Sotahuuto 2025/11

Sivut 8–11

Sotahuuto n Marraskuu 2025 n 2 €

Sivut 22–27

Voimauttava valokuva tuo iloa, inspiraatiota ja itsetuntemusta

Kuolindoulat – kuoleman kohtaamisen suurisydämiset palvelijat

LämPiMiEn kOhTaAmIsTeN jOuLuPaTa.

Joulupatavahtina pääset kokemaan vapaaehtoistyön merkityksellisyyden. Joulupata-keräyksellä on jo vuosien ajan autettu vähävaraisia saamaan apua. Joulupadat ovat kaduilla 15.–23.12. Sinua tarvitaan, tule mukaan:

jOuLuPaTa.fI

Tässä numerossa

04 Toimitukselta 05 Tässä kuussa

06 Merta ei enää ole

08 Kuolindoulat – kuoleman kohtaamisen suurisydämiset palvelijat

12 Seepra joka kadotti raitansa

13 Testamenttityötä lämmöllä arvostaen

14 Tero & Metti Saajoranta: Vahvasti uskoen Armeijan tehtävään ja tulevaisuuteen

20 EYE 2025 -nuorisotapahtuma

22 Voimauttava valokuva tuo iloa, inspiraatiota ja itsetuntemusta

28 Ajatuksia elämästä ja uskosta

29 Minä & Pelastusarmeija

30 Allhelgonadagen

32 Armeijassa tapahtuu

33 Välähdyksiä menneisyydestä 34 Viimeinen sana

”Annetaan kuolevalle doula tai muu ulkopuolinen henkilö – vaikka pappi tai Pelastusarmeijan upseeri –jonka kanssa keskustella kaikesta, mitä sydämessään kantaa. Kannattaa ottaa rohkeasti myös apua vastaan – yksin ei tarvitse kenenkään selvitä.” Jaana Salmi, sivu 8

HauTausmaalla

Kävelin hiljattain Helsingissä Malmin hautausmaalla. Pelastusarmeijan alue on kaunis ja levollinen. Nimet kivissä ovat tuttuja, monet sinne haudatuista ovat rakkaita. Ajatus omasta lepopaikasta samalla alueella ei tunnu raskaalta, vaan lohduttavalta ja jopa ilon aiheelta. Juuri tässä joukossa haluan marssia, kun Jeesus tulee meidät hakemaan. Se tulee olemaan riemukas kulkue.

Kuolema koskettaa meitä kaikkia. Se myös yhdistää. Sen äärellä kysymme elämän suurimmat kysymykset: mitä jää jäljelle, mikä kantaa? Hautakivien nimet kertovat tarinoita uskosta, työstä ja rakkaudesta. Ne muistuttavat, ettei kukaan meistä elä turhaan. Ne myös muistuttavat, että työ on kesken. Evankeliumia on saarnattava kaikille kansoille.

Tässä lehdessä pysähdymme kuoleman todellisuuden ja samalla ylösnousemuksen toivon äärelle. Territorion komentaja kirjoittaa siitä, miten Pelastusarmeija ymmärtää kuoleman ja iankaikkisen elämän lupauksen. Kohtaamme kuolindoulat, jotka kulkevat ihmisten rinnalla elämän viimeisillä metreillä. Uusien ylisihteerin ja naistyön sihteerin henkilökuvissa näemme vahvan kutsumuksen. Tampereen voimauttava valokuva kertoo nähdyksi tulemisen merkityksestä, ja EYE-tapahtuman nuorten ilo kantaa samaa sanomaa: tulevaisuus on toivoa täynnä.

”Jeesus sanoi: ’Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?’” Joh. 11:25–26.

Riku Leino kapteeni viestintäpäällikkö

miten olemme onnisTuneet?

Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.

Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi

tässä kuussa

Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan

kohTi kirkkauTta

Saajoranta majuri naistyön sihteeri

Jumalanpalvelus on juuri alkamassa. Olen istunut sille penkille, jolle aina jumalanpalveluksissa asetun. On lämmin ja odotan jo innokkaana tilaisuuden alkua. Taas päästään ylistämään ja laulamaan Herran kunniaksi. Virkistävä päätös työviikolle ja pysähtymisen paikka ennen uuden viikon alkua.

Osaston upseeri nousee lavalle. Tämä poikkeaa totutusta, koska yleensä ylistysryhmä johtaa tilaisuuden alkuosan. Tämä jumalanpalvelus alkaakin aivan eri tavalla. Upseeri kertoo, että kuluneella viikolla salin takaosassa olevan perheen kouluikäinen tytär on kuollut. Uutinen pysäyttää. Mitä on tapahtunut? Kuinka nuo vanhemmat ovat jaksaneet tulla seurakuntaan näin pian? En tunne perhettä, mutta koen surua ja myötätuntoa heitä kohtaan. Perheen puolesta rukoillaan ja heitä halutaan tukea menetyksen keskellä.

Odotan, että tästä jumalanpalveluksesta tulee nyt eri tyylinen kuin tavallisesti. Ehkä enemmän muistotilaisuuden kaltainen kokoontuminen herkkien ja hiljaisten laulujen säestämänä. Sillä tavoin, kuin meillä Suomessa ehkä olisi tapana – asettua yhdessä suremaan perheen kanssa. Soittajat asettuvat paikoilleen.

Ylistysryhmän johtaja osoittaa myös myötätuntonsa perheelle. Seuraavaksi hän antaa merkin soittajille – ja he aloittavat soittamaan tuttua, reipasta ylistyslaulua!

Järkytyn. Tämä tuntuu sopimattomalta. Kaikki yhtyvät lauluun aivan kuin mitään mullistavaa ei olisi juuri meille kerrottu. Mitä täällä tapahtuu? Eivätkö nämä ihmiset tajua? Vilkaisen varovasti perheen puoleen ja huomaan, että hekin ovat muiden tavoin nousseet seisomaan ja yhtyvät ylistyslauluun kyyneleisin kasvoin.

Ylistystuokio kestää ja pikkuhiljaa rentoudun. Alan tajuta, mistä on kysymys. Säe säkeeltä vapaudun ylistämään Jumalaa. Aluksi se ei ole helppoa, mutta nyt se auttaa muistamaan, kuinka suuri Jumala meillä on. Tuo kokemus yli kymmenen tuhannen kilometrin päässä kotoa Etelä-Afrikassa on syvällinen ja lohduttava; perheen tytär ei ole vain kuollut, hän on päässyt perille. Hänet on ylennetty kirkkauteen! Meillä on aihetta ylistää suuren surun keskellä.

Löydettyäni hengellisen kotini Pelastusarmeijassa sain oppia kuolemasta uuden käsitteen. Jeesukseen uskovan kuolles-

Jeesukseen uskovan kuollessa hän ei ainoastaan siirry ajasta ikuisuuteen, vaan hänet

ylennetään kirkkauteen.

sa hän ei ainoastaan siirry ajasta ikuisuuteen, vaan hänet ylennetään kirkkauteen. Se on mielestäni ihana sanallinen kuvaus siitä, mitä Jeesuksen seuraajille tapahtuu kuolemassa. Me emme kohtaakaan pimeyttä tai kaiken loppua, vaan Jeesuksen omille kuolema on siirtymäriitti ikuiseen elämään Jumalan yhteydessä.

”Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen.” Room. 5:2b.

Metti

Merta ei enää ole

Miten Pelastusarmeijassa suhtaudutaan kuolemaan? Pelastusarmeijalaistenkin hautajaisissa suru ja ikävä ovat läsnä, mutta surun rinnalla elää ilo siitä, että vainaja on päässyt perille taivaan kotiin ja saa vihdoin tavata kasvoista kasvoihin sen Jeesuksen, jota hän on jo täällä maan päällä seurannut.

Jos joskus vierailet Ahvenanmaan Vårdön kirkkomaalla, saatat nähdä siellä hautakiven, johon on kaiverrettu sanat ”Havet finns inte mer” . Suomeksi lause kuuluu: ”Merta ei enää ole”. Haudassa lepää kirjailija Anni Blomqvist, joka tunnetaan erityisesti Myrskyluodon Maijan luojana. Osuin sattumalta haudalle vuosia sitten ja kiinnostuin tuosta erikoisesta muistokirjoituksesta. Rupesin etsimään tietoa kirjailijan elämästä ja huomasin, että hänen viimeiseksi jääneen teoksensa nimi on sama kuin muistokirjoitus hautakivessä. Kirjassaan Anni Blomqvist kertoo elämästään kalastajan vaimona syrjäisellä Simskälan saarella sekä siitä, kuinka hän vuonna 1961 menetti merelle miehensä ja esikoispoikansa. Vuonna 1987 hukkui myös toinen poika. Puolison ja vanhemman pojan ruumiita ei koskaan löydetty, mutta nuoremman pojan ruumiin aallot olivat heittäneet pienelle luodolle. Anni ajatteli, että Jumalan käsi oli nostanut pojan luodolle, jotta äiti saa haudata hänet. Nyt äiti ja poika lepäävät samassa haudassa.

Maa, jossa ei ole enää itkua

Tunnistin Anni Blomqvistin hautakivestä lukemani sanat osaksi Ilmestyskir-

jan 21. lukua, jossa sanotaan: ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ’Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.’” Ilm. 21:1–4, 1938 käännöksen mukaan.

Annin kirjaa lukiessani minua hämmästytti se, että traagisista menetyksistään ja suuresta surustaan huolimatta hän ei katkeroitunut eikä menettänyt uskoaan hyvään Jumalaan. Annilla oli luja luottamus siihen, että Jeesus on valmistanut häneen uskoville uuden maailman, jossa ei ole enää kuolemaa, ei murhetta eikä parkua – eikä ole enää sitä merta, joka vei Annin perheen.

Edellä mainitussa Ilmestyskirjan tekstissä tiivistyy kristillinen usko kuoleman jälkeiseen elämään. Oppi ihmiselämän arvokkuudesta ja sielun kuolemattomuudesta on myös Pelastusarmeijan julistuksen ydintä. Pelastusarmeijassa ajatellaan kuitenkin, että ikuinen elämä ei ala vasta kuoleman jälkeen. Ihmiset voivat jo maan päällä ollessaan elää yhteydessä Jumalaan sekä kokea hänen läheisyyttään ja huolenpitoa. Elämään kuuluvat silti myös monenlaiset vastoinkäymiset, murheet ja luopumiset; näiltä tuskin kukaan välttyy. Mutta hyvä uutinen on se, että kerran tulee aika, jolloin kaikki itku lakkaa ja jolloin ei enää tunneta kipua eikä ikävää.

Iloa surun keskellä

Länsimaissa musta on ollut perinteisesti surun ja kuoleman väri, sillä onhan se väri, joka mitä parhaiten kuvaa surevan ihmisen tunteita. Moni kokee surun hetkellä olevansa pimeässä, ahtaassa tunnelissa, jonne eivät valonsäteet osu. On kuin harteilla lepäisi raskas viitta ja pään ylle olisi vedetty huppu, joka estää näkemästä toivosta pilkahduksiakaan. Ympärillä on vain mustaa.

Pelastusarmeijan hautajaisissa päävärit ovat valkoinen ja kulta.

Muistotilaisuudessa alttari verhoillaan valkoisella sifongilla ja koristellaan kultaisella kruunulla.

Pelastusarmeijan hautajaisissa päävärit ovat valkoinen ja kulta. Muistotilaisuudessa alttari verhoillaan valkoisella sifongilla ja koristellaan kultaisella kruunulla. Kyllä pelastusarmeijalaisten hautajaisissa myös suru ja ikävä ovat läsnä. Siellä itketään siinä missä muidenkin hautajaisissa, mutta surun rinnalla elää ilo siitä, että vainaja on päässyt perille taivaan kotiin ja saa vihdoin tavata kasvoista kasvoihin sen Jeesuksen, jota hän on jo täällä maan päällä seurannut. Valkoinen väri kertoo siitä, että kaikki synnit on annettu anteeksi ja ihminen on saanut pukeutua uuteen asuun, iankaikkiseen olomuotoonsa. Kultainen kruunu on vertausku-

va palkinnosta, jonka perille päässeet saavat vastaanottaa. Kruunu on kuvattu myös pelastusarmeijalaisten kuolinilmoituksissa. Kruunun keskellä on Kristuksen risti muistuttamassa siitä, että hän on kuollut, jotta me saisimme iankaikkisen elämän.

Muistotilaisuuden lopuksi lauletaan usein tunnettu pelastusarmeijalainen laulu ”Kiitos sulle, Jumalani”, johon saattoväki yhtyy täydestä sydämestään. Laulussa kiitetään niin elämän polun varrella olleista kukkasista kuin ohdakkeistakin. Viimeinen säkeistö päättyy sanoihin: ”Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen.”

Kirkkauteen ylennetty

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” Joh. 11:25. Tämän takia

Pelastusarmeijassa ei sanota uskovan kuolevan, vaan kerrotaan, että henkilö on ylennetty kirkkauteen, maahan, jossa ei ole enää kuolemaa, ei murhetta, ei parkua eikä kipua.

Saga Lippo everstiluutnantti

Kuva: Saga Lippo

kuolindoulaT –kuoleman kohTaamisen suurisydämiset palvelijaT

Kuolema on yksi elämän raskaimmista kokemuksista. Se nostattaa tunteiden myrskyn ja herättää kysymyksiä, joihin ei aina löydy vastauksia ilman ulkopuolista tukea. Kuolindoula on henkinen tuki, joka voi auttaa niin kuolevaa kuin omaisiakin kuoleman kohtaamisessa.

Jaana Salmi on Lohdun perustaja. Lohtu kouluttaa kuolindoulia ja tarjoaa hautaus- ja doulapalveluja.

Jaana Salmi on Lohdun perustaja. Lohtu syntyi hänen omasta kokemuksestaan ja tarpeesta, jonka hän havaitsi, kun hänelle tuli vastaan elämänsä raskain vuosi.

– Kymmenen vuotta sitten olin ison murroksen edessä. Elämässä usein tapahtuu asioita samanaikaisesti, ja ne pakkaantuvat. Samaan aikaan, kun jouduin luopumaan edellisestä työstäni yritysmyynnin seurauksena, menetin vuoden sisällä viisi läheistäni, mukaan lukien isäni ja äitini. Siinä oli monet hautajaiset järjestettävänä. Kaiken tämän jälkeen pohdin, mitä olisi tehnyt toisin, jos minulla olisi ollut näiden kokemusten kerryttämä tietomäärä käytettävissäni.

Jaana perusti hautauspalvelun, jonka tavoitteena oli lämmin ja inhimillinen ote. Jaanan äiti oli kuollut syöpään, ja tilanteessa kävi ilmi, että luontevaa asiakaspolkua kuoleman läheisyydessä oli vaikeaa löytää. Kukaan ei halunnut puhua vääjäämättömästä kuolemasta, vaikka se oli jo lähellä.

ulkopuolisen kanssa. Hän piti sitä hyvänä ajatuksena. Pohdin, mikä olisi se oikea taho. Vaikka emme olleet uskonnollisia, ainoa, mikä tuli mieleen, oli pappi. Löysin Järvenpäästä eläkkeelle jääneen naispapin, joka otti tämän tehtäväkseen. Hän tapasi äitini viidesti. Äiti koki, että nämä keskustelut olivat todella hyödyllisiä. Pappi kertoi minulle, että äitini oli uskoutunut hänelle asioista, joista hän ei ollut koskaan puhunut kenelläkään. Se herätti minut siihen, miten tärkeitä tällaiset keskustelut olisivat. Monella on asioita, joista eivät halua kertoa edes lähimmilleen. Ymmärrän sen hyvin, en minäkään halua kertoa kaikkea lapsilleni, Jaana toteaa hymyillen.

Palvelumallin ajatuksena on tehdä tästä vaikeasta tilanteesta kaikille inhimillisempi, yksinkertaisempi ja kaikenkattava. 8

sa voisi käydä näitä asioita läpi, saaden apua kuoleman kohtaamiseen.

Vastaus kirkastui television äärellä. Marraskuussa 2022 Jaana näki aamuohjelmassa haastateltavana Jessica Lutherin. Hän on Suomen ensimmäinen sertifioitu kuolindoula.

– Siinä hetkessä tajusin, että tämä on se puuttuva palanen. Otin Jessicaan yhteyttä tiedustellen, voisimmeko aloittaa koulindoulakoulutuksen. Hän suostui ehdotukseen. Tammikuussa 2023 Lohtu-akatemia oli perustettu, ja saman vuoden toukokuussa alkoi ensimmäinen koulutus.

Koulutus kaikille kiinnostuneille

– Olin hyvin läheinen äitini kanssa, mutta jostain minulta kumpusi ajatus kysyä, haluaisiko hän keskustella jonkun

Jaana ymmärsi jälkikäteen, että olisi myös itse tarvinnut apua tilanteen ollessa pahimmillaan. – Oli työ, perhe, ja samaan aikaan äiti teki kuolemaa. Tuntui, etten riitä. En siinä hetkessä osannut hakea apua itselleni, sillä äidin hätä oli päällimmäisenä mielessä. Minulle jäi tästä kaikesta olo, että yhteiskunnasta puuttuu palanen – ihminen, jonka kans-

Helsingissä on tähän mennessä koulutettu kahdeksan ryhmää. Lisäksi koulutusta on järjestetty Tampereella, Turussa ja Oulussa. Kokkolassa ensimmäinen ryhmä alkaa nyt marraskuussa. Lohtuakatemian kautta on valmistunut jo reilut 120 kuolindoulaa. Ala on naisvaltainen, mutta miltei jokaisella kurssilla on ollut vähintään yksi mies.

Jaana Salmi on Lohdun perustaja. Lohtu kouluttaa kuolindoulia ja tarjoaa hautaus- ja doulapalveluja. Palvelumallin ajatuksena on tehdä tästä vaikeasta tilanteesta kaikille inhimillisempi, yksinkertaisempi ja kaikenkattava.

Ennen kuin mennään syvemmälle koulutuksen sisältöön, haluan tiedustella Jaanalta, mitä kuolidoula tarkoittaa. – Doula on kreikkaa ja tarkoittaa palvelijaa. Itse koen, että palveleminen on suurinta, mitä pystyy tekemään. Kuolindoula on käytännön ihminen ja henkinen tuki kuolevalle, läheisille tai kenelle tahansa, joka haluaa keskustella kuolemaan liittyvistä aiheista. Kuolindoula kannattelee. Heillä on iso sydän ja avoimet korvat – asiakas tulee kuulluksi. Asiakas saa avautua huolistaan ja toiveistaan. Kuolindoula voi olla myös välittäjä ja viestinviejä. Tosin eettisten periaatteiden mukaisesti vaitiolovelvollisuus on taattu.

Koulindoulan koulutus sopii kaikille, jotka haluavat olla aidosti läsnä ihmisen elämän viimeisissä vaiheissa. Se tarjoaa arvokkaita taitoja niille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja hyödyntää valmennuksellisia valmiuksiaan esimerkiksi hoiva-, terveys- tai sosiaalialan työssään. Monet opiskelijat ovatkin tulleet sote-alalta, mutta se ei ole vaatimus. – Opiskelijamme ovat hyvin erilaisilta aloilta, golfkentän kapteenista kirjailijaan. Kaikkia yhdistää kiinnostus kuolemasta puhumiseen ja siitä enemmän tietämiseen. Meillä on myös opiskelijoita, joiden tarkoituksena ei ole koskaan tehdä tästä ammattia itselleen. He haluavat oppia aiheesta itseään ja elämäntilannettaan varten. Ainoa asia, mitä toivomme opiskelijoilta on oikea asenne: iso sydän, isot korvat, pieni suu ja toinen silmä kiinni – kaikkia asioita ei tarvitse nähdä, eikä niihin tarvitse puuttua, Jaana toteaa hymyillen ja jatkaa: – Empatia, myötäeläminen, läsnäolo ja kuuntelemisen taito ovat asian ytimessä.

Jaana kertoo, että on palvelutaloja, jotka ovat kouluttaneet henkilökuntaansa kuolindouliksi: – Tämä on suunta, jonka toivomme näkevämme. Tehdä kuoleman kohtaamisesta normaalia. Ettei käy niin, että kun asiakas haluaa puhua kuolemasta, hänet vaiennetaan: ”Hei, ei nyt puhuta tästä, et sinä ole kuolemassa. Me pidetään sinut hengissä”. Minimi olisi se, kun ihminen haluaa aiheesta puhua, silloin siitä keskustellaan. Se helpottaisi kuolevan tilannetta. Se on vääjäämätön tosiasia, että loppu tulee meille kaikille.

Kokemuksellinen koulutus

Lohtu-akatemian kuolindoulakoulutus on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Noin

puolen vuoden mittainen koulutus yhdistää syvällisen asiantuntemuksen, valmennukselliset taidot ja inhimillisen kohtaamisen valmistaen osallistujat kohtaamaan elämän loppuvaiheet empaattisesti ja asiantuntevasti. Koulutus sisältää viikonloppuisin järjestettäviä lähi- ja etäopetuspäiviä sekä itsenäisesti suoritettavia etäopiskelutehtäviä. Koulutus on suunniteltu siten, että sen voi suorittaa joustavasti työn ohessa.

Koulutuksen sisältö on kattava: – Käymme läpi, mikä on kuolindoulan rooli ja mitkä ovat ne puitteet, joissa toimitaan. Iso painopiste on kouluttaa kuolemasta puhumiseen, sillä siihen on lukuisa määrä erilaisia tapoja. Käymme läpi kuoleman hetkeä – millaisia merkkejä on, mitä siinä tapahtuu. Koulutuksessa käydään läpi myös omia tunteita ja suhtautumista elämään ja kuolemaan.

”Kuolindoula on käytännön ihminen ja henkinen tuki kuolevalle, läheisille tai kenelle tahansa, joka haluaa keskustella kuolemaan liittyvistä aiheista. Kuolindoula kannattelee. Heillä on iso sydän ja avoimet korvat –asiakas tulee kuulluksi. ”

Yksi tärkeä aihealue on suru. – Surun käsittelyssä hypätään syvään päätyyn. Suru ei ole selkeä prosessi, vaan se tapahtuu ihmisille eri tavoin ja erilaisella aikajänteellä. Suru ei koskaan häviä, vaan se muuttaa muotoaan. Opetamme, miten kuoleman pelkoa voi kohdata. Kuolemasta puhuminen parantaa elämänlaatua, kun siihen kohdistuvia pelkoja voi hälventää. Opettelemme omaisten kohtaamista. Erilaiset elämänkatsomukset huomioidaan: – Käymme läpi kuolemaa eri kulttuureissa ja uskonnoissa sekä sitä, miten puhua aiheesta etnisen ja seksuaalisen vähemmistön edustajan kanssa. Pyrimme hyvin monipuolisesti tuomaan esiin sitä, miten kuolemaa käsitellään erilaisten ihmisten kanssa. Doulat toimivat itse täysin neutraalisti, ja jokainen asiakas saa tuoda vapaasti oman katsomuksensa ja näkemyksensä esille.

Kuolindoulan koulutus antaa valmiuden myös käytännön asioiden hoitamiseen.

– Käymme aktiivisen sairaanhoidon sanastoa läpi. Vaikka doulat eivät tee lääkinnällistä hoitotyötä, heidän on hyvä tuntea käytettävät termit. Lääkinnällisten hoitojen sijaan kuolindoula keskittyy ainoastaan henkiseen puoleen. Käymme koulutuksessa myös hautajaisia läpi. Haastattelemme vainajan kuljettajaa. Meillä on koulutustilassa arkku, johon voi tutustua, sekä uurnapaja, jossa valmistamme uurnat.

– Meillä on käytössä ”Minun toiveeni” -kirja, jossa on elämän kaikki tärkeät asiakirjat, kuten hoivatahto, hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus, hautaussuunnitelma, toive lemmikin kohtalosta kuoleman jälkeen ja digitaalisen elämän päättämisen suunnitelma. Käytännön asiat on hyvä saada kirjattua ylös, ja tutustutamme opiskelijat näihin asioihin. Koulutuksesta on luotu kokemuksellinen. Eri alan huippuasiantuntijat kertovat koulutuksen puitteissa omasta lähtökohdastaan kuoleman kohtaamiseen ja tuovat näin asiantuntijuutta ja omanlaista näkökulmaa.

– Koulutuksemme on hyvin kokemuksellinen – vähemmän kalvosulkeisia, enemmän aitoja kokemuksia ja inhimillistä näkemystä. Luennoitsijat ovat tuoneet hienosti omaa inhimillisyyttä peliin. Olemme saaneet opiskelijoiltamme tosi liikuttavaa ja ihanaa palautetta. He ovat kertoneet, miten koulutus on muuttanut heidän elämänsä suuntaa. Se on ollut koskettavaa.

Eläinystäviä unohtamatta

Ei ainoastaan läheisen ihmisen menetys satuta, vaan myös oman rakkaan lemmikin kuolema voi olla tuskallinen kokemus. Tähän tarpeeseen Lohtu-akatemia kouluttaa myös eläindoulia. Eläindoulat ovat useimmiten itse lemmikin omistajia tai eläinten kanssa työskenteleviä, joten he ymmärtävät tämän surun syvyyden.

– Noin 40 prosenttia suree enemmän eläinystävänsä kuin läheisensä kuolemaa, Jaana yllättää ja jatkaa: – Tänä päivänä Suomessa lemmikkien hankinta on lasten syntyvyyttä suurempaa. Eläinystävän merkitys vain kasvaa ja kasvaa, Jaana kertoo sylissään hänen oma rakas eläinystävänsä, 11-vuotias rescuekoira Jesse. Komea Jesse poseeraa Jaanan kanssa lehtemme kannessa.

”Kuolemasta kannattaa puhua.

Ei mennä sen taakse, että olemme kuolevan kanssa läheisiä. Annetaan kuolevalle doula tai muu ulkopuolinen henkilö – vaikka pappi tai Pelastusarmeijan upseeri – jonka kanssa keskustella kaikesta, mitä sydämessään kantaa.”

– On monia yksinäisiä ihmisiä, jotka elävät eläinystävänsä kanssa melkein kuin symbioosissa. Kun eläin kuolee, se jättää valtavan aukon. Monet voivat surra kuolemaa vielä vuosienkin jälkeen. Monesti tämän menetyksen syvyyttä ei ymmärretä ja hyväksytä. Olemme halunneet tuoda apua tällaisille henkilöille. Olemme tukena esimerkiksi eutanasiassa. Monelle on hankala päättää, mikä on eläinystävälle se oikea-aikainen eutanasia. Eläindoula voi auttaa käsittelemään menetystä – on se tapahtunut nyt tai jo vuosia sitten.

Palvellen loppuun asti

Lohtu tarjoaa myös hautauspalveluja, ja lohtu.fi -sivustolta löytyvän palveluportaalin kautta on mahdollisuus varata kuolin- ja eläindoulan palveluja.

– Väitöskirjatutkija Marja Kuronen tekee parhaillaan Lapin yliopistoon väitöskirjaa hautausalan tulevaisuudesta. Hän on tutkinut sitä, kuinka tulevaisuudessa kuolindoulat tulevat olemaan hautausjärjestäjiä. Itse olen tullut käytännön tasolla samaan lopputulokseen työssäni. Olen huomannut, että kuolin-

doulat ovat parhaita hautausjärjestäjiä, sillä he tuovat mukanaan empatiaa ja tukea jo ennen kuolemaa. Kuoleva pääsee itse vaikuttamaan asioihin aivan eri tavalla. Näin ihminen tulee kokonaisvaltaisemmin huomioiduksi.

Lohtu on kokeillut koulindoulatoiminnan ja hautausjärjestelyjen kattavaa palvelumallia hoiva- tai palvelutaloille: – Olemme kouluttaneet henkilökuntaa kuolindouliksi, mutta sen ohella myös hautausjärjestäjiä heidän omasta henkilökunnastaan. Viola-Koti Tampereella on ensimmäinen, joka on ottanut tämän mallin käyttöön.

Sivustolta löytyy myös ilmainen opas ”Miten olla tukena kuolevalle”, jonka voi tilata sähköpostiinsa.

– Olemme halunneet tarjota tällaisen pienen ABC:n, joka avaa muutamia avainasioita, Jaana kertoo.

Inspiroiva kuolema

Lopuksi minua kiinnostaa se, mikä antaa Jaanalle voimaa hänen työssään kohtaamien raskaiden aiheiden – kuten kuoleman ja surun – jokapäiväiseen käsittelyyn.

– Jos näin voi sanoa, niin kuolema on minusta hyvin inspiroivaa. Mitä enemmän aihetta käsittelee, sitä enemmän siitä löytyy erilaisia säikeitä ja mahdollisuuksia. On ihanaa, että voi tehdä jotain hyvää – se on minulle sydämen asia.

– Minusta on hyvin palkitsevaa, kun meiltä lähtee matkaan doulia, jotka ovat saaneet repun täyteen työkaluja, osaamista ja intoa auttaa. Moni tukea tarvitseva saa heiltä apua. Näin hyvä kiertää.

Viimeisenä asiana Jaana haluaa muistuttaa, ettei kenenkään tarvitse olla elämän vaikeimpina hetkinä yksin.

– Kuolemasta kannattaa puhua. Ei mennä sen taakse, että olemme kuolevan kanssa läheisiä. Annetaan kuolevalle doula tai muu ulkopuolinen henkilö – vaikka pappi tai Pelastusarmeijan upseeri – jonka kanssa keskustella kaikesta, mitä sydämessään kantaa. Kannattaa ottaa rohkeasti myös apua vastaan – yksin ei tarvitse kenenkään selvitä. Pienikin apu riittää.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen

seepra joka kadotTi raiTansa

Maaret Kallion uusin kirja kertoo sadun keinoin lapsen surusta – ja toivosta kuoleman äärellä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio on kirjoittanut lukuisia kirjoja, jotka sukeltavat ihmismielen syövereihin. Hän itse kuvaa tavoitteitaan: ”Kaikessa työssäni koen tärkeimmäksi auttaa muita ja tuottaa ymmärrystä ihmismieleen ja -elämään. Mielentaidot, toivo ja rauha ovat hyvän elämän rakentumisessa mitä keskeisimpiä, mutta usein sivuutettuja tai kohtuuttomin odotuksin ladattuja.”

Uusin kirja ”Seepra joka kadotti raitansa” (WSOY 2025) tarttuu suureen aiheeseen – lapsen suruun ja toivoon kuoleman äärellä – sadun keinoin. Lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu kirja kertoo tarinan pienestä seeprasta. Lotta Forsin kaunis kuvitus tukee tarinan maailmaa ja sanomaa sävykkäästi.

Seepra ja Tirppa ovat parhaat ystävät. Leikit loppuvat aina lupaukseen uudesta kohtaamisesta seuraavana päivänä. Eräänä aamuna Tirppaa ei enää olekaan. Pienen Seepran suru on niin syvää, että hän menettää valkoiset raitansa.

Maaret Kallio luotsaa tarinassa turvallisten aikuisten rooliin savannin suuret eläimet Norsun ja Kirahvin, jotka kuuntelevat lapsen surua ja epätoivoa kunnioittaen ja vastaavat pienen seepran vaikeisiin kysymyksiin. Tunteet kohdataan yhdessä; surua ei väistetä, vaan sille annetaan tilaa ja sanat.

Kirja kuvaa hienosti tunneskaalaa, jota pieni seepra käy läpi. Menetystä seuraavat niin kauhistus, epäusko, syyllisyys, vihastuminen tapahtuneen epäoikeudenmukaisuudesta kuin kaiken nielevä suru, mutta myös asian hiljalleen hyväksyminen ja rakkaudellinen kaipuu. Pala kerrallaan ilo palaa Seepran elämään rakkauden voimalla. Tämä tarjoaa samaistumispintaa – nämä tunteet on moni meistä menetyksen kokeneista kohdannut. Kaltaiselleni aikuislukijallekin luettu nosti monenlaisia muistoja mieleen. Kirjassa Leijona toteaa: ”Vaikka Tirppa on poissa, hänen rakkautensa elää jokaisessa meissä. Tirppa jätti kauniita jälkiä sydämiimme.” Rakkaus on myös sitä, että joutuu suremaan, kuten kirjassa hyvin todetaan.

Herkkää teemaa käsitellään kauniisti tavalla, joka helpottaa vaikeasta aiheesta keskustelua lapsen kanssa. Esipuheessaan Maaret esittääkin toiveen, että kirja voisi rohkaista antamaan tilaa erilaisille tunteille, yhteiselle ihmettelylle ja tärkeille keskusteluille. Lujasti lempeä -sivullaan Maaret tiivistää asian näin: ”Kirja kertoo kuolemasta, surusta ja ikävästä, mutta myös lohdusta, toivosta ja rakkaudesta. Joka kerta lukiessani tarina pysäyttää ja liikuttaa. Elämä on tässä, mutta rakkaus elää kuolemankin takaa.”

Toni Kaarttinen

Lähde ja kuvat: WSOY

Kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen

Kannen kuvittaja: Lotta Fors

Kirjailijakuva: Laura Malmivaara / WSOY

Maaret Kallion kirjoittama ja Lotta Forsin kuvittama Seepra joka kadotti raitansa (WSOY 2025) tarttuu suuren aiheeseen –lapsen suruun ja toivoon kuoleman äärellä – sadun keinoin.

Kirja on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista ja äänikirjana BookBeat -palvelusta.

Tero & Metti Saajoranta

vahvasti uskoen armeijan tehTävään ja tulevaisuuteen

Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorio sai uuden ylisihteerin ja naistyön sihteerin, kun majurit Tero ja Metti Saajoranta aloittivat näissä tehtävissä elokuun alussa.

Istumme päämajan talvipuutarhassa, mikä on sangen juhlallinen nimitys kahvihuoneen katetulle terassille. Tila on kuitenkin viihtyisä ja rauhaisa, poissa toimiston hyörinästä. Tänään paikalla on myös toimistokoira, Teron ja Metin musta cockerspanieli Silu, joka istuu heidän välissään rapsutuksista nauttien.

Olen itse tuntenut Metin (52) ja Teron (53) yli 20 vuotta. Ihmettelemme, mihin tämä ajan hiekka oikein valuu.

– Olin syntymäpäivänäni Armeijan senioripäivillä, Metti naurahtaa.

Pariskunnalla on kaksi aikuista lasta, Jere (31) ja Merima (23).

– Niin, esikoisemme on mennyt tänä syksynä naimisiin, he toteavat vanhemman ylpeyttä ja onnea äänessään.

Saajorannat muuttivat Kuopiosta Sipoon Paippisiin. He ovat viihtyneet erinomaisesti uudessa ympäristössä.

– Maaseutu on ollut aina minun sielunmaisemaani. Metsä alkaa tontin rajalta. Se on mukavaa maastoa kävellä Silun kanssa. Meillä on myös iso piha, jossa koira pääsee juoksentelemaan, Metti kertoo.

Nuorta rakkautta

Terolla ja Metillä on juuret länsirannikolla, Kokkolassa. He tulevat työläisperheistä.

– Asuimme molemmat Kokkolan Koivuhaan lähiössä, johon oli rakennettu kerrostaloja Outokummun ja Kemiran työntekijöille. Se oli sellaista vilkasta lähiönuoren elämää. Välillä vaikeaa ja villiäkin.

Elämä kuljetti molemmat Seinäjoelle, Teron kauppaopistoon ja Metin sairaanhoitajakouluun.

– Opiskelin hetken ammattikoulussa LVI-alaa, mutta ymmärsin nopeasti, ettei se ole minun hommaani. Suoritin vapaaehtoisena varusmiespalvelun ja sen jälkeen jatkoin kauppaopistoon, Tero kertaa.

– Alkuperäinen toiveeni oli kouluttautua eläinlääkäriksi, mutta sen vaati lukiokoulutuksen, johon en halunnut mennä. Terveydenhuolto oli selkeä valinta minulle, koska molemmat vanhemmat olivat työskennelleet alalla. Tein hetken alan töitä ja sitten lähdin maatalousoppilaitokseen lomittajakurssille. Vuosi lehmien kanssa oli minulle kuin terapiaa. Minulla oli haave muuttaa maalle ja työskennellä eläinten parissa, mutta Jumalalla oli toisia ajatuksia, Metti kertoo.

Nuoret tapasivat Seinäjoella Teron ollessa ystävien kanssa pizzalla.

– Etsin Teron käsiini, Metti nauraa ja tökkää häntä kylkeen. – No en tiedä oliko se ihan noin, Tero heittää takaisin.

– En itse asiassa pidä pizzasta. Ehkä yksi syy, miksi hän ihastui minuun, oli juuri tämä. Tero tiesi, ettei joutuisi jakamaan pizzoja kanssani, Metti naurahtaa.

Asiat etenivät nopeasti: vuotta myöhemmin seurasi kihlat, siitä vuoden päästä häät.

– Kun tapasimme, olin ehtinyt juuri viikon verran olla kahdeksantoista, Metti paljastaa.

Vuosi häiden jälkeen kahdesta tuli kolme, kun perheeseen syntyi esikoinen Jere. Toiveissa oli toinen lapsi, mutta Jumala toteutti tämän toisin.

– Minulla oli kaksi keskenmenoa ja rukoilin Jumalalta, jos meillä ei ole tarkoitus saada toista lasta, niin älä anna minun tulla raskaaksikaan. Meni jokunen vuosi, ja ymmärsimme, että Jumala oli todella vastannut tähän rukoukseen. Pohdimme muita vaihtoehtoja, ja ulkomaan adoptio oli selkeä vaihtoehto.

Tämän kautta perheeseen tuli suloinen pieni tyttö Merima.

– Afrikka tuntui oikealta alusta alkaen, Tero kertoo, ja Metti jatkaa:

Majurit Tero ja Metti Saajoranta. Rapsutuksia vastaanottamassa Silu.

Otos Teron ja Metin hääalbumista. Nyt helmihääpäivä eli häiden kolmekymmentävuotispäivä on jo ohitettu parilla vuodella.

– Saimme kokea tällaisen siunauksen. Mummoni sanoi minulle keskenmenojen jälkeen: ”Jonain päivänä sinä kiität tapahtuneesta.” Se tuntui minusta todella pahalta, miten noin voi sanoa surun keskellä. Kun saimme Meriman, niin olen monesti kiittänytkin. Asioilla oli Jumalan johdatus.

Innostava kutsu

Hengellisyyttä ei karsastettu Teron ja Metin lapsuudenkodissa, mutta uskonasiat eivät olleet isossa roolissa arjen keskellä. – Muistan iltarukoukset ja satunnaiset joulukirkot. Siskoni lauloi myös seurakunnan nuorten kuorossa, Tero muistelee ja Metti kertoo: – Isäni oli lestadiolaisesta kodista, niin uskonasiat ovat olleet aina läsnä. Äitini tuli uskoon minun ollessani kouluikäinen. Sukulaisten mukana olin seuroissa. Lapsenusko on ollut minulla aina vahva, itsestään selvä asia.

Nuoren parin etsikkoaika alkoi, kun Metin mummo totesi kerran kihlaparille: ”Kaikista paras häälahja olisi, jos kumpikin saisitte tehdä parannuksen ja tulla uskoon”

– Siitä alkoi minulla kiinnostus ja etsiminen. Se hetki, että totesin eläväni uskossa, tapahtui Jeren ollessa kolmevuotias. Siinä on viiden vuoden kausi, jonka aikana olen tullut uskoon, mutten pysty sanomaan yksittäistä hetkeä. Se oli minulle enemmän kasvuprosessi kuin yksittäinen tapahtuma, Metti toteaa, ja Tero nyökkää näin olevan hänenkin kohdallaan.

Saajorannat löysivät seurakuntayhteyden porukasta, joka käytti tilanaan Pelastusarmeijan Kokkolan osaston tiloja. Näin syntyi yhteys Armeijaan, mikä alkoi tuntua heistä omalta. Yhteys syntyi 1997, vuoden päästä heistä tuli siviilijäseniä ja äitienpäivänä 1999 heidät vihit-

tiin sotilaiksi. Metti tiesi jo tuolloin, ettei tämä jää tähän.

– Piiripäällikkö Terho Tiainen vihki meidät sotilaiksi. Hän asetti meidät polvistumaan seurakuntaan päin eikä alttarin suuntaan, kuten yleensä on tapana. Siinä polvistuessani koin Jumalan kutsuvan meitä syvemmälle.

Adoptioprosessi siirsi upseerikoulun aloitusta muutamalla vuodella. Perhearjen vakiinnuttua upseerikutsu syttyi uudelleen. Vuonna 2004 he aloittivat opinnot ja 2007 heidät vihittiin upseereiksi.

– Oli hyvä, että käytännön asiat ja elämä viivästyttivät alkua. Saimme pohtia rauhassa ja saada varmistuksen, ettei kutsu ollut vain hetken innostus, vaan pysyvä kaipuu.

Kouluajan he toimivat Helsingin osaston avustajina. Nälkä osastonjohtamiseen oli kova, mutta jälkikäteen he ovat ymmärtäneet, että tilanne oli siunaus. – Harvalle on suotu mahdollisuus tutustua asioihin rauhassa, Tero toteaa, ja Metti täydentää: – Tässä on ollut selvä kaava, että Jumala pyytää olemaan kärsivällinen ja luottamaan Häneen.

Vuodet Afrikassa

Saajorantojen ensimmäinen osastomääräys luutnantteina johti Jyväskylään, jossa he palvelivat viitisen vuotta. Seuraava iso elämänvaihe kuitenkin kolkutteli jo mielen perukoilla. He saivat kansainvälisen määräyksen Carl Sithole -keskukseen Johannesburgin Sowetoon Etelä-Afrikassa. Se oli lastenkeskus, jossa toimi kaksi lastenkotia ja päiväkoti. Paikkoja oli 90, ja lapsia oli kaksivuotiaista parikymppisiin.

– Saimme tämän vahvan kutsun jo kadetteina, mutta odottamisen teema oli jälleen mukana, sillä tuoreena upseerina oli palveltava kotimaassa ainakin kolme vuotta, Metti paljastaa, ja Tero jatkaa: – Kansainvälisessä johtajuuskoulutuksessa eräällä esiintyjällä oli todella vaikuttava esitys lasten hädästä maailmalla, ja se tuli meille todella iholle. Se inspiroi meidät laittamaan hakemuksen.

Kolme Sowetossa vietettyä vuotta olivat heille rankkoja, mutta äärimmäisen rikkaita. Tero silmissä näkyy haaveileva katse: – Tuo aika sykähdyttää ja synnyttää edelleen kaukokaipuun.

– Se oli aivan eri maailma ja eri haasteet. Oli paljon sopeutumista ja vastuu aivan valtava. Jouduimme suoraan syvään päähän. Yksi ensimmäisistä tehtävistämme oli henkilöstön vähentäminen kolmanneksella neljäänkymmeneen erään projektin loputtua. Keskus sai tietyn määrän valtionavustusta, ja niillä rahoilla oli maksettava ihmisten palkat, ruokittava lapset ja pidettävä paikat kunnossa.

Tiedustelen Metiltä ja Terolta, muokkasiko nämä vuodet heitä.

– Se antoi varmuutta, kun tästä selvisi, niin selviää mistä vaan, Tero hymähtää. – Oli myös hengellisesti rikastuttavaa toimia isossa Pelastusarmeijassa, jossa oli suuri määrä jäseniä ja lapsia.

– Se antaa erilaista perspektiiviä asioihin, kun on nähnyt elämää ja Armeijan toimintaa muualla, Metti kiteyttää ja kertoo myös hymyillen, että näillä vuosilla oli myös suuri vaikutus heidän tyt-

tärensä nykyisyyteen: – Merima työskentelee lastenkodissa. Hän taisi löytää kutsumuksensa Sowetossa.

Afrikasta paluun jälkeen Saajorannat palvelivat viisi vuotta Tampereella ja sen jälkeen päämajassa, Tero ohjelmasektorin päällikkönä, ja Metti aikuis- ja perhetyön upseerina. Tämän jälkeen heidän polkunsa johti kohti Kuopiota.

– Paluu Suomeen oli kieltämättä kulttuurishokki. Tampereella työ lähti hienosti käyntiin, mutta kesti tottua erilaiseen, afrikkalaista hiljaisempaan ja iäkkäämpään osastoon, Tero kertoo.

Metti herkistyy ja huokaisee: – Kieltämättä oli haaveena, että olisimme voineet joskus palata Afrikkaan. Jumala kuitenkin sulki sen oven selkeästi. Paluun jälkeisiin vuosiin on liittynyt unelmista luopumista ja oman mielensä uudelleen järjestelyä. Kun tämän sisäisti, on saanut jälleen kokea uudenlaista mielen vapautta.

Usko vahvaan missioon

Keväällä Saajorannat palasivat päämajaan, Tero jälleen ohjelmasektorin päälliköksi ja Metti avustavaksi ohjelmasihtee-

riksi erityisvastuunaan lapsi- ja nuorisotyö. Kuitenkin jo muutaman kuukauden jälkeen kaikkien – ja eniten itse Metin ja Teron – yllätykseksi kansainvälisestä päämajasta tuli puhelinsoitto ja ilmoitus elokuun alussa alkavasta määräyksestä Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion ylisihteerinä ja naistyön sihteerinä. – Se tuli kyllä puskista! Esikuntapäällikkö sai varmaan aivan väärän kuvan, kun hämmennyksissäni menin aivan hiljaiseksi, Metti naurahtaa sydämellisesti. – Kyllähän tämä pääsi yllättämään ja säikäyttämään. Pohdin, että onko minusta tähän. Mieleeni palautui Afrikan ajat, että tosiaan kaikesta selviytyy. Olemme valmiita kantamaan isomman vastuun, jonka tehtävät tuovat mukanaan, Tero nyökkää.

Vastuullinen määräys herättää monenlaisia ajatuksia johtajuudesta. Tero on kiitollinen hyvistä suuntaviivoista: – Pyrin olemaan mahdollisimman hyvä johtaja, sellainen, kenen johdolla ihmiset kokisivat työnsä merkitykselliseksi ja missiomme tärkeäksi. Tänä vuonna ilmestynyt uusi strategia antaa vahvan toimintakäskyn ja suunnan.

Saajorannoilla oli ikimustettava kansainvälinen määräys Carl Sithole -lastenkeskukseen Johannesburgin Sowetoon Etelä-Afrikassa. – Tuo aika sykähdyttää ja synnyttää edelleen kaukokaipuun, Tero kommentoi.

Teron ja Metin tervetulokokousta vietettiin sunnuntaina 31.8. Pelastusarmeijan Temppelissä. Tilaisuudessa heidät siunattiin uusiin tehtäviinsä Suomen ja Viron territorion ylisihteerinä ja naistyön sihteerinä.

8

– Meidän pitää olla valmiita tekemään myös isoja ja kipeitäkin päätöksiä.

– Minua pohdituttaa hengellinen vastuu johtajana. Osastotyössä se on selkeämpää. Mitä enemmän on hallinnollisia tehtäviä, sitä haastavammaksi tulee se, miten pystyy hengellisesti johtamaan ja pitämään huolta ihmisistä. Minulla jatkuu edelleen lapsi- ja nuorisotyön vastuu, ja koenkin sen hyvin tärkeäksi. Lapsi- ja nuorisotyöhön tulee kiinnittää huomiota, jotta meillä olisi myös tulevaisuus edessämme, Metti pohtii, ja Tero täydentää: – Suurimmat haasteet ovat tosiaan tulevien sukupolvien tavoittamisessa. Nuorille pitää antaa tilaa ja mahdollisuuksia osallistua, johtaa ja päättää asioista.

– Strategiamme ajatus yhdestä Armeijasta, eli siitä, miten saamme osastomme, sosiaaliset toimipisteemme ja myymälämme puhaltamaan yhteiseen hiileen, on ensisijaisen tärkeää. Uskoni Armeijan missioon ja siihen näkyyn, miten hengellinen ja sosiaalinen työ kulkevat käsi kädessä, on vahva.

Haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun Silu on löytänyt jotain kiinnostavaa lattialta ja on päättänyt syödä sen. Metti on eri mieltä, ja hetken maanittelun jälkeen Silu suostuu sylkäisemään tuolista irronneen nupin. Se vaihdetaan herkkunamuun, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Tero jatkaa missiosta: – Olemme pienenevä Armeija. Se, miten tulisimme elinvoimaisemmaksi, on suuri haaste. Pitää olla herkällä mielellä rukouksessa. Rukouksesta puheen ollen, miten vastuullisessa tehtävässä saa pidettyä omasta hengellisestä hyvinvoinnistaan huolta?

– Se on entistä tärkeämpää. Yksi tietoinen asia on, että latasin ääniraamatun raamattuappien rinnalle, jotta sopivina hetkinä voi hiljentyä kuuntelemaan Raamattua. Raamatunluku ja oman hengellisen ravinnon löytäminen on tärkeää. Olen viime päivinä ollut mukana leirien järjestämisissä, ja se on ollut hengellisesti todella ravitsevaa. Ne ovat olleet minulle omia keidaspaikkoja, Metti kertoo hymyillen.

Tero päättää mukavan keskusteluhetken rapsuttaen Silua, joka jälleen tyytyväisenä loikoilee omistajiensa välissä: – Oma henkilökohtainen rukoilu, kuten pieni hetki työpäivän alussa, on minulle hyvin tärkeää. Jumalanpalveluksiin osallistuminen kuulijana on myös hengellisesti hyvää. Se on minulle henki ja elämä. Maaseudulle muuttaminen on tuntunut myös siunaukselta. Koiran kanssa metsään meneminen on hengellisesti maadoittavaa. Siinä nousee esiin kiitollinen mieli, ja hallinnolliset paineet ja muut asiat unohtuvat.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen, Tero & Metti Saajorannan kuva-albumi, Kati Kivestö

Tero, Metti ja Merima Pelastusarmeijan Temppelin portailla. Saajorantojen esikoinen Jere asuu Jyväskylässä ja on tänä syksynä mennyt naimisiin.

eye 2025: nuoreT ympäri eurooppaa uskalTavaT nosTaa katseensa ylös

Pelastusarmeijan European Youth Event (EYE) 2025 kokosi yhteen satoja nuoria pelastusarmeijalaisia

23 territoriosta ympäri Eurooppaa neljäksi päiväksi ylistämään, jakamaan todistuksiaan sekä kuuntelemaan Raamattu-opetusta. Suomesta ja Virosta mukaan lähti 15 nuorta ohjaajineen Alankomaiden De Kroeze Dannessa pidetylle leirille. Tapahtuma auttoi nuoria ja nuoria aikuisia ympäri Euroopan irtautumaan ulkomaailman huolista ilmapiirissä, jossa osallistujat saivat oppia ja löytää läheisemmän suhteen Jumalaan.

Alusta lähtien oli selvää, että riippumatta siitä, mistä oli tultu ja mitä kieltä puhuttiin, kaikki 700 nuorta olivat paikalla ilmaisemassa rakkauttaan Jumalaa kohtaan. Musiikki ja tanssijat johtivat koko joukon yhteiseen ylistykseen voimallisilla lauluilla, jotka korottivat Jumalaa. Jokainen aamu alkoi raamatuntutkisteluilla, joita johti kapteeni Callum McKenna (Iso-Britannian ja Irlannin territorio). Mooseksen kirjan 3:1–15 ja Luukkaan evankeliumin 10:25–37 kaltaisten kohtien kautta pienet ryhmät pohtivat omaa identiteettiään ja sitä, kuinka vaikeaa on olla täysin oma itsensä nykypäivän sosiaalisten paineiden keskellä. Opetus ja keskustelut johtivat siihen, että Jumala näkee heidän koko elämänsä ja rakastaa heitä.

Iltaistunnoissa ylistys, musiikki ja opetus vuorottelivat nuoria puhuttelevalla tavalla. Komentaja Bente Gundersen (Alankomaiden, Tšekin tasavallan ja Slovakian territorion johtaja), Lyndall Bywater ja luutnantti Lizzie Kitchenside (Iso-Britannian ja Irlannin territorio) opettivat vuoroiltoina. Jokainen toi Raamattuun juurtuneen viestin, joka heijasti päivien teemaa: Look up! Nuoria kutsuttiin nostamaan katseensa ylös peloista ja maailman häiriötekijöistä; nostamaan katseensa ylös jopa alhaisimpina hetkinä; sekä nostamaan katseensa nähdäkseen Jumalan kasvattamia uusia alkuja. Kaikki viestit yhtyivät siihen, että Jumala on kaikkialla läsnä oleva, mutta meidän on nostettava katseemme ja nähtävä se itse.

Viimeisenä päivänä majuri Mariska Potters (kansainvälisen lapsi- ja nuorisotyön upseeri) tarjosi pohdintaa matkasta. EYE ei ollut vain huippu kokemus – se oli valmistautumista todelliseen elämään iloineen ja kamppailuineen. Ihmisille tarjottiin mahdollisuus todistaa lyhyesti omista kokemuksistaan. Monet vastasivat yhteisellä teemalla, että jopa heidän pahimpana päivänään Jumala rakastaa heitä ja haluaa suhteen heidän kanssaan. Yli kolmekymmentä nuorta astui esiin, kun kysyttiin, ketä Jumala on kutsunut hengelliseen työhön Pelastusarmeijassa.

Aina pääohjelmien välissä EYE tarjosi tilaa luovalle ja henkilökohtaiselle ilmaisulle. Urheilu-, musiikki- ja taidetyöpa-

Suomen ja Viron nuoret ja nuorisotiimin jäsenet yhteiskuvassa EYE 2025 -tapahtumassa. Tapahtuma keräsi yhteen 700 nuorta Euroopan eri laidoilta!

jat vetivät nuoria harrastamaan yhdessä. Viihtyisässä EYE Akatemiassa kuultiin alustuksia muun muassa siitä, miten Pelastusarmeija tukee sukupuolten välistä tasa-arvoa tai kuinka ihmiskaupan vastaista työtä tehdään Euroopassa. Suomen ja Viron territorion edustaja Kansainvälisestä lasten ja nuorten neuvoa-antavasta ryhmästä, Aino Kulmala, oli johtamassa mielenkiintoista paneelikeskustelua nuorten osallisuudesta ja

osallistumisesta Jumalan valtakunnan työhön. Aterioiden aikana ja rentoutumis- ja keskustelutiloissa nuoret jakoivat tarinoitaan ja olivat yhteydessä toisiinsa ja Jumalaan. Tapahtumassa oli vapauden, aitouden ja ilon ilmapiiri.

EYE 2025 -tapahtuman päätteeksi viesti oli selvä: Jumala on läsnä Euroopassa ja nuoret ihmiset vastaavat Hänelle. Se, mitä jotkut ovat kutsuneet hiljaiseksi herätykseksi, on kaikkea muuta

EYE 2025 Euroopan nuorisotapahtumassa oli osanottajia myös Virosta: neljä reipasta nuorta sekä luutnantti Renno Rannamäe. Hän toimi muun muassa autokuskina, ajaen koko matkan Tallinnasta kuuden maan halki Alankomaihin Ambt Deldeniin –ja sama toiseen suuntaan! Lisäksi päivien aikana Rennon tehtäviin kuului niin kääntämistä kuin kannustamistakin.

kuin hiljaista – se on rohkeaa ja täynnä toivoa. Sukupolvi nousee, katsoo ylöspäin ja luottaa Jumalaan.

Teksti:

Pelastusarmeijan nuorisotiimi Muokattu Ewan Hallin artikkelista

Kuvat:

Pelastusarmeijan nuorisotiimi & Ewan Hall

eye 2025 -tapahTumassa

osallisTujia myös virosTa

Renno kiittää nuorisotapahtumien järjestäjiä: – Kaikki meni oikein hyvin. Järjestäjät ovat tehneet erinomaista työtä. Nuorille tapahtuma oli ainutlaatuinen kokemus.

– He olivat aktiivisia ja eläväisiä. Mukana oli myös neljä nuortamme Virosta. Ensin heitä taisi vähän jännittää, mutta kun alkujännitys suli, niin he olivat täydellä teholla mukana.

Erityisen vaikuttavia olivat ylityskokoukset, joihin kokoontui yli 600 nuorta ympäri Eurooppaa saman katon alle.

– Joskus kuvittelemme olevamme yksinämme ja ettei ympärillämme ole muita uskovia. Tällaiset tapahtumat, joissa on satoja nuoria, auttavat antamaan heille uudenlaista perspektiiviä. Olen varma, että Jumala paljasti heille uusia asioita, Renno toteaa lopuksi hymyillen.

Teksti: Toni Kaarttinen

Kuva: Renno Rannamäe

Kuvassa Renno ja Viron neljä nuorta EYE 2025 -osallistujaa.

EYE 2025 -nuorisotapahtumassa vallitsi herätyksen henki, joka oli kaikkea muuta kuin hiljaista – se oli rohkeaa ja täynnä toivoa!

voimautTava valokuva

tuo iloa, inspiraatioTa ja iTsetunTemusta

Voimauttava valokuva on sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka ajatuksena on tuoda osallistujilleen itsetuntemusta ja -varmuutta sekä kykyä katsoa itseään ja toisia lempein silmin. Pelastusarmeijan Tampereen osasto on järjestänyt työpajan kahdesti, ja niitä on tarkoitus järjestää tulevaisuudessa lisää. Sotahuuto kävi tutustumassa aiheeseen Tampereella, jossa oli työpajan näyttelyn kokoaminen käynnissä ohjaajien, yhteisötyöntekijä Leena Hurmavaara-Järvisen ja osaston avustaja, valokuvaaja Ville Sahan johdolla.

Haastatteluhetkellä eletään kesän kynnyksellä, ja kevään voimauttavan valokuvan työpaja on viimeistelyä vaille valmis. Työpajan osallistujat ovat kokoontuneet osastolle. Kahvilatilan pöydät ovat täynnä kuvia, kehyksiä, paspartuureja, siimaa ja työkaluja. Tilassa näkyy hymyileviä kasvoja ja kuuluu iloinen puheensorina, kun omakuvat löytävät oikean paikkansa osaston seiniltä.

Työpajan ohjaajina ovat toimineet osaston yhteisötyöntekijä Leena Hurmavaara-Järvinen ja osaston avustaja, valokuvaaja Ville Saha. Leena on kouluttautunut voimauttavan valokuvan ohjaajaksi, ja Villellä on puolestaan kokemusta osallisuudesta, sillä hän oli mukana osaston ensimmäisessä työpajassa.

Leena tiivistää, mistä voimauttavassa valokuvassa on kysymys: – Se on taideja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jossa valokuvien ja valokuvauksen avulla voidaan käsitellä itseään, identiteettiään ja elämäntilanteeseensa liittyviä teemoja. Se on luova, kehol-

linen menetelmä. Lähtöajatus on siinä, että kaikilla on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Hän, joka on kuvattavana, saa päättää miten ja missä häntä kuvataan – eli miten hän haluaa tulla nähdyksi muille. Tavoitteena on löytää tapa katsoa itseään ja toisiaan lempeydellä.

Voimauttavaksi valokuvauksen tekee se, että päätäntävalta on kuvattavalla. – Perinteiset valtasuhteet käännetään päälaelleen. Tilanne on kuvattavalle turvallinen. Lisäksi elämässä voi olla näkymättömyyttä. Tämä tuo näkyväksi sellaisia asioita ja piirteitä, jotka ovat olleet piilossa katseilta. Tämä on hyvin korjaavaa. Voimauttavaa on myös se, että ryhmässä jokainen saa osakseen vain hyväksyviä ja korjaavia katseita toisilta. Omista ja toisten kuvista puhutaan vain hyviä asioita.

Luova menetelmä

Leena kouluttautui ohjaajaksi Voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet -koulutuksessa nähtyään Maailman iha-

nin tyttö -näyttelyn. Se teki suuren vaikutuksen.

– Tunsin, että tämä on mahtava juttu ja haluan tätä lisää. Tämän avulla pystyisi tekemään paljon hyvää ihmisille. Hakeuduin työn ohella tehtävään vuoden mittaiseen täydennyskoulutukseen. Kurssilla pääsi pohtimaan oman elämänsä ja minuutensa erilaisia puolia. On tärkeää käydä ensin itse läpi prosessi, jotta voi ohjata muita. Koulutuksessa myös harjoiteltiin menetelmän ohjaamista käytännössä, kun jokaisen piti toteuttaa voimauttavan valokuvan projekti omassa työyhteisössään ja omassa perhepiirissään. Voimauttava valokuva tuli osaksi Pelastusarmeijan osaston toimintaa, kun Leena valmistui viime vuonna sosionomiksi ja päätti opinnäytetyössään tutkia voimauttavan valokuvan ja itsemyötätunnon yhteyttä. Ensimmäisestä työpajasta tuli hyvää palautetta. – Tämän kaltaiset luovat menetelmät sopivat hyvin osaston toimintaan, sillä ihmisillä voi olla hankaluuksia sanoittaa

Voimauttavan valokuva -työpajan ohjaajat: osaston avustaja, valokuvaaja Ville Saha ja yhteisötyöntekijä Leena Hurmavaara-Järvinen kehystämässä näyttelyn kuvia Pelastusarmeijan Tampereen osastolla.

ajatuksiaan ja tilannettaan. Se on menetelmä, jolla voi tutustua ihmisiin aivan uudella tavalla. Se synnyttää myös vahvaa ryhmähenkeä.

Työpaja on osa Tampereen osaston KOHO-koulutusta. KOHO-koulutus on Tampereen osaston sosiaalisen auttamistyön matalan kynnyksen vertaistukiryhmä, jonka tavoitteena on löytää voimavaroja omaan elämänhallintaan. Jos haluat tutustua KOHO-koulutukseen laajemmin, lue artikkeli ”KOHO pitää pinnalla” joko Sotahuudon numerosta 08/2024 tai kotisivuiltamme.

– Halusimme tarjota tämän mahdollisuuden sellaisille ihmisille, joilla ei elämäntilanteensa vuoksi olisi mahdollisuuksia osallistua kaupallisiin voimauttavan valokuvan koulutuksiin. Tämä työpaja lisää omaa toimijuutta ja positiivista suhtautumista itseensä, joten se istuu KOHO:n arvoihin mainiosti.

Lähtölaukaus uuteen

Työpajan toinen vetäjä, valokuvaaja Ville Saha oli mukana osaston ensimmäi-

sessä voimauttavan valokuvan kokonaisuudessa.

– Se oli puhdistava kokemus. Halusin itseni kuvattavan sellaisessa paikassa, joka tuki sen hetkistä elämäntilannettani ja haluani tulla nähdyksi. Oli erityinen kokemus olla kameran edessä, sillä normaalisti olen sen takana. Se oli kaikin puolin hyvä, ravisuttava kokemus. Siinä oli minulle sellaista uuden alun teemaa.

Se olikin Villelle lähtölaukaus uuteen, sillä työpajan myötä Ville löysi Pelastusarmeijan muut toiminnot. Hän tuli mukaan vapaaehtoiseksi ja toimii nykyään palkattuna avustajana.

– Työpaja avasi minulle väylän Pelastusarmeijaan ja antoi uutta suuntaa elämään.

Jos haluat tutustua Villen tarinaan syvemmin, siihen tarjoutuu mahdollisuus lukemalla artikkeli ”KOHO-koulutus pelastusrenkaana elämän tyrskyissä” kotisivuiltamme tai Sotahuudon numerosta 08/2024.

Voimauttava valokuva palautti Villelle myös liekin kuvaamiseen: – Se oli mi-

nulle pitkään ammattikin. Toimin freelancerina viitisentoista vuotta. Ajan myötä leipäännyin. Tämä työpaja herätti innostuksen. Kamerat on kaivettu naftaliinista, Ville toteaa naurahtaen.

Monipuolinen työpaja

Tämän kevään kurssiohjelma koostui kolmesta työpajapäivästä. Huhtikuussa näitä oli kaksi, ja niitä seurasi kuvaukset parin kanssa. Toukokuussa järjestettiin vielä kokoava työpajapäivä.

– Huhtikuussa tutustuimme toisiimme ja loimme hyvää ryhmähenkeä. Kerroimme menetelmästä ja puhuimme itsemyötätunnosta. Toisella kerralla orientoiduttiin tulevaan kuvausretkeen parin kanssa. Oli hienoa huomata, miten helposti parit löytyivät. Se on aina ohjaajastakin jännittävää, Leena kertoo.

Ville vastasi kuvausteknisestä opastuksesta: – Jos kurssilaisilla oli mielessään tietty visio, niin annoin käytännön ohjeita, miten sen voisi saavuttaa esimerkiksi eri kuvakulmilla tai perspektiiveillä.

Pidin tunnin tietopaketin rajauksesta ja sommittelusta. Laitoimme samalla kaikkien kameroihin säädöt kohdalleen. Yritimme vähentää sitä, että tekniikka rajoittaisi ilmaisua.

– Tässä ei tarvitse olla taidokas valokuvaaja. Sitä painotimme mainoksissammekin. Pohjimmaisena ideana on kuvan merkitys. Epätarkka, kaikkien sääntöjen vastainen kuva saattaakin olla se, joka ilmaisee tunteen ja merkityksen parhaiten, Leenä lisää ja Ville antaa suitsutusta osallistujille: – Täytyy kyllä sanoa, että nämä näyttelyn kuvat ovat todella hienoja ja erilaisia. Olen todella tyytyväinen.

Kurssin tärkein hetki oli pareittain suoritettavat kuvausretket. Siitä kohta lisää osallistujien kanssa. Toukokuun työpajapäivässä osallistujat kokoontuivat yhteen ja näkivät kuvat ensi kertaa paperilla.

– Se oli hieno hetki. Joku kuvailikin hetkeä jouluksi – sai jännittää, mitä paketista paljastuu, Leena naurahtaa. – Jokainen kertoi kuvastaan ja kuvausprosessistaan. Purettiin heränneitä tuntemuksia.

Työpajapäiviin liittyi myös kaksi tärkeää asiaa – ateriointi ja hartaus.

– Halusimme tarjota maksuttoman lounaan, jotta tämä olisi sellainen hemmottelun ja virkistyksen hetki, Leena aloittaa, ja Ville jatkaa: – Kokoontumiseen liittyi myös lyhyt hartaus. Kristillisyys kulki mukana prosessissa. Raamatunpaikat kertoivat nähdyksi tulemisesta.

Leena nyökkää: – Jumala on viime kädessä se, joka näkee meidät täydellisesti.

Korjaava kokemus

Kevään työpajassa oli kymmenen osallistujaa, ja kaikki suorittivat sen läpi. Kyselen Leenalta ja Villeltä palautteista. – Palaute oli oikein hyvää. Hetkinen, käyn hakemassa lomakkeet. Leena poistuu, ja jäämme Villen kanssa kahden. Hän tekee paljastuksen: – Ainoa kritiikki oli, että kurssi olisi voinut olla pidempikin, Ville naurahtaa ja jatkaa pohdintaa: – Ehkä jatkossa tapaamisia voisi olla yksi tai kaksi enemmän. Aika näyttää.

Leena palaa ja selaa palautelomakkeita hymyillen: – Tässä muutamia kommentteja: ”Opin näkemään itseni myönteisemmässä valossa”. ”Parasta oli vertaistuki ja hyvät osanottajat”. ”Parasta oli yhteisöllisyys”. ”Tuli herkkyyttä ja avoimuutta”. ”Hyvät vetäjät”, Leena naurahtaa viimeiselle.

Hanna Ukkosvaara omakuvansa ”Vellamon” kanssa. Omakuva on merkitykseltään monitasoinen. – Kuva symboloi montaa asiaa, kuten eletyn elämän kerryttämiä kokemuksia. Tämä kuva syntyi sattumalta ja suunnittelematta, kuten monet parhaimmat asiat elämässä.

– Kysyimme myös, mitä työpajat antoivat osallistujille. Vastaukset olivat moninaisia: itseluottamusta, iloa, yhteyttä, rentoutta, luovuutta, itsensä hyväksyntää, itsevarmuutta, inspiraatiota ja innostusta valokuvaamiseen. Monet palautteet puhuvat hyvästä ja luottamuksellisesta ilmapiiristä. Ihmiset kokivat, että oli helppo jakaa henkilökohtaisiakin asioita. Se tuntuu hyvältä, sillä se oli, mitä haimme.

Hanna: kokemusten summa

On aika tutustua osallistujien ajatuksiin kokemastaan. Ensimmäisenä istuudumme alas 37-vuotiaan lempääläläi-

sen Hanna Ukkosvaaran kanssa. Hänen kiinnostuksensa työpajaan lähti valokuvauksesta.

– Olen kuvaillut nuorempana, ja edelleenkin pidän valokuvista ja näyttelyistä. Sillä kulmalla lähdin mukaan – virkistämään harrastusta.

Voimauttavan valokuvan konsepti kiinnosti Hannaa myös työnsä ja opiskelunsa vuoksi. Hän on toiminut ohjaajana lasten kerhoissa, leireissä ja vapaa-ajan toiminnoissa. Nyt hän on aloittamassa yhteisöpedagogin opiskelut.

– Toivon, että olen saanut tästä kokemusta, jota voin jakaa muillekin tulevaisuudessa.

Katsomme Hannan kanssa hänen omakuvaansa. Siinä hän seisoo rantakalliolla. Kuvan nimi on ”Vellamo”.

– Se tuli kuvasta heti mieleen, hänhän oli Kalevalasta tuttu veden emäntä. Kuvassa taustalla näkyy Särkänniemi, ja järvi välissä. Kuva symboloi montaa asiaa: taustan huvipuisto kuvaa jo kaukana siintävää lapsuutta. Veden määrä kertoo eletyn elämän kokemuksien määrästä. Elämänkokemukset soljuvat veden tavoin. Ne ovat tuoneet minut tähän nykyhetkeen, näiden rantakivien päälle seisomaan. Tämä kuva syntyi sattumalta ja suunnittelematta, kuten monet parhaimmat asiat elämässä, Hanna kertoo kauniisti kuvan herättämistä ajatuksista.

Työpaja toimi odotetusti ja herätti Hannassa jälleen innostuksen valokuvaamiseen.

– Ehdottomasti, kaivoin juuri järjestelmäkameran esille ja ostin uuden muistikortin kesää varten. Haluan muistaa valokuvaamisen tärkeyden omaa jälkikasvuakin ajatellen. Usein tuntuu, että arkihan tässä vaan rullaa, mutta elämän eri vaiheet on hyvä tallentaa. Aivan tavallisetkin hetket.

Sari: herkkänä hetkenä

Seuraavaksi syvennymme keskusteluun 34-vuotiaan Sari Jokelaisen kanssa. Hän on asunut kaksi vuotta Tampereella. Hän jäi opintovapaalle lastensuojelun intensiivihoidosta ja tuli opiskelemaan valokuvausta.

– Olen kuvannut lapsesta asti. Kuulin voimauttavasta valokuvasta jo vuosia sitten. Finlaysonilla oli voimauttavan valokuvan ammattilaisten näyttely ”Lempeä katse”. Laitoin näyttelyn tiimille viestiä oppisopimuspaikasta ja pääsin työharjoitteluun näyttelyassistentiksi. Silloin pääsin sukeltamaan syvemmin menetelmään. Näin sattumalta Facebookissa mainoksen tästä Pelastusarmeijan kurssista. Olin niin kiitollinen, että pääsin mukaan.

Sari paljastaa, että kuvaukset olivat terapeuttinen kokemus.

– Meillä klikkasi heti kuvausparini kanssa. Työpajan puitteissa teimme kaksi kuvausretkeä. Ensimmäisiä kuvauksia kuvailisin voimauttaviksi. Se oli kevyttä ja hauskaa. Kuitenkin se, mitä toivoin kuvilla saavutettavan, oli haavoittuvaisuus. Se ei näissä ensimmäisissä kuvissa toteutunut. Toisen kuvauspäivän aamuna minulla oli todella haavoittuvainen

olo, olin kuin avohaava. Laitoin parilleni viestin, etten kykene poseeraamaan tänään. Kuvausparini oli kuitenkin sinnikäs ja vaati, että kuvaamme. Annoin periksi. Aluksi se tuntui vaikealta. Mitä pidemmälle päivä meni, sitä enemmän alkoi tuntua, että tämä on sitä, mitä tarvitsen. Tulla nähdyksi haavoittuvaisena. Se on puoli, jonka yleensä pidän piilossa. Nyt se oli esillä.

Tiedustelen Sarilta, mitä hän kokee saaneensa tästä työpajasta.

– Voimaantumista siinä, että uskallan tulla nähdyksi herkkänä ja haavoittuvaisena. Kurssilla koin, että minua katsottiin lempein silmin. Sitä tunnetta haluan välittää myös omille kuvattavilleni tulevaisuudessa. Se, että jokainen on aitona omana itsenään riittävä.

Sari Jokelaisen omakuva ”Maassa, mutta korkeuksista”. – Halusin tulla nähdyksi haavoittuvaisena. Se on puoli itsestäni, jonka yleensä pidän piilossa. Nyt se on esillä.

Niina Järvensivun kuvista välittyy ilo.

– Se oli todella hyvä hetki ja minulla oli hyvä olla. Se mielestäni välittyy tässä.

Osa Niinan kuvista on saanut upeat, tunnelmaan sopivat puitteet vanhoista, patinoituneista ikkunanraameista.

Niina: luottamuksen ilmapiiri Lopuksi jutustelen juuri viisikymmentä täyttäneen Niina Järvensivun kanssa. Hän on kotoisin Ylöjärveltä ja toimii erityisluokan opettajana. Hän näkee tällaisen työpajan hyödyllisenä toimintana, jota voisi käyttää myös työssään. – Erityisluokanopettajana pidän tärkeänä itsetunnon kohottamista. Se on saavutettavissa pienilläkin teoilla. Itsetunnon vahvistamisen välineenä tämä on erinomainen työkalu.

Niinaa voimauttavassa valokuvassa innosti se, miten kuvien avulla voidaan nostaa ihmistä. Työpajassa ryhmähenki nousi tärkeäksi voimavaraksi.

Niina paljastaa lopuksi, että työpaja opetti armollisuutta myös omia taitojaan kohtaan.

– Vaikka visio ei aina toteudu toivotulla tavalla, niin senkin voi hyväksyä. Olemme kaikki keskeneräisiä, Niina toteaa hymyillen.

– Tuntui todella hienolta kuulla toisten kokemuksia. Nostimme toisiamme. Ryhmässä oli todella hieno luottamuksen ilmapiiri. Koin kuvattavana olemisen ensin vaivaannuttavaksi, mutta tämä kokemus toi luottamusta ja hyvää fiilistä. Meille osui kuvausparini kanssa todella aurinkoinen päivä. Kevään ensimmäisiä päiviä, jolloin tuntuu, että aurinko oikeasti lämmittää. Se oli todella hyvä hetki ja minulla oli hyvä olla – se ilo mielestäni välittyy kuvistani.

Tervetuloa mukaan

Tiedustelen vielä Leenalta ja Villeltä, mitä he uskovat työpajalaisten saaneen evääksi tältä matkalta.

– Selkeästi monella on innostuksen kipinä syttynyt valokuvauksen suhteen. Lisäksi monet ovat olleet kiinnostuneita osaston tapahtumista, joten joku saattaa löytää tästä väylän tänne Pelastusarmeijalle. Näinhän minullekin kävi, Ville toteaa hymyillen.

– Monet olivat selkeästi jo pidemmän aikaa pohtineet omaa elämäänsä. Uskon, että tämä reflektointi heillä jatkuu. Uskon Villen tavoin, että työpaja

hyvinkin madaltaa kynnystä osallistua muihin toimintoihimme, Leena lisää. Uusia voimauttavan valokuvan työpajoja on luvassa tulevaisuudessa. Ajankohta on vielä auki, mutta toiveissa on järjestää seuraava viimeistään keväällä 2026. Jos kiinnostuit ajatuksesta tulla mukaan, laita osaston Facebook-sivu seurantaan.

– Lainaan kuulemaani ajatusta: ”Kaikki kommunikaatio perustuu kieleen, mutta kaikki kielet eivät käytä sanoja”. Visuaalinen kieli määrittelee, miltä ajatukset näyttävät ja tuntuvat. Tällaisella kurssilla voi saavuttaa paljon, Ville kutsuu mukaan.

oman elämän

Pohdinnan alla on myös, että seuraavassa työpajassa saattaa olla hengellisempi näkökulma. Leena kertoo lopuksi siitä: – Se voisi sisältää hengellisen kasvun pohdintaa siitä, miten Jumala on auttanut elämässä ja miten sitä voisi tuoda esille kuvan keinoin. Olemme rikkinäisiä ihmisiä, mutta Jumala näkee ja tuntee meidät. Hänen edessään olemme nähtyjä.

Toni Kaarttinen

Kuvat: osallistujien kuvat ja Toni Kaarttinen

Kiinnostuitko voimauttavasta valokuvasta?

Pelastusarmeijan Tampereen osastolle on tulossa uusi työpaja viimeistään keväällä 2026. Seuraa osaston uutisointia: pelastusarmeija.fi/loyda-meidat/tampere, facebook.com/PATampere

merkiTyksellinen kuva

Varaa itsellesi rauhallinen hetki aikaa ja katsele elämäsi varrelta otettuja valokuvia – niitä, joita itse olet ottanut sekä niitä, joita toiset ihmiset ovat kokeneet tärkeiksi nostaa esiin elämästäsi. Tutki kaikenlaisia kuvia, albumeja, kenkälaatikkokuvia ja digikuvia. Jos mahdollista, koita löytää kuvia koko elämän kaarelta lapsuudesta tähän päivään. Tunnustele mielessäsi, mitkä kuvat tuntuvat sinusta erityisen merkityksellisiltä ja tosilta. Mitkä ovat ne valokuvat, jotka kertovat elämäsi tapahtumista, tärkeistä ihmisistä ja omasta kasvustasi niin kuin itse olet ne kokenut?

Valitse kuvista yksi, joka tuntuu sinulle erityisen merkitykselliseltä. Kuva voi kertoa jostain tärkeästä tapahtumasta. Se voi kertoa, miltä sinusta tuntui tuona ajankohtana tai mistä olet saanut erityisesti voimaa jonain tiettynä elämän hetkenä. Voit ottaa myös hengellisen näkökulman ja valita kuvan sellaisesta hetkestä, jossa erityisesti olet kokenut Jumalan johdatusta elämässäsi.

Hanna Fahn osallistui myös työpajaan. Hän kertoo kuvastaan: – Kuvani piirtyy veteen. Vain hetken se säilyy ja sitten haihtuu. Minusta jää kuitenkin jälki tähän maailmaan. Voinko vaikuttaa siihen, millaisen jäljen jätän itsestäni muihin?

ajaTuksia elämäsTä ja uskosTa

Viime kesänä minulla oli uusi toimenkuva: toimin sup-laudan painona tasapainoa etsivälle uudelle suppailijalle. Roikuin kaikilla raajoillani laudan pohjassa estäen sen äkkinäisiä liikkeitä horjahdusten varalta. Niitä sattuikin opetteluvaiheessa melkein taukoamatta. Onneksi vesi oli sopivan lämmintä toistuviin sukelluksiin. Tasapainon jo löydyttyä huomasin jääväni paikoilleni ihan vain varmuuden vuoksi, mikä luonnollisesti vaikeutti melomista. Oli vaikea päästää irti ja antaa opettelijan edetä omin voimin – niiden mahdollisten veteen humpsahduksien uhallakin.

Kiinnipitäjän näkökulmasta vastaavia tilanteita syntyy, kun nuoren pyöräilijän apupyörät pidetään pitkään paikallaan, ja nykyisin vielä pyörän takana olevasta kahvasta roikkuu perässä juokseva, huolestunut vanhempi. Opettajana toimiessani muistan äidin, jolle oli hyvin vaikeaa jättää ensiluokkalainen yksin kouluun. Hän palasi kyyneleet silmissä halaamaan lastaan lukuisia kertoja ja poistuttuaan liimautui vielä luokan ikkunan taakse. Eroahdistus oli äidillä huomattavasti suurempi kuin reippaalla koululaisella, jonka kyyneleet olivat jo kuivuneet äidin poistuttua luokasta.

Ei ole helppoa päästää irti siitä, mitä rakastaa, oli kyse sitten aikuistuvasta nuoresta, päättyneestä parisuhteesta, työpaikan vaihdosta tai läheisen kuolemasta. Kun jostain on tullut erottamaton osa omaa elämää, on siitä vaikea luopua. Oman elämän on kuitenkin aika jatkua eteenpäin monia kokemuksia rikkaampana.

Entäpä siellä toisessa päässä napanuoraa? Lapsi ei voi jäädä kohtuun, niin mukavaa ja täysi ylläpito kuin siellä onkin. Ei venettäkään ole rakennettu seisomaan laiturissa tai kuivalla maalla. Vasta kun sen kiinnitysköysi on irrotettu ja vene työnnetty vesille, se on valmis varsinaista tehtäväänsä varten. Voi olla pelottavaa myös kiinnipidetyn näkökulmasta päästää irti. Suppailija ei olisi kuitenkaan päässyt kovin monen metrin päähän minun roikkuessani laudan pohjassa.

Raamatussa Jeesus kutsuu opetuslapset heidän arkisen elämänsä keskeltä jättämään kaiken ja lähtemään seuraamaan häntä. Pietarilla, Andreaksella, Jaakobilla ja Johanneksella oli jo oma elämä ja toimeentulo järjestyksessä kalastuksen parissa, kun Jeesus kohtasi heidät ran-

pääsTä irti!

nalla ja kutsui heidät päästämään siitä irti. Hän ei koskaan luvannut, että kaikki säilyisi muuttumattomana tai edes helppona. Seuraaminen ei olisi onnistunut, jos perässä olisi pitänyt kuljettaa koko suku, veneet, verkot, kotitalo ja muu omaisuus.

Irti päästäminen on aina mahdollisuus uuteen alkuun. Se voi olla pelottavaa tai surullista. Voi tuntua siltä, ettei pysty hallitsemaan sitä, mikä edessäpäin on. Ennen kuolemaansa ja ylösnousemustaan Jeesus valmistelee Johanneksen evankeliumissa opetuslapsiaan tulevaan. Hän lohduttaa heitä lähestyvän eron varalta: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistelemaan teille asuinsijan.” (Joh.14:2). Ero ei ole lopullinen. Avuksi uuteen tilanteeseen hän lupaa: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27).

Kun päästän irti, putoan Jumalan kämmenelle. Siinä on turvallista olla.

Kati Kivestö majuri

minä & pelasTusarmeija

Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki

osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaa:

ave kalme

majuri

Oulun osaston johtaja

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?

– 1997, kun tyttäreni Caroliina meni Pelastusarmeijaan ja otti minut mukaansa.

Miksi halusit liittyä Armeijaan? – Tunsin tulleeni kotiin.

Mikä on tehtävässäsi mielenkiintoisinta?

– Työn monipuolisuus, läsnä oleminen ihmisiä varten.

Entä turhauttavinta? – ”Vaikeat” ihmiset.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– Kirjanpitäjäksi.

Mikä on lempiruokasi?

– Mulgipuder ja piimä. (Mulgipuder eli Mulgin puuro koostuu perunoista, ohraryyneistä, pekonista tai kinkusta ja sipulista.)

Rakkain harrastuksesi?

– Paperiaskartelu.

Paperiaskartelu on Aven rakkain harrastus.

Millaiset asiat inspiroivat sinua?

– Uudet haasteet ja luonto.

Kuka on sankarisi?

– Kevin ”Yksin kotona” -elokuvasta.

Saat yhden supervoiman.

Mikä se olisi – ja miksi?

– Pystyisin auttamaan kaikkia apua tarvitsevia.

Mikä kirja on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?

– Robert A. Laidlaw: Miksi minä uskon.

Ketä Raamatun hahmoa ihailet?

– Mariaa.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

– ”Pyhän kosketus”.

Voisit matkustaa minne vain. Mihin matkustaisit?

– Filippiineille.

Mitä pelkäät?

– Sotaa.

Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen? – Perhe ja läheiset.

Usko, toivo, rakkaus – mitä lisäisit neljänneksi? – Ilo.

Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä? – Laulan.

Hullunkurisin kommellus, jonka kehtaat myöntää?

– Ensimmäiset ajoharjoitukseni päättyivät puuhun törmäämiseen. En ole ajanut sen jälkeen.

Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu? – Ajattele ensin ja toimi sitten.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Kun annoin elämäni Jumalalle.

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Olen Viron nuorten mestari 50 metrin rintauinnissa vuodelta 1984.

allHelgonadagen

Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme marraskuun aikana.

Allhelgonadagens ljushav i gravgårdens tysta mörker kan vara en starkt berörande syn. Enligt Allhelgonadagens tradition minns vi våra bortgångna kära genom att tända ett ljus eller lägga blommor och kransar på deras grav. I många kyrkor läser man upp namnen på de som har gått bort under året och tänder ljus till deras minne. Naturligtvis begränsas de kära bortgångnas hågkomst inte endast till Allhelgonadagen, minnet av dem finns dagligen i våra hjärtan. Det kristna firandet av Allhelgonadagen har inte andra traditioner, åtminstone vad jag känner till –till exempel finns det inte någon allmänt känd maträtt som präglar Allhelgonahelgsfirandet. Kanske kan vi tillsammans med våra familjer bilda egna traditioner för att förstärka Allhelgonadagsfirandet, så att vi inte mister denna kristna helgs värde i framtiden.

Allhelgonadagen har nämligen en viktig plats i dagens hektiska liv, för den kallar oss att stanna och stilla oss. Vardagens brådska, ansvar och olika livssituationer drar oss så lätt med i sin ström och gör att vi nödvändigtvis inte hinner tänka på så mycket annat än hur vi ska ordna dagarna och klara av allt. Samtidigt bildar vårt livs innehåll småningom en sorts bubbla, där allt vi ser, gör och upplever blir våra livs gränser. Man kanske kan säga att dessa gränser i någon mån gör

att våra liv känns trygga? Men Allhelgonadagen utmanar vårt innersta och påminner om att detta livs vandring på jorden inte är allt vi har. Allt det synliga, som vi ser, gör och upplever här i världen är inte allt som finns. De dagar vi får här utgör endast en liten bit på en lång tidslinje och hela den synliga världen är blott en ytterst liten del av verkligheten. Vi är skapade för evigheten och uttryckligen hos vår himmelske Fader.

Jesus säger i Johannes evangelium 14:1–3: ”Låt inte era hjärtan oroas. Tro på Gud och tro på mig. I min Fars hus finns många rum. Om det inte vore så, skulle jag då ha sagt er att jag går bort för att bereda plats för er? Och om jag nu går bort och bereder plats för er, så ska jag komma tillbaka och hämta er till mig, för att ni ska vara där jag är.”

Där Jesus är, är det också meningen att vårt verkliga liv ska vara. Där finns inte vardagens brådska eller utmaningar, ingen sorg eller nöd. Där finns ingen ondska, inte heller splittring, och Fadern själv torkar sorgens alla tårar från våra kinder. Där är livet någonting så ljuvligt och underbart, att vi inte ens kan föreställa oss det, för vårt liv här påverkas på så många sätt av syndafallets söndring. Det syns dagligen i dystra nyheter och finns också i oss själva, hur gärna vi än skulle

vilja slippa det. När vi studerar Jesu liv och ord märker vi endast hur olika vi är, för vi uppnår inte Hans standard på något vis. Vi kanske har kämpat länge med något problem i vårt liv bara för att upptäcka att vi åter och återigen faller i samma grop. Men trots det kallar Gud varenda en av oss till sin gemenskap och vill i sin kärlek att alla ska bli frälsta. Vi kommer inte till himlen genom att göra goda gärningar och vi kan inte förtjäna förlåtelse genom att själva göra bättring, men Gud erbjuder sin nåd genom Jesu försoning på korset. Han levde ett rent liv utan synd och friköpte oss genom att dö på korset för vår skull.

När du sätter din tillit till Guds nåd och tar emot Jesu försoningsverk, blir allt förlåtet och du blir ett Guds barn.

”Men åt alla som tog emot honom gav han rätten att bli Guds barn, åt dem som tror på hans namn.” (Joh. 1:12)

Och då är också just åt dig berett rum hos Fadern och Jesus kommer och hämtar oss, Guds barn, dit med sig.

Eija Kulmala

löjtnant

Vasakårens ledare

Foto: Joopasten

Pelastusarmeijan Porvoon rakastettu päiväkoti Solhem on ollut monen sukupolven lapsen koti ja turvapaikka.

Nyt tämä 110-vuotias kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus tarvitsee uuden katon. Alva Forsius rakennutti Solhemin lahjoituksilla –yhdessä voimme jatkaa samaa perintöä.

Lahjoittamalla autat säilyttämään kauniin talon ja turvaat laadukkaan varhaiskasvatuksen jatkumisen.

Pelasta pala Porvoota – tuellasi katto kuntoon.

Lämmin kiitos avustasi!

Frälsningsarméns älskade daghem Solhem i Borgå har varit ett tryggt hem för barn i flere generationer.

Nu behöver den 110 år gamla kulturhistoriskt värdefulla byggnaden ett nytt tak. Alva Forsius byggde Solhem med hjälp av donationer – tillsammans kan vi föra samma arv vidare.

Genom att donera bidrar du till att bevara den vackra byggnaden och säkerställa en högklassig småbarnspedagogik.

Bevara en bit av Borgå –med ditt stöd kan taket renoveras

Ett varmt tack för din hjälp!

armeijassa tapahTuu

Sotahuudon mielipidekyselyn arvonnan voittajat

Arvoimme Sotahuudon mielipidekyselyyn vastanneiden kesken kolme yllätyspalkintoa.

Onni suosi seuraavia henkilöitä:

Meeri Hurnanen, Pori

Aila Mirjam Gustafsson, Tuusula

Eila Salmela, Turku

Onnittelemme voittajia!

Virallinen tiedonanto

2.11.2025 sotilaat Jaana ja Juha Jokiniemi aloittavat Rauman osaston uusina vastuuhenkilöinä ohjelmasektorin alaisuudessa.

Kiitos, kun muistatte Rauman osastoa sekä Jaanaa ja Juhaa rukouksin näissä muutosvaiheissa.

Radio & TV

Aamuhartaus

YLE Radio 1

lauantaina 8.11. klo 8.25 everstiluutnantti Esa Nenonen

Radio YLE 1 hartaudet kuunneltavissa

YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.

Vankilalähetyspäivät 2025: ”Hyvyyden voima” 31.10.–1.11. Turku, Linnasmäen opisto

Linnasmäen opisto, Lustokatu 7, 20380 Turku linnas.fi | puh. 02 412 3500 | kurssit@linnas.fi

Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet: www.linnas.fi/kurssit

Majoitus: 42 € / 2hh, 72 € / 1hh (sis. aamiaisen). Majoitusvaraukset: forms.office.com/e/xyuFjV1tbK

Ruokailupaketti (pe päiväkahvi + päivällinen, la lounas ja päiväkahvi) 45€. Ruokailuhinnat erikseen ostettuina: päiväkahvit 9€, lounas 17€, päivällinen 17€.

Perjantai 31.10.

15.00 Kristillisen vankilatyön yhteistyö- ja kehittämisseminaari (16.30 kahvitauko)

18.00 Päivällinen

19.00 Avajaistilaisuus: Vahvista ääni toisen maailman

20.30– Saunat, iltapala (majoittuville)

20.45–21.45 Video kristillisestä vankilatyöstä, ensi-ilta, tuottaja Sininauhaliitto

seuraavassa numerossa:

Joululehdessä puhumme enkeleistä:

– Tutustu Joulupadan pelastaviin enkeleihin

– Kuka on sinun arjen enkelisi?

– Esittelemme rakkaimmat enkelikoristeet

– Bongaa enkeli iCare-myymälässämme!

Lauantai 1.11.

8.00–9.00 Aamiainen / 12.00 Lounas / 15.00 Kahvit

9.15–10.45 Hengellisen vankilatyön kokous

11.00 Jumalanpalvelus, gospelmessu: Valaiset pimeän, voit pelot poistaa

13.30 Päiväjuhla: Hän itse meille rauhan valmistaa

16.00–17.30 Päätösjuhla: Häneltä saamme huomispäivänkin

Hengellisen vankilatyön koulutusseminaari 1.–2.11.2025 Vankilalähetyspäivien jälkeen järjestetään Linnasmäen opistolla hengellisen vankilatyön koulutusseminaari, joka on avoin tapahtuma kaikille hengellisessä vankilatyössä toimiville. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet: www.linnas.fi/kurssit

Välähdyksiä menneisyydestä

Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien. 135-vuotias Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä. Tässä sarjassa historioitsija Eija Jämbäck kertoo lehdistä löytyvistä mielenkiintoisista teemoista.

ylennetTy iHanuuteen

1900-luvun alkuvuosina Pelastusarmeijassa vietettiin hallelujahautajaisia, ja kuolemisen sijaan sanottiin, että pelastusarmeijalainen oli ”ylennetty kirkkauteen” tai ”ylennetty ihanuuteen”.

Hallelujahautajaisissa iloittiin siitä, että edesmennyt pelastusarmeijalainen oli päässyt lopulliseen päämääräänsä, taivaalliseen kotiinsa. Jäljelle jääneet surivat ja kaipasivat menetettyä läheistään, mutta pohjimmaisena oli ilo: ”Meidän tappiomme on hänen voittonsa. Koska elämä oli hänelle Kristus, kuolema oli voitto!”

Hallelujahautajaisissa vainaja makasi avoimessa arkussa, univormuun puettuna Pelastusarmeijan passi käsissään. Kun hautajaisseremonia oli ohi, arkku suljettiin ja sen päälle levitettiin Pelastusarmeijan lippu, vainajan Raamattu ja hänen bonettinsa tai lakkinsa. Sen jälkeen pelastusarmeijalaiset lähtivät kulkueena saattamaan rakasta edesmennyttään. Esimerkiksi Helsingissä hautajaissaattue kulki ensin asemalle ja sieltä junalla Malmin hautausmaalle, jossa pelastusarmeijalaisilla oli oma alueensa. Näyttävän hautajaiskulkueen kerrottiin vaikuttaneen voimallisesti kaikkiin, jotka näkivät sen. Hautajaisissa pidetyt puheet olivat myös pelastuspuheenvuoroja, jotka saattoivat vaikuttaa hengellisesti. Erään luutnantti ”Pikku Puhakan” kerrottiinkin pitäneen parhaan saarnansa kuolemansa kautta, kun herätys alkoi hänen hautajaisistaan.

Sotahuuto-lehdessä kerrottiin usein hyvinkin nuorten pelastussotilaiden kuolleen iloisina ja onnellisina. Lehdessä kuvailtiin myös, miten slummisisarten köyhälistökortteleissa hoitamien sairaiden, jotka olivat kääntyneet uskoon kuolinvuoteellaan, kerrottiin lähteneen onnellisina taivaaseen.

Eija Jämbäck historioitsija

pelasTusarmeijan kansainvälinen toiminta-ajaTus

Pelastusarmeija on kansainvälinen liike ja evankelinen yhteisö maailmanlaajuisessa kristillisessä kirkossa.

Sen sanoma perustuu Raamattuun.

Sen työtä motivoi Jumalan rakkaus.

Sen tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja kohdata ihmisten tarpeet hänen nimessään ilman mitään erottelua.

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland

Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 135. vuosikerta

Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki

Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki

Puhelinvaihde: (09) 681 2300

Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija

Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: kapteeni Riku Leino

Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen

Toimituskunta: Esa Nenonen, Riku Leino, Taina Paronen, Mira Vuorenpää, Krista Hurme, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen

Perustaja: William Booth

Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham

Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK

Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.

Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere 2025 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

Sotahuuto

uskomme rukouksen voimaan!

Rukoilemme aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse

Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin:

Haluan uskoa Sinuun, Jeesus ja haluan uskoa, että näet tuskani ja pahan oloni, mikä velloo sisälläni. Olen sen takia hyvin epätoivoinen, en tahdo jaksaa tätä enää.

Kadun raskaasti sitä, miten olen toiminut.

Pyydän, että annat armossasi minulle anteeksi, tulet elämääni ja otat minut lapseksesi.

Rukoilen, että sulatat jään sisälläni ja annat kirkkautesi poistaa minussa vellovan epätoivon.

Pyydän, että annat minun kokea todeksi lupauksesi: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Amen.

Herra, minä kiitän sinua, sillä sinä olet ajanut pois synkän pilven horisontistani – olet karkottanut kuolemanpelkoni.

Olen alkanut ymmärtää että kuolema on vain ovi – ovi hengen rikkaampaan elämään.

Sen oven kautta meidän kaikkien täytyy kulkea, ja jonakin päivänä on minun vuoroni, mutta minä en pelkää.

Mikä minua odottaa toisella puolella?

Toivoisinpa että tietäisin enemmän…

On outoa ajatella, että aloitan viimeisen matkani ilman matkalippua, ilman matkatavaroita tai rahaa.

Minä, joka aina teen niin huolelliset valmistelut pienintäkin retkeä varten.

Tällä kerralla lähden vain minä... ja sinä.

Kuolema on vain ovi

En osaa ajatella, että taivas on ”tuolla ylhäällä”

sillä se ympäröi meitä tässä ja nyt, mutta toisessa ulottuvuudessa, aisteiltamme suljettuna maailmana.

Sinä päivänä, jona erkaneemme ruumiistamme astumme äkkiä hengen valtakuntaan.

Mikä fantastinen seikkailu!

Aivan kuten pieni lapsi jättää äidinkohdun ja ensi kertaa näkee päivänvalon.

Älä salli rakkaitteni surra, kun olen poissa!

Salli heidän ajatella minua ihmisenä jolle on suotu rikkaampi elämä suuremmassa täydellisyydessä ja ilossa.

Salli heidän silloin muistaa että olen yhä sinun käsissäsi yhä sinun rakkautesi ja huolenpitosi kohde, ja anna heidän sydämelleen lohdutus.

Flora Larsson

Kirjasta ”Meidän kesken, Herra”

Kuva: ELG21

tilaa sotahuuTo iTsellesi tai ystävällesi

Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan tärkeää työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta 25 €, Muut maat, vuosikerta 50 €.

Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.

Tee tilaus:

Kotisivujemme kautta: pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Viereinen QR-koodi johdattaa myös kotisivuillemme >

( Puhelimitse (09) 681 2300 / toimitus

8 Sähköpostitse: sotahuuto@pelastusarmeija.fi

* Postitse: Sotahuuto, PL 161, 00121 Helsinki

Mainitse tilatessasi nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi.

Jos tilaat lahjaksi, niin mainitse myös lahjansaajan nimi ja osoite.