
3 minute read
Punaisen värin monet muodot
Jokaiselle holstein-kasvattajalle syntyy joskus punavalkea vasikka mustavalkealle lehmälle. Pikainen tarkastelu osoittaa, että sonnikin oli musta. Välillä on syntynyt jopa kaksosia, joista toinen on punainen ja toinen musta. Mistä on kyse?
Yleisin ja loogisin selitys on yksinkertainen: Vasikka on perinyt resessiivisesti eli väistyvästi periytyvän punavärigeenin ”e” sekä isältään että emältään. Tämän geenin kantajat merkitään sonnilistoilla koodilla RC tai RDC, eli Red Carrier. Koska musta väri dominoi punaista, ei punainen väri pääse ilmiasuun, jos punaisen vastingeeninä sattuu olemaan musta geeni. Normaalin todennäköisyysjakauman mukaan kahden kantajan parituksissa on 25 prosentin mahdollisuus, että jälkeläinen perii punavärigeenin sekä isältään että emältään, ja on väriltään punainen tai punavalkoinen (valkoinen väri periytyy erikseen, ja sitä voi olla enemmän tai vähemmän).
Advertisement
Vastaavasti on 50 prosentin mahdollisuus, että vasikka perii punavärigeenin vain toiselta vanhemmaltaan, jolloin se on musta, mutta kantaa punaista väriä perimässään. 25 prosenttia vasikoista perii mustan värin sekä isältään että emältään, eikä koskaan voi jättää punaista jälkeläistä.
tummuvat vanhemmiten lähes täysin mustiksi. Tyypillisesti värisävy vaihtuu jonkin verran vuodenaikojen mukaan, ja korvien sisäpinta sekä joskus selkäruodon seutu jäävät punertaviksi. Väri tulee näkyviin ilmiasussa vain, jos sen vastingeeninä on punainen ”e” tai wild color ”E+”. Mikäli vastingeeninä on musta ED, musta väri peittää dominoivana black/redin alleelin ja eläin on väriltään musta, mutta kantaa black/red geeniä perimässään. Tunnetuimpia Suomessakin käytettyjä EBRgeenin kantajia olivat Baxter ja Lancelot. Semexin sonneista mm. Ste Odile Pure ja Domicole Chelios olivat black/red-geenin kantajia.
Zircon P on punainen holstein, jonka väri johtuu dominoivasta variant red-geenistä. Zircon P kantaa perimässään myös tavallista mustaa väriä aiheuttavaa geeniä ED, joten sille voi syntyä mustia vasikoita myös paritettuna punaisen holstein-lehmän kanssa.
Punaista väriä voi kuitenkin syntyä muutakin kautta kuin yleisimmin tunnetun resessiivisen alleelin ”e” ansiosta. Yksi mustan alleelin muunnos on Telstar-geeni, josta käytetään yleisimmin nimitystä black/red. Geenikartoissa sitä merkitään koodilla EBR. Nämä vasikat syntyvät punaisina, mutta
Väripalettia hämmentää myös mustan alleelin muoto E+, jota kutsutaan termillä ”wild color”. Nämä eläimet ovat geneettisesti mustia, aivan kuten perinteinen alleeli ED ja aiemmin mainittu muunnos EBR, mutta musta väri on haalistunut niin, että se muistuttaa lähinnä tummanruskeaa tai jopa punaruskeaa, ja sävy saattaa vaihdella vuodenaikojen mukaan. Onpa joskus nähty wild color-mustia RCeläimiä, joiden väri on mitä suurimmassa määrin ihan perusnormaalin näköinen red holstein -punainen. Geenitesti on kuitenkin osoittanut, että vasikka on perinyt toiselta vanhemmaltaan wild color E+ -alleelin. Nämä tarkat värimuunnokset selviävät vain, jos Elevate-testiä otettaessa tilataan myös punavärigeenin testaus.
Vuonna 2011 tutkijat kartoittivat täysin erillisen, dominoivan punavärigeenin ”variant red” joka on lähtöisin vuonna 1980 syntynees- tä lehmästä Surinam Sheik Rosabel Red. Tämäkin väri on yhden geeniparin aiheuttama ominaisuus, ja periytyy saman kaavan mukaan kuin esimerkiksi nupous, eli jos lehmä perii sen jommalta kummalta vanhemmaltaan, siitä tulee punainen. Variant red dominoi myös mustaa väriä, jolloin musta jää perimään väistyvänä eli piilevänä ominaisuutena. Jos variant red -lehmä on homotsygootti punaisen alleelin suhteen, kaikki sen vasikat ovat aina punaisia, mutta jos se on heterotsygootti eli kantaa vain yhtä variant red -alleelia, puolet sen vasikoista on ovat punaisia ja puolet mustia. Perinteinen red factor eli punavärigeeni periytyy täysin itsenäisesti omana ominaisuutenaan, eikä vaikuta mitenkään variant redin periytymiseen. Lehmällä voi siis olla perimässään vaikka molemmat punaiset geenit, koska ne sijaitsevat aivan eri paikoissa kromosomistoa. Tilanteen tekee hämmentäväksi se, että variant red -lehmä voi tehdä perinteisen punaisen holsteinin kanssa mustan vasikan, jos vasikka sattuu perimään mustan geenin heterotsygootilta variant red-emältään. Kahden punaisen holsteinin jälkeläisestä voi siis yllättäen tulla musta!
Tämän vasikan geeniperimä on E+e, eli se on perinyt toiselta vanhemmaltaan mustan alleelin ”wild color”- muodon ja toiselta perinteisen punavärigeenin. Tuloksena on ilmiasultaan hyvin ”punainen” vasikka, vaikka vain toinen vanhemmista kantoi punavärigeeniä perimässään.
Semex Finlandin listalle otettiin huhtikuussa ensimmäistä kertaa punaisen variant red-geenin kantaja Vogue Zircon P. Zircon on siis itse väriltään ”variant red” -punainen, mutta kantaa perimässään piilevää mustaa geeniä, jonka se periyttää 50 prosentille jälkeläisistään. Zirconin vasikat voivat siis olla mustia myös paritettuna perinteiseen punaiseen holsteiniin. ¬

Sari Alhainen
Perinteisen punavärigeenin vaihtoehdot ja väistyvyysjärjestys:
Ed =musta, peittää kaikki muut värit alleen (variant rediä lukuuun ottamatta), jos vasikka perii sen jommalta kummalta tai molemmilta vanhemmiltaan.
EBR =Black/red väri, peittää wild colorin ja punaisen värin
E+ =wild color väri, peittää punaisen värin e =perinteinen resessiivinen eli väistyvä punainen R&W.
Näkyy ilmiasussa vain, jos vasikka perii tämän alleelin sekä isältään että emältään.
Esimerkkivaihtoehtoja perinteisen punavärigeenin perimästä (toinen geeni tulee isältä ja toinen emältä):
EDED =musta, B&W
EDEBR =musta, mutta kantaa black/rediä perimässään, BRC
EBRE+ =black/red, syntyy punaisena, mutta tummuu mustaksi, BRC
EBRe =black/red, syntyy punaisena, mutta muuttuu mustaksi, BRC, kantaa punavärigeeniä, RDC
EDe = musta, mutta kantaa punaista väriä perimässään, RDC
E+e =epämääräinen ruskea ”wild color”, kantaa punavärigeeniä perimässään, RDC ee = perinteinen resessiivinen punainen
Useimmiten puhutaan vain dominoivasta mustasta ja väistyvästä punaisesta, eikä eri mustan sävyjä eritellä.
Variant Redin vaihtoehdot
D = Dominoiva Variant Red, joka peittää muut värit alleen, jos eläin saa sen perimäänsä jommalta kummalta tai molemmilta vanhemmiltaan.
d = Variant Redin vastingeeni, jonka kantaja saa värinsä sen mukaan, mitä muita värigeenejä se on perinyt.
DD=homotsygootti Variant Red, ilmiasu punainen R&W
Dd=heterotsygootti Variant Red, ilmiasu punainen R&W dd = ei kanna Variant Rediä, jolloin ilmiasun määrittää perinteisen punavärigeenin alleelit E,E+,EBR ja e.
CDN- tietokannassa variant red merkitään koodilla VRC, jolloin selvyyden vuoksi heterotsygooteilla eläimillä ilmoitetaan myös, että se kantaa perimässään mustaa väriä ja on siis BKC.