SUOMEN suurin maanpuolustusjärjestö, Reserviläisliitto, täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoteen liittyen järjestetään eri puolilla maata reserviläistoimintaan ja maanpuolustukseen liittyviä tapahtumia. Lauantaina oli niin ikään 70 vuoden ikään päässeen Oulaisten Reserviläisten vuoro pitää oma tapahtumansa.
Oulaisten tori täyttyikin nopeasti ihmisistä, kun vielä ilmojen haltijakin oli suosiollinen ja järjesti lauantaille poutaisen ja kesälämpötiloja hipovan päivän.
Oulaisten Reserviläisten puheenjohtaja Esa Hellman totesi puheessaan, että tämä
reserviläistapahtuma ei ole vain katsaus menneeseen, vaan myös katse tulevaisuuteen.
”Meillä on pitkä raja levottoman Venäjän kanssa, ja maailma ympärillämme muuttuu. Mutta juuri siksi reserviläistoiminta on tänään tärkeämpää kuin koskaan. Se on rauhan työtä, varautumista, yhteisöllisyyttä ja ennen kaikkea – se on lupaus siitä, että Suomi pysyy vahvana”, lausui Esa Hellman.
Oulaisten Reserviläisillä on tällä hetkellä 76 jäsentä. Ennen vanhaan jäsenistöön kuului ainoastaan miehiä ja armeijan käyneitä. Nyt tilanne on aivan toinen.
”Muutimme sääntöjä vuonna 2017 siten, että yhdistyksen varsinaiseksi voi päästä täysi-ikäinen Suomen kansalainen, jonka yhdistyk-
Tuula Aitto-oja haastatteli sotilaan taisteluvarustuksen ylleen laittanutta Jyrki Mänttäriä. Kuva: Aleksi Olli
sen hallitus jäseneksi hyväksyy ja häneltä löytyy maanpuolustustahtoa ja isänmaan henkeä paljasti Esa Hellman.
KUTEN Esa Hellman puheessaan otti esille, on Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan laukaissut Suomessakin ennen näkemättömän suuren kiinnostuksen maanpuolustamista kohtaan. Oulaisissa innokkuus on näkynyt muun muassa siinä, että reserviläisten hallitukseen on tullut mukaan yksi nuori nainen ja kaksi nuorta miestä. He ovat olleet puuhaamassa muun muassa Honkamajalla järjestettyä sovellettua reserviläiskurssia viime syksynä.
”Kun vuonna 1995 olin järjestämässä ensimmäistä reserviläisjuhlaa seurakuntakodilla, oli meidän suurin haasteemme saada nuoria toimintaan mukaan. Nyt
Oulaisten Reserviläisten puheenjohtaja Esa Hellman on iloinen siitä, että nuoret ovat löytäneet yhdistyksen yhä paremmin.
Kuva: Aleksi Olli
voimme todeta, että nousu on tapahtunut ja nuoret ovat todella innokkaina mukana”, iloitsee Esa Hellman. Oulaisten Reserviläiset ovat olleet perustamisvuoden 1955 jälkeen monessa mukana. Alkuvuosina korjattiin veteraanien koteja ja osallistuttiin talkoisiin niin heinäpellolla kuin elonkorjuussa, Vapaaehtoinen maanpuolustustyö oli myös kotiseudusta huolehtimista. Myöhemmin järjestettiin urheilukilpailuja, bingoja, puulaakiurheilutapahtumia ja
Sää suosi tilaisuutta. Kuin tilauksesta Suomen kaunis sinivalkoinen taivas kaartuu soppatykin ylle. Kuva: Antti Epäilys
juhlia. ”Ja vaikka housut joskus putosivat kesken kilpahiihdon, kuten Kiimingissä, niin narua löytyi ja viesti voitettiin”, hauskuutti Esa Hellman puheensa aikana paikalla ollutta yleisöä.
Esa Hellmanin mukaan
Oulaisten Reserviläisillä on aina ollut oma henkensä. Henki, joka sanoo: Minä välitän. Minä puolustan. Minä rakennan. Ja se henki elää edelleen. Joskus se henki jopa nauraa.
”Yksi perustajajäsenis-
tämme Matti Pirkola suksi talvisodassa Makkarakukkulaa alaspäin, vihollisen luodit viuhuivat vierestä, Matti laski suoraan juoksuhautaan, jossa nauroi mies kippurassa. Matti kirosi ja huusi, että mitä naurat!”
Toinen oulaistelainen sotasankari oli Nurmen Eino, joka nauroi sitä, kun meinasi mennä Suomen armeijan sukset.
”Se on sitä oulaistelaista huumoria – selviytymisen huumoria”, Esa Hellman muistutti.
Tapahtumassa esiteltiin muun muassa sitä, mitä elintarvikkeita ja apuvälineitä kaikissa kotitalouksissa pitää olla kriisitilanteiden varalta. Kuva: Aleksi Olli
Bongaa Majakka ja voita!
Etsi Majakka lehden sivuilta. Osallistu kilpailuun lähettämällä oikea sivunumero tekstiviestillä tai WhatsAppilla numeroon 0440 470 125.
Voit osallistua myös sähköpostilla: toimitus@seutumajakka.fi.
Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan SeutuMajakan yllätyspalkinto. Vastausaikaa on maanantaihin saakka. Lehden numero 30 Majakka oli sivulla 10. Arvonnassa yllätyspalkinnon voitti Rauno Iisakka
Kehut ja kiitokset
KOHTASITKO hyvää? Nyt voit jakaa hyvän mielesi kaikkien kanssa. Lähetä kiitos sähköpostilla osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi tai tekstiviestillä/ WhatsApp-viestillä numeroon 0440470 125. Voit myös kertoa kiitoksesi soittamalla numeroon 0440 470 125.
Veteraaniperinnehuone Oulaisiin
OULASKANKAAN puuparantolaan ollaan perustamassa sotaveteraanien perinnehuonetta. Sinne tuodaan esille kaikki Oulaisten ja lähialueen sotaveteraanien muistot ja tarinat niin kuvina, teksteinä kuin digitaalisina esityksinä. Ajatus perinnehuoneen tai perinnehuoneiden perustamisesta virisi Oulaisissa vuonna 2022 perustetussa veteraaniperinnetoimikunnassa.
”Oulaisten Reserviläiset otti tästä sitten koppia ja haki Rieska-Leaderilta investointiavustusta, että saisimme vitriinejä ja valaistusta huoneisiin”, toi-
mikunnan jäsen ja hankkeen puuhanainen Tuula Aitto-oja kertoo.
PUUPARANTOLAN alakerrasta löytyy tällä hetkellä kaksi juuri tähän tarkoitukseen sopivaa huonetta. Tuula Aittoojan mukaan tekstien ja valokuvien lisäksi huoneessa tulee olemaan esillä muun muassa puhdetöitä ja mitaleja. Ideana on, että perinnehuoneesta löytyy tietoa sotien lisäksi kotirintamien vaiheista sekä Karjalan ja Kuusamon evakoiden tarinoita.
”Sota-aikaan liittyy paljon muutakin tietoutta
Oulaisten kaupunki käynnistää yhteistoimintaneuvottelut
SeutuMajakka Oulainen
OULAISTEN kaupunginhallitus päätti käynnistää Oulaisten kaupungin koko henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. Syy päätökseen löytyy Oulaisten kaupungin haastavasta taloustilanteesta. Kaupunginhallituksen talousarvioraami vuodelle 2026 on noin 700 000 euroa negatiivinen ja myös suunnitelmavuodet 2027–2029 ovat negatiivisia. Oulaisten kaupunkikonserni on velkaantunut viime vuosina nopeasti isojen investointien myötä. Vuonna 2024 tehtiin myös merkittävä kunnallisverotuksen korotus 10,0 prosenttiin. Taloutta heikentävät erityisesti kuntien
valtionosuuksien leikkaukset, heikon taloustilanteen vaikutukset verotuloihin, työehtoneuvotteluissa sovitut palkankorotukset sekä korkotason nousu. Myös kiinteistöjen vuokratuloihin ennakoidaan merkittävää leikkausta.
TALOUDEN tasapainoon saaminen edellyttää, että kaupungin toimintaan tehdään pysyviä, rakenteellisia muutoksia, jotta kuluja saadaan pienennettyä merkittävästi. Tavoitteena on käyttötalouden parantaminen vuotuisia menoja karsimalla siten, että säästöt tulevat pääosin voimaan jo vuoden 2026 aikana. Toimenpiteet ovat välttämättömiä Oulaisten tulevaisuuden kannalta. Yhteistoimin-
Monitoimihallihanketta esiteltiin ministerille
SeutuMajakka Oulainen
kuin nämä kolme sotaa”, muistuttaa Tuula Aittooja.
Perinnehuoneeseen tehdään lisäksi digipöytä, jonka ylläpidosta huolehtivat Jedun datanomiopiskelijat. Digipöydässä on tekstien ja valokuvien lisäksi paljon audiomateriaalia. Digitaalinen aineisto tulee täydentymään ajan myötä. Tuula Aitto-ojan mukaan veteraaniperinnehuonehanke on tarkoitus viedä mahdollisimman pitkälle tämän syksyn aikana. Hän toivoo, että huone tai huoneet olisivat valmiita itsenäisyyspäivään mennessä.
SUOMEN Kristillisdemokraattien puoluekokous pidettiin Porissa elokuun loppupuolella. Oulaisten seudun paikallisosaston edustajina kokouksessa olivat osaston puheenjohtaja Timo Lehtisaari, Raija Kankaala sekä alue- kaupunginvaltuutettu Matti Heikkinen. Kokouksessa valittiin yksimielisesti maa-ja metsätalousministeri Sari Essayah jatkamaan puolueen puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Varapuheenjohtajiksi valittiin liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala, aluevaltuutettu Sirpa Pursiainen-Hautala ja FT Susanna Kokkonen
Henkilövalintojen ohella puoluekokous julisti kannanotot digisyrjäytymisen estämisen tarpeellisuudesta, hyvän kielitaidon merkitykses-
tamenettely koskee koko kaupungin henkilöstöä. Yhteistoimintamenettely voi johtaa irtisanomisiin, määräaikaisten palvelusuhteiden päättymisiin, osa-aikaistamisiin, toimintojen uudelleen organisointiin tai palveluiden ulkoistamiseen. Muutokset henkilöstön työnjakoon ja tehtäväkuviin ovat mahdollisia. Tavoitteena on saada aikaan pysyviä kustannusrakenteen muutoksia, joten lomauttamista ei pidetä ensisijaisena vaihtoehtona. Mahdollisten henkilöstövähennysten tai muiden toimenpiteiden määrä, laajuus ja kohdentuminen tarkentuu neuvotteluiden aikana. Yhteistoimintaneuvottelut käynnistetään heti ja niiden kesto on 6 viikkoa.
Matti Heikkinen esittelemässä monitoimihallin hanketta Mika Poutalalle. Kuva: Timo Lehtisaari
tä yhteiskuntaan sopeutumisessa, sekä suunnan muutoksen tarpeellisuudesta nykyiseen päihdepolitiikkaan.
Kun kokouksen yhteydessä oli saapuvilla kaksikin huippu-urheilutaustan omaavaa ministeriä, niin
Matti Heikkinen hyödynsi tilaisuuden kertomalla heille Oulaisissa vireillä olevasta
monitoimihallihankkeesta. Rakentamiseen tullaan hakemaan valtion investointiavustusta, jolla on joka tapauksessa merkittävä rooli monitoimihallin toteutuksessa. Vastaaville hankkeille valtio on tänä vuonna myöntänyt enimmillään 600 000 euron suuruisia investointiavustuksia.
Syy yt-päätökseen löytyvät Oulaisten kaupungin haastavasta taloustilanteesta.
TERVETULOA JUMALANPALVELUKSEEN
Jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua myös nettisivujen kautta: https://www.oulaistenseurakunta.fi/tutki-uskoa/kuuntelejumalanpalvelusta
Su 14.9. Messu klo 10
14. sunnuntai helluntaista. Lähimmäinen. Luuk. 10:25-37 Kalle Luhtasela, Heidi Löppönen.
Su 21.9. Messu klo 10 15. sunnuntai helluntaista. Kiitollisuus. Luuk. 17:11-19
Sanna-Leena Lavanti, Amalia Jaakonaho.
Kastetut
Antton Matti Juhani Mäyrä
Avioliittoon vihitty
Jukka Jaakko Mäyrä ja Maiju Emma Eerika Mäyrä os. Hussa Hautaan siunattu
Bertta Palosaari 83 v.
TAPAHTUMAT
Pe 12.9. klo 19 Elämäni virsi- yhteislaulutilaisuus kirkossa Tarinoita tunnettujen oulaistelaisten lempivirsien taustalla sekä yhteislaulua.
RYHMÄT JA YHDESSÄOLO
To 11.9. ja 18.9. klo 11 Viimetippa Siukkiksessa seurakuntakodilla. Kohtaamispaikka päihdeongelmien kanssa kamppaileville.
Ke 10.9. klo 17 Kässäklubi (Lammasojantie 22) Tehdään erilaisia käsitöitä lähetystyön hyväksi.
To 11.9. klo 10 Hyvän sanoman juttutupa Olotilassa (Keskuskatu 2). Kohtaamisia ja yhdessäoloa.
Ma 15.9. klo 12 Silmukkapiiri Virastotalolla (Keskuskatu 9). Tehdään neuleita esim. villasukkia, lohtuhuiveja ja -sukkia, villapeitteitä hyväntekeväisyyteen, lähinnä omalle paikkakunnalle diakoniatyön kautta.
Ma 15.9. klo 18.30 Naisten ilta Päiväpesä (Lammasojantie 22). Mukana: Miia Niskanen
Ke 17.9. klo 12 Seurakuntakerho seurakuntakodilla. Vieraana Eija Pohjosenperä kertomassa elämästä Nepalissa.
To 18.9. klo 13 Kuulokerho seurakuntakodilla. Seurakunnan ja kuuloyhdistyksen yhteinen kerho, Vertaistukea ja tietoa. Kuulokojeiden paristoja saatavilla.
To 18.9. klo 18.30 Kirkkokuoro kirkossa. Ilmoittautuminen nettisivujen kautta.
Pe 19.9. klo 18 Musiikkiryhmä Eireeneen harjoitukset kirkossa. Musisointia yhdessä. Lisätiedot Minna Tervonen, p. 044-5512313. LAPSET, NUORET JA PERHEET
To 11.9. ja ti 16.9. klo 9.30 Perhekerho Päiväpesässä (Lammasojantie 22). Perheiden yhteinen kerho. Aamueväs tarjotaan. La 13.9. klo 18-22 Gospeli eli nuortenilta seurakunnan nuortentilassa Siukkiksessa.
To 11.9. klo 17.15 Lapsikuoro kirkossa.
SEURA- JA YHDISTYSTOIMINTA
Su 14.9. klo 13 seurat Rantakadun rukoushuoneella.
Su 14.9. klo 16 seurat rauhanyhdistyksellä.
Su 21.9. klo 14 seurat Matkanivan rukoushuoneella. Sirpa Järvelä, Pasi Lahtinen, Kalevi Silvolan runoja. Anne, Liisa, Kirsti ja Silja. Kahvitarjoilu.
DIAKONIAVASTAANOTTO
Seuraava taloudellisen avun diakoniavastaanoton ajanvaraus on ti 16.9. klo 9–10 p. 044–5797426.
KESKUSTELUA VARTEN
Kirkon palveleva puhelin 0400-221180 avoinna joka ilta klo 18–24. Kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti 044–5797470, vs. kappalainen Kalle Luhtasela 040-480 1733, seurakuntapastori Jenny Paakinaho 044-5797471, diakoniatyöntekijä Marika Kamps puh. 040-6153416, diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen puh. 044-5797425, lähetys- ja toimistosihteeri Ritva Pärkkä puh. 044-5797432, nuorisotyönohjaajat Tuomas Saarela puh. 044-5797451 ja Henna Röyttä puh. 0445797450.
KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO Kirkkoherranvirasto puh. 08-4797420 tai sähköposti: oulainen. kirkkoherranvirasto@evl.fi
Asiointiajat ovat ma, ti ja to klo 9–12, Keskuskatu 9, 2. krs. Kirkkoherra puh. 044-5797470 Taloustoimisto puh. 044-5797430
Seurakuntamestari Reijo Saukko tavoitettavissa virka-aikana puh. 044-5797440.
Oulun aluekeskusrekisteri hoitaa Oulaisten seurakunnan osalta virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset. Tilaukset puh. 083161303, sähköposti: keskusrekisteri.oulu(at)evl.fi tai Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelun kautta: https://evl.fi/tietoa-kirkosta/ tilaa-virkatodistus
Seurakuntakodin pitopalveluyrittäjä on Toiminimi Sari Heikkilä puh. 0400-203452, sähköposti: sariheikkila04(at)gmail.com
Kalajoen rovastikunnan perheneuvonta Terveystie 11, E-ovi, 84100 Ylivieska Ajanvaraus MA-TO 12-13 p. 08-425 990. Luottamuksellista keskusteluapua parisuhteen kysymyksissä, perheen pulmissa ja erokriiseissä yksin tai yhdessä puolison kanssa. Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla.
Oulaisten seurakunnan tiedotussivu
Oulaisten urkutoimikunta tutustumassa Kajaanin kirkossa urkujen tekniikkaan. Esittelijänä kanttori Olli Kinnunen.
Kirkkoherranvirasto avoinna: ma, ti, to klo 9-12 p. (08) 479 7420
Palveleva puhelin 0400 22 11 80 joka päivä klo 18-24
Uudet urut työn alle
Matti Kuoppala Oulainen
OULAISTEN seurakunnan urkutyöryhmä teki elokuun lopussa reissun Sotkamon urkutehtaalle. Tarkoituksena oli tutustua urkutehtaan toimintaan ja sopia viimeisistä suuntaviivoista tulevan urkuhankinnan suhteen. Kirkkoherra SannaLeena Lavanti ja muut urkutoimikunnan jäsenet olivat näkemästään hyvin vaikuttuneita.
”Sehän oli meille monelle aivan uusi kokemus nähdä, miten urkuja tehdään. Esimerkiksi itse en ole tajunnut sitä, että urkujen valmistaminen on käsityötä alusta loppuun saakka”, kertoo Sanna-Leena Lavan-
ti.
Urkutoimikunta sopi Sotkamon Urkurakentajien kanssa lopullisen disposition eli sen, millainen Oulaisten kirkkoon tehtävistä uruista tarkalleen ottaen tulee. Tarkoituksena on rakentaa saksalaiseen rakennusperinteeseen perustuvat, mutta ranskalaisia vivahteita sisällään pitävät urut. Uudet urut tulevat olemaan 25 äänikertaiset. ”Jatkossa urut tulevat olemaan meidän kirkossamme parven lisäksi myös kuoriosassa, jonne tehdään etäsoittopöytä”, Lavanti paljastaa.
UUSIEN urkujen hankkiminen tietää sitä, että Oulaisten kirkon sisätiloihin
joudutaan tekemään muutostöitä. Kuoripenkeistä ensimmäinen rivi lähtee kokonaan pois, jolla saadaan lisätilaa etäsoittopöytää varten. Joenpuoleiselta keskiriviltä lähtee kaksi penkkiriviä pois ja siihen on tarkoitus tehdä lastentila.
Vielä pitää laskea, paljonko uudet urut tulevat painamaan, jotta urkuparven kantavuus saadaan oikeaksi. Urkuparvi tulee muutenkin kokemaan muodonmuutoksen.
”Sieltä poistetaan vanha urkupillistö ja sinne tulee kuoronjohtajan uloke”, sanoo Sanna-Leena Lavanti. Sanna-Leena Lavannin mukaan on äärimmäisen tärkeää, että kirkon eri väli-
neet ovat kunnossa. Urut jos mitkä ovat tärkeä elementti kirkon toiminnassa. Kanttorin on haasteellista soittaa, jos urut eivät pysy vireessä ja niitä pitää huolta koko ajan.
”Eivätkö urkujen virittäjätkään tahdo saada niitä kuntoon. Siksi tarvitsemme uudet urut. Ei kymmeneksi vuodeksi vaan seuraavaksi 50–100 vuodeksi”.
Oulaisten kirkon uudet urut tulevat maksamaan noin 775 000 euroa. Urkuparven muutostöiden ja kirkossa tehtävän remontin jälkeen kokonaiskustannusarvio liikkuu noin miljoonassa eurossa. Alustavan hankeaikataulun mukaan urkujen käyttöönotto olisi pääsiäisenä 2028.
Oulaisten
helluntaiseurakunta
Ke 10.9. klo 14.00 Päiväpiiri Kaaritemppelillä
To 11.9. klo 18.00 Raamattupiiri, 2. Moos. 7–8
To 11.9. klo 18.30 Kaarikuoron syyskauden aloitus
Arja Salmelan luona
Su 14.9. klo 11.00 Päiväkokous, Esa Pikkumäki
Ma 15.9. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 16.9. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Tiina ja Harri J. Nurmi
To 18.9. klo 18.00 Raamattupiiri, 2. Moos. 9-10
Pe 19.9. klo 19.00 TeeTupa
Su 21.9. klo 11.00 Lähetyskokous, Harri J. Nurmi ja Sami Puurula
Ma 22.9. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 23.9. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Pekka Nikula
Ke 24.9. klo 14.00 Päiväpiiri Kaaritemppelillä
To 25.9. klo 18.00 Raamattupiiri, 2. Moos. 11-12
Pe 26.9. klo 19.00 TeeTupa
Su 28.9. klo 11.00 Päiväkokous, Esa Pikkumäki ja pyhäkoulu
Su 28.9. klo 13.00 Rosita Mäntyniemen konsertti Kaaritemppelillä. Klo 12.30 kahvitarjoilu
Ma 29.9. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 30.9. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Sirkka Kemppainen
To 2.10. klo 18.00 Raamattupiiri, 2. Moos. 13-14
Pe 3.10. klo 19.00 TeeTupa
Su 5.10. klo 10.00 Rukoushetki
Su 5.10. klo 11.00 Ehtoolliskokous, Sirkka Kemppainen ja Harri J. Nurmi sekä Kaarikuoro
TULEVIA TAPAHTUMIA:
Ti 11.11. klo 19.00 Gideon-ilta Kaaritemppelillä
Su 25.1.2026 klo 18.00 Yhteydenilta Seurakuntakodilla. Kahvitus klo 17.30 alkaen
KIRPPUTORI PALVELEE
Lauantaisin klo 10.00–13.00
Tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiimme! Kaaritemppeli, Kaarikatu 7
Pastori Harri J. Nurmi – 040 154 5170 www.oulaistenhelluntaisrk.fi
*** Sanal. 28:14 ***
Päivän sana
Tavattavissa
NYKYÄÄN olemme saaneet tottua siihen, että monet meille tärkeät tahot eivät ole tavattavissa silloin kun heitä tarvitsisimme. -Olet jonossa ja vastaamme mahdollisimman pian. Haluatko palvelua suomeksi, paina viisi, haluatko palvelua huomenna, paina kuusi, jos ensi viikolla, paina 7. Jos haluat varata henkilökohtaisen ajan asiantuntijallemme, niin valitsetko ensimmäisen vapaan ajan, joka on maaliskuun 13. päivä klo 8.36? Vai haluatko puhua puherobottimme kanssa, hänelle ajan saa jo joulukuun kuudennelle päivälle? Paina 1, 2, 3 tai neljä tai älä paina mitään niin soitamme sinulle lähipäivinä takaisin, ehkä.
Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, sanoo Jumala Raamatussa. Jatkoon hän kyllä lisää aivan kuin ehdon: sinun pitää kunnioittaa minua. Vielä Raamattu vakuuttaa näinkin: ”Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat,
Esa Pikkumäki Merijärvi
kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat”. Minulla on varmuus, että Jumala on aina tavattavissa ja tavoitettavissa. Kun kerron hänelle huoleni ja tarpeeni, hän kuulee ne saman tien. Voin luottaa, että asiani on nyt ”suuremmas käres”, niin kuin alikersantti Mäkilä asian ilmaisi Tuntemattomassa sotilaassa.
Aina Jumalan vastaus pyyntöihini ei tokikaan ole minun mieleni mukainen. Silloinkin pyrin luottamaan, että hän kyllä tietää ja hoitaa asiaani omalla parhaalla tavallaan. Tähän saakka hän on siinä osoittautunut luotettavaksi. Ja pahasti eppäilen, että luottamukseni häneen ei ole turha jatkossakaan.
Hukkatilan kuulumisia
HAUTAKIVET
• Hautamuistomerkit
• Lisänimien kaiverrukset
• Vanhojen muistomerkkien entisöinti
Hukkatilan volttipelto
HUKKATILAN volttipelto on saanut ansaittua kiinnostusta laajalti ympäristössä. Kuten nyt niin Kärsämäen kuin Matkanivan kyläyhteisöjen yhteydenotot. Ajatushan oli naapurini Taunon kanssa, kun hän ilmoitti karjan menneen ”korkealaitaisen” kyytiin. Enää ei tarvita meidän peltojamme vuokralle. Miten me, joilla ei ole jatkajaa, maata ei voi hävittää. Kuten Tauno täydensi, ”sähkötkin pitää maksaa pinta-alan mukaan”.
Toisiimme katsoen näim-
me kaksi valopäätä. Volttipelto, se on täyttämässä tyhjän tilan. Siitä tuumasta toimeen. Entinen pikkuVille, nykyisin iso dip.ins. suunnittelemaan ja toimeen panemaan. On ollut niin katsojia kuin ihmettelijöitä. Olemme vain lohduttaneet, ettei halla vie tämän ”volttipellon hedelmiä”. Niin on mennyt vuosi menojaan ukkojen henkseleitä paukutellessa. Ja melkoinen vastus neiti ”Loviisalle”.
JUURI tänään syksyn ensimmäisten keltalehtien
Rakkaamme
Anni Inkeri
MUSTAKANGAS
o.s. Lumijärvi s. 26.12.1941 Lumimetsä k. 1.9.2025 Oulu
Rakkaudella kaivaten
Arvi ja Ritva
Antero ja Raija
Helena Asko ja Merja lastenlapset ja lastenlastenlapset muut sukulaiset ja ystävät
Hiljaa sammui silmä rakkaan, hiljaa katkes kahleet maan. Hiljaa laskemme äidin rakkaan isän vierelle nukkumaan.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 27.09.2025 klo 10.00 Vihannin kirkossa. Muistotilaisuus vietetään läheisten kesken. Kiitos Vihannin kotihoidolle ja Arolan tilalle äidin hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Bertta PALOSAARI
o.s. Keskitalo s. 28.12.1941 Pyhäjoki k. 17.8.2025 Oulainen
Lepää rauhassa, tuulen kehdossa tuoksussa kesäisen maan. Kiittäen ja kaivaten
Osmo ja Ulla perheineen
Paula ja Kari perheineen
Pertti ja Niina perheineen
Veli ja siskot perheineen Muut sukulaiset ja ystävät
Palvelen Oulaisissa ja naapurikunnissa, myös Raahe, Pattijoki, Saloinen, Ruukki, Siikajoki, Pyhäjoki Aluemyyntiedustaja
Mika Kallio Oulainen puh. 040 846 5845 kiviyka@gmail.com www.ylivieskankivihiomo.fi
Hautakivien oikaisut ja pesut paikan päällä puh. 040 846 5845
Askel hiljenee – seisahtuu, liekki hiipuu – sammuu. On kiitoksen ja jäähyväisten aika.
putoillessa maahan, ottivat kyläyhdistysten edustajat yhteyttä esittelyä pyydellen. Meille niin mieluisaa, toivottaa tervetulleeksi. Pian pihallemme kaartoi kaksi linja-autoa. Matkustajien purkautuessa näkemäänsä ihmettelemään. Aikansa katsellen levyjen lukumäärää ja hintoja laskeskellen kokoonnuimme Anelman tarjoilujen äärelle. Olimme niin keskeisiä hahmoja, ettei muistu toista tapausta elämämme varrelta kuinka ”tärkeitä” olimme. Tästäpä ongelma syntyykin. Nyt on satojen lehmien navetoita. Maa pystyy elättämään vain navetalliset. Mistä nyt elintarvikkeet? Mistä ostetaan jauhot ja perunat? Voidaanko edes vaatia jauhoilta leivontaominaisuuksia eli ”sitkoa”. Kenelle ylimääräinen sähkö myydään, kun sitä ei voi puurokattilaan laittaa? No jopa me Taunon kanssa ongelma synnytettiin. Tämän jätämme jälkipolville valoksi pimeään.
Kuolinilmoituksella voit muistaa kauniisti vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen.
Toivomme, että voimme olla avuksi.
T.O.Helo ja Anelmansa sekä toinen ”Valopää”
ilmoitukset@seutumajakka.fi p. 0440 470 126
Voit jättää kuolinilmoituksen myös nettisivujemme kautta.
Koko ohjelma! Koko ohjelma!
Oulaisissa
Mukana tapahtumassa: Villejä tarjouksia! Villejä tarjouksia!
Kauppoja avoinna klo 22 saakka! Kauppoja avoinna klo 22 saakka!
Arpoja näissä liikkeissä! Arpoja näissä liikkeissä!
Cafe Herkutella
HalpaHalli Oulainen
Herkku-Grilli
Haamuja, hahmoja & yllätyksiä yössä!
Haamuja, yllätyksiä yössä!
Nuorisotyötekijät jalkautuneena!
Nuorisojalkautuneena!
Hilkankurvi
JW Vet Eläinlääkäripalvelut
Kalakettuu
Kiinteistökeidas
Konemyynti Pekka Saari Oy
K-Supermarket Oulainen
Lakupiste
Lissun Bar Oulainen
Mari Kotila Oy
Neste Oulainen
OP Suomenselkä
Oulaisten Seurakunta
Oulaisten Taksipalvelut Oy
Parturi-kampaamo Hiukzetti
Sarin Kaluste/ Kellari Kirppis
S-Market Oulainen
Suomalaisen Lihan Kauppa Ky
Taidekoodi
Tojapak Ky
Urheilu Pajala Oy
Veikon Kone Oulainen
Värikäs Koru
Arvonta! Palkintona 5 kpl 100 €:n lahjakortteja. Lahjakortit voi käyttää kaikkiin mainoksessa l etelt ihin yrityksiin!
Arvonta! Palkintona 5 kpl 100 €:n lahjakortteja. Lahjakortit voi käyttää kaikkiin mainoksessa lueteltuihin yrityksiin!
Tapahtumaa tukemassa:
Gentle Barbershop
CarFix Oulainen
Häkkilän Autotarvike Oy
Isännöitsijätoimisto Alaraatikka Ky
Hiitolan Kukkatalo ja Hautaustoimisto Oy
Myyjä! Varaa myyntipaikkasi: Puh. 0451676822 tai spostilla sihteeri.oulainen @yrittajat.fi
Osallistuminen maksaa 60-180 € sis. alv, hinta on sama tuletko paikan päälle vai oletko tapahtuman kannattajana
Kauneushoitola Hellevin Kammari
KiesiFix
Komax Oy
K-Rauta Ojan Rauta Oulainen
Macomtech Oy
Metsämasa Tmi
Metsäsuunnittelu Hollanti Oy
Minnan Hierontapalvelu
Miian mukana
NAVA-Sähkö Oy
Ojan Autosähkö Oy
Oulaisten Kaluste ja Maalaus Oy
Oulaisten Metallityö Oy
Oulaisten Yritystalo Oy
Oulapelti Oy
Pekan Liikennekoulu Ky
Pohjolan Tehosiivous Oy
Prorink International Ab
Pyörähuolto Ylivieska
ServiceOne
Siivouspalvelu Katti
Sonira Oy / Raita-katsomot
Tivitek Oy
Vahva OTE
& taiteiden yö
12.9.2025
Aluevalaistuna!hienostiAlue
Torilla & Bergströmin kulmassa
Torilla & Bergströmin kulmassa
Tori & Liikkuva Lava (Keskuskatu 2) klo 18 Villiperjantain avaus: Janette Rajaniemi, Oulaisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
klo 18.15-19.30 TULEVAISUUSKARAOKE Leikkimielinen karaokekilpailu, jonka palkintona on oikeaa taidetta! Ilmoittaudu mukaan paikan päällä Karaokekerholla. Palkintoveistoksen arvo n. 500 €
klo 20-21 Kelmeä Q (Liikkuva Lava)
Motör Circus - The Zero-emissions Rock'n'Roll Circus Show: Volkswagen T2 vm. 1979 hippipaku esillä tapahtumapäivänä
19.30 – 21.30 Avoin sirkustyöpaja: Testaa sirkusvälineitä!
21.15-21.30 Q&A, auton esittely 21.30-22 Motör Circus Show (30 min)
klo 22 Ilotulitus Suomenselän OP tarjoaa!
Lissun Bar Oulainen
Lasten disco klo 17-19
Villikaraoke klo 20 Villiyö: Sani klo 23.30
Oulaisten Olotila
OT-klubi
Esiintyjiä koko illan klo 18-22
Herkutella
Avoinna 22 asti
Marjaana Hanskin ja Helmi Karsikkaan taidetta Päivi Kumpulan koiravalokuvia
Vau!Haus
Avoimet ovet klo 16-21
Muualla keskustassa Muualla keskustassa
Juho Oksan koulun areena (Kaarikatu 3)
Pelejä & leikkejä kouluikäisille areenalla klo 18-20!
Järjestää hyvinvointipalvelut
Kinokulma (Asemakatu 1)
Lapset elokuviin 5 eurolla: Fleak Kulmasalissa klo 17.00 (kesto 84 min)
Proge-rockbändi Vuolas klo 22.30 Liput 12 eur Kinopub avoinna! K18
KoronaGalleria & Taidelainaamo (Oulaistenkatu 32)
Rami Erosen piirtää karikatyyrejä klo 18 alk.
Taidenäyttely avoinna klo 16-22
Juha Allan Ekholm: “Juhlan tuntu – Absoluuttinen alku (nykytaidenäyttely)” Avajaiset & live-art klo 21-22
Väinölänrannan Tapahtumapuisto (Väinölänkatu 4)
Puhallinorkesteri soittaa klo 18.30-19
Nuoppis (Oulaistenkatu 38)
Avoimet ovet kaikenikäisille klo 18-23
Taidenäyttelyssä Iines Mannerkorven maalauksia
Kirjasto (Sahankatu 2)
Avoinna 10-21
17.30-18.30 Ohjelmaa lapsille
Taikuri Petter esiintyy (15 min)
Kirjastokerhon puuhaa Pelihuoneella 19-21 Muistelut talteen T.A.R.I.N.A.-piste Yhteistyössä Oulaisten kotiseutuyhdistys ja kirjasto: 19-20 Valokuvia arkistoista Muuttuva kaupunki 20-21 T.A.R.I.N.A.-piste: Keräämme paikkoihin liittyviä muistoja
Jokihelmen opisto (Keskuskatu 11)
Kuvataidekoululaisten toteuttama teos kuvataideluokan ikkunassa!
Oulaisten Seurakunta (Oulaistenkatu 57)
Elämäni virsi -tapahtuma Oulaisten kirkossa klo 19-20
Huom! Muutokset & lisäykset mahdollisia!
Kinokulma: Lapset 5elokuviin eurolla!
Kinokulma: Lapset elokuviin 5
Fleak Kekseliäs ystäväni
klo 17:00 kesto min
Fleak Kekseliäs ystäväni klo 17:00 kesto 84
Motör Circus Show!
43” 4K UHD TV 43GL4260E
4K Ultra HD LED Google TV™, jossa on erinomaiset multimediatoiminnot. Google TV puheohjauksella - HDR parantaa kuvanlaatua Sisäänrakennettu Chromecast ja Dolby Atmos -äänitekniikka
NORD CE5 8GB/128GB ÄLYPUHELIN
MediaTek Dimensity 850 tuo pysäyttämätöntä suorituskykyä 120Hz Super Fluid OLED näyttö ensimmäistä kertaa CE- sarjassa. OnePlus 13-sarjasta otettu RAW HDR- kuvausalgoritmi takaa laadun valokuvissa.
CLIMATE 5100i 25 HE 4,4KW ILMALÄMPÖPUMPPU
Energialuokka lämmitys A++
Energialuokka jäähdytys A+++
Antoteho lämmitys 4,4 kw
Antoteho jäähdytys 3,7 kw
Vuosihyötysuhde 4,6 (SCOP)
Vuosihyötysuhde 9,0 (SEER)
LKI561401W LATTIALIESI
Uunin tilavuus 58 L Induktiokeittotaso Kiertoilmauuni Höyrytoiminto Paistolämpömittari
Hinta sis. kuljetus, asennus ja vanhan pois vienti! (arvo 99€)
EAF3CG AIRFRYER
Tilavuus 3,3 l 8 valmista kypsennysohjemaa LED-kosketusnäyttö Konepesun kestävä kypsennyskori
Avoinna: Ma suljettu,Ti-Pe 10-17, La 10-14. www.lihakauppa.net 0400 - 940023
(Oulaistenkatu 38) kaikenikäisille klo 18-23
Iines Mannerkorven maalauksia
(Sahankatu 2)
Ohjelmaa lapsille esiintyy (15 min) puuhaa Pelihuoneella talteen T.A.R.I.N.A.-piste Oulaisten kotiseutuyhdistys ja kirjasto: arkistoista Muuttuva kaupunki
T.A.R.I.N.A.-piste: Keräämme paikkoihin liittyviä
opisto (Keskuskatu 11) Kuvataidekoululaisten toteuttama teos ikkunassa!
Seurakunta 57) -tapahtuma Oulaisten
Herkkumyyjiä & pop-upravintoloita! Herkkumyyjiä & pop-upravintoloita! mahdollisia! & Taidelainaamo 32) piirtää karikatyyrejä klo 18 alk. avoinna klo 16-22 “Juhlan tuntu – Absoluuttinen alku (nykytaidenäyttely)” Avajaiset & live-art klo 21-22 Väinölänrannan Tapahtumapuisto 4) soittaa klo 18.30-19
12.9.2025
Villisti Oulainen! Taiteiden yö
korona galleria &taidelainaamo
Rami Eronen piirtää karikatyyrejä paikan päällä klo 18 alkaen!
Taidenäyttely avoinna klo 16-22: Juha Allan Ekholm: “Juhlan tun – Absoluuttinen alku" (nykytaidenäyttely) Avajaiset klo 21-22!
Tilaisuuteen sisältyy taiteilijan yleisöä osallistava live art Tilaisuus soveltuu eri ikäisille.
TULEVAISUUSKARAOKE Torilla/Karaokekerholla klo 18.15-19.30
Leikkimielinen karaokekilpailu, jonka palkintona on oikeaa taid Voittaja valitaan yleisön suosionosoitusten perusteella desibelimittauksella. Ilmoittaudu mukaan paikan päällä.
Jussi Valtakarin tekemän palkintoveistoksen arvo n. 500 €.
Juontaa Dj Juge. Järjestää Oulaisten kulttuuripalvelut; Residenssiohjelma SYKLI & Oulaisten Karaokekerho
Tapahtumakalenteri
YJK-LIKI 2div. harkka-ottelu Oula Areenalla klo 19 Joukkueissa entisiä ja nykyisiä oulaistelaisia. Tervetuloa! Vapaa pääsy!
Progeyhtye VUOLAS
Kinokulmassa klo 22:30. K18
Kinopub palvelee. Liput 12 € ovelta tai ennakkoon kinokulma.fi
Kinokulma: Lapset 5elokuviin eurolla! Fleak Kekseliäs ystäväni
Kinokulma: Lapset elokuviin 5 Kekseliäs ystäväni
KulTun jäsenet 10 €
Lisätiedot ja muut tapahtumat oulainen.fi/tapahtumakalenteri
#SydämessäOulainen
klo 17:00 kesto min
klo 17:00 kesto 84 min
palvelemme perjantaina 12.9. aina klo 22 asti. tervetuloa!
Tarjoukset voimassa vain oulaisten myymälässä!
osallistu arvontaan myymälässä!
Palkintoina Legend polkupyörä ja vuoden Sisu pastillit!
MIELIPIDE
KIRJOITA TAI LÄHETÄ KUVA:
Lähetä korkeintaan 2500 merkkiä pitkä mielipidekirjoitus osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi.
Voit myös lähettää kirjoituksen postissa osoitteeseen
Rautatienkatu 5 L1 86300 Oulainen. Liitä aina mukaan myös yhteystietosi.
Päätoimittajalta Kolumni
Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi
Viimeinen oljenkorsi
OULAISTEN kaupunki kertoi tiistaina ikäviä uutisia.
Se joutuu käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut, jonka seurauksena kaupungin koko henkilöstö on suurennuslasin alla. Tällä kertaa lomautuksiin ei aiota turvautua ensimmäisenä, vaan nyt tarvitaan rakenteellisia, pysyviä muutoksia kaupungin kulurakenteeseen. Rivien välistä tämä tietää sitä, että irtisanomisia on luvassa. Kuinka paljon, täsmentyy neuvotteluiden aikana. Yhteistoimintamenette -
Viikon kuva
lyyn turvautuminen johtuu kaupungin huonosta taloustilanteesta. Kaupunginhallituksen talousarvioraami vuodelle 2026 on noin 700 000 euroa negatiivinen ja myös suunnitelmavuodet 2027–2029 ovat negatiivisia. Oulaisten kaupunkikonserni on velkaantunut viime vuosina nopeasti isojen investointien myötä. Vuonna 2024 tehtiin myös merkittävä kunnallisverotuksen korotus 10,0 prosenttiin. Taloutta heikentävät erityisesti kuntien valtionosuuksien leikkaukset, heikon talous-
tilanteen vaikutukset verotuloihin, työehtoneuvotteluissa sovitut palkankorotukset sekä korkotason nousu. Myös kiinteistöjen vuokratuloihin ennakoidaan merkittävää leikkausta. Siinäpä syitä kerrakseen sille, miksi tähän päätökseen on päädytty. Oulainen ei ole varmasti ainoa kunta Suomessa, jossa yhteistoimintamenettelyyn joudu-
Matti Kuoppala toimitus@seutumajakka.fi
taan turvautumaan. Aika näyttää, mihin asti tästä saadut hyödyt lopulta riittävät.
Alpuan kaupan palo viime viikon torstaina.
Viikon kuvissa julkaisemme viikoittain lukijoilta tulleen kuvan.
Hallituspuolueiden edustajat ratkaisevat Oulaskankaan yöpäivystyksen
LOKAKUUN ensimmäinen päivä lähestyy. Samalla lähestyy myös päivä, jolloin Oulaskankaan perusterveydenhuollon yöpäivystys uhkaa sulkeutua, ei kuitenkaan lääketieteellisistä syistä, ei alueellisen tarpeen puutteesta, vaan poliittisesta päätöksestä. Eduskunnan enemmistö päätti viime joulukuussa, perussuomalaisten ja kokoomuksen johdolla, että Oulaskankaan yöpäivystys päättyy, kun poikkeuslupa lakkaa olemasta voimassa. Oman vaalipiirimme hallituspuolueiden edustajat –kahta lukuunottamatta - eivät puolustaneet Oulaskangasta. Jos olisivat, emme olisi tässä tilanteessa.
Päätös tehtiin Helsingissä, mutta vaikutukset tuntuvat syvästi Oulun eteläisessä maakunnassa, missä ihmiset ovat tottuneet luottamaan siihen, että tarvittaessa apua saa myös öisin. Siellä, missä hoitajat ja lääkärit tekevät työtään sitoutuneesti, mutta nyt kasvavan epävarmuuden varjossa. Siellä, missä matkat keskussairaalaan ovat pitkiä, eikä ambulansseja ole aina saatavilla heti.
Hallitus perustelee päätöstään säästöillä. Mutta missä kulkee raja talouden ja terveyden välillä? Miksi hallitus ei luota hyvinvointialueen omaan harkintaan siinä, tarvitaanko yöpäivystys vai ei?
Tällä viikolla sote- valiokunnan käsittelyssä oleva ja alkuvuodesta parissa kuukaudessa riittävän määrän nimiä kerännyt kansalaisadressi kertoo paljon. Se kertoo siitä, että alueen ihmiset eivät hyväksy päätöstä. Se kertoo huolesta, mutta myös tahdosta vaikuttaa. Oulaskangas ei ole pelkkä rakennus tai kustannuserä; se on turvaa, läheisyyttä ja toimivaa perusterveydenhuoltoa koko Oulun eteläiselle alueelle.
Toivottavasti tällä kertaa tosiasiat voittavat. Maakunnan ihmiset luottavat siihen, että etenkin perussuomalaiset – jotka lupasivat puolustaa lähipalveluja ja pieniä sairaaloita kuten me keskustalaisetkin – eivät käännä Oulaskankaalle selkäänsä toista kertaa, kun päätöksillä on oikeasti merkitystä. Nähtäväksi jää, onko sijaa oman maan kansalaisten asioille vai onko edelleen kiinnostavampaa yrittää viedä ihmisten huomiota aivan toisarvoisiin asioihin.
”Sinäkös se olit, joka pelastit mun poikani hukkumasta eilen?”, toinen kysyi.
”Joo, minä se olin”.
”No sitä minä vaan, että missäs sen pipo on?”
Tiedetäänkö Oulaskankaan todellisuus muka paremmin Helsingissä kuin paikan päällä, siellä missä potilaat, hoitajat ja pelastuslaitokset näkevät arjen? Vaikka minulle oli kova pala ja vastustin kovasti, että Raahen sairaalasta lopetettiin Pohteen omalla päätöksellä yöpäivystys kesäkuussa 2024, meni se kuitenkin siten ihan oikein, että alue itse arvioi tilanteen
Hanna-Leena Mattila
näin.
Kansalaisadressin käsittely ei ole vain Oulaskankaan asia. Tämä on esimerkki siitä, kuinka paljon valtakunnan politiikassa arvostetaan paikallista tietoa, alueellista todellisuutta ja ihmisten perusturvaa. Jos Oulun vaalipiirin kaikki hallituspuolueiden kansanedustajat seisovat alueen rinnalla, voi yöpäivystys jatkua. Se on ennen kaikkea poliittinen päätös, ei kohtalon oikku.
Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi
Kuva: Taina Culley
Tekstaripalsta
Mielipiteet
”Kiitos Oas päivystykselle nopeasta ja ammattitaitoisesta avusta. Kello 18.45 sisään huutavan lapsen kanssa. Kello 19.15 kotiin kivuttomana.
Dg.värttinäluun pää pois paikoiltaan.
Tekstiviestipalsta:
Lähetä tekstiviestisi numeroon 0440 470 125. Viestin alkuun tekstiviestipalsta ja loppuun nimi tai nimimerkki.
Voit lähettää viestejä myös Whatsappin kautta.
KOTIKYLÄNI Matkanivan viljankorjuu oli 60-luvulle lähdettäessä lähes kokonaan viikatteen varassa. Itsekulkevia puimureita tiedettiin kyllä olevan, mutta tarvittavaa kuivurikantaa ei ollut ja pellot miltei kaikki avo-ojitettuja pieniä vuoroviljeltyjä tilkkuja. Ehkä pahin este puimurin hankinnalle oli niiden korkea hinta. Kohdallani hankinnan ratkaisi, että halusin keventää kotiväkeni työtaakkaa, koska itse olin valinnut ”lentojätkän” ammatin, mikä tarkoitti, että sinne mennään missä miestä tarvittiin. Moottorisaha tarakalle ja BSA 500 kuutioinen kohden savottaa. Valtion tarjoamat hätäaputyöt eivät olleet minun juttuni.
AVA – Thermaneus -leikkuupuimuri. Itsekulkeva, malli ST 256. Kuva: Vakola, Valtion maatalouskoneiden tutkimuslaitos
SAMAN aikaisesti kotikylääni ilmaantui kaikkiaan kolme puimuria, joita sitten oli mahdollisuus vertailla keskenään. Mieleenpainuvin järkytys koneeni tiimoilta tuli ensimmäisenä aamuna, kun koekäynnistin moottoria. Yöllä oli pakkanen ja vesi moottorissa, moottori umpijäässä. Onneksi olin ajellut autoja, joten kokemusta oli miten tästä selvitään ilman remontteja, mutta kyllä säikäytti. Olihan päällä 1,325 miljoonan velkalappu ja kone liikuntakyvytön.
Onneksi asiasta selvisin säikäyksellä. Puintialueeni koostui alueelta Merijärven rajalta Haapaveden Sulkakylälle, joten ajomatkaa kertyi myös maanteitse kymmeniä kilometrejä. Myös kuivureita alkoi ilmaantua, oma osak -
kuuteni oli Lehtimäen kuivuriin, joka toimii edelleen samalla paikalla. Varsin iso-osuus puintityöstä tapahtui seipäältä puiden. Tällöin isäntä säästyi kuivurikustannuksilta.
Töitteni välissä vierailin
puintitöissä kaikkiaan seitsemänä syksyä ja näin omalta osaltani helpotin syntymäkotini syystöitä. Siitä, mihin se riitti, arvioivat toiset. Talonhistoria kertoo, että isoisän isä Kusti Koskela Takalo osti niittokoneen vuonna1904.
Kevennys. ”Tyttöystäväni Liisan työkaverit viestittivät ”Liisalle, onnea, onnea vaan, kyllä sinä Saulin ja puimurin saat”! Puimuri meni mutta, Sauli jäi”!
”YHDISTYKSEN tarkoituksena on ylläpitää vuoden 1939 jälkeisissä sodissa kaatuneitten, sodan aiheuttaman haavoittumisen tai sairauden johdosta kuolleiden omaisissa luottamusta tulevaisuuteen ja oma-aloitteisuutta sekä luoda yhteinen pohja heidän perheittensä huollolle. Tähän päämääränsä yhdistys pyrkii asettumalla yhteistoimintaan viranomaisten ja huoltotyötä harjoittavien yhdistysten
kanssa, tukemalla taloudellisesti puutteenalaisia jäseniään, toimimalla sotaleskien työnsaannin edistämiseksi, huolehtimalla heidän lomankäytöstään ja virkistyksestään sekä muutenkin valvomalla heidän etujaan ja oikeuksiaan”. Näillä sanoin perustettiin Sotaleskien huolto r.y, 1945. Myöhemmin liiton nimeksi muutettiin Kaatuneitten
Omaisten Liitto ry. Kaatuneitten Omaisten
Liitto juhlii 80 vuotista taivaltaan Helsingin tuomiokirkossa sunnuntaina 14.9.2025 kello 13 juhlakonsertilla. Paikalle odotetaan noin 200 sotaorpoa eripuolilta maata. Sotaorpoja on elossa vielä arviolta 13 000, sotaleskiä enää kaksi ja muita kaatuneitten omaisia hyvin vähän. Sotien 1939–45 seurauksena isättömiksi, äidittömiksi tai täysorvoiksi jäi noin 55 000 lasta. Sotilasvammalaki tuki
sotaorpojen aineellista toimeentuloa sekä koulutusta käytännön ammatteihin. Lainsäädäntö ei huomioinut isän menetyksen ja perheen sosioekonomisen tilanteen muuttumisen pitkäkestoisia vaikutuksia. Viime vuosina on saatu tieteellistä näyttöä lapsena koetun trauman vaikutuksesta koko elämälle. Työstämättömät traumakokemukset siirtyvät jopa sukupolvelta toiselle. Sodan olosuhteissa koetut
kielteiset kokemukset, isän menetys, äidin suru sekä puhumattomuuden kulttuuri ovat ulottaneet vaikutuksensa pitkälle sotaorpojen elämään ja vaikeuttavat vanhuusiän henkistä hyvinvointia. Sotaorvot joutuivat usein kannattelemaan sotaleskiäitejään heidän surussaan ja ottamaan jo varhain vastuuta perheen toimeentulosta. Sotaorvot ovat nyt keski-iältään 85-vuotiaita. Sosiaalinen vastuu sodasta
kärsimään joutuneista väestöryhmistä on kansakunnan kunniavelka, joka tulee maksetuksi vasta, kun kärsimään joutuneista on huolehdittu viimeiseen saakka. Vaikka tehtävää vielä olisi, liiton pitkäaikainen ja varsin ansiokas toiminta on päättymässä vuonna 2029, jolloin siirrytään perinneaikaan.
Kaatuneitten Omaisten Liitto
Sauli Takalo
Juha Allan Ekholm palkittu nykytaideteos KoronaGalleriassa
SeutuMajakka Oulainen
KORONAGALLERIALLA on tilaisuus esitellä syyskuun näyttelynään Oulaisten Sykli- residenssiohjelman pitkäaikaisen residenssitaiteilijan ainutkertainen näyttelysarjan aloittava teos Juhlan tuntu. Näyttelyssä nähdään teosratkaisuja, joita ei samanlaisina ole koskaan tehty aikaisemmin eikä tehdä tämän jälkeenkään. Näyttelyesitys rakentuu suhteessa tilaan. Se saa erityisinspiraationsa Pyhäjoen syvyyksistä ja resonoi siitä kohden taiteilijan omia sisäisiä todellisuuksia ja näkyväksi tulemisen dilemmaa.
Juha Allan Ekholm tunnetaan monivälineisestä taiteen tekemisestään, mutta hänen juurensa ovat
syvällä valokuva- ja mediataiteessa. Juhlan tuntu viittaa nimenä ajatukseen jonkin suuren tapahtuman läheisyydestä. Mitä juhlaa vietetään, jää avoimeksi. Teossarja liittyy taiteilijan itsenäiseen työskentelyyn OULU 2026 Euroopan Kulttuuripääkaupunki - hankkeen alueella Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Näyttelysarjan jokainen osa on uniikki ja toteutetaan ajassa ja paikassa. Parasta aikaa Kemin Taidemuseolla esillä olevan näyttelyn teoksista työskentelyparinsa kanssa vastikään Jenny ja Antti Wihurin rahaston WihuriEfektipalkinnolla palkitun nykytaiteilijan Juhlan tuntu- näyttelysarja käynnistyy Oulaisten KoronaGalleriasta ja siirtyy sieltä Oulun Neliögalleriaan marraskuuksi.
Vuoden 2026 kuluessa näyttely nähdään useissa gallerioissa kulttuuripääkaupunkialueella. Moniosaisen näyttelysarjan esitykset ovat ”näytöksiä”. Oulaisissa esillä oleva näyttely on sarjan prologi ja kantaa alaotsikkoa Absoluuttinen alku. Näyttely on auki yleisölle jo 11.9. mutta virallisesti avajaistilaisuus on Villiperjantaina Oulaisten Taiteiden yönä 12.9. kello 21-22. Avaukseen kuuluu yleisöä osallistava live art-teos, joka soveltuu eri ikäisille yleisöille.
Juha Allan Ekholm tunnetaan monivälineisestä taiteen tekemisestään, mutta hänen juurensa ovat syvällä valokuva- ja mediataiteessa.
Tulevaisuuskaraoke soi Villiperjantaina
SeutuMajakka Oulainen
TULEVAISUUSKARAOKE on yhteisöllinen yleisölle avoin karaoketapahtuma, jossa leikkimielisen kilpailun palkintona on oikeaa taidetta. Tapahtuma alkaa Villiperjantaina 12.9. kello 18. Se järjestetään Oulaisissa neljättä kertaa.
Oulaistelainen yleisö saa nauttia äskettäin Jenny ja Antti Wihurin rahaston palkinnolla palkittujen taiteilijoiden ideoista yhteisökaraoken muodossa. Tapahtuma käynnistyi vuonna 2022 nykytaiteilija Juha Allan Ekholmin aloitteesta. Tavoitteena oli rakentaa tapahtuma vuosittain vaihtuvalla teemalla. Tulevaisuuskaraoke pitää sisällään yhteisöllisen karaoketapahtuman sekä leikkimielisen kilpailun, jonka palkintona on valtakunnallisesti tunnetun puuveistäjä Jussi Valtakarin uniikki veistos. Tapahtuma lauletaan maailmalle myös tänä vuonna Oulaisten Karaokekerhon tiloista ulospäin kaupungille päin, mutta
UUDELLA ajankohdalla tavoitellaan yhä laajempaa yleisöä. Tapahtumaan saa maksutta ilmoittautua kel-
lo 18 alkaen. Osallistua voi myös yleisönä, joka ratkaisee ”sokkona” palkinnon voittajan. Toriyleisö saa osallistua nimimerkillä laulettuun kilpailuun, jonka voittaja valitaan aplodien desibelimittauksella.
Tämän vuoden teemana
on ”Ne, jotka tahtoivat tähtiin”. Osallistujat saavat vapaasti päättää, millaisella laululla aihetta tulkitsevat. Vuosittain vaihtuvien teemojen valinnassa on pyritty ottamaan huomioon, että niiden sisällöt kuuluisivat suomalaiseen iskelmäkulttuuriin. Tärkeää tapahtumassa on yhteisöllisyys ja leikkimielinen pyrkimys laulaa Oulaista kohden Oulu 2026 Euroopan Kulttuuripääkaupungin kumppanuusvuotta. Tunnelma Tulevaisuuskaraoke - tapahtumissa on ollut lämmin ja yhteisöllinen. Tiettävästi tällainen yleisöä uudella tavalla osallistava karaoketapahtuma on lajissaan ainutlaatuinen, vastaavanlaista ei ole muualla toteutettu. Tapahtuman juontaa liveart-taiteilija Dj. Juge.
www.alpuanseutu.fi
FB/Alpuan kylä
Impin iltamat 13.9. klo 19 Alpuan nuorisoseuralla. Impi Aronahon pakinat heräävät jälleen eloon perinteikkäässä illanvietossa. Musiikista vastaa Toista maata -yhtye.
Osuuskunta Harjun LähiVoiman kotityöpalvelu toimii Vihannin alueella ja lähialueilla. Apua voi ostaa kaikenikäiset lapsiperheistä vanhuksiin. Ota yhteyttä puh. 045 2130 855.
Metalliromua voi tuoda kylätalon kentällä olevalle keräyslavalle. Tuotto käytetään kylätalon ylläpitoon. Kuusiratin jäteasema on avoinna tänä vuonna ke 17.9. klo 12-18, ke 1.10. klo 12-18 ja ke 15.10 klo 12-18.
Tule mukaan virkeään joukkoomme! Lähde SENIORIMESSUILLE Ouluun la 13.9. Jäsenet 11 €, (sis. matka+lippu), maksu bussissa. Lähtö rautatieas. klo 9.30. Varaa paikkasi puh. 0400 777 347 KAHVITILAISUUS ma 22.9. klo 11 Seurakuntakoti, Oulaistenk. 59. Raahelainen lääkäri Pyry Suonsivu kertoo ikäihmisten hyvinvoinnista ja ravinnosta. Klo 10.30 alk. kahvi 3 € ja arpa 2 €. Lauluryhmä kokoontuu klo 9.30.
KINKY BOOTS -musikaali 26.9. Oulussa, (1 paikka) jäsenet 85 €, muut 95 €. Eräpv. 9.9.!
Elokuva DOWNTON ABBEY: VIIMEINEN NÄYTÖS 9.10., klo 14 Kinokulma, eläkeläisille 6,50 € JUICEN ”Musta aurinko nousee” 16.10. Ylivieskassa, jäsenet 55 €. LIIKUNTARYHMÄT: KÄVELYJALKAPALLO th-oppilaitoksen kentällä ma klo 16 KUNTOSALI jäähallilla ti klo 10 BOCCIA alk. ti 9.9. Satakielisalissa klo 16
Taukokankaan ryhmät (täynnä) - KUNTOSALI 10.9. klo 10 - VESIJUMPPA 17.9. klo 10
ELÄKELIITTO VIHANTI www.vihanti@elakeliitto. fi Syksy saapuu ja kerhot alkavat pyöriä totuttuun tapaan keskiviikkoisin. Aloitamme 10.09 klo12.00 UkkoPekassa. Tervetuloa! Lähtö Seniorimessuille Ouluun lauantaina 13.09. klo.10.00 Salen parkkipaikalta.
HONKARANTAKÄPYLÄ MAA- JA KOTITALOUSNAISET Puheenjohtaja Elviira Kopola 0445065742, Sihteeri Annikki Vinkki 040 0284927
KD OULAISTEN SEUTU www.kd.fi
Oulaisten seudun paikallisosaston pj Timo Lehtisaari p.050 5568021, email: timo.lehtisaari@kajaani.net. Sihteeri Arja-Liisa Salmela p. 040 0401028, email: arja.salmela@kotinet.com
Oulaisten seudun paikallisosasto toimii Oulaisten, Raahen, Haapaveden, Kärsämäen, Pyhännän ja Siikalatvan alueella. Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on kehittämisajatuksia tai jos sinua askarruttaa jokin asia johon voimme vaikuttaa!
Kaupunginvaltuutetut Oulaisissa: Matti Heikkinen 044 5842622
Osmo Hintsala 0400 755300
Sirpa Järvelä 045 870 4834
Jarkko Laulumaa 050 3025552
Kaupunginvaltuutettu Raahessa: Mirva Kuosmanen kuosmi@hotmail. com
www.oulainen.4h.fi Nuorisotoiminta p. 0413136991 oulainen@4h.fi FB Neljähoo Oulainen, IG 4HOulainen 4H KierrätysKulma palvelee arkisin ma-pe klo 11 – 17 osoitteessa Oulaistenkatu 32. Lahjoituksina otamme vastaan ehyet, puhtaat, käyttökelpoiset tavarat, vaatteet, huonekalut jne. KierrätysKulman kassa p. 0440532362. FB 4H Kierrätyskulma, IG kierratyskulma ja tiktok 4hkierratyskulma
OULAISTEN KULTTUURIN TUKI
Pj Ritva Turunen, puh. 0400 461840. Villiperjantai-illan konsertti Kinokulmassa 12.9. klo 22.30 jäsenhintaan. Soittamassa progressiivista rockia soittava tamperelainen Vuolas, jossa kolme oulaistelaislähtöista muusikkoa.
OULAISTEN JA MERIJÄRVEN
SENIORIOPETTAJAT
Pj. Ritva Turunen puh. 0400 461840 Eläköitynyt opettaja, tervetuloa jäseneksi yhdistykseemme! www.osj.fi Aloitetaan syyskausi kahvittelemalla Olotilassa ke 17.9. klo 14.15 alkaen. Omakustanteiset kahvit Cafe Herkutellasta sekä arpajaiset.
OULAISTEN METSÄSTYSSEURA
https://oums.fi
OULAISTEN NUORISOSEURA
https://oulaistenns.wixsite.com/oulaistenns
885
OULAISTEN TARU
https://oulaistentaru.net/ Ruskahölkkä 14.9.2025, klo 12 Honkamajalla. Sarjat ja matkat: T/P5 0,3 km, T/P7 0,5 km, T/P9 1 km, T/ P11 1km, T/P13 2 km, T/P15 5km, M/N 10 km, N40 7 km, M40 10 km, M/N 50 7 km, M/N60 5 km, M/N70 5 km, KUNTOSARJA 5 km ja 10 km, Huom. myös parasarjat! Osallistumismaksut: 15 € (JK 13 €), alle 15 v. 12 €. Osallistumismaksu maksetaan tilille FI86 5313 0140 0476 56. Jälki-ilmoittautumiset kaksinkertaisin maksuin! Ilmoittautuminen ennakkoon 11.9.2025 klo 22.00 mennessä sähköpostiin anneli.rajaniemi@gmail. com tai p. 044-5952366. Kaikki juoksijat osallistuvat polkupyörän arvontaan! Tarkemmat tiedot: www.oulaistentaru.net
Oulaisten osasto oulainen@punainenristi.fi, FB: SPR Oulaisten osasto Kaikki uudet ja jo mukana olevat vapaaehtoiset: Tervetuloa!
OULAISTEN ELÄKELÄISET RY
OULAISTEN ELÄKELÄISET ry
KEVÄTKOKOUS
to 27.2.-25
Kerhon alussa klo 10 Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Puh.johtaja Anneli Rajaniemi p. 044 5952366 Sihteeri Paula Jääskelä p. 044 2533303 Kerho torstaisin tuttuun tapaan ja tuttuun aikaan klo. 10.00 Penttilän talossa. Suosittu ja hyväksi havaittu ohjelma edelleen voimassa.
OULAISTEN HUIMA
Muistutus jäsenmaksun maksamisesta 10€/henkilö, 30€/ perhe ja 50€/kannattajajäsenmaksu. Lisätietoa: oulaistenhuima.fi/jaseneksi/
Puheenjohtaja: Arto Hintsala 050-4653790 Sihteeri: Merja Krapu 044-0402937
OULAISTEN KENNELKERHO Seuraa tiedotusta www.oulaistenkennelkerho.fi ja Facebook.
OULAISTEN KOKOOMUS www.kokoomus.fi Miten sinä kehittäisit Oulaisten vetovoimaa? Ota yhteyttä, Kokoomus kuuntelee. Tommi Oja pj puh 0400 608047 Martti Raudaskoski 0505886565 Pekka Rahkola 0400164273 Tatu Oja 0445000152 Rebekka Kangasharju 045 2669982 Mika Ilomäki 0445782197 Timo Kukkola sihteeri 0442969448
OULAISTEN KOTISEUTUYHDISTYS www.oulaistenkotiseutuyhdistys.net pj. Tuula Aitto-oja, p. 040-5114506 Voit liittyä Oulaisten Kotiseutuyhdistyksen jäseneksi maksamalla 10 €:n jäsenmaksun yhdistyksen tilille FI05 531301 50045061. Näin tuet omalta osaltasi kotiseudun kestävää tulevaisuutta ja menneiden sukupolvien työn arvostusta!
Puheenjohtaja Matti Hautamäki 0500385942, Sihteeri Karoliina Tikkala 0452154422, TaloudenhoitajaAnna-Riina Yli-Hukka 0405834349. Kansantanssiohjaajat: AnnaRiina Yli-Hukka ja Hanna Siltala 0407486926. Soihtulan tilat ovat vuokrattavissa. Tutustu tiloihin kotisivujen kautta tai ota yhteyttä Anna-Riinaan. Seuraa ilmoittelua talon tapahtumista facebookissa ja instassa.
Avoimen päätöksenteon puolesta. Ole meihin yhteydessä asioista, jotka toivoisit otettavan esille päätöksenteossa. https://oulainen.perussuomalaiset.fi Janne Kuoppamäki, Pj 0408615422 janne.kuoppamaki@hotmail.com Sami Oja, Sihteeri 040 508 9734 samzu83@hotmail.com
OULAISTEN RIISTANHOITOYHDISTYS
Ajankohtaiset tiedot kotisivulta oulaisten.rhy.fi. Lisätietoja toiminnanohjaaja Kari Hyytiäiseltä puh. 050 028 1874 tai sähköposti oulainen@rhy.riista.fi
OULAISTEN SEUDUN HENGITYSYHDISTYS RY hengitysyhdistys.fi/oulaistenseutu/ Puheenjohtaja Aila-Marketta Lapiolahti p.040-7269850, Sihteeri ja vp. Tarja Saukko p. 040-7244430, Jäsenasiain hoitaja Sirkka Ollanketo p. 040-8339835, Rahastonhoitaja Merja Takalo p. 050-3685099
Yhteyshenkilöt: Puheenjohtaja Jouko Ollila Puh. 040 088 7310
OULAISTEN TEOLLISUUSTYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 368RY Kotisivut: http://metalli368.yhdistysavain.fi/ pj. Jari Männikkö, siht. Sari Syrjä. Ehdokasasettelukokous 28.9.2025 Ravintola Ruokakeidas, Asemakatu 1, 86300 Oulainen. Käsitellään sääntömääräiset asiat, tervetuloa!
OULAISTEN VASEMMISTO
Puh.joht. Janne Tukala s-posti janne-1983@hotmail.com p. 040-7481249 Varapuh. Oili Kangasniemi s-posti oilibirgitta.kangasniemi@ gmail.com p. 044-9771334 siht/taloudenh.Paula Jääskelä s-posti paulam.jaaskela@gmail. com. p. 044-2533303.
PARTIOLIPPUKUNTA POHJAN ILVES RY Yhteystiedot: - https://pohjanilves.partioscout.fi - Nita 040 750 1128 - pohjanilves@gmail.com
www.petajaskoski.fi
Puheenjohtaja: Arto Ylikulju 0407459257
Sihteeri: Oili Kangasniemi 0449771334
Liity Piipsjärvellä tapahtuu -Whatsapp ryhmään ilmoittautumalla sähköpostiosoitteseen piipsjarviset@ gmail.com
PJL KUULOYHDISTYS RY HAAPAVESI, OULAINEN, MERIJÄRVI Pj Leena 040 764 2306 Siht. Maarit 040 716 0823
Oulaisissa Penttilän talossa, Putilankatu 1 ti 9.9. klo 12 - 13 KUULOLÄHIPALVELU: apua kuulolaitteiden huoltoon ja käyttöön. klo 13 - 14.30 KUULOKERHO: vertaistukea, ohjelmaa ja arvontaa. Saatavilla laitteisiin liittyviä tarvikkeita ja paristoja. Kahvitarjoilu. Kuulokerho srk-kodilla to 18.9. to klo 13 vertaistukea, ohjelmaa, arvontaa ja kahvia/teetä. TERVETULOA !
SYYSKOKOUS ti 22.9. klo 18 alk.
Penttilän talolla, Putilankatu 1. Sitovat ilmoittautumiset pitsatarjoilun vuoksi ma 21.9. mennessä taskilaminna@gmail.com. Jäsenet tervetuloa!
SYYSKOKOUS ke 30.11. klo 18.30 Penttilän talolla, Putilankatu 1. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Aloitellaan ilta kahvitarjoilulla klo 18.00. Sitovat ilmoittautumiset 28.11. mennessä taskilaminna@gmail.com Jäsenet, tervetuloa! KEVÄT- JA
PYHÄJOKISEUDUN
LATU Puheenjohtaja Elina Hankonen p. 040 536 1389 Kesän tapahtumissa seuraa meitä somessa!
VIHANNIN KARJALASEURA RY Puheenjohtaja Aija Haukka puh. 044 5870405, sihteeri Minna Pekkinen, rahastonhoitaja Lauri Utunen puh. 040 84620. Muistathan täyttää Kuntoralli-korttiasi! Tammikuussa hierontalahjakortti- ja tuotearvontaa korttinsa palauttaneiden kesken. Tulossa loka-marraskuussa piirin syystapaaminen ja -kokous Ylivieskassa. Karjala-tuotteita mm. onnittelu- ja suruadresseja saatavana Eila Äijälältä puh. 040 5095742.
VIHANNIN ORTODOKSINEN TIISTAISEURA
Tsasouna Vanha Ouluntie 26 isännöitsijä Ulla Haukka p. 0407461524 su 7.9 klo 10 liturgia ti 30.9 klo 17 vigilia ke 1.10 klo 10 liturgia, jumalanäidin suojelus, praasniekka la 25.10 klo 10 liturgia su 2.11 klo 10 liturgia, karjalanvalistajien juhla su 30.11 klo 10 liturgia, joulunvalmistusjuhla la 13.12 klo 10 liturgia pe 26.12 klo 10 liturgia, 2.joulupäivä Tervetuloa!
VIHANNIN REUMA JA TULES RY
VIHANNIN SOTAVETERAANIEN PERINNEYHDISTYS Rautaromun keräys jatkuu edelleen seppä Otun entisen pajan vieressä on kuormalava. Isommat erät noudetaan. yht. Lauri 040 - 846 2025 Hautakivimerkkien kiinnitys Vihannin hautausmaalla. Veteraanilotta- ja pikkulotta merkit ovat ilmaisia. Kiinnityksen hoitaa Pentti Parkkila p. 044 - 582 5409
IMA W
WANHA WOIMA www.wanhawoima.fi
POHJOIS-POHJANMAAN hyvinvointialue on päivittämässä 2.5.2022 aluevaltuuston hyväksymää strategiaa. Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan tehtävänä on tehdä esitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategisiksi tavoitteiksi ja toimenpiteiksi osana hyvinvointialueen strategiaa. Tavoite ohjaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisuunnitelman valmistelua.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä keskiössä ovat yksilöiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä toimeentulon turvaaminen sekä väestön terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen sekä elinolojen parantaminen. Näihin pyritään johtamista ja päätöksentekoa, toimintaa ja toimintamalleja sekä viestintää kehittämällä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tehdään erilaisilla foorumeilla, kuten verkostoissa, työryhmissä ja asiakastyössä. Yhteistyön rakenteita kehitetään muun muassa palautteiden pohjalta. Lautakunta kävi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteen sisällöstä perusteellista keskustelua. Keskustelun pohjalta kokouksen esittelijä, yhteistyöjohtaja Marjo Riitta Tervonen teki muutetun päätösesityksen, jonka mukaisesti hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta esittää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiseksi tavoitteeksi seuraavaa:
”Asukkaiden hyvinvointi ja mahdollisuudet edistää omaa ja läheistensä hyvinvointia lisääntyvät ennaltaehkäisevää yhteistyötä ja perustason palveluja vahvistamalla”.
Strategian työstäminen jatkuu tulevaisuuslautakunnassa, aluehallituksessa sekä aluevaltuustossa. Aluevaltuusto päättää strategian hyväksymisestä marraskuussa.
SeutuMajakan uutiset löydät myös netistä!
Sihteeri Kirsti Avela Puh. 050 4609
ANHA
RIVIT
Tmi Romu-Heikin kirppis avoinna perjantaisin klo 9-17 ja lauantaisin klo 9-14. Takojankatu 22 Oulainen puh. 0400-580611
Oikaisu
VIIME viikon lehdessä 3.9. olleessa jousiampuja Antti Vikströmin haastattelussa oli virhe. Jutussa mainittu jousiampuja Antti Tekoniemi kilpaili 2024 Pariisin olympialaisissa ja sai oman tavoitteensa urallaan täytettyä. Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Tekoniemi ei olisi päässyt mukaan olympialaisiin.
Pataselle ja Koivukankaalle edustustehtävät
SeutuMajakka Oulainen
KAUPUNGINHALLITUS
päätti valita veteraanisukupolven perinnetoimikuntaan Johanna Patasen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Kaupunginhallitus päätti valita edustajaksi kulttuurituottaja Anna Koivukankaan alueteatterineuvottelukuntaan valtuustokaudelle 2025–2029.
Oulaisissa pelattiin naisjalkapalloa 15 vuoden jälkeen
Matti Kuoppala Oulainen
KÄSI ylös ne, jotka tiesivät, että Oulaisissa pelattiin kuluvana kesänä naisten edustusjalkapalloa. Seikka saattoi mennä aika monelta ohi. Eikä ihme, sillä edellisen kerran naiset ovat pelanneet kilpatasolla jalkapalloa 15 vuotta sitten.
”Meillä oli ensin Oulaisten Pallo-Ladyt harrasteporukka, joka osallistui hupimielellä muutamiin turnauksiin. Viime syksynä sitten minä päätin, että kyllä
meidän pitää päästä ihan sarjaan pelaamaan. Kootaan porukka ja aletaan pelata jalkapalloa ihan oikeasti. Talvi treenailtiin ilman valmentajaa, kunnes keväällä saimme Mika Tohun meitä valmentamaan”, iloitsee Oulaisten Huiman naisjoukkueen joukkueenjohtaja
Sanna Palosaari
Huima osallistui 8v8-sarjan C-lohkoon, jossa muut joukkueen olivat KP-87, KoPa, Ysikaks Nivala, LoVe, VetU ja IFS. Lohkon voitto meni Kokkolaan kivenkovalle KP-87:lle ja Huiman si-
joitus oli lopulta hienosti neljäs. Tuloksena oli viisi voittoa, kaksi tasapeliä ja viisi tappiota. Joukkueenjohtaja Sanna Palosaaren mukaan Huiman esitys oli lähtökohtiin nähden oikein hyvä.
”Se oli meidän ensimmäinen kautemme ja mukana oli pelaajia, jotka eivät ole jalkapalloa ennen pelanneet. Toki meillä oli muutamia veteraanipelaajiakin vahvistuksena”.
Innostus naisjalkapalloa kohtaan on Oulaisissa kova. Sanna Palosaari kertoo, että
aika monessa pelissä joukkueeseen olisi ollut tarjolla pelaajia enemmän kuin siihen sai niitä ottaa. Tällä hetkellä joukkueessa on maalivahdin paikka auki, joten kaikki asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Sanna Palosaareen. Muutenkin joukkue ottaa mielellään uusia pelaajia mukaan toimintaan.
Sanna Palosaarikin on vetänyt säärisuojat ja nappulakengät jalkaan tämän kesän sarjapeleissä, vaikka häneltäkään ei varsinaista jalkapallotaustaa ennestään
löydy. Pelipaikka on vaihdellut kesän mittaan hyökkäyksen eri osastoilla.
”Jalkapallon myötä on tapahtunut tosi paljon kaikkea hyvää. Olen tykännyt lajista paljon”, hehkuttaa Sanna Palosaari.
Oulaisten Huiman naisten sarjakausi on nyt ohi ja tulevasta kaudesta joukkue aikoo puhua muutaman viikon päästä päättäjäistilaisuudessa. Ainakin joukkueenjohtaja Sanna Palosaari uskoo, että Huiman naisjalkapallojoukkue nousee pystyyn myös ensi kesäksi.
Onko päihteet sinun tai läheisesi ongelma AA-ryhmä kokoontuu Ylivieskassa seuraavasti Ylivieska, Katajistontie 10, Mielikkitalo Tiistai ja perjantai klo 19:00
Alueella myös muita ryhmiä Lisätietoa: www.aa.fi
Auttava puhelin: 0413196687
Sähköposti: aa.ylivieska@gmail.com
Tässä Oulaisten Huiman naisjoukkue sekä valmentaja Mika Tohu.
Aamupala tuli nuorille tarpeeseen
Koulunuorisotyöntekijä Jani Oja tarjoamassa nuorille aamupalaa
Matti Kuoppala
Oulainen
OULAISTEN yläkoulun oppilaskunnan tiloista kuului varttia vaille yhdeksän iloinen puheensorina, kun siellä järjestettiin ensimmäisen kerran aamupalakokeilu. Tarjolla oli leipää, hedelmiä, jogurttia sekä mehua. Paikalle saapui reilut 60 yläkouluikäistä nuorta.
”Kyllä näytti heti, että aamupala ihan tarpeeseen meni. Varmasti jatkossa porukkaa on enemmänkin, kun nuoremmatkin uskaltautuvat mukaan”, uskoo
koulunuorisotyöntekijä Jani Oja
Aamupalakokeilun mahdollisti WPD Oulaisten tuulivoimapuisto Oy, joka tarjosi kaupungille yhteensä 1500 euroa hyvään tarkoitukseen käytettäväksi. Hetken mietinnän jälkeen kohteeksi valikoitui nuorten aamupalan syönti, joka on monen kohdalla varsin huonolla tolalla.
”Kouluterveyskyselyssä ilmeni, että monet nuoret eivät syö lainkaan aamupalaa”, kertoo Jani Oja. Kun aamupala jää syömättä, näkyy tämä väistämättä nuoren jaksamisessa
aamun ensimmäisten oppituntien aikana.
”Aamupalan syömättä jättämisestä aiheutuu varmasti nuorelle väsymystä ja ärtymystä”, tietää Jani Oja.
Nopea kysely maanantaina aamupalalle osallistuneiden nuorten keskuudessa kertoi, että tarvetta tällaiselle toiminnalle on Oulaisten yläkoululla jatkossakin.
Jani Ojan mukaan tuulivoimayhtiöltä saatu lahjoitus riittää syyslukukauden ajalle.
JANI Ojan lisäksi aamupalaa oli tarjoamassa henkilöitä
oppilaskunnasta ja nuopparilta. Pientä säätöä aiheutti leipien voitelupisteelle syntynyt jono, mutta Ojan mukaan tämä tullaan korjaamaan ensi kertaan mennessä. Hänen mukaansa oppilaat käyttäytyivät aamupalalla esimerkillisesti.
”Ainahan nämä osaavat käyttäytyä hyvin. Paikkoja ei roskattu yhtään. Yksi kertakäyttölusikka löytyi tilaisuuden jälkeen lattialta”, kiittelee Jani Oja.
Oulaisten yläkoulun aamupalakokeilua on tarkoitus jatkaa maanantaisin kello 8.45.
Oulaisten Teollisuustyöväen ammattiosasto 368ry
EHDOKASASETTELUKOKOUS
28.9.2025 klo 15.00 Ravintola Ruokakeidas
Asemakatu 1 86300 Oulainen. Käsitellään sääntömääräiset asiat, tervetuloa!
Lehti luettavissa netistä jo tiistai-iltana seutumajakka.fi
Lue näköislehti
Seutu Majakka
SeutuMajakka Oulainen
VALTUUTETTU Juha Hakasalo jätti keskustan valtuustoryhmän puolesta kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen sivukylien jääkiekkokaukaloiden jäädyttämisestä. Keskustan valtuustoryhmä esittää, että hyvinvointilautakunta selvittää sivukylien kaukaloiden jäädyttämisestä aiheutuvat kustannukset, ja sisällyttää jäädytyksen ja jään ylläpidon Piipsjärven, Matkanivan, Lehtopään, Petäjäskosken ja Jauhinkankaan luistelukaukaloissa talvikaudella 2025-2026 solmittaessa sopimusta vastaavan toimijan kanssa keskustassa sijaitsevien kenttien jäädyt-
tämisestä, sekä tekee esityksen kaukaloiden jäädyttämisestä myös tulevan vuoden talousarvioon. Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen hyvinvointipalveluiden valmisteltavaksi.
Lehden julkaisija: Pohjanmaan Viitosmedia Oy, Oulainen
Uutismedian Liiton jäsen
Ilmoitusvaraukset maanantaina klo 16.00 mennessä
Aineistoaikataulu:
Valmis aineisto tiistaina klo 10.00 mennessä.
Ilmoitusainestot: aineisto@seutumajakka.fi
ke 16-20, to 10-14, pe 12-18 & la 10-14 tai sopimuksen mukaan
Päätoimittaja: Matti Kuoppala 0440 470 125 toimitus@seutumajakka.fi
Sivuvalmistus: Aleksi Olli 0440 470 127 aineisto@seutumajakka.fi
Järjestöpalsta: jarjestopalsta@seutumajakka.fi
Yhtiön johto / hallinto: hallinto@seutumajakka.fi Internet ja näköislehti: www.seutumajakka.fi
Sivumitat:
Oulaisten yläkoululla. Kuva: Aleksi Olli
OJAN RAUDASTA!
KELLOKANERVA ERICA GRACILIS
11CM RUUKKU
Kellokanerva sopii hyvin myöhäissyksyn istutuksiin parvekkeille ja terasseille amppeleihin tai ruukkuihin sekä pihalle maahan istutettuna.
LÄMPÖKOMPOSTORI
AEROBIN 200L MUSTA
Aerobin 200L on lämpökompostori, joka on tarkoitettu ympärivuotiseen kotitalous- ja puutarhajätteiden kompostointiin. Lämpömittari ja kaksi tyhjennysluukkua. Takuu 2 vuotta.
RaUta OUlUn
HALKAISUKIRVES
FISKARS SOLID A19
Keskikokoisten, 20-30 cm paksujen pöllien halkaisuun.
buPizza-ffet
KUORIKATE
KEKKILÄ 50 L
Kuorikate on murskattua ja seulottua männynkuorta.
Todellinen suurvalta ei huuda. Se ei kaivaudu poteroon vaan kurottaa kohti ratkaisuja. Se kysyy, kuuntelee ja kunnioittaa rakentavaa keskustelua.
Pidetään Suomi yhtenä sananvapauden suurvalloista.