
3 minute read
MAIKAU OY – Parkkarin tilalla katsotaan tulevaisuuteen yrittäjähenkisellä asenteella – Sari Alhainen ..................... 2
kaako lehmä liharyhmässä vai halutaanko siitä omanrotuinen vasikka.
Sopimustuotantoon siirtymisen vuoksi jatkossa huomiota kiinnitetään etenkin pitoisuuksiin. Tällä hetkellä tilan EKM-keskituotos on 11 451 kiloa, rasva 4,23 ja valkuainen 3,53. Viime vuonna tilan ensikoiden EKM-keskituotos oli 11 258 kiloa. Isäntäparin mukaan on suotavaakin, että ensikot näyttävät vähän ”kakaroilta”. Vuosien varrella ne saavat massaa ja runkoa, ja Maijan sanoin ”alkavat näyttää lehmältä”. Markon mukaan hiehoruokintaan pitää kiinnittää huomiota. On tärkeää, etteivät hiehot pääse lihomaan, mutta silti kasvavat ja kehittävät laajat rungot. Keskitalossa onkin onnistuttu hiehoruokinnan kanssa. Tämä näkyy ensikoiTilalla on mieluisia lehmäperheitä rotuun katsomatta, joista yksi on esimerkiksi Pipsan suku. Se on lähtöisin Maijan äidin kotitilalta Loimaalta Kojonkulman Kolkkalasta. Tähän sukuun kuuluu myös Keskitalon Mimmi (Bet On Me), jonka viimeisin 305 päivän tuotos on upeat 13 486 kiloa. den upeina utarekudoksina, joka ensimmäisestä kaudesta lähtien vaikuttaa positiivisesti niin lehmän tuotokseen, lypsettävyyteen kuin utareterveyteenkin.
Advertisement
Syyskuussa Keskitalossa luokitettiin kanadalaisella luokitusjärjestelmällä ensimmäistä kertaa myös holsteineja Heikki Vanhatalon kierroksella. Luokitettavia lehmiä oli yhteensä 16, ja luokitustulosten keskiarvo oli GP83! Maija kertoi yllättyneensä tuloksista iloisesti ja on sitä mieltä, että luokituksesta voisi tulla vakituinen työkalu karjan eläinaineksen kehittämiseen. ”Omille lehmille helposti sokeutuu, ja onkin hyvä, että osaavia ulkopuolisiakin käy niitä välillä katsomassa. Luokitustuloksista kävi hyvin myös ilmi se, mihin rakenteen osa-alueisiin kannattaa tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Luokituksesta jalostustyöhön saatavat tiedot näkyvät pitkällä aikavälillä myös taloudellisena hyötynä”, Maija kertoo.
Tasapainoinen rakenne ei kuitenkaan ole tullut itsestään. Sankarit lähtivät 2000-luvun alussa sukupolvenvaihdoksen jälkeen kasKeskitalon Malibu (Impression) luokitettiin kolme kertaa
poikineena VG88. vattamaan lehmämäärää tilan 19 lypsävästä. Eläinmäärää kasvatettaessa kävi myös hyvää tuuria, kun lähiseudulta saatiin ostettua hyvärakenteinen, lopettava karja. Tästä Vuorelan karjasta ostetuista eläimistä Tessa, Tähtikki ja Ulappa lypsivät Keskitalossa itsensä satatonnareiksi. Maidon lisäksi rakenne on ollut kunnossa, ja näistä kaikista onkin Keskitalossa isot tytärryhmät jo useammassa polvessa. Pitoisuuksia monessa polvessa Yksi mieluisista suvuista on Elyseen lehmäperhe. Tarina juontaa juurensa vuoteen 2009, kun silloisesta terveyssonnista Rietben Chargesta syntyi vasikka K. Elysee, joka luonteensa ansiosta valittiin tuolloin Junior Handler -vasikaksi. Vaikka Elly ei ollut hiehona lypsytyyppisin, oli sillä kuitenkin palaset kohdillaan: hyväasentoiset jalat, leveä rinta ja optimaalinen lantio. Ensimmäisellä kerralla Elysee poiki sonnivasikan. Sen jälkeen siitä saatiin on-
neksi neljä lehmävasikkaa K.

Libertinen tytär Keskitalon Obsession (High Octane) luokitettiin kaksi kertaa poikineena VG86.
Jaffa, K. Libertine, K. Malibu ja K. Novelle, jotka kaikki lypsävät karjassa tällä hetkellä. Valitettavasti Elysee itse jouduttiin poistamaan kuudennen poikimisen jälkeen tapaturman vuoksi. Elysee oli aina todella terve lehmä ja mieluinen lypsettävä.
Elyseen sukuun kuuluu monta hienoa lehmää. Tyypillistä tälle suvulle on se, että ne vain paranevat vanhetessaan, niin kuin kantaemänsäkin. Hiehona ne eivät juuri erotu porukasta, mutta vuosi vuodelta ne kehittyvät ja myös lypsävät tasaisesti. Utarekudos on kaikilla erinomainen, samoin lypsettävyys ja pitoisuudet. Jaffan elinikäistuotos on nyt 66 268 kiloa ja paras 305 päivän EKM-tuotos on 14 826 kg pitoisuuksin 4,32 ja 3,58. Jaffasta ei ole vielä saatu tyttäriä, mutta se on nyt tiine Impressionista. Hyvin ovat lypsäneet myös Malibu (11 432 - 4,00 - 3,46) ja Novelle (13 485 - 4,63 - 3,86), joista Malibu sai luokituskierroksella myös koko karjan parhaat pisteet VG88!
Libertine puolestaan lypsää nyt viidettä kauttaan ja elinikäistuotosta on jo kasassa karvan verran alle 50 000 kiloa (rasva 4,99 % ja valkuainen 3,81 %), parhaan 305 pv tuotoksen ollessa 12 421 kiloa, rasva 5,33 % ja valkuainen 3,96 %! Hyväluonteinen Libbe on itsekin melkoinen periyttäjä, sillä sen tyttäret Keskitalon Libertine (Brawler) luokitettiin VG85 vain viikko viidennestä poikimisesta saaden utarekudoksesta täydet 9 pistettä!


K. Obsession (HighOctane) ja K. PinaColada (Bytes) luokitettiin upein tuloksin VG86 ja GP81. Nyt Libertine on tiine Appsista.
Allekirjoittanut ei voi muuta kuin kiittää Keskitalon tilan väkeä jalostuskärpäsen puremasta ja mahdollisuudesta osallistua tiiviisti näin upean karjan jalostukseen ja hoitoon! Maiju Pajula
TILAA OMA TYPPISÄILIÖ, NIIN SAAT AINA HALUAMAASI SIEMENTÄ!
Spectrum 20 Signature -tilasäiliö 450 eur + alv.
Sisältää säiliön jäähdytyksen ja typpitäytön, kanisterit, hissit ja kannut, pihdit ja pinsetit sekä keltaisen typpivaroituskyltin ja säiliön kotiinkuljetuksen.
Uudet asiakkaat saavat ensimmäisestä siementilauksestaan 5% alennuksen, kun se toimitetaan uuden typpisäiliön kanssa.
www.semex.fi
