
1 minute read
Talent Hub -toiminta tukee kansainvälisten opiskelijoiden ja osaajien jäämistä Pohjois-Savoon
TEKSTI JARKKO SURAKKA | KUVA JUUSO TIIHONEN
Talent Hub -toiminnalla etsitään keinoja saada merkittävästi suurempi osa kansainvälisistä korkeakouluopiskelijoista työllistymään Pohjois-Savoon. Tarkoitus on hankkia alueelle myös merkittävästi enemmän kansainvälisiä korkeakouluopiskelijoita.
Savonia-ammattikorkeakoulu koordinoi ESR-rahoitteista hanketta, jonka tukemana rakennetaan Pohjois-Savoon Talent Hub -toiminnan yhteistyöverkosto. Projekti käynnistyi syyskuun alusjestelyt ja mentoroinnin koordinointi.
sa ja se kestää vuoden 2022 loppuun saakka. Hanke toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston, Kuopion kaupungin ja Kuopion alueen kauppakamarin kanssa.
Savonian ja Itä-Suomen yliopiston roolina on kehittää toimintamallit kansainvälisten osaajien ja yritysten kohtaamiseen ja kv-opiskelijoiden integroitumiseen alueemme työelämään. Kuopion kaupungin roolina on kansainvälisten osaajien (opiskelijat, tutkijat, henkilöstö) houkutteleminen Pohjois-Savoon ja osaajien asettautumispalvelujen kehittäminen.
Kuopion alueen kauppakamari toimii hankkeessa korkeakoulujen ja kansainvälistyvien yritysten välisenä linkkinä ja tukee yritysten tarpeisiin sopivien toimintamallien kehittämistä. Myös useat alueen merkittävistä kansainvälisistä yrityksistä (Genelec, FinVector, Medikro ja Charles River) ovat sitoutuneet hankkeen toimenpiteiden pilotointiin.
FM Jarkko Surakka Savoniasta. Koordinoiva opinto-ohjaaja, KM Pirjo Venhovaara (Savonia) toimii hankkeessa 50 prosentin työpanoksella ura- ja työelämäpalvelujen kehittäjänä.
FT Marko Pietilä, UEF, on mukana 50 prosentin työpanoksella. Hänen tehtäviinsä kuuluu urapolkumallin suunnittelu ja toteutus, harjoitteluiden ja työpaikkavierailujen käytännön järHankkeen projektipäällikkönä aloitti
YTM Tiina Valtonen on maahanmuuttokoordinaattori Kuopion kaupungilta, 50 prosentin työpanoksella. Hänen tehtäviinsä kuuluu maahanmuuttajien kotouttamispalvelujen koordinointi ja Talent Hub -verkkoalustan pystyttäminen yhteistyössä muiden alueen Talent Boost/kv-hanketoimijoiden kanssa.
Talent Boost toiminnan markkinoinnista ja yritysyhteistyössä apuna toimii myös Kuopion alueen kauppakamari yhteyshenkilönään Mira Koponen.