Tutkimustietoa

Koonnut: Satu Nieminen

Vain muutamien alaselkäkivun hoitomuotojen tehosta on näyttöä

TUOREESSA laajassa systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä tutkitaan erilaisten käytössä olevien ei-kirurgisten hoitojen tehoa ja vaikutusta epäspesifiin alaselkäkipuun. Epäspesifi alaselkäkipu tuntuu alaselän ja lantion alueella ja siihen voi liittyä myös alaraajaan säteilevää kipua. Tutkimuksessa ei selvitetty selkäkipua, jonka taustalla oli spesifi sairaus tai hermon toiminnan häiriö. Tutkimukseen valikoitui analysoitavaksi 301 aiemmin julkaistua satunnaistettua ja lumekontrolloitua tutkimusta, joissa on selvitetty yhteensä 56 erilaisen hoidon tai hoitoyhdistelmän tehoa verrattuna lumehoitoon.

Tutkimuksessa käsitellään erikseen alle kolme kuukautta kestäneen ja yli kolme kuukautta kestäneen epäspesifin alaselkäkivun hoitoa, koska niiden hoito eroaa toisistaan. Äkillisessä ja alle kolme kuukautta kestäneessä alaselkäkivussa vaikutusta kipuun havaittiin olevan tulehduskipulääkkeillä. Pitkäaikaiseen (yli 3 kuukautta kestäneen) alaselkäkipuun havaittiin lievitystä tarjoavan liikunnan, selkärangan manipulaatiohoidon ja selän teippauksen.

Jotkut hoitomuodot eivät osoittautuneet toimiviksi, kuten glukokortikoidipistokset akuutissa kivussa. Myöskään liikunta ei ollut vaikuttava hoitomuoto akuutin kivun vaiheessa. Pitkäaikaisessa kivussa antibiootit todettiin tehottomiksi. Suurimman osan hoitomuotojen kohdalla näyttö oli riittämätön. Tämä johtui heikkolaatuisista tutkimusasetelmista tai tutkimus- ja kontrolliryhmien pienuudesta.

Tutkimuksessa vain muutamien hoitomuotojen tehosta löytyi näyttöä, näissäkin näytön taso oli kohtalaista ja arvioitu vaikutus pientä. Kliinisessä työssä selkäkivun hoitovalintojen tulisi perustua näyttöön, ja epävarmojen tai tehottomien hoitomuotojen käytöstä tulisi luopua. Tarvittaisiinkin lisää laajoja ja korkealaatuisia tutkimuksia, jotka auttaisivat tunnistamaan paremmin tehokkaat ja suositeltavat hoitomuodot epäspesifin alaselkäkivun hoidossa.

Cashin AG, Furlong BM, Kamper SJ, et al. Analgesic effects of non-surgical and non-interventional treatments for low back pain: a systematic review and meta-analysis of placebo-controlled randomised trials. BMJ Evidence-Based Medicine 2025. doi: 10.1136/bmjebm-2024-112974

Etäteknologia voi tukea fyysisen aktiivisuuden edistämistä kuntoutujilla

SANNA SÄTERIN väitöstutkimuksessa selvitetään fyysisen aktiivisuuden edistämistä etäteknologian avulla. Fyysinen aktiivisuus on keskeinen tekijä terveyden ylläpitämisessä ja liikkumisen edistämiseen on alettu hyödyntää yhä enemmän teknologiaa, kuten aktiivisuusmittareita, älypuhelin- ja internetsovelluksia. Teknologiasta toivotaan myös ratkaisuja kuntoutuksen saavutettavuuden parantamiseen ja sen tarjoamiseen laajemmin ja joustavammin.

Väitöstutkimuksessa tehtiin kaksi meta-analyysin sisältävää systemaattista kirjallisuuskatsausta, joissa selvitettiin etäteknologian avulla tapahtuvaa aikuisten (n=4645) fyysisen aktiivisuuden edistämistä. Etäteknologiaa hyödyntävän intervention todettiin lisäävän fyysistä aktiivisuutta 12 prosenttia enemmän verrattuna vähintään liikuntasuositusten mukaiset ohjeet saaneeseen kontrolliryhmään ja 19 prosenttia enemmän verrattuna ainoastaan liikuntasuositukset saaneeseen kontrolliryhmään. Sairauksien kuntoutukseen kohdennetut etäteknologiainterventiot olivat tehokkaita lisäämällä fyysistä aktiivisuutta 25 prosenttia tavanomaisia menetelmiä enemmän. Kuitenkin verrattaessa etäteknologiaa sisältävää fyysistä aktiivisuutta edistävää interventiota samanlaiseen ilman etäteknologiaa toteutettuun interventioon, ryhmien välillä ei havaittu eroa.

Väitöstutkimuksessa toteutettiin lisäksi 59 sydänkuntoutujaa sisältävä klusteritasolla satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, jossa koeryhmä käytti perinteisen läsnä toteutuvan kuntoutuksen lisänä internetsovellusta ja aktiivisuusranneketta. Etäteknologian käyttö omakuntouksen tukena toi lisäarvoa, lisäten kevyttä fyysistä aktiivisuutta ensimmäisen kuuden kuukauden aikana kontrolliryhmää verrattuna. Ryhmien välillä ei kuitenkaan ollut eroja kohtalaisessa tai raskaassa fyysisessä aktiivisuudessa. Eikä eroa ollut enää havaittavissa vuoden kohdalla.

Väitöstutkimuksen perusteella etäteknologian käyttö fyysisen aktiivisuuden edistämisessä tuottaa alustavan lupaavia tuloksia etenkin lyhyellä aikavälillä ja erityisesti sairauksien kuntoutuksessa. Kevyen fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen etäteknologiaa hyödyntäneessä sydänkuntoutuksessa on lupaava löydös, sillä kroonisesti sairaat hyötyvät lisääntyneestä aktiivisuudesta erityisesti. Kuntoutujilta selvitettiin myös kokemusta teknologian käytöstä ja havaittu kuntoutujien teknologiamyönteisyys tukee etäteknologian hyödyntämistä osana sydänkuntoutusta.

Etäteknologian käyttö ei tämän tutkimuksen perusteella johdonmukaisesti ole perinteisiä menetelmiä tehokkaampaa. Etäteknologian käyttö vaikuttaa kuitenkin olevan vähintään yhtä tehokasta verrattuna tavanomaiseen kasvotusten tai kirjallisen materiaalin avulla toteutettuun interventioon, joka on merkittävää huomioiden etäinterventioiden edut perinteiseen kuntoutukseen verrattuna.

Säteri, S. The Promotion of Physical Activity with Remote Technology with a Special Focus on Cardiac Rehabilitation. 2025. Jyväskylän yliopisto. https://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-86-0496-9

Geneettinen alttius voi selittää alaselkäkivun kokemisen eroja

LAAJOIHIN AINEISTOIHIN perustuvassa ja geenitutkimusta hyödyntävässä tutkimuksessa selvitetään, voiko geneettisesti ennustettu alttius kivulle vaikuttaa kuvantamislöydösten ja alaselkäkivun väliseen yhteyteen. Selkärangan kuvantamisesta on vain rajallisesti hyötyä kipulähteen tunnistamisessa valtaosalla alaselkäkipua kokevista henkilöistä. Monet kuvantamislöydökset, kuten lannerangan välilevyjen rappeumamuutokset, ovat yleisiä myös henkilöillä, joilla ei ole alaselkäkipua. Välilevyrappeumalöydösten ja alaselkäkivun välinen yhteys on ollut laajoissakin tutkimuksissa yleensä vain kohtalainen tai heikko.

Pitkittyvä ja haittaava alaselkäkipu on laajalti tunnustettu monitekijäiseksi ilmiöksi, johon voivat vaikuttaa biologiset, psykologiset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät tekijät. Myös geneettisillä tekijöillä ajatellaan olevan merkitystä. Tutkijat olettivat, että perinnölliset tekijät voivat muokata sitä, miten voimakkaasti kuvantamislöydökset liittyvät alaselkäkipuun. Todettuun kuvantamislöydösten ja kipukokemusten väliseen eroon voisi vaikuttaa ihmisten erilainen perinnöllinen alttius kivulle.

Tutkimuksessa hyödynnettiin laajoja aineistoja brittiläisestä biopankista (n=377 000) ja brittiläisestä kaksosten kohorttitutkimuksesta (n=644). Tutkijat loivat ensin useaan geeniin perustuvan riskipisteytyksen ennustamaan yksilön geneettistä alttiutta kivulle. Riskipisteytyksen perusteella tutkittavat jaettiin neljään ryhmään sen mukaan, kuinka todennäköisesti heidän geneettinen taustansa lisäsi alttiutta kivulle. Tämän jälkeen lannerangan välilevyrappeuman ja alaselkäkivun välistä yhteyttä tarkasteltiin ensin perinteisillä menetelmillä ja sen jälkeen ottaen huomioon geneettisesti ennustettu kipualttius. Rappeumamuutosten määrän lisääntyminen lisäsi jonkin verran kivun todennäköisyyttä, mutta niiden välisen yhteyden voimakkuus ei kuitenkaan ollut kuin kohtalainen. Kun analyysissä huomioitiin geneettinen kipualttius, havaittiin, että rappeumamuutosten ja alaselkäkivun välinen yhteys oli kahdessa korkeimmassa kipualttiuden ryhmässä tilastollisesti merkitsevä ja voimakkaampi kuin muiden osallistujien keskuudessa.

Kaikki rakenteelliset muutokset eivät johda kipuun. Kliinisessä työssä tavataan potilaita, joilla löydetään muutoksia, mutta he eivät koe kipua. Toisaalta nähdään usein myös potilaita, joilla on vaikea alaselkäkipu mutta vain lieviä tai olemattomia kuvauslöydöksiä. Tämä tukee ajatusta siitä, että kivun kokemukseen vaikuttavat myös muut tekijät kuin selkärangan rakenteelliset muutokset. Pelkkä välilevymuutosten esiintyminen ei yksin selitä alaselkäkivun voimakkuutta tai esiintyvyyttä. Tämän tutkimuksen perusteella geneettinen kipualttius on tekijä, joka voi muokata kivun kokemusta ja sen yhteyttä rakenteellisiin muutoksiin.

Suri, P, et al. The association of lumbar intervertebral disc degeneration with low back pain is modified by underlying genetic propensity to pain. 2025. The Spine Journal. doi: 10.1016/j. spinee.2024.05.018.