Page 1

SUKUVIESTI

1 2016

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

Anna Kortelainen: ”Sukututkijat näyttävät omalla työllään, miten lähestyä köyhän kansan menneisyyttä.”


1 2016

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Sukututkijoiden vierustoveri ja todellinen

30 Sukua tutkimaan: Etu- ja sukunimet 31 Kansallisella yhteishankkeella uutta tietoa

7 8

Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät 2016

31

10

Kunnasniemen Mustolan ja Kinahmon­saaren Mustolan varhaisvaiheita, osa 1/2, Matias Eronen

13

Suomen elävää perintöä kootaan wikiluetteloon

14 15 16

Kuulutko sukuuni 2016

naiseläjä, Kati Laitinen

suomalaisista sotavangeista

Knut Sallin, Joensuun unohdettu valokuvaaja Matti Kärkkäinen

Ett nationellt samarbetsprojekt kring ny information om finländska krigsfångar

Haussa Vuoden kotiseututeos Käsityön ja käsityöläisten tunnistaminen Suomen maaseudulla autonomisen ajan alussa Merja Uotila

17 Sukulapaskilpailu 18 Miten tunnistaa metsäsuomalaisten

suomalainen alkuperä, osa 2/2, Veijo Saloheimo

28 Lukunurkka, Heikki Manninen

• Kunnianosoitus Karttulan Koposille • Talo ja suku samalla nimellä • Kellankosken koulu – eli aikansa ja kuoli

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 37. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT  (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

Kannessa: Sukututkijoiden vierustoveriksi itseään tituleerava Anna Kortelainen ylistää sukututkijoita: ”He eivät ole pelkkiä historian harrastajia, vaan todellinen suomalaisen historian tutkimuksen kunnialegioona, joka pitää omalla työllään yllä kiinnostusta suomalaiseen historiaan.” Kuva: Kati Laitinen.

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP | Ykkös-Offset, Vaasa

AIKATAULU Nro Ilmestyy Aineisto Varaukset 1/16 vk 7 8.1. 18.12. 2/16 vk 16 11.3. 19.2. 3/16 vk 25 13.5. 22.4. 4/16 vk 39 19.8. 29.7. 5/16 vk 49 28.10. 7.10.

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, (09) 2420 119, info@tuplas.fi


IR

Sukuseurojen keskusliiton kevät­seminaari ja -kokous pidetään Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä 14.5.2016. Seminaari alkaa kello 12 ja sääntömääräinen kevätkokous kello 15.

PÄ Ä K

Hyvää uudistunutta vuotta 2016

JO

I T US

Sukuviesti-lehti on melkein neljänkymmenen elinvuotensa aikana käynyt läpi useita muutoksia. Jokainen lehdentekijä on tuonut mukanaan omia ideoitaan ja niin lehti on kehittynyt tekijöidensä ja kunkin ajan mukana. Tämä lehti on Sukuviestin tämänkertaisen uudistustyön ensimmäinen numero. Ulkoasun muutos muutti myös lehden kokoa, pitkäaikaisille lukijoille koko on tuttu vuosien takaa. Toivomme uudistuneen ilmeen piristävän lukijoita ja innostavan yhä uusia kirjoittajia ja kuvaajia tarjoamaan tekstejään ja kuviaan lehden julkaistaviksi. Tässä numerossa pääsemme tutustumaan sukuharrastuksen mielenkiintoiseen maailmaan monesta näkökulmasta. Professori Veijo Saloheimon metsäsuomalaisartikkelin toinen osa karttapiirroksineen avartaa upeasti tietämystämme suomalaismetsien asuttamisesta. Taidehistorioitsija ja tietokirjailija Anna Kortelaisen haastattelu vie meidät faktan ja fiktion maailmaan, jossa arvona on ihmisyys, eivät hienot sukujuuret ja tittelit. Yksittäisten sukuharrastajien ja eri sukuyhteisöjen välisestä yhteistyöstä on tässäkin lehdessä kirjoitettu paljon, mutta ei varmasti koskaan liikaa eikä tarpeeksi. Tänä vuonna yksi yhteistöistämme on Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liiton kanssa järjestettävä Sukulapaskilpailu, josta yksityiskohtaisempaa tietoa on toisaalla tässä lehdessä. Kädentaidot ovat viime aikoina saaneet uudenlaista, todella ansaittua arvostusta eri tahoilta ja kädentaitoja omaavia mekin haluamme nostaa esille kilpailullamme. Suvut ovat vuosien varrella kehitelleet erilaisia omia tuotteitaan, joilla suvun jäsenet voivat kertoa kuuluvansa tiettyyn sukuun. Mikäpä olisikaan hienompaa kuin saada kertoa suvustaan juuri tuota omaa sukua varten valmistettujen lapasten avulla. Kilpailutöiden toteutustapaa ei ole rajattu, jotta kaikki mahdolliset tekniikat olisi mahdollista ottaa käyttöön. Mahdollisuuksien kirjo on valtava perinteisestä neulomisesta ja virkkaamisesta huovutukseen, neulakintaisiin ja mitä ikinä keksittekään. Suvut voivat jatkojalostaa lapasiaan haluamallaan tavalla. Lapasen malli voidaan jakaa suvun jäsenille tai jos suvusta löytyy innokkaita valmistajia, mikään ei estä ottamasta lapasia suvun myyntituotteeksi. Itse ainakin toivoisin saavani ostaa perheelleni lapaset, sillä oma lapastentekotaito rajoittuu niihin koulun käsityötunnilla pakon edessä tehtyihin tumppuihin. Onneksi kaikilla ei ole näin, ja saamme varmasti nähdä toinen toistaan hienompia tuotoksia ensi syksynä Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhtey­ dessä. Jäämme suurella jännityksellä odottamaan taidonnäytteitänne!

Kirjoittajan ohjeet: www.suvut.fi/keskusliitto/ sukuviesti/kirjoittajanohjeet

Eine Kuismin pääsihteeri SUKUVIESTI 1· 2016

3


Anna Kortelainen on

Sukututkijoiden vierustoveri ja todellinen naiseläjä Kati Laitinen

Taidehistorioitsija ja tietokirjailija Anna Kortelaisen suku oli pitkään yhtä kuin isän puolen suku. Syntymäuteliasta naista alkoi kiinnostamaan äidin pimennossa pidetty tausta. Hän tutustui viipurilaiseen isoisäänsä Reino Peltoseen lähes neljäkymmentä vuotta tämän kuoleman jälkeen. Syntyi elämäkertaromaani Ei kenenkään maassa, jossa fakta ja fiktio yhdistyivät.

– En ole oppinut sukututkija. Moni sukututkija osaa sukututkimuksen paljon paremmin kuin minä. Olen sukututkijan vierustoveri, Anna Kortelainen sanoo heti alkuun. Elämäkertaromaania varten hän teki perusteellista taustatutkimusta. Hän ahmi kaikkea saatavilla ja löydettävissä olevaa tietoa, joka auttoi häntä rakentamaan isoisän tarinaa 1900-luvulta isoisän kuolinvuoteen 1968. Matkan varrella Anna sai paljon neuvoja sukututkijoilta. –Istuin heidän vierellään jututtamassa heitä ja tunsin syvää kollegiaalisuutta. Minulta ei kannata kysyä neuvoja sukututkimukseen, mutta kanssani voi fiilistellä kaikkeen sukututkimukseen ja omiin juuriin liittyvään. Anna arvostaa suuresti sukututkijoita ja heidän pyyteetöntä ja sinnikästä työtään. Hänen mielestään sukututkijat ovat oman alansa kokemusasiantuntijoita ja valtavia tietopankkeja. – Sukututkijoilla ei ole mitään velvollisuutta tähän työhön, vaan he tekevät sen ikään kuin vapaina taiteilijoina. Usein vielä paljon intohimoisemmin kuin ne, jotka saavat palkkaa tutkimisesta. Sukututkimuksella on merkitystä myös niille suvun jäsenille, jotka eivät ole vielä edes syntyneet tai jotka ovat liian nuoria ollakseen kiinnostuneita juuristaan. Anna korostaa sukututkimuksen tärkeyttä myös suomalaisen historian kannalta. Sukututkimus 4

SUKUVIESTI 1· 2016

on Suomen kansan historiaa. Enemmistön historiaa, jota enemmistö itse kirjoittaa. – Sukututkijat näyttävät omalla työllään, miten voidaan lähestyä tällaisen perifeerisen ja köyhän kansan menneisyyttä. Täytyy osata ja jaksaa seurata hyvinkin hauraita jälkiä.

Suku, josta ei puhuttu Monessa suvussa toisen puolen suku dominoi ja suvusta puhutaan usein yksikössä. Vaikka aina niitä on vähintäänkin kaksi. – Vuosi 1918 vaikuttaa vieläkin joissakin suvuissa. Olemme edelleen näiden jännien kombinaatioiden yhdistelmiä. Minusta se on äärimmäisen kiinnostavaa. Anna tietää, mistä puhuu, sillä hän on itse esimerkki jännästä yhdistelmästä. Isän, Matti Tuovisen, puolen tausta on akateemista, oikeistolaista ylempää keskiluokkaa Etu-Töölöstä. Sukuselvitys on teetetty ammattilaisilla jo 60-luvulla niin kuin asiaan kuului. Äidin puolella väki on köyhää ja vähänkoulutettua. Viipurissa vuonna 1906 syntynyt äidinisä oli vakaumukseltaan kommunisti ja aviottomasta tyttärensä yksinhuoltaja. – Akateemisessa Karjala-Seurassa oli tapana päättää kirje toiselle AKS:n jäsenelle: ”ryssän vihassa veljesi”. Äidinisä oli puolestaan aviottoman venäläisen välskärin poika. Aikamoista kontrastia, joita ei voi kuvitella saman ruokapöydän ääreen, Anna nauraa.


Tämä mystinen puoli veti naista puoleensa. Kipinän suvun tutkimiseen ja kirjoittamiseen hän sai Pariisissa, missä hän tutki Albert Edelfeltin elämää Virginie! -esikoiskirjaansa varten. Hän jutteli äitinsä Taina Tuovisen kanssa, miten oli löytänyt väestötiedoista paljon aviottomia lapsia. Keskustelun aikana äiti liikuttui. Annan äiti oli avioton lapsi. – Päätin, että jos minua kiinnostaa aviottomuus Edelfeltin kaltaisen suurmiehen elämässä, niin kyllä minun pitäisi osata lähestyä tällaista perinnettä myös äitini puolen suvussa.

Nobodyn perässä kymmenen vuotta

Meet Mikkeliin vaan”, Anna nauraa. Sukututkija tietää, että on täysin kohtalon käsissä, mitä lähde antaa. – Saattaa löytyä kirpaisevia asioita. Ehkä joku detalji, josta ymmärtää jotain. Se on tietämisen ainutlaatuista iloa ja tuskaa. On myös paljon kiinni siitä, onko joku aikoinaan kirjoittanut tärkeän asian kuten päivämäärän ylös ja vielä ymmärrettävällä käsialalla. – Sitä on kirjureiden armoilla, onko henkilöstä jäänyt jälkiä. Henkilöstä, joka tavallaan ei merkitse kenellekään mitään, mutta minulle hän merkitsee kaikkea. Sitä kokee suurta kiitollisuutta näitä menneen ajan kirjureita kohtaan. Anna eteni isoisänsä jäljillä sormituntumalla. Uudesta löydöstä seurasi seuraava siirto. Hän sai vink-

Reino Peltosen yhteys Suomeen ja Annan äitiin katkesi jo 40-luvulla heti Ruotsiin muuton jälkeen. Hän jätti perinnöksi vain omenalaatikollisen valokuvia, käsikirjoituksia ja nuotteja. – Reino oli muusikko, mutta näin jo valokuvista, että hän kirjoitti. Sen tajuaminen oli vapisuttava kokemus. Reinon novelleja oli julkaistu Tulenkantajat-lehdessä. Sota murskasi kuitenkin haaveet kirjailijanurasta. Isoisässä oli jotain mystistä ja puoleensa vetävää. Sellaista, mistä Anna halusi tietää enemmän ja ymmärtää samalla äidinkin taustaa paremmin. Hän päätti alkaa selvittämään isoisänsä elämää, rekonstruoida sen ja kirjoittaa siitä elämäkertaromaanin. – Alussa moni sanoi: ”Kato, kun on tuommoinen nobody, niin eihän sellaisesta mitään jälkiä jää. Ja kun se Viipurikin paloi, niin ei kannata edes yrittää.” Mikkelin maakunta-arkistossa Anna hämmästyi, miten paljon isoisään liittyvää tietoa olikin olemassa. Löytyi Reinon äiti, naapureita ja muuttoliikkeitä kaupungista toiseen ja isoisälle lisää sisaruksia, joista Annan äitikään ei ollut tietoinen. – Olin aivan: ”Hoosianna, miksi kukaan ei ollut kertonut mulle?” ”Isoisäni jätti minulle ja tyttärelleni mittaamattoman arvokkaan ja ehtymättöJos olisin heti alussa jutellut suku- män immateriaalisen perinnön”, Anna Kortelainen sanoo. Vaikka Reino Peltonen tutkijoiden kanssa, olisivat he sa- on osin Annan mielikuvituksen tuotetta, löytää hän paljon yhteistä todellisen noneet: ”Älä anna periks kuule. isoisänsä kanssa. Yksi niistä on taito kirjoittaa. Kuva: Kati Laitinen. SUKUVIESTI 1· 2016

5


kejä muilta sukututkijoilta, miten edetä ja mistä etsiä tietoa. – Luin tolkuttoman määrän historiantutkimuksia, istuin arkistossa. En edes kehtaa myöntää, mitä kaikkia hullutuksia tein tämän yhden miehen takia. Laskujensa mukaan hän istui noin vuoden elämästään sota-arkistossa lukemassa kaikki Karjalan Kaartin Rykmentin 1920-luvun päiväkäskyt. Ne olivat hyvin yksityiskohtaisia ja auttoivat ymmärtämää nuoren sotilassoittajan elämää 20-luvun Viipurissa. Reinostakin löytyi niistä muutama maininta. – Se oli ihanaa elämää. Kaipaan sinne pöydän ääreen kääntelemään ja haistelemaan voipaperin ohuita papereita täynnä tekstiä ykkösen rivivälillä. Sääli, että olen jo lukenut ne.

Sepittäminen on oikeutettua, kun tietää, missä menevät faktan rajat

Isoisän kirjoittamia tekstejä löytyi lisää. Niihin Anna uskalsi tutustua vasta kirjan mentyä painoon. Yllätyksekseen hän löysi aarteistosta novellin nimeltään Laulu ei kenenkään maalta. Tuo Annalle rakas käsite oli ollut tärkeä myös hänen isoisälleen. Anna julkaisi osan Reino Peltosen teksteistä kirjassa Huonon matkailijan päiväkirja (Tammi 2015). Anna on kirjoittanut Reinon tekstien lomaan taustoittavia esseitä. Niissä hän kertoo muun muassa millaista elämä oli sodanjälkeisessä Tukholmassa ja mikä oli Tulenkantajat-lehti 30-luvulla. Hän teki viipurilaisesta miehestä kirjailijan 47 vuotta tämän kuoleman jälkeen.

Kymmenen vuoden ajan Anna juoksi Reinon perässä aina kun se oli muun työn ohessa mahdollista. Hän matkusti useita kertoja Viipuriin, mutta myös Petroskoihin, Moskovaan, Pietariin, Wieniin, Pariisiin ja Tukholmaan. – Laitoin pienen omaisuuden menemään, jotta pääsin katsomaan, missä hän oli ottanut jonkun valokuvista. Ei ehkä ollut ihan järkevää toimintaa, mutta olin niin onnellinen. Paikan päällä hänen oli helpompi ymmärtää arkistosta löytyneitä merkintöjä ja matkoilta hän sai potkua fiktion sepittämiseen. Kaiken keräämäänsä faktan ja kerättyjen kokemusten perustella hän päätteli, mitä isoisälle olisi voinut tapahtua. – Koska kyseessä oma isoisä, minulla oli oikeus siihen, Anna perustelee romaanin fiktio-osuutta. Anna kannustaa sukututkijoita ottamaan vapauksia ja antaa itselleen luvan sepittää asioita. Eläytymään ja kuvittelemaan millaista elämä ennen oli. – Kun jäljet päättyvät, kaikki ei lopukaan siihen. Halutessaan voi mennä asumaan siihen maailmaan pidempään. Anna liputtaa myös suvuissa liikkuvien muistitietojen puolesta. Niiden totuudesta ei voi olla täysin var6

SUKUVIESTI 1· 2016

ma, mutta se ei ole olennaista. Muistitietojen merkitys on, että niitä kerrotaan aina tuleville sukupolville ja vahvistetaan näin yhteenkuulumisen tunnetta. – Myytti ei tarkoita valetta, vaan se on meidän tarinamme, folklorea. Se vahvistaa meitä. Ja jokaisella on oikeus myytteihinsä, piste!

Yhteistä isoisän kanssa Yhteydenpidon katkeaminen oli Annan äidille tietenkin suuri pettymys. Anna epäilee Reinon lähteneen pakoon sodan jälkeistä Suomea, josta hän koki pahoin vieraantuneen. Erakkomaisuuteen taipuvainen mies ”solahti Tukholmaan kuin kala veteen”. – Itsekin tunnistan taipumukseni erakkomaisuuteen, joten ymmärrän hyvin sen houkutuksen ja että haluaa keskittyä vain muutamaan asiaan elämässään. Anna kertoo kuitenkin ommelleensa romaanin avulla isoisänsä juuret takaisin niin Suomeen kuin Viipuriinkin. Kirjan kirjoittamisen loppumetreillä löytyi sattumalta lisää Reinon kirjoittamia tekstejä. – Ne olivat kuin ajastettuja lahjoja, jotka helpottivat irtautumista tästä projektista.


Näistä teksteistä Anna julkaisi Huonon matkailijan päiväkirja -teoksen keväällä 2015. Reinon tyyliin kuului ilotella suomen kielen kustannuksella. Ostamaansa suomen kielen oppaaseen hän oli tehnyt merkintöjään ja pohdintojaan suomen kielen ilmaisuista. Sanojen analysoinnin Anna tunnistaa myös itsessään. Yksi Reinon ja Annan yhteisistä sanoista on naiseläjä. Naiseläjä on rahvaan nainen, itsensä elättävä, varsinainen työihminen. Annalle termi on puoliironinen, mutta kuitenkin positiivinen. – Minä ainakin olen toden totta naiseläjä, Anna nauraa. Viipuri on nykyisin hänelle kuin toinen kotikaupunki. Siellä hän kirjoitti myös uuden romaaninsa,

joka ilmestyy ensi syksynä. Romaanin toinen päähenkilö on nainen ja ammatiltaan sukututkija Viipurissa. – Se oli selkeä keino saada naispäähenkilöön tarvittava syvyys ja kaikki se, mitä hän edustaa. Valinta on myös tietoinen tribuutti. Halusin kirjoittaa muotokuvan sukututkijasta. Reino kulkee edelleen Annan ja tämän äidin elämässä. Joka vuosi äiti ja tytär vierailevat Tukholmassa hänen haudallaan ja juhlistavat tapaamista lasillisella punaviiniä. Lounaalle he suuntaavat tuttuun klubiin. Sinne, missä Reino soitti iltaisin klarinettia ja saksofonia.  •

Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät 2016 Seinäjoella 39. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät pidetään 12.–13.3.2016 Seinäjoella, Koulutuskeskus SEDUn tiloissa (Kirkkokatu 10). Sukututkimuspäivien näyttely on avoinna molempina päivinä, ja Vuoden Sukukirja 2015 -kilpailun tulokset julkistetaan päivien avajaisissa lauantaina. Ohjelma Lauantai 12.3. 9.00–16.00 Näyttely avoinna 9.00–10.00 Sukututkimuspäivien avajaiset 10.00-16.00 Seminaari 16.15–18.00 Tutustumiskäynti (maksullinen) 20.00 Iltajuhla (maksullinen) Sunnuntai 13.3. 9.00–15.00 Näyttely avoinna 9.00–15.00 Keskustelutyöpajat 9.00–15.00 Geneettisen sukututkimuksen verkkoyhteisöjen esittelyjä 15.00 Sukututkimuspäivien päättäminen Lauantain seminaarin teemana on DNA-vertailu sukututkimuksen työvälineenä. Seminaarissa kuullaan seuraavat esitelmät: • Olli Silvén: Esivanhempien juuria paikantamassa yDNA- ja autosomaalitiedon varassa • Hannu Tawast: Tawast-sukujen yDNA-tutkimus • Erkki Nenonen: Mitä mtDNA kertoo Sursill-sisaruksista ja heidän äidistään

• Marja Pirttivaara: Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus — mitä DNA voi kertoa sukututkijalle Sunnuntain kolmessa keskustelutyöpajassa käsitellään genomitiedon käyttöä sukututkimuksessa käytännönläheisesti. Puhetta johtaa Marja Pirttivaara. Työpaja 1, Karjalaiset sukujuuret, asiantuntijoina Erkki Kiuru ja Ahti Kurri. Työpajassa saadaan uutta tietoa karjalaisesta sukuhistoriasta ja väestön liikkumisesta. Työpaja 2, Pohjanmaan muuton monet muodot, asiantuntijana Aila Yli-Hakola. Työpajassa käsitellään tunnettuja pohjalaissukuja ja Pohjanmaan asutushistoriaa ja siirtolaisuutta ja kansainvälisiä yhteyksiä DNA-tulosten pohjalta sekä tarjotaan vinkkejä, miten tutkimuksissa voidaan edetä. Työpaja 3, Vesiä pitkin Hämeen sydänmaille, asiantuntijoina Riikka Piironen ja Risto Hyvätti. Hämäläisten vesireittien vaikutus väestön DNA:han näkyy hyvin mm. Vesilahdessa, missä on viime vuosina verrattain runsaasti hyödynnetty genomitietoa yhdessä sukututkimuksen kanssa sukujen liikkumisen tutkimisessa. Päivien järjestelyistä vastaavat Suomen Sukututkimusseura ja Seinäjoen Sukututkijat ry. Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Atk-Palvelu Luhtasaari Oy, Etelä-Pohjalaiset Juuret ry sekä Seinäjoen kaupunki. >> www.genealogia.fi

SUKUVIESTI 1· 2016

7


Knut Sallin

Joensuun unohdettu valokuvaaja Suomen valokuvataiteen museteessa pääasiassa vuosina 1884– on rekisteri vanhoista valokuvaa1886. Opin hän oli saanut sisajista tietää Knut Sallinista sen verreltaan Adèle Sallinilta, joka avaran, että kertoo tämän pitäneen si heinäkuussa 1881 oman valo­ omaa valokuvaamoaan Sortavakuvaus­ateljeensa Kuopiossa. Tämä lassa 1880-luvun puolivälissä. Jovalokuvaamo tunnetaan myöhemensuusta ei mainita sanaakaan. min Barsokevitschin valokuvaaMyöskään Joensuun kaupunmona, kun 29-vuotias Adèle Sallin gin hovihistorioitsija Heikki Tarmeni naimisiin 23-vuotiaan Viktor ma ei tunne Knut Sallinia kertoesBarsokevitschin kanssa 1887. Täsaan Joensuun kaupungin ensimmä valokuvaamo sijoitettiin Kuomäisistä valokuvaajista. Kuitenkin piossa Tuomiokirkon vieressä siKnut Sallin on toiminut Joensuusjaitsevaan kortteliin, jonka Adèlen sa, sen osoittavat ne 15 ilmoitusäiti Anna Sofia Kärkström tuolloin ta, jotka hän julkaisi valokuvaajan osti perintörahoillaan. palveluksistaan Karjalatar-lehdessä 1888–1889. Muihin joensuulaisiin Liperin Salliset valokuvaajiin verrattuna ilmoittelu oli poikkeuksellisen aktiivista, joSallin/Sallinen on itäsuomalainen ten voidaan uskoa, että hänellä oli Tämän kuvan uskotaan esittävän Knut talonpoikainen suku, jota tunneSallinia 1880-luvun loppupuolella. asiakkaitakin. taan 1500-luvulta saakka. SukuAinoastakaan Knut Sallinin Jo- Keuhkotaudin riuduttava vaikutus on nimien Sallin ja Sallinen käyttö ensuussa ottamasta valokuvasta ei jo näkyvissä. vaikuttaa olevan kirkonkirjoissa ole tietoa eri kokoelmissa. Saattaa sattumanvaraista. Samalla tavalolla, ettei ole osattu etsiäkään, kun hänen ei ole tie- la kirkonmiehet lyhentelivät muitakin nen-päätteidetty vaikuttaneen Joensuussa. On hyvin mahdollis- siä sukunimiä. ta, että jotkin kuvaajatietoa vailla olevat joensuulaiValokuvaaja Knut Sallinin isä, Gabriel Johan Salset valokuvat toukokuusta 1888 elokuuhun 1889 ovat lin, tai kirkonkirkoissa Johan Gabriel Sallin, oli synKnut Sallinin ottamia. tynyt Liperissä 29.8.1828. Hänen isänsä Abraham oli syntynyt 10.3.1796 Rantasalmen Voinsalmella. Liperissä Abraham oli siltavouti ja varanimismies, joka luSisar opetti valokuvaamaan ku- ja kirjoitustaitoisena osallistui mm. verojen kanKnut Gabriel Sallin syntyi kolmilapsisen perheen nuo- tamiseen muilta talonpojilta. Abraham oli naimisisrimpana lapsena Rautavaaralla 25.1.1859. Isä, kruu- sa Brita Marellin (Rouvinen) kanssa, joka oli syntynunnimismies Gabriel Johan Sallin, kuoli muutaman nyt 7.2.1809 Tohmajärvellä. kuukauden kuluttua pojan syntymästä. Äiti, Anna SoAbrahamin tila oli Liperin Riihilahden kylässä, jofia Kärkström, palasi leskenä ensin kotitilalleen Kiu- ka sijaitsee nykyisen kirkonkylän läheisyydessä Riihiruvedelle ja muutti sieltä lapsineen Kuopioon 1867. lammen ympärillä. Vanhin poika Johan Gabriel pantiin Knut Sallin kävi Kuopion Lyseota, mutta erosi jo Kuopion triviaalikouluun 1837. Sieltä hän erosi 1847 toiselta luokalta 1875. Hän toimi sittemmin merimie- tutkintoa suorittamatta. Myös kaksi nuorempaa veljeä henä, mutta alkoi ilmoitella valokuvauksestaan 1884 sai koulutusta. Tästä päätellen tila oli varakas: lähimmät Sortavalassa. Siellä hän otti valokuvia useassa osoit- koulut sijaitsivat Kuopiossa yli sadan kilometrin päässä. 8

SUKUVIESTI 1· 2016


Isän kuolemasta huolimatta Knutilla ja hänen kahdella sisarellaan oli yhteyksiä isän kotipaikalle Liperiin. Ehkä Knut sai sitä kautta kuulla, että Joensuussa vain 30 km päässä oli vajausta valokuvauspalvelujen tarjonnassa ainakin Kuopioon verrattuna. Oikeastaan ainoa kaupungissa asuva valokuvaaja oli tuohon aikaan Joensuun Lyseon lehtori Axel Axelson (1838–1913), joka piti sivutoimisesti valokuvaamoa 1868–1907. Oli miten oli, toukokuussa 1888 Knut aloitti valokuvaajan toimensa Joensuussa. Toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, koska jo 8.9.1889 hän kuoli keuhkotautiin. Häneltä ei jäänyt omaa perhettä, vaan surijoiksi jäi äiti ja kaksi sisarta.

Luultavasti Knutin sisar Adèle Sallin huolehti hänen jäämistönsä takaisin Kuopioon arkisto mukaan lukien. Tästä huolimatta on merkillistä, ettei Joensuusta ole havaintoja Knut Sallinin ottamista valokuvista. Mutta kerrankos ihmisen toiminnasta jää jälkiä vain vähän. Matti Kärkkäinen Lähteet: Kärkkäinen, Tuulikki ja Matti 2015. Kuopion salaperäinen Barsokevitschin valokuvaamo. 217 s. Saarijärvi. Tarma, Heikki 2013. Tarman tarinat IV. 177 s. Joensuu.

Kolme valokuvaajaa seisomassa kuvan takaosassa. Vasemmalla Adèle Sallin, joka perusti Kuopioon valokuvaamon 1881. Hänen vierellään Viktor Barsokevitsch, jonka nimiin kuvaamo tuli avioliiton myötä 1887. Oikealla Knut Sallin, joka kuvasi Sortavalassa pääasiassa 1884–1886 ja Joensuussa 1888–1889. Istumassa vasemmalta ovat: 1.–2. Adèlen Ida-sisaren mies, henkikirjuri Fabian Herckman ja häneen nojaten keskellä Ida Herckman o.s. Sallin, 3. Idan takana todennäköisesti Fabianin veljen, tuomari August Herckmanin vaimo Lydia, 4. edessä keskellä tunnistamaton, lienee Herckmaneja, ja 5. oikealla Adèlen äiti Anna Sofia Kärkström, joka perintörahoillaan osti Kuopiosta kokonaisen korttelin, johon valokuvaamo sijoittui 1887. Kuva on otettu todennäköisesti 1887. SUKUVIESTI 1· 2016

9


Kunnasniemen Mustolan ja Kinahmon­ saaren Mustolan varhaisvaiheita Matias Eronen  Osa 1/2

Äitini Aili Eronen o.s. Mustonen (1912–1960) oli Kunnasniemen Mustosia. Siksi Mustosten sukuhistoria kiinnostaa minua. Kunnasniemen Mustolan vaiheista 1800-luvun alusta nykyaikaan on Kunnasniemen kyläseura ry julkaissut erinomaisen artikkelin Mustola. Siinä ei kuitenkaan ole talon varhaishistoriaa selostettu, joten tämä tutkimus lienee paikallaan. Olen jo aikaisemmin tutkinut tässä esitettävän Mustosen sukuhaaran saapumista Liperiin sekä suvun aikaisempaa historiaa Savossa alkaen 1500-luvun alusta. Nämä tutkimustulokset tulen julkaisemaan myöhemmin.

Sotkuman kylä Aikaisemmin eräs Suur-Liperin isoimmista kylistä, myöhemmin Polvijärven pitäjään kuuluva Sotkuman kylä on ollut asuttu jo keskiajalla. Nimittäin Ronimuksen Vatjan viidenneksen verokirjassa vuodelta 1500 kylä mainitaan nimellä Viinilahden kylä Ruojärven luona. Kylä kuuluu tällöin Ilomantsin pogostaan ja Ilomantsin perevaaraan. Veronmaksajaksi on merkitty Miheiko Ivashkov ja hänen poikansa, yhteensä 3 jousta. Kylä sijaitsee luonnonkauniilla alueella vanhan kylän keskuksen sijaitessa Sotkumanlammen ja Viinijärven Lamminniemen välisellä alueella. Pysyvää luterilaista asutusta kylään tuli vasta 1630-luvulla. Kylä laajeni vähitellen 1700-luvun alkupuolella pohjoiseen Kuorevaaran suuntaan. 1700-luvun loppupuolen ja 1800-luvun alkupuolen tärkein maatalouspoliittinen toimenpide oli isojako. Se tuli valmiiksi Sotkuman jakokunnassa vasta vuonna 1866. Tällöin oli saatu muodostettua 158 tilaa, joista pääkylällä sijaitsi 18 tilaa ja loput 140 taloa olivat hajallaan 25 kilometrin pituisella ja 20 kilometriä leveällä alueella.

Kunnasniemi asutetaan Kunnasniemi perustettiin 1730-luvulla, kun Liperin hovileirin isäntä kamreeri Printz määräsi muutamat 10

SUKUVIESTI 1· 2016

sotkumalaiset ja lehmolaiset muuttamaan Kunnasniemeen Kunnaslammin ja Höytiäisen väliselle alueelle. Kunnasniemen kylä kuului alusta alkaen Liperin seurakuntaan kuuluneeseen Kontiolahden kappeliin, joka oli perustettu rukoushuonekunnaksi 1737. Kontiolahden ensimmäinen kirkko valmistui 1739, ja ensimmäinen kappalainen sijoitettiin sinne vasta vuonna 1783. Kontiolahden kylät ovat olleet perinteisesti Jakokoski, Kontiolahti, Kunnasniemi, Lehmo, Mönni, Paihola, Puso ja Selkie. Myös Liperin pitäjän pohjoisimmat kylät Martonvaaran kuusi ensimmäistä tilanumeroa sekä Timovaara kuuluivat Kontiolahden seurakuntaan noin sadan vuoden ajan. Yhteys selittyy sen ajan kulkuyhteyksillä. Höytiäisen pohjoispäässä sijaitsevat Martonvaaran ja Timovaaran kylät olivat venematkan päässä Kontiolahden kirkolta aikana, jolloin ei ollut kunnollista maantiestöä.

Kirkonkirjat ja maakirjat kertovat Liperin kirkonkirjoista rippikirjat alkavat 1755. Niissä ei ole Kunnasniemen kylää lainkaan. Kontiolahden omat rippikirjat alkavat vasta 1781, ja näissä on Kunnasniemi jo mukana. Liperin kirkonkirjoista syntyneet, vihityt ja kuolleet alkavat pääosin jo 1722, syntyneistä jo aikaisemminkin muutamilta vuosilta. Näissä on tietoja myös kunnasniemeläisistä, ja esimerkiksi 1760-luvulta alkaen myös Kontiolahden kappelissa kastettuja omissa listoissaan. Saloheimon mukaan Kunnasniemen kylä ilmestyi Liperin maakirjaan vuonna 1732 viiden uudismökin voimin. Vuoden 1736 Liperin maakirjassa nähdään: 1. Kunnasniemellä •1. Simo Hyvärinen •2. Mikko Kettunen •torppari Matti Reijonen •torppari Paavo Kinnunen •Lauri Kettunen, nyt Pielisensuun kylässä •Petter Kettunen, oleilee Hiltusella


•3.Elias Hiltunen •Olli Kettunen 2. Sotkumassa •numerolla 35 eli Teppanalassa Niilo Mustonen talollisena ja samalla numerolla hänen veljensä Samuel Mustonen torpparina. Vuoden 1747 maakirjassa nähdään: 1. Kunnasniemellä •1.Samuel Mustonen •2.Juho Kettunen •3.Elias Hiltunen •Heikki Mujunen, asuu tilalla n:o 2. •torppari Olli Kettunen •torppari Jonas Kettunen •Petter Kettunen, loisena tilalla n:o 1. 2. Sotkumassa •Niilo Mustonen maksaa yksin Sotkuma n:o 25 Teppanalan verot. Suur-Liperin historiassa olevan talonhaltijaluettelon mukaan Kunnasniemellä N:o 1 Juvola, uusi n:o Kunnasniemi 1, kruununtila vuoteen 1873. Isännät: •Simana Hyvärinen n. 1735–1739 •Petter Kettunen n. 1740–1743 •Paavo Leppänen 1754–1765 •Mikko Karjalainen n. 1766–1775 •Juho Juvonen 1800–1810 •Juho Juvosen leski 1811–1835 Samalla tilalla 1/2 Hämälä, uusi n:o Kunnasniemi 2, perintötilaksi 1851 •Antti Mustonen n. 1810–1831 •Antti Mustosen leski 1832–1836 •Petter Antinpoika Mustonen 1837– Edelläolevista maakirjaotteista nähdään, että 1700-luvulla Kunnasniemellä oli 3 kruununtilaa ja muutamia torppia, myös jonkin verran itsellisväestöä niihin majoittuneena.

Kinahmonsaari asutetaan Veijo Saloheimon mukaan Kinahmonsaari Höytiäisen läntisimmässä lahdessa sai ensimmäiset asukkaansa 1630-luvulla. Heidät mainitaan populeina Sotkumassa 1631, joten saari näyttää kuuluneen pitäjän pääkylän nautintamaihin ennen asuttamista. Kylän vanhat numerot 1–4 periytyvät 1650-luvulta. Kuitenkin uudempi Petter Savolaisen n. 1725 alkaen asuttama tila Savola sai 1700-luvulla numeron 4, myöhemmin tilan uusi numero on Kinahmonsaari

6. Tämän tilan puoliskosta muodostettu Mustola sai uuden numeron 5. Saloheimon kartan mukaan Savola sijaitsi Kinahmonsaaren luoteisosassa, kun taas Mustola oli kylän korkeimmalla sijaitsevassa taloryhmässä. Herää ajatus, josko alkuperäinen n:o 4 Savola olisikin ollut Mustolan paikalla nelitaloisen kylän keskusryppäässä. Suur-Höytiäinen laskettiin vuonna 1859, jolloin järven pinta laski 9,5 metriä, ja Kinahmonsaari yhdistyi mantereeseen. Entisestä saaresta tuli Kinahmonniemi. Mainittakoon, että aikana ennen Höytiäisen laskua Kinahmonsaaren Mustolasta Kunnasniemen Mustolaan oli venematkaa noin 6 kilometriä. Kunnasniemi työntyi pohjoiseen, ja sen ja Kinahmonsaaren jäi leveä salmi. Nyt Höytiäisen laskun jälkeen nykyinen salmi on kapeampi, noin 2 kilometriä.

Mustoset Kunnasniemellä ja Kinahmonsaaressa Kruununtilan Kunnasniemi numero 1:n aikaisempia asukkaita Samuel Samuelinpoika Mustonen (1710–1759) asui avioiduttuaan Helena Reijosen kanssa Sotkumassa n:o 25 Teppanalassa ensin oman kotiväkensä kanssa. Isä Samuelin kuoltua 1735 Samuel asui samalla tilalla veljensä Niilon perheen kanssa, tosin omassa torpassaan. Vuosina 1738–n.1746 Samuel asuu perheineen Kuorevaarassa n:o 13. Vuonna 1755 aloitettu Liperin rippikirja käyttää alussa tätä talon numeroa tilasta Sotkuma n:o 24 eli Sitsinälä. Tännehän veli Niilokin muuttaa perheineen. Samuel mainitaan jo vuoden 1747 verokirjassa asuvaksi kruununtilalla Kunnasniemi 1. Hän asuu siellä perheineen vuoteen 1759 eli kuolemaansa saakka. Kantataloluettelon mukaan samalle tilalle asettuu seuraavana Paavo Leppänen. Talollisenpoika Paavo Heikinpoika Leppänen Kontiolahdelta Aholasta avioituu ensimmäisen kerran 27.12.1747 lehmonaholaisen piian Anna Hintsasen kanssa. Avioiduttuaan toisen kerran solalaisen piian Kaarina Matintr. Mertasen kanssa 2.2.1766 Paavo asuukin jo Kunnasniemellä. Liperin talonhaltijaluettelon mukaan Paavo asui Kunnasniemellä 1750-luvun alusta eli jo samaan aikaan Samuli Mustosen kanssa. Kontiolahden Lastenkirjassa 1780–98 Paavo perheineen mainitaan uudisasukkaiksi tilalla Kunnasniemi 1. Avioparin Paavo Leppäsen ja Kaarina Mertasen lisäksi luetellaan perheen lapset, joista on merkintöjä vuoteen 1789 saakka. Lisäksi avioparin nimien alle on kirjoitettu teksti Nyt Sotkuman kylässä n:o 19 ja SUKUVIESTI 1· 2016

11


ovat siellä seurattavana. Toinen teksti nimien alla kertoo talollisen Paavo Leppäsen muuttaneen Kuorevaara n:o 8:aan. Kyseessä lienee saman asuinpaikan erilaiset merkinnät. Liperin Rippikirja 1772–78 kertoo Paavo Leppäsen (s. 1724) ja vaimonsa Kaarina Mertasen (s.1744) asuvan tilalla Sotkuma n:o 19 puoliosuus vuosina 1772– 1777. Lisäksi tekstissä on mainittu Paavon ensimmäisestä avioliitosta olevan pojan Henrikin avioituneen 1774 käsämäläisen Maria Martikaisen kanssa. Nuori pari asuu vielä kotona. Vaiviolainen torppari Mikko Karjalainen avioituu Liperissä 30.5.1756 sotkumalaisen piian Helena Reijosen kanssa. Perhe asuu Vaiviossa vuoteen 1665 saakka. Tämän jälkeen he ovat muuttaneet kruununtilalle Kunnasniemi n:o 1. Mikko lienee syntynyt 1732 ja vaimo 1738. Kontiolahden rippikirjassa isäntäparina mainitaan Mikko Karjalainen ja Leena Reijonen ajanjaksolla 1781–98. Saman ajan Kontiolahden rippikirjassa itselliset ym. tilalla Kunnasniemi n:o 1 aikana 1781–98 isännän nimi Karjalainen on ylivedettynä. Vuoden 1775 tili- ja maakirjan mukaan Kunnasniemi n:o 1:n veroisäntä on Mikko Karjalainen. Saman ajanjakson Kontiolahden lastenkirjassa Kunnasniemi n:o 1:ssä asuu Mikko Karjalaisen ja Leena Reijosen perhe. Lasten syntymävuodet ovat välillä 1760– 1772, ja esimerkiksi vuonna 1769 syntyneen Mikon mainitaan syntyneen Kunnasniemellä ja hätäkastetun. Täten näiden asiakirjojen aikatiedot ovat ristiriitaisia, mutta perhe lienee asunut Kunnasniemellä ainakin 1770-luvun loppupuolelle. Perheen vaimon kuolemasta ei löydy merkintää. Vuonna 1788 Kunnasniemellä kuollut itsellisen vaimo Anna Reijonen lienee eri henkilö.

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Vuonna 1979 perustetun liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa. Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastusyhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

12

SUKUVIESTI 1· 2016

Liperin vihityissä Sotkuman talollinen leskimies Mikko Karjalainen avioituu 27.4.1793 käsämäläisen Anna Wänskän kanssa. Tässä kyseessä lienee sama Mikko kuin Kunnasniemellä. Aviopari saa lastenkirjan mukaan useita lapsia.

Mustoset saapuvat Edellä mainitun Samuel Mustosen (s. 1710) veljen Niilon kaksospojat Niilo Niilonpoika Mustonen ja Petrus eli Petter Niilonpoika Mustonen, syntyneet 1.7.1743 Sotkumassa, lähtevät rippikirjan mukaan kinkerien 1.9.1780 jälkeen Kunnasniemelle, molemmat perheineen. Heitä ei sen jälkeen enää Sotkuman kylällä näy missään merkinnöissä. Sitsinälän tila Sotkuma n:o 24 oli käynyt ahtaaksi, ja aikuisten poikien oli syytä lähteä uusille asuinsijoille perheineen. Kunnasniemen seutu olikin tuttu Samuel-sedän ajoilta. Voi olla myös, että Mustosilla oli ennestään eräpalstoja tai muita maaomistuksia sekä Kunnasniemellä että Kinahmonsaaressa. Kinahmonsaarihan oli asutettu Sotkuman tilattomien toimesta jo 1631 alkaen. Sukulaisuudella oli entisinäkin aikoina tärkeä merkitys. Sukulaisia autettiin aina. Mustosten sukulaisuudesta Kinahmonsaaren Savolaisiin ei kuitenkaan ole tietoa. Veljesten vaimot olivat Kontiolahden Aholan kylän Kettusia kuten oli ollut nyös isä-Niilon sisaren Kaarinan mies. Kettuset asuttivat myös Kunnasniemen taloja n:o 2 ja 3. Täten sukulaisuudella Mustosten ja Kettusten välillä oli varmaan oma merkityksensä. Veljesten yhtiömiehenä toimiminen Kunnasniemellä tai Kinahmonsaaressa oli myös mahdollista, tosin maakirjat eivät vahvista tätä vaihtoehtoa. Jatkuu seuraavassa numerossa

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi. Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi

Sukumme eilen, tänään ja huomenna!


Suomen elävää perintöä kootaan wikiluetteloon Museovirasto on avannut elävän perinnön wikiluettelon, jonka tarkoituksena on yhdessä erilaisten yhteisöjen kanssa koota tietoja ja esitellä laajasti elävää aineetonta kulttuuriperintöä Suomessa. Luettelon kokoaminen on osa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toimeenpanoa. Suomen tapa tehdä elävää perintöä näkyväksi Wikimediaa hyödyntäen on poikkeuksellisen avointa ja osallistavaa. Elävän aineettoman kulttuuriperinnön wikiluettelo on elävä asiakirja, jota täydennetään ja päivitetään jatkuvasti. Yhteisöt ja niiden harjoittamat elävät perinteet ovat keskeinen osa aineetonta kulttuuriperintöä koskevaa Unescon yleissopimusta. Siksi wikiluetteloon kohteita voivat ilmoittaa erilaiset elävän perinnön parissa toimivat yhteisöt, kuten yhdistykset ja harrastusryhmät. Luetteloon toivotaan runsaasti esimerkkejä eri puolilta Suomea, perinteisiä ja yllättäviäkin elävän perinteen ilmiöitä. Perinteet voivat liittyä esimerkiksi juhliin, ruokaan, käsitöihin, esittäviin taiteisiin, peleihin ja leikkeihin, luontoon tai suulliseen perinteeseen. Luettelossa voi esitellä myös hyviä elävän perinnön vaalimisen käytäntöjä, projekteja tai metodeja. Wikiluettelossa on jo joitakin esimerkkejä elävän perinnön kohteista, jollaisia luetteloon voi ilmoittaa. Luettelosta löytyvät esimerkiksi saunominen, juhannuksen vietto, kesäteatteri, pesäpallo, romanien lauluperinne ja saamelaisten käsityöt. Unescon yleissopimuksen tarkoituksena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön tunnistamista ja vaalimista. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 2013. Sopimuksen henki edellyttää, että yhteisöillä on keskeinen rooli aineetonta kulttuuriperintöä tunnistettaessa ja määriteltäessä. Luettelointi on yksi keskeinen työkalu elävän perinnön näkyväksi tekemisessä. Wikiluettelossa olevia kohteita voi myöhemmin ehdottaa kansalliseen elävän, aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, joka julkaistaan vuonna 2017. Tästä luettelosta on mahdollista hakea kohteita edelleen Unescon kansainvälisiin luetteloihin. Molemmista päättää opetus- ja kulttuuriministeriö. Elävän perinnön wikiluettelo: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi

Aineeton kulttuuriperintö Aineeton kulttuuriperintö on elävää perinnettä, joka on läsnä ihmisten arjessa ja joka yltää kaikkialle ihmisen toiminnan muotoihin. Se voi olla esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen elämän käytäntöjä, rituaaleja ja juhlamenoja tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä. Näiden pohjalta voi syntyä esineitä, erilaisia esittäviä ilmaisun muotoja tai vaikkapa ruokia ja leikkejä. Aineettomaan kulttuuriperintöön sisältyy ilmiöitä, jotka elävinä ja muuntuvina säilyvät sukupolvilta toiselle. Kulttuuriperintö on monimuotoista, ja se voi omaksua piirteitä niin naapurikylästä kuin maailman toiselta puoleltakin. Se saa voimansa yhteisöistä ja riippuu niistä, jotka siirtävät tietoa, taitoja ja tapoja eteenpäin. Yhteisöt itse määrittelevät elävän perintönsä arvon ja merkityksen. Aineeton kulttuuriperintö (Museoviraston verkkosivut): www.aineetonkulttuuriperinto.fi

SUKUVIESTI 1· 2016

13


KUULUTKO SUKUUNI tapahtuma 8.-9.10.2016 klo 10-17 (su klo 16) Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteessä Tennistie 1, 01370 Vantaa (lähellä Hiekkaharjun rautatieasemaa)

Ohjelmassa

Näyttelyosastoilla sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja eri puolilta Suomea, kolme yleisöluontoa kumpanakin tapahtumapäivänä, tietoiskuja, sukututkimusneuvontaa, valokuvanäyttelyn teemana ”Ammatteihin liittyvät asut” ja paljon muuta sukututkimus- ja sukuasiaa

Järjestelyissä mukana myös

Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalan Liitto

LISÄTIETOJA www.vantaanseudunsukututkijat.net tai Eeva Hasunen eeva.hasunen@welho.com puh. 040 539 3323 Tapahtumaan ja luennoille on vapaa sisäänpääsy


Haussa Vuoden kotiseututeos Suomessa julkaistaan joka vuosi runsaasti kotiseutukirjallisuutta, jota myös palkitaan vuosittain. Vuoden kotiseututeos -palkinto on Suomen Kotiseutuliiton jakama tunnustus, joka kannustaa kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuo näkyvyyttä hyvälle kotiseutukirjallisuudelle. Kotiseututeosten lähtökohtana on tyypillisesti paikkakunta, kaupunginosa tai kylä ja ne esittelevät seudun historiaa ja kulttuuriympäristöä sekä kertovat sukujen tarinoita. Vuoden kotiseututeos -kilpailuun voi osallistua kirja, joka on julkaistu palkitsemisvuonna tai sitä edeltävänä vuonna. Kirja tulee toimittaa ehdotuslomakkeen kanssa Kotiseutuliiton toimistoon aiemmista kilpailuvuosista poiketen jo 31. toukokuuta mennessä. Ehdotuslomakkeen voi tulostaa liiton kotisivuilta.

Vuoden kotiseututeos julkistetaan Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla lokakuun alussa. Ehdokkaita esitellään ennen Vuoden kotiseututeoksen valintaa Kotiseutuliiton kotisivuilla Kirjamakasiinissa, joka on uusien kotiseutukirjojen esittely- ja arviointisivusto. Mikäli kirjansa haluaa esille Kirjamakasiiniin ennen kilpailun voittajan valintaa, kannattaa ehdotukset toimittaa mahdollisimman pian, ei vasta viime hetkillä ennen määräaikaa.

Päivi Salonen valitsee voittajateoksen Kotiseutuliiton nimeämä raati valitsee ehdolla olevien teosten joukosta kilpailun finalistit. Lopullisen palkinnonsaajan päättää Kotiseutuliiton nimeämä valitsija.

Tampereen seudun sukututkimusseuran tammikuussa järjestämän Sukututkimuspäivän teemana oli tänä vuonna Kulke­ minen ja tiedonvälitys. Esitelmän ”Jalkaväensotilaat matkalla 30-vuotiseen sotaan. Aseet, asusteet ja matkanteko” aikana nähtiin historiaa elävöittävä Harmaasusien näytös.

Tänä vuonna valitsijana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen. Palkintoraatiin kuuluvat tietokirjailija Harri Turunen, kotiseutututkija Jouko Hannu, ministeri Raimo Sailas ja toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, joka toimii myös raadin puheenjohtajana. Finalistit valikoidaan vertailemalla ehdolla olevien teosten ulkoasua, kuvatarjontaa, taittoa, viimeistelyä, tekstien loogisuutta sekä miten sisältöaines on valittu ja toimitettu. Valintaan vaikuttaa myös tarjotun tiedon yleistettävyys sekä se, miten sisältö sijoitetaan laajempiin kokonaisuuksiin. Kotiseutukirjallisuudessa on tärkeää luotettavuus, paneutuminen ja informatiivisuus sekä paikallisten näkökulmien mukaan ottaminen. Hyvä kotiseututeos antaa tietoa niin entisille, nykyisille kuin uusille asukkaille. >> www.kotiseutuliitto.fi

Ryhmä esiintyy säännöllisesti erilaisissa yksityistilaisuuksissa, 1500-lukutapahtumissa sekä keskiaika-, viikinki- ja muinaismarkkinoilla hauskuuttaen ja säikyttäen. Näytöksen lisäksi esiintyjät esittelivät Harmaasudet ry:n toimintaa Sukututkimuspäivien näyttelyssä. >> www.harmaasudet.fi

SUKUVIESTI 1· 2016

15


Käsityön ja käsityöläisten tunnistaminen Suomen maaseudulla autonomisen ajan alussa Merja Uotila

Käsityö näkyi entisajan maaseudulla ja kaupungeissa kaikkialla – tehtiinhän tarvittavat tuotteet käsin ja käsityökaluin. Lähes jokainen osasi tehdä käsitöitä ja valmistaa tavaroita omaksi ja kotitaloutensa hyväksi. Myös muille tehtiin tuotteita, sillä talonpojille vahvistettiin oikeus tehdä myyntiä varten kotiteollisuustuotteita vuonna 1789. Mutta keitä sitten olivat ammattimaiset käsityötuotteiden tekijät, käsityöläiset ja miten heidät tunnistaa ja löytää lähteistä? Eräs keino on etsiä heitä alkuperäislähteistä otsikoiden hantverkare tai gärningsman alta. Esimerkiksi rippikirjoihin merkittiin yleensä oman otsikon yhteyteen käsityötaitoiset miehet näiden käsityöammateilla. Yleisnimikkeen ohella tai jopa tavallisemmin käsityöläisistä käytettiin suoraan ammattiin viittaavaa määrettä, kuten seppä, suutari, räätäli. Itse työntekoon pääsee käyttävissä olevilla lähteillä harvoin käsiksi, joten ammattinimikkeen käyttö jää käytännössä lähes ainoaksi välineeksi tunnistaa käsityöläinen. Käsityöläisnimike liittyi elinkeinoon ja ammattimaiseen työskentelyyn. Kun käsityön harjoittaja sai erityisen ammattinimikkeen, voidaan lähtökohtaisesti olettaa hänen tehneen tuotteita ammattimaisemmin, harjaantuneemmin, usein paremmin kuin muut. Käsityö ei kuitenkaan ollut pelkästään ammatti, vaan ammatti määritti myös ihmisen yhteiskunnallisen aseman. Ammatti oli enemmän kuin työ, jolla toimeentuloa haettiin. Kaikki käsityömäinen toiminta ei kuitenkaan synnyttänyt erityistä ammattinimikettä. Esimerkiksi langankehrääjät eivät olleet käsityöläisiä. Myöskään tervanpolttamista tai sahaamista ei pidetty erityisinä ammatteina. Rajanveto on kuitenkin ollut vaikeaa sekä aikalaisille että historiantutkijoille; toisinaan kirvesmiehiä ja mylläreitä on pidetty käsityöläisinä, toisinaan ei. Kaikki perinteisen käsityöalan harjoittajat eivät saaneet lähteisiin taidoistaan tai työstään kertovia ammattinimikkeitä. Osa jäi ilman käsityötitteliä, koska oli asiankuuluvampaan merkitä heidät jollain muulla määreellä. Esimerkiksi talonpoikaisesta sepästä käytettiin käsityöläisnimikettä vain harvoin, oli arvokkaampaa tulla rekisteröityä talonpojaksi. Lisäksi vi16

SUKUVIESTI 1· 2016

ranomaislähteet tehtiin maanomistuksen mukaan, ei ihmisten todellisten toimeentulon perusteella. Vastaavasti renki saatettiin yleisti tuntea käsityötaidoistaan – kuten hollolalaista Johan Eklundia luonnehdittiin taitavaksi kengäntekijäksi erään varkausjutun yhteydessä – mutta heitä ei välttämättä koskaan merkitty asiakirjoihin käsityöläisinä. Myöskään naisten harjoittamaa käsityötä ei katsottu ammattimaiseksi työksi, eikä naisista käytetty käsityöhön viittaavia nimikkeitä. Heidän toimintansa kuului kotitaloustöiden joukkoon, oli tuotteet tehty sitten itselle, perheen jäsenille tai korvausta vastaan muille. Näin ollen kutomataitoista naista ei kutsuttu kutojaksi, vaikka hänen voidaan todeta saaneen tuloja myymällä valmistamiaan kankaita asiakkaille. Voidaan siis todeta, että edes ammattinimikkeiden avulla ei päästä kaiken käsityön jäljille. Emme yksinkertaisesti tunnista kaikkia käsityötaitoisia henkilöitä. Paljon on kuitenkin tutkittavissa ja valtaosa ammattimaisista käsityöläisistä jää tutkijan ”haaviin”. Mutta miten jakaa nämä maaseudun käsityöläiset eri ryhmiin ja mitä tämä jaottelu merkitsi, se on jatkotarinan asia. Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöskirjaan Käsityöläinen kylä­ yhteisönsä jäsenenä. Prosopo­ grafinen analyysi Hollolan käsityö­ läisistä 1810–1840 (Jyväskylä studies in humanities 237, 2014).

Työn lopputulos, käsityönä syntynyt tuote, sai käsityön merkityksen vasta kun sille syntyi teollistumisen myötä vastapari – teollisuustuote. Kuvassa Säkkijärven kansallispuku, joka on kymenlaaksolaistyyppinen lämpimän punainen. Puvun mallina on ollut säkkijärveläinen kansanpuku 1800-luvun puolivälistä. Kuva: Saija Pelvas.


Rissasten rasat – Turjan tumput – Valtasten vanttuut

Sukulapaskilpailu

Hollolalainen Anne Riihinen teki lapaset norjalaisen mallin mukaan.

Nyt puikot heilumaan ja kaikki tekemään oman suvun näköisiä kädenlämmittimiä! Sukuseurojen keskusliitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto julistavat sukulapaskilpailun kaikille Sukuseurojen keskusliiton ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liiton jäsensukuseurojen jäsenille. Kilpailun tavoitteena on innostaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omalle suvulle nimikkolapaset, jotka ilmentävät suvun ominaispiirteitä. Tehtävänä on valmistaa aikuisten kokoa olevat lapaset, joissa malli on uusi ja osallistujan suunnittelema, tekniikka ja materiaali ovat vapaasti valittavissa. Lisätiedot: Sukuseurojen keskusliitto, toimisto@suvut.fi tai puh.(09) 4369 9450 ja Karjalan Liitto, toimisto@karjalanliitto.fi tai puh. (09) 7288 170 Kilpailutöiden tulee olla 26.9.2016 mennessä Sukuseurojen Keskusliitossa, Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo.

1. Merkitse paketin sisältö: kilpailulapaset 2. Kiinnitä työhön lappu, jossa nimimerkki. 3. Kirjoita erilliselle paperille nimimerkki ja sukuseuran nimi sekä lyhyt tarina lapasista ja miten niissä kuvastuu osallistujan suku. 4. Liitä mukaan suljettu kirjekuori, jonka päällä nimimerkki ja sisällä: nimimerkki, osallistujan nimi ja yhteys­tiedot: puhelin, sähköposti ja lapasten palautusosoite, sekä tekijän ikä sekä lyhyesti suku- ja käsityöharrastuksesta. Kilpailuraadin jäsenet: Toiminnanjohtaja Satu Hallenberg, Karjalan Liitto, Sukuviesti-lehden asiantuntijaneuvoston jäsen Kirsti Kesälä-Lundahl, Sukuseurojen Keskusliitto ja toiminnnanjohtaja Virve Pajunen, Taito Pirkanmaa ry. Parhaat palkitaan kunniakirjoilla sekä kirja- ja materiaalipalkinnoilla 8.10.2016 Vantaalla Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä.

SUKUVIESTI 1· 2016

17


Miten tunnistaa metsäsuomalaisten suomalainen alkuperä

”NÄYTTÄÄ SILTÄ” Veijo Saloheimo   Osa 2/2

Muutto Suomesta länteen: lähtöalueet ja aikajärjestys Vertaamalla 1500-luvun autioluetteloiden, 1600-luvun lyhennysluetteloiden ja väenottorullien sisältöä Ruotsin lähteistä poimittuihin nimiin kertyi metsäsuomalaisten kotipaikkatietoja 1430 tapausta. Näistä periytyy 198 ajalta ennen Nuijasotaa, 439 vuosilta 1597–1610, 1610-luvulta 175, 609 vuosilta 1620– 50 ja sen jälkeen 66 nimeä. Muutto tyrehtyi osittain Ruotsissa heränneeseen holtittoman tulomuuton vastustukseen. Muuttorytmi vaihteli alueittain. Viipurin-Karjalasta muutto alkoi 1610-luvulla, huipentui sitten ja tyrehtyi Kaarle X Kustaan aikana. Yhteensä kertyi 59 karjalaisperhettä, joista Ruokolahdelta 22, kahdeksan Jääskestä, molemmat vuotta 1617 edeltäneeltä itärajalta, sekä viisi Säkkijärven rannikkopitäjästä. Hämeen muutto alkoi varhain 1500-luvulla, ja vain osa kuului metsäsuomalaisiin. Näistä 37 tapauksesta lähti Sysmästä kuusi, Jämsästä ja Hauholta neljä perhettä. Sysmä ja Jämsä ovat Keski-Suomen uudisasutusalueen rajalla. Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan luvut ovat vielä niukemmat. Satakunnasta voidaan Längelmäki, Orivesi ja Sahalahti ehkä laskea metsäsuomalaisten lähtöalueeseen. Niistä lähti yhteensä neljä perhettä, ja muut kuuluvat muunlaisiin muuttajiin. Pohjanmaalla erottuu kaksi painopistettä, ensin 1570-luku ja sitten 1610-luku. Haapajärveltä lähti viisi ja Kokkolan suurpitäjästä neljä perhettä. Hallanaran Keski-Pohjanmaan uudisasukkaat kokivat kaiketi 1570-luvulla katovuosia, ja Pohjois-Pohjanmaa kävi tuhoisaa sissisotaa vienalaisten kanssa, jotka pitivät vielä Oulun seutua omanaan. Sota uusiutui 1610-luvulla samoin seurauksin ainakin Kainuussa. Oulusta lähti 12, Kiimingistä 10, Tervolasta seitsemän sekä Kalajoelta ja Limingasta kuusi perhettä. Keski-Suomesta kertyi 191 muuttajaa, joista enemmistö 85 Nuijasodan ja katovuosien ajalta 1597–1603. Se kertoo Nuijasodan jälkeisestä paosta. Suurvalta18

SUKUVIESTI 1· 2016

ajan alkuvuosikymmeninä lähti 60 perhettä. Laukaa menetti 31, pieni Vesanto 19, Viitasaari 15, Pihtipudas ja Ruovesi 13 asukasta. Silloisen Rautalammin neljänneksistä menetti Laukaa 50, Rautalampi 48, Viitasaari 37 ja Saarijärvi 12 asukasta. Silloisen Ruoveden menetys oli 48, joista 15 Keuruulta ja 13 nykyiseltä Ruovedeltä. Savosta löytyi 1017 muuttajaa, joista 487 vuosilta 1621–55, vuosisadanvaihteesta 318 ja ennen Nuijasotaa 117. Näistä oli 25 Rantasalmelta, 15 Mikkelistä ja 15 Juvalta. Rantasalmi ja Juva tunnetaan keskiaikaisesta raudantuotannosta. Nuijasodan verilöyly Kenkäveron pappilan pelloilla kuvastuvat Mikkelin menetyksinä vuosina 1597–1603. 1610-luvulla tuntuu muutto Ruotsiin vain Suur-Savossa: Mikkelissä ja Kangasniemellä, mutta ei Täyssinän rauhan rajalla Itä- ja Pohjois-Savossa. Poismuutto huipentui väenottojen takia 1620- ja 1630-luvuilla. Väenottokarkurit hakivat vapaampia oloja idässä ja etelässä Käkisalmen läänissä, Inkerinmaalla ja Baltiassa, joista ei otettu sotaväkeä, mutta myös lännessä. Tänä kautena tuli enemmistö Pieksämäeltä, Säämingistä ja Pohjois-Savosta. 1600-luvun loppupuolen luvut johtavat osin harhaan, koska ne on saatu sukunimineen pääosin Ruotsin lähteistä. Muutto lienee sattunut aikaisemmin. Kokonaisuudessaan on Savolla muuton johtoasema. Se on itsestään selvää. Heitä kutsuttiin ensimmäisinä Ruotsiin kaskitalouden ja raudanteon taitajina, ja liike jatkui spontaanisti verokuormaa ja väenottoja karkuun. Eräs tekijä oli myös savolaisten korkea syntyvyys, joka täytti pian väkilukuun syntyneet aukot. Rautalampi on nauttinut mainetta keskeisenä poismuuton seutuna, mutta näiden lukujen valossa jää sen osuus noin 15 prosenttiin savolaisten luvusta. Sen ymmärtää helposti. Keski-Suomi asutettiin 1500-luvulla eikä siellä ollut liikaväestöä. Sama koskee Pohjanmaan ”larvamaita”. Vesannon korkea panos yllättää: kymmenkunta taloa lähetti kymmeniä miehiä, joskin usean vuosikymmenen mittaan.


TUNNISTETTU MUUTTO SUOMEN ERI ALUEILTA RUOTSIIN VUOSINA 1570–1670

Ruotsin tuloalueet ja tulomuuton alueittainen rytmi Ruotsin lähteistä kertyi nimiä enemmän kuin Suomea koskevista asiakirjoista, koska Ruotsin materiaaliin jäi

tunnistamattomia nimiä. Tämä koskee etenkin eteläisiä maakuntia, joihin muutto alkoi ensin. koko lukumäärästä 1660 kuuluu 484 Värmlantiin, 312 Taalainmaahan, 292 Västmanlantiin, 157 Gästriklantiin, 112 SUKUVIESTI 1· 2016

19


Medelpadiin, 76 Närkeen, 68 Ångermanlantiin ja Uplantiin, 58 Hälsinglantiin sekä 10 Södermanlantiin. Pelkkä Ruotsi jäi 24 muuttajan tulo-paikan määritteeksi. Norjassa mainittiin ensimmäisen kerran 16 ja Delawaressa noin 20 muuttajaa, mutta nämäkin pysähtyivät Ruotsissa, kenties sukupolven yli. Gästriklanti toimi eräänlaisena etappina: 12 muuttajan sanottiin olleen välillä siellä. Ockelbosta mainittiin 57 nimeä, joista 40 savolaista, neljä keskisuomalaista ja pohjalaista sekä yhdeksän tunnistamatonta. Järbossa kirjattiin 14 savolaista, mutta enemmistö 18 tunnistamattomia. Sama koski Torsåkeria: 25 suomalaisesta tuli viisi Savosta ja yksi Länsi-Suomesta. Muutto alkoi 1570-luvulla, huipentui vuosisadanvaihteessa ja jatkui 1630-luvulle. Taalainmaalla oli suurin ryhmä 70 Nåsissa, Svärdsjössä Gästriklannin rajalla 50, Bergslagenin Grangärdessä 36, Norrbärkessä 31 pohjoisessa Orsassa 29 ja Hamrassa 13. Muutto oli vähän myöhempää kuin Gästriklannissa ja huipentui vuosisadan vaihteessa ainakin Bergslagenissa ja Svärdsjössä, mutta viidesosa tuli vasta 1630-luvulla esim. Nåsiin ja Orsaan. Hälsinglannista tapasi Richard Gothe yhteensä 38 tulokasta, ja myöhemmät vertailut paljastivat 22 muuta. Heistä asui Hasselassa 18, Arbråssa ja Bollnäsissä yhdeksän, Bergsjössä kuusi, Alftassa ja Färilassa kuusi, Bjuråkerissa kaksi sekä Artevikissa, Hanebossa ja Järkärnassa yksi. Näistä voin tunnistaa 50 nimeä: Hasselasta 17 sekä Arbråsta ja Bollnäsistä kuusi tulokasta. Näistä oli 16 Suur-Savosta, 17 Pien-Savosta, Suur-Rautalammilta yhdeksän, Ruovedeltä kolme ja Pohjanmaalta neljä nimeä. Lisäksi mainittiin nuo viisi hämäläistä. Medelpadista löysi Gothe 57 ja myöhemmät tutkijat 55 tulokasta: Torpista 27, Stödestä 24, Borgsjöstä 18, Attmarista yhdeksän, Lidenistä seitsemän, Sättnasta ja Härnösandista kuusi sekä Haveröstä ja Selångerista yhden. Näistä voi tunnistaa 39, enimmäkseen savolaisia: 51 Suur- ja 25 Pien-Savosta, lisäksi 12 Rautalammilta, seitsemän Pohjanmaalta, neljä Karjalasta ja yhden Hämeestä. Ångermanlantiin näyttää tulleen 74 suomalaista, joista Viksjöhön 11, Fjällsjöhön kymmenen, Vibyggråhon kahdeksan, Graningeen, Högsjöhön ja Ramseleen kuusi, Anundsjöhön, Arnäsiin ja Gundmundråhon kolme, Ediin, Junseleen, Sidensjöhön ja Ytterlannäsiin kaksi sekä Edseleen, Helgumiin, Solettaan Sollefteåhon, Ullångeriin ja Örebäckiin yksi. Savon rullissa mainittiin lisäksi kolme Härnösandiin ja Ångermanlantiin karannutta. Suur-Savosta näyttää tulleen 29, Pien-Savosta 20, Rautalammilta yhdeksän ja Pohjanmaalta neljä. 20

SUKUVIESTI 1· 2016

Västerbottenista Gothe löysi vain neljä suoraan Suomesta tullutta. Lyckselen Örträskiin tuli ennen mainittu kemiläinen Juho Vilpunpoika Hiltunen ja Nordmalingiin kaksi mikkeliläistä. Savosta karkasi ”Pohjoispohjaan” yhdeksän, joita ei ole tunnistettu Ruotsista. ”Pohjoispohja” merkitsi muinoin SuurSavossa myös Pohjois-Savoa, mutta näiden luetteloiden merkinnät viittaavat Ruotsiin. Mikäli Gotheen on luottamista, perustui Jämtlannin suomalaisasutus toisen polven väkeen. Siksi se ei kuulu tässä käsiteltäviin alueisiin. Kokonaisuutena näyttävät Norrlannin rannikon suomalaiset tulleen pääosin Savosta. Suur-Mikkeli oli 42 tulokkaan synnyinseutuna, Pieksämäki ja etenkin sen tytärpitäjä Kangasniemi 26, Juva 19, Itä-Savo Puumalasta Rantasalmelle 37, Pohjois-Savo 14, Rautalampi kuusi, Laukaa 11, Viitasaari ja Häme seitsemän, Ruovesi kolme jaa Pohjanmaa 12. Tunnistamatta jäi 38 tulokasta. Ennen Nuijasotaa näyttää tulleen 25 perhettä, joista yhdeksän Hälsinglantiin ja Medelpadiin ja seitsemän Ångermanlantiin. Nuijasodan ja nälkävuosien ajamina ilmestyi sitten vuoteen 1610 mennessä 89 tulokasta, joista puolet Medelpadiin. Vuosina 1611–50 kertyi 129 tulokasta eli yli 30 vuosikymmenessä. Liike oli edelleen vilkkainta Medelpadissa, jossa suomalaiset asuttivat ohuen ranta-asutuksen takaisia erämaita – esim. Viksjö parinkymmenen kilometrin päässä rannikosta sai heistä ensimmäiset asukkaansa. Tätä joukkoa vahvistivat 1630-luvun alun väenottokarkurit. Gothe pitää eräänä muuttovoimana 1640-luvun alun katovuosia, mutta se ei näy luvuissa. Muutto päinvastoin tyrehtyi sillä vuosikymmenellä osin myös väenoton muututtua talojen vastuulle. Uusia suomalaisia ei juuri ilmestynyt Norrlantiin vuoden 1650 jälkeen. Tieto suomalaisten kohtelun muuttumisesta kiiri kai Suomeen, ja Käkisalmen lääni, Inkeri ja Baltia imivät Savon väestöpaineen minimiinsä. Etelässä lienee Närke ja Tiveden ollut vanhin tuloseutu, Bergslagenin eteläportti. Lähteiden mukaan muutto sinne tapahtui vuosina 1550–1590. Pelkät etunimet estävät tunnistamisen, mutta isännimet viittaavat Savoon. Tunnistettuja kertyi 25, joista mikkeliläisiä seitsemän, rantasalmelaisia viisi, juvalaisia kolme, sääminkiläisiä kaksi, yksi Sulkavalta, Kerimäeltä ja Kuopiosta sekä Keuruulta, Alavudelta, Haukiputaalta, Kiimingistä ja Oulun läänin Pyhäjärveltä. Råbyn Räsebolliin tuli samana vuonna 1577 Lauri Laurinpoika Halonen ja Olli Pekanpoika Rastoinen Juvan Koikkalasta sekä likeisestä Pitkälahdesta Niilo Maunonpoika Noponen.41


SUOMALAISTEN TULOKKAIDEN LUKUMÄÄRÄISET SUHTEET RUOTSIN MAAKUNNISSA JA HEIDÄN JAKAUMANSA LÄHTÖALUEITTAIN

SUKUVIESTI 1· 2016

21


Västmanlannin tulomuutto huipentui kahdesti. Vuosisadanvaihteessa 1597–1603 tuli sinne 77 suomalaista, 1620-luvulla 55 sekä 1630-luvulla 124. Aikamäärät voivat olla hieman myöhäisiä, sillä tunnistamattomat kirjattiin kaiketi muutama vuosi tulon jälkeen. Suurin ryhmä 117 kertyi Grythyttaan, jonne kertyi vuoden 1630 tienoissa 65 tulokasta. Ljusnarsbergiin tuli 62, joista 20 vuosisadanvaihteessa., Noraan 28 ja Ramsbergiin 25 Grythyttaan tuli 30 suursavolaista, 20 itäsavolaista, ja 35 jäi tunnistamatta. Ljusnarsbergiin kertyi 24 Suur-Savosta, 13 Itä-Savosta ja 12 Keski-Suomesta. Uusista noralaisista oli 14 suursavolaista ja neljä keskisuomalaista. Värmlannin 483 tunnistetusta tulokkaasta tuli vuosisadanvaihteessa 119, 1620-luvulla 113 ja 1630-luvulla 85. Tulomuutto näyttää jatkuneen ohi vuoden 1650, mutta se voi johtua myös ”myöhäisistä” merkinnöistä. Koko määrästä sai Östmark 71, Gräsmark 49, Lekvattnet 36, Gunnarskog ja Södra Finnskoga 29 sekä Brunskog 24 tulokasta. Tulo huipentui Lekvattnetissa, Östmarkissa ja Södra Finnskogassa vuosisadan vaihteessa, Brunskogissa, Gunnarskogissa ja Gräsmarkissa 1620-luvulla. Lounaassa sai Glava enimmät suomalaisensa 1630-luvulla, Karlanda vähän sitä ennen. Suur-Savo oli Värmlanninkin vahvin ”asuttaja” noin 230 ja seuraavana Itä-Savo 80 nimineen. Keski-Suomesta näyttää tulleen 32, Pohjois-Savosta 41, Pohjanmaalta 27 ja Viipurin-Karjalasta 19 perhettä. Suursavolaiset olivat enemmistönä Östmarkissa, Gunnarskogissa ja Lekvattnetissa sekä suurin ryhmä muuallakin.

Uutta kotiseutua etsimässä Matka Suomesta Ruotsiin sisälsi joskus erisuuntaisia vaiheita. Matti Pentinpoika Akkanen lähti Säämingin Kosolasta vuonna 1629, pantiin vuonna 1631 maakirjaan Kurkijoen Vätikässä, ja Gothe tapasi hänet Stöden Lillhullsjössä.42 Yrjö Karjalainen katosi Ristiinan Kiialasta vuonna 1627 ja asui Raudun Vehmaisissa 1651. Lindahl mainitsee hänen poikansa Matin Brunskogin Bjurbäckenissä.43 Juuso Jaakonpoika Hämäläinen katosi Iisalmesta vuonna 1628, maksoi maaveroa Hiitolassa vuonna 1631 ja tavattiin sittemmin Gräsmarkin Tiskaretjärnillä.44 Lauri Ollinpoika Kärkkäinen lähti Suonnejoen Hietaisista vuonna 1627, asui Paltamon Mies-lahdessa 1654 ja Älvdalenissa 1666. Hänen tyttärensä Vappu merkittiin vuonna 1686 Norjassa Riisbergetillä.45 Heikki Sikanen muutti Säämingistä vuonna 1628, näkyi 1637 Nurmeksessa ja asui vuonna 1664 Östmar22

SUKUVIESTI 1· 2016

kin Södra Röjdåsenilla. Matti Luttinen, Amerikanmatkaaja, ei näy Ruotsin lähteissä, mutta merkittiin vuonna 1646 Nurmeksessa maakirjaan. Hän lienee lähtöisin suvun kantapaikasta Varkauden Luttilasta.46 Heikki Paavonpoika Hämäläinen vaelsi päinvastaiseen suuntaan. Hänet merkittiin rutiköyhäksi vuonna 1628 Juvalla Vehkamäen kymmeneksessä, joutui nihdiksi ja karkasi Riiasta samana vuonna, maksoi henkirahaa vuonna 1635 Nåsin Säfsnäsissä ja 1643 Inkerinmaalla Tuuterin Pekkalassa.47 Siilinjärven Hakkaralasta lähtenyt Jaakko Ollinpoika asui vuonna 1632 Lindes-bergin Vintermossenissa, mutta maksoi henkirahaa 1643 Inkereen Kormelitsossa.48 Olli Ollinpoika Hyttinen muutti vuonna 1601 Mikkelin Mälkilästä Grangärden Nitteniin ja 1638 sieltä Inkerinmaalle.49 Eräät merkinnät viittaavat yritykseen salata matkan oikea tavoite. Leppävirran kirkkoherra merkitsi kotalahtelaisen Olli Laurinpoika Itkosen menneen vuonna 1629 Kainuuseen ja väenottajat 1630 karanneeksi Venäjälle. Vuonna 1647 hän oli Ölmen käräjillä Lomnäsin asukkaana.50 Sääminkiläisen Mauno Ollinpoika Jyrkisen sanottiin vuonna 1608 muuttaneen Venäjälle, mutta Gothe tapasi hänet Ytterlannäsin Kinsjöllä. Samoin sanottiin Pekka Antinpoika Sokkasen lähteneen vuonna 1628 Pieksämäeltä Venäjälle – hän asui vuonna 1639 Lekvattnetissa. Pekka Huuskonen muutti ennen vuotta 1580 Vesannon Sonkarinsaaresra Orsan Råsundabergiin ja palasi Suoneen ennen vuotta 1636. Lauri Hannunpoika väisti väenottoa vuonna 1639 Sysmän Putkijärveltä Kopparbergiin, mutta palasi pian kotiin.51 Paavo Pekanpoika Kumpulaisen sanottiin karanneen väenotosta Joroisista vuonna 1640 Inkerinmaalle. Hän maksoi henkirahaa vuonna 1646 Badelundan Hambolissa. Sama koski sääminkiläistä Paavo Jaakonpoika Lajusta. Hän maksoi karjaveroa jo vuonna 1632 Inkerin sijasta Lindesbergin Vintermossenilla. Lauri Antinpoika Mannisen sanottiin karanneen vuonna 1630 Pieksämäeltä Tuuteriin. Hänet kirjattiin vuonna 1671 Lekvattnetin Spettungenissa.52 Erkki Matinpoika Poutiainen väisti väenottoa vuonna 1630 Rantasalmella ja meni muka Inkerinmaalle, mutta eli jo vuonna 1631 Svansjön Hofdalissa. Vuonna 1640 hänet tavattiin Hasselan Fagernäsistä. Heikki Heikinpoika Rännaren sanottiin vuonna 1600 karanneen Sulkavan Iitlahdesta Käkisalmeen. Hän asui vuonna 1646 Tivedin Ondanessa.53 Metsäsuomalaiset tunnettiin Ruotsissa liikkuvana väkenä, joka haki parempia elinehtoja lähinnä lännestä. Käsillä olevasta aineistosta viittaa 29 nimeä tähän liikkeeseen. Olli Matinpoika Eronen lähti Rantasalmen Syväisistä vuonna 1633, mainittiin 1643 Grythyttan


TUNNISTETTUJA SUOMALAISIA POHJANLAHDEN LÄNSIRANNIKON PITÄJISSÄ VUOSINA 1570–1670

Björkskogsnäsissä ja 1649 Nordmalingin Mullsjöllä. Heikki Antinpoika Hakulinen lähti vuonna 1623 Puu-

malan Vesiniemestä, asui Brunskogin Humsjöllä 1625 ja Grangärden Norre Hörkenissä 1629. Heikki OllinSUKUVIESTI 1· 2016

23


poika Halttunen lähti vuonna 1628 Sulkavan Ruokoniemestä Arbråhon ja sieltä Svärdsjön Mörtsjölle.54 Pekka Laurinpoika Heinonen väisti vuonna 1630 väenottoa Mikkelin Vatilasta ”Norrbotteniin”. Hänet mainitaan vuonna 1636 seppänä Gräsmarkin Långtjärnissä ja 1650 Grangärdessä. Antti Juhonpoika Hotakka lähti vuonna 1601 Virtasalmen Hällinmäestä ja hänen kaimansa 1621. Kaiketi tämä nuorempi asui Vibyggrån Västermarkissa 1647 ja Östmarkin Arnsjöllä 1654.55 Pekka Pekanpoika Ikonen karkasi verorästejään vuonna 1633 Kangasniemen Kutemajärveltä, asui 1666 Gräsmarkin Långtjärnissä ja 1677 Östmarkin Millmarkissa, sedimenttipohjaisella rintamaalla eikä metsässä moreenimaalla. Tuomas Mikonpoika Manninen lähti vuonna 1630 Kangasniemen Mannilasta, asui 1636 Nåsin Hånissa ja 1644 Älvdalin Elfsjöllä. Olli Ollinpoika Mulkainen merkittiin autioksi 1601 Virtasalmen Hällinmäessä, asui Östmarkissa 1625 ja Hillen Björkessä 1641.56 Antti Simonpoika Inkinen lähti vuonna 1628 Juvan Inkilästä. Hänet mainittiin vuonna 1630 Norrbärken Kesslingessä, 1647 Brunskogin Slobyssä sekä 1647 Karlandan Östra Mörtsnäsissä. Sihvo Pekanpoika kankainen katosi vuonna 1627 Puumalasta, mainittiin 1636 Nåsin Gällingenissä ja 1647 Gunnarskogin Mangenissa.57 Heikki Antinpoika Karhunen merkittiin vuonna 1580 autioksi Rantasalmen kirkonkylässä, mainittiin Tivedin Kavlebronissa 1597 ja 1623 Järbon Vikåsenilla. Niilo Niilonpoika tuli vuonna 1630 Hirvensalmen Ripattilasta Tivedeniin ja jatkoi 1646 Näsrämmeniin.58 Juho Maunonpoika Lapveteläinen merkittiin vuonna 1627 ja 1637 autioksi Puumalassa. Hän asui vuonna 1640 Ramsbergin Håkonsbodassa ja 1651 Arbrån Galvenissa. Tässä voi olla kysymys myös kaimaksista.59 Rantasalmen Tuusmäestä lähti ehkä kaksi Pekka Niilonpoika Nissistä, toinen vuonna 1597 ja toinen 1601. Toinen asui vuonna 1638 Borgsjön Grundsjöllä ja molemmat 1640 Grythyttassa, toinen Sävsjöllä ja toinen Lönahöjdenillä.60 Sihvo Pekanpoika Multia lähti vuonna 1635 Lappeen Parolasta ja asui 1649 Gunnarskogin Tinnhöjdenillä ja 1650 Grangärdessä. Pekka Laurinpoika Oranen katosi vuonna 1614 Kangasniemen Oralasta, näkyi 1619 Noran Kallernäsetissä ja 1654 Lekvattnetissa.61 Heikki Laurinpoika Pylvänäinen väisti vuonna 1630 väenottoa Kangasniemen Pylvänälästä ”Ångermanlantiin”. Hänet tavattiin Borgsjön Oxsjöllä 1633 ja Nåsin Drafsenissa 1636. Lauri Antinpoika Pynnonen muutti vuonna 1636 Gräsmarkiin ja sieltä 1650 Orsaan.62 Tuomas Ollinpoika Redsven merkittiin autioksi vuonna 1601 Kerimäen Haapalassa. Hän eli 1620 Borg24

SUKUVIESTI 1· 2016

TUNNISTETTUJA SUOMALAISIA KESKI-RUOTSIN PITÄJISSÄ VUOSINA 1750–1670

sjön Råsjöllä ja 1650 Norrbärken Kättslingsbergetillä. Niilo Laurinpoika Rynkäinen katosi vuona 1633 Mikkeli Harjumaasta. Hänet mainittiin vuonna 1640 sekä Ramsbergin Koorbergetillä että Ljustorpin Laxsjössä.63 Taneli Ollinpoika Suutari lähti vuonna 1636 Ruokolahden Tattarniemestä, asui vuona 1646 Nordmalingin Mullsjöllä ja 1647 Svärdsjön Håpbornskogenissa. Lauri Matinpoika Toivonen merkittiin autioksi vuona 1601 Mäntyharjun Toivolassa. Hänet mainittiin vuonna 1620 Ockelbon Björnmossassa ja 1628 Järbon Vikåsenilla.64


Olli Heikinpoika Vilhunen merkittiin autioksi vuonna 1601 Multialla. Hän muutti Noran Timansbergiin ja jatkoi 1630 Södra Finnskogan Skråckarbergetille. Hänen veljensä Antti lähti hänen kanssaan Multialta ja pysähtyi Ljusnarsbergiin ennen tuloaan Södra Finnskogaan.65 Heikki Laurinpoika Ylönen väisti verorästejään vuonna 1633 Kangasniemen Kutemajärveltä. Hän eli vuonna 1636 Rättvikissä ja 1652 Norjassa Skedmoen Elnesissä. Pekka Pekanpoika Ylönen lähti vuon-

na 1614 samasta kylästä, eli vuona 1621 Ullångerin Gårdsjöllä ja 1635 Säterin Kopparslagarehyttanissa.66 Vitsandiin päätyi Paavo Vaissinen, joka jäi autioksi vuonna 1576 Mikkelin Mälkilässä ja pysähtyi välillä Gästriklannissa. Häntä seurasi Heikki Kurkinen, jonka talo jäi autioksi vuonna 1597 Rantasalmen Kurkelasssa ja Heikki eli muutaman vuoden Lindesbergissä.67 Näistä 29 tapauksesta kulki 12 länteen, neljä paluusuuntaan itään, seitsemän etelään ja yhtä monta pohjoiseen. Eteläinen suunta vallitsi myös siinä väenottoSUKUVIESTI 1· 2016

25


karkurien joukossa, joiden sanottiin karanneen Norrlannin rannikkoseutuihin. Tämä vahvistaa Maud Wedinin ja Gabriel Bladhin havaintoa pohjoisesta etelään suuntautuneesta muutosta. Liikkuvuus ei kuitenkaan ollut samansuuntaista, vaan eräät hakivat ”onneaan” eri tahoilta. Tästä lukumäärästä ei kuitenkaan vetää määrällisiä johtopäätöksiä. Vahvin virta veti idästä länteen.

Norjaan ja Amerikkaan Aineistossa on 22 nimeä, jotka mainitaan vain suomalaisissa ja norjalaisissa lähteissä, mutta ei ruotsalaisissa. Yksi heistä Martti Antinpoika Viitasaaren Vuoskoskelta, mainittiin vuonna 1640 karanneeksi väenotosta suoraan Norjaan.68 Koko tästä joukosta tuli Suur-Savosta 11, Itä-Savosta neljä, Keski-Suomesta kolme ViipurinKarjalasta kaksi sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalta yksi kummastakin. He vaelsivat sinne pääosin vuosien 1625–1640 välillä, siis silloin kun Ruotsin metsät olivat saaneet kylliksi suomalaisia. Enimmät lienevät pysähtyneet välillä Ruotsissa, mutta jääneet siellä kirjaamatta. Amerikan-laivaan päätyi 41 tässä mainittua henkeä. Heistä en ole tavannut 21 nimeä Ruotsista. Olli Erkinpoika Räsänen kaihtoi väenottoa Rantasalmella ja hänen sanottiin karanneen Inkerin-maalle, mutta Ilmonen kirjaa hänet Delawaresta. Antti Juhonpoika Oravainen näkyy Stebbins Craigin matkustajalistalla.69 Hänen todennäköinen isänsä Juho Oravainen katosi vuonna 1611 Viipurin läänin Uudeltakirkolta ja asui 1637 Käkisalmen läänissä Kurkijoella.70 Virginia Schultz kyseli syksyllä 2006 Matti ”Lutuisen” poikaa. Nimi lienee ollut ”Luttinen”. Matti pantiin maakirjaan Nurmeksen kirkonkylässä vuonna 1646 ja lienee ollut alkuaan Varkauden Luttilasta.71 Eräs Amerikan-matkaaja Mauno Antinpoika herätti keskustelua vuonna 2006 presidentti George W. Bushin esi-isänä. Mauno tuli vuonna 1640 Delawareen Ruotsista, asettui Finlandin kylään ja antoi tilalleen nimen Silleryd. Se muistuttaa ”Sillerudia”, jonka niminen pitäjä on Karlstadin länsipuolella. Sinne tuli eräs Anders Haltuin, ja samanniminen mies lähti vuonna 1633 silloisen Juvan, sittemmin Sulkavan Halttulasta. Tämä Antti oli ainoa sen etunimen haltija, joka tuli Sillerudiin ja oli todennäköisesti Amerikan-matkalainen Maunon isä. 72

Mitä jää käteen? Edellä on yritetty tarkastella ruotsalaisten sukututkijain tulosten ja suomalaisten lähteiden valossa metsäsuomalaisten alkuperää tapaus tapaukselta. Menetelmässä on monta epävarmaa tekijää, ennen kaikkea etunimien niukka valikoima: lähteissä on liian monta Paavo An26

SUKUVIESTI 1· 2016

tinpoikaa jne. Harvinaisemmat yhdistelmät puuttuvat vastapuolen valikoimasta kokonaan tai sallitussa aikajärjestyksessä. Aivan varmasti myös osa lähtijöistä ja osa tulokkaista puuttuu lähteistä. Lähtö- ja tulopaikkojen tiedot eivät kohtaa toisiaan mainituista syistä. Voimme kuitenkin todeta, miten olosuhteet Suomessa lisäsivät tai vähensivät poismuuttoa. Suur-Savo nousee keskeiseksi lähtöalueeksi tiheimmin asuttuna. Rautalampi on nauttinut mainetta tärkeimpänä metsäsuomalaisten lähtöalueena, mutta se periytyy ajalta, jolloin pääosa Keski-Suomea kuului siihen: kirkolta oli pitäjän itärajaan Tallivirrassa 200 metriä, länsirajaan Kyyjärvellä 200 kilometriä. Rautalammin osuus jää perinteistä kuvaa kalpeammaksi. Merkittävä on myös itäsavolaisten osuus tässä liikkeessä. Heillä oli lyhempi matka Käkisalmen lääniin, jossa myös oli kaski- ja tervasmetsiä käytettäväksi. Mutta moni lienee valinnut hankalamman tien harhauttaakseen viranomaisia vaatimuksineen. Länsi saattoi myös tuntua turvallisemmalta kuin itä. Venäjä, sen outo kulttuuri ja vuosisatainen uhka pelottivat enemmän kuin Ruotsin metsät. Länsirajan takana uhkasi tosin toinen vihollinen Tanska-Norja, mutta metsäsuomalaisille se lupasi suojaa Ruotsin viranomaisilta, jopa tilaisuuden osoittaa uskollisuutta uudelle esivallalle. Useat Norjaan muuttaneet metsäsuomalaiset toimivat sotavuosina 1655–60 ja 1675–77 Tanskan armeijan tiedustelijoina.73 Kokonaisuutena merkitsee muutto Suomesta Ruotsiin vain murto-osan koko liikkuvuudesta 1500- ja 1600-luvuilla. Muutto Viipurin läänistä vuosina 1540– 1620 suuntautui pääosin Käki-salmen lääniin ja Inkerinmaalle, mutta myös Keski-Savoon, ja vain viisi tunnistettua Ruotsiin. Ennen vuotta 1623 muutti 623 perhettä Viipurin-Karjalasta Inkerinmaalle, 400 Käkisalmen lääniin, 250 Savoon ja 120 muualle Suomeen. Mahdolliset Ruotsiin-muuttajat jäivät viiteen promilleen koko joukosta.74 Vuoden 1620 jälkeen ViipurinKarjalasta lähti yli 3740 perhettä, joista liki 1700 Inkerinmaalle, 1240 Käkisalmen lääniin ja epälukuinen määrä Baltiaan. Ruotsin osuus pysyi samana puolena prosenttina. Savon liikkuvuutta ennen vuotta 1620 ei ole vielä tarkoin mitattu. Kauko Pirinen laski Savosta suurRautalammille muuttaneita 114 sukua, suur-Ruovedelle 65, Etelä-Pohjanmaalle 40, Pohjois-Pohjanmaalle 127, Kainuuseen 157 sekä itärajan taakse 196 suvun jäseniä, ja tähän noin tuhannen perheen jatkoksi tulee liki 300 Ruotsiin muuttanutta perhettä. Ruotsiin muutti sinä aikana 1000 ja vuoden 1620 jälkeen 550 savolaista perhettä. Ennen Stolbovan rauhaa lähteneistä olisi tämän mukaan metsäsuomalaisten esi-


isiä likimain puolet ja sen jälkeen noin seitsemän prosenttia Savon poismuutosta.75 Edellisestä selvinnee, että tämä tarkastelu peittää tämän ilmiön vain osittain. Tunnistaminen käsittää kolme tasoa: ensimmäinen on varma, toinen todennäköinen ja kolmas mahdollinen. Osasta – toivoakseni enimmistä – on voitu saada sekä lähtö- että tulotieto. Suuresta osasta on vain lähtötieto, kolmasosasta pelkkä tulotieto. Aavistus viittaa neljänteenkin ryhmään, josta kumpikin tieto puuttuu. Niin, tältä se näyttää.  • 41 KA 6496:4v, 6501:3 ja 3v 42 SRA Finska Kamer. 109 Sääminki, KA 6126a:26, Gothe 1945:132 43 SRA Finska Kamer. 109 Mikkeli, KA 417;171, 9681:488-9, Lindahl s. 129 44 KA 417;:438v, 6125a:15v, Gottlund kortti 101 45 KA 417:170, 6889:756v, 9138:243, Sundberg 1942 s. 76 46 KA 430:445v, Gothe kortti 52, 9670:308, SRA Käkis.läänin maak.1637:356-7, Virginia Schultzin e-mail Eija Lähteenmäelle marrask. 2006 47 SRA Finska Kameralia 109 Juva, SKrA rekr.rullor 609d-e Juva, Brobergin kok. Nåsin henkik. 1636, KA 9658:869 48 KA 9658:819v, Brobergin kok. Lindesbergin karjaverol. 1632:205 49 KA 6683:37, Magnevill: Grangärde sockens minnesbok I Ludvika 1925 2. painos Falun 1953 50 SRA Finska Kamer. 109 Leppävirta, SKrA rekr.rullor 609de, Brobergin kok. Ölmen käräjät 9.8.1647 51 KA 6730:56, Gothe 1948 s. 65, 6113:78, Jarl Ericsonin kirje 21.12.1992, SKrA rullor 1642: nide 13 s. 45v 52 SKrA rullor 1642 nide 12 s.13, rekr.rullor 609d-e, Brobergin kok. Badelundan henkik. 1647, Lindesbergin karjal.1632:205v, Gräsmarkin kevätkäräjät 1671:22, Jarl Ericson 20.1.1992 53 SKrA rekr.rullor 609d-e Rantasalmi ja Sääminki, SRA Finska Kamer.109 Sääminki, Brobergin kok. Orsan käräjät 13.12.1636, , Bergslagenin käräjät 28.4.1646 , Gothe 1942 s. 117 54 KA 475:436 ja 436v, SKrA rekr.rullor 609d-e Sääminki, rullor 1642 nide 12:23, Brobergin kok. Grythyttan kymmenysl. 1640, Jössen käräjät 26.8.1647, Kopparbergin käräjät 4.1.1632, Magnevill I, Gothe 1948 s. 89 55 SKrA rekr.rullor 609d-e Pieksämäki, Brobergin kok. Nåsin henkik.1636, Grangärden kymmenysl. 1650, KA 6683:29, Gothe 1948 s.72, Ericson 1996 s.72 56 KA 475:434, J-E Björk 13.5.1997, Olov Olovsson Finnkultur 3/1963 s. 8, SKrA rekr.rullor 609d-e Pieksämäki, Brobergin kok. Nåsin henkik.1636, Älvdalin käräjät 29.4.1644, 6683:29, Fryksdalin käräjät 29.3.1625, Broberg Gästrikland s. 53 57 KA 6889:754v, SKrA rekr.rullor 609d-e Puumala, rullor 1642 nide 12:28, Brobergin kok. Jössen käräjät 26.8.1647, Kopparbergin käräjät 14.8.1649, Nåsin henkik.1636 58 KA 6530:17v, Broberg: Gästrikland s. 63, Herou: Finnmarken förr och nu 1999s 20

59 KA 417:170v, 8553:61, Brobergin kok. Ramsbergin kymmenysl. 1640, Gothe 1942 s. 80 60 KA 6685:16v, Brobergin kok. Grythyttan kymmenysl. 1640, Gothe 1645 ss. 132 ja 138 61 KA 6889:734, Brobergin kok. Jössen käräjät 10.4.1649, Grangärden kymmenysl. 1650, 483Go:20, tutkinta NoraLinde 1619:143, Olov Olovsson Finnkultur 2/1972 62 KA 6895:365av, SKrA rekr.rullor 609d-e Pieksämäki, Brobergin kok. Nåsin henkik.1636, Orsan kymmenysl. 1650, Ivar Johnsonin kirje 1994, Jarl Ericson 20.1.1992 63 KA 475:433v, 6685:5v, Brobergin kok. Norrbärken kymmenysl. 1630, Ramsbergin kymmenysl.1640, Gothe 1945 s. 207, Maud Wedinin antama tieto 1996 64 KA 6689:727, 6683:38, Brobergin kok. Kopparbergin käräjät 15.5.1647, Broberg Gästrikland s. 65, item karjaluettelo 1620, Gothe 1948 s. 69, 65 KA 2438:87, Olov Olovsson Finnkultur 3/1973, Ericson 1995 ss. 279-80, Gottlund 1984 s. 392 66 KA 475:434, Brobergin kok. Kopparbergin käräjät 15.12. 1636 ja 17.4.1635, Sundberg s 158, Gothe 1948 s. 73. 67 KA 6496:4, Olov Olovsson Finnkultur 1/1963, 6662:21v 68 KA Rullor 1642:13:13 69 KA Rullor 1642:12:32, Ilmonen s. 36 70 5935:, Keksh.l.jordeb.1637:72, Stebbins Craig 1996 71 KA 9670:380, Virginia Schultzin e-mail Eija Lähteenmäelle marrask. 2006 72 KA 475:431, J-E Björkin kirje 13.5.1997, Jari Alenius: Sukujuuret Suomessa! Iltasanomat 4.4.2006 73 Sundberg passim 74 Saloheimo: Inkerinmaan asutus ja väestö s. 70, Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla s. 186 75 Kauko Pirinen: Rajamaakunta asutusliikkeen alkukautena. Savon historia II.1 Pieksämäki 1982 liitteet 2-6, Saloheimo: Savo suurvallan valjaissa 2. painos ss. 707-709

Lähteet • Kansallisarkisto Helsinki - Voudintilit; Läänintilit - Tuomiokirjat: Savo (code oo), Käkisalmen lääni (code gg), Kajaanin vapaaherrakunta (code tt) - Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY): Rautalampi - K. A. Gottlundin kokoelma (Gottlund 101) - Rickard Gothen korttikokoelma • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkisto Helsinki, K. A. Gottlundin kokoelma • Riksarkivet Stockholm - Finska Kameralia 109 (FK 109) - Keksholms läns jordebok 1637. Ingermanländska räkenskaper (1637:nn) - Muscovitica vol.92 • Krigsarkivet Stockholm - Rekryteringsrullor 609c - Rekryteringsrullor 609d-e (rekr.r.609d-e) - Rullor 1642 vol. 12 och 13 • Torsby Finnkulturcentrum, Rickard Brobergin kokoelma (alkulähde mainittu useimmin) • Muuttotapaukset sisältävä tietokanta, Siirtolaisuus­ instituutti: www.migrationinstitute.fi/emreg/login.asp SUKUVIESTI 1· 2016

27


U R KKA

LU K U

N

Kirjaesittelyt: Heikki Manninen

Kunnianosoitus Karttulan Koposille

tä; heistä huomattava osuus tilatonta väestöä. Tervon kunta erosi Karttulasta 1926, ja Karttula liittyi takaisin Kuopion kaupunkiin 2011. Koposia ja heidän kanssaan perhesuhteessa olleita löytyy sukukirjasta noin 2500 kappaletta. Heidät on jaettu viiteen haaraan, joista osa on hyvin pieniä. Tämä tarkoittaa, että Karttulan Koposille ei ole haettu yhteistä kantaisää tai -äitiä, vaan myös pitäjän alueelle osuneet ”tunnistamattomat” Koposet on viety kirjaan. Sukuhaarojen lähtöhenkilöt ovat löytyneet 1500–1700-luvuilta, vanhimmat kantaisät ja -äidit ovat tulleet Karttulaan silloisista vilkkaimmista paikoista, kuten Tavinsalmelta.

emmin tuntematonta pistiäistä. Esimerkiksi vainopistiäinen ja kiilupistiäinen kantavat Martti Koposen nimeä tieteellisessä nimessään. Sivuhenkilöksi kirjaan on päässyt myös kirjailija Pekka Kejonen (s. 1941), joka on ollut sukuun kuuluvan naisen kanssa naimisissa. Koposten kirjassa on hyvä ja runsas kuvitus, useita karttoja, selventäviä viivapiirroksia ja lukemista helpottavaa tietoa runsaasti. Tiedon runsaus hämmästyttää; esimerkkinä tästä vaikkapa kuvat Suomessa käytetyistä kolikoista.

Talo ja suku samalla nimellä

Ruotusotilaita ja sankarivainajia

Hannu Heiskanen: Karttulan Koposet. Kotka 2013. 454 sivua. ”Ilman heitä ei meitäkään olisi olemassa.” Näin lopettaa takakannen tekstinsä Koposten sukukirjan tekijä Hannu Heiskanen. Hän kertoo kirjoituksessaan halustaan kertoa näistä ennen meitä eläneistä sukupolvista, joiden oli kiskottava leipä korvesta, joiden elämää epävarmuus, toimeentulon niukkuus ja kulkutaudit kiusasivat. Tämän halun tuloksena on mahtava sukukirja, liki puolentuhatta A4-kokoista sivua, joissa keskitytään kirjan nimen mukaisesti Karttulan pitäjän Koposiin. Kirjaa voi suositella niin Koposille kuin muillekin sukukirjan malliksi perusteellisuudessa. Tekijä ei jätä kiveäkään kääntämättä selvittäessään Koposten eloa ja oloa Karttulan pitäjässä.

Kaikki Koposet kirjaan Karttula on syntynyt Kuopion laajan maaseurakunnan alueelle. Vanhimmat pitäjän kylät Punnonmäki ja Saittajärvi esiintyivät jo 1557–61 papinveroluettelossa. Karttulan kunta perustettiin 1873, jolloin siellä asui nelisentuhatta ihmis-

28

SUKUVIESTI 1· 2016

Koposen nimen arvioidaan tulleen pyhimysnimestä Prokopios. Koposten ”satunnaisen” esiintymisen voisi ehkä selittää myös sillä, että nimi on ”savolaistettu” versio sotilasnimestä Gåpå (eli hakkaa päälle)? Hannu Heiskasen perusteellisuutta kirjan aineiston suhteen todistaa, että hän on taulukoinut Karttulassa syntyneet Koposet sukuhaaroittain ja kylittäin. Koposia on syntynyt 691 kappaletta, joista haaraan 1. eli ruotusotilas Risto Koposen (1714–1741) jälkeläisiin kuuluu 470 henkilöä. Suurin Kopos-kylä on Viitataipale; 48 Koposta. Ihmisten lisäksi Heiskanen on koonnut tietoa Koposten hallussa olleista maatiloista, jotka esitellään kylittäin. Laajempi esittely tehdään talon Viitataipale no 1. kohdalla. Tämä talo käsitti alun perin koko myöhemmän kylän. Täältäkin löytyy ensimmäisenä Koposena ruotusotilas Yrjö Koponen (1740– 1788), sotilasnimeltään ”Twist”. Tekijä onkin omistanut luvun Koposille sotilaina. Tämä alkaa ruotusotilaista, mutta jatkuu kansalaissodan ja viime sotien Kopos-sotilaisiin sekä luetteloon suvun sankarivainajista. Kansainväliseen tunnettuuteen Koposten nimen on vienyt pistiäistutkija Martti Koponen (s. 1938), jonka mukaan on nimetty kymmenkunta tieteelle ai-

Juhani Kurikka: Oulunsalon Kurikka. Jyväskylä 2009. 561 sivua. Oulunsalon Kurikoista kertovaa sukukirjaa on tehty säästeliäästi. Esipuheiden mukaan kirjasta on menossa 4. painos, ensimmäinen painos on otettu jo 2002. Painosten koko on ollut 50 kpl. Suku on rajattu niin, että kirjaan on otettu Kurikan perintötilan omistaneiden Kurikoiden jälkeläiset. Suku on jaettu kahteen haaraan, joista Liisa Matintytär Kurikasta (1700–1754) lähtevä sukuhaara käsittää yli 5500 henkilöä. Pienempi, Matti (1822–1892) ja Priita Kurikasta (1803–1858) alkava sukuhaara koostuu hiukan yli 1000 henkilöstä. Yhteensä nimien määrä ylittää siis 6000.


Maasta ja merestä Oulunsalon Kylänpuolella sijaitseva Kurikan perintötalo oli Kurikoiden omistuksessa 1600-luvulta 1900-luvun alkuun. Talon vaiheita käydään läpi suhteellisen laajasti. Samalla kirjassa selostetaan niitä olosuhteita, missä talon asukkaat joutuivat elämään. Suvun vaakunaan otettu tunnus: Maasta ja merestä, kuvaa ytimekkäästi Kurikoiden elämänpiiriä ja reunaehtoja. Kurikan talo on vaihdellut kooltaan, se on halottu kahteen osaan 1773 (tai ehkä jo1750-luvulla). Isossajaossa talot nimettiin: Ojakurikka ja Kangaskurikka. Tuolloin Kurikassa oli yhteensä maata 188 ha, josta viljeltyä 46 ha. Erinäisten kauppojen ym. vaiheiden jälkeen 1800-luvun lopulla, kun Kurikka myytiin suvun ulkopuolisille, maata oli 529 ha, josta viljeltyä 74 ha. Kirjan tekijän mukaan Kurikka ei ollut poikkeuksellisen iso Oulunsalolaiseksi tilaksi. Kurikassa talon nimi on määrännyt ihmistenkin nimen. Niinpä taloon tullut vävy on ottanut Kurikan nimen ja luopunut siihenastisesta sukunimestään. Niin teki Liisa Matintytär Kurikan puoliso Matti Knuutinpoika (1690–1754), samoin kuin Priita Kurikan aviomies Matti Matinpoika, jonka aiempi nimi oli Sarkkinen. Matti Matinpojan isä oli muuttunut Sarkkiseksi mentyään naimisiin ja ryhdyttyään kotivävyksi. Alun perin hän oli Kaakinen.

Nimien määräytyminen Juhani Kurikka antaa kirjassa myös sukututkimusneuvontaa. Etunimien johtuminen Raamatun henkilöiden nimistä kerrotaan esimerkein. Samoin Pohjanmaan sukunimien kulkeminen talon nimen perusteella, ja jopa niin että piiat ja rengitkin saattoivat käyttää talon nimeä. Lapsen etunimi annettiin niin, että vanhin poika sai isän isän nimen, vanhin tytär sai isän äidin nimen, toinen poika sai äidin isän nimen, toinen tytär sai äidin äidin nimen jne. Sukukirja Oulunsalon Kurikoista on huolellisesti tehty. Tarina etenee luontevasti ja talon sekä suvun vaiheet kerro-

taan niin, että ulkopuolinenkin ne tajuaa. Kirjassa on hyvä kuvitus, karttoja on sekä itse kirjassa, että kirjan sisäkansissa. Sukutaulujen lukuun opastetaan selkeillä piirroksilla, mitkä opastavat oikeiden sukutaulujen löytämiseen. Kirjan alussa olevien esipuheiden mukaan kirjaa on hiukan korjattu jokaiseen painokseen. Samalla Juhani Kurikka kiittää niitä, joiden tutkimustuloksia hän on hyödyntänyt. Näitä ovat Sisko Pölönen, Saini Alha, Liisa Jaakkola ja Martti Lindström sekä Juhani Koskela. Lopputulosta voi pitää onnistuneena.

Kellankosken koulu – eli aikansa ja kuoli

Pirkko Saarinen, Eira Kukkonen, Timo Nissinen, Risto Rossi: ”Ahoniemen Akatemia” Kellankosken kansakoulu. Jyväskylä 2014. 151 sivua. ”Olipa kerran kyläkoulu, aikansa eli ja sitten kuoli. Sen pituinen se.” Konneveden kunnan Kellankosken kansakoulun toiminnasta kertovan kirjan takakanteen on kirjoitettu tällainen yhteenveto. Lausahdus kuvaa hyvin kirjaa ja sen kuvaaman alueen kehitystä; ensin perustettiin koulu, se toimi noin 40 vuotta, sitten oppilaat loppuivat ja nyt kuusissakymmenissä olevat entiset oppilaat eri puolilta Suomea kokoontuivat muistelemaan kouluaan ja lapsuuttaan.

Juhlakirja meidän kyläkoululle Konneveden kunta perustettiin 1922. Samana vuonna pidettiin ensimmäinen Kellankosken kansakoulun johtokunnan kokous; johtokunnan oli entisen emäkunnan Rautalammin johto ehtinyt nimetä valmiiksi. Ehkä Rautalammilla oli ehditty antaa koulupiirille jo nimikin, koska jos paikalliset olisivat päässeet nimen antamaan, koulu olisi varmasti ollut Rossinkylän kansakoulu. Vakuudeksi koulun ensimmäisessä johtokunnassa oli kolme Rossia kuudesta jäsenestä. Itse koulu aloitti toimintansa 1923 Jokelan talon tuvassa. Oman koulurakennuksen se sai vuotta myöhemmin. Koulu toimi reilut 40 vuotta; se lopetti toimintansa 1965. Niinpä helluntaina 2015 oli aika muistella koulun toimintaa, opettajia ja oppilaita. Paikalle Ahoniemeen tuli 120 entistä oppilasta nauttimaan ohjelmasta ja tapaamaan entisiä koulukavereita. Juhlan kunniaksi julkaistiin myös kirja, joka koostuu entisten oppilaiden muisteluksista, lyhyistä historiikeista ja erittäin suuresta määrästä valokuvia. Kirja Kellankosken kansakoulusta eli Ahoniemen Akatemiasta syntyi Konnevedellä kesiään viettävän professori-emerita Pirkko Saarisen kuulemien tarinoiden sytyttämänä. Kansakoulu oli muutettu Konneveden seurakunnan leirikeskukseksi, joka tarjoaa tilat vaativampienkin tilaisuuksien järjestämiseen. 2012 sotaveteraanien kuoron konsertissa kitaran soittaja asettui nurkkaan ja ilmoitti, että ”tämä on minulle niin tuttu paikka”. Tästä lähti satunnaisten tapaamisten ketju, joka johti siihen, että koulumuistoja alettiin kerätä talteen. Tavoitteeksi selkeni kirjan julkaiseminen. Konneveden aktiivinen kotiseutuyhdistys lähti mukaan ja hankki EUrahoitusta kirjan painamiseen. Tämän ansiosta kaikille koulun entisille oppilaille voitiin antaa ilmainen kirja käteen. Kirjan toimituskuntaan prof. Saarisen lisäksi merkityt kolme henkilöä Eira Kukkonen, Timo Nissinen ja Risto Rossi ovat

Jatkuu sivulla 31 >> SUKUVIESTI 1· 2016

29


K I M A AN UT SUK U A

Etu- ja sukunimet

T

Suomalaisilla on vähintään kaksi nimeä, etu- ja sukunimi. Usein etunimiä on kaksi, tai jopa kolme, ja yksi niistä on kutsumanimi eli se nimi, jolla meidät tunnetaan. Lisäksi meillä on usein myös lempinimi. Sukunimi periytyy isän tai äidin mukaan. Naimisiin mentäessä sukunimi on vaihdettavissa aviopuolison nimeen. Parisuhteen rekisteröinti ei automaattisesti oikeuta yhteiseen sukunimeen. Toinen voi kuitenkin anoa maistraatilta sukunimensä muuttamista. Talonpoikaisen sukunimikäytännön mukaan maa on jakautunut itäiseen eli savo-karjalaiseen ja läntiseen kulttuuripiiriin. Itäinen sukunimistö periytyy jo keskiajalta ja läntinen sukunimistö periytyy autonomian ajan loppupuolelta. Sukunimiä ryhtyivät ensimmäisenä käyttämään aateliset osoittaakseen maaomistusoikeutensa ja vapaasukuisuutensa. Papisto ja porvaristo ottivat käyttöönsä 1600- ja 1700-luvuilla myös muita kuin suomenkielisiä nimiä. Käsityöläiset seurasivat ylempien säätyjen esimerkkiä omaksuessaan samantyyppisiä nimiä. Supisuomalaisten ruotsinkielistä sukunimistöä ovat lisänneet sotilasnimet. Vuoden 1920 sukunimilaki velvoitti kaikki sukunimettömät ottamaan vuoden sisällä sukunimen ja ilmoittamaan valinnasta kotiseutunsa papille. Vuoden 1990 loppupuolelle saakka sukunimen pystyi vaihtamaan hakemalla kirjallisesti muutosta lääninhallitukselta. Muutoksesta piti ilmoittaa sanomalehdessä. Nykyisin sukunimen voi vaihtaa maistraatille tehtävällä kirjallisella hakemuksella, joskus riittää pelkkä ilmoitus.

Etunimi Keskiajan lopussa ja uuden ajan alussa etunimistö oli pääasiassa pyhimysnimiä ja skandinaavisia nimiä. Itämeren kautta saatua saksalaista nimiaineistoa oli myös käytössä. Etunimet on lähes poikkeuksetta kirjoitettu ruotsiksi 1600-luvulta 1800-luvun loppupuo-

30

SUKUVIESTI 1· 2016

len asiakirjoissa. Joskus etunimet oli kirjoitettu latinaksi, venäjäksi, saksaksi tai ranskaksi. Suomenkielisissä evankelis-luterilaisissa seurakunnissa kirkonkirjat suomenkielistyivät 1800-luvun lopulta lähtien. Vuodesta 1946 tuli voimaan etunimilaki, jonka mukaan jokaisella suomalaisella oli oltava etunimi.

Henkilönimet Kansallisarkistossa Kansallisarkiston asiakirjoista suurin osa sisältää myös henkilönimiä. Nimiä koskevaa erityistietoa on muun muassa seuraavissa arkistoissa ja kokoelmissa: * Kansaneläkelaitos (KELA), henkilökortit 1939– 1958 ja Maamme-kirjat 1968–1973 * Korkein hallinto-oikeus * Oikeuskanslerinvirasto, virkamiesten nimenmuutokset 1919–1943 * Suomalainen Nuija * Suomalaisuuden Liitto ry on kortittanut nimien suomalaistamiset vuodesta 1926 lähtien * Suomen Sukututkimusseura nimenmuutosasiain päiväkirjoja, nimenmuutoslausuntojen todisteita ja Vanhan Suomen seurakuntien historiankirjoista koottu nimikortisto * 1600-luvun tuomiokirjakortisto * Uudenmaan lääninhallitus, kanslia * Virallinen lehti * Kirkonkirjat, seurakuntakohtaisia manuaalisia rippikirjahakemistoja; historiankirjat

Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelu Väestörekisterikeskuksen maksuttoman palvelun kautta voit hakea väestötietojärjestelmään tallennettujen etu- ja sukunimien lukumääriä Suomessa. Voit myös tutkia tilastoja yleisimmistä nimistä eri ajanjaksoilta. Vanhimmat nimitiedot ulottuvat jopa 1800-luvulle. http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu


Kansallisella yhteishankkeella uutta tietoa suomalaisista sotavangeista

Ett nationellt samarbetsprojekt kring ny information om finländska krigsfångar

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja Kansallisarkisto toteuttavat yhteistyössä kansallisen sotavankitietokannan. Projekti tuottaa tutkijoiden, suuren yleisön ja sotavankien omaisten käyttöön kattavan ja nykyaikaisella teknologialla toteutetun tietokannan sotavankeudessa olleista suomalaisista. Vuosien 1939–1945 sodissa noin 4500 suomalaista sotilasta jäi sotavangiksi. Heistä runsaat 1400 menehtyi vankeudessa. Tiedot vankimääristä ovat ristiriitaisia, eikä täsmällisiä lukuja vielä 70 vuotta sotien päättymisen jälkeen ole saatavilla. Hanke on yhteiskunnallisesti merkittävä kansallinen tutkimusprojekti. Se täydentää sotiemme historian tutkimusta ja tuottaa tietokannan, joka sisältää uutta tietoa suomalaisista sotavangeista. Projektissa suunniteltava ja toteutettava tietokanta tulee sisältämään ensi kertaa julkaistavaa ja aikaisemmin tutkimuksen ulottumattomissa ollutta tietoa. Projekti toteutetaan vuosina 2016–2017. Tietokanta sijoitetaan Kansallisarkiston verkkosivuille ja avataan käyttäjille itsenäisyyden juhlavuoden 2017 kuluessa. Tietokannan julkinen tietosisältö julkaistaan avoimena datana. Osa tietokannan tietosisällöstä tulee tietosuojasyistä olemaan käyttörajoitettua.

Minnesföreningen för krigsdöda och Riksarkivet kommer i samarbete att inleda ett nationellt projekt inom vilket man med hjälp av ny teknik tar fram en omfattande databas över finländska krigsfångar. Databasen är avsedd för forskare, allmänheten och krigsfångarnas anhöriga. I krigen under 1939–1945 blev cirka 4500 finländska soldater krigsfångar. Av dessa dog drygt 1400 i fångenskap. Uppgifterna om antalet fångar är motstridiga, och något exakt antal finns fortfarande inte tillgängligt trots att det har gått 70 år sedan krigen upphörde. Det projekt är ett nationellt forskningsprojekt av stor betydelse för samhället. Det kompletterar historieforskningen och tar fram en databas som innehåller ny information om finländska krigsfångar. Databasen som planeras och byggs upp i projektet kommer att innehålla data som nu publiceras för första gången och som inte tidigare varit tillgängliga för forskning. Projektet pågår under 2016–2017. Databasen läggs ut på Riksarkivets webbplats och öppnas för användare under jubileumsåret för Finlands självständighet 2017. Det offentliga datainnehållet i databasen publiceras om öppen data. På grund av dataskyddet kommer en del av datainnehållet att omfattas av användningsbegränsningar.

Kertomuksia ja tietoja sotavangeista etsitään

Berättelser och uppgifter om krigsfångar eftersöks

Projektin käyttöön toivotaan edelleen saatavan yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen hallussa olevia kertomuksia ja tietoja viime sotiemme sotavangeista.

Vi tar gärna emot ytterligare berättelser och uppgifter om krigsfångar under våra senaste krig av privatpersoner och organisationer för att använda dem i projektet.

Yhteydenotot: Projektitutkija Reijo Nikkilä, reijo.nikkila@gmail.com, puh. 0400 443 421 info@sotavainajat.net tai Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys, PL 600, 00521 Helsinki.

Kontakt: Reijo Nikkilä, projektforskare, reijo.nikkila@gmail.com, tfn 0400 443 421 info@sotavainajat.net eller Minnesföreningen för krigsdöda r.f., PB 600, 00521 Helsingfors.

>> Jatkoa sivulta 29 kaikki Kellankosken koulun entisiä oppilaita. Risto Rossi ehti kuolla hankkeen aikana, myös pari muuta kirjaan kirjoittanutta ei nähnyt tuotostaan painettuna.

Elämän perustaidot opittiin Kirja sisältää historiikin lisäksi teemoittain jäsenneltyjä lukuja: pien on tuossa

matkalainen; koska meitä käsketään; koko kylän koulu; pieksuja, puuroa ja rokotuksia, sekä kuinkas sitten kävikään? Muisteluksista käy ilmi, että koulunkäynti ei ollut leikkiä. Koulumatkat olivat pitkiä ja jopa vaarallisia vesistön ylityksineen. Ruoka ei ollut kovin kummallista, mutta hengissä pysyttiin, tosin ei lihottu. Opettaja oli aina oikeassa ja kurinpito oli kovaa; nurkassa seisottamista, ares-

tia ja laiskanläksyä. Opettaja hoiti myös sellaiset tehtävät, joita varten on nyt kuraattoreita, psykologeja ja terveydenhoitajia. Perustaidot elämää varten opittiin ja suuri osa oppilaista suoriutui elämästään koulun perusoppien varassa. Kirjan liitteisiin on koottu luettelot muistelijoista, opettajista ja muusta henkilökunnasta sekä karttoja Kellankosken koulupiirin alueesta.  •

SUKUVIESTI 1· 2016

31


Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilauslomake myös: www.suvut.fi > Julkaisut > Tilauslomake Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Sukuviesti 1/2016  

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti – sukumme eilen, tänään ja huomenna.