Sotahuuto 2022/01

2€ n

Tammikuu 2022 n

Sivut 06–10

Sotahuuto

patas-tiimin karvaiset työkaverit

Sivut 11–15

kadettimme Enni Kulmala:

Nuorissa On toivo

SOTAHUUTO

1

2

SOTAHUUTO

Sotahuuto

n

Krigsropet

n

Pelastusarmeijan lehti

Tässä

n

Tammikuu 2022

n

2€

numerossa

04

Toimitukselta

05

Tässä kuussa

06

PATAS-tiimin karvaiset työkaverit

11

Kadettimme Enni Kulmala

16

Upseerivihkimys Pelastusarmeijassa

18

Raamatun naiset

20

Päämajan mäyrikset

24

Raamatun eläimet

28

Minä & Pelastusarmeija

30

Vilket djur är du?

32

Armeijassa tapahtuu

34

Viimeinen sana

16

06

Liitt Pelas eenä tusa kalen rmeijan teriju l vuode iste lle

2022

Sotahuuto on mukana juhlistamassa Pelastusarmeijan naistyön 100 vuotta Suomessa SOTAHUUTO

3

toimitukselta

UUDEN VUODEN ALUSSA Toivotan sinulle hyvää uutta vuotta ja samalla haluan onnitella sinua tekemästäsi hyvästä valinnasta: kädessäsi olevasta Sotahuuto-lehdestä. Sotahuuto on ilmestynyt Suomessa jo yli 130 vuoden ajan. Lehdessä on kerrottu Pelastusarmeijan missiosta ja julkaistu monia ajankohtaisia juttuja eri elämänalueilta.

Jatkossa haluaisimme kehittää lehteä yhdessä sinun kanssasi, hyvä lukijamme.

Haluaisimme kuulla, mitä mieltä sinä olet lehdestä ja millaisia toiveita sinulla kenties on sen suhteen. Kaikki palaute on tervetullutta. Kätevin tapa antaa palautetta on kirjoittaa sähköposti osoitteeseen sotahuuto@pelastusarmeija.fi.

Tämän numeron teemana ovat rakkaat lemmikit ja muut eläimet. Raamatussa kerrotaan, miten aikojen alussa Jumala loi monenlaisia eläimiä. Kun hän katsoi luomakuntaansa, hän totesi, että se on hyvä. Monet lemmikin omistajat ovat havainneet, että eläimillä on positiivinen vaikutus elämään. Lemmikeiden on todettu lisäävän ihmisten hyvinvointia sekä vähentävän stressiä ja ahdistuneisuutta. Myös sosiaalisessa työssä on huomattu lemmikkieläinten myönteiset vaikutukset. Tässä lehdessä kerrotaan muun muassa Turun Pelastusarmeijan tuetun asumisen yksikössä eli Patas-työssä palvelevista koirista, jotka usein toimivat jäänsärkijöinä ja yhteyden luojina asiakaskäynneillä.

Uuden vuoden alussa Sotahuudon toimituskunta haluaa onnitella lämpimästi Pelastusarmeijan naistyötä, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Lehti juhlistaa merkkivuotta erityisellä Raamatun naiset -kirjoitussarjalla, jonka aloittaa Pelastusarmeijan Euroopan maiden naistyön johtajan, komentaja Eva Klemanin kirjoitus.

Siunattuja lukuhetkiä

Esa Nenonen kapteeni vastaava toimittaja

Miten olemme onnistuneet?

Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä.

Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.

Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi 4

SOTAHUUTO

tässä kuussa

Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan

100 vuotta naistyötä Uskomatonta: tänä vuonna juhlimme Suomen Pelastusarmeijan 100-vuotista naistyötä / Kotiliittoa! 100 vuotta!

Kotiliiton tarina alkoi itse asiassa jo noin 15 vuotta aikaisemmin Englannissa itälontoolaisella lähetysasemalla. Sen alkuperäinen tarkoitus oli auttaa nuoria vaimoja ja äitejä kodinhoidossa. Florence Booth näki, millaisia haasteita naiset kohtasivat, ja hän halusi auttaa heitä taistelemaan sosiaalisia vitsauksia vastaan ja pärjäämään elämässä. Hän oli vakuuttunut kodin elämän tärkeydestä ja julisti: ”Onnellinen koti on varmin suoja kaikkea pahaa vastaan...”

Hyvin nopeasti tämä Pelastusarmeijan uusi naistyö kehittyi monissa maissa yh-

Anne-Dore Naud eversti naistyön presidentti

deksi maailman suurimmista kristillisistä naisten järjestöistä – mikä se on nykyäänkin! Sen toiminta ja kokoontumiset perustuivat – ja perustuvat edelleen – neljään tavoitteeseen: kristilliseen uskoon, opetukseen, yhteyteen ja palveluun. Sen logo, talo avoimen Raamatun päällä, muistuttaa kaikkia, että on tärkeää perustaa elämä, koti ja perhe Jumalan sanaan, vakaaseen ja hyvään pohjaan, Jeesukseen.

tusta. Vaikka jäsen- ja ryhmämäärät ovat vuosien saatossa pienentyneet, nais- ja perhetyön toiminta on silti laajentunut ja kehittynyt. Naistyöllä on saatu aikaan paljon ihania muistoja ja uudistumistarinoita. Sen ryhmät edelleen voimaannuttavat, rohkaisevat ja rikastuttavat hengellisesti monia ja tuovat siunausta, toivoa ja suurta iloa perheisiin ja koteihin, naapurustoihin ja yhteisöihin.

Kotiliiton toiminta alkoi Suomessa 9.10.

1922. Rohkeat upseerit aloittivat naisia koskevan ja naisten tekemän työn neljässä Pelastusarmeijan osastossa Helsingissä. Tilastojen mukaan kymmenen vuotta myöhemmin Suomessa oli yli 50 Kotiliitto-ryhmää, joihin kuului yli 5 000 jäsentä. Ryhmät nauttivat suurta arvos-

Olemme kiitollisia naistyöstä: juhlimme koko vuoden 2022 ajan Jumalan uskollisuutta, ehtymätöntä rakkautta ja myötätuntoa! ”Älä meille, Herra, älä meille anna kunniaa, mutta anna kunnia omalle nimellesi, sinä hyvä ja uskollinen!” Ps. 115:1.

Kansainvälisen päämajan naistyön osasto suunnitteli uudistuneelle naistyölle logon, jonka tarkoitus on tuoda valoa, elämää ja hengen vapautta kaikille naisille ympäri maailmaa ja keskittyä Raamatun yleismaailmalliseen sanomaan.

SOTAHUUTO

5

PATAS-tiimin karvaiset työkaverit Pelastusarmeijan tuetun asumisen yksikössä Turussa työskentelevät erityiset ”tukihenkilöt”, sosiaaliohjaaja Katariina Suopajärven koirat, jotka ovat mukana asiakaskäynneillä.

– Ilman luottamusta emme pääse tekemään työtämme, ja sen synnyttäminen voi viedä aikaa.

Koirat ovat tässä kohdin iso apu. Ne poistavat väliltämme esteitä, sanoo PATAS-yksikön johtaja Marko Erkamaa.

Saatat pohtia, mikä on tämä kirjainyhdistelmä PATAS. Kyseessä on päihdeja mielenterveyskuntoutujille suunnattu Pelastusarmeijan tuettu asuminen: palvelukonsepti, jolla ehkäistään asunnottomuutta ja tuetaan omassa kodissa asumista. PATAS tarjoaa kokonaisvaltaista ja yksilöllistä tukea, jonka avulla vahvistetaan asiakkaan omia voimavaroja, kehitetään elämänhallinnallisia taitoja ja luodaan yhteistyöverkostoja. Ohjenuorana on elämänlaadun parantaminen ja arjen sujuvoittaminen yhdessä asiakkaan kanssa. Pelastusarmeijan tuettua asumista toteutetaan Turun ja sen kehyskuntien alueella sekä Porissa.

Turun PATAS-yksikön johtaja Marko Erkamaa kertoo työn kasvaneen huomattavasti. Vuonna 2016 työ alkoi yhdellä työntekijällä ja asiakkaalla, nyt asiakkaita on 83 ja työntekijöitä 20, joista ohjaajia 15. Asiakkaista 90 % tulee Turun kaupungin osoittamana, loput Sauvosta, Kaarinasta, Raisiosta ja Nousiaisista.

– Kaupungin sosiaalitoimisto ohjaa meille asiakkaan, joka on avun tarpeessa. Pyrimme auttamaan häntä eteenpäin yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa so6

SOTAHUUTO

vittujen periaatteiden mukaisesti. Auttamisemme on hyvin monipuolista ja asiakkaan tarpeiden mukaista. Autamme arjen asioissa ja ohjaamme eri ammattilaisten pakeille. Meillä on täällä hyviä, erittäin motivoituneita työntekijöitä, Marko Erkamaa kertoo hymyillen.

Kasvaneen asiakas- ja työntekijämäärän vuoksi PATAS muutti kesällä 2020 suurempiin tiloihin Turun Kärsämäen kaupunginosaan. Vanhan, nostalgisen teollisuusrakennuksen sisältä paljastuvat valoisat ja modernit työtilat, jotka mahdollistavat myös uudenlaista toimintaa. Istumme PATAS-yksikön viihtyisässä olohuoneessa.

– Olohuoneessa käy keskiviikkoisin asiakkaita kahvilla, juttelemassa ja pelaamassa biljardia. Lisäksi pidämme tiimipalaverimme täällä. Meillä on pieni kierrätysvarasto asiakkaita varten. Jos tulee esimerkiksi vankilasta tai ei muutoin ole mitään omaisuutta, niin täältä saa ensi hätään huonekaluja, vuodetarpeita, vaatteita ja muita kodin välttämättömyystarvikkeita. Ihmiset lahjoittavat näitä tavaroita meille. Tuntuu hyvältä, kun ihmiset pääsevät näin osallisiksi.

Tästä on asiakkaillemme iso apu.

Pieniä ratkaisuja, suurta apua Seurassamme on myös PATAS-yksikön sosiaaliohjaaja ja tiiminvetäjä Katariina Suopajärvi. Hän aloitti työt Pelastusarmeijan tuetussa asumisessa helmikuussa 2021. Silloin hänellä oli jo vuosien kokemus sosiaalialalta lähihoitajana kodinhoidossa ja vammaispalveluissa. Katariina sanoo löytäneensä nykyisestä tehtävästä todellisen tarkoituksensa.

– Teen nyt työtä, jota minun olisi aina pitänyt tehdä. Työni on joustavaa, vaihtelevaa, ja vain mielikuvitus on rajana keksiessä keinoja, miten toimia asiakkaiden kanssa. Joku asia voi asiakkaalle olla käsittämättömän vaikea, mutta siihen voi pienellä ratkaisulla löytää suuren avun.

Työ on haastavaa, mutta työmotivaatiota ruokkii onnistumisen tunne.

– Joskus olemme saaneet asiakasta hyvin eteenpäin, mutta sitten tulee takapakkia ja tuntuu, ettemme löydä lainkaan keinoja tilanteen parantamiseksi, vaikka kuinka moni ammattilainen tilannetta pohtisi. 8

Pelastusarmeijan tuetun asumisen yksikön erityiset tiiminjäsenet, ”tukihenkilöt” Belle, Rino ja Ira. Belle ja Ira ovat saksanpaimenkoiria ja Rino schipperke, eli laivakoira.

Keskellä koirien emäntä, sosiaaliohjaaja Katariina Suopajärvi.

SOTAHUUTO

7

Katariina ja koirat yhteiskuvassa yksikön johtajan, Marko Erkamaan kanssa.

– Ilman luottamusta emme pääse tekemään työtämme ja sen synnyttäminen voi viedä aikaa.

Koirat ovat tässä kohdin iso apu. Ne poistavat väliltämme esteitä, Marko tiivistää.

8 – Siinä voi olla miettimässä meidän tiimimme, sosiaalityöntekijät ja sairaanhoitajat. Joskus joutuu nostamaan kädet pystyyn ja toteamaan, että kaikki keinot on käytetty. Sen myöntäminen on todella vaikeaa, Katariina toteaa vakavana ja jatkaa: – Kohtaamme ihmisiä, jotka ovat tippuneet yhteiskunnan järjestelmästä – se herättää siihen, kuinka paljon on niitä, jotka eivät kykene pyytämään apua eivätkä ole saaneet sitä. Se on hyvin koskettavaa.

Marko nyökkää: – Se on työmme ydintä; auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat.

Joskus on kuitenkin tunnustettava, että olemme tehneet kaikkemme, kaikkia ei pysty auttamaan.

– Rikastuttavaa on toisaalta nähdä, kun asiakas voi paremmin. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Kun on motivoitunut ja pitää työstään, niin jaksaa etsiä ratkaisuja. Työmotivaatio edellyttää myös haasteita, Katariina sanoo.

8

SOTAHUUTO

PATAS-yksikön karvakaverit Haastattelumme ajan mukana sohvalla ja sohvan edustalla ovat levänneet myös PATAS-yksikön tiimin jäsenet, ”tukihenkilöt” Belle, Ira ja Rino. Belle ja Ira ovat saksanpaimenkoiria ja Rino schipperke eli laivakoira. Belle ja Ira ovat lähinnä torkkuneet, mutta porukan ”pikkupomo” Rino olisi mielellään halunnut maistaa ihmiskollegojensa kupista vähän kahvia.

Katariinan koirat ovat mukana asiakaskäynneillä. Tiedustelen Katariinalta, mitä ammattinimikettä kuuluisi käyttää – ovatko koirat kenties terapia- tai kaverikoiria.

– Kutsun heitä tukihenkilöiksi, se kuvaa heidän tehtäväänsä parhaiten, Katariina toteaa hymyillen. – Ovathan he tavallaan kaveri- tai terapiakoiria, mutta heillä ei ole koulutusta siihen. He ovat luonteensa perusteella valikoituneet tä-

hän mukaan. Asiakkaasta riippuen valitsen, kuka heistä lähtee mukaan. Näin ryhmänä he eivät tule mukaan, sillä kuten huomaat, se menee aina tällaiseksi painiksi, Katariina sanoo Rinon yrittäessä saada niskalenkkiä moninkertaisesti isommasta Irasta leikin tiimellyksessä.

Koirat ovat kulkeneet Katariinan mukana töissä jo vuosikymmenen ajan.

– Kaikki alkoi opiskellessani lähihoitajaksi. Tein opinnäytetyön kaverikoiratoiminnasta. Kerroin asiakkailleni koiristani, ja he pyysivät, että toisin heidät näytille. Aloin ottamaan heitä melkein päivittäin mukaan.

Katariinan paras ystävä Sallamari innostui samasta toiminnasta heidän työskennellessään kodinhoidossa. Nykyisin hän toimii Kyrössä henkilökohtaisena avustajana. Katariinan ja Sallamarin saksanpaimenkoirat ovat samasta suvusta.

Katariinalla on ollut saksanpaimenkoiria viidentoista vuoden ajan, ja nyt hän

”Koirat muuttavat elämää.

Heidän uskollisuudestaan ja ystävällisyydestään voimme oppia myös paljon ihmisinä.” omistaa kolme omaa saksanpaimenkoiraa: Bellen, Ollin ja Ellun, ja lisäksi hoidossa on Ira. – Ira on sijoituskoira, hän ei asu pysyvästi luonani. Tänään hän sijaistaa Ollia, joka on koulutuksessa. Nuorimmainen Ellu tekee joskus myös sijaisuuksia, mutta hän on niin isokokoinen ja villi, että kun hän saapuu paikalle häntä heiluen, niin pöydät vaan kaatuvat, Katariina kertoo. – Rino puolestaan tuli laumaamme vuosi sitten. Schipperke oli pitkäaikainen haaveeni.

Pyydän Katariinaa hiukan kuvailemaan koirien luonteita.

– Belle on rauhallinen. Hänen elämänsä tähtihetki on, kun saa ruokaa ja loikoilla sohvalla. Hän on asiakaskäynneillä usein vain läsnä, ja se onkin monelle tarpeeksi, että saa katsella ja hiukan silittää. Ira puolestaan on sosiaalinen ja tykkää puuhailla. Hän ja Olli ovat asiakaskäynneillä siitä kivoja, että he ovat käyneet tottelevaisuuskoulua ja osaavat esimerkiksi antaa tassua. He ovat sporttisia. Sitten tämä pikku Rino, hän hyppää mielellään syliin ja on tällainen pikku maskotti.

– He ovat oikeita ammattilaisia, niin hienosti koulutettuja. He eivät häiritse ketään, ja jos Katariina sanoo jotain, niin he tottelevat. He kunnioittavat kaikkia ihmisiä. Itselleni he tuovat aina iloa… hymy nousee pyytämättä huulille, Marko sanoo vierestä hymyillen.

Luottamuksen synnyttäjä ja lähimmäinen Pelastusarmeijan tuetun asumisen asiakkaat ovat pääsääntöisesti karvaisista tukihenkilöistä hyvin innoissaan.

– Yleensä ihmiset ottavat koirat ilolla vastaan, mutta on toki niitäkin, jotka pelkäävät koiria. Eihän kaikkien tarvitsekaan pitää koirista, Katariina myöntää.

Koirista on paljon apua luottamuksellisen suhteen synnyttämisessä.

– Ilman luottamusta emme pääse tekemään työtämme, ja sen synnyttäminen voi viedä aikaa. Koirat ovat tässä kohdin iso apu. Ne poistavat väliltämme esteitä, Marko tiivistää.

– He tuovat vaihtelua asiakkaan arkeen. Monella toistuu se kaava, että kodinhoito käy aamuin illoin ja PATAS siinä välissä. Jos mukana on koira, se tuo uudenlaista sisältöä päivään. Joskus asiakas lähtee kanssani ulkoiluttamaan koiraa. Se käy kuntoutuksena samalla. Rinon otan mukaan pyörätuoliasiakkaidemme luo, sillä hän hyppää mielellään syliin. Nuo toisetkin haluaisivat, mutta iso saksanpaimenkoira ja pyörätuoli ei ole paras yhdistelmä, Katariina naurahtaa.

Asiakkaiden, työntekijöiden ja koirien suhde voi kasvaa hyvinkin läheiseksi.

– Kun soitan maanantaisin asiakkaille ja muistutan, että tulen käymään, usein ensimmäinen kysymys on, miten koirilla viikonloppu meni. Kun saavumme paikalle, siellä saattaa olla jo koiranruoat, puruluut ja herkkupalat odottamassa. Kun Belle sai pentuja, moni odotti ja kyseli, ovatko pennut jo syntyneet.

Piti saada nähdä kuvia ja videoita. Kun asiakkaan elämä seuraa omaa pientä ympyräänsä, niin onhan se iso uutinen, kun oma ”tukihenkilö” jää mammalomalle, Katariina sanoo ja taputtaa Belleä.

– Me ohjaajat ja koiratkin voimme tulla asiakkaille uskomattoman läheisiksi. Kerran kun asiakkaaltani kysyttiin, kuka on lähiomaisesi, niin asiakas vastasi, että Markohan se on. Vaikka olemme ammattilaisia ja kerromme, että olemme täällä töissä, niin moni asiakas kokee meidät lähimmäisekseen. Näemme heidät useimmin ja annamme heille aikaamme, Marko sanoo.

Tiedustelen Katariinalta, onko vastaan tullut erityisen koskettavia kohtaamisia.

– Tapasin Torniossa vanhusten palvelutalossa dementoituneen miehen, joka oli menettänyt puhekykynsä. Kun toin kaksi saksanpaimenkoiraani hänen luokseen, hän kykeni kertomaan, että hänellä on ollut pystykorva. Hoitajat olivat aivan ihmeissään. Hän oli selkeästi koiraihminen, ja tämä kohtaaminen avasi lukkoja hänessä.

– Koskettavaa on myös se, miten asiakkaat ovat koirista huolissaan, jos heitä on tarvinnut esimerkiksi käyttää eläinlääkärissä. Minullakin on asiakkaita, joilla saattaa olla taustalla henkirikoksia ja kovia huumeita. Kun menen sinne, samalla tavalla he koiria rapsuttavat, halivat ja pusuttelevat. Koirat ottavat kaikki samanarvoisina ja yhdenvertaisina vastaan. Itseäni saattaa hiukan jännittää, mutta koirat ovat täysin ennakkoluulottomia.

Veitikoita ja muotovalioita Katariina paljastaa, että koirat ovat innokkaita työntekijöitä. Saaduilla herkuilla saattaa olla osuutta asiaan...

– Aamulla kaikki olisivat aina lähdössä mukaan, hän naurahtaa.

Koirilta vaaditaan tietynlaista luonnetta soveltuakseen tällaisiin tehtäviin.

– Pitää olla ihmisläheinen ja sen verran rauhallinen, ettei jatkuvasti juokse ympäriinsä. Sisäsiisteys on tietenkin tosi kova juttu. Avoimuus ja miellyttämisen tarve, mikä esimerkiksi saksanpaimenkoirilta löytyy, on ehdoton etu. Tosin tämä laivakoiramme Rino on päinvastainen luonne... Hän tekee, miten hänelle sopii. Hänen kanssaan pitää olla huumorintajua. Joskus, kun olemme pitäneet tiimipalavereja, hän on hypännyt ikkunalaudalta Markon niskaan. 8 SOTAHUUTO

9

Ira, Belle, Rino ja Katariina PATAS-toiminnan viihtyisässä olohuoneessa.

8 – Hän on omapäinen pikku veitikka, Katariina naurahtaa ja rapsuttaa korvan takaa Rinoa, joka on täysin lumoutunut sohvan selkänojalle laskeutuneesta kärpäsestä.

Katariina kertoo, että tämä koronaaika ei ole vaikuttanut koirien kanssa tehtäviin asiakaskäynteihin, mutta pandemian helpottuminen auttaa työssä muutoin.

– Kun kerhot ja muut vastaavat toiminnot pyörivät normaalisti, asiakkaita on helpompi ohjata niiden pariin. On helpompaa löytää heidän elämäänsä kivaa sisältöä. Menneinä kuukausina on huomannut, miten hankalaa on ollut esimerkiksi saada asiakkaille työharjoittelupaikkoja, kun niitä ei ole ollut tarjolla.

Vapaa-aikana Katariina ja koirat kiertävät koiranäyttelyjä.

– Olimme juuri viime viikonloppuna Tallinnassa, ja Belle voitti siellä molempina päivinä. Hän oli rotunsa kaunein, ja hänestä tuli kansainvälinen muotovalio. Olen seitsemänvuotiaana karannut 10

SOTAHUUTO

Rinolla on pomon elkeet. – Hän on omapäinen pikku veitikka, Katariina naurahtaa.

koiranäyttelyyn, ja sain poliisikyydin takaisin, Katariina paljastaa. – Siitä asti olen kiertänyt koiranäyttelyitä ulkomaita myöden. Tämä ei oikeastaan ole harrastus, vaan elämäntapa.

Elämäntapa, jota Katariina ei vaihtaisi mihinkään muuhun.

– Oma elämäni on rytmittynyt tavalla, jossa otan koirat kaikessa huomioon,

mutta en koe, että he veisivät minulta mitään pois. Koirat muuttavat elämää.

Heidän uskollisuudestaan ja ystävällisyydestään voimme oppia myös paljon ihmisinä.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

Kadettimme Enni Kulmala:

Nuorissa on toivo Kadetti Enni Kulmala on syksyllä aloittanut upseerikoulun opinnot. 20-vuotiaana hän on koulun kuopus.

Enni on kuitenkin tuntenut kutsumusta Jumalan valtakunnan työhön jo vuosien ajan, ja nyt aika oli oikea astua tälle koulupolulle.

Tapaamme Pelastusarmeijan upseerikoulun tiloissa Helsingin Kalliossa. Tuoreiden kadettien ensimmäiset lähiopetuspäivät ovat juuri takanapäin. Lähiopetus on Ennille mieleen.

– Suuri toiveeni on, että pystyisimme lähiopetuksessa opiskelemaan mahdollisimman paljon. En itse ole etäopiskelun ystävä. On ollut niin ihana tavata ja tutustua kadettitovereihini näiden päivien aikana.

Tuntuu hyvältä jakaa ajatuksia toisten samalla tavalla tuntevien kanssa. Koronan

vuoksi en ole kovinkaan paljon päässyt tapaamaan muita kuin oman osaston ihmisiä, niin tämä tuntuu todella mukavalta, Enni toteaa hymyillen.

Vaasalaiselle kadetille etäopiskelu ehtikin jo tulla tutuksi viime vuonna hänen suorittaessaan nuoriso- ja yhteisöohjaajan koulutusta Etelä-Pohjanmaan opistolla Ilmajoella. Hän valmistui syyskuussa 2020.

– Viimeiset opiskelukuukaudet olivat harmillisia, kun opistolta joutui läh-

temään aikaisin ja varoittamatta. Sinne jäivät kaikki kämppä- ja luokkakaverit. Aluksi ajattelin, ettei tätä varmaan kestä kuin pari viikkoa, mutta sitten sai herätä siihen todellisuuteen, että koulu olisi suoritettava etänä loppuun. Kyllä se meni ihan hyvin, mutta oli todella outoa valmistua niin, että opettaja ruudun välityksellä ilmoittaa: ”No hei, tämä on nyt Ennin viimeinen tunti ja hän valmistuu. Taputetaan kaikki Ennille.” 8 SOTAHUUTO

11

”Armosta saan tehdä työtä, mihin Jumala on minut kutsunut” 8 Nuorisotyön Enni on kokenut aina läheiseksi jo aivan nuoresta. Upseerikoulukin kävi jo yläasteikäisen ajatuksissa.

– Kahdeksannella luokalla mietin, että upseerikoulu voisi olla hyvä vaihtoehto. Olin kuitenkin liian nuori, niin pohdin vaihtoehtoja, ja nuorisotyö tuntui omalta. Alkuperäinen ajatukseni oli opiskella koulukuraattoriksi. Opiskelemalla nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi voisin jatkaa sosionomiksi, mikä puolestaan mahdollistaisi kuraattoriksi opiskelun.

Kun valmistuin, niin sosionomin opinnot eivät enää tuntuneetkaan oikeanlaiselta ratkaisulta. Tieni johdatti tänne.

Tästä tutkinnosta on varmasti iloa ja hyötyä myös työssäsi Armeijassa?

– On varmasti. Koen nuorisotyön edelleen hyvin tärkeäksi ja pidän siitä paljon. Haluan pitää sitä mukana upseerintyössäkin, jos se on mahdollista.

Tutkintoni yhteisöpuoli antaa työkaluja myös kaikkien muiden ikäluokkien parissa työskentelyyn.

Osallistamisen tärkeys Enni on Pohjanmaan tyttöjä. Hän on asunut suurimman osan elämästään Vaasassa ja sen lähikunnissa. Nuoruusvuosia värittivät useat muutot.

– Muuttaessamme ystäväpiiri vaihtui usein. Olen kasvanut isossa perheessä, minulla on kolme sisarusta, joten perhe on aina ollut minulle rakas.

Ennin perheeseen kuuluvat Vaasan osaston johtajat, luutnantit Ari ja Eija Kulmala ja nuoremmat sisarukset Iina, Aino ja Iisakki. Kodin kautta Enni on 12

SOTAHUUTO

saanut kosketuksen kristilliseen elämänkatsomukseen ja Armeijaan.

– Äitini tuli sotilaaksi 2000-luvun alkuvuosina, ja vanhempani kävivät Armeijalla jonkin aikaa. Itse olin hyvin pieni, joten siitä minulla ei ole selkeitä muistikuvia. Kun vanhemmilleni tuli lisää lapsia ja muutimme eri paikkakunnalle, niin aika ja jaksaminen ei riittänyt tämän Armeija-yhteyden ylläpitoon.

Me pienet lapset olimme varmasti melko työläitä, Enni naurahtaa. – Mummini on myös Pelastusarmeijan sotilas, ja hän kävi Armeijalla myös noiden viidentoista vuoden aikana, kun emme perheenä käyneet täällä. Muistan myös, miten mummuni toi meille kotiin Pelastusarmeijan lastenlehtiä Nappiksia. Niitä sisarusten kanssa selailimme. Mummuni esitteli meille myös virkapukuansa.

Muistan, miten ihailin sitä – se oli mielestäni niin hieno.

Henkilökohtaisen uskonratkaisun Enni teki 12-vuotiaana.

– Se tapahtui aivan tavallisena päivänä tavallisessa hetkessä. Menin omasta huoneestani vanhempieni luokse ja kerroin, että nyt minusta tuntuu, että voin tehdä uskonratkaisuni. Seuraavaksi soitin isovanhemmilleni ja kerroin: ”Hei, oon tullut uskoon!” He toivat minulle uuden Raamatun. Se oli oikein mukavaa, Enni muistelee hymyillen.

Perhe kävi asuinpaikasta riippuen paikallisten vapaa- ja helluntaiseurakuntien kokoontumisissa. Ennin ollessa viidentoista he löysivät takaisin Armeijan piiriin.

– Se tuntui heti kotosalta, ja meidät otettiin heti ilolla toimintaan mukaan.

Marraskuussa 2016 Ennistä tuli Pelastusarmeijan sotilas. Se tuntui luontevalta osalta hänen identiteettiään.

– Muistan, että jo siinä vaiheessa minulla oli vahva tunne, että haluan antaa itseni kokonaisuudessaan Jumalalle.

Muistan, miten luokkakaverieni keskuudessa alkoholi oli iso puheenaihe. Itse koin vahvasti, etten tarvitse tällaisia asioita. Etenkin raittiuslupaus tuntui luontevalta ja oikealta.

Vuosien saatossa osaston monenlaiset tehtävät ovat tulleet tutuiksi.

– Jo vapaaehtoisena ja sotilaana tein monenlaista. Avustin kaikenlaisissa joulupataan ja jouluavustuksiin liittyvissä tehtävissä. Jumalanpalveluksissa luin Raamattua ja pidin todistuksia. Toimin välillä myös tulkkina. Nuorten illoissa olin mukana jo aikaisessa vaiheessa, sillä se kävi yksiin opintojeni kanssa. Pääsin aikuisten mukaan suunnittelemaan ja järjestämään näitä iltoja.

Vuonna 2019 Ennistä tuli alipäällikkö, ja hän sai vastuuta Vaasan osaston sosiaalisen median koordinaattorina. Tiedustelen, mitä tähän tehtävään sisältyi.

– Paljolti Instagramin ja Facebookin päivitysten laatimista sekä mainoksien tekoa. Osaston kaikenlaisissa toiminnoissa ja tapahtumissa toimin myös valokuvaajana. Se oli sekä haasteellista että kivaa. Se antoi minulle tunteen, että mielipiteitäni ja taitojani arvostetaan – ja minuun luotetaan. Se oli hienoa, miten minua osallistettiin mukaan.

Viime vuoden alusta Enni on toiminut Vaasan osaston sotilasavustajana, hänen erityisvastuunaan on ollut osaston lapsi- ja nuorisotyö. 8

SOTAHUUTO

13

Nuorisotyö on Ennin sydämellä.

– Sitä haluaisin itse pitää mukana omassa työssäni, missä ikinä työskentelenkään. Koen, ettemme pärjää, ellemme saa nuoria mukaan. Ihmiset eivät elä ikuisesti.

Vaikka tämä onkin kliseistä, niin nuorissa on toivo.

Heissä on meidän tulevaisuus.

8 – Olen vastuussa nuorten illoista ja niiden opetuksista, ja kaikesta niihin liittyvästä. Tietenkin olen myös mukana osaston viikoittaisessa ohjelmassa ja muissa arkipäivän jutuissa.

Viimeisen kahden vuoden aikana korona on hallinnut kaikkea toimintaa. Miten se näkyi – ja näkyy – sinun tehtävissäsi?

– Aloitin sotilasavustajana pandemian keskellä, joten olihan se haastavaa ja ärsyttävää, ettemme päässeet järjestämään nuorten iltoja, kuten olimme ajatelleet. Iltojen tilanne on elänyt epidemiatilanteen mukaan. Meidän piti keksiä tapoja, jolla tavoittaa nuoret vaikeammankin epidemiatilanteen aikana. Teimme esimerkiksi hartausvideoita, joita jaoimme Whatsapp-ryhmissämme. Toivon, että he ovat todellakin katsoneet niitä, Enni naurahtaa ja sitten vakavoituu.

– Tämä aika on ollut heillekin raskasta, kun he eivät ole samalla tavalla päässeet tapamaan ystäviään tai ottamaan osaa harrastuksiin.

– Katson tulevaisuuteen, jolloin kaikki on enemmän tai vähemmän pandemiaa edeltävässä tilassa. Sitä arkea odotellessa, Enni nyökkää.

Rukouspenkiltä koulupenkille Kuten aiemmin todettu, Enni tunsi kutsumusta upseerin työhön jo nuorena.

– Vuosia sitten kenraali André Cox oli vierailemassa Suomessa Ana ja Eliel Vargasin upseerivihkimyksessä. Eräässä vaiheessa kenraali pyysi heitä kaikkia tulemaan eteen, jotka kokevat, että upseerikoulutus voisi olla heidän elämänpolkunsa. Menin eteen rukoiltavaksi. Tämän aika ei ollut kuitenkaan vielä silloin. Vuosi sitten kutsumus nousi jälleen sydämelleni. Tunsin, että haluan antaa itseni kokonaisuudessaan Jumalalle. En pysty näkemään itseäni muualla. En näe, että voisin tehdä esimerkiksi nuorisotyötä, jossa en voisi kertoa nuorille siitä, mikä heitä oikeasti auttaa. Haluan olla töissä, jossa voin kertoa vapaasti Jeesuksesta ja hänen hyvästä sanomastaan.

Millaisia odotuksia sinulla on alkavan koulutuksen suhteen?

– Ainakin odotan oppivani jotain, Enni naurahtaa. – Haluan saada mahdollisimman laajasti kokemusta näiden vuosien aikana, jotta olisin valmis johtamaan esimerkiksi osastoa. Se tuntuu isolta ja kaukaiselta päämäärältä. Rukoukseni on, että Jumala johdattaa. Haluan, että tekemäni asiat ovat Jumalalle mieleisiä.

Mitä opintoja odotat suurimmalla mielenkiinnolla?

– Yleisesti teologiaa ja raamatunopetusta. Vaikka luen Raamattua itsenäisesti, niin siitä saa enemmän irti, kun joku opettaa. Haluan oppia tuntemaan Raamattua syvemmin.

Olen kiinnostunut myös apologetiikasta, kristillisen uskon puolustamisesta.

14

SOTAHUUTO

Enni kadettitovereineen viime syksynä. Vasemmalla toisen vuoden kadetti Kimmo Nordblom, lippua pitelee viime lokakuussa valmistunut luutnantti Benjamin Hursti. Lue hänen upseerivihkimyksestään seuraavalla aukeamalla. Sitten vuorossa ovatkin Pyhityksen heijastajat -kadettirenkaan kadetit Taina Kaikkonen, Enni Kulmala ja Rober Becker.

Upseerin työhön kuuluvat määräykset, ja joskus jo opiskeluaikana kadetti saa johdettavakseen osaston. Kysyn, millä mielin hän suhtautuu asiaan.

– Pyrin ottamaan vastaan sen minkä tulee, vaikka jännittäisikin. Luotan, että Jumala antaa siihen jaksamisen, voiman ja viisauden. Odotan innolla muihin osastoihin tutustumista.

Entä millainen upseeri haluat olla?

– Ylisihteerimme, majuri Saga Lippo piti meille juuri tunnin kirkkohistoriasta. Tunnin alussa hän sanoi: ”Hyvä upseeri on kuin aasi – hänellä on suuret korvat, mutta pieni suu.” Se oli mielestäni todella hyvin selitetty, miten tärkeää upseerille on kyky kuunnella. Hän muistutti myös, että Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin aasi kantoi Jeesusta eikä Jeesus aasia. Siihen tiivistyy se, miten upseereina emme halua tuoda itseämme vaan Jeesusta esille kaikessa mitä teemme.

Nuorisotyö tulee myös pysymään Ennin sydämellä.

– Sitä haluaisin itse pitää mukana omassa työssäni, missä ikinä työskentelenkään. Koen, ettemme pärjää, ellemme saa nuoria mukaan. Ihmiset eivät elä ikuisesti. Vaikka tämä onkin kliseistä, niin nuorissa on toivo. Heissä on meidän tulevaisuus.

Miten tehdä Armeijasta nuorille houkutteleva, onkin hankalampi kysymys.

Enni on pohtinut asiaa.

– Kaikki lähtee osastoista. Ymmärrän, että jokaisella osastolla on asiat, joita he haluavat painottaa. Nuorisotyöhön kuitenkin tarvitaan yksittäisten osastojen panosta.

Siellä nuoret tutustuvat paikallisella tasolla Pelastusarmeijaan, muihin nuoriin, ja sitä kautta Pelastusarmeijaan kokonaisuudessaan. Osaston kautta nuoret voidaan innostaa mukaan maanlaajuisiin nuorisotapahtumiin, kuten leireille. Kouluvierailut voisivat olla myös hyvä työkalu. Nuorille pitää saada tieto, että olemme olemassa.

Olemme aina kysyneet kadeteiltamme heille merkityksellistä raamatunpaikkaa, ja myös Enni pääsee vastaamaan tähän lopuksi. Hänelle se on Efesolaiskirje 2:8–10: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”

– Nimenomaan tässä koskettaa se, että olemme armosta pelastettuja. Vaikka upseerina yrittäisin hirveästi tehdä kaikkea, niin lopulta kaikki tulee Jumalalta. Armosta saan tehdä työtä, mihin Jumala on minut kutsunut.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

15

Benjamin Hurstin vihkivät upseeriksi territorion johtajat, everstit Anne-Dore ja Patrick Naud.

Upseerivihkimys Pelastusarmeijassa Lauantaina 30.10. vietettiin Pelastusarmeijan Temppelissä juhlapäivää, kun Pelastusarmeija sai uuden upseerin riveihinsä.

Armon sanansaattajat -kadettirenkaan Benjamin Hursti vihittiin juhlallisessa tilaisuudessa luutnantiksi.

Pelastusarmeijan tuorein upseeri, luutnantti Benjamin Hursti.

16

SOTAHUUTO

Päivä alkoi erityisenä jo lauantaiaamuna, kun Pelastusarmeijan jäsenet ja ystävät kokoontuivat yhteen Sanan päivän merkeissä Pelastusarmeijan Temppelissä sekä livestriimauksen kautta ympäri Suomen. Sanan päivää vietettiin teemalla ”Sana valaisee” ja puhujina toimivat territorion johtajat, everstit Patrick ja Anne-Dore Naud.

Iltapäivällä oli upseerivihkimyksen vuoro teemalla ”Jumalan armo”. Armon sanansaattajat -kadettirenkaan Benjamin Hursti vihittiin tilaisuudessa luutnantiksi. Juhlallisen vihkimyksen suorittivat territorion johtajat, everstit Patrick

ja Anne-Dore Naud. Everstit olivat valinneet Benjaminille raamatunpaikan merkitsemään tätä tärkeää hetkeä, Fil. 4:6–7: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” Upseerivihkimyksessä tuore luutnantti sai myös ensimmäisen upseerimääräyksensä. Tehtävä on tuttu jo kadettiajalta, luutnantti Benjamin Hurstin määräyksenä on johtaa työtä Pelastusarmeijan Lahden osas-

tossa. Sotahuuto haastatteli Benjaminia kadettiaikana, ja hänen taustaansa, kokemukseensa osastotyöstä ja ajatuksistaan tulevaisuudesta voit tutustua viime toukokuun Sotahuudossa. Lehti on luettavissa myös arkistossamme: issuu.com/sotahuuto/docs/s5-21.

Todistuksessaan luutnantti Benjamin Hursti kertoi, miten kadettirenkaan nimi ”Armon sanansaattajat” on puhutellut häntä syvästi. ”Minun historiallani armon vastaanottaminen on ollut iso koulu. On pitänyt opetella ottamaan vastaan armoa vastaanottamalla anteeksiantoa. Armoa ei kuitenkaan ansaita, vaan se on Jumalan lahja.”

Territorion naistyön presidentti, eversti Anne-Dore Naud jakoi myös hopeatähdet Benjaminin veljelle Samuel Hurstille ja uskonveljelle, luutnantti Ari Kulmalalle. Hopeatähdistössä valmistuvan upseerin vanhemmat tai muut valmistuvalle läheiset ihmiset saavat huomionosoituksen siitä, miten he ovat ohjanneet valmistuvaa Armeijan työhön Jumalan valtakunnan hyväksi. He saivat muistoksi kunniakirjan ja pinssin, ja juhlaviikonlopun aikana järjestettiin myös hopeatähdistön lounas.

Upseerivihkimyksen saarnassa territorion johtaja, eversti Patrick Naud vielä muistutti, miten Jeesus toi uutta toi-

Luutnantti Benjamin Hursti ympärillään hopeatähden saaneet luutnantti Ari Kulmala ja Samuel Hursti.

voa kärsivälle ihmiskunnalle. Pienellä uskolla voimme tehdä suuria muutoksia elämässämme, ja Jumalan armo on meitä jokaista varten.

Juhla päättyi rukoushetkeen ja lauluihin Herran hyvyydestä tahdon kertoa ja Päättänyt olen. Miten sopivatkaan ovat Herran hyvyydestä tahdon kertoa -laulun kolmannen säkeistön sanat: ”Sanan lupauksiin tartu uskossa! / Herran siunauksiin luota toivossa. /

Sataa taikka paistaa, niin Herra tietää sen, / maailmankin voittaa armo Jeesuksen… Kiitos, kiitos, Jumala, halleluja!”

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

Katso kuvakavalkadi upseerivihkimyksestä: bit.ly/upseerivihkimys21

Luutnantti Benjamin Hurstin kanssa yhteiskuvassa ylisihteeri, majuri Saga Lippo, kadetti Taina Kaikkonen, upseerikoulun johtaja, majuri Gerry Lindholm, territorion johtajat, everstit Patrick ja Anne-Dore Naud ja kadetit Robert Becker, Kimmo Nordblom ja Enni Kulmala.

SOTAHUUTO

17

Raamatun naiset ​Tänä vuonna vietetään Pelastusarmeijan naistyön 100-vuotisjuhlaa Suomessa. Juhlistamme tätä sarjalla, jossa kansainvälisen ja kotimaisen naistyön ansiokkaat naiset tutustuttavat meidät Raamatun tärkeimpiin naisiin.

Evankeliumia Eurooppaan – Lyydia

Maailmassa, jossa päätös- ja vaikutusvaltaa käyttivät miehet, Pelastusarmeijan perustaja William Booth ilmoitti jo varhain mielipiteensä naisten johtamistaidosta näillä tunnetuilla sanoilla: Parhaat mieheni ovat naisia. Ehkä Paavalikin ajatteli samoin evankeliumin levitessä Eurooppaan?

Minulla oli ilo työskennellä Suomen Pelastusarmeijassa monta vuotta muun muassa territorion naistyön johtajana, ja nykyään palveluspaikkani on Lontoon kansainvälisessä päämajassa. Pelastusarmeijan Euroopan vyöhykkeen johtajana ja erityisesti naisiin liittyvistä asioista vastuussa olevana olen saanut tutustua 35 maahan, joissa Pelastusarmeija Euroopassa toimii sekä nähdä, miten levittäydymme uusille alueille omassa maanosassamme. Euroopasta päin katsoen on luonnollista pohtia myös sitä, miten sanoma Jeesuksesta 18

SOTAHUUTO

saapui tänne, ja kun alamme perehtyä asiaan, löydämme Lyydian, aikaansaavan liikenaisen. Jos ajattelemme varhaisia kirkkoisiä, täytyy meidän Euroopassa alkaa puhua ”kirkkoäidistä”, joka oli mukana perustamassa ensimmäistä kristillistä seurakuntaa.

Ensimmäisessä kristillisessä historiankirjassa, Raamatun kirjassa Apostolien teot, kuvataan kristillisen yhteyden kasvua ja evankeliumin leviämistä. Luvussa 16 Paavali matkustaa laivalla Egeanmeren yli ja tuo evankeliumin ensimmäis-

tä kertaa maaperälle, jota me pidämme nyt eurooppalaisena. Sitten Paavali, Silas ja Timoteus yrittävät useiden päivien ajan turhaan saada yhteyttä Filippin kaupungissa asuviin ihmisiin todistaakseen Kristuksesta. Miten heidän tulisi menetellä? Kuka voisi auttaa heitä perustamaan tänne seurakunnan? Taustansa ansiosta Paavali tietää, että synagogan perustamiseen tarvitaan vähintään kymmenen juutalaisen miehen muodostama minjan, eikä hän ole onnistunut löytämään tarvittavaa määrää, vaikka Filippi on iso kaupunki.

Kuvitus: Jill Wellington

Lopulta Paavali päättää lähteä kaupungin ulkopuolelle joenrantaan, missä hänen kuulemansa mukaan on rukouspaikka, ja siellä hän tapaa Lyydian.

Hänen nimensä tulee latinan kielestä, se merkitsee ”tyttö Lyydiasta”, ja tämä tieto auttaa meitä sijoittamaan hänet Lyydian valtioon, joka sijaitsi nykyisen Turkin alueella.

Lyydia ei siis ole juutalainen, mutta hän palvoo samaa Jumalaa ja elää uskovan juutalaisen tapaan. Ehkä voisimme kutsua häntä ”etsijäksi”, joka pyrkii löytämään hengellisen kodin ja jolla on sapattina tapana tavata muita naisia ja rukoilla yhdessä heidän kanssaan.

Voimme arvatenkin olettaa, että maahanmuuttajanainen Lyydia on menestyksekäs, ehkä jopa rikas liikenainen, koska hän käy kauppaa purppurakankailla, kaikkein kysytyimmillä tekstiileillä. Hänen sosiaalinen asemansa, viisautensa, tarmokkuutensa tai itsenäisyytensä ei kuitenkaan tee hänestä keskeistä hahmoa Jumalan suunnitelmassa. Näiden ansiosta hän varmasti on sopiva monella tavalla, mutta ratkaisevaa se ei luultavasti ole. Luulen, että tyhjyys tekee hänestä käyttökelpoisen Jumalalle. Se, mikä puuttuu. Lyydian sisäinen hengel-

linen jano tekee hänestä Jumalan ensisijaisen valinnan.

Kun Paavali kertoo hänelle Jeesuksesta, juutalaisten odottamasta Messiaasta, Lyydian sisällä oleva tyhjyys täyttyy, ja Apostolien tekojen mukaan hän on ensimmäinen ihminen Euroopassa, joka kastetaan. Kun Lyydia löytää hengellisen kodin, hänen omasta talostaan tulee myös kristillisen kirkon ensimmäinen koti Euroopassa. Lyydian kaipaama elävä usko avaa evankeliumin tien Eurooppaan.

Tällainen on Apostolien tekojen mukaan kristinuskon alku meidän maanosassamme. Ensimmäinen eurooppalaisella maaperällä oleva kristillinen seurakunta kasvaa kotiseurakunnasta, jota johtaa yksi Jumalan ”parhaista miehistä”, joka sattuu olemaan nainen. Nyt kun onnittelen 100 vuotta täyttävää Pelastusarmeijan naistyötä Suomessa, Lyydia on suurenmoinen aktiivisuuden ja johtajuuden malli. Mutta Jumalalle on aina ratkaisevaa syvä, sisäinen halumme tuntea hänen läsnäolonsa elämässämme. Aivan samalla tavalla kuin Lyydiasta, se tekee meistä aina parhaan, mitä voimme olla. Sekä miehinä että naisina.

Eva Kleman

komentaja Euroopan maiden naistyön johtaja

SOTAHUUTO

19

Päämajan mäyrikset Moritz pentu

na.

Sattumuksen – tai kenties johdatuksen – myötä Pelastusarmeijan päämajassa työskentelee neljä mäyräkoiran omistajaa.

Mitä kuuluu Sulolle, Helmille, Ensiolle, Moritzille, Junnulle ja Vilmalle – ja heidän rakkaille alamaisilleen?

Päämaja on Pelastusarmeijan hallinnollinen keskus. Siellä työskentelevät muun muassa Metti Saajoranta, MarjaLiisa Mäkelä, Minna Huuskonen ja Heidi Saarela. Mikä sitten yhdistää heitä, muu kuin visio Pelastusarmeijan hyvää tekevästä työstä? Se, että he ovat ihastuttavien mäyräkoirien emäntiä!

Metillä on kahdeksanvuotias Sulo, Marja-Liisalla kymmenvuotias Helmi ja kahdeksankuukautinen Ensio, Minnalla yhdeksänvuotias Moritz ja viisivuotias Cheek (tuttavallisemmin Junnu) ja Heidillä kahdeksanvuotias Vilma. Mäyräkoiria on olemassa kolmea kokoa: normaalikokoinen, kääpiö ja kaniini, ja kolmea karvanlaatua: lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvainen. Sulo on kääpiömäyräkoira, muut normaalikokoisia. Helmi ja Ensio ovat karkeakarvaisia, muut lyhytkarvaisia.

Sulolla on hiukan eksoottisempi tausta. Hän saapui Metin ja hänen miehensä Teron perheeseen pariskunnan työskennellessä lastenkodissa Sowetossa, Etelä-Afrikassa. – Sulo on viralliselta nimeltään Sulo-Kalle. Kalle-nimi tulee palvelupaikastamme Carl Sithole Centeristä.

20 SOTAHUUTO

Halusimme sisällyttää sen nimeen, joten Carlista muotoutui Kalle. Paikallisen ostoskeskuksen eläinkaupassa koirankasvattajat saivat tuoda pennut näytille viikonloppuisin. Niitä sai katsella ja ottaa syliin. Yhdellä kauppareissulla Sulo jäi kainaloon, aikuis- ja perhetyön upseeri, kapteeni Metti Saajoranta toteaa hymyillen rapsuttaen Suloa sylissään.

Marja-Liisan eri-ikäiset mäyräkoirat ovat puolestaan sukua toisilleen. – Helmi on Ension ”kummitäti”. Helmin isä Gunvald on Ension isoisoisoisä. Itse asiassa tapasimme Helmin ja Gunvaldin kasvattajan vähän aikaa sitten, kun Ension kasvattaja järjesti pentutapaamisen. Siellä oli yhdeksän mäyräkoiraa, joten oli melkoisesti vilinää! sanoo henkilöstöjohtaja Marja-Liisa Mäkelä.

Palkkahallinnon assistentin Minna Huuskosen nuorempi koira tuli perheeseen Minnan isän kautta. – Junnu on mieheni ja isäni yhteinen koira. Hän oli ensin isälläni, mutta äitini kuoltua vajaat kolme vuotta sitten Junnu muutti meille. Asumme isäni kanssa lähekkäin, niin tarvittaessa molemmat koirat pääsevät hänelle hoitoon.

Vilma on puolestaan nähnyt Heidin elämän viime vuosien isot muutokset. – Hän on ollut meillä ennen poikiemme syntymistä, ja hän on ehtinyt asua kanssamme jo neljässä eri asunnossa. Hän on ollut erittäin sopeutuvainen, markkinointi- ja joulupatakoordinaattori Heidi Saarela sanoo.

Sulo asuu Metin ja Teron kanssa kerrostalossa Helsingissä, Moritz ja Junnu Minnan ja miehensä Heikin sekä teinien Juhon ja Sannin kanssa rivitalossa Nummelassa, Vilma Heidin ja miehensä Jonin ja pienten poikien Samuelin ja Eelin kanssa kerrostalossa Helsingissä. Helmi ja Ensio asuvat Marja-Liisan ja miehensä Jannen sekä teinien Ainon ja Tapion kanssa omakotitalossa Vihdissä.

– Kotimme sijaitsee metsän laidassa, mikä on ollut mäyräkoirille ihanteellinen juttu. Viime päivinä peurat ovat liikkuneet siellä ahkerasti. Emme harrasta metsästystä, mutta käymme metsälenkeillä joka päivä. Heille se on mukava ympäristö, paljon uusia hajuja ja he saavat toteuttaa luontoaan, kuvaa Marja-Liisa.

Mäyriksillä on omat lempipaikkansa kotona.

– Sulo rakastaa kaikkea lämmintä.

Hän pitää saunomisesta. Ja mihin vaan tulee auringonpilkku, sinne hän menee köllöttelemään, Metti kertoo, ja Heidi huomauttaa Vilman tekevän samoin. – Missä aurinko, siellä Vilma!

– Helmille sohva on paras paikka.

Hän näkee sieltä ulos. Hän on tarkka reviiristään ja pääsee näin vahtimaan. Ensio ei oikein tajua vielä vahtihommaa, Marja-Liisa sanoo hymyillen.

Sohva on myös Moritzin ja Junnun suosikki. – Mökillä ollessamme me alamaiset istumme keittiön tuoleilla, kun koirat ovat vallanneet sohvat, Minna naurahtaa.

Ihmisrakkaita ja itsepäisiä Tiedustelen nelikoltamme, miten he kuvailisivat karvakavereittensa luonteenpiirteitä.

– Sulo on hyvin ihmisrakas, lapsia hän rakastaa erityisesti, Metti kertoo.

– Mäyräkoirat ovat itsepäisiä. Erään kouluttajan sanoin: ”Pitää olla lihaa ja makkaraa, eivät ne muutoin liiku mihinkään.” Tämä pitää paikkansa, MarjaLiisa sanoo. – He ovat myös hyvin älykkäitä ja hauskoja tyyppejä.

– Pojat ovat totaalisen erilaisia. Moritz on rauhallinen ja leppoisa, häntä ei maailman murheet paina. Junnu on välillä hiukan raskaskin persoona, sillä hän on isännästä kovin läheisriippuvainen. Kun hän kuulee isännän heräilevän, alkaa uikutus. Jos hän menee vessaan, koira odottaa oven takana. Koiramme eivät kuitenkaan ole vain sohvaperunoita, vaan harrastamme myös metsästys- ja koetoimintaa. Kun laitamme heille tutkaliivin päälle, he kasvavat kaksi metriä ja lähtevät peuran perään.

Nuorempi kuvittelee muutenkin olevansa isompi kuin onkaan… hänellä on tanskandoggin ego. Hän saattaa heittäytyä välillä reviiritietoiseksi. Tosin hiukan on myös casanovan vikaa, kaikista naaraista pitää, Minna naurahtaa.

– Vilma puolestaan on superkiltti… maailman kiltein mäyräkoira. Tosi epätyypillinen mäyräkoira, sillä yleensä he tietävät oman arvonsa ja heillä on kova luottamus itseensä, Heidi kuvailee.

Itsepäisyydestä huolimatta kaikki kertovat koulutuksen käyneen kivutta.

– Helmi on ollut kuin taivaan lahja, häntä ei ole tarvinnut paljoa kouluttaa.

Ensio on ehtinyt jo purra rikki parit kengät… hän on enemmän koira, Marja-Liisa selittää.

– Metsästyskoirina heillä riistaviesti on kova, joten lenkillä en voi päästää vapaaksi... siinä komennot unohtuvat, kun he lähtisivät kuin Nato-ohjukset! sanoo Minna.

Heidille kasvattaja suositteli rauhallisempaa yksilöä ensikoiraksi.

– Vilma oli se, joka piipitti nurkassa arkana, kun muut kiipesivät rohkeana syliin. Kasvattaja kertoi, että mäyräkoirista toiset ovat filosofisia, rauhallisia pohdiskelijoita ja sitten on niitä, jotka menevät suuna päänä ja joilla on suunnaton luotto itseensä. Hän suositteli, että koska asumme kerrostalossa, Vilman kaltainen pohdiskelija olisi meille sopivampi vaihtoehto.

Myös Sulo oli alkujaan hiukan arka.

– Carl Sithole -lastenkodin läheisyyteen oli istutettu pöllöjä, koska siellä oli paljon rottia. Niiden kanssa piti olla varovainen, koska ne tekivät joskus syöksyjä iltapissalla olevaa Suloa kohti. Hänhän oli tukevan rotan näköinen. Myöskään muita koirakontakteja ei ollut pariin ensimmäisen vuoteen, joten toisiin koiriin tottuminen Suomeen muuttaessa vei aikaa, Metti kertoo.

Lempiasioita ja inhotuksia Asia, joka yhdistää kaikkia nelikon karvakavereita, on rakkaus ruokaan. Mitä enemmän, sitä parempi!

– Vilma on oppinut, että pienten poikien ruokaillessa kannattaa olla pöydän alla valmiina syömään kaiken, mikä pojilta tippuu. Hän on oma pieni kotiapulaiseni, Heidi naurahtaa.

Ruoan ohella muutkin asiat tuottavat iloa.

– Sulo rakastaa pehmoleluja. Ne ovat SE juttu, niitä pitää ravistaa ja retuuttaa.

Kun menemme kylään, aina varoitan, että lasten pehmolelut kannattaa nostaa 8 turvaan, Metti toteaa.

Koirakaverimme kuvissa: Ylh.vas. Vilma Yhl. oik. Helmi & Ensio Alh. vas. Sulo Alh. oik. Moritz & Junnu

SOTAHUUTO

21

8

luja.

– Sulo rakastaa pehmole jastaa.

Ne ovat SE juttu! Metti pal

skausi on Minnan koirille metsästy sa Junnu vuoden kohokohta. Kuvas ksen jälkeen. onnistuneen ajosuoritu

22

SOTAHUUTO

– Helmillä on erikoinen tapa. Hän käy nuolemassa öisin poikani jalat. Se johtuu varmaan siitä, että teininä hän erittää kasvuhormonia. Se kenties maistuu hyvältä, arvelee Marja-Liisa.

Minnan koirille metsästyskausi on vuoden kohokohta: – Se on heille kaikki kaikessa. Alkusyksystä, kun koirat saa päästää irti, sen huomaa, miten innoissaan he ovat. Se on niin lempijuttu, ettei tosikaan!

Koirien inhokkiasiaa kysyessä yksi vastaus yhdistää kaikkia – pissitys sadesäällä. Ei kiitos!

– Tosin näin syksyllä, kun heille laittaa tutkaliivin päälle, niin keli saa olla mikä tahansa. Jos lähdetään vain pissitykselle, niin sateessa se on todellista tervanjuontia, kuvaa Minna.

Etätyö – uhka ja mahdollisuus Viimeisen parin vuoden ajan olemme eläneet koronapandemian keskellä, johon olennaisesti on kuulunut etätyöskentely kotona. Mäyräkoirat ovat ottaneet tämän vastaan ilolla.

– Sulo peukuttaa etätöitä täysillä!

Varsinkin alussa olin jatkuvasti kotona. Kun lähdin tekemään toimistopäivää, niin Sulo oli ihan maansa myynyt.

Nyt hän on jälleen tottunut siihen, että olemme välillä poissakin. Sulo on vähän sellainen mammanpoika, Metti toteaa, ja Sulo heiluttaa häntäänsä Metin sylissä.

– Meilläkin on arvostettu sitä, että henkilökunta on paikalla! Marja-Liisa sanoo. – Jos istun kauan Teams-kokouksessa, niin he tulevat muistuttamaan, että olisi tauon paikka. Silloin vaaditaan huomiota ja syliin pääsyä. He ovat varsin mukavia työkavereita!

Korona-aika on nostanut esiin myös pentukuumeen. Monet ovat päättäneet hankkia koiran. Nelikkomme muistuttaa, että lemmikki on opetettava myös yksinoloon. Elämän normalisoituessa ei lenkityksistä voi tinkiä.

– Aikaa on pidemmille lenkeille kuin normaalissa arjessa, jolloin on kiire joka paikkaan. Toki tämä on sitten itsestä kiinni, että toimistopäivinä on vain herättävä aiemmin. Muistuu myös mieleen koronan alkuajoilta, miten uutisoitiin, että

Italiassa sai ulkoilla vain koiran kanssa, jolloin jokainen perheenjäsen kävi vuorollaan ulkoiluttamassa. Koirat olivat aivan uupuneita, sanoo Marja-Liisa.

Elämän ilo voittaa luopumisen surun Nelikollamme on kaikilla pitkä lemmikkihistoria, heillä on kaikilla ollut koiria tai kissoja lapsena. Metillä on ollut myös hamstereita, kaneja, marsu ja rotta. Minna kertoo, että hänen isänsä oli aina kovin eläinrakas.

– Hän on aina ollut hylättyjen ja kaltoin kohdeltujen eläinten turva. Nyt leskenä hänellä ei ole enää omia lemmikkejä, mutta hän lainaa meidän koiriamme.

Marja-Liisa joutui luopumaan Valttikissastaan lasten allergisoiduttua pahasti. Kymmenen vuotta myöhemmin Valtin uusi perhe tavoitti Marja-Liisan Facebookin kautta.

– He kertoivat, että Valtti oli vastikään kuollut komeassa 18 vuoden iässä. Hän kuulemma hiiresti viime hetkiin asti.

Pitkä lemmikkihistoria tuo mukanaan sen, että on joutunut kokemaan myös luopumisen tuskan.

– Suru on vaan surtava. Eläimen elinaika antaa kuitenkin niin paljon enemmän iloa, kuin mitä lopussa joutuu kohtamaan surua. Minulla on periaate, että ihmisen on tehtävä päätös, joka on paras eläimelle, Metti sanoo, ja Minna on samoilla linjoilla: – Minulla on realistinen näkemys siitä. Koiralla on elämässään tietty määrä vuosia. Olemme aina olleet sitä mieltä, ettei lemmikin tuskaa tule koskaan itsekkäästi pitkittää. Tietenkään heppoisin perustein niitä päätöksiä ei tule tehdä. Eläimen menettämisen suru ottaa oman aikansa, kuten kenen tahansa läheisen menetys. Lyhyemmin kuitenkin, esimerkiksi aiempia lemmikkejäni en enää kaipaa, mutta äitiäni on edelleen kova ikävä.

Kuten Metti mainitsi, eläimet tuovat runsaasti iloa. Pyydän nelikkoamme kuvaamaan tätä: – En osaisi elää ilman. Ilman koiraa en myöskään liikkuisi laisinkaan, Metti nauraa. – Koira on terveellinen vaih-

Marja-Liisan luona Helmi hoitaa vaht imisen. – Hän on ta Ensio ei oikein tajua rkka reviiristään. vielä vahtihommaa , Marja-Liisa naurah taa.

toehto! Marja-Liisa on yhtä mieltä tästä.

– Lisäksi koirat ovat niin suloisia, sitä ei ole koskaan maailmassa liikaa.

– Minulle tuottaa iloa, kun pötkötän sohvalla ja he käpertyvät vierelleni. Samoin on ihanaa, ettei koskaan tarvitse palata tyhjään kotiin, Minna sanoo, ja Heidi komppaa: – Mikään ei ilahduta arjessa niin kuin kotiovella häntää heiluttava koira. Koira voi myös lohduttaa, lemmikki on mukana elämän iloissa ja suruissa.

Sosiaalisia kontakteja ja sielunhoitoa Koiranomistamiseen kuuluu myös sosiaalinen aspekti – juteltavaa riittää aina.

– Tosin aina en jaksa olla sosiaalinen, ja silloin lähden lenkille kuulokkeet korvilla. Pidän äänikirjojen kuuntelusta lenkeillä, sanoo Metti.

– Nyt kun itselläni on pentu, olen aktiivisesti itse moikkaillut signaaliksi toisille, että olemme lähestyttäviä. Tiedustelen, että saako pentu haistella, kun sen olisi hyvä saada kaikenlaisia kontakteja.

Mäyrisihmisillä on Facebookissa omat ryhmänsä, samoin on Koiratreffit pääkaupunkiseudulla -ryhmä. Olemmekin joskus käyneet niissä, Marja-Liisa kertoo.

Heidi ei ole vielä työskennellyt päämajassa kauan, joten hän ja Minna eivät olleet ehtineet jutella kovin paljon entuudestaan. – Eilen meille tuli valtavasti juttua, kun puhuimme tästä haastattelusta ja juttelimme koiristamme, Minna mainitsee ja jatkaa: – Mieheni käy niis-

sä metsästyshommissa, niin hän on sitä kautta saanut paljon uusia kontakteja ja tuttavuuksia.

– Sulo on myös toiminut terapiakoiran tavoin Afrikassa. Siellä sekä lapset että aikuiset pelkäsivät koiria, koska ihmisten tapaamat koirat olivat pääasiassa vahtikoiria, joita olikin syytä pelätä. Lasten tv-ohjelmissa oli vasta alettu opettaa asioita lemmikeistä ja niiden hoitamisesta. Aluksi kaikki lapset pelkäsivät Suloa ja juoksivat karkuun, mutta totuttuaan he tulivat usein kysymään, saako Sulon viedä lenkille. Meidän viimeisenä päivänämme Carl Sitholessa kun järjestäydyimme ryhmäkuvaan, niin lapset vaativat, että Sulon pitää olla myös kuvassa, Metti muistelee hymyillen.

Kysyn nelikoltamme, näkevätkö he, että koiraa voisi käyttää apuna sielunhoidollisessa tai hengellisessä kohtaamisessa.

– Mielenkiintoinen ajatus! Eläin on aina helposti lähestyttävä kohtaamisen väline. Joskus oli näitä erilaisia liikunnallisia työmuotoja, kuten rukouskävelyjä ja raamattujuoksuja… niin tällaisenhan voisi hyvin toteuttaa eläimen kanssa.

Lähdetään koiralenkille porukalla tai kokoonnutaan vaikka koirapuistoon. Tämä voisi tuoda aivan uusia ihmisiä yhteyteemme, Metti tuumii.

– Eikö Luther sanonutkin, että koirat pääsevät taivaaseen? Hänellä oli koira, johon hän oli kiintynyt, niin hän lähti siitä, että onhan heidänkin päästävä taivaaseen, pohtii Marja-Liisa.

Missä aurinko, sie

llä Vilma!

Tiedustelen lopuksi, mitä voimme oppia lemmikeiltämme.

– Joskus kun rämmin koiriemme kanssa puskassa, pohdin tämän kasvattavan ainakin pitkää pinnaa, paljastaa Marja-Liisa. – Joskus työ- ja henkilökohtaisessa elämässä kohtaa asioita, joista on kuvaannollisesti vain ”puskettava läpi” voittaakseen haasteet. Henkistä kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä koiranomistajana oppii.

– Hetkessä elämistä, koira ei katso taakseen eikä murehdi tulevaa. Elämä on nyt ja tässä, Minna tiivistää.

– Koiran elämänasenteesta voimme oppia iloisuutta ja positiivisuutta. He ovat vähästä iloisia. Ihmissuhteissa voimme oppia uskollisuudesta, siitä miten syvästi he sitoutuvat omaan laumaansa. He eivät myöskään puhu pahaa selän takana, eivätkä arvostele ketään esimerkiksi ulkonäön tai omaisuuden perusteella, Heidi sanoo, ja Metti on samaa mieltä: – Voimme oppia siitä ehdottomasta rakkaudesta, jota eläimeltä saa. Eläin hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Se on samanlaista ehdotonta rakkautta, jota Jumala kokee meitä ihmisiä kohtaan. Koira on hyvä evankelista, Metti naurahtaa.

Toni Kaarttinen Kuvat: Mäyräkoirien alamaisten kuva-albumit

SOTAHUUTO 23

Raamatun eläimet

TULKAA JA KATSOKAA JUMALAN TÖITÄ Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

(1. Moos. 1:25) Luomiskertomuksessa Raamatun ensimmäisillä lehdillä kuvataan, kuinka Herra Jumala loi maasta ihmisen ja asetti tämän viljelemään ja varjelemaan maailmaa. Pian sen jälkeen kerrotaan, kuinka Jumala vei kaikki villieläimet ja linnut ihmisen luokse, ja ihminen sai antaa niille nimen. Nimen antaminen kuvaa ihmisten ja eläinten läheistä suhdetta ja sitä, että myös luontokappaleilla on arvo Jumalan silmissä.

Voi olla yllättävää, kuinka paljon Raamatussa puhutaan ihmisten ja eläinten yhteiselosta. Monet eläinkertomukset ovat tuttuja jo pyhäkoulusta, kuten Nooan arkki, Joona kalan vatsassa tai Bileamin puhuva aasi. Jotkut kertomukset saattavat olla vieraampia, tai ehkä emme vain tule kiinnittäneeksi huomiota tekstissä esiintyviin eläimiin. Eläimillä on monta kertaa Raamatun teksteissä myös vahva vertauskuvallinen merkitys. Katsotaan lähemmin muutamia eläinkertomuksia ja niihin liittyvää symboliikkaa.

Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla (Psalmi 91:4) Linnut mainitaan Raamatussa lukemattomia kertoja, mikä on ymmärrettävää, sillä monien muuttolintujen reitit kulkevat juuri Israelin halki. Kun Jeesus kehotti katsomaan taivaan lintuja, hän tuskin tarkoitti vain nopeaa vilkaisua. Uskon, että hän kehotti pysähtymään luonnon ihmeiden äärelle. Raamatussa luetel24

SOTAHUUTO

laan monia lintulajeja. Ainakin kurjet, pelikaanit, pöllöt, viiriäiset, pääskyset, varpuset sekä kyyhkyset, kotkat ja kaarneet löytyvät kaikki Raamatun sivuilta.

Ehkä yksi kauneimmista kohdista, jossa puhutaan linnuista, on Laulujen laulun jae: ”Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.” Herkkä kyyhkynen esiintyy Raamatussa paitsi viattomuuden myös Pyhän Hengen ver-

© Prawny

tauskuvana. Kun Jeesus oli kastettu Jordanissa, Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen kyyhkysen muodossa.

Ensimmäisessä kuningasten kirjassa on kaunis kertomus eläinten ja ihmisen välisestä yhteydestä. Siinä kerrotaan, kuinka kaarneet eli korpit ruokkivat profeetta Eliaa erämaassa. Vastaavasti Luukkaan evankeliumissa Jeesus kehottaa katsomaan kaarneita ja muistuttaa siitä, että vaikka ne eivät kylvä eivätkä leikkaa, Jumala ruokkii nekin.

Lintujen kuningas on tietysti kotka, joka lentää korkeuksissa ja rakentaa pesänsä tavoittamattomiin. Kotka on nähty myös vertauskuvana Jumalasta; samalla tavalla kuin kotka levittää siipensä poikastensa turvaksi ja tarvittaessa kantaa ne turvaan, Jumala suojelee kansaansa. Jeesus puolestaan vertaa itseään kanaemoon, joka tahtoisi koota poikasensa siipiensä alle. ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on lintu emon siiven alla”, lauletaan myös vanhassa virressä.

Lampaalla on Raamatussa myös vahva vertauskuvallinen merkitys. Israelin kansaa kutsutaan Jumalan lampaiksi ja syntisiä verrataan eksyneisiin lampaisiin.

Meille ehkä tutuimmat lammaskertomukset löytyvät evankeliumeista. Evankelista Luukas kertoo, että sinä yönä, kun Jeesus syntyi, lähistöllä oli paimenia vartioimassa lammaslaumaansa. Nämä lammaspaimenet olivat ensimmäisiä, jotka saivat kuulla ilouutisen Vapahta-

jan syntymästä. Myöhemmin Jeesus sanoo kuulijoilleen, että vaikka paimenella olisi sata lammasta ja yksi niistä eksyisi, hän lähtisi etsimään sitä yhtä. Johanneksen evankeliumissa Jeesus paljastaa itse olevansa hyvä paimen, joka uhraa oman henkensä pelastaakseen lampaansa. Tämän takia kristillisessä perinteessä Jeesusta kutsutaan sekä paimeneksi että uhrikaritsaksi.

Tärkein kotieläin Lähi-Idässä Raamatun aikana oli lammas. Vaurailla karjanomistajilla saattoi olla jopa tuhansia lampaita, köyhällä miehellä ehkä vain yksi. Lampaasta saatiin maitoa ja viljaa.

Tärkeänä juhlapäivänä syötiin lammaspaistia, ja lampaita kasvatettiin myös uhrilampaiksi temppeliä varten.

© Dinh Khoi Nguyen

Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen.

(Jesaja 53:6)

SOTAHUUTO 25

© Jacqueline Macou

Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla (Matt. 21:5) Toinen tärkeä Raamatussa usein esiintyvä kotieläin on aasi. Aasi on arkinen eläin, joka usein mainitaan teksteissä ikään kuin ohimennen, mutta omistajalleen se oli sekä tärkeä kuormajuhta että ratsu. Vielä Vanhan testamentin aikana aasilla ratsastivat niin ylhäiset kuin alhaisetkin. Vähitellen muulit ja hevoset korvasivat aasit kuninkaiden ratsuina, ja aasi ruvettiin yhdistämään nöyryyteen ja vaatimattomuuteen.

Kaikesta päätellen aaseja kohdeltiin pääsääntöisesti hyvin – joskus jopa paremmin kuin ihmisiä. Eräs synagogan esimies nuhteli Jeesusta, koska tämä paransi sapattina sairaan naisen. Jeesus totesi miehelle: ”Jokainen teistä kyllä päästää härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja päästää sen juomaan.”

26

SOTAHUUTO

Saatamme kutsua aasiksi ihmistä, joka toimii tyhmästi, mutta Raamatun aasit eivät olleet tyhmiä. Neljännessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Bileamin aasi esti isäntäänsä tekemästä tyhmyyksiä. Profeetta Jesaja puolestaan huomauttaa, että härkä ja aasi ymmärtävät usein enemmän kuin ihmiset; ne tuntevat isäntänsä, mutta ihmiset eivät aina tunnista Jumalaa.

Tunnetuin kertomus aasista lienee kuvaus siitä, kuinka Jeesus saavuttuaan viimeisen kerran Jerusalemiin ratsasti kaupungin porteista sisään aasinvarsalla. Hallitsijat ja sotilaat karauttivat kaupunkiin hevosineen, mutta rauhan tuoja valitsi ratsukseen lempeän aasin.

Leijona, urhein eläimistä, joka ei väisty kenenkään tieltä (Sananl.

30:30) Raamatun monien eläinhahmojen joukossa on vielä yksi eläin, joka ansaitsee

tulla mainituksi. Se on luonnollisesti eläinten kuninkaaksikin kutsuttu leijona. Aikana, jolloin Vanhan testamentin tekstit ovat syntyneet, saattoi leijonia vielä tavata nykyisen Israelin alueella ja muualla Lähi-Idässä. Kun Mikael Agricola käänsi Raamatun suomen kielelle, hänen oli keksittävä uusi sana, joka parhaiten kuvaisi tätä petoa, jota suomalaiset eivät olleet koskaan nähneet. Niinpä hän nimesi sen jalopeuraksi.

Moni muistaa apostoli Pietarin varoittavat sanat, jotka vuoden 1938 raamatunkäännöksen mukaan kuuluvat: ”Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän saisi niellä.” Leijona oli vahva ja vaarallinen peto, jota olikin syytä pelätä, mutta vanhan testamentin sankareille Simsonille ja Daavidille leijonakaan ei mahtanut mitään. Monille lienee myös tuttu kertomus Danielista, joka heitettiin nälkäisten leijonien luolaan. Daniel kuitenkin selvisi sieltä loukkaantumattomana,

Vaikka leijona kuvataan Raamatussa useimmiten vaarallisena vastustajana, on siitä myöhemmin tullut myös Kristus-kuninkaan symboli. Tämä tulkinta perustuu Ilmestyskirjan sanoihin: ”Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton!”

Ihmistä ja eläintä sinä autat (Psalmi 36:6)

Jumala loi eläimet kumppaneiksi ihmisille, mutta syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisen suhde luontoon ja luontokappaleisiin muuttui. Ilmestyskirjassa ovat sanat: ”Herra, meidän Jumalamme! Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan, sillä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu.” On tärkeää muistaa, että Jumala on luonut myös eläimet, ja jokaisella niistä, pienimmästä suurimpaan, on tärkeä merkitys luonnon monimuotoisuuden ja tasapainon kannalta. Koska Jumala on asettanut ihmisen viljelemään ja varjelemaan luomakuntaansa, ei ole yhdentekevää, miten suhtaudumme luontoon ja toisiin luotuihin.

Saga Lippo majuri

© ractapopulous

Eläinteologia on käsite, josta kuulee puhuttavan yhä useammin. Sen kehitti 1990-luvulla brittiläinen anglikaanipappi Andrew Linzey, joka oli jo 1970-luvulla ottanut kirjoituksissaan voimakkaasti kantaa siihen, kuinka kristittyjen tulee kohdella eläimiä. Suomessa arvostettu raamattututkija, professori A. F. Puukko laati jo vuonna 1929 artikkelin ”Raamattu ja eläinkohtelukysymys”, jossa hän kirjoittaa näin: ”Raamattu ei tosin sisällä yksityiskohtaista eläinsuojelusohjelmaa,

mutta että sen sisällyksestä kuitenkin käy epäämättömän selvästi ilmi, miten hyvä ja hurskas ihminen kohtelee eläimiä, ja että eläinten lempeä, humaaninen kohtelu on nimenomainen Jumalan tahto.”

© Gordon Johnson

sillä Jumala lähetti enkelin sulkemaan leijonan kidan.

SOTAHUUTO

27

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaa:

Esa Nenonen kapteeni

viestintäsektorin päällikkö

Esa pitää kotimaan matka

ilusta. Kuvassa hän on vai

monsa Sagan kanssa Kilp

isjärvellä.

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?

– Osallistuin Helsingin osaston jumalanpalvelukseen ensimmäisenä adventtina vuonna 2003.

Miksi halusit liittyä Armeijaan?

– Pelastusarmeijan kokonaisvaltainen tapa elää todeksi Jumalan rakkautta teki minuun vaikutuksen. Koin sisimmässäni kutsun liittyä mukaan.

Mitä teet työksesi?

– Olen Pelastusarmeijan upseeri. Tällä hetkellä työskentelen viestintäsektorilla sekä Helsingin osastossa seurakuntatyössä.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?

– Työskentely eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien parissa, sekä viestiminen Pelastusarmeijan perustehtävästä tavalla, joka puhuttelee tämän ajan ihmisiä.

Entä turhauttavinta?

– Oma rajallisuus.

28

SOTAHUUTO

Esa yhdess ä lastensa Kristan ja Jo kanssa kesä nin päivän vie tossa.

Sinut on lukittu huoneeseen yhdeksi päiväksi. Kenen kanssa haluaisit viettää sen?

– Tuoreena ukkina lapsenlapseni olisi minun valintani.

Minkä kirjan Raamatun ohella ottaisit autiolle saarelle?

– Alister E. McGrath ”Kristillisen uskon perusteet”. massa levyä.

ä! Esa studiossa nauhoitta

Kitara pysyy Esan kädess

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– Lapsena haaveilin ryhtyväni kalastajaksi.

Mikä on lempitapasi lomailla?

– Pitkät pyöräretket tai reissaaminen vaimoni kanssa ympäri Suomea.

Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit?

– Hahmo, joka kekseliäisyydellään kykenisi ratkaisemaan ihmiskuntaa uhkaavan ongelman.

Kuka on sankarisi?

– Arvostan Pelastusarmeijan upseereita, jotka ovat valmiit pakkaamaan laukkunsa ja lähtemään sinne, mihin Pelastusarmeija heidät lähettää palvelemaan ja rakastamaan kärsivää maailmaa.

Mikä on elämäsi tunnuslause?

– Tärkeää ei ole se mitä tekee päivässä, vaan se mitä tekee päivä päivältä.

Mitä teet vapaa-ajalla?

– Luen ja pyöräilen.

Mikä on ensimmäinen levy, jonka ostit?

– Hurriganesin Crazy Days lp-levy.

Mikä on lempi raamatunpaikkasi?

– Paavalin kirje Filippiläisille 3:13–14: ”Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä.

Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen.

Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.”

Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?

– Ilkeys.

Mitä pelkäät?

– Erilaisia negatiivia kehityskulkuja maailmassa.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

– Europen Final Countdown.

Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu?

– Raamatun kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”

Mitä rakastat itsessäsi eniten?

– Hmm, huumorintajuani.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki?

– Jeesuksen löytäminen elämääni 19-vuotiaana.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?

– Usko Jeesukseen ja läheiset ihmiset. .

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Olen näytellyt vanginvartijaa Aki Kaurismäen elokuvassa Laitakaupungin valot.

Kuvat: Esa Nenosen kuva-albumi & Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 29

30 SOTAHUUTO

Illustration:

musicphone1

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Vilket djur är du?

När jag öppnar sociala media, ser jag ofta en inbjudan att ta reda på till exempel vilket djur jag är, eller vilket djur jag skulle vilja vara. Det kan ju lika väl vara fråga om i vilket land borde jag leva eller vilket träd som motsvarar mitt inre jag.

Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme tammikuun aikana.

Men vilket djur… ja, hur borde jag tänka nu? Vilka egenskaper har jag– eller vilka skulle jag vilja äga? Är jag stark? Är jag trofast? Är det bra om andra är rädda för mig? Aldrig i livet skulle jag vilja vara en mygga eller en kackerlacka! En elefant är stor och stark, men samtidigt klumpig. Den har ett bra minne, men är den tillräckligt klok? Ett lejon – visst – djungelns konung – men ganska lat. En hund eller en katt? Ett vilt djur eller ett husdjur? Stort eller litet? Hur ska jag välja?

Var och en har några egenskaper som jag skulle vilja äga. Även kackerlackor – man brukar säga att de skulle kunna överleva en atombombsexplosion.

För många år sedan köpte jag en liten andaktsbok, Fläckiga pantern, drottningens katt och 30 andra korta andakter (av Lars Collmar). Fläckiga pantern har en identitetskris. Den börjar tänka på att den borde vara fläckfri. Eller kanske borde den inte ens vara en panter, utan ett lejon. Lejonet skulle vara så mycket bättre än den fläckiga pantern. Det måste ha skett ett misstag, tänker pantern, han borde ha varit ett lejon helt från början, det är han säker på. Så pantern bör-

jar be till Gud, gång på gång, om att förvandlas till ett lejon.

Hur ofta tänker inte jag, att jag borde vara något annat än vad jag är. Jag har en dröm om hurdan borde jag vara, och jag märker att jag inte alls är sådan. Jag har inte tillräckligt med tålamod. Jag är inte vacker. Jag kan inte ens laga mat.

Det verkar som om alla andra kan sådant – och har det som jag inte har. Så orättvist! Ännu värre blir det när jag läser Bibeln och lär mig att jag borde bli lik Jesus. Det måste ha skett ett misstag – inte kan jag väl bli lik honom?

Och jag försöker jobba hårt för att bli sådan, som jag tror att Gud vill att jag ska vara. Ju mer jag jobbar, desto mer känner jag mig misslyckad. Hur kan Gud vara så grym och kräva allt detta? Det skulle vara så mycket enklare om jag skulle vara någon annan.

I andakten blir pantern trött på att anstränga sig och ger upp. Den ligger flämtande på marken. Då kommer Gud och visar pantern att den är just sådan som Gud vill att den ska vara. En panter. Just

sådan som Gud har skapat den. Vi har också blivit skapade just så som vi skall vara. Ingen av oss är ett misstag.

Att bli lik Jesus – ja, detta är målet på helgelsens väg. Misstaget här är inte hurdan jag är, utan det är tanken om att jag skulle kunna jobba själv för att nå målet. Gud har skapat mig med en avsikt att vara just jag. Och han vill att jag skall bli den bästa versionen av mig själv. Med hans hjälp.

“Nu säger Herren, han som har skapat dig, Jakob, han som har format dig, Israel: Var inte rädd, jag har friköpt dig, jag har gett dig ditt namn, du är min.” (Jesaja 43:1) Han har gett mig mitt namn – eller kal�lat mig vid mitt namn. Jag är just det han vill att jag skall vara. Men han älskar mig för mycket för att låta mig vara bara det jag är nu. Han vill det bästa för mig. Han vill inte att jag skall bli ett lejon, eller något annat. Han vill att jag blir mitt bästa jag.

Kati Kivestö kapten

SOTAHUUTO

31

Armeijassa tapahtuu Uusi kokelas

Uusi siviilijäsen

Virallinen tiedonanto Määräys Kadetti Enni Kulmala vastaanottaa 1.2.2022 alkaen määräyksen Salon osaston avustajana majuri Ave Kalmen alaisuudessa. Määräys on osa-aikainen (50 %), koska Enni jatkaa edelleen kadettina upseerikoulussa (50 %).

Sotilas Renno Rannamäe Tallinnan Koplin osastosta on hyväksytty kokelaaksi 28.10.2021 alkaen. Renno suorittaa kokelasharjoitteluaan toistaiseksi sekä Lootuse Majassa että Koplin osastossa.

Kiitos, kun rukoilette kokelaan puolesta!

Rauman osastossa siunattiin sunnuntaina 7.11 siviilijäseneksi Andrus Viller.

Toivotamme Andrukselle armoa ja rauhaa Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Radio & TV Iltahartaus YLE Radio 1 ti 25.1. klo 18.50 ja 23.00 majuri Toni Penttinen

teeman ääreltä Mitä muut ovat kirjoittaneet tämän kuun aiheesta?

Tullikoirapatsas ilahduttaa jatkossa matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla

Tullin koiratoiminta näkyy jatkossa HelsinkiVantaan lentoasemalla pronssisen koirapatsaan muodossa. Kunnianosoituksena Tullin yli 50-vuotiselle koiratoiminnalle lahjoitettu patsas sijoittuu monille lentomatkustajille tutulle paikalle Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajaterminaaliin.

32

SOTAHUUTO

Tulli on saanut lahjoituksena pronssisen koirapatsaan, joka on tehty kunnianosoituksena tullikoirien menestyksekkäälle työlle.

Patsaan on suunnitellut ja rahoittanut Maija Hyvönen Hossain, pronssivalun on tehnyt taiteilija Antti Nordin.

– Suomen tullilla on vankka kokemus koirien kouluttamisesta ja monipuolisesta hyödyntämisestä valvonnan apuna jo yli 50 vuoden ajalta. Koiratoimintamme on tavoitteellista ja tuloksellista. Otamme kiitollisina vastaan tämän kunnianosoituksen tekemällemme työlle, valvontajohtaja Kari Marjamäki kiittelee.

Patsaan ”äiti”, taiteilija Hyvönen Hossain kertoo, että pronssinen patsas on ison taiteilijajoukon yhteistyön tulos. Innoituksen taideteokseen taiteilija sai Suomen tulli -televisiosarjasta, jossa tullityö tuli tutuksi koko kansalle.

– Tullikoirapatsaan esikuva, huumekoira Dani työskenteli Helsinki-Vantaan lentoasemalla. On upeaa, että patsas on sijoitettu lentoasemalle näin näkyvälle paikalle, iloitsee Hyvönen Hossain.

Patsas on sijoitettu näkyvälle paikalle Helsinki-Vantaan 2A-matkatavaran luovutusaulaan. Kun matkustajaliikenne palautuu, patsas on ilahduttamassa matkustajia eri puolilta maailmaa.

– Finavia on osoittanut tullikoirapatsaalle arvokkaan ja kansainvälisen paikan lentoasemalta. Työskentelevillä tullikoirilla on näkyvä ja ennaltaehkäisevä rooli, mutta jatkossa myös patsas muistuttaa Tullin valvontatyöstä lentomatkustajille positiivisella tavalla, tullipäällikkö Mika Pitkäniemi kertoo.

Kari Marjamäki / Tulli Kuva: Aku Häyrynen / Tulli

2€ n

Tammikuu 2022 n

Sotahuuto

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Sanan päivät 2022 tampereella 29.1.

tulkkina kapteeni Kati Kivestö

Lauantaina 29.1. Tampereen osasto, Satakunnankatu 27 Kokoukset klo 10.30 ja 13.30

Lapsille klo 10.30 pyhäkoulu, klo 13.30 lastenhoito. Ilmoittautuminen lastenohjelmaan 24.1. mennessä puh. 044 7577 918 tai tampere.osasto@pelastusarmeija.fi

Lämpimästi tervetuloa!

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 132. vuosikerta

n

2€

Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki n patas-tiimi Puhelinvaihde: (09) 681 2300 karvaiset työkaverit Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Tammikuu 2022

Kokoukset johtavat territorion johtajat, everstit Patrick & Anne-Dore Naud,

Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Sivut 06–10

n

”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” Psalmi 119:105

Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Sotahuuto

”Askel askeleelta!”

Frälsningsarméns tidning i Finland

Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Esa Nenonen kadettimme enni Kulmala: nuorissa On tOivoja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimitussihteeri Toimituskunta: Patrick Naud, Esa Nenonen, Toni Kaarttinen, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Sivut 11–15

SOTAHUUTO

1

Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK

Joulupata kiittää lämpimästi kaikista lahjoituksista

Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2021 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 33

Viimeinen Sana Uskomme rukouksen voi­­maan!

Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Hengitä minuun, Pyhä Henki

Kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Hengitä minuun, Pyhä Henki,

Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Ohjaa minua, Pyhä Henki,

että pyhiä ajattelen. että pyhiä toimitan.

Houkuta minua, Pyhä Henki, että pyhiä rakastan.

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi.

Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

Vahvista minua, Pyhä Henki, että pyhää varjelen.

Suojaa minua, Pyhä Henki, etten koskaan pyhää kadota.

Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.

Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti.

Kiitos, Herra Jeesus.

Aamen.

34 34SOTAHUUTO SOTAHUUTO

Mahd. Pyhä Augustinus (354–430)

Kuva: Bastian Riccardi

ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

Kiitos siitä, että kuolit puolestani

SOTAHUUTO 35

Hyvää sanomaa uudelle vuodelle

Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.

Tilaan itselleni

Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):

Tilaan digilehden

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys