Kuopion Setlementti Puijolan Vuosikertomus 2019

Page 19

19

Kokeilimme uudenlaista vaikuttamista, kun kutsuimme eduskuntavaalien alla Puijolaan kuopiolaisia ja siilinjärveläisiä kuntapäättäjiä sekä eduskuntavaaliehdokkaita. Tarjosimme heille tietoiskun Puijolan maahanmuutto- ja kotoutumistyöstä. Kutsuimme jokaisesta puolueesta kaksi henkilöä – ja kaikki puolueet osallistuivat kahden henkilön voimin. Osa olisi halunnut tulla mukaan isommallakin ryhmällä. Työmme siis kiinnostaa myös päättäjiä, ja tilaisuutemme oli molemmin puolin antoisa. Uutta viestintää oli myös, kun järjestimme ensimmäisen kerran ”Mahdollisuuksien Puijola” -tapahtuman Kuopion Kulttuuriareena 44:n tiloissa. Esittelimme toimintaamme avoimessa tapahtumassa, joka houkutti perjantai-iltana paikalle 50 kävijää. Puijolan viestinnässä työskentelee päätoimisesti Katja Hedberg.

”Käyn aina mielelläni keikalla Puijolassa” Vuoden kohokohta: Harvinaisuudessaan yksi kohokohta oli Puijolan hallituksen jäsenen Piia Puurusen väitöstilaisuus ItäSuomen yliopistossa. Puurunen nosti väitöstyössään näkyviin sosiaalityön

jättiläisen ja voimanaisen Jane Addamssin, joka juurrutti setlementtityön 1800-luvun lopussa Yhdysvaltoihin. Puurusen väitös muistuttaa, että olemme merkittävä osa kansainvälistä setlementtityön ketjua mutta myös osa historiaa, jota synnytämme työssämme joka päivä. Puurusen väitöksestä tehty Facebook-postaus saavutti myöhään lauantai-iltana nopeasti yli 100 tykkääjää ja neljä jakoa. Vuoden uusi juttu: Loimme Puijolalle LinkedIn-profiilin, johon teimme 45 postausta. Teimme myös pari Puijolavideota, jotka julkaisimme Youtubessa ja Facebookissa. Kaksi on pieni luku, mutta hyvä alku. Sitä kohtaamista en unohda: Puijolan Mahku vei heinäkuussa asiakkaitaan piknikille Kallaveden rantaan. Retkelle tuli Frank-Mikael Niskanen Kuopion vankilan vapauttamisyksiköstä. ”20 vuotta elämäni on

ollut yhtä päihteiden käyttöä. Kaikki kaverit ympäriltä ovat kuolleet. Olo on ollut maanpäällistä helvettiä. Mahkun työntekijät ottivat meidät vangit hienosti vastaan. Tuli hyvä, turvallinen olo. Juuri tällaista sitä kaipaa – kiintoisaa aktiviteettia täysjärkisten ihmisten seurassa.”

Toimittaja Laura Ruuskanen omisti kaupunkilehti Viikkosavossa kolumnipalstansa kokonaan Puijolan hienolle työlle.

Paras palaute: Toimittaja Lauran Ruuskasen kolumni kaupunkilehti Viikkosavossa: ”Käyn aina mielelläni keikalla, kun juttu koskee Setlementti Puijolan toimintoja. Puijolan yksiköt tekevät mittaamattoman arvokasta työtä. Heidän työnsä on ihmisten kohtaamista ruohonjuuritasolla riippumatta esimerkiksi ihonväristä, sukupuolesta tai kulttuurista ja siltojen rakentamista eri ryhmien välille. Puijolassa etsitään jatkuvasti uusia tapoja tehdä työtä niillä alueilla, joilla muut tahot eivät vielä juuri toimi.”


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.