1 minute read

Pääkirjoitus

Next Article
Permis

Permis

Ammatilliset menestystarinat kiinnostavat ihmisiä. Mielellämme luemme ja kuuntelemme tarinoita, joihin voisimme ja haluaisimme samaistua.

Meillä jokaisella on kuitenkin myös oma ammatillinen tarinamme, jota valitettavan moni aliarvostaa ja vähättelee. Meidän omien menestystarinoiden käänteet eivät aina suinkaan mene niin kuin itse vahvasti haluaisimme, mutta niiden kanssa me kuitenkin elämme. On kuitenkin hyvä muistaa, että meidän omilla valinnoillamme on myös merkitys oman ammatillisen menestystarinamme käsikirjoitukseen.

Kampaajien ammatillisista menestystarinoista kuullaan kuitenkin alallamme valitettavan vähän. Usein menestyksen takana uskotaan olevan satunnaiset onnenkantamoiset, eikä kovaa ja määrätietoista työtä haluta ehkä uskoa todeksi. Ammatillinen menestystarina ei myöskään tarkoita automaattisesti äkkirikastumista, vaan se on ennemminkin taloudellista tasapainoa, mielenrauhaa ja hyvää oloa.

Kampaajan ammatillinen menestystarina tarvitsee ehdottomasti kampaajan kumpaakin taitavaa kättä. Se on kuin taitavaa pyöröharjaföönausta; föönin ja harjan vuorottaista tanssia. Toisessa kädessä on tiukasti ammattitaito, joka pitää sisällään kädentaidot, tuotteiden käyttötaidot, visuaalisen hahmotuskyvyn sekä tahdonvoiman kehittymiseen. Kun taas toisessa kädessä on niiden taitojen markkinointi, myyntitaidot, sosiaaliset taidot ja liikkeen johdolliset asiat, eli se kaikki muu, mikä täydentää toisen käden taitoa ja mahdollistaa menestyksen. Kumpikin käsi tarvitsee tiiviisti toinen toisiaan.

Me haluamme mahdollistaa asiakkaillemme ammatilliset menestystarinat, ja juuri siksi meille onkin tärkeää taata asiakkaillemme kannattavat hankinnat, minimoida mahdolliset riskit, siivota turhat ja vanhanaikaiset käytännöt ja tarjota parhaat työkalut menestykseen.

Millainen on sinun ammatillinen menestystarinasi?

Millaisen ammatillisen menestystarinan sinä haluat kirjoittaa?

Unelmoi isosti, ihanaa kesää!

Heidi Varjoranta Markkinointipäällikkö

This article is from: