Siivet 2022/3

Page 44

MENNEITÄ MUISTELLEN

SALATTU DRA Teksti: Hasse Vallas

Draken-koneiden hankintaa Ruotsista edelsi erittäin salainen tunnustelu tavoitteena hankkia Suomelle länsimainen hävittäjäkone. Suomi eli sotien jälkeen kylmän sodan ja Neuvostoliiton kanssa solmitun YYA-sopimuksen aikaa, jolloin kaikessa päätöksenteossa piti ottaa jopa ennakoidusti huomioon Kremlin mielipide.

S

uomi oli 1960-luvulla kuin irrallinen saareke, johon suhtauduttiin lännessä ennakkoluuloisesti. Suomen Puolustusvoimat osoitti jo siihen aikaan salaisesti kiinnostusta ruotsalaiseen Draken-hävittäjään. Ruotsalaiset suhtautuivat tylysti Suomen pyyntöön, eivätkä suostuneet myymään, vaan tarjosivat lopulta vastineeksi Lansen-konetta. Ennakkoluulot Suomea kohtaan olivat tuolloin vahvat myös Ruotsissa. Pitkien Neuvostoliitolta ja suomalaiselta YYA-sopimusta myötäilleiltä medioilta salattujen neuvottelujen jälkeen Ruotsi suostui lopulta myymään Drakeneita Suomelle. Pääesikunta oli saanut salaisesti Valmetilta vuonna 1962 selvityksen hävittäjäkaupan edistämisestä, kun tavoitteena oli nostaa konemäärä rauhansopimuksen sallimaan 60:een. Pääesikunta halusi ostaa 30–40 uutta hävittäjää suoraan ulkomailta lännestä. Tavoitteena oli Valmetin osallistuminen hankintaan lisenssijärjestelyllä,

44

3/2022

jolloin maahamme saataisiin myös koneiden kriisiaikojen korjauskyky. Valmetin mahdollisuuksia käsiteltiin medioilta piilossa puolustusneuvoston kokouksessa Rissalassa 2. syyskuuta 1963. Tuolloin kokoukseen osallistui pääministeri Ahti Karjalaisen pyynnöstä myös presidentti Urho Kekkonen. Valmet oli nähnyt, ettei Puolustusovien haluamaan yhteistyöhön päästä Neuvostoliiton tai Nato-maan kanssa.

Salahankinnan kulku Suomessa seurattiin Tanskan hävittäjähankintaa, jossa vuonna 1968 Draken voitti 6,1 miljoonan markan hinnalla. Vertailussa olleen amerikkalaisen F-5-koneen hinta oli 6,2 ja ranskalaisen Miragen 7,1 miljoonaa markkaa. Moskovassa jouduttiin vierailemaan neljästi vuonna 1969, jolloin vertailussa oli mukana MiG-21M, eli MiG-21F:n kehittyneempi versio. Neuvostoliiton vierailujen jälkeen suomalaiset menivät jälleen salaa Ruotsiin, jossa heille esiteltiin Saab Drakenin uusin malli J 35F2. Puolustusvoimat oli ollut läntisen koneen tarpeesta yhteydessä pääministeri Mauno Koivistoon, joka oli samalla puolustusneuvoston puheenjohtaja. Muistelmissaan Koivisto kertoo alkaneensa ymmärtää koneiden hyödyllisyyttä puolueettomuuden valvonnassa. Koivisto vaikutti asiaan, jolloin hankintaan saatiin Suomen hallituksen lupa. Kaupassa oli kyse 12 Drakenista, jotka Valmet kokoaisi Suomessa. MiG:in alustava tarjoushinta oli ollut 5 miljoonaa euroa, kun taas Draken maksoi 7,4 miljoonaa, mutta sen käyttökustannukset osoitettiin MiG:iä edullisemmiksi siten, että 12 Drakenista saataisiin irti saman verran lentotunteja kuin vastaavasti 24:stä MiG:istä. Drakenin rakenteellinen elinikä oli 2 500 tuntia MiG:in 1 200:aa tuntia vastaan. Draken-kaupassa oli erilaisia lukumääräisiäkin vaihtoehtoja, mutta valtioneu-

vosto teki lopulta ylimääräisessä istunnossaan 8. huhtikuuta 1970 päätöksen 12:n Draken koneen hankinnasta Valmet osakeyhtiöltä, joka siten oli koneiden virallisen ostajan roolissa Ruotsin Saabilta. Myöhemmin Ilmavoimien teknillisenä päällikkönä ja viimeksi Puolustusvoimien pääinsinöörinä toiminut insinööriprikaatikenraali Markku Ihantola muistelee noita 1970-luvun aikoja, jolloin Suomi eli omaa elämäänsä. Ruotsiin oli tulliraja, joten Draken-hankintaan jouduttiin hankkimaan tullivapaus. Suomen Pankilta anottiin valuuttaa ulkomaan maksuja varten. Sama koski Ilmavoimien ensimmäisiä HP:n funktiolaskimia, joiden ostaminen edellytti Valtioneuvoston alaisen neuvottelukunnan luvan. Draken-hankintaan liittyvät ulkomaan komennukset käsiteltiin Valtioneuvoston B-listaan kirjattuina. Puhelut tilattiin Puolustusvoimien keskukselta erityisluvin. Suomessa vallitsi siihen aikaan ulkomaan pelko, kun YYA-sopimus oli tiukasti voimassa. Ilmavoimat järjestäytyi 1970-luvun alussa uudelleen. Esikunta muutti 1973 Helsingistä Tikkakoskelle, Hämeen lennosto Rovaniemelle ja muuttui Lapin lennostoksi. Ilmavoimien Varikko muutti Tampereella Härmälästä Vuorekseen. Kaikki tuntui olevan Ilmavoimissa liikkeessä ja sekaisin. – Tämä kohdistui organisaatioon tuskallisesti, kun Drakeneita oltiin samaan aikaan hankkimassa Ilmavoimille. Olimme täysin toisessa maailmassa 1970-luvulle siirryttäessä. Osaamista ei paljon ollut. Gnatteja meillä oli ollut, mutta niidenkään kanssa ei päästy oikein sinuiksi. MiG-kalusto eli Rissalassa ihan omaa elämäänsä, Ihantola muistelee. Drakenit hankittiin sopimuksella, jolla ostettiin lentokoneen kokoonpanoon tarvittavat osat yhdellä sopimuksella Saabilta Valmet osakeyhtiölle. Toisella sopimuksella Puolustusvoimat osti Valmetilta koneiden kokoonpanon lentokoneiksi.

Saab 35S Draken. Kuva: Jyrki Laukkanen


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Siivet 2022/3 by Siivet - Wings - Issuu