
1 minute read
Puhelimestakin hyötyä
KUKAPA uskoisi, että epäkuntoisesta puhelimesta olisi mitään hyötyä. Mutta niin vain on. Veikon Koneessa tehdyn tarkastuksen jälkeen se tavanomainen vian alkulähde. Oma talousnakkisormen sopimaton sohaisu älyä täynnä oleviin namiskuukkeleihin sai mokoman sairaisiin sanavalintoihin. Se oli nätisti jälleen saatettu kohdalleen, kiitos ammattilaisten. Mutta tämän viallisen älyn johdattelemina löysimme jo parin vuoden etsinnän jälkeen etsimämme. Punaiset sähköskootterit, kyllä. Veikon Kone oli kuullut asiakkaiden toiveen.
Emme halunneet nettistä pahvilaatikossa erilaisia osia. Vailla huoltokorjaamon turvaa. Kovin hiplasimme sähköisiä kumijalkoja. Nyt tulee odottelua siitä, koska maat paljastuvat ilmojen lämmettyä, että pääsemme liikkeen pihalla koeajoihin. Kuten kuluttajansuojalaki edellyttää, tutustumaan kohteeseen ennen ostopäätöstä. Kuulimme myös pakallisen huoltokorjaamon nimen ja osoitteen.
Siis koeajo, sopiiko meille, täyttääkö toiveemme? Jos, ei kun autoa myymään, kovin on kulkupelimme vähän ajettu ja kaikki on lähellä.
Reijo Huhtala
masti kylien elinvoimaa. Syntyvistä säästöistä on esitetty vuosien varrella mitä erilaisempia lukuja. Nyt on kuitenkin saatavana tutkittua tietoa. Tutkimusta oli tekemässä seitsemän henkilön joukko, joista yksi oli raahelaislähtöinen Tomi Kiilakoski. (Pyhäjokiseutu 12.12.2022)
– Elinvoimasta paljastui se, että tämä on kauhean monisyinen asia, jota pitäisi tutkia lisää. Se saatiin kuitenkin selville, että keskimäärin ne kunnat, jotka lakkauttavat kouluja, eivät saa kustannussäästöjä, vaan oppilaskohtaiset koulukulut ovat hivenen isompia kuin muualla. Eikä se myöskään lisää elinvoimaa. Koulujen lakkauttamiset eivät ole tässä mielessä pelastaneet kuntien taloutta, Kiilakoski kertoo.

LOPUKSI lainaus Ahti Pekkalan puheesta Matkanivan kylätalon vihkiäisjuhlassa 1992. Tämä viisaus pitänee paikkansa vielä 30 vuotta myöhemminkin.
-Oulaisten keskusta taajama ei voi menestyä, ellei sillä ole Matkanivaa, Petäjäskoskea, Piipsjärveä ja muita elinvoimaisia kyliä ympärillään. Jos Oulaisten taajama eristetään näistä kylistä ja kylät kuihtuvat pois, niin huonosti siinä taajamallekin käy. Taajaman elinehto ja menestymisen edellytys on, että sillä on ympärillään elinvoimaisia sivukyliä.
Sinikka Mattila
Alpuan pääsiäiskokko avaa kevätkauden
SeutuMajakka Vihanti
ALPUAN pääsiäiskokko on vakiintunut kylällä kevätkauden avajaistapahtumaksi. Kokkoa päästään polttamaan myös tänä vuonna lankalauantaina, 8.4. Kokko sytytetään kello 18 kylätalon kentällä, Luohuantie 35:ssa.
Kokko vetää puoleensa vuosittain runsaan määrän kaikenikäisiä kyläläisiä, lomalle tulleita lapsiperheitä ja kävijöitä myös kauempaa. Myös varttuneempi väki tulee mielellään katsomaan ihmisvilinää valoisaan kevätiltaan.
”Moni kävijä on ottanut tavaksi kiertää useilla lähialueen kokoilla ja varmaan tänäkin vuonna on tällaista ”kokkomatkailua”, Alpuasta kerrotaan.
ULKOKAHVIOSSA kävijä voi ostaa lätyn kahvilla tai mehulla sekä grillimakkaraa. Arpajaisissa pääsee jännittämään arpaonneaan. ”Iso trulli” huomioi pikkutrulleja ja lapset saavat myös askarrella kylätalon sisällä kahden aikuisen ohjauksessa.
Weteraanimoottorikerho
Wanhan Woiman juhlavuosi
Perinteiseen tapaan työnäytöksiä, näyttelyitä, musiikkia, rompetori, hyvää tunnelmaa...