– Sulo rakastaa kaikkea lämmintä. Hän pitää saunomisesta. Ja mihin vaan tulee auringonpilkku, sinne hän menee köllöttelemään, Metti kertoo, ja Heidi huomauttaa Vilman tekevän samoin. – Missä aurinko, siellä Vilma! – Helmille sohva on paras paikka. Hän näkee sieltä ulos. Hän on tarkka reviiristään ja pääsee näin vahtimaan. Ensio ei oikein tajua vielä vahtihommaa, Marja-Liisa sanoo hymyillen. Sohva on myös Moritzin ja Junnun suosikki. – Mökillä ollessamme me alamaiset istumme keittiön tuoleilla, kun koirat ovat vallanneet sohvat, Minna naurahtaa.
Ihmisrakkaita ja itsepäisiä Tiedustelen nelikoltamme, miten he kuvailisivat karvakavereittensa luonteenpiirteitä. – Sulo on hyvin ihmisrakas, lapsia hän rakastaa erityisesti, Metti kertoo. – Mäyräkoirat ovat itsepäisiä. Erään kouluttajan sanoin: ”Pitää olla lihaa ja makkaraa, eivät ne muutoin liiku mihinkään.” Tämä pitää paikkansa, MarjaLiisa sanoo. – He ovat myös hyvin älykkäitä ja hauskoja tyyppejä. – Pojat ovat totaalisen erilaisia. Moritz on rauhallinen ja leppoisa, häntä ei maailman murheet paina. Junnu on välillä hiukan raskaskin persoona, sillä hän on isännästä kovin läheisriippuvainen. Kun hän kuulee isännän heräilevän, alkaa uikutus. Jos hän menee vessaan, koira odottaa oven takana. Koiramme eivät kuitenkaan ole vain sohvaperunoita, vaan harrastamme myös metsästys- ja koetoimintaa. Kun laitamme heille tutkaliivin päälle, he kasvavat kaksi metriä ja lähtevät peuran perään. Nuorempi kuvittelee muutenkin olevansa isompi kuin onkaan… hänellä on tanskandoggin ego. Hän saattaa heittäytyä välillä reviiritietoiseksi. Tosin hiukan on myös casanovan vikaa, kaikista naaraista pitää, Minna naurahtaa.
– Vilma puolestaan on superkiltti… maailman kiltein mäyräkoira. Tosi epätyypillinen mäyräkoira, sillä yleensä he tietävät oman arvonsa ja heillä on kova luottamus itseensä, Heidi kuvailee. Itsepäisyydestä huolimatta kaikki kertovat koulutuksen käyneen kivutta. – Helmi on ollut kuin taivaan lahja, häntä ei ole tarvinnut paljoa kouluttaa. Ensio on ehtinyt jo purra rikki parit kengät… hän on enemmän koira, Marja-Liisa selittää. – Metsästyskoirina heillä riistaviesti on kova, joten lenkillä en voi päästää vapaaksi... siinä komennot unohtuvat, kun he lähtisivät kuin Nato-ohjukset! sanoo Minna. Heidille kasvattaja suositteli rauhallisempaa yksilöä ensikoiraksi. – Vilma oli se, joka piipitti nurkassa arkana, kun muut kiipesivät rohkeana syliin. Kasvattaja kertoi, että mäyräkoirista toiset ovat filosofisia, rauhallisia pohdiskelijoita ja sitten on niitä, jotka menevät suuna päänä ja joilla on suunnaton luotto itseensä. Hän suositteli, että koska asumme kerrostalossa, Vilman kaltainen pohdiskelija olisi meille sopivampi vaihtoehto.
Myös Sulo oli alkujaan hiukan arka. – Carl Sithole -lastenkodin läheisyyteen oli istutettu pöllöjä, koska siellä oli paljon rottia. Niiden kanssa piti olla varovainen, koska ne tekivät joskus syöksyjä iltapissalla olevaa Suloa kohti. Hänhän oli tukevan rotan näköinen. Myöskään muita koirakontakteja ei ollut pariin ensimmäisen vuoteen, joten toisiin koiriin tottuminen Suomeen muuttaessa vei aikaa, Metti kertoo.
Lempiasioita ja inhotuksia Asia, joka yhdistää kaikkia nelikon karvakavereita, on rakkaus ruokaan. Mitä enemmän, sitä parempi! – Vilma on oppinut, että pienten poikien ruokaillessa kannattaa olla pöydän alla valmiina syömään kaiken, mikä pojilta tippuu. Hän on oma pieni kotiapulaiseni, Heidi naurahtaa. Ruoan ohella muutkin asiat tuottavat iloa. – Sulo rakastaa pehmoleluja. Ne ovat SE juttu, niitä pitää ravistaa ja retuuttaa. Kun menemme kylään, aina varoitan, että lasten pehmolelut kannattaa nostaa 8 turvaan, Metti toteaa.
Koirakaverimme kuvissa: Ylh.vas. Vilma Yhl. oik. Helmi & Ensio Alh. vas. Sulo Alh. oik. Moritz & Junnu
SOTAHUUTO
21
