2 minute read

Luovuutta, myyntiä & markkinointia

Next Article
Permis

Permis

Ajattelua boksin ulkopuolelta

Myynti ja markkinointi kulkevat Simillä vahvasti käsikädessä. Tuskinpa mikään yritys enää nykypäivänä voikaan erottaa niitä toisistaan. Markkinointi ei ole meille vain mainoksien suunnittelua, vaan sen juuret ovat paljon syvemmällä. Se peilaa vahvasti meidän yrityksen ja työntekijöiden yhteisiä arvoja sekä life styleä.

Markkinoinnin suunnittelu ei ole vain luovaa työtä, vaan se sisältää paljon strategisia sekä operatiivisia toimenpiteitä ja toimintamalleja sekä analyyttista tutkiskelua. ”Sanotaan näin, että työni monipuolisuus on sitä, että saatan hypätä tekstintuotannosta exceleiden kimppuun ja tilastojen tekemiseen. Työ on äärimmäisen tarkkaan organisoitua, jotta kaikki langat pysyy käsissä. Olen vähän sellainen ajattelija ja havaitsija. Mun inspiraatiot tulee niinä hetkinä, kun kävelen metsässä, olen golfaamassa tai istun terassilla koiraa rapsutellen. Ne kumpuavat siitä maailmasta, jota havaitsen ihan koko ajan - myös alan ulkopuolelta", kuvailee markkinointipäällikkö Heidi Varjoranta. ”Kohderyhmämme on selkeästi ihmiset, jotka arvostavat kotimaisuutta ja vastuullisuutta. Markkinoinnin kulmakivinä meillä ovat yhteisöllisyys ja läpinäkyvyys. Haluamme viedä kampaajien osaamista kuluttajille, koska tuotteemme ikään kuin heräävät henkiin taitavien asiakkaidemme käsissä. Olemme tuotteiden valmistaja, mutta ne todelliset taiturit ovat meidän asiakkaat", Heidi jatkaa.

”Meidän tuotteita markkinoidaan omassa asiakaslehdessä, joka jaetaan jokaiseen parturi-kampaamoon Suomessa neljä kertaa vuodessa. Sosiaalisen median kanavat ovat myös valtavan suuressa roolissa. Lisäksi on kampanjoita ja paljon erilaisia projekteja, joita toteutetaan yhteistyökumppaneiden kanssa. Markkinointi on muuttunut vuosien saatossa hyvin paljon ja digitalisaatio on tehnyt oman tehtävänsä. ”

”On ilo työskennellä yrityksessä, jossa voimme itse aidosti päättää asioista, myydä kiinteillä hinnoilla ilman myyntieriä tai sopimuksia ja tehdä asioita ihan omalla tavalla. Sen kautta meidän asiakkailla on paremmat edellytykset menestyä ja kun asiakkaamme menestyvät, niin myös me menestymme. Se on meille äärimmäisen tärkeä asia. Työ vaatii ennen kaikkea sellaista seikkailunhalukkuutta, innovaatiota ja rakkautta siihen työntekoon.

Luovuus on yksi tärkeä voimavara, jota onneksi saa meidän ihanien työkavereiden kanssa jakaa. Teen yhteistyötä hyvinkin laajasti talon sisällä. Erityisesti graafinen osasto on lähimpänä, lisänä mainittakoon myynti, johto ja tietysti IT, joka häärää Extranet-verkkopalvelun takana.”

Mainostoimisto yrityksen sisällä

Similtä löytyy oma graafinen osasto, joka tekee erittäin tiivistä yhteistyötä markkinoinnin kanssa. Osasto vastaa yrityksen markkinointimateriaalien tuottamisesta ja toteuttamisesta valitun strategian mukaan. Jokaisella tiimissä on oma erikoisosaamisensa. ”Tiimissämme on kolme henkilöä ja ollaan periaatteessa pieni markkinointitoimisto yrityksen sisällä”, kertoo Laura Ylenius, joka vastaa somekanavista sekä asiakaslehdestä.

Työtehtävät ovat monipuolisia ja niihin kuuluu niin etikettien kuin pakkauksien suunnittelua, erilaisten markkinointi- ja koulutusmateriaalien toteuttamista sekä kotisivujen ja koulutusportaalin ylläpitoa. Myös valokuvat ja videot tuotetaan itse. Graafisen osaston kädenjälki näkyykin yrityksestämme ulospäin hyvin vahvasti.

”Työ vaatii tottakai luovuutta ihan älyttömästi, mutta kääntöpuolena myös pikkutarkkuutta ja huolellisuutta. Me esimerkiksi tarkistetaan meidän etiketit, päivitetään inci- ja tuotetietoja ja kaikki tämä vaatii tosi paljon tarkkuutta. Meidän osastolla on ihan käsittämättömän huikea tiimihenki. Meillä on tosi sellainen tiivis yhteen hitsautunut porukka, meillä on aina hauskaa, ei ole hiljaista tai tylsää työpäivää meidän osastolla. Meidän huumorintajut kohtaa ja meillä on tosi kivaa yhdessä."

This article is from: