1 minute read

Savonia yksi parhaista työpaikoista

Next Article
Savonia lyhyesti

Savonia lyhyesti

Savonian rehtori Mervi Vidgrén nostaa ylpeänä maljan Savonian henkilöstölle.

TEKSTI JOUNI VORNANEN | KUVA MIKKO LAPPALAINEN

Savonia-ammattikorkeakoulu sai kunniamaininnan Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti 2020 –kilpailussa. Perusteluissa mainittiin muun muassa Savonian henkilöstön ja opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet.

OAJ:n perusteluissa tuodaan esille menestys Parhaat Työpaikat -kilpailussa, jossa Savonia palkittiin Helsingissä järjestetyssä gaalassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun korkeakoulu tai muu oppilaitos saa kyseisen kunnianosoituksen.

Palkinnon saaminen on edellyttänyt monipuolista edistyksellistä työskentelyä kaikilla työyhteisön toimintaalueilla sekä opiskelijoiden kuulemista ja huomioimista heitä koskevissa päätöksissä.

Savonian rehtori Mervi Vidgrén on ylpeä koko henkilöstä. Onhan opetus- ja kulttuuriministeriö asettanut tavoitteeksi, että korkeakoulut ovat Suomen parhaita työpaikkoja. – Olemme ottaneet haasteen tosissamme, nyt tämä kantaa hedelmää.

Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Päivi Diov selventää tunnustuksen taustoja. Hyvässä työpaikassa avainasemassa ovat vuorovaikutussuhteet. Työtekijät luottavat organisaation johtoon, nauttivat työkavereiden kanssa työskentelystä ja ovat ylpeitä työstään.

– Työntekijäkokemuksia mitataan vuosittain Trust Index Dimensiolla: uskottavuus, oikeudenmukaisuus, kunnioitus, ylpeys ja yhteishenki. Tulosten purkukeskustelut käydään tiimeissä ja yhdessä päätetään kehittämiskohteista.

Great Place to Work (GPTW) on organisaatio, joka sertifioi hyviä työpaikkoja. Yrityskulttuurin kehittäminen on keskiössä ja GPTW käyttää arvioinnissa Trust Index © -tutkimusta, jota ovat olleet kehittämässä muun muassa Harvard Business School, Duke University, The Wharton Business School, University of Chicago ja Rutgers University.

Great Place to Work on organisaatio, joka sertifioi hyviä työpaikkoja.

Muut OAJ:n myöntämät kunniamaininnat menivät Martti Ahtisaaren koululle Kuopioon sekä päiväkoti Hukanpesälle Joensuuhun. Kilpailun voitti varsinaissuomalainen Kosken lukio. Huomionosoitus on myönnetty vuosittain 1991 lähtien.

- Palkinnon saaminen on edellyttänyt monipuolista edistyksellistä työskentelyä kaikilla työyhteisön toimintaalueilla.

This article is from: