6 minute read

Lukupiirissä murretaan ennakkoluuloja

Matti Kuoppala Oulainen

OULAISTEN kirjaston pelihuoneessa kokoontuu kerran kuukaudessa lukupiiri. Ryhmää vetävä kirjastonhoitaja Anu Faarinen kertoo, että kynnys lukupiiriin osallistumiselle on varsin matala.

”Riittää, että kertoo, tykkääkö kirjasta. Lukupiirisää ei todellakaan tarvitse tietää kirjallisuudesta laajemmin. Tärkeintä on, että tykkää lukea ja jutella kirjoista”, kertoo Anu Faarinen.

Viime aikoina lukupiirissä on ollut mukana 6 henkilöä, joten uusia kasvoja otetaan ryhmään ilomielin mukaan.

”Ikäjakauma on sellainen 50 vuodesta 80 vuoteen. Nuoria kaivataan mukaan”, Anu Faarinen vinkkaa. Lukupiiriin valittavista kirjoista päättää Anu Faarinen. Hän on yrittänyt ottaa mukaan sellaisia kirjoja, jotka herättävät mielenkiintoa mahdollisimman monissa ihmisissä. Lukupiirissä on mukana myös yksi lukuesteinen henkilö, joten valittu kirja tulee olla saatavilla myös äänikirjana.

myös muiden kirjastojen kokoelmia sekä kaukolainausta”.

Viimeksi lukupiirissä oli arvosteltavana Veikko Huovisen Hamsterit. Tällä hetkellä luettavana on ruotsalaisen Marianne Fredrikssonin Anna, Hanna ja Johanna. Anu Faarisen mukaan lukupiirissä on käyty läpi eri genrejä. Yhden kerran luettavana oli eräs eräkirja.

”En ollut itse lukenut ennen yhtään eräkirjaa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti. Lukupiirissä parasta onkin se, että siellä esitellään kirjoja, joihin ei tavallisesti tulisi tartuttua”.

LUKUPIIRISSÄ kirjoja käsitellään tunnin ajan. Osallistujat kertovat, mitä kirjasta on jäänyt päällimmäisenä mieleen, mitä se on hänelle antanut, mitä mieltä hän on henkilöhahmoista, juonesta ja kirjan kielestä. Vaikka kirjaa ei olisi jaksanut tai ehtinyt lukea loppuun asti, ei se ole este lukupiiriin osallistumiselle.

kin lukea sen loppuun asti”, Faarinen kertoo.

LUKUPIIRISSÄ on käsitelty paljon mielenkiintoisia kirjoja. Anu Faarinen muistelee, että viime keväänä luettu Christy Lefterin kirjoittama Aleppon mehiläistarhuri herätti erityisen vilkasta keskustelua. Kirja kertoo Syyrian pakolaisista ja kahden päähenkilön matkasta Syyriasta Iso-Britanniaan. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli Anneli Kannon Rottien Pyhimys. Tässä kirjassa kerrotaan hyvin tarkasti Hattulan Pyhän kristin kirkon seinämaalauksista.

Lukupiirissä kävijät ovat hyvin pitkälti perinteisen paperisen kirjan ystäviä. Samaa sanoo myös kirjastonhoitaja Anu Faarinen, mutta toteaa, että äänikirjojen maailmaan hän on tutustunut lähemmin työmatkansa aikana.

junioripäällikkö Janne Vuoti toivovat, että mahdollisimman moni kustannuksista sen ei ainakaan pitäisi olla kiinni. kohdennettiin kiekkokouluun.

”Pystymme sen ansiosta pitämään kiekkokoulun ilmaisena seuraavat kolme vuotta. Ei jää kenelläkään lapsella harrastus ainakaan siitä kiinni”, sanoo Markku Hanhela.

Janne Vuoti sanoo, että oulaistelaisten kannattaa olla ylpeitä siitä, millaiset olosuhteet kaupungissa on jääkiekon harrastamiselle.

”Itse opiskelen Vierumäellä ja kun sieltä on tullut opiskelijoita tai opettajia seuraamaan minun valmennusnäyttöjäni, ovat he pyöritelleet päätään. Aika har-

”Kyllä jääkiekko on kontaktilaji isommissa junnuissa. Itse olen mukana U13joukkueessa, jossa saatiin tällä kaudella taklata ensimmäistä kertaa. Ja kyllä ne taklaukset aika vähiin jäivät. Peli on muuttunut sellaiseksi, ettei taklaaminen enää kannata. Jääkiekko on nykyisin paljon nopeampi laji. Sanoisin jopa, että enemmän taklauksia näkee salibandyssa kuin jääkiekossa”.

Alaikäinen puukotti toista koulussa Ylivieskassa

SeutuMajakka

Ylivieska

POLIISI epäilee alaikäisen puukottaneen toista alaikäistä Kaisaniemen koululla Ylivieskassa. Poliisi otti teosta epäillyn kiinni.

Tiistaina 28. maaliskuuta noin kello 11.15 poliisille tuli ilmoitus Kaisaniemen koulussa Ylivieskassa tapahtuneesta puukotuksesta. Poliisi otti teosta epäillyn kiinni pian teon jälkeen. Sekä epäilty tekijä että uhri ovat alaikäisiä.

"Uhri on jo ensihoidon hoidossa ja siirretty Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Tekijä on viranomaisten hallussa. Oppilaille ja henkilökunnalle on järjestetty kriisiapua", todetaan Ylivieskan kaupungilta.

”Kirja pitää saada kaikille, joten käytämme apuna

”Joskus joku on sanonut, ettei ole pitänyt kirjasta ja jättänyt sen kesken. Mutta sitten kun siitä kirjasta on keskusteltu, on hän sanonut, että kyllä minä taidan-

”Kuljen Oulusta Oulaisiin. Se väli on niin pitkä, että aika menee paljon rattoisammin, kun kuuntelen matkan aikana äänikirjaa”, hymyilee Anu Faarinen.

Oulaisten kirjaston lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran tänään keskiviikkona 29.3. kello 17.30.

TERVETULOA JUMALANPALVELUKSEEN

Oulaisten seurakunnan jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua myös nettisivujen kautta: https://www.oulaistenseurakunta.fi/tutki-uskoa/kuuntelejumalanpalvelusta

Su 2.4. Perhemessu klo 10

Palmusunnuntai. Kunnian kuninkaan alennustie.

Evankeliumi: Joh. 12: 1–8

Roope Syngelmä, Sofie Juola.

Ma 3.4. Hiljaisen viikon ehtoollisjumalanpalvelus ikäihmisille klo 14

Hiljaisen viikon maanantai. Jeesus Getsemanessa.

Evankeliumi: Joh. 18: 1–27

Matti Hirvilammi, Jaakko Arppe.

Ma 3.4. Hiljaisen viikon iltakirkko klo 19

Hiljaisen viikon maanantai. Jeesus Getsemanessa.

Evankeliumi: Joh. 18: 1–27

Matti Hirvilammi, Sofie Juola.

Ti 4.4. Hiljaisen viikon iltakirkko klo 19

Hiljaisen viikon tiistai. Jeesus tutkittavana.

Evankeliumi: Joh. 18: 28–40

Roope Syngelmä, Osmo Hintsala.

Ke 5.4. Hiljaisen viikon iltakirkko klo 19

Hiljaisen viikon keskiviikko. Jeesus tuomitaan.

Evankeliumi: Joh. 19: 1–16

Mari Jussi-Pekka, Heidi Löppönen.

To 6.4. Messu klo 19

Kiirastorstai. Pyhä ehtoollinen.

Evankeliumi: Joh. 13: 1–15

Roope Syngelmä, Heidi Löppönen. ART-musiikkikoulun laulajat Raija Rajaniemi ja Lasse Nikula.

Pe 7.4. Sanajumalanpalvelus klo 10

Pitkäperjantai. Jumalan Karitsa.

Evankeliumi: Joh. 19: 16–30

Matti Hirvilammi, Heidi Löppönen. Kirkkokuoro.

Su 9.4. Messu klo 10

Pääsiäispäivä. Kristus on ylösnoussut!

Evankeliumi: Joh. 20: 1–10

Mari Jussi-Pekka, Joonas Vatjus. ART-musiikkikoulun laulajat Raija Mattila ja Lasse Nikula.

Ma 10.4. Iltamessu klo 18

2. Pääsiäispäivä. Ylösnousseen kohtaaminen.

Evankeliumi: Joh. 20: 11–18

Liturgi: Mari Jussi-Pekka, saarnaaja: Roope Syngelmä, musiikkiryhmä:

Iltamessubändi.

Hautaan siunattu

Eeva Maria Lastumäki 92 v.

Arvi Antero Myllylä 87 v.

Rauha Sanna Anneli Tenkula o.s. Rajaniemi 72 v.

TAPAHTUMAT ti 11.4. klo 18

Iltamessubändi harjoittelemassa toisen pääsiäispäivän tapahtumaa varten. Kuva: Mari Jussi-Pekka

Israel-raamattuluento seurakuntakodilla. Puhumassa Eeva ja Mika

Pouke. Aiheena Jumalan pelastussuunnitelma Israelin kansan kohdalla. Tarjolla iltapala.

RYHMÄT JA YHDESSÄOLO

Ke 29.3. ja 12.4. klo 12 Seurakuntakerho seurakuntakodilla.

To 30.3. ja 13.4. klo 10 Hyvän sanoman juttutupa Oulaisten Olotilassa. Kohtaamista ja yhdessäoloa. Vapaaehtoinen kahvimaksu.

To 30.3. klo 11 Viimetippa Siukkiksessa. Kohtaamispaikka päihdeongelmien kanssa kamppaileville.

To 30.3. ja 13.4. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa.

Ma 3.4. klo 12 Silmukkapiiri virastotalon neuvotteluhuoneessa. Tehdään neuleita hyväntekeväisyyteen, lähinnä omalle paikkakunnalle diakoniatyön kautta.

To 13.4. klo 13 Kuulokerho seurakuntakodilla. Seurakunnan ja Pyhäjokilaakson kuuloyhdistyksen yhteinen kerho. Seurakunnan edustaja pitää kerhossa hartauden.

To 13.4. klo 17 Kässäklubi virastotalon neuvotteluhuoneessa. Tehdään erilaisia käsitöitä ”Oikeus elää albiinona”-hankkeen hyväksi.

PERHEET, LAPSET JA NUORET

Ke 29.3. klo 13.30 Perhekerho Päiväpesässä seurakuntakodilla.

To 30.3. klo 17.15 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa.

MUSIIKKITILAISUUDET

Pe 31.3. klo 19 kirkossa 1000 sydäntä -konsertti. Esiintymässä Kotiinpalaajat ja Juhani Tikkanen. Vapaa pääsy.

SEURA- JA YHDISTYSTOIMINTA

Su 2.4. klo 13 Seurat Rantakadun rukoushuoneella.

Su 2.4. ry:n seurat klo 12.30 Peltokartanossa, klo 13.30 Rantakartanossa ja klo 16 ry:llä.

Pe 7.4. klo 18 pääsiäislauluilta ry:llä. Ma 10.4. klo 16 seurat ry:llä.

DIAKONIAVASTAANOTTO

Seuraava taloudellisen avun diakoniavastaanoton ajanvaraus on ti 11.4. klo 9–10 p. 044-5797426.

KESKUSTELUA VARTEN

Kirkon palveleva puhelin 0400-221180 avoinna joka ilta klo 18–24.

Kirkkoherra Matti Hirvilammi puh. 044-5797470, kappalainen Mari Jussi-Pekka puh. 044-5797472, seurakuntapastori Roope Syngelmä puh. 044-5797471, diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen 044-5797425, lähetyssihteeri–vt. diakoniatyöntekijä Ritva Pärkkä puh. 044-5797432 tai nuorisotyönohjaajat Tuomas Saarela puh. 044-5797451 ja Henna Röyttä puh. 044-5797450.

KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO

Kirkkoherranvirasto puh. 08-4797420 tai sähköposti: oulainen. kirkkoherranvirasto@evl.fi

Asiointiajat ovat ma, ti ja to klo 9–12.

Kirkkoherra puh. 044-5797470

Taloustoimisto puh. 044-5797430 www.oulaistenseurakunta.fi Facebook: https://www.facebook.com/oulaistenseurakunta/

Seurakuntamestari Reijo Saukko tavoitettavissa virka-aikana puh. 044-5797440.

Oulun aluekeskusrekisteri hoitaa Oulaisten seurakunnan osalta virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset. Tilaukset puh. 08-3161303, sähköposti: keskusrekisteri.oulu(at)evl.fi tai Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelun kautta https://evl.fi/tietoa-kirkosta/tilaa-virkatodistus

Seurakuntakodin pitopalveluyrittäjä on Toiminimi Sari Heikkilä puh. 0400-203452, sähköposti: sariheikkila04@gmail.com Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla.

Matti Kuoppala Oulainen

TOISEN pääsiäispäivän iltana Oulaisten kirkossa kaikuu ilo ja kiitos. Kappalainen Mari Jussi-Pekka kertoo, että seurakuntalaisilta on tullut toiveita jumalanpalveluksesta, jossa säestys olisi vaikkapa bändisoittimilla. Nyt tämä toive on toteutumassa.

”Iltamessua varten on koottu bändi, joka harjoittelee kirkossa muutamia kertoja ennen messua. Soittimina tulevassa iltamessussa ovat esimerkiksi kitara, basso, piano ja rytmisoittimet. Bändissä on esilaulajia, jotka ovat tukemassa laulua”, sanoo Mari Jussi-Pekka.

Messussa lauletaan virsien lisäksi nuoren seurakunnan veisuja. Mari Jussi-Pekan mukaan iltamessuun ovat tervetulleita kaikki, ikään katsomatta.

”Toiveissa on, että iltamessuilu saa jatkoa. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan bändiin, ota rohkeasti yhteyttä pappeihin, Roope Syngelmään tai minuun”.

MIIA Äijälä oli aiemmin mukana Vibässä eli virsibändissä ja päätti lähteä mukaan iltamessubändiin, koska arveli sen olevan samanlainen lauluryhmä kuin Vibä oli.

”Tykkään näistä hengellisistä lauluista ja virsistä. Musisoiminen yhdessä on erityisen kivaa ja voimaannuttavaa”, kertoo Miia Äijälä.

Äijälä toimii bändissä laulajana. Viimeksi hän on laulanut julkisesti Vibän kokoonpanossa.

”Kotonakin lauleskelen silloin, kun kukaan muu ei ole kuulemassa”, hän nauraa.

Iltamessubändin soittamassa ohjelmistossa Miia Äijälää kiehtovat eniten uudet virret, jotka ovat hänen mielestään enemmän hengellisiä kuin uskonnollisia. Niiden sanoma on silti sama.

”Virret on kauniisti sanoitettuja ja ehkä hieman helpompia laulaakin kuin perinteiset virret. Niistä huokuu toivo ja ilosanoma. Osassa virsiä on rauhallinen melodia, toisissa sitten reippaampi ja iloisempi”.

SOILI Häkkilä oli aiem- min mukana virsibändissä ja harmitteli, kun sen toiminta päättyi. Hän oli iloinen, kun Mari Jussi-Pekka otti yhteyttä ja kertoi, että toimintaa ollaan elvyttämässä.

”Pidän yhdessä laulamisesta ja koen, että tässä ryhmässä voin myös vahvistaa omaa osallisuutta seurakuntalaisena”, toteaa Soili Häkkilä.

Soili Häkkilä toimii iltamessubändissä vain laulajana, mutta muistuttaa, että kaikilla mukana olevilla on mahdollisuus kokeilla erilaisia soittimia.

”Lapsena olen laulanut lapsikuorossa ja aiemmassa seurakunnan virsibändissä ehdin olla mukana noin vuoden ajan”.

Häkkilän mukaan iltamessun musiikkiryhmä sopii hyvin perheellisille, koska se ei kokoonnu viikoittain eikä näin ollen vie kauheasti aikaa.

”Ryhmässä on hyvä henki ja yhdessä laulaminen on hyvä stressinpurkukeino”, Häkkilä sanoo.

Soili Häkkilä kannustaa tulemaan iltamessuun varsinkin kaikkia niitä, jotka eivät ole aiemmin vielä käyneet kyseisessä tilai- suudessa.

”Tulevassa iltamessussa lauletaan tuttuja kappaleita, joita voit laulaa kuoron mukana. Lisäksi joukossa on todennäköisesti hieman vieraampia virsiä, joita pääset opettelemaan. Olisipa mukava, jos kuorokärpänen puraisisi myös sinua ja päättäisit liittyä mukaan moniääniseen joukkoomme”.

MINNA Tervonen laulaa ja soittaa bändissä pianoa. Hänellä on historiaa gospelpiireistä ja seurakunnan toiminnan pariin hän on tullut aikuisena perheen perustamisen ja Oulaisiin muuton jälkeen.

”Mari kertoi, että tällainen ryhmä on tekeillä ja innostuin heti. Aika vähän pystyy nykyään soittamaan kevyempää hengellistä musiikkia missään”, sanoo Minna Tervonen.

Tervonen toivottaa kaikki avoimin mielin tervetulleeksi toisen pääsiäispäivän messuun.

”Kannattaa ehdottomasti tulla. Siellä pääsee nauttimaan hyvästä musiikista muiden kristittyjen seuraan”, kannustaa Minna Tervonen.

This article is from: