Sukuviesti 3/2016

SUKUVIESTI

3 2016

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

3 2016

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Norpat tosi-tv-tähtinä, Eine Kuismin 7 Saimaannorppa – erittäin uhanalainen

19 Vapriikin sisällissodan kuvia kaikkien käyttöön 21 Rakkaat ja muuttuvat perinteet, Johanna Eronen 22 Henkilöitä ja sukuja arkkiveisujen takaa

10 Arkistot kulttuuriperintönä, Eine Kuismin 12 Jokioisten kartanoiden arkisto 13 Novgorod – Finland -portaali 14 Ylösten sukuseura ry 16 Martonvaara – Polvijärven kunnan pohjoisin

23 Uusi opas hautamuistomerkkien hoitamiseen

Saimaan asukas, Kati Laitinen

kylä, Sinikka Eronen

Leni Lustre-Pere

ja kunnostamiseen

24 Sukua tutkimaan: Arkistolaitoksen aineistot 25 Parvessa on hyvä lentää, Eine Kuismin 26 Seurat toiminnassa: Nuoret ovat tervetulleita sukuseuratoimintaan, Kati Laitinen

28 Tulevat sukutapaamiset 29 Sukututkimuskurssille kotisohvalta

Kannessa: Pihlajavedellä salaisessa saaressaan löhöilevät Uuno ja Kaino ovat toisilleen tuttuja jo kuuttiajoistaan. Nämä kaverukset kuuntelevat kevättä usein vieretysten. Rauhallisen Uunon nukkuessa Kaino on yleensä valppaana vahtivuorossa. Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä, eikä sitä esiinny missään muualla kuin Suomessa Saimaan vesistössä. Vuonna 1979 aloitetun aktiivisen suojelun ansiosta norppakanta on säilynyt ja kasvanut Saimaalla. Saimaannorppa on erittäin uhanalainen ja tarvitsee suojelua vielä pitkään.

Kuva: Juha Taskinen.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 37. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP | Ykkös-Offset, Vaasa

AIKATAULU Nro Ilmestyy Aineisto Varaukset 1/16 vk 7 8.1.

18.12.

2/16 vk 16 11.3.

19.2.

3/16 vk 25 13.5.

22.4.

4/16 vk 39 19.8.

29.7.

5/16 vk 49 28.10.

7.10.

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, (09) 2420 119, info@tuplas.fi

PÄ Ä K

Toimiston aukiolo kesäaikaan: Toimistomme on suljettu kesälomien vuoksi 27.6.–5.8.

Kirjatilaukset ja muut tiedustelut voi kuitenkin jättää sähköpostiin, jota luetaan kesäaikaan pienellä viiveellä.

IR

Kaikille mahdollisuus hyvään elämään

JO

I T US

Tämän lehden kannessa köllöttelevät saimaannorpat Uuno ja Kaino.

Ihmetteleeköhän joku, mitä ne Sukuviestin kannessa tekevät? Uunon ja Kainon sekä lajitoveriensa tarina oli jossain vaiheessa päättyä todella synkästi – lajia uhkasi sukupuuttoon kuoleminen. Onneksi löytyi joukko ihmisiä, jotka ymmärsivät, että tuolloin oli aika toimia. Toimijoiden joukko on pikkuhiljaa kasvanut niin, että pian voidaan hiljaa huokaista helpotuksesta, kun joitakin välitavoitteita on jo saavutettu.

Paljon on vielä tehtävää ja kaikesta tuosta kerromme tässäkin lehdessä. Muun muassa WWF ja Suomen Luonnonsuojeluliitto tukevat norppien suojelutyötä kampanjoillaan, joihin kuka tahansa voi osallistua. Ei ehkä olisi yhtään hullumpi ajatus jos sukuseurakin ryhtyisi norppakummiksi tai norpan suojelijaksi? Kannen upean kuvan on ottanut elokuvaaja-ohjaaja, valokuvaaja ja kirjailija Juha Taskinen, joka on ollut norppien asialla kymmeniä vuosia. Artikkelissamme Juha kertoo oman sukuseuransa vierailusta tilalleen Savonlinnaan. Tapahtuma on varmasti ollut jokaiselle mukana olleelle ikimuistoinen kokemus. Sukuseuratoimintaa voi mainiosti laajentaa oman suvun ulkopuolellekin, elämmehän tällä yhteisellä pallollamme ja tavoitteenamme on antaa kaikille mahdollisuus hyvään elämään.

Piti oikein pysähtyä miettimään, voidaanko Uuno ja Kaino päästää kesänumeromme kanteen. Lehtemme linja on määritelty muun muassa seuraavasti: ”Sukuviestin tekijät yhdessä lehden asiantuntijaneuvoston kanssa julkaisevat lehteä pyrkimyksenään tuoda luotettavaa ja ainutkertaista tietoa omasta erityisalastaan. Yhtä lailla pyrkimyksenä on innovatiivisesti käsitellä aikamme ja kulttuurimme muita ilmiöitä. Sukuviestilehti haluaa olla innostava ja uutta luova kulttuurifoorumi. Globalisaatio haastaa lehden tekijät näkemään sukututkimuksen entistä laajempana, rajat ylittävänä ilmiönä.”

Olisiko siis ollut parempaa vaihtoehtoa kanneksi kuin nuo kaksi upeaa yksilöä, jotka ovat saaneet jatkaa elämäänsä ja sukujaan kaikkien niiden ihmisten ansiosta, joilla on ollut ymmärrystä lajien ainutlaatuisuuden ja luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä?

Nautitaan kesäisestä luonnosta ja sen antimista!

Eine Kuismin pääsihteeri

SUKUVIESTI 3· 2016

3

Kuvakaappaus WWF:n Norppalivestä.

Norpat tosi-tv-tähtinä Eine Kuismin

Sosiaalinen media on ollut toukokuun ajan pullollaan viestejä ja kommentteja liitttyen WWF:n Norppalive-tosi tv:n tapahtumiin. Norppalivessä on seurattu saimaannorppien elämää lähietäisyydeltä norppien ehdoilla – ne ovat eläneet elämäänsä tietämättöminä suuresta kansansuosiostaan.

WWF:n eli Maailman luonnonsäätiön tarkoituksena oli tutustuttaa Norppaliven avulla suomalaiset norppiin tarjoamalla rehellistä ja teeskentelemätöntä tosi-tv:tä niiden elämästä. Siinä onnistuttiin täydellisesti. WWF:n Norppaliveä katsottiin yli kaksi miljoonaa kertaa. Livelähetyksen tavoitteena oli myös valistaa lajia uhkaavista vaaroista.

Norppalive lähetti kuvaa suoraan luonnosta paikasta, jossa norppien tiedetään usein levähtävän. Samalla on voinut seurata muutakin elämää rantakivillä, linnut ovat usein hypähdelleet kuvissa ikään kuin väliaikaohjelmina. Ajankohdaksi valikoitui toukokuu, koska se on paras aika Suomessa nähdä saimaannorppa. Norppalive aiotaan toteuttaa myös ensi keväänä.

4

SUKUVIESTI 3· 2016

WWF toteutti Norppaliven yhteistyössä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, asennusliike Antenni Neuvosen ja streamauspalvelut tarjoavan Pukki Visualsin kanssa.

Vanhojapoikia viiksekkäitä Suuri Saimaa, mut sata on hylkeitä vaan / Kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan, lauletaan Juha Vainion vuonna 1982 julkaistussa Vanhojapoikia viiksekkäitä -laulussa. Monenlainen suojelutyö ja norppakummitoiminta ovat edesauttaneet sitä, ettei laulun lohduton sanoma ole toteutunut, vaan tällä hetkellä norppia on 320.

Norpat siis jatkavat edelleen sukujaan ja WWF:n välitavoite 400 norppaa vuoteen 2025 mennessä toivottavasti toteutuu. Tavoitteen toteutumisella varmistettaisiin, että Saimaannorppa voisi siirtyä välittömän sukupuuton uhasta pois. Lopullinen tavoite on palauttaa kansalliseläimemme saimaannorppa kulta-aikaan-

sa noin 1000 yksilöön, jonka Saimaa hyvin kestää ja silti kalaa riittää ihmisillekin kuten ennenkin.

Itä-Suomen yliopiston tutkijat kertoivat haluavansa tunnistaa kaikki saimaannorpat ja siitä lähti idea livekamerasta. Norpat pystytään tunnistamaan niiden kylkikuvioista, joita edes karvan vaihtuminen ei muuta.

– Siinä on se lumoavaisuus, kun norppa on kuitenkin 80 prosenttia elämästään veden alla ja näkymättömissä. Se yleensä vain puhkoo päällään järven pintaa. Kivellä köllöttelevä norppa on vähän vieraassa elementissä, koska se ei ole painottomassa vedessä. Kun se siinä koko pituudeltaan rötköttää ja kuitenkin vähän liikehtii, nukkuu, hengittää, puuskuttaa ja jopa sydämenlyönnit näkyy, niin eihän semmoista pääse näkemään, norppien elämää vuosikymmenet seurannut Juha Taskinen kuvailee Ylen haastattelussa tänä keväänä.

Pitkällä urallaan Taskinenkaan ei ole usein päässyt näkemään norppaa niin läheltä kuin livekamera sitä nyt kuvaa.

– Siinähän on ihminen kahden metrin päässä katselemassa kiveltä aitiopaikalta. Se on semmoinen lumoava tunnelma. Kärsivällisyyttä vaaditaan kuitenkin, koska norpat tulevat silloin, kun ne haluavat ja

lähtevät pois silloin, kun haluavat. Se on mukavaa myötäelämistä norpan kanssa samalla kivellä, jatkaa Taskinen haastattelussa.

Lepokivillä Sukuviesti kiinnostui myös norppien elämästä ja otti yhteyttä Juha Taskiseen. Miten norpat valitsevat lepopaikkansa?

– Norppien lepopaikat ovat usein tuulen suojaisissa saarien reunoissa johon paistaa aurinko. Norppa valitsee paikan kokemuksensa perusteella ja sen pitää olla rauhallinen eikä kesämökkejä voi olla lähellä, koska norppa säikkyy helposti ihmisten hajuja, veneiden aaltoja. Usein etenkin naaraat asettuvat omille paikoilleen ja loikoilevat joskus jopa vuodesta toiseen saman saaren rannalla. Samoin, kuin synnyttävät naaraat kaivavat pesänsä usein saman luodon lumikinokseen. Norppa tuntee vetensä tarkalleen ja osaa suunnistaa järven pohjamuotojen mukaan. Oma reviiri, lepo- ja kalapaikat ovat tärkeitä selviämisen kannalta.

Norppalivessä on seurattu Siiri- ja Pullervo-norppia, joiden ilmeiset vakiokivet valittiin kuvauspaikaksi. Juha Taskinen tuntee Siirin ja Pullervon vuosien takaa ja hän kertoo, että norpat ovat toisilleen tuttuja ja

Juha Taskinen ja Kimmo-kuutti. Kuva: Juha Taskinen.

SUKUVIESTI 3· 2016

5

Kuva: Juha Taskinen.

ne ovat parhaassa iässä, eli 10–20 vuoden ikäisiä. Katsojat ovat kiinnittäneet huomiota siihen kuinka urospuolinen Pullervo loikoilee isommalla kivellä ja Siiri yrittää pysyä läheisen pienemmän kiven päällä. Heräsi kysymys, onko tuollainen yleistä norppamaailmassa eli uros valitsee parhaan paikan ja naaras ottaa sen mikä jää jäljelle. Taskinen ei tuollaista arviota allekirjoita, vaan vastaa: – Kyllä nekin joskus loikovat ja vaihtavat talviturkkiaan keväällä samalla kivellä. Mitään sukupuolista syrjintää en ole huomannut. Ne norpat joiden reviirit menevät päällekkäin tuntevat toisensa ja elävät sopuisasti. Joskus urokset nahistelevat keskenään.

Tosi-tv-norppien sukulaisuudesta udeltaessa Taskinen toteaa, että Siiri ja Pullervo voivat olla sukulaisia keskenään, mutta sitä ei tiedetä ja se selviäisi vain DNA-näytteiden kautta. Norpat eivät valitettavasti lähde kauas kotoaan, vaan jäävät usein syntymäpaikkansa läheisyyteen. Nuoret ja urokset vaeltavat ja voivat liikkua jopa 60 kilometrin pituisia lenkkejä ja siirtyä elämään kauas kotivesistään ja tämä on hyvä asia, jotta ei syntyisi liian läheistä sukua toisilleen olevia populaatioita.

Monitaitoinen norppamies Juha Taskinen toteaa, ettei ole tutkija, vaan toimii Itä-Suomen yliopiston tutkimusapulaisena pätkittäin. Hän innostui norpista nähdessään ensimmäisen hylkeensä kesäkuun 17 vuonna 1979. Siitä alkoi kuvaaminen, josta tuli myöhemmin ammatti. Nyky6

SUKUVIESTI 3· 2016

ään hän kuvaa enemmän ihmisiä kuin norppia ja elää elokuvia tekemällä. Juhan ukki Viktor Kärkkäinen oli saimaannorppien metsästäjä eli mukana lienee myös geeniperimää.

– Olen 37 vuotta seurannut norppia ja käynyt Saimaan läpi hiihtäen, soutaen ja uiden. 2013 uin Joensuusta Imatralle 24 päivää ja 250 km, mikä on pisin avovesiuinti Suomessa. Olen tuhansien kertojen aikana nähnyt lukuisia eri yksilöitä, mutta en pysty sanomaan kuinka monta eri yksilöä kaikkiaan. Joka tapauksessa kymmeniä olen nimennyt ja tunnistan ne turkkikuvioista.

Sukuviesti otti yhteyttä Taskiseen, koska tiesi hänen kiinnostuksensa norppien elämän seuraamiseen ja kuvaamiseen sekä yhteytensä Sukuseura TaskinenTaskilaan, jonka aktiivit kokoontuivat joitakin vuosia sitten Juhan kotitilalle.

– Sukuseuran kesäjuhla oli tässä kotonani Louhelan tilan pihalla. Ohjelmassa oli puheita, lauluja ja soittoa sekä hyvää ruokaa. Samaan aikaan navetasta remontoidussa Norppa Art -galleriassa oli valokuvanäyttely Saimaasta. Juhla oli erittäin onnistunut ja väkeä laajalti.

Juha Taskisen tilalla järjestetään erilaisia tapahtumia, lisäksi Taskinen järjestää turisteille Norppamatkoja. Hän on ollut myös oppaana Laatokalla ja Vienan Karjalassa.

Valokuvanäyttely Meitä on vain 320 – kuvia maailman harvinaisimmasta hylkeestä: wwf.fi/elainlajit/saimaannorppa/norppakuvat

Saimaannorppa Erittäin uhanalainen Saimaan asukas Kati Laitinen

Saimaannorppa Pusa (ent. Phoca) hispida saimensis on ainoa vain Suomessa esiintyvä endeeminen eli kotoperäinen eläinlaji ja Jääkauden relikti. Saimaannorppa on norpan alalaji ja sen lähisukulaisia ovat itämerennorppa ja laatokannorppa.

Norppa asettui noin 10 000 vuotta sitten Baltian jääjärven pinnan laskiessa muodostuneeseen Yoldiamereen. Ancylusjärvi-vaiheessa noin 9000 vuotta sitten yhteys Jäämereen katkesi ja Itämeren norpat kehittyivät Jäämeren norpista poikkeaviksi. Laatokannorppa Laatokkaan ja saimaannorppa Saimaalle.

Kotiseutuna Saimaa Aikuiset norpat ovat kotiseutu-uskollisia ja pesivät olosuhteiden salliessa samoille alueille. Keväällä ja kesällä ne oleskelevat suppealla alueella. Nuoret norpat vaeltavat pidempiä matkoja.

Norpat elävät pieninä osapopulaatioina eri puolella Saimaata. Suurimmat populaatiot löytyvät keskiseltä Saimaalta. Poikasista yli puolet syntyy Pihlaja- ja Haukivedellä. Viime aikoina norpat ovat palailleet Puruvedelle ja Etelä-Saimaalle.

Aikuiset norpat ovat noin 140 senttimetriä pitkiä ja painavat 50–100 kiloa. Kuutit ovat syntyessään noin 4,5 kilon painoisia ja noin 65 senttimerin pituisia. Rasvakerroksen puuttuessa kuutteja lämmittää pehmeä karva.

Saimaannorppa voi elää noin 20–30-vuotiaaksi.

Saimaannorppa tulee sukukypsäksi neljä- tai viisivuotiaana ja kiima-aika on maalis-huhtikuussa. Naaras synnyttää lumipesään yhden kuutin seuraavan vuoden helmikuussa. Norppa pystyy sukeltamaan jopa parikymmentä minuuttia ja myös nukkua veden alla leposukelluksessa.

Saimaannorppa syö pääasiassa pikkukalaa. Kuutit alkavat syödä kalaa kuukauden ikäisenä, vaikka emo imettääkin kuutteja kahden kuukauden ikään saakka. Emon maidossa on rasvaa huikeat 40 prosenttia.

Traanikerros kehittyy nopeasti ja poikaskarva vaihtuu noin kahden kuukauden iässä.

Tuntokarva-aisti on norpalle hyvin tärkeä aisti, jolla se löytää muun muassa kalaparvet. Viiksikarvojen avulla norppa aistii veden värähtelyt, matalat äänet ja syvyyden. Saimaannorpalla on myös muita norppia suuremmat silmät. Sameassa vedessä hyvä näkökyky on tarpeen. Norpalla on myös hyvä haju- ja kuuloaisti.

Vainoa ja tapporahaa Sodan jälkeen saimaannorppaa pidettiin kalakantojen vihollisena, joten sitä vainottiin ja metsästettiin.

Suomen suuriruhtinaskunnan kalastuksentarkastaja Oscar Nordqvist kirjoitti vuonna 1882 Kalastuslehteen artikkelin ”Hylkeen hävittäminen Itämerestä, Saimaasta ja Laatokasta”. Artikkelin julkistamisen jälkeen Suomen Kalastusyhdistys päätti maksaa norppaa kohden kolmen markan tapporahan. Norpan kallo tuli viedä yhdistyksen asiamiehelle ja myöhemmin riitti norpan alaleuan toimittaminen nimismiehelle.

Norpan pyynti tehostui sodan aikana ja sen jälkeen kun traanin hinta nousi ja ampuma-aseita oli hyvin saatavilla. Eveliina Hussin pro gradu -työtä varten tekemien tutkimusten mukaan vuosina 1892– 1948 maksettiin kaikkiaan 693 tapporahaa. Yhtenä suurimmista hylkeenpyytäjistä pidettiin anttolalaista Iiso (Edvard) Ollikaista. Hänen kerrotaan ampuneen 48 saimaannorppaa. Norppakannat hävisivät metsästyksen takia muun muassa Puhoksenlahdelta, Luonterilta ja Puruvedeltä.

Saimaannorpan nahasta tehtiin istuinpäällisiä, laukkuja, saappaanvarsia ja rukkasia. Traanista keitettyä öljyä käytettiin vettähylkivänä kyllästysaineena nahkaesineille ja puulle sekä lääkkeenä ulkoisesti niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Sekoittamalla traaniin yrttejä saatiin salvoja ja voiteita erilaisiin vaivoihin, ja sen sanottiin poistavan tikut ja lasinsirut jaloista ja käsistä.

SUKUVIESTI 3· 2016

7

Norppien turkin väritys on yksilöllinen ja vaihtelee vaaleasta ja punaruskeasta lähes mustaan. Turkissa on usein yksilöllisiä vaaleita rengaskuvioita, joiden perusteella tutkijat erottavat norpat toisistaan. Noin kymmensenttinen traanikerros suojaa norppaa kylmältä. Kuvassa Uuno ja Kaino. Kuva: Juha Taskinen.

Tapporahan maksaminen lopetettiin vuonna 1948. Vuonna 1905 professori Johan Axel Palmén ehdotti luonnontieteellisin syin saimaannorpan suojelemista, mutta viha eläintä kohtaan oli liian voimakasta. Joitain vapaaehtoisia suojelutoimia oli kuitenkin jo 1920-luvulla. Metsästys loppui vasta vuonna 1955, jolloin saimaannorppa rauhoitettiin. 1960-luvulla annettiin kalastajien painostuksesta vuosittain noin kymmenen metsästyslupaa. Salametsästys jatkui kuitenkin vielä1980-luvulle. Nykyisin saimaannorpan tappamisesta joutuu maksamaan sakkoa 9755 euroa.

Suojelutoimien historiaa Saimaannorppa rauhoitettiin näppituntumalla vuonna 1955, kun havaittiin, ettei norppia enää näkynyt. Kannan määrää alettiin arvioida vasta 1960-luvun lopulla.

Norppia oli todella vähän. Vuonna 1979 perustettiin WWF:n Suomen rahaston saimaanhyljetyöryhmä, joka otti selvittääkseen saimaannorpan uhkatekijät ja suojelutoimet. Myös pesälaskennat aloitettiin ja suurta yleisöä valistettiin norppatilanteesta.

8

SUKUVIESTI 3· 2016

Vuonna 1982 maa- ja metsätalousministeriö asetti saimaanhyljetyöryhmän raportin perusteella toimikunnan selvittämään saimaannorpan suojeluun tarvittavat toimet ja laatimaan saimaannorpan suojeluohjelman. Kalastusrajoituksia asetettiin välittömästi ja kalastuskunnille maksettiin korvauksia.

Kuuttien verkkokuolemat vähenivät heti. Vuonna 1996 ympäristöministeriö otti norpan kannanseurannan ja suojelutyön vastuulleen. Eri viranomaistahot yhdessä tutkijoiden ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa koordinoivat norpan suojelua.

Nykyisin pahin uhka on verkkokalastus Saimaannorppia on jäljellä arviolta 320 yksilöä, joista lisääntymiskykyisiä 135–190 yksilöä. Mukana ei ole helmi-maaliskuussa syntyneitä poikasia. Saimaannorppa luokitellaan nykyisin erittäin uhanalaiseksi lajiksi, kun se vielä viime vuonna oli äärimmäisen uhanalainen. Lajia uhkaavat kuitenkin edelleen useat syyt, joiden takana on ihminen.

Vesien korkeat elohopeapitoisuudet 1960- ja 1970-luvuilla haittasivat saimaannorppien lisäänty-

mistä. Nykyisin tilanne on niin elohopean kuin orgaanisten hiiliyhdisteidenkin osalta selkeästi parantunut.

Nykyisin norpan vakavin uhka on verkkokalastus.

Erityisesti kokemattomat kuutit ovat alttiita hukkumaan pyydyksiin. Kalastusrajoitukset ovat osoittautuneet erittäin tehokkaaksi suojelukeinoksi. Verkkokalastus on kielletty tietyillä alueilla ajalla 15.4.–30.6.

Silti vielä liian moni vuosittain syntyneistä kuuteista jää verkkoihin pääasiassa kalastusrajoitusalueiden ulkopuolisilla vesillä tai keväisten rajoitusten jälkeen heinäkuusta alkaen. Verkkojen lisäksi löysänieluiset katiskat voivat olla kohtalokkaita kuuteille. Nielurajoittimilla varustetut katiskat, onkiminen, heittokalastus ja uistinten vetäminen ovat norppaystävällisiä kalastusmuotoja.

Pesintä on riskialtista aikaa Norppa synnyttää rantapenkereeseen kaivamaansa lumipesään, ja vähälumisina ja leutoina talvina pesämateriaalista on ollut huutava pula ja leutoina talvina pesä voi romahtaa liian aikaisin. Jos norppa joutuu synnyttämään paljaalle jäälle, kuuttia uhkaavat pakkanen ja pedot. Saimaannorppa on selviytynyt Atlanttisesta lämpökaudesta, joten on mahdollista, että norppa selviytyy ilmaston muutoksen aiheuttamista heikommista pesimäolosuhteista huolimatta, mikäli muut norppaa uhkaavat tekijät saadaan poistettua. Tämä tarkoittaa lähinnä verkkokalastusta ja pesimäaikaista häiriötä. Pesintää voidaan helpottaa kolatuilla pesäkinoksilla.

Saimaan vedenkorkeuden sääntely vaikuttaa myös ratkaisevasti norpan pesintämenestykseen. Veden pinnan laskiessa liikaa putoava rantajää rikkoo alkutalvesta kaivetun pesäluolan tai pinnan noustessa liikaa vesi tulvii pesään. Saimaan veden juoksutuksilla voidaan sekä tuhota että edesauttaa norpan pesintää.

Norppa on myös herkkä häirinnälle. Ajankohta tammikuusta maaliskuuhun on lisääntymisen kannalta herkintä aikaa. Häirintä voi aiheuttaa poikasten kuolleena syntymisiä, kuutin paleltumisia ja imetyksen vähentymistä, jos jäällä liikkumisen ääniä säikähtänyt emo joutuu sukeltamaan pakoon.

Myös kasvanut rantarakentaminen lisää häiriötekijöitä ja liikkumista pesimäalueilla. Saimaalle on perustettu kaksi kansallispuistoa, Linnansaari (vuonna 1956) ja Kolovesi (vuonna 1996), sekä muita suojelualueita norpan turvaksi. Suojelualueilla on suuri merkitys norpan suojelun kannalta. Linnansaaressa elää noin 60 ja Kolovedellä noin 14 saimaannorppaa (vuonna 2013).

Lisäksi Saimaannorppaa uhkaavat pienen populaation uhat. Populaatioiden eristyneisyys vaikeuttaa kumppanin löytymistä, nostaa sukusiitosastetta ja kasvattaa sattuman vaikutusta populaatioissa. Esimerkiksi yllättävä tautiepidemia tai laaja epäonnistuminen pesinnässä voi koitua sen kohtaloksi.

Suojelussa tärkeintä on tutkimus ja valistus Saimaannorppakannan kokoa menestymistä rajoittaa vain ihmistoiminta. Suojelutyön vaikeudet eivät ole niinkään biologisia vaan taloudellisia ja poliittisia. Tiedotus sekä asenteiden muuttaminen luontoa ja norppaa kunnioittavammaksi on perusedellytys suojelun onnistumiseksi. Nykyisin ihmiset suhtautuvat pääosin myönteisesti saimaannorpan suojeluun. Usein norppiin kohdistuneet tuhot johtuvat tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä. On kuitenkin ihmisiä, jotka vaikeuttavat norpan suojelua erityisesti kalastusrajoitusten osalta.

Jos Saimaalta löytää kuolleen tai sairaan norpan, on yhteyttä Metsähallitukseen tai lähimpään poliisiin. Kuollut norpan ruho on aina toimitettava tutkijoille tutkimuskäyttöön. Metsähallituksen sivuilta löytyy myös tietoa, miten ilmoittaa muita saimaannorppahavainnoista.

Jutussa käytetyt lähteet ja lisätietoa saimaannorpasta: Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri 2004. Päivitetty 9/2013.

Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) ja sen elinympäristö Saimaa. >> www.sll.fi WWF. Eläinlajit. Saimaannorppa. >> http://wwf.fi/ elainlajit/saimaannorppa Metsähallitus. Saimaannorppa Pusa hispida saimensis. Päivitetty 18.4.2016. >> www.metsa.fi/ saimaannorppa Jaakkola, M., Laasonen, S. ja Vuorisalo, T. 2014.

Safeguarding the Saimaa Ringed Seal, Saimaannorppa-LIFE. >> www.utu.fi

Elokuussa Savonlinnan elokuvajuhlilla saa ensi-iltansa Juha Taskisen ja Mervi Kunnasrannan dokumenttielokuva makeanveden hylkeistä. Järvihylkeiden jäljillä -elokuva kertoo kaikista järvihylkeistä joita on maailmassa viidessä järvessä: Saimaalla, Laatokalla, Baikal-järvessä Venäjällä, Lake Iliamnassa Alaskassa ja Seal Lakes -järvessä Kanadassa.

SUKUVIESTI 3· 2016

9

Arkistot kulttuuriperintönä Teksti ja kuvat: Eine Kuismin

Sukuseurojen Keskusliiton kevätseminaari ja sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä 14.5.2016.

Seminaarin aiheena oli Arkistointi kulttuuriperintönä. Perinteisestä arkistoinnista alusti Marja-Terttu Haikaravirta Turun Maakunta-arkistosta ja digitaalisesta arkistoinnista Tuula Salmi Celain Oy:stä.

Ennen seminaarin alkua kokoonnuimme metropoliitta Ambrosiuksen toimistoon vaihtamaan kuulumisia. Ylimmässä kuvassa metropoliitan kanssa puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky, joka avasi seminaarin korostamalla arkistoinnin kulttuurista merkitystä.

Marja-Terttu Haikaravirta (keskimmäisessä kuvassa) kertoi kuvin ja sanoin sekä konkreettisin esimerkein mitä ja miten asiakirjoja ja valokuvia järjestetään, hoidetaan ja säilytetään. Loppuvinkiksi Marja-Terttu totesi: ”Tee vain se, minkä oma taitosi sallii, muuten haitta voi olla suurempi kuin hyöty.”

Tuula Salmi (alimmassa kuvassa) kertoi digitaalisen arkistoinnin hyödyistä ja mahdollisuuksista sukujen historian tallennuksessa. Hyviä ominaisuuksia ovat mm. päivitettävyys ja muokattavuus, monipuoliset haku- ja luettelotoiminnot, monimedian tallennusmahdollisuus, visuaalinen kiinnostavuus sekä joustava ja nopea jakelu ja käyttö koko suvulle.

Mielenkiintoisten esitysten ja vilkkaan keskustelun jälkeen pidetyssä kevätkokouksessa käytiin läpi viralliset asiat ja hallitus sai vastuuvapauden edellisen vuoden toiminnastaan.

10

SUKUVIESTI 3· 2016

! ä ä s e k ä ä v y H Kuvassa osa kevätseminaarin osanottajista.

SUKUVIESTI 3· 2016

11

Kuva: Juha Heikkilä / Luken arkisto.

Jokioisten kartanoiden arkisto tutkijoiden käyttöön Hämeenlinnan maakunta-arkistossa säilytettävä Jokioisten kartanoiden arkisto on saatu järjestettyä ja luetteloitua. Arkisto tarjoaa erittäin monipuoliset tutkimusmahdollisuudet.

Jokioisten kartano perustettiin vuonna 1562 ja sen omistajiin on kuulunut monia tunnettuja sukuja. Jokioisissa toimi 1700–1800-luvuilla eri aikoina muun muassa verkatehdas, kankirautapaja, naulatehdas, käsityöläisten pajoja, saha, myllyjä, olutpanimo, viinanpolttimo, tiilitehdas sekä sokeri- ja siirappitehdas. Lisäksi maataloutta harjoitettiin päätilan ohella sivukartanoissa, ja kartano kehitti muun muassa karjanjalostusta ja hevosten kasvatusta. Vuonna 1875 kartanosta muodostettiin osakeyhtiö Jokkis Gods Aktiebolag.

Vuoteen 1918 asti kartanoyhtiö omisti lähes kaiken viljelysmaan Jokioisten pitäjässä. Yhtiön viimeinen henkilöomistaja oli Alfred Kordelin.

Niin sanottu torpparilaki (Laki vuokra-alueiden lunastamisesta, 1918) vaikutti merkittävästi Jokioisten kartanoiden alustalaisiin ja sukutilallisiin, jotka saivat mahdollisuuden lunastaa tilansa itsenäisiksi.

Suomen valtio osti kartanon 1918 ja toteutti sen jälkeen laajan maareformin, joka koski 430 torppaa ja lampuotitilaa, 208 mäkitupa-aluetta, 32 sukuoike12

SUKUVIESTI 3· 2016

ustilaa sekä 12 verorälssitilaa. Lisäksi alueen maista muodostettiin 215 uutta viljelystilaa ja 72 asuntotilaa. Tämän jälkeenkin Suomen valtiolle jäi maata yli 10 000 hehtaaria. Maista muodostettiin 11 erillistä kartanoyksikköä, joita kutsuttiin yhteisnimellä ”Jokioisten kartanot”. 1920-luvun alussa Jokioisissa aloitti toimintansa pienviljelijäkoulu (myöhemmin Jokioisten maatalousoppilaitos). Jokioisten kartanot oli pinta-alaltaan ylivoimaisesti suurin Maataloushallituksen alainen koulutila. Kartanoiden alueella sijaitsi valtion koelaitoksia, ensimmäisenä niistä Kasvinjalostuslaitos. Vuonna 1971 Jokioisten kartanot siirtyi Maatalouden tutkimuskeskuksen hallintaan, ja joitakin vuosia myöhemmin tutkimuskeskus muutti Jokioisille.

Tarjolla monipuolista ja tarkkaa tietoa Arkiston vanhimmat asiakirjat ovat 1500-luvun alkuvuosilta ja ne käsittelevät pääosin kiinteistöjen ja muun omaisuuden omistamista, ostamista, myymistä ja perimistä.

Valtaosa asiakirjoista on erilaisia tilikirjoja. Niiden sisältö vaihtelee eri aikoina, mutta varsinkin vanhem-

paa aikaa koskien ne tarjoavat monipuolista ja tarkkaa tietoa kartanosta ja alustalaisista sekä tehtaista ja niiden työntekijöistä. Tilikirjat sisältävät varsinaisten tilien lisäksi myös inventaarioita, luetteloita ja muita asiakirjoja.

Torppareista on runsaasti tietoa varsinkin tilikirja-aineistossa. Ensimmäinen torppariluettelo on vuodelta 1773, ja se sisältää tiedot kartanolle kuuluneiden tilojen ja torppien arvosta, vuokrista, maksuista ja päivätöistä sekä asukkaista ja työvoimasta. Torpankontrahteja, viljelyssopimuksia ja maanvuokrasopimuksia on säilynyt runsaasti 1770-luvulta eteenpäin.

Myös torpankatselmuksia on säilynyt 1800-luvun lopulta lähtien. Päivätyöluetteloita on säilynyt runsaasti 1820-luvulta lähtien. Myös vuosien 1905–1906 torpparilevottomuuksista ja torpparilakosta on säilynyt asiakirjoja, mm. torpparien ja mäkitupalaisten kokousten pöytäkirjoja ja kirjelmiä kartanon omistajalle sekä omistajan antamia varoituksia.

Pika-asutuslain (1940) nojalla Jokioisiin sijoitettiin pääasiassa Muolaan kunnan asukkaita. Maanhankintalain (1945) nojalla Jokioisten kartanoiden maista otettiin yhteensä 6200 hehtaaria maata asutustarkoitukseen. Kartanoiden arkistoon sisältyy mm. pika-asutustilojen maansaantihakemuksia, erilaisia muistiinpanoja ja laskelmia sekä metsänhakkuukortisto.

Jokioisten kartanoiden arkistoon sisältyviä karttoja ei ole vielä luetteloitu yksityiskohtaisesti Vakka-arkistotietokantaan. Niistä on kuitenkin olemassa manuaalinen kortisto. Karttoja on arviolta 500 kappaletta, ja vanhimmat niistä ovat 1700-luvulta.

Arkistolaitoksen Astia-verkkopalvelussa voit selata arkiston luettelotietoja ja tehdä tutkijasalitilauksia.

Arkistoon on tulossa lisäluovutuksia ja täydennyksiä vielä kuluvan vuoden aikana. Lisäluovutusten käyttö on rajoitettua kunnes ne on saatu järjestettyä.

Astia-verkkopalvelu: https://astia.narc.fi

Novgorod – Finland -portaali avaa ikkunan suomalais-novgorodilaisiin suhteisiin Kansallisarkisto avasi yhdessä Novgorodin alueen valtionarkiston kanssa kansainvälisenä arkistojen päivänä 9.6. Novgorod – Finland -portaalin. Sen kautta on mahdollista hakea ja käyttää digitoituja aineistoja, jotka liittyvät suomalais-novgorodilaisiin suhteisiin.

Yhteinen portaali palvelee monipuolisesti sekä tieteellistä tutkimusta että sukututkijoita ja muita harrastajatutkijoita.

Portaali tarjoaa aineistoon ja sen käyttöön liittyvää tärkeää taustatietoa, joka edesauttaa aineiston tutkimuksellista hyödyntämistä sekä helpottaa myös muissa arkistoissa säilytettävien, samaa aihepiiriä käsittelevien aineistojen löytämistä.

Novgorodin alueen valtionarkiston aineistot sisältävät asiakirjoja, jotka koskevat Novgorodin kuvernementissa ja Novgorodin alueella asuneita Suomen kansalaisia 1878–1946 sekä etnisten suomalaisten muuttoa Novgorodin alueelle 1940-luvulla. Asiakirjoissa myös kerrotaan pyrkimyksestä suomalaisen koulutoimen järjestämisestä Gorkan kylään.

Kansallisarkiston aineistot sisältävät Novgorodiin, Suomeen sekä lähialueisiin liittyviä asiakirjoja 1570-luvulta lähtien Suuren Pohjan sodan alkuvuo-

siin saakka. Venäläiset sotilasasiakirjat -kokoelmasta on portaalia varten digitoitu muun muassa Pietarin piirioikeuden tutkintatuomarin fondista Novgorodin piiritutkintatuomarin P.N. Kanin pöytäkirjat vuodelta 1917. Kansallisarkiston kartta- ja piirustuskokoelmasta portaalin on valittu vanhimpia Venäjän karttoja 1500-luvulta lähtien sekä muun muassa revisioni-, maakirja-, alue- ja rajakarttoja 1600ja 1700-luvuilta.

Sivustoilta löytyy tietoa Novgorodin alueen valtionarkiston toiminnasta, Venäjän valtion vanhojen asiakirjojen arkistossa (RGADA) säilytettävien portaalin aihetta koskevien aineistojen esittely sekä verkkotietolähteiden linkkiluettelo ja tieteellinen hakuaineisto, jonka avulla onnistuu nopea tietohaku Novgorodin alueen ja Suomen historiasta.

Portaali toimii pilottihankkeena muille samantyyppisille yhteistyöhankkeille venäläisten arkistojen kanssa.

Portaalia täydennetään vuosittain ja sen ylläpitäjänä on Kansallisarkisto.

Portaalin löydät osoitteesta www.arkisto.fi/novgorod SUKUVIESTI 3· 2016

13

Ylösten sukuseura ry Ylösten sukuseura ry on perustettu 1987 Hankasalmella. Sen tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa sekä edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa. Sukuseurassa on jäseniä noin 200, joista 38 asuu ulkomailla, lähinnä Ruotsissa.

Ylösten suku polveutuu Jussi Ylösestä, joka syntyi noin vuonna 1470. Hänen poikansa Jussi omisti Ylölänmäen tilan Kangasniemellä. Tilan pinta-ala oli noin 8000 ha ja sen alue ulottui Kangasniemen, Pieksämäen maalaiskunnan ja Hankasalmen alueelle.

Jäseneksi sukuseuraan hyväksytään jokainen 18-vuotias henkilö, joka polveutuu ikivanhasta Ylösten suvusta. Jäseneksi hyväksytään myös avioliiton kautta sukuun tulleet henkilöt.

Sukuseura viettää vuosijuhliaan joka kolmas vuosi. Viimeisin kokoontumisemme oli 19.6.2016 Länkipohjassa Maivian Pidot nimisessä paikassa Jämsän kunnassa.

ei todellakaan muita kulkuväyliä ollut. Vesiteitä käyttäen ovat esi-isämme käyneet metsällä ja kuljettaneet korpien kauppatavaraa, turkiksia, jo ennen tätä kirjattua historiaa.

Tästä on pääteltävissä myös sukumme ikivanhat juuret noissa maisemissa jo ammoin ennen Kustaa Vaasan vuonna 1541 tekemää silloisten tilojen rekisteröintiä.

Teksti ja kuvat: Ylösten sukuseura ry Lisätietoja: www.ylonen.fi

Alkukoti Suvun alkukoti sijaitsee Kangasniemen ja Pieksämäen välimaastossa, tien nro 447 läheisyydessä. Kangasniemen suunnasta n. 15 km ajettuasi Kutemajärven jälkeen näet Ylölänmäki tienviitan. Tätä viittaa seuraten löytyy mäenharja josta näkymät ovat hyvät aina Pieksämäkeen asti.

Mäellä asuu nykyisin Hännisiä joiden suku on muuttanut mäelle v. 1925 jolloin vanha päärakennus oli juuri peruskorjattu. Sittemmin suunnitelmissa on ollut vanhan rakennuksen purkaminen.

Sukututkijamme on selvittänyt suvun tiluksia vanhoista arkistoista. Sukumme 1560-luvulla hallitsemat maa-alueet on hän rajannut nykyiseen peruskartastoomme. Mielenkiintoinen havainto heti ensisilmäyksellä on maa-alueiden sijoittuminen jonoon jääkauden muokkaamien vesireittien mukaan. Tuolloisissa erämaissa

Hallituksen jäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Seppo Ylönen Joki-Ylösten tilan vanhan navetan edustalla (huomaa kaksikerroksiset seinät).

14

SUKUVIESTI 3· 2016

Puheenjohtaja Vilho Ylönen ja suksimainos.

KESÄTARJOUS Sukuseuroille Tuusulanjärven kulttuurimaisemissa

&

Lisäpalveluna opastetut kulttuurikierrokset – kysy lisää!

Sukua tutkimaan & Sanasto sukututkijoille

www.onnela.com

YHTEISHINTAAN 30 euroa (norm. 40 euroa) Tilaukset: toimisto@suvut.fi tai www.suvut.fi > Julkaisut > Tilauslomake Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Vuonna 1979 perustetun liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastusyhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

Jäsenistöllemme edullisia tarjouksia. Kysy lisää toimistoltamme.

Digitaaliset julkaisut: www.celain.fi Sähköposti- ja kotisivuohjelmat: www.hostingpalvelu.fi Painopalvelut: www.ktmp.fi Jäseri-jäsenrekisteri ja Taseri-kirjanpito-ohjelma: www.web-media.fi Muistelu- ja elämäntarinapalvelu Epooq: http://oppi.fi Kulttuurikeskus Sofia – Kokoustilat ja majoitus: http://sofia.fi/ Jäsenrekisteri ja kotisivut: www.yhdistysavain.fi/

SUKUVIESTI 3· 2016

15

Martonvaara Polvijärven kunnan pohjoisin kylä Sinikka Eronen

Martonvaara on Polvijärven kunnan pohjoisin kylä Höytiäisen pohjoispäässä, Pohjois-Karjalassa. Kylän keskusta on 164,77 m merenpinnan ja 77,47 m Höytiäisen (87,3 m) pinnan yläpuolella. Seutu on maisemaltaan pohjoiskarjalaista vaaramaisemaa ja osin Höytiäisen vesijättömaata. Vesijättömaat syntyivät, kun veden suunnitelmallinen lasku Höytiäisestä Pyhäselkään patojen murtuessa muuttui yhtäkkiä elokuun 3. päivä 1859 hallitsemattomaksi luonnonmullistukseksi. Veden pinnan lasku oli yhteensä noin 9,5 m ja rajuimmillaan pinta laski noin metrin vuorokaudessa.

Erosten suku siirtyi Martonvaaran kylän reunalle juukalaisen kauppiaan, Eemil Tuhkasen, Höytiäisen vesijättömaan niittymökkiin Sirnihtänlammen rannalle. Perimätiedon mukaan isän ukki, Tahvo (1850– 1908), tuli perheineen Kuhnustanjokea pitkin Kuhnustanjärven rannalta muutaman kilometrin matkan vuonna 1888. Aikanaan torppa ja nykyisin Erolan talo sijaitsee aivan vanhan Höytiäisen rantakalliolla, Sirnihtänlammen rannalla. Lampi on noin 0,5 km mittaisen puron kautta yhteydessä nykyiseen Höytiäiseen.

Martonvaaran kylän historiaa Seudulla on liikkunut ja ehkä asustanutkin ihmisiä jo kivikauden niin sanotulta ”kampakeraamiselta” ajalta noin 3900–3400 eKr. lähtien. Onhan täällä ollut hyvät riistamaat ja kalavedet. Ensimmäinen merkintä historian kirjoissa pysyvästä asutuksesta on vuodelta 1638.

Asukkaita oli enimmillään 1950-luvulla yli 2300. Kylässä oli kolme koulua, kolme kauppaa, oma pankki ja posti vielä 1960-luvulla. Tällä hetkellä asukkaita on noin 130.

Vuonna 1644 kylän nimi on kirjoitettu verokirjoihin muodossa Martinan vara. Vuonna 1830 esiintyi kirkonkirjassa muoto Martovara. Näistä on muotoutunut nykyisin käytetty nimi Martonvaara.

Maa- ja metsätalous ovat pääasialliset toimeentulon lähteet. Muita toimialoja ovat nykyisin esimerkiksi eläinlääkäri, tutkija, automaalaamo ja hoitoalan työt.

Suuri osa kyläläisistä on eläkeläisiä.

16

SUKUVIESTI 3· 2016

Martonvaarassa on ollut vireästi toimivat maamiesseura, nuorisoseura ja urheiluseura sekä Martta-yhdistys jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Myöhemmin on perustettu myös kaksi metsästysseuraa.

Isäni Tahvo (Teppo) Eronen (1910–1981) on toiminut 1930–50-luvulla aktiivisesti urheiluseura Martonvaaran Murrossa talkoolaisena ja hiihtänytkin aikanaan kilpaa piiritasolla. Vieläkin joku kyläläisistä muistaa, miten hyviä suksia isä teki. Isä oli myös vuonna 1964 perustetun metsästysseura Erä-Tapion perustajajäseniä. Kalastus ja metsästys olivat isäni rakkaita harrastuksia. Keväisin lahnankutuaikaan kaloja riitti naapureillekin. Viime vuosina metsästys on ollut lähinnä hirvenmetsästystä molempien seurojen yhteistyönä.

Kyläyhdistys Martonvaaran kylätoimikunta on perustettu 7.2.1980 ja se rekisteröitiin kyläyhdistykseksi vuonna 1998.

Toiminta on ollut vilkasta alusta lähtien. Merkittävimpiä asioita ovat vesiosuuskunnan perustaminen, valaistu latu, maantievalaistus, kunnan rivitalojen rakentaminen ja niin edelleen.

Kesällä tanssit, kesäkahvila, markkinat ja kirpputori, rantakala-ilta ja talvikaudella on jumppaa, pikkujoulu- ja äitienpäiväjuhlat, Martta-piiri kokoontuu erilaisten teemojen merkeissä, seurakunnan lähetyspiiri kokoontuu kodeissa ja kappelissa järjestetään tilaisuuksia juhlapyhinä.

Kylätoimintaa on kehitetty 2000-luvulla osaksi hankkeiden avulla. Ensimmäinen osaksi Leaderrahoitteinen (EU:n maaseudun kehittämisohjelma) hanke KYLÄ KOMIAKSI toteutettiin vuosina 20032005. Hankkeeseen kuului vuonna 1956 rakennetun tanssilavan kioski- ja käymälärakennusten uusiminen.

Kylän yhteisen venevalkaman ja uimarannan (Laivarannan) kunnostus ja ruoppaus Höytiäisen rannassa, muistelukiven ja kellotapulin pystytys yhteistyössä seurakunnan kanssa kappelin yhteyteen.

Kyläkirjaa, Martonvaara – historiaa ja muistelmia, oli kirjoitettu kansalaisopiston opintopiirinä jo usei-

ta vuosia. Kirjan puhtaaksikirjoitus toteutettiin hankkeen osana ja teos julkaistiin kesällä 2004. Kirja sisältää alussa yli sata sivua tutkimustasoista tietoa Martonvaaran kylän asuttamisesta, historiaa kylän kouluista, eri yhdistyksistä ja yrityksistä, henkilökuvia ja henkilökohtaisia muistelmia. Kirja on ollut todella suosittu ja sitä on edelleenkin myytävänä.

Seuraavan KYLÄ KOMIAKSI II -hankkeen aikana jatkettiin tanssilavan kunnostusta, korjattiin kattoa, tanssilattiaa ja uusittiin sähköt. Samalla siistittiin myös tanssilavan ympäristöä.

Lainajyvästöstä kesäkahvilaksi Suurin voimainponnistus on ollut vanhan 1880-luvulla rakennetun viljamakasiinin l. lainajyvästörakennuksen peruskorjaus. Lainajyvästötoiminnan loputtua rakennus on toiminut osuuskaupan varastona. Martonvaaran Maamiesseura teki rakennuksesta 1960-luvulla kuivaamon. Siinä yhteydessä on poistettu sisäpuolen hirsirakenteet ja rakennettu korotusosa.

Kyläyhdistys kunnosti ja peruskorjasi rakennuksen pääasiassa talkootyönä, tosin varsinaisia ammattimiehiäkin tarvittiin, hirsitöihin lattian asennukseen ja ikkunoiden ja ovien valmistukseen ja asennukseen.

Kunnostustyössä haluttiin jättää näkyviin rakennuksen eri vaiheet. Talkoilla on tehty kaikki purkutyöt, uusittu ulkovuori sekä rakennettu maisematerassi, etutasanne ja biokäymälä.

Kalusteet ovat pääsääntöisesti lahjaksi saatuja tai lainattuja kalusteita. Vanhoja pöytiä ja penkkejä on saatu autioksi jääneistä taloista tai käyttämättöminä olevia tavaroita kyläläisten aitoista. Kirjahyllynä seinällä toimivat vanhat lattialankut. Lattialla on lahjoituksena saatuja räsymattoja, ikkunoissa vanhat pitsiverhot ja pöydillä erilaisia vanhoja liinoja. Vain keinutuoli on ostettu muutamalla kympillä kirpputorilta ja pari tuolia ja pöytää terassilla. Sisustuksessa on pyritty tupamaiseen tunnelmaan. Somisteina on käytetty Polvijärvi-seuran kokoelmista lainattuja museoesineitä kuten riusa, puupiikkinen harava, vanha Höytiäisen laskun aikainen lapio, rukki, kiulu ym.

Kahvilatoiminta Kahvilan tärkeimmät myyntiartikkelit ovat kuumat vohvelit suoraan pannulta kermavaahdon ja hillon kera, kahvi, limsa ja jäätelö. Siellä on luettavana päivän lehdet sekä vanhoja kirjoja ja aikakausilehtiä vapaasti mukaan otettavaksi. Lasten leikkinurkka ja lahjoituksena saatu leikkimökki pihalla ovat kovassa käytössä. Pihalla on myös keinu, josta voi katsella maisemaa Höytiäiselle päin. Uutuutena on pihalla myyntikatos, johon kuka tahansa voi tulla myymään omia tuotteitaan tai kirpputoritavaroita varaamalla paikan etukäteen kahvilasta.

Kesällä 2015 vietimme kyläyhdistyksen 35-vuotisjuhlaa. Juhlan yhteydessä paljastettiin pihalla kivipaa-

Sisänäkymä kyläkahvilasta. Kuva: Matias Eronen.

SUKUVIESTI 3· 2016

17

Martonvaaran kyläyhdistyksen 35-vuotisjuhlassa 26.07.2015 paljastettiin muistomerkiksi tuleville sukupolville Erolan talosta peräisin oleva kyntöaura. Henkilöt edestä vasemmalla Esko Tanskanen ja oikealla Martti Lamberg. Kuva: Sinikka Eronen.

sien päälle asennettu kääntöaura eli vältti kunnianosoitukseksi esivanhempiemme tekemää työtä kohtaan.

Kahvilaa pidämme auki talkoovoimin juhannuksesta elokuun alkuun klo 12–16 ja keskiviikkoiltaisin klo 18.30–20.30. Keskiviikko-iltojen teemoina klo 19.00–20.30 voi olla esimerkiksi yhteislaulua, erilaisia askarteluteemoja, lasten leikki-ilta, terveysaiheisia luentoja.

Kaikki nämä: tanssilavan kunnostus, venevalkaman ruoppaus, muistelukivi, kellotapuli ja perennaistutukset kappelin ympäristössä sekä lainajyvästörakennuksen kunnostus pääasiassa talkootyönä ei olisi ollut mahdollista ilman pitkäaikaista talkooperinnettä kylällä ja tahtoa pitää oma kylä asuttuna ja elinvoimaisena siten, että kesäasukkaatkin viihtyvät paikkakunnalla. Tanssilavalla on tanssit joka lauantai Juhannuksesta heinäkuun lopulle ja sen lisäksi vielä tanssikauden avajaiset kesäkuun alussa ja päättäjäiset elokuussa.

kulttuuripalkinnon lainajyvästörakennuksen kunnostamisesta kesäkahvilaksi. Paikallislehti Outokummun Seutu luovutti kyläyhdistykselle paikallislehtien Antti-patsaan paikallisen kulttuurin hyväksi tekemästämme työstä joulukuussa 2015.

Tapaamisiin ”legendaarisella” Martonvaaran lavalla tai tunnelmallisessa kesäkahvilassa!

Martonvaaran kylän toimintaan ja kesäohjelmaan 2016 voit tutustua netissä www.martonvaara.fi.

Tunnustuksia maisemalle ja talkootyölle Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on nimennyt kylältä Höytiäiselle avautuvan maiseman maakunnallisesti merkittäväksi kulttuurimaisemaksi ja Martonvaaran tanssilava on nimetty maakunnallisesti merkittäväksi kulttuurikohteeksi. Polvijärven kunta on myöntänyt Martonvaaran kyläyhdistykselle kunnan vuonna 2013 18

SUKUVIESTI 3· 2016

Sisarukset Sinikka Eronen ja Seija Pärssinen kyläkahvilan portailla. Kuva: Matias Eronen.

Vapriikki julkaisi sisällissodan kuvia kaikkien käyttöön Vapriikin kuva-arkisto on julkaissut Flickrissä yli 100 valokuvaa Suomen sisällissodan tapahtumista.

Kuvia voi käyttää vapaasti erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Suomen sisällissodasta tulee vuonna 2018 kuluneeksi sata vuotta. Sen seurauksena jo nyt kiinnostus vuoden 1918 tapahtumiin on kasvanut. Vapriikin kuvaarkiston Flickr-kuvanjakopalvelussa julkaisemat yli 100 valokuvaa Suomen sisällissodan tapahtumista liittyvät pääosin Tampereen taisteluun, joka oli sisällissodan suurin ja ratkaisevin yhteenotto. Vapriikin kuva-arkisto tarjoaa kuvamateriaalin vapaasti kaikkien käytettäväksi. Kuvat on tallennettu korkearesoluutioisina jpg-kuvina.

Kuvat on julkaistu lisenssillä CC BY. Kuvia voi jakaa, kopioida ja muokata ja käyttää myös kaupallisessa tarkoituksessa. Jaettaessa on mainittava lisenssi. Kuvien yhteydessä on aina lähteenä mainittava Vapriikin kuva-arkisto ja kuvaajan nimi, jos se on tiedossa.

Nyt julkaissut valokuvat tuovat monipuolisesti esiin sisällissodan tapahtumat ja ilmiöt. Mukana on sekä tunnettuja että harvinaisia valokuvia. Osa kuvista saattaa järkyttää, sillä niistä käy ilmi sodan raakuus.

Kuvien jakamisen tavoitteena on lisätä tietopääomaa, tarjota kuvia kaikkien käyttöön ja uusia mahdollisuuksia tutkimus- ja koulutussektorille, kehittää parempia palveluja ja lisätä kansalaisten osallistumista.

Avoimen datan periaatteiden mukaan aineisto on kenen tahansa vapaasti käytettävissä ja jaettavissa. Kokoelmien julkaiseminen verkossa ja jakaminen avoimena datana antaa siten kaikille mahdollisuuden tutustua kulttuuriperintöömme ja käyttää sitä uusilla tavoilla. www.flickr.com/photos/vapriikki > Albums > 1918

Lapsi leikkii kadulla pian Tampereen taistelun päättymisen jälkeen. Kuva on otettu Tammelan kaupunginosassa Aaltosenkadulla 10.4.1918. CC-BY Tampere 1918, kuvaaja Oscar Sundberg, Vapriikin kuva-arkisto.

SUKUVIESTI 3· 2016

19

Rakkaat ja muuttuvat perinteet Olen kulttuurintutkija, joten suomalaiset perinteet ovat osa koulutustani. Varsinkin vuotuisjuhlat ja niihin liittyvät traditiot kiehtovat minua. Usein ennen näitä juhlapäiviä syntyy niin medioissa kuin kahvipöydissä keskustelua niihin liittyvistä perinteistä. Traditionaaliset ruokaohjeet, juhlapäivien historia ja niihin liittyvät tavat ovat teemoja, jotka toistuvat vuodesta toiseen herätellen ihmisiä kohtamaan omia muistojaan. Joulut ja juhannukset seuraavat usein vuodesta toiseen samaa kaavaa, johon on totuttu, ja joka on ”se oikea”.

Yhtä lailla lehdissä kuitenkin annetaan vinkkejä traditioiden murtamiseen. Tämä on mielestäni ymmärrettävää. Ei voida olettaa kaikkien haluavan toteuttaa tapoja, joiden itsetarkoitus on hämärtynyt vuosikymmententen ellei -satojen aikana. Toisinaan vuotuisjuhlakeskusteluissa on ollut nähtävissä negatiivisiakin sävyjä, kun joidenkin perinteiden pelätään katoavan, tai ulkoisen uhan muuttavan niitä itsellemme vieraiksi. Viime vuosina olen esimerkiksi hämmästellyt keskustelua pääsiäisperinteistä ja niiden sekoittumisesta keskenään. Niin poliitikot kuin kirkonmiehet ovat tahoillaan leimanneet tietyt tavat kuuluviksi vain omalle yhteisölleen. Varsinkin negatiivinen asennoituminen alkujaan ortodoksisen virpomisperinteen muuttumisesta osaksi kaikkien Suomessa asuvien lasten trullileikkejä sai vuosi sitten myrskyn nousemaan vesilasiin. Tänä vuonna taas monikulttuurisuuden pelätään uhkaavan ”meidän” omia tapojamme. Mikä sitten aiheuttaa otsikoihinkin nousevat ärähdykset ”perinteiden väärinkäytöstä”?

Perinteet muokkautuvat ajan saatossa Vuotuisjuhlaperinteet ovat osa yhteistä kulttuuriperintöämme, joka on vaikuttanut suomalaisuuden ja suomalaisen identiteetin muotoutumiseen. On ymmärrettävää, että muutos ja murros herättävät keskustelua ja toisaalta pelkoakin. Kyse on arvoista ja siitä, mikä on meille tärkeää. Viimeksi 1990-luvulla globalisaation uskottiin romuttavan kaiken mikä kansallisja paikalliskulttuurissamme koettiin tärkeäksi.

Muutoksen pelko ei kuitenkaan ole perusteltua.

Kansatieteen opintojeni aikana olen saanut kahlata läpi useamman teoksen koskien perinteitä, tapoja ja niiden välittymistä. Perinteet eivät ole pysyviä, vaan ne muokkautuvat ja muuttuvat yhteiskunnan, yhtei20

SUKUVIESTI 3· 2016

sön ja ympäristön mukana. Esimerkiksi monet Suomessa edelleen vietettävät vuotuisjuhlat pohjaavat alkujaan pakanalliseen perinteeseen ja uskomuksiin ja suurin osa tavoista liittyy vahvasti agraariin kulttuuriin ja pienyhteisöihin. Niin kristinusko, teollistuminen, kaupungistuminen kuin nykyinen tietoyhteiskunta ovat muuttaneet perinteitämme ja samalla synnyttäneet uusia ja kadottaneet toisia.

Esimerkiksi koko ajan suositumpi, Yhdysvalloista meille levinnyt, Halloween koetaan yhä keinotekoiseksi juhlaksi. Samaa perua oleva äitienpäivä on jo olennainen osa kevään viettoa. Samoin ennen vuoden tärkeimpänä juhla-aikana tunnettu Kekri melkein katosi vuotuisjuhlatraditiostamme kunnes viime vuosina sitä on herätelty uudelleen henkiin yhdessä Halloween-huuman kanssa. Lisäksi on muistettava, että maamme ei ole ollut yhtenäistä kulttuurialuetta vaan ero itäisen ja läntisen kulttuuripiirin tavoissa on ollut suurta. Suomenkin kokoisessa maassa paikallisia variaatioita samoista perinteistä on lukuisia, emmekä me voi määritellä mikä tapa on toista parempi, ja mikä muutos sallittu.

Tärkeintä juhlien vietossa ovat läheiset ihmiset Olennaista on se, että juhlatraditiot ja niihin liittyvät perinteet koetaan henkilökohtaisesti. Niihin liitetään usein tärkeitä muistoja ihmisistä, joita ei enää ole ja samalla perinteet ovat tae jatkuvuudelle. Koetaan, että kun tavat pysyvät vuodesta toiseen samoina, voidaan johonkin asiaan turvata. Ulkopuolisten ei haluta sekoittavan pakkaa oman tasapainon säilyttämisen kustannuksella. Muutoksen pelolle ei kuitenkaan pitäisi antaa niskaotetta. Omat traditiot, niin henkilökohtaiset kuin kansallisetkin, voivat säilyä vaikka niihin tulisikin uusia sävyjä. Oven voi myös halutessaan sulkea muutokselta, mutta silloinkin kannattaa muistaa käytöstavat ja antaa muiden viettää juhlia omalla tavallaan.

Kiinnostus vuotuisjuhliin ja niihin liittyviin perinteisiin ei omalta osaltani ole vain ammatillista. Läntisen ja itäisen kulttuurialueiden sekoittuminen, josta pääsiäisperinnekeskustelussakin oli kyse, on minulle henkilökohtainen asia. Pohjoispohjalaisen äidin ja pohjoiskarjalaisen isän Varsinais-Suomessa asuvana kaupunkilaisena lapsena olen usein miettinyt omaa identiteettiäni. Varsinkin nyt, yhden lapsen äitinä ja

eteläpohjalaisen puolison valinneena olen pohtinut perinteiden siirtymistä sukupolvelta toiselle.

Pääsiäinen on tästä hieno esimerkki. Läntiseen Suomeen levinnyt virpomiskulttuuri on minulle vieras. Pahanilkisistä noidista ja trulleista kuulin tarinoita äidiltäni, mutta yhtään pääsiäiskokkoa en ollut nähnyt ennen puolisoni tapaamista. Pääsiäismunat eivät symboloineet minulle uudelleensyntymää ja pääsiäisen riemua vaan suklaanautintoa, jonka mahdollistivat yksissä tuumin aapiskukko, pääsiäispupu ja omat vanhempani. Oma lapseni käy naamioituneena trullittelemassa pajunoksan kanssa pääsiäislauantaina Pohjanmaalla ennen pääsiäisvalkioille kokoontumista. Perheessämme vaikutteita otetaan monelta eri suunnalta, eikä perinteiden yhteensulautuminen uhkaa ketään tai mitään vaan tekee kulttuurista elävän.

Kun mietin itselleni tärkeitä vuotuisjuhlia niin lapsuudessa kuin nykyään, tärkeimpänä niissä korostuvat kuitenkin ihmiset, eivät niinkään tavat, joilla juhlia vietetään. Niin jouluna, pääsiäisenä kuin äitienpäivänä perhe ja sukulaiset kokoontuvat yhteen vähintään ajatusten tasolla. Joulupöytä sukureseptien mukaan valmistettuine herkkuineen ei lämmitä mieltä ilman rakkaita ihmisiä ja muistoja heistä. Vaikka rakastan sukupolvelta toiselle siirtyviä perinteitä ja tarinoita, haluan antaa myös muutokselle ja uudistumiselle mahdollisuuden. En odota lapseni kirmaavan äitienpäivän aamuvarhaisella keräämään minulle valkovuokkokimppua, vaikka omassa lapsuudessa se oli niin itselleni kuin toivottavasti äidilleni yksi päivän rakkaista traditioista. Kimpun sijaan minulle riittää, että saan viettää päivän hänen kanssaan.

Perinteet ja traditiot ovat monelle rakkaita ja tärkeitä, mutta niiden muuttumisesta ei kenenkään tulisi närkästyä. Perinteitä voi vaalia ilman, että kääntää selän muutokselle.

Kulttuurin kuuluu olla elävää ja koko ajan muuttuvaa, aivan kuten koko yhteiskuntamme. Vain elävä kulttuuriperintö säilyy sukupolvelta toiselle.

Nykyisin juhlien kahvipöytääni mahtuvat niin karjalanpiirakat, isäni uu-

den puolison leipomat kaalipiirakat kuin lapsuuden rannikkokaupungin makea marenkikakku, kunhan en joudu istumaan siellä yksin. Tärkeintä on se, että saan jakaa niin merkkipäivät kuin perinteiset vuotuisjuhlat ne kruunaavien ihmisten, sukulaisten, kanssa ja samalla rakentaa uusia perinteitä.

Johanna Eronen Kirjoittaja on koulutukseltaan FM pääaineenaan kansatiede. Hän asuu perheineen Turussa.

Johannan Akseli-poika trullina. Kuva: Johanna Eronen.

SUKUVIESTI 3· 2016

21

Kielellistä aikamatkailua Hauholla

Henkilöitä ja sukuja arkkiveisujen takaa Kulttuuritoimija Hauhon Rouwasväenyhdistys järjestää Hämeenlinnan Hauholla 6. heinäkuuta – runon ja suven päivänä, Eino Leinon päivänä – tilaisuuden ”Runo, runompi, arkkiveisut”. Teemaa lähestytään paitsi lyriikan ja oman aikansa tiedonvälityksen näkökulmasta, myös hieman henkilöhistorioita sivuten.

Ei ole kovinkaan harvinaista, että sukuaan tutkiva löytää jo aivan lähihistorian arkistolähteistäkin henkilöitä, joiden sukuun kuuluminen yllättää. Tavallisimpia tutkimuslöytöjä lienevät tiedot avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista, joiden olemassaolo on visusti vaiettu – syystä jos toisestakin – sukupolvesta toiseen.

Tätäkin herkemmin on järjestelmällisesti ”unohdettu” henkilö, jonka elämäntavassa on aikanaan ollut häpeälliseksi tai moraalittomaksi koettuja piirteitä, jopa rötöksiä. Ääripäätä edustanevat henkirikoksista tuomitut, heidän kohdallaan unohduksen lumet saattavat olla suorastaan kinosten kokoisia. Kun asiasta ei puhuta, sitä ei ole -kulttuuri on poistanut sekä teon, että sen tekijän. Kun henkilöltä on riistetty oikeus olla ollut olemassa myös suvun historiankirjoitus vääristyy.

Satoja vuosia vanhan arkkiveisuperinteen varhaisimpien veisujen sisältö oli sekä lähtökohdiltaan että sisällöltään lähinnä uskonnollisväritteistä valtaapitävien henkilöhymistelyä. Myöhemmän ajan, lähinnä 1800-luvun ja 1900-luvun alun, arkkiveisujen vakioaineistoa taas olivat paitsi oudot ja selittämättömät luonnonmullistukset ja onnettomuudet, myös erilaiset ”kauhistuttawat weriteot” tai ”julmat hengenriistot”, joita eri puolilla maata oli tapahtunut. Toreilla ja turuilla rallatetut tai lausutut säkeet olivat oman aikansa tiedonvälitystä, mutta valitettavan usein myös pahimman luokan sensaatiohakuista roskalehtijournalistiikkaa. Ja tekijöilleen tietenkin bisnestä.

Arkeille painatetut hengentuotteet levisivät kansan keskuudessa kädestä käteen ja niiden sisällöllä oli painetun sanan miltei itseisarvollinen, pahimmillan varsin vääristynyt totuusarvo. Kun veisujen riimittelijät pistivät parastaan, he olivat olevinaan kuvaamiensa tapausten tekijöiden pääkopan sisäpuolella. Kerron22

SUKUVIESTI 3· 2016

taa väritettiin rikoksen tekijän – ja huomattavan usein vasta rikoksesta epäillyn – kuvitelluilla tuntemuksilla, aikeilla ja motiiveilla, jotta tarinaan saatiin mehevyyttä ja kauhisteltavaa. Hutkintaa ennen tutkintaa.

Hauhon tilaisuudessa keskitytään erityisesti Hämeen alueella tapahtuneista sattumuksista tehtyihin arkkiveisuihin. Laajempaa näkökulmaa aiheeseen tuo historioitsija Teemu Keskisarja, joka käsittelee teemaa otsikolla ”Suurrikolliset ja rikosjournalismin synty 1800-luvulla”. Hän kertoo myös hämäläisestä sarjamurhaajasta ja Pohjanmaan puukkojunkkareista, jotka lehdistö kohotti julkkiksiksi kautta maan.

Toimittaja Markku Karvonen avaa esityksessään ”Julma aviomies Tyrvännön kappelissa” -arkkiveisua säkeitä syvemmältä. Muitakin aikanaan kauhisteltuja tapauksia käydään läpi, tavoitteena nähdä asioita riimittelyjen yli. Keitä tekijät olivat ja mitä heille sitten tapahtui? Toteutuiko oikeus?

Sukuhistoriaa tutkiville arkkiveisut antavat ajattelun aihetta. Jonkun ”kauhistuttawan” veisun henkilöstä saattaa yllättäen löytyä linkki omaan sukuun, jopa lähimpään sukupiiriin.

Entä lähdekriittisyys? Arkkiveisu voi parhaimmillaankin olla vain vihje, heräte asiaan, jota mahdollisesti kannattaa tutkia. Lähdekriittisyys veisun säkeiden antamaan kuvaan tapahtumien kulusta on pidettävä kirkkaana mielessä. Arkistojen ja muiden luotettavien lähteiden kautta asioita saa, tapauksesta riippuen, todennetuksi ehkä silti vain osittain. Parhaimmillaan arkkiveisun antaman sykäyksen kautta löytyy kuitenkin mielenkiintoisia tutkimuspolkuja suvun vaiettuihin, aiemmin tuntemattomiin salaisuuksiin. Kuva suvusta täsmentyy ja elävöityy, avaa portteja ymmärtämään myös tiedossa olevia, ihmetystä herättäneitä asioita menneisyydestä, ehkä myös hetkestä jota elämme.

Leni Lustre-Pere Runo, runompi, arkkiveisut Hauhon kirkonkylän Hauho­ talossa 6.7. klo 18 alkaen. Pääsymaksuun, 15 euroa, sisältyvät myös väliaikatarjoilut. Tiedustelut: leni.lustre-pere@pp.inet.fi tai puh. 0400 438 604

Uusi opas hautamuistomerkkien hoitamiseen ja kunnostamiseen Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on julkaissut Miten hoidan hautamuistomerkkiä -oppaan yhteistyössä hautausmaita, hautakuvanveiston tutkimusta ja kulttuuriperinnön suojelua edustavien asiantuntijoiden kanssa.

Julkaisu on suunnattu yksityisille hautapaikan haltijoille ja suvuille sekä hautamuistomerkkejä pystyttäneille tai niiden kunnostamisesta kiinnostuneille tahoille, kuten kulttuuri-, ympäristö- ja kotiseutuyhdistyksille.

Oppaassa käydään läpi hautamuistomerkin kunnostuksen lähtökohdat sekä hautapaikan haltijuuteen, muistomerkin materiaaliin, ikään, sijaintiin ja mahdollisiin vaurioihin liittyviä asioita. Oppaan tavoitteena on antaa ohjeita muistomerkkien kunnostukseen, mutta myös kiinnittää huomiota siihen, että eri tavoin merkittävät hautamuistomerkit ovat osa kulttuurihistoriaamme, joka hoitamattomana uhkaa kadota. Oppaan toivotaan innostavan myös haltijattomiksi jääneiden muistomerkkien kunnostukseen.

Hautamuistomerkit ja niiden ylläpito kuuluvat hautapaikkojen haltijoille, joskus hyvin kaukaisillekin omaisille. Tietoisuus erityisesti vanhojen muistomerkkien olemassaolosta on saattanut eri sukupolvien aikana katketa tai suvut sammua, jolloin hautamuistomerkit ovat voineet jäädä pitkäksikin aikaa vaille hoitoa.

Seurakuntien kanssa tehtävät nykyiset haudanhoitosopimukset eivät käsitä muistomerkkien hoitoa, vaan kohdistuvat ainoastaan hautojen istutusten ja hiekka- tai nurmipinnan hoitoon. Monet eri tavoin merkittävät hautamuistomerkit ovat säännöllisen hoidon puutteessa alkaneet vaurioitua, kallistua tai kaatuessaan jopa rikkoutuneet.

Haltijattomat, vailla aktiivista hoitoa olevat hautamuistomerkit voivat joutua seurakuntien kuulutuksien myötä myös hautausmailta poistettaviksi. Hautamuistomerkeille suotuisinta olisi, että niitä hoidettaisiin säännöllisesti pienillä toimenpiteillä, jolloin niiden kunnossa ei tapahtuisi suuria muutoksia.

Hautausmaillemme eri aikakausina pystytetyt hautamuistomerkit vaalivat yksityisiä muistoja ja kertovat tarinoita yhteisestä historiastamme: paikkakuntien menneistä sukupolvista, merkkihenkilöiden, sukujen ja tavallisten ihmisten elämästä, ammateista, yhteiskuntaluokista ja vauraudesta, lapsimääristä, kuolleisuudesta. Muistomerkkien kautta voidaan tarkastella esimerkiksi eri aikakausien käsityömenetelmiä, kuvanveistotaidetta ja kauneuskäsitystä. Hautamuistomerkkien suunnittelussa ja toteuttamisessa on ollut mukana useita maamme tunnetuimpia taiteilijoita ja arkkitehteja.

Miten hoidan hautamuistomerkkiä -oppaan ovat laatineet Uudenmaan rahaston asiamiehen, taidehistorioitsija Petja Hovinheimon (1975–2013) aloitteesta konservaattori ja taidehistorioitsija Suvi Leukumaavaara sekä hankkeen ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet taidehistorian dosentti, intendentti Liisa Lindgren, erikoistutkijat Laura Tuominen ja Elisa Heikkilä Museovirastosta, rakennuskonservaattori Jaana Perttilä Helsingin kaupunginmuseosta, maankäyttöpäällikkö Harri Palo Kirkkohallituksesta, hautaustoimen päällikkö Risto Lehto ja ylipuutarhuri Ari Pipatti Helsingin seurakuntayhtymästä sekä Uudenmaan rahaston nykyinen asiamies Leena Tammivuori.

Opas on saatavilla myös e-kirjana: www.skr.fi/hautamuistomerkit SUKUVIESTI 3· 2016

23

K I M A AN UT SUK U A

T

Arkistolaitoksen aineistot

Kirkonarkistot

Kansallisarkistossa ovat tutkijoiden saatavilla lähes kaikki ennen vuotta 1904 syntyneet väestörekisteriasiakirjat mikrofilmeinä. Alkuperäiset asiakirjat ovat joko maakunta-arkistoissa tai seurakunnilla.

Rippikirjat Sukututkijalle keskeisimmät kirkolliset asiakirjasarjat ovat rippi- ja historiakirjat. Rippikirjat vastaavat seurakuntien myöhempiä väestöluetteloita, joissa on lueteltu kylittäin ja taloittain kaikki ripillä käyneet.

Niihin tehtiin myös merkintöjä asianomaisten syntymä- ja kuolinajoista, muutoista, lukutaidosta yms.

Rippikirjoja alettiin pitää 1600-luvun lopulla, eri seurakunnissa hieman eri aikoihin. Yhtenäisinä nykyaikaan asti ulottuvina väestöluetteloina ne ovat ainutlaatuisia maailmassa.

Historiakirjat Historiakirjat muodostuvat syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luetteloista. Niiden pitoa koskevat määräykset annettiin niin ikään 1600-luvun jälkipuoliskolla.

Väestöluetteloiksi historiakirjat kehittyivät rippikirjojen tavoin 1700-luvun puoliväliin mennessä. Suomen Sukututkimusseura on kirjoituttanut puhtaiksi seurakuntien vuotta 1850 vanhemmat historiakirjat. Jäljennökset ovat nyt käytettävissä mikrofilmeinä.

osa 2/3

Tiliasiakirjat Kirkollisten asiakirjojen tietoja voi täydentää maallisten viranomaisten asiakirjoilla. Kansallisarkistossa säilytetään vanhinta verotusta varten luotua tilikirjasarjaa, voudintilejä. Ne ulottuvat vuodesta 1540 vuoteen 1634, jolloin ne korvattiin läänintileillä. Läänintilien keskeisimmät tiedot sisältyvät henki- ja maakirjoihin.

Läänintilikirjasarjat jatkuvat vuoteen 1809. Sen jälkeen tietoja esivanhemmista voi etsiä henkikirjoista, joita Kansallisarkistossa on vuoteen 1975 asti. Mikrofilmatut maakirjat ulottuvat vuoteen 1905. Vanhimmat tilikirjat ovat käytettävissä vain mikrofilmeinä. Osasta maata on käytettävissä veroluetteloiden perusteella Ruotsin vallan ajalta laadittu Suomen asutuksen yleisluettelo.

Oikeuslähteet Sukututkijalle antoisia asiakirjaryhmiä ovat myös tuomio- ja perukirjat. Kansallisarkistossa säilytetään ns. renovoituja eli hovioikeuksiin tarkastettaviksi lähetettyjä, puhtaiksi kirjoitettuja tuomiokirjoja. Konsepteihin voi tutustua maakunta-arkistoissa. Perukirjat ovat luetteloita vainajien maaomistuksista, veloista, saatavista ja henkilökohtaisista esineistä. Kansallisarkistossa vanhimpia perukirjoja on etupäässä mikrofilmeinä, alkuperäiset ovat maakunta-arkistoissa säilytettävissä alioikeuksien ja seurakuntien arkistoissa.

Militaria

Ortodoksisten sukujenkin tutkija voi selvittää esipolviaan Kansallisarkistossa. Suomen ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjat alkavat 100–150 vuotta luterilaisia myöhemmin. Ne ovat venäjänkielisiä 1920-luvulle saakka.

Sotilasasiakirjat eli Militaria-kokoelma sisältää tietoja sotilashenkilöistä lähinnä 1700-luvulta autonomian ajan alkuun. Sen keskeisimmät asiakirjat ovat käytettävissä mikrofilmeinä. Ruotsin sota-arkistosta Kansallisarkistoon on hankittu Suomea koskevia mikrofilmejä. Autonomian ja itsenäisyyden ajan sotilasasiakirjoja säilytetään Kansallisarkistossa.

Saamelaisarkisto

Yksityisarkistot ja -kokoelmat

Saamelaisarkisto sijaitsee saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa Inarissa. Se on osa Kansallisarkistoa. Toimintansa arkisto aloitti helmikuussa 2012. Saamelaisarkisto palvelee tutkijoita ja kansalaisia. Arkisto huolehtii siitä, että saamelaisia ja saamelaisaluetta koskevat asiakirjat digitoidaan ja että ne ovat tutkijoiden ja muiden asiakkaiden haettavissa ja käytettävissä arkistolaitoksen verkkopalvelujen kautta.

Kansallisarkistossa on runsaasti yksityishenkilöiden arkistoja, joukossa myös sukututkijoiden kokoelmia ja tutkimuksia.

Ortodoksit

24

SUKUVIESTI 3· 2016

Kirjallisuus Tutkijasaleissa ja kirjastomakasiinissa on painettuja sukuselvityksiä, matrikkeleita, paikallishistorioita ym.

Parvessa on hyvä lentää Parviaisten sukuseura kokoontui 11. kesäkuuta Kuopioon juhlimaan isolla joukolla seuran kuusikymmenvuotista taivalta. Pääjuhlan avannut nykyinen esimies Mikko Parviainen muisteli sukuseuran perustajaa Einari Parviaista Nilsiän Kinahmosta. Einari oli antanut muun muassa ohjeita sukujuhlan ohjelmasta: pitää olla puheita, laulua ja lausuntaa. Samaa ohjetta oli noudatettu tälläkin kertaa.

Juhlapuheen piti Suomen Sukututkimusseuran hallituksen puheenjohtaja Teppo Ylitalo. Hän esitti puheessa huolensa ajastamme, jossa ihanteista on tullut vaativia: ”Meidän tulisi tulla onnellisiksi hinnalla millä hyvänsä. Elämästä on tullut kuluttavaa ja olemme

unohtaneet, ettei kaikkea voi hallita ja määrittää. Nyt olisi uudelleen määrittelyn aika. Mitä annettavaa suvulla ja kotiseudulla olisi siihen? Yhteiset arvot ovat tärkeitä ja lasten kasvattamiseen tarvittaisiin edelleen koko suku ja kylä, tarvitsemme juuret ja identiteetin.

Sukuseuratoiminta on meidän aikamme tapa tuottaa yhteisöllisyyttä.”

Juhlan päätti komeasti ansioituneiden sukuseuraaktiivien palkitseminen Sukuseurojen keskusliiton ansiomitalein ja kunniamerkein. Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!

Teksti: Eine Kuismin, kuvat: Parviaisten Sukuseura ry

Parviaisten Sukuseuran 60-vuotisjuhlassa Sukuseurojen keskusliiton ansiomitalin saivat Teuvo Parviainen, Mikko Parviainen, Aini Koskinen, Leena Hänninen ja Lea Parviainen. Ansiomitalit ja kunniakirjat luovutti SSK:n hallituksen puolesta pääsihteeri Eine Kuismin.

Parviaisten sukuseura perustettiin vuonna 1956 Kuopiossa Puijolla. 60-vuotisjuhlassa mukana olivat Puijon Parviaisveteraanit Risto Parviainen, Lea Parviainen, Ulla Kakkinen, Olli Parviainen, Seija-Sisko Raitio, Kaisu Tuhkanen ja Helena Holopainen.

SUKUVIESTI 3· 2016

25

N N A S SA IM I T

O

S E U R AT

Nuoret ovat tervetulleita sukuseuratoimintaan

Kati Laitinen

Monet sukuseurat miettivät, miten nuoria saisi mukaan sukuseuran toimintaan ja sukututkimuksen pariin. Nuoret tuovat toimintaan jatkuvuutta ja uusia ideoita. Selvitimme tällä kertaa, miten Mänttärin sukuyhdistys ja Väänästen sukuseura saavat nuoria jäsenikseen ja miten heidät huomioidaan toimintaa ideoitaessa. Vastaajina ovat Mänttärin sukuyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja Anssi Paasivirta ja Väänästen sukuseuran hallituksen esimies Pentti Väänänen.

Mänttärin sukuyhdistyksessä perustettiin ensimmäistä kertaa nuorisojaosto ennen sotia 30-luvulla. Uudelleen nuorisojaosto perustettiin 70-luvulla. Se muodostui toisensa tunteneesta nuorisojoukosta, joka teki muun muassa retkiä yhdessä. Myöhemmin he tutustuivat suvun arkistoihin ja kaitafilmasivat maaseudun vanhoja työtapoja.

– Tämän nuorisojoukon jäsenistä on tullut myöhemmin yhdistyksemme johtokunnan puheenjohtajia, Anssi Paasivirta kertoo.

Viime vuonna, Mänttärin 80-vuotisjuhlavuonna, sukuyhdistys herätti nuorisojaoston uudelleen henkiin. Mukaan on saatu jo muutama aktiivinen jäsen ja toiveena on, että toiminta pikkuhiljaa vilkastuu. Nuoret jäsenet pitävät Paasivirran mukaan sukuseuran uusiutumisvirettä yllä.

– Sukuyhdistyksen toiminta hyytyy, ellei uutta kerrostumaa ole aina tulossa. Siksi valitsemme valtuus- ja johtokuntaammekin eri ikäpolvien edustajia eri puolelta Suomea, Paasivirta perustelee.

Myös Väänästen sukuseurassa on jonkin verran nuoria, noin alle kolmekymppisiä jäseniä. Väänästen sukuseuraan voi liittyä kaikki vähintään 15 vuotta täyttäneet. Ainakin kerran tämä ikäraja osoittautui liian korkeaksi.

– Eräs 13-vuotias poika halusi liittyä sukuseuraamme, sillä hän oli hyvin kiinnostunut sukututkimuksesta, Pentti Väänänen kertoo.

Väänäsen mukaan ei kannata tehdä asiasta kuitenkaan ongelmaa, vaikkei nuoria olisikaan tungokseen asti sukuseuraan pyrkimässä. On ymmärrettävää, jos sukututkimus ei vielä nuorena kiinnosta. Ei se kiinnostanut nuorta Pentti Väänästäkään.

– Eräskin kolmekymppinen vastasi pyyntöön liittyä sukuseuraan: ”Ei minua vielä kiinnosta. Isäni kyllä jo on jäsen”, Väänänen kertoo.

Useimmiten sukututkimus alkaa kiinnostaa siinä yli viidenkympin iässä, kun on perheen perustanut ja työt 26

SUKUVIESTI 3· 2016

hoitanut. Silloin on paremmin aikaa myös hallituksen kokouksiin ja muihin sukuseuran vastuutehtäviin.

Nuoria mukaan tuorein keinoin Mutta jos sukuseuraan nimenomaan halutaan saada nuoriakin jäseniä, niin mitä kannattaisi ottaa huomioon? Yleisesti ottaen Väänästen sukuseuraan saadaan usein uusia jäseniä erilaisista sukutapaamisista kuten sukukokouksista ja retkiltä. Väänästen sukuseura jakaa vuosittain Väänäs-sukuisille nuorille sukuseuran jäsenille opiskelijastipendejä.

– Yleensä stipendien haku on lokakuussa. Syksyllä seuraan liittyy aina nuoria, joista osa sitten jatkaa sukuseurassa ja osa ei.

Väänäsen mukaan oiva keino houkutella nuoria sukututkimuksen pariin olisi esimerkiksi keksiä Pro gradu -aiheita ja tarjota niitä opiskelijoille.

Mänttärin sukuyhdistyksessä sosiaalisen median kanavat ovat tarkoitettu yhtälailla kaikille jäsenille, mutta nuoret liikkuvat siellä vanhoja ihmisiä enemmän. Nuoria yritetäänkin tavoittaa sosiaalisen median kautta ja joitain päivityksiä mietitään nimenomaan nuoria ajatellen.

– Aloitamme myös rakentaa virtuaalimuseota, missä tallennamme sukuun liittyviä tietoja ja asiakirjoja digitaaliseen ympäristöön. Toivottavasti joku nuorempi kiinnostuu tällaisesta toiminnasta, Paasivirta kertoo.

Mänttärit järjestävät paljon erilaista toimintaa, retkiä ja aluetapaamisia ympäri Suomen. Toiminta yritetäänkin pitää vireänä, monipuolisena ja ajan tasalla olevana.

– Etsimme kokoajan uusia toimintamuotoja. Lähetämme esimerkiksi sukujuhlista suoria nettilähetyksiä heitä varten, jotka eivät pääse paikalle, Paasivirta sanoo.

Netti on hyvä väline jäsenhankintaan Väänäsenkin mukaan, mutta suusta suuhun kulkeva tieto on hänen mukaansa tehokkain tapa. Jos omat vanhemmat

ovat auranneet tien valmiiksi sukuseuraan, on helppo seurata perässä.

– Vanhemmat ja lähisuku. Ne tarjoavat varmimmin pohjan kiinnostukselle sukuseuratoimintaa kohtaan.

Nuoret kannattaa ottaa huomioon Sekä Väänäsen että Paasivirran mukaan lapset ja nuoret kannattaa huomioida sukukokousten ja -juhlien ohjelmistossa. Nuoria voi pyytää itse esiintymään ja nuorille kannattaa suunnata omaa ohjelmaa.

– Nuorempaa väkeä tulee kokouksiin senkin takia, että he ovat lähteneet käyttämään esimerkiksi äitiään tai mummoaan sukukokouksessa, Väänänen muistuttaa.

Mänttärin ensi kesän sukujuhlissa Kotkassa lauantaille on varattu nuorisokonsertti. Konsertin esiintyjät ovat suvun nuorisojäseniä ja järjestelytkin ovat hyvin pitkälti nuorten vastuulla.

– Sukukokouksessa esiintyy myös Hamina Kvartetti, jonka jäsenet ovat suvun nuorisojäseniä, Paasivirta kertoo.

Mänttärin Niinipuu-lehdessä on aina teemajuttu, jossa haastateltavina on esimerkiksi urheilun tai musiikin saralla menestyneitä nuoria. Yleensä heitä haastattelee ja jutun kirjoittaa joku toinen sukuyhdistyksen nuori jäsen.

– Vähän aikaa sitten lehdessämme oli esimerkiksi juttu luontokuvaajanuorista, jotka olivat voittaneet kansainvälisiä palkintoja valokuvakilpailuissa omissa ikäluokissaan.

Myös Väänäset nostavat suvun nuoria esille omassa Sukupuu-lehdessään.

– Julkaisemme lehdessä stipendin saajien kirjoituksia. Näin saamme lehteen mukaan nuorten hyviä tekstejä, Väänänen kertoo.

Ongelmana kotoa muuttavien osoitteet Sekä Paasivirta että Väänänen nostavat esille osoitteiden päivittämisen tärkeyden – ja vaikeuden nuorten kohdalla.

Opiskelemaan lähteneiden nuorten osoitteet vaihtuvat kotoa pois muuttaessa. Kun Väänästen sukuseuran lehti ja jäsenmaksut palautuvat, on vaikea tietää, minkä ikäisestä ihmisestä on kyse ja onko kyseessä nuoren jäsenen osoitteenmuutos.

– Heidät on pakko poistaa jäsenrekisteristä, jolloin menetetään nuoria jäseniä, Väänänen kertoo.

Myös Mänttärin sukuyhdistyksessä painitaan saman ongelman kanssa. Vanhemmat ja muut sukulaiset ilmoittavat jonkin verran nuorten muuttuneita osoitteita, mutta silti helposti käy kato.

– Niinipuulehti on tärkein kanava, jolla pidämme yhteyttä jäsenistöömme. Kun nuoret muuttavat pois kotoa, saatamme menettää heidät, ellemme saa heidän uusia osoitteitaan, Paasivirta sanoo.

Väänästen sukuseurassa hyväksi avuksi on havaittu se, kun vanhemmat tai isovanhemmat maksavat nuorten ainaisjäsenmaksun.

– Silloin jäsenmaksua ei tarvitse muistaa, eikä tipu listoilta.

Yllättäviä kohtaamisia Paasivirran mukaan ihmisen on hyvä tuntea juurensa laajemminkin kuin vain oman lähisukunsa ja olla tietoinen historiasta. Se on elämän jäsentämisen kannalta hyvä asia. Myös Väänäsen mukaan tietämys omasta suvusta on henkistä rikkautta. On hyvä tietää, mistä on tullut, mistä esi-isät ovat tulleet ja missä olosuhteissa he ovat eläneet.

Isossa suvussa tapahtuu Paasivirran mukaan joskus hauskoja ja yllättäviä kohtaamisia. Paasivirta kertoo kuinka hänen tyttärensä luokkatoveri näki heidän kotonaan Niinipuu-lehden ja ihmetteli: ”Ai, tekin kuulutte Mänttärin sukuyhdistykseen? Niin mekin!”

Luokkakaverista tuli siltä istumalta sukulainen. •

Sunnuntaina 31.7.2016 klo 10.00–16.00 Leppävirralla, Vanhassa Pappilassa Osoite: Savonkatu 19 Leppävirta Ilmoittaudu maksamalla osallistumismaksu aikuiset 10 €, lapset 4-16 vuotta 5 €.

30.6.2016 mennessä sukuseuran tilille Nordea FI19 2221 1800 0224 66 (Sis. lounaan, kahvin, tilavuokran- ja ohjelmakustannukset.)

Käytä maksaessasi viitenumeroa 2008. klo 10.00 Jumalanpalvelus, kirkko klo 12.00 Ruokailu Vanha Pappila Pappilassa on myynnissä sukuseuran logolla varustettuja tuotteita, Ruokailun jälkeen ohjelmaa, tervehdykset, seuran historiikki, runoja, ansiomerkkien jako, musiikkia, arpajaiset ym.

SUKUVIESTI 3· 2016

27

TULEVAT SUKUTAPAAMISET Airaksiset Kuopiossa 16.–17.7.

Uukuniemen Matikaiset Kustavissa 29.–31.7.

Airaksisten sukuseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous ja 70-vuotissukujuhla pidetään Kuopion Scandicissa 16.7.2016.

Sunnuntaina 17.7. järjestetään kahden tunnin risteily Kallavedellä m/s Koski laivalla.

Vuosikokouksen esityslista ja illan ohjelma menuineen luettavissa sukuseuran kotisivuilta www.airaksistensukuseura.fi

Uukuniemen Matikaiset -sukuseura ry:n sukukokous Kustavin Lomavalkamassa 29.–31.7.2016 ja varsinainen sukukokous, esillä sääntömääräiset asiat. Ohjelmassa retki Kustaviin, päiväretki Brändön saaristoon Ahvenanmaalle ja muuta mukavaa ohjelmaa.

Ilmoittautumiset Mirja Vesalaiselle 8.7.2016 mennessä, puh.

040 037 2079, mirja.dosentti@gmail.com. Sukukokouspaikan osoite: Lomavalkama, Valkamantie 81, 23360 KUSTAVI, puh.

0400 621 490, www.lomavalkama.fi

Hirvosten kesätapaaminen 17.7.

Hirvosten Sukuseura ry järjestää kesäretken sunnuntaina 17.7.2016 Liperiin. Rääkkylän Niemisestä lähtee bussikuljetus klo 8.30, kirkonkylän kautta klo 9.00, Liperin kirkkoon saavutaan klo 9.50. Kirkosta matka jatkuu bussilla kaikkien osallistujien kanssa kohteisiin.

Ohjelma: Klo 10.00 Liperin kirkko, jumalanpalvelus ja käynti Theodor Tolpon haudalla; klo 11.45 Kahvi- ja sämpylätarjoilu Lihakartanossa; klo 13.15 Ylämyllyn Automuseo; klo 15.00 Ruokailu Karvisten Kissanpäivät -maatilalla; klo 16.30 Paluu Rääkkylään.

Liperin kirkon rakensi kuuluisaan kirkonrakentajien sukuun kuulunut Theodor Tolpo. Hän oli naimisissa Voiniemen Hovin tyttären Anna Maria Hirvosen kanssa, ja liittyi näin ollen sukuun. Tolpo omisti aikoinaan Harjulan tilan, jossa nykyisin toimii Lihakartano Tuomelan pienteurastamo ja myymälä. Ylämyllyn automuseossa ovat nähtävillä Myllyn vanhat autot.

Maksut ja ilmoittautuminen 1.7.2016 mennessä www.hirvostensukuseura.yhdistysavain.fi Tervetuloa kesäretkelle tapaamaan sukua!

Hirvosten Sukuseuran hallitus

Pietikäisten sukukokous Helsingissä 23.7.

Pietikäisten sukukokous Helsingissä hotelli Presidentissä lauantaina 23.7.2016 klo 13 alkaen. Ohjelmassa mm. Arto Pietikäisen toimittaman Juvan Pietikäisten sukuhistorian julkistaminen ja Sirpa Pietikäisen terveiset EU-parlamentista.

Lisätietoja: sihteeri@pietikaistensukuseura.fi tai puh. 050 4142184 Pietikäisten Sukuseura ry, www.pietikaistensukuseura.fi

28

SUKUVIESTI 3· 2016

Tervetuloa suvun juhlaan!

Ikosen Joroisten suku­haarat Varkaudessa 30.7.

Ikosen sukuseuran Joroisten sukuhaarat kokoontuvat lauantaina 30.7.2016 klo 9.30 Hotelli Kuntorantaan Varkaudessa, osoite: Kuntorannantie 14, 78400 Varkaus, puhelin: 017 5601403 tai 017 5601400.

FT Jukka Partanen Joensuun Yliopistosta kertoo: Miten Ikoset ovat tulleet Savon alueelle?

Osallistumismaksu: 35 €. Osallistumismaksuun sisältyy: esitelmä, lounas, tulo- ja päätöskahvit. Ilmoittautuminen 20.7 mennessä Keijo Ikoselle puh. 0407692757 Tervetuloa serkut, serkun serkut ja kaikki asiasta kiinnostuneet.

Koposten sukupäivä Vuorelassa 6.8.

Koposten sukupäivä Kylpylähotelli Kunnonpaikassa lauantaina 6.8.2016. Osoite: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela. Paikka on Kuopion ja Siilinjärven välillä.

Ohjelma: ilmoittautuminen klo 10.30, lounas (16 €) klo 11.00, sukuseuran vuosikokous klo 12.00. Tervehdyssanat pj Aulis Koponen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat ja päätetään sukukirjan nro 3 hankinnasta. Kahvit (10 €) klo 14.00. Lisätietoja Aulis Koposelta, puh. 044 361 2224 ja Raimo Koposelta, puh. 0500 280 155.

Tervetuloa päättämään ajankohtaisista asioista!

Koposten Sukuseura ry:n hallitus

Kärkkäiset Polvijärvellä 6.–7.8.

Jalkaset Rautalammilla 20.–21.8.

Kärkkäisten Sukuseuran 21. sukukokous pidetään 6.–7. elokuuta 2016 Pohjois-Karjalassa Polvijärvellä Lomakeskus Huhmarissa. Lauantaina 6.8. alkaen klo 13 hoidetaan sääntöjen vaatimat sukukokousasiat ja aikaa on varattu runsaasti sukututkimukselle. Kokouksessa esitellään uusia Kärkkäisten sukua käsitteleviä julkaisuja. Illalla nautitaan yhteinen sukuillallinen.

Sunnuntain 7.8. ohjelmaan kuuluu opastettu bussimatka sukumme juurille Joensuun seudun Kärkkäisten vanhoille ja nykyisillekin asuinsijoille. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet löytyvät seuramme kotisivuilta: www.karkkaistensukuseura.fi. Lisätietoja: Risto Kärkkäinen, p. 09 452 4477, sähköposti: karkkaistensuku@luukku.com

Vuosikokous ja sukujuhla pidetään Rautalammilla 20.–21. elokuuta 2016. Kokoontuminen Vanha-Häkkilässä lauantaina 20.8. alkaen klo 11.30. Ohjelmassa musiikkia Jani Jalkanen ja Hänen orkesterinsa, taikuri Jussi Jalkanen, Jalkasten runokirjan julkaisu, perinteinen rantakala ja vapaata seurustelua. Klo 15.00 siirrymme Törmälään, missä pidämme sukukokouksen ja syömme juhla-aterian. Kaikille musiikin ystäville Rautalammin kirkossa illalla klo 20.00 Dominus Krabbe-monologiooppera. Säveltänyt Pekka Jalkanen P. Mustapään runoon. Ohjannut Kimmo Kahra, esiintyjät kontratenori Teppo Lampela ja decacordisti Mari Mäntylä. Käsiohjelma 20 €.

TERVETULOA!

Strengellien Sukuseura Kuopiossa 27.8.

Strengellien Sukuseura ry:n vuosikokous Kuopiossa 27.8.2016.

Kokouspaikka Sokos Hotel Puijonsarvi, Minna Canthin katu 16, 70100 Kuopio.

Ohjelma: 12.00–12.30 Strengellien Sukuseura ry:n sukututkimuksen haasteet, sukuseuran perustaja Erkki Strengell; 12.30–12.40 Strengellien Sukuseura ry:n tulevaisuus, sukuseuran esimies Jari Strengell; 12.40–13.00 Sääntöuudistuksen esittely, sukuseuran varapuheenjohtaja Jari J. Laiho; 13.00– 13.30 Kahvitauko; 13.30–16.00 Vuosikokous.

Iltaohjelma: 17.30–19.00 Laivaristeily: Saaristokaupunkikierros M/S Queen R; 19.30–23.00 Muikkuravintola Sampo.

Kauppakatu 13, 70100 Kuopio.

Tarkemmat tiedot kotisivullamme http://strengell.suvut.fi sekä sosiaalisessa mediassa www.facebook.com/Strengellien.

Moisanderin suku Tampereella 3.9.

Moisanderin sukuseura ry juhlii 15-vuotista taivaltaan kokoontumalla syyskuun ensimmäisenä lauantaina sukujuhlaan Tampereelle Ravintola Laternaan, os. Puutarhakatu 11, 33210 Tampere.

Tarkemmat tiedot sukujuhlan ohjelmasta, aikataulusta ja osallistumismaksuista löytyvät kevään jäsenkirjeestä ja wwwsivulta moisanderit.fi/index.php/ajankohtaista. Tapahtuma löytyy myös sukuseuran omilta Facebook-sivuilta.

Sukujuhlaan tulee ilmoittautua 15.8.2016 mennessä joko puhelimitse Hessi Moisander 050 561 4148 tai sähköpostitse sukujuhla@moisanderit.fi.

Tervetuloa mukaan kaikki sukulaiset läheltä ja kaukaa!

Moisanderin sukuseuran hallitus

TERVETULOA!

Sukututkimuskurssille kotisohvalta Talollinen vai torppari, suutari vai sotilas? -sukututkimuksen verkkokurssi Snellman-kesäyliopisto 28.9.–26.10.2016

Syksyllä voit osallistua sukututkimuskurssille verkon välityksellä.

Tarvitset vain laitteen, internetyhteyden ja kaiuttimet tai kuulokkeet ja voit osallistua kurssille kotona.

Snellman-kesäyliopisto järjestää kurssin aikana teknisen tuen, joten kurssille osallistuminen on hyvin helppoa. Verkkoluennot tallennetaan, jolloin voit kuunnella ne

myös jälkikäteen, jos et ehdi koneen ääreen luennon aikana.

Kurssi sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneet selvittämään oman suvun tarinaa ja ovat aiemmin jo hieman harrastaneet sukututkimusta, käyneet esimerkiksi sukututkimuksen peruskurssin tai lukeneet alan opaskirjan, kuten Sukututkimus Askel Askeleelta (2002)

tai Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti (2014).

Kurssin aikana käydään läpi internet-tietokantoja ja perehdytään tarkemmin neljään eri mallitutkimukseen – talollisen, torpparin, suutarin ja sotilaan sukututkimuksiin 1800-luvulta 1700-luvulle.

Kouluttajana toimii sukututkimusopettaja Ritva Sampio. Ilmoittautuminen 16.9.2016 mennessä.

Lisätiedot: www.sukututkimustoimisto.fi > Opetusta tai www.facebook.com/sukututkimuskurssit.

SUKUVIESTI 3· 2016

29

KUULUTKO SUKUUNI tapahtuma 8.-9.10.2016 klo 10-17 (su klo 16) Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteessä Tennistie 1, 01370 Vantaa (lähellä Hiekkaharjun rautatieasemaa)

Ohjelmassa

Näyttelyosastoilla sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja eri puolilta Suomea, kolme yleisöluontoa kumpanakin tapahtumapäivänä, tietoiskuja, sukututkimusneuvontaa, valokuvanäyttelyn teemana ”Ammatteihin liittyvät asut” ja paljon muuta sukututkimus- ja sukuasiaa

Järjestelyissä mukana myös

Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalan Liitto

LISÄTIETOJA www.vantaanseudunsukututkijat.net tai Eeva Hasunen eeva.hasunen@welho.com puh. 040 539 3323 Tapahtumaan ja luennoille on vapaa sisäänpääsy

Rissasten rasat – Turjan tumput – Valtasten vanttuut

Sukulapaskilpailu

Nyt puikot heilumaan ja kaikki tekemään oman suvun näköisiä kädenlämmittimiä!

Sukuseurojen keskusliitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto julistavat sukulapaskilpailun kaikille Sukuseurojen keskusliiton ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liiton jäsensukuseurojen jäsenille.

Kilpailun tavoitteena on innostaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omalle suvulle nimikkolapaset, jotka ilmentävät suvun ominaispiirteitä. Tehtävänä on valmistaa aikuisten kokoa olevat lapaset, joissa malli on uusi ja osallistujan suunnittelema, tekniikka ja materiaali ovat vapaasti valittavissa.

Lisätiedot: Sukuseurojen keskusliitto, toimisto@suvut.fi tai puh.(09) 4369 9450 ja Karjalan Liitto, toimisto@karjalanliitto.fi tai puh. (09) 7288 170 Kilpailutöiden tulee olla 26.9.2016 mennessä Sukuseurojen Keskusliitossa, Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo.

1. Merkitse paketin sisältö: kilpailulapaset 2. Kiinnitä työhön lappu, jossa nimimerkki.

3. Kirjoita erilliselle paperille nimimerkki ja sukuseuran nimi sekä lyhyt tarina lapasista ja miten niissä kuvastuu osallistujan suku.

4. Liitä mukaan suljettu kirjekuori, jonka päällä nimimerkki ja sisällä: nimimerkki, osallistujan nimi ja yhteys­tiedot: puhelin, sähköposti ja lapasten palautusosoite, sekä tekijän ikä sekä lyhyesti suku- ja käsityöharrastuksesta.

Kilpailuraadin jäsenet: Toiminnanjohtaja Satu Hallenberg, Karjalan Liitto, Sukuviesti-lehden asiantuntijaneuvoston jäsen Kirsti Kesälä-Lundahl, Sukuseurojen Keskusliitto ja toiminnnanjohtaja Virve Pajunen, Taito Pirkanmaa ry.

Parhaat palkitaan kunniakirjoilla sekä kirja- ja materiaalipalkinnoilla 8.10.2016 Vantaalla Kuuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä.

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilauslomake myös: www.suvut.fi > Julkaisut > Tilauslomake Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.