2 minute read

MIELIPIDE !

KIRJOITA TAI LÄHETÄ KUVA:

Lähetä korkeintaan 2500 merkkiä pitkä mielipidekirjoitus osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi.

Voit myös lähettää kirjoituksen postissa osoitteeseen

Rautatienkatu 5 L1 86300 Oulainen. Liitä aina mukaan myös yhteystietosi.

Kolumni P Toimittajalta

Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi

Lisää vaihtoehtoja äänestämiseen Heimolaisia

EDUSKUNTAVAALIT on taas tältä erää käyty. Äänestysprosentti oli 71,9, kun se neljä vuotta sitten oli 72,1 prosenttia. Moni odotti, että nyt äänestysprosentti nousee korkeammaksi kuin vuonna 2019. Ennakkoäänestyspaikoilla väkeä oli monin paikoin jonoksi asti. Myös yleinen keskustelu vaalien ympärillä kävi kuumana esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Mutta lopulta tämä into ei konkretisoitunut itse äänestyksessä. Voitaisiinko jatkossa äänestämistä muuttaa jotenkin enemmän ihmisten vapaaajanviettoa palvelevammaksi? Miksi äänestyspaik-

Lukijan Kuva

koja ei voisi olla varsinaisenakin äänestyspäivänä sellaisissa paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat? Suomi näyttää näiden vaalien jälkeen hyvin siniseltä. Vaalit voittaneen kokoomuksen lisäksi perussuomalaiset otti vallan monessa kunnassa, esimerkiksi Oulaisissa. Keskusta sen sijaan menetti asemiaan selvästi, mikä oli odotettavissakin huonojen gallup-tulosten jälkeen. Keskustassa tarvitaankin nyt suuremman luokan uudistuksia, jos puolue mielii ottaa takaisin sen aseman, jossa se on totuttu näkemään viimeisten vuosikymmenten aikana.

Puolueen vaalislogan, eteenpäin, onkin tässä kohtaa hyvin osuva: nämä vaalit pitää unohtaa nopeasti ja katse suunnata neljän vuoden päähän.

Tuleva pääministeri Petteri Orpo on luvannut aloittaa hallitusneuvottelut heti pääsisäisen jälkeen. Hän toivoo, että kaikki puolueet olisivat mukana tunnusteluvaiheessa. Mutta jos tässä vaiheessa pitäisi jotakin veikata, tullaan Suomeen muodostamaan kevään aikana kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan rakentuva oikeistohallitus. vat korona-ajan keskustelun opiskelijoiden yksinäisyydestä etäopintojen vuoksi. Ihminen tarvitsee kohtaamisia ja paikkoja sille yhteisön rakentumiseksi. Tähän eivät kasvot tietokoneen kuvaruudussa riitä.

OLIMME puolisoni kanssa vastikään luomumessuilla suurella kirkolla eli pääkaupungissamme Helsingissä. Toki aiemminkin on myyjäisissä ja messuilla käyty, mutta tämä tapahtuma oli aivan omaa luokkaansa messukeskuksen suurissa halleissa tuhansien kävijöiden ja satojen näytteilleasettajien seurassa. Tässä kyseisessä tapahtumassa kohtasin uuden ilmiön; näytteilleasettajien heimon.

Lassi Ja Leevi

Tässä upeassa Alpuan kylätalon ympäristössä osoitteessa Luohuantie 35 poltetaan pääsiäiskokkoa lankalauantaina kello 18.

Lukijan kuvissa julkaisemme viikoittain lukijoilta tulleen kuvan.

Lähettäkää kuvat osoitteella: kuvat@seutumajakka.fi

Heimon jäsenet tervehtivät ystävällisesti toisiaan aamuisin, kävivät vaihtamassa kuulumisia päivittäin sekä jakoivat auliisti tietoa, kokemusta ja apuaan. Heimolle oli myös oma lepoluola ja ruokala, joihin pääsi sisään ”salaisilla” koodeilla. Ja minäkin pääsin osalliseksi tästä mahtavasta jutusta!

MEILLÄ ihmisillä on voimakas tarve kuulua yhteisöön, perheeseen, sukuun tai jonkinlaiseen omaan porukkaan. Tämän tarpeen selittänee hyvin se, että jo kivikaudella yhteisö oli hengissä pysymisen tae ja siitä ulos joutuminen saattoi merkitä kuolemaa. Tänä päivänä ihminen voi kyllä selvitä hengissä yksinkin, mutta yhteisö ympärillä tuottaa työpaikat, verorahoin kustannetut palvelut, asunnot sekä ruoat kauppaan. Eli yhteisöä tarvitaan edelleen, niin myös yhteisöllisyyttä.

YHTEISÖLLISYYDEN kokemus syntyy helpoimmin niiden ihmisten välille, joilla on jokin sama kiinnostuksen kohde, elämäntilanne tai vaikka asuinpaikka. Lisäksi tarvitaan kohtaamispaikka. Useat muistane-

Meillä ihmisillä on voimakas tarve kuulua yhteisöön, perheeseen, sukuun tai jonkinlaiseen omaan porukkaan. Tämän tarpeen selittänee hyvin se, että jo kivikaudella yhteisö oli hengissä pysymisen tae ja siitä ulos joutuminen saattoi merkitä kuolemaa.

Harva meistä pystyy elämään erakkona, eristyksissä muista. Ylläpidetään siis yhteisöä käymällä kylässä sukulaisilla, osallistumalla kylän tai järjestöjen tilaisuuksiin, kyselemällä kuulumisia kaupan käytävällä ja auttamalla naapuria tarpeen vaatiessa. Pienillä teoilla on suuria merkityksiä, vaikka tuloksia ei aina heti näkisikään koska yhteisöllisyyden lisääntyminen kasvattaa onnellisuutta. Ja kukapa meistä ei haluaisi olla onnellinen?

Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi

This article is from: