pohjois-Karjalan alueelle Savosta eli Leppävirralta Liperiin. Täten aiheeksi valikoitui Mustosten Savon esipolvet ja tietenkin heidän asuinpaikkansa.

Savon asuttaminen Karjalan suunnasta Savon keskiajan alkuna voidaan pitää 1323 solmittua Pähkinäsaaren rauhaa, jolloin Savilahden pogosta eli kihlakunta siirtyi Novgorodilta Ruotsin hallintaan. Uuden ajan katsotaan alkaneen vuonna 1534, jolloin Savosta tuli oma linnalääni. Savossa oli historiallisen ajan alussa vakinaista asutusta Savilahdessa eli Mikkelin tienoilla, Juvalla sekä Sulkavan – Rantasalmen seutuvilla. Pohjois-Savosta näyttävät 1400-luvun alkupuolelle saakka kiistelleet hämäläiset ja karjalaiset savolaisten keskittyessä vielä Haukiveden eteläpuolisten alueiden asuttamiseen. Paleoekologisen tutkimuksen mukaan pysyvän viljelyksen alkamisaika Etelä-Savossa on tapahtunut vuosien 1000 ja 1500 välisenä aikana, esimerkiksi Mikkelin seudulla noin 1280. Mukautuminen Ruotsin hallintoon, ja jo toinen uskonnon vaihto, tällä kertaa idän ortodoksisuudesta lännen roomalaiskatolisuuteen, ovat varmaan olleet väestölle vaikeita aikoja. Savon turkiskauppa suuntautuikin uudestaan, nyt Viipuriin, josta myös Savon hallintoa johdettiin. Turkiskaupan rinnalle tuli keskiaikana vähitellen kaskitalous. Kas22

SUKUVIESTI 4· 2016

kiviljely sivuuttikin sitten ratkaisevasti erätalouden. Kaskiviljelyn turvin savolaiset ovat sitten asuttaneet suurimman osan omaa maakuntaansa, ja alkaneet tunkeutua sen ulkopuolellekin. Mainittakoon, että vuoden 1540 tienoilla savolaisen asutuksen pohjoisraja oli nykyisen Kuopion tienoilla, sen pohjoisempana oli vain yksittäisiä asumuksia. Asutusvirta Karjalasta Savoon


Vuonna 1475 Viipurin linnan päällikkö Eerik Akselinpoika Tott ryhtyi itärajan turvallisuuden varmistamiseksi rakennuttamaan Olavinlinnaa paikalle, jota venäläiset väittivät omakseen. Savon alueen maakirjan 1541 nimiaineistoa vertaamalla Viipurin Karjalan vuoden 1543 vastaavaan saadaan selvitystä savolaisten karjalaista alkuperää olevaan kysymykseen. Myös paikannimistöä ja vuoden 1500 Vatjan viidenneksen verokirjaa voidaan käyttää vertailussa apuna. Näin saadaan hahmotettua asutusvirta Karjalasta Savoon keskiajalla.

Juvan ja Rantasalmen sekä Säämingin Mustosten lähtöalueet Kauko Pirinen pitää Mustonen-sukua yleissavolaisena, eri tahoille maakuntaa levinneenä. Suvun lähtöalueen hän nimeää laajaksi eli käsittämään Äyräpään, Jääsken sekä Suurlappeen. Pekka Lappalaisen mukaan Säämingin pitäjän asutus pitäjän koillisosassa lähinnä Kerimäellä on laatokankarjalaista, mutta hänen mukaansa muu osa Sääminkiä on saanut asutuksensa Jääskestä. Pekka Lappalainen esittää, että Säämingin Mustoset ovat lähtöisin Jääsken pitäjän Sairalan kylästä Mustosen nautakunnasta.

Savon maakirja 1541 ja seuraavat vuodet maantarkastukseen 1562 saakka 1. Rantasalmen pitäjän Putkisalon neljänneksessä Vaahersalon kymmeneksessä asuu yhteensä kuusi Mustosta. He asuvat kahdessa ruokakunnassa, joista ensimmäisessä on kaksi Pekkaa, Olli ja Antti, sekä toisessa Paavo ja Antti. Seuraavien 21 vuoden aikana sukupolvi vaihtuu ja ensimmäisessä ruokakunnassa on maantarkastuksessa v. 1562 jäljellä Pekka ja Antti Mustonen, molemmat Pekanpoikia. Toisessa ruokakunnassa ovat veroa maksavina Olli ja Antti Mustonen, kumpikin Paavonpoikia. Molemmat ruokakunnat asuvat Vaahermäellä, ja kummallakin ruokakunnalla on hallussaan omat maaalueet. Arviokunta on n:o 444, ja se on Rantasalmenpitäjän Putkisalon neljänneksen 5. eli Vaahermäen kymmenes. Pekanpoikien verorasitus on 5 vmk, ja Paavonpoikien 4 vmk. Rantasalmen pitäjän Tuusmäen neljänneksessä Väänälän l. Mielittylän kymmeneksessä on Mustosia kaksi arviokuntaa. Molemmilla on verorasitus 6 vmk. Ensimmäinen on Mauno Mustosen (Korhosen), ja toinen saman nimisen eli Mauno Mustosen arvio-

kunta. Molemmat arviokunnat katoavat niin, ettei niitä löydy enää vuoden 1545 maakirjasta. 2. Säämingin pitäjän Säämingin neljänneksen viidennessä eli Hiltulan kymmeneksessä on Antti ja Mikko Mustosen 6 veromarkan arviokunta. Pekka Lappalaisen mukaan vuosina 1541–46 luettiin Rantasalmen hallintopitäjän Putkilahden taloja Säämingin hallintopitäjään Hiltulan kymmeneksen nimellä. Heistä on vuoden 1561 maakirjassa vielä jäljellä Mikko Mustonen osakkaana isossa arviokunnassa n:o 1030. Sen sijainti on Säämingin pitäjän Haapalan neljänneksen 5. eli Haapalan kymmenes. Mikon asuinpaikkana on Rantapelto. Mikkoa ei kuitenkaan löydy enää seuraavan vuoden maantarkastuspöytäkirjasta. Säämingin pitäjän Puumalan neljänneksessä ja ensimmäisessä eli Kitulan kymmeneksessä on mainittuna kuuden veromarkan arviokunta, jossa osakkaina ovat Pyörni (Björn) Mustonen ja Lauri Kitunen. Arviokunta häviää kuitenkin seuraavaan maakirjaan mennessä. 3. Juvan pitäjän Koikkalan neljänneksessä kolmannessa eli Narilan kymmeneksessä on Pekka Yletyisen ja Antti Mustosen arviokunta. Vuosien 1546–1556 maakirjoista ilmenee, että Pekka Yletyinen häviää kirjoista, ja jakokunnassa ovat Tuomas Mustonen ja hänen poikansa Paavo ja Pekka. He ovatkin sitten vuoden 1562 maantarkastuksessa omana arviokuntanaan n:o 791 Juvan pitäjän Koikkalan neljänneksen neljännessä eli Tirilänmäen kymmeneksessä. Isäntä tunnetaan nimellä Pietari Mustonen, ja asuinpaikan nimi on Mustonpelto. 4. Myös Antti Juntinpoika (Joan) Mustonen on Juvan maakirjoissa mukana vuoteen 1556. Hänen poikansa Lauri Antinpoika Mustonen siirtyy 1554 alkaen Tavisalmen pitäjän Savilahden neljännekseen. Asuinpaikan nimi on Sotkanniemi Telkänranta. Paikka on Pekka Yletyisen ja Antti Mustosen vanha eräsija. 5. Rantasalmen pitäjän Keriharjun neljännekseen Huosionrannan kymmenekseen ilmestyy 1559 Matti Tuomaanpoika Mustonen 4 veromarkan tilalle. Asuinpaikkana mainitaan Kopoisenmaa ,ja hänen arviokunnan numero on 552. Hän on Juvalta Tuomas Mustosen kolmas poika. 6. Juvan pitäjän Vesikansan neljänneksessä Savuniemen kymmeneksessä on Mustosilla kolme arviokuntaa 1541. SUKUVIESTI 4· 2016

23


Ensimmäisen muodostavat Paavo, Maunu (Magnus) ja Mauno (Mons) Mustonen. Vuoden 1562 maantarkastuksessa todetaan arviokunnan jakaantuneen kahtia. Paavon arviokunta n:o 692 on nykyisellä Suonenjoella Petäisenrannassa. Sen maista on muodostettu Lieteenmäen kylän vanha numero 8. Yhtiökumppanina on Kauppi Kauppinen. Maunun arviokunnan numero on 619, ja tila sijaitsee nykyisellä Pieksämäellä Siikamäen kylässä. Asuinpaikan nimi on Heinivehmas . Toisessa arviokunnassa n:o 691 ovat myös Mauno (Måns) ja Heikki Mustonen. Vuoden 1562 maantarkastuksessa heidän asuinpaikkansa todetaan olevan nykyisen Suonenjoen pitäjän Honkamäellä. Tilan maista on muodostettu Suonenjoen kylän vanha numero yksi. Kolmas arviokunta on Pekka Mustosen. Hänen poikansa Pekka ja Simo jatkavat tilalla. Vuoden 1562 maantarkastuksessa arviokunnan omistajana on Simo Mustonen, ja asuinpaikkana on Suonenjoen pitäjän Suonenjoen kylässä Lietteenmäki. Arviokunnan numero on 690, ja se on mainittu Juvan pitäjän Joroisten neljänneksen Suontien kymmeneksessä.. Neljäntenä arviokuntana n:o 700 tulee esiin Simon poika Pekka Mustonen. Hänet on mainittu samana vuonna myös Lietteenmäellä yhdessä Pekka Monosen kanssa.

Autioitumisen syyt Pien-Savossa vuonna 1589 pidetyn erittäin perusteellisen autiotutkinnan eli henkikirjoituksen yhteydessä luetellaan autioitumisen syyt: 1. Vihollisen hävitys 2. Rajan läheisyys 3. Väki kuollut 4. Sairaus, tulipalo 5. Poismuutto 6. Apuverot, ratsumiehet 7. Halla 8. Huono maatila

Ajatuksia näistä Mustosten esipolvista Näistä tiedoista alkaen vuoden 1541 maakirjan merkinnöistä selviää, että sekä Juvan että Rantasalmen Mustoset asuvat jo kyseisenä vuonna usean talouden vahvuudella Savon vanhimpien eli Juvan ja Rantasalmen keskusalueen Syväinen – Putkisalon alueilla. Tämä viittaa jo useita sukupolvia aikaisemmin alkaneeseen maanomistukseen. Nämä Mustoset lienevätkin saapuneet Savoon jo 1400-luvun alkupuolella 24

SUKUVIESTI 4· 2016

Yllättävää on todeta asutuksen leviäminen jo 1541 pohjoiseen päin nykyisten Suonenjoen ja Pieksämäen alueille. Nämä maanomistukset näyttävät nuoremmilta, ehkä vasta 1400-1500 lukujen taitteessa alkaneilta. Juvalainen eräsija nykyisen Leppävirran alueella osoittaa erätalouden merkitystä ennen kaskitalouden esiinmarssia. Sekä Juvan asuinpaikka että eräsija olivat jo suvun vanhempaa perua. Siirtyminen näihin vanhoihin eräsijoihin pysyvästi asumaan kuvastaa 1540luvulla alkanutta asutusekspansiota. Mustosten asuminen Säämingissä osoittautuu tilapäiseksi.

Yhteenvetona Tämä Mustosten esipolvitutkimus osoittaa asutusvirran Karjalan alueelta Savon linnalääniin. Muuttoa Juvan ja Rantasalmen alueelle tapahtui viimeistään 1400-luvun alkupuolelta alkaen jatkuen aina 1500-luvulle varmasti usean perheen voimin. Suvun lähtöalue huomioiden voidaan kyllä hyvällä omatunnolla puhua savokarjalaisesta suvusta, vaikka Karjalasta siirryttiin suoraankin Kainuuseen ja nykyisen Pohjois-Karjalan alueelle. Täten näyttää ilmeiseltä, että kyse on ns. multifokaalisesta eli useasta lähtöhenkilöstä koostuvasta suvusta. Myös suvun myöhemmät vaiheet osoittavat, että kaikki nykyiset Mustoset eivät ole alkuaan Mustosia, vaan muuta sukua. Näiden kahden seikan perusteella mielestäni voitaisiinkin puhua Mustosen sukukunnasta, jonka kaikki jäsenet ovat varmasti yhtä arvokkaita, Mustosia.

Jälkikirjoitus Mustosten ensimmäinen asuinpaikka Rantasalmella oli Vaahermäen tila. Asuinpaikan nimi häviää kuitenkin maakirjoista 1600-luvulla eikä sitä löydy nykykartoistakaan. Isojakopöytäkirjojen avulla onnistuin kuitenkin paikallistamaan Vaahermäen alueen. Nimittäin sitä vastaa nykyisin maarekisterissä tila Osikonmäki n:o 18. Tämä tila on jaettu noin 20 kiinteistöön, joista keskeisellä alueella mäellä on Erolan tila. Sen omistavat nykyisin Tuula Jansson ja Teuvo Makkonen, ja tilan pellot ovat vuokrattuina maanviljelijä Tapio Eroselle. Matias Eronen piti samasta aiheesta esitelmän Mustosten 80-vuotisjuhlissa Tuusulassa 6.8.2016.


SUKUVIESTI 4· 2016

25


Sukuseurojen verotuskäytännön lainmukaisuus epäilyttää Sukuseuroja pidettiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yleishyödyllisinä yhteisöinä ja verovapaina vuosikymmeniä. Paikalliset verotoimistot tiesivät seurojen toiminnan todellisuuden. Verohallitus antoi vuonna 2005 ensimmäisen yleishyödyllisten yhteisöjen verotuksen yhtenäistämisohjeen. Sukuseurojen osalta siinä todettiin, että ne eivät ole yleishyödyllisiä, koska niiden toiminta kohdistuu suljettuun henkilöpiiriin, sukuun. Myöhemmissä ohjeissa Verohallitus täsmensi, että tulkinta perustuu korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 1980 tekemään päätökseen (KHO 1980 T 1012). Eskil Piiran Sukuseuran verovalituksessa on voitu osoittaa, että Verohallitus, joka alkoi soveltaa tätä tapausta 25 vuotta sen antamisen jälkeen, tulkitsee väärin oikeustapausta. Valituslupaa KHO:lta ei kuitenkaan saatu.

Taustaa Verohallitus muutti verotuskäytännön ilman, että laki olisi muuttunut tai olisi saatu uusi oikeustapaus. Kun se lisäksi keskitti suomenkielisten yhdistysten verotuksen Kuopion ja ruotsinkielisten Turkuun, se sai nopeasti aikaan yhtenäisen verotuskäytännön. Siitä on poikettu vain joissakin tapauksissa, joissa päätöksen on tehnyt paikallinen oikaisulautakunta. Suurinta osaa sukuseuroista ei tosin nytkään veroteta, koska Verohallinto vaatii esitäytetyn veroilmoituksen palauttamista jollakin poimintamenetelmällä. Se on ymmärrettävää, koska tuottamatonta työtä pitää hallinnonkin välttää. Koska sukuseuroilla ei ole riittänyt osaaminen eikä rahat perusteellisen verovalituksen tekoon, oikaisulautakuntien ja hallinto-oikeuksien on ollut helppo tehdä hylkääviä päätöksiä viittaamalla Verohallinnon ohjeisiin. KHO:n evättyä valitusluvat, oikeuskäytäntökin on saatu yhtenäiseksi.

Tapaus Eskil Piira Sukuseura ry Eskil Piira Sukuseura on perustettu vuonna 1983 ja merkitty yhdistysrekisteriin vuonna 1997. Jäseniä on lähes 400. Uusin talkoilla tehty sukukirja sisältää 889 26

SUKUVIESTI 4· 2016

sivua, 4717 henkilötaulua, noin 19 000 henkilöä ja yli 500 sukua, jotka ovat avioliiton kautta liittyneet sukuun. DNA-tutkimuksella on voitu selvittää 1400-luvulta alkaen Piira-heimon leviäminen eri puolille Suomea ja maailmallekin. Seuralla on hyvät internet-sivut, joista osa on englanninkielisiä. Seura on kuin suoraan tuloverolain 22 §:stä, joka määrittelee yleishyödylliseksi yhteisöksi mm. vapaaehtoiseen kansalaistyöhön perustuvan harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa edistävän yhdistyksen. Seura ei tee muuta kuin sääntöjensä mukaista seuratoimintaa eikä se saa tuloja muilta kuin seuran toimintaan osallistuvilta. Tulot ovat jäsenmaksuja ja sukukirjan myyntituloja. Seura oli päivittänyt sääntönsä em. yhtenäistämisohjeen mukaiseksi siten, ettei yhdistyksen jäsenyys ole rajoitettu vain Piira, Piirainen, Piiroinen, Piironen, Piiranen -sukunimen omaaviin. Jäsenyys tuli avoimeksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Piiran sukuseurasta ja hyväksyvät seuran säännöt. Ongelma kärjistyi verovuonna 2012 kun tuolloin kahdelta vuodelta kertynyt jäsenmaksu ja sukukirjan myyntitulosta 30 v. juhlia varten säästetty nettotulo verotettiin.

Asiamies avuksi Verotuksen oikaisulautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen keväällä 2014. Seura päätti valittaa hallintooikeuteen. Se sai asiamieheksi Suomen Sukututkimusseuran juridisen toimikunnan jäsenen, varatuomari Kari T. Ahosen, joka on toiminut mm. Verohallituksen toimistopäällikkönä sekä yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuslautakunnan sihteerinä ja jäsenenä. Ahosen kertoman mukaan oikeudellinen materiaali osoittautui olemattomaksi. Oli vain mainittu oikeustapaus, joka koski perintöverotusta. Vero-oikeudellinen kirjallisuuskaan ei valaissut asiaa. Kirjoittajat vain viittasivat Verohallinnon ohjeeseen. Peruskysymykseksi osoittautui: miksi Verohallinto ei alkanut soveltaa KHO:n päätöstä 1980 T 1012 kaikkiin sukuseuroihin heti vuoden 1980 jälkeen? Miksi Verolait kirjan toimitus ei nimennyt tapausta su-


kuseuratapaukseksi vaikka se oli sellainen. Oliko 25 vuotta syyllistytty virkavirheeseen jättämällä laillinen verotus toimittamatta? Tätä asiaa ei voinut selvittää kuin tutkimalla tapauksen todellinen sisältö. Se selvisi vähitellen ja sen vuoksi valituksen perustelutkin täsmentyivät prosessin edetessä. Tuon selvittelyn tuloksena Ahonen laati yleisellä tasolla olevan kirjoituksen ” Sukuseurojen tuloverotuksen lyhyt historia”. Hän julkaisi siitä lyhennelmän Genos-lehden numerossa 2/2015. Selvitys osoitti, että korkein hallinto-oikeus oli perustanut tuolloisen arvionsa seuran tosiasialliseen toimintaan, ei siihen, että yhdistys oli sukuseura. Seuraa ei pidetty yleishyödyllisenä, koska sen toiminta oli niin vähäistä että sen ei katsottu toimivat riittävästi yleiseksi hyväksi. Tämä on se syy miksi Verolait kirjan toimitus ja Verohallinto katsoivat, että tapauksessa KHO 1980 T 1012 ei otettu kantaa sukuseurojen yleishyödyllisyyteen yleisellä tasolla. Virkavirhettä vuosina 1981-2004 ei siis ole tehty. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi verovalituksen. Se on ymmärrettävää sen vuoksi, että vakiintumaan päässeen tulkinnan uudelleenarviointi on syytä tehdä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkein hallinto-oikeus ei antanut valituslupaa.

Lopuksi Eskil Piira Sukuseura ry on ”kääntänyt kivet ja kannot” oikeusjärjestelmämme puitteissa. Maallikon on vaikea väittää korkeimman hallinto-oikeuden juristien tekemää ratkaisua vastaan. Silti perisuomalaisen oikeustajuun jää arvoituksellinen kysymys: onko KHO:n ratkaisu, ettei asian jatkokäsittelyyn ole tarvetta, oikeasti oikein. Vai onko mahdollista, että valtakunnan mittakaavassa varsin vähäinen ongelma olisi kuitattu mekaanisesti vuonna 1980 tehdyn ratkaisun (äänestyspäätös 3-1) perusteella. ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin” sanoin Pontius Pilatuskin perusteluksi langettamastaan Jeesuksen tuomiota (Jh 19:22). Tapauksen oikeusprosessi osoittaa miten vaikeata on perääntyä omaksutuista tulkinnoista. Sukuseuroissa verotus koetaan epäreiluksi ja sen lainmukaisuuttakin epäillään. Veron tuotto ei voi olla suuri. Osana turhan sääntelyn purkamista sukuseurat tulisi sisällyttää tuloverolain 22 §:n luetteloon, jossa mainitaan esimerkkejä yleishyödyllisistä yhteisöistä. Sukuseurojen tuloverotusta koskevan selvityksensä loppupäätelmissä Ahonen toteaa, että tuloverolain muuttamiseen ei ole tarvetta. Riittää kun yhdenvertaisuutta noudattaen tuloverolakia aletaan soveltaa oikein. Hänen mielestään verotus on lainmukaista, kun

tavanomaista sukuseuratyötä tekeviä yhdistyksiä verotetaan pääsääntöisesti yleishyödyllisinä yhteisöinä. Onko sitten enää mitään tehtävissä? Eväät ovat vähissä. Sukuseurat voisivat ainakin ”rummuttaa” käsitystämme yleishyödyllisyydestä ja kaikesta huolimatta kyseenalaistaa sukuseurojen verotuskohtelu. Asian painaminen villaisella ei ainakaan tuota tulosta. Seura julkaisee kotisivullaan www.eskilpiira.fi veroprosessin dokumentit. Pekka Piironen Eskil Piira Sukuseura ry:n varapuheenjohtaja Sukuseurojen Keskusliitolla ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitolla on ollut verotyöryhmä vuodesta 2005 lähtien. Vuonna 2006 valtioneuvoston kansliaan tehdyn vierailun jälkeen kanslia lähetti tiedustelun sukuseurojen verotuksesta valtiovarainministeriölle ja verohallinnolle. Vastauksista ilmenee, että sukuseurat voivat olla yleishyödyllisiä yhteisöjä tietyin edellytyksin. Keskusliiton mallisäännöt uudistettiin saatujen ohjeiden mukaan. Valitettavasti verotuskäytäntö on kuitenkin edelleen kirjavaa. Työ asian korjaamiseksi jatkuu. Nykyisin myös Suomen Sukututkimusseura on mukana muutostalkoissa.

SUKUKIRJAT PAINETTUNA NYT YLIVEDOSTA SUUNNITTELU JA TAITTO SYYSTARJOUKSIN!

TARJOUS!

Kova- ja pehm eäkantiset pien painokset raht ivap lokakuun lo aasti ppuun saakka.

Graafinen suunnittelu Painotuotteet Tulostuspalvelut Kuvanvalmistus Digitoinnit + OCR ePalvelut

Kirjat Lehdet Esitteet Roll-up Näytekirjat Opinnäytteet

Painopalvelut

Graafinen suunnittelu

www.yliveto.fi · 0400 159 272 · Ahlmaninkatu 2 E, 40100 Jyväskylä

SUKUVIESTI 4· 2016

27


K I M A AN UT SUK U A

T

Arkistolaitoksen aineistot

Maakunta-arkistot

Arkistolaitos muodostuu maakunta-arkistoista ja niitä johtavasta Kansallisarkistosta. Maakuntaarkistot sijaitsevat Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Oulussa, Turussa ja Vaasassa. Maakunta-arkistot ottavat vastaan piirissään toimivien valtion alue-, piiri- ja paikallisviranomaisten pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Maakunta-arkistot säilyttävät lisäksi seurakuntien arkistoja ja alueellisesti merkittäviä yksityisarkistoja. Arkistot siirretään maakunta-arkistoihin alueellisen jaon mukaisesti. Joissakin maakunta-arkistoissa on myös kuntien arkistoja, kuten Mikkelin maakunta-arkistossa, jossa säilytetään luovutetun alueen kuntien arkistoja. Mikkelin maakunta-arkistossa säilytetään myös entisen Viipurin läänin asiakirjoja, muun muassa luovutetun alueen luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjoja. Maakunta-arkisto on suvustaan kiinnostuneelle tärkeä tutkimuspaikka, johon on talletettu sukututkimuksen keskeisin lähdeaineisto aina kirkonarkistoista sukuselvityksiä sisältäviin yksityiskokoelmiin asti. Aineiston käytön helpottamiseksi on julkaistu oppaita ja maakunta-arkiston päivystävä henkilökunta opastaa sukututkijaa työnsä alkuun.

Aineiston kaukolainaus Arkistolaitoksen aineistoja on mahdollista lainata toiselle paikkakunnalle. Alkuperäisiä asiakirjoja lainataan toisiin arkistolaitoksen yksiköihin sekä arkistolaitoksen ulkopuolelle lainaoikeuden hankkineisiin laitoksiin. Kaukolainatilauksen voi tehdä asiointiarkiston tai -kirjaston välityksellä tai käyttämällä Astiaverkkopalvelua. Kaikki asiakirjat eivät kuitenkaan ole lainattavissa. Esimerkiksi yksityisarkistojen asiakirjojen lainauksessa on huomioitava luovutussopimuksessa asetetut ehdot. Kansallisarkisto lainaa mikrofilmejä kaikkiin maakunta-arkistoihin ja maakuntakirjastoihin sekä muihin laitoksiin, joilla on lainaussopimus. Maakunta-arkistot lainaavat mikrofilmejään yleisiin kirjastoihin ja muihin laitoksiin. Koko Suomen seurakuntien kirkonkirjojen mikrokorttien kaukolainaus on keskitetty Mikkelin maakunta-arkistoon. Mikrokortteja lainataan kirjastoihin, joiden kanssa Mikkelin maakunta-arkisto on solminut lainaussopimuksen. 28

SUKUVIESTI 4· 2016

osa 3/3

Mitä löydän internetistä? Internetistä löytyy nykyisin runsaasti sukututkimuksen kannalta hyödyllistä tietoa. Sukututkijan käyttämiä lähteitä löytyy niitäkin yhä enemmän sähköisinä: alkuperäisaineistoa digitoituina tai erilaisia tietokantoja. Arkistolaitos digitoi aineistojaan oman digitointiohjelmansa mukaisesti. Digitoituja asiakirjoja voit lukea Digitaaliarkistossa. Käytettävissä on mm. Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY), kirkonkirjoja, henkikirjoja, sotapäiväkirjoja, maakirjoja ja maanmittaushallinnon karttoja. Arkistolaitoksessa säilytettävistä aineistoista voit etsiä tietoa Astia–verkkopalvelusta sekä VAKKA- jaAARRE-kokoelmatietokannoista. Astia on asiakirjojen etsimiseen, tilaamiseen ja kaukolainaamiseen tarkoitettu sähköinen verkkopalvelu. Sen avulla voit tehdä myös selvitys- ja jäljennetilauksia sekä selata julkisia digitoituja asiakirjoja. Astia hakee tietonsa VAKKA– arkistotietokannasta ja Digitaaliarkistosta, mutta ei AARRE–arkistorekisteristä. Vakka kattaa Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen kokoelmat, Aarre taas puolustushallinnon aineistot. Arkistolaitoksessa säilytettävistä aineistoista löydät tietoa myös Finna-asiakasliittymästä, josta löydät yhdellä haulla arkistojen, museoiden ja kirjastojen aineistoa. Arkistojen Portti -käyttäjäpalvelussa voit tutustua arkistolaitoksen käytetyimpiin aineistoihin, ja saat tietoa esimerkiksi erilaisista henkilölähteistä. Lisää tietoa arkistolaitoksen sivuilta löytyvistä tietokannoista ja apuvälineistä arkistoaineistojen käyttöön löydät Tietokannat ja hakemistot -kohdasta. Lisätiedot: www.arkisto.fi

Sukututkijan kannalta kiinnostavia sivustoja ovat myös esimerkiksi • Suomen sukututkimusseura HisKi: http://hiski.genealogia.fi/historia/ • Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen digitointiprojektin sivusto: www.sukuhistoria.fi • Karjala-tietokantasäätiön luovutettua aluetta koskeva Katiha-verkkohaku: www.karjalatk.fi


Toimimattomia yhdistyksiä poistetaan yhdistysrekisteristä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) poistaa yhdistysrekisteristä toimintansa lopettaneita yhdistyksiä tammikuussa 2017. Poistomenettely perustuu heinäkuussa 2016 voimaan tulleeseen yhdistyslain muutokseen. Poistomenettelyssä on mukana noin 40 000 yhdistystä, jotka eivät ole tehneet ilmoitusta yhdistysrekisteriin vuoden 1995 jälkeen ja joiden toiminnan ei muuten ole syytä olettaa jatkuvan. Listalla on mukana reilu sata sukuseuraa ja muutama sukututkimusyhdistys. Tarkistattehan oman yhdistyksenne tilanteen, sillä listalla on mukana myös aktiivisesti toimivia yhdistyksiä. Jos poistomenettelyssä mukana oleva yhdistys toimii edelleen, ilmoita siitä PRH:lle 12.1.2017 mennessä. Ilmoituksen tekemiseen on kaksi tapaa: 1) Muutosilmoitus, jossa ilmoitetaan ajantasaiset osoite- ja nimenkirjoittajatiedot rekisteröitäviksi yhdistysrekisteriin. Ilmoituksen tulee olla hallituksen puheenjohtajan tai tämän valtuuttaman henkilön allekirjoittama. Muutosilmoituksen voi tehdä joko sähköisesti tai paperilomakkeella. 2) Jos yhdistyksen osoite- ja nimenkirjoittajatiedot ovat yhdistysrekisterissä ajan tasalla, kirjallisen il-

moituksen toiminnan jatkumisesta voi tehdä vapaamuotoisena. Tällaisen ilmoituksen voi allekirjoittaa yhdistysrekisteriin merkitty hallituksen puheenjohtaja tai nimenkirjoittaja tai näiden valtuuttama henkilö. Vapaamuotoinen ilmoitus lähetetään sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@prh.fi tai paperipostissa osoitteella Patentti- ja rekisterihallitus, Valvonta- ja lakiyksikkö, PL 1140, 00101 Helsinki. Rekisteriin jäävän yhdistyksen tulee huolehtia siitä, että yhdistyksen osoite- ja muut tiedot ovat ajan tasalla yhdistysrekisterissä. Sääntöjen ja nimenkirjoittajien muutosten ilmoittaminen on maksullista. Ne yhdistykset, joilta ei kehotuksesta huolimatta saada ilmoitusta 12.1.2017 mennessä, poistetaan yhdistysrekisteristä tammikuussa 2017. Lisätietoa: Yhdistysrekisterin neuvonta, puh. 029 509 5959, ma-pe klo 9.00-16.15. Lista poistomenettelyssä mukana olevista yhdistyksistä löytyy PRH:n sivuilta osoitteesta www.prh.fi/fi/asiakastiedotteet/2016/P_9238.html

SUKUVIESTI 4· 2016

29


KUULUTKO SUKUUNI tapahtuma 8.-9.10.2016 klo 10-17 (su klo 16) Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteessä Tennistie 1, 01370 Vantaa (lähellä Hiekkaharjun rautatieasemaa) Tapahtuman avaa Helsingin Sanomien toimittaja Ilkka Malmberg

Ohjelmassa

Näyttelyosastoilla sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja eri puolilta Suomea, kolme yleisöluontoa kumpanakin tapahtumapäivänä, tietoiskuja, sukututkimusneuvontaa, valokuvanäyttelyn teemana ”Ammatteihin liittyvät asut” ja paljon muuta sukututkimus- ja sukuasiaa

Järjestelyissä mukana myös

Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalan Liitto

LISÄTIETOJA www.vantaanseudunsukututkijat.net tai Eeva Hasunen eeva.hasunen@welho.com puh. 040 539 3323 Tapahtumaan ja luennoille on vapaa sisäänpääsy


YHTEI

Kotiseutujen asialla

S

Kotiseututyön valtakunnallinen keskusjärjestö Suomen Kotiseutuliitto on aktiivinen paikallisuuden puolestapuhuja, joka edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä sekä palvelee jäseniään kotiseututyön etujärjestönä. Kotiseutuliitto toteuttaa Suomi 100 -juhlavuonna Rakkaudesta kotiseutuun -ohjelmakokonaisuuden, joka sisältää muun muassa Mitä kotiseutu merkitsee? -kansalaiskeskustelun kotiseututyön käsitteistä, seurantaloja esittelevän valokuva- ja tarinateoksen ja Valtakunnalliset kotiseutupäivät Jyväskylässä elokuussa 2017. Lisäksi liitto toteuttaa Yksi esine – tuhat tarinaa -hankkeen paikallismuseokentän kanssa sekä perustaa Kotiseutusäätiön, jonka perustamispääomaa kerätään nyt Kotiseudulle-keräyksellä. Perustettava säätiö jakaa apurahoja jokaista suomalaista koskettavalle kotiseututyölle, jota on muun muassa asuinpaikan kehittäminen, elävöittäminen ja ymmärtäminen sekä työn jatkuvuuden mahdollistaminen.

TY

Ö S SÄ

Raimo Sailas kannustaa mukaan tukemaan tulevaisuuden kotiseututyötä: – Toivon, että jokainen kotiseutuliikkeen piirissä toimiva tai sen työtä arvostava voisi lähteä mukaan tähän kansallisesti merkittävään hankkeeseen omien taloudellisten mahdollisuuksiensa puitteissa.

Sukuseurojen Keskusliitto osallistuu Kotiseudullekeräykseen myymällä syksyn ja talven aikana eri tapahtumissa Kotiseutuliiton julkaisuja, joiden myyntihinnasta osa lahjoitetaan keräykseen. Myynnissä on muun muassa Arkiston avain, Kotiseutu-vuosikirjoja sekä historiikit Suomalainen kotiseutuliike 1894–1944 ja Suomalainen kotiseutuliike 1945–2000. Ensimmäisen kerran nämä julkaisut ovat tarjolla Kuulutko sukuuni -tapahtumassa Vantaalla 8.–9.10. Kotiseudulle-keräykseen voi myös osallistua ke­ räys­tilille annettavin lahjoituksin. Kotiseudulle-ke­ räyk­sen lahjoittajaksi ja kotiseututyön tukijaksi voi haastaa ystäviä, yhdistyksiä tai vaikkapa yrityksiä. Lisätiedot: www.kotiseudulle.fi

Pidetään yhdessä kotiseuduista huolta! Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtaja, ministeri Raimo Sailas on mukana työryhmässä, joka valmistelee säätiön perustamista. – Kotiseuduilla tapahtuu isoja muutoksia. Kotiseutujen hyväksi vapaaehtoisvoimin työskentelevät ihmiset ja yhteisöt tarvitsevat rahoitusta. Ilman kotiseututyötä paikallinen kulttuuri kuihtuu ja tehty työ unohtuu, Sailas kertoo. – Perustettava säätiö vahvistaa uudistuvan kotiseututyön taloudellisia edellytyksiä ja luo edellytyksiä uusien ideoiden syntymiselle, jalostamiselle ja levittämiselle. Säätiön ensisijainen tehtävä on jakaa apurahoja liikkeen piirissä syntyvien innovaatioiden hyödyntämiseksi ja yhteiseksi hyväksi.

SUKUVIESTI 4· 2016

31


Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilauslomake myös: www.suvut.fi > Julkaisut > Tilauslomake Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Profile for Sukuseurojen Keskusliitto

Sukuviesti 4/2016  

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti – sukumme eilen, tänään ja huomenna. www.suvut.fi

Sukuviesti 4/2016  

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti – sukumme eilen, tänään ja huomenna. www.suvut.fi

Profile for sskry
Advertisement