Keikka 4/2009

Page 6

Seuressa tapahtuu

Keikan kiertokulku Seuressa TEKSTI TANJA KOIVURANTA KUVAT PAULIINA PAIJOLA

Seure saa päivittäin satoja yhteydenottoja tilaaja-asiakkailtaan kun he tilaavat lyhytaikaisia sijaisia työkohteisiinsa. Asiakkaiden tarpeet vaihtelevat suuresti ja vaikuttavat keskeisesti siihen millaisia keikkoja milloinkin on tarjolla. Tarjolla olevat keikat perustuvat aina tehtyyn tilaukseen. Seuren henkilöstökonsulttien käsittelyssä työt ja tekijät kohtaavat, välillä minuuttiaikataulussa. Palapelinomaisesta keikantäytöstä vain osa näyttäytyy ulkopuoliselle. Seuraavassa vastauksia muutamiin usein esitettyihin kysymyksiin. Kun keikka tulee Seureen mitä sitten tapahtuu? Tilaukset tulevat Seureen

joko ekstranet -palvelu Keikkanetin kautta tai siten, että tilaaja soittaa konsultille, joka kirjaa keikan tilausjärjestelmään. Järjestelmästä suurin osa keikoista siirtyy näkyviin myös Keikkanettiin. Seuren konsultit käyttävät työkalunaan tilausjärjestelmää, jossa on keikoista erilainen näkymä kuin Keikkanetissä. Mitkä keikat näkyvät Keikkanetissä?

Paljon ihmetystä on herättänyt kysymys, että miksi jotkut keikat näkyvät Keikkanetissä, jos ne eivät ole avoimia keikkoja tai miksi kaikki keikat eivät näy Keikkanetissä lainkaan? Keikkanetissä ei näy kaikkia Seuren keikkoja ja tähän syinä ovat mm. se, että tilaaja on tehnyt toiveita keikkalaisista ja nämä toiveet käydään ensin läpi. Keikkanetissä saattaa aikaajoin näkyä ”virheellisesti” keikkoja, joissa on tilaajan toiveita, koska ne odottavat vielä käsittelyä. Keikka saattaa näkyä Keikkanetissä myös, jos keikan täyttö on kesken tai voi olla, että keikka on juuri mennyt jollekin keikkalaiselle ja tilanne ei vielä ole päivittynyt. Miten usein Keikkanetti sitten päivittyy? Keikkanetti päivittyy useita kertoja

tunnissa eli uusia keikkoja saattaa tulla useita pitkin päivää. Kehitystyö jatkuu myös koko ajan ja Keikkanettiä kehitetään vieläkin ajantasaisemmaksi, jotta

6

päivittyminen ei aiheuttaisi epäselviä tilanteita. Mitä tarkoittaa tilaajan toiveet keikassa? Seuren henkilöstökonsultit alkavat

täyttää keikkaa niin, että ensin käydään läpi tilaajan toiveet. Kun tilaaja tekee tilauksen sijaisesta, saattaa hänellä olla jo tietty henkilö mielessä. Henkilö on voinut jäädä tilaajan mieleen keikkaillessaan usein samassa kohteessa tai on tehnyt kohteeseen vaan yhden keikan, mutta se on sujunut niin hyvin, että tilaaja muistaa keikkalaisen siitä syystä. Myös omalla persoonallaan voi jäädä mieleen esim. reippaan asenteen ansiosta. Tämä ei tarkoita sitä, että ainoastaan vanhat tutut keikkalaiset saavat keikkoja, vaan uusillekin annetaan mahdollisuuksia päästä tekemään hyvä vaikutus tilaajaan. Mitä omia tietoja kannattaa Seureen päivittää? Keikkatoiveet, ilmoittautu-

miset ”äkkilähtöihin” ja käytettävyystiedot ovat tärkeitä pitää ajan tasalla. Tilaajan toiveiden läpikäynnin jälkeen katsotaan keikkaan tulleet keikkatoiveet, joita saattaa samaan keikkaan olla vaikka parikymmentä. Keikkatoiveen jättäneet käydään läpi järjestyksessä ja mikäli toiveen esittäjä on pätevä kyseiselle keikalle, sovitaan keikasta hänen kanssaan. Toisinaan ei keikkaan ole yhtään keikkatoiveita, joten siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Yksiköiden henkilö-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Keikka 4/2009 by Seure Henkilöstöpalvelut Oy - Issuu