Issuu on Google+

Piispa Henrik ja Lalli


Julkaisija: Satakuntaliitto 2011 Teksti:

Š Pertti Rajala

Kuvitus: Š Seija Levanto, Silkki-Ikkuna Taitto:

Vida Design ISSN 0789-6824 ISBN 978-952-5862-11-9


Piispa Henrik ja Lalli Tarina piispasta ja talonpojasta kansanrunon ja pyhimystarinoiden mukaan


4


Kertomus piispa Henrikistä ja Lallista elää

S

uomen keskiajan historiankuvaus aloitetaan usein kertomalla ensimmäisestä ristiretkestä, jonka tekijöiksi mainitaan Ruotsin kuningas Eerik ja piispa Henrik. Retken seurauksena osa Lounais-Suomea ja Hämettä olisi liitetty Ruotsin valtakuntaan ja samalla alueilla eläneet suomalaiset olisi käännytetty kristityiksi.

Nykyisen historiantutkimuksen mukaan kuningas Eerik on hallinnut joitain Ruotsin maakuntia ja ollut hetken aikaa koko Sveanmaan hallitsija 1100-luvun puolivälissä. On myös totta, että samaan aikaan piispa Henrik toimi Ruotsin kirkon johtajana. Ristiretki Suomeen ei ole ollut niin merkittävä kuin vanhoissa tarinoissa kerrotaan, se ei välttämättä ollut ristiretki lainkaan vaan ennemminkin jonkun ruotsalaisen ylimyksen johtama ledung- eli ryöstöretki. Suomalaisia ei käännetty kristinuskoon yhden taistelun jälkeen, vaan se tapahtui pitkän ajan kuluessa. Jo ennen ristiretkeä moni suomalainen oli hylännyt vanhat jumalat ja kääntynyt kristityksi. Ja moni piti vanhat jumalansa vielä pitkään senkin jälkeen, kun kirkko oli jo vakiinnuttanut asemansa.

Kertomusten mukaan ristiretken jälkeen piispa Henrik jäi Suomeen ja levitti kristinuskoa nykyisen VarsinaisSuomen pohjoisosissa ja eteläisessä Satakunnassa. Tunnetuimman tarinan mukaan talonpoika Lalli tappoi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä. Historiallista varmuutta retken luonteesta tai edes siitä, tehtiinkö sitä, ei ole. Tiedot siitä perustuvat kolmeen vanhaan kertomukseen, jotka ovat vuosisatoja kulkeutuneet perimätietona suusta suuhun, ennen kuin ne ensimmäisen kerran kirjoitettiin.

Joka tapauksessa kirkollisten pyhimystarinoiden mukaan kerrotaan, että Suomessa toiminut piispa Henrik surmattiin kesken käännytystyönsä. Millä tavalla piispa Henrik surmattiin, siitä pyhimystarinatkaan eivät ole yksimielisiä. Pyhän Henrikin surmavirren mukaan juuri Lalli tappoi piispa Henrikin. Pyhän Henrikin legendassa taas kerrotaan, että piispa oli rangaissut rikollista miehentappajaa, joka kostoksi surmasi piispan.

Ensimmäinen kertomus on Pyhän Henrikin surmavirsi, suomalainen kansanruno, joka on peräisin keskiajalta; joidenkin arvioiden mukaan jopa jo 1230-luvulta. Lisäksi on kaksi legendaa eli pyhää tarinaa, legendat sekä kuningas Eerikistä että piispa Henrikistä. Eerikin legenda on syntynyt 1200-luvun puolivälissä ja Henrikin legenda mahdollisesti 1290-luvulla. Legendojen syntymisen ajankohdat ovat epätarkkoja, kuten kaikki tieto noilta ajoilta.

Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa on paljon perimätietoa ja vanhoja kertomuksia piispa Henrikistä.

5


Perimätieto samoin kuin legendat eivät ole historiallisesti luotettavia ja ne ovat usein ristiriidassa keskenään. Yhtä selvää on, että perimätieto ja legendat eivät ole kokonaan satua. Ne kertovat jotain siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Tämä kirja sisältää tarinan piispa Henrikistä ja Lallista. Kertomuksen runkona ovat vanha kansanruno, piispa Henrikin surmavirsi sekä pyhimystarinat. Kirja on tarina piispasta ja talonpojasta – ei virallinen historian esitys. Nykyaikammekin tarvitsee tarinoita. Siksi tämä kirja. Tervetuloa mukaan Suomen ja Satakunnan menneisyyden tarinoiden maailmaan!

Pertti Rajala

6


Ruotsin kuningas Eerik haluaa pakottaa suomalaiset kristityiksi

R

Elleivät suomalaiset luopuisi jumalistaan, Eerik-kuningas ja suuri ruotsalainen sotajoukko hyökkäisi Suomeen. Suomalaiset pakotettaisiin väkisin kääntymään kristinuskoon.

uotsalaisia hallitsi 1150-luvulla kuningas Eerik Pyhä. Hän oli ankara, mutta oikeudenmukainen hallitsija. Eerik-kuningas vaati, että kansalaiset noudattivat lakeja. Itse hän vuorostaan kohteli kansalaisia hyvin ja oikein.

Suomessa tiedettiin kristinuskosta jo jotain, ja osa oli ehkä ottanut kasteenkin ja kääntynyt kristityksi. Kristinusko ei siis ollut täysin vieras asia suomalaisille. Kuitenkaan suomalaiset eivät halunneet luopua vanhoista jumalistaan. Luultavimmin suomalaiset pelkäsivät, että uskonnon muutoksen myötä jouduttaisiin ruotsalaisten vallan alle. Suomalaiset pelkäsivät myös kristinuskon myötä mahdollisesti tulevaa uutta verotusta. Siksi suomalaiset torjuivat kuningas Eerikin kehotuksen hylätä vanhat jumalansa ja kääntyä vapaaehtoisesti kristityiksi.

Eerik-kuninkaan aikana kristinusko levisi Ruotsissa. Maassa oli ollut kristittyjä jo ennen Eerikiä ja pakanoita Eerikin jälkeenkin. Ruotsiinkaan kristinusko ei tullut kertarysäyksellä. Eerik-kuninkaan aikana ruotsalaiset hylkäsivät omat muinaiset jumalansa ja kääntyivät kristinuskoon. Kuningas Eerik itse oli harras kristitty, joka halusi innokkaasti levittää kristinuskoaan. Kuningas Eerik vaati, että kaikkien ruotsalaisten tuli kääntyä kristityiksi ja ottaa vastaan sen merkiksi kaste. Ruotsissa kristinuskon pääpaikaksi tuli Uppsalan kaupunki. Kuningas Eerikille ei riittänyt, että vain ruotsalaiset kääntyivät kristityiksi. Hän halusi, että myös suomalaiset kääntyvät kristinuskoon.

Ruotsin kuningas Eerik Pyhä ei myöskään antanut periksi. Hän halusi käännyttää suomalaiset kristityiksi. Nyt se oli tehtävä pakolla. Samalla kuningas Eerik saisi lisää maata itselleen ja laajentaisi valtakuntaansa. Siksi kuningas Eerik Pyhä halusi hyökätä eli tehdä ristiretken Suomeen.

Kuningas Eerik kehotti suomalaisia luopumaan vanhoista jumalistaan ja kääntymään kristinuskoon.

7


Kuningas Eerik päättää tehdä ristiretken Suomeen

R

uotsin kirkon johtajana toimi piispa Henrik. Hän oli kotoisin Englannista. Henrik oli muuttanut Ruotsiin ja hänet oli nimitetty Ruotsin kirkon johtajaksi eli Uppsalan piispaksi.

Eerik-kuningas epäili ristiretkelle lähtöä. Piispa Henrik taas kehotti häntä rohkeasti hyökkäämään Suomeen, missä oli paljon ihmisiä, jotka tuli pikaisesti kastaa kristityiksi. Suomeen oli tarpeen myös lähettää pappeja ja rakentaa kivikirkkoja.

Henrik-piispa oli hurskas mies, joka pelkäsi ja kunnioitti vain Jumalaa. Henrik piti suurena tehtävänään matkustaa sellaisiin maihin, joissa ei vielä tiedetty mitään kristinuskon Jumalasta ja Jeesuksesta. Yhdessä Eerik-kuningas ja hänen ystävänsä piispa Henrik halusivat käännyttää suomalaiset.

Surmavirren mukaan piispa Henrik maanitteli kuningas Eerikiä matkaan: – Läkkämme Hämehen maahan, maahan ristimättömähän, paikkahan papittomahan, kivikirkkoja teettämähän, kappeleita rakentamahan.

Henrikin surmavirsi alkaa näin:

Eerik-kuningas epäili yhä. Hän tunsi suomalaiset ja tiesi, että taisteluista tulisi ankaria. Suomalaiset eivät antaisi helposti periksi. Taisteluita Ruotsin ja Suomen heimojen välillä oli käyty ennenkin.

– Kaksi oli pyhää miestä, kaksi kansan ruhtinasta, ristiveljeä jaloa. Yksi kasvoi Ruotsin maalla, toinen maalla vierahalla. Lapsi maalta vierahalta, se oli herra Hentrikki. Se kuin Ruotsissa yleni, se oli Eerikki ritari, Ruotsin kuuluisa kuningas.

Piispa Henrik jatkoi suostuttelua. Lopulta Eerik-kuningas suostui hyökkäykseen ja ristiretkeen. Oikeastaan hänen oli pakko suostua, koska olihan hän jo uhannut suomalaisia sodalla, elleivät he vapaaehtoisesti suostuisi kääntymään kristityiksi. Näin Ruotsista lähti sotajoukko Suomeen, jonka tehtävänä oli käännyttää suomalaisia kristityiksi. Ruotsin kuningas Eerik ja piispa Henrik itse johtivat tätä suurta sotajoukkoa.

Piispa Henrik oli innokkaampi kuin kuningas Eerik käännyttämään suomalaisia kristinuskoon. On kerrottu, että piispa Henrik ei pelännyt kuolemaa eikä mitään vaaroja, kunhan vain sai olla kertomassa Jeesuksesta. Siksi hän halusi lähteä myös Suomeen käännyttämään suomalaisia kristityiksi.

Kuningas Eerikin ja piispa Henrikin sotajoukon hyökkäystä Suomeen kutsutaan Suomen historiassa ensimmäiseksi ristiretkeksi.

8


Suomalaisten vanhat jumalat Vielä 1100-luvulla kristinusko oli vain vähäisessä määrin levinnyt Suomeen. Pääosin suomalaiset uskoivat vanhoihin jumaliinsa ja tietäjiinsä. Uskonpuhdistajamme Mikael Agricola on esitellyt vanhoja suomalaisia jumalia.

pyhitetyissä uhrilehdoissa, joita saattoivat olla esimerkiksi lehdot, lähteet tai kiviröykkiöt. Tietäjät tai noidat toimittivat uhrin jumalille sekä välittivät viestejä jumalilta. Tietäjät saattoivat myös parantaa tai tuoda onnea.

Ukko oli suomalaisten ylijumala. Uskottiin, että hän hallitsee pilvien kulkua, ukkosta ja sadetta. Ukon puolison nimi oli Rauni. Ilmarinen oli ilmojen haltija. Hän teki myrskyn ja tyynen sään. Ilmarista pidettiin myös matkamiesten suojelijana. Veden haltijan nimi oli Ahti. Hän antoi kalastajille kaloja. Metsän kuningas ja hallitsija oli Tapio, joka asui metsän keskellä komeassa Metsolassa.

Tietäjä saattoi laulaa seuraavanlaisen parannusloitsun: – Oletko tauti tuulen tuoma, tuulen tuoma, vuon ajama. Ahavaisen antelema, vilun ilman viehättämänä. Mene tuulen tietä myöten, Ahavan rekiratoja, ilman puussa istumatta, lepässä lepäämättä, vaaran vaskisen laelle, kuparisen kukkulalle.

Jumalien lisäksi suomalaiset palvoivat haltijoita ja tonttuja, jotka asuivat joka talossa ja muuallakin. Jos haltijoita ja tonttuja piti hyvänä, myös ne olivat kilttejä ihmisille. Keskiajan alkaessa jumalia ja haltijoita palvottiin niille

9


Ristiretki ja suuri taistelu

R

ihmettelivät, miksi heidän kuninkaansa itki? Olivathan he saaneet suuren voiton.

uotsalaisten suuri sotajoukko saapui Suomen rannikolle. Suomalaiset olivat valmiina taistelemaan ruotsalaisia vastaan.

Ennen taistelun alkua Eerik-kuningas kysyi vielä kerran, tahtoivatko suomalaiset kääntyä vapaaehtoisesti kristityiksi. Suomalaiset kieltäytyivät uudestaan. He halusivat pitää vanhat jumalansa. Näin taistelua ei voitu välttää.

– Totta kai olen iloinen, kun olemme voittaneet taistelun. Samalla olen surullinen, koska niin monta ihmistä on tänään kuollut. Olen surullinen ruotsalaisista kuolleista. Kuitenkin vielä enemmän suren kuolleiden suomalaisten puolesta. He eivät ehtineet kääntyä kristityiksi ennen kuolemaansa. Siksi olen surullinen, siksi minä itken, Eerik-kuningas vastasi.

Taistelusta tuli ankara. Paljon miehiä sai surmansa molemmin puolin. Ruotsalaisten sotajoukko oli suurempi ja he olivat tottuneempia sotimaan. Suomalaisia surmattiin, otettiin vangeiksi tai ajettiin pakoon metsiin. Ruotsalaiset voittivat taistelun.

Taistelu oli ohi. Sen jälkeen alkoi suomalaisten käännyttäminen kristityiksi. Vangeiksi jääneet ja muut paikalla olleet suomalaiset kastettiin kristityiksi. Sotainen ristiretki päättyi, kun suomalaiset oli kastettu kristityiksi taistelupaikalla. Eerik-kuningas palasi sotajoukon kanssa takaisin Ruotsiin. Piispa Henrik jäi Suomeen. Hän halusi jatkaa suomalaisten käännyttämistä kristityiksi. Hän halusi myös perustaa oman kirkon Suomeen.

Kun taistelu oli ohi, Eerik-kuningas katseli haavoittuneita ja surmansa saaneita miehiä. Kaikkialla oli verta ja hävitystä. Henkiin jääneet ruotsalaiset sotilaat iloitsivat voitosta. Eerik-kuningas alkoi kuitenkin itkeä. Ruotsalaiset

10


11


Turun Kupittaan taistelu Pyhän Henrikin legendan mukaan kuningas Eerikin sotajoukko nousi maihin nykyisen Turun kaupungin kohdalla. Suomalaisten sotajoukko odotti ruotsalaisia Aurajoen rannassa Kupittaalla. Legendan mukaan kiivaan kamppailun jälkeen ruotsalaiset voittivat taistelun. Hävinneet suomalaiset pakotettiin kääntymään kristityiksi ja ottamaan sen merkiksi kasteen. Nykyisen historiantutkimuksen mukaan ristiretkeläisten maihinnousu ei tapahtunut Turussa eikä Kupittaan taistelua ole koskaan käyty. Todennäköisempi maihinnousupaikka olisi ollut Kalannin seudulla, mikäli maihinnousu ylipäätään on tapahtunut. Henrikin surmavirsi ja legendat liioittelevat suuresti ristiretkeä ja sotajoukon kokoa. Kyseessä on ennemminkin voinut olla pienempi joukko ns. ledung-retki, eli ryöstö- ja hävitysretki, joita tuohon aikaan Ruotsin ylimykset tekivät. Samalla Suomeen siirrettiin vähäinen määrä sotilaita Ruotsista. Tarinan mukaan myös Henrik-piispa jäi sotilaiden mukana Suomeen.

12


Piispa Henrik saarnaa Suomessa

P

– Teidän jumalanne eivät ole oikeita jumalia. Ne ovat pahoja henkiä. On ainoastaan yksi Jumala, yksi usko ja yksi kaste. Joka pyytää avukseen Jeesusta ja Jumalaa, hän saa apua. Joka uskoo Jeesukseen, hän pelastuu myös kuoleman jälkeen, näin kerrotaan piispa Henrikin puhuneen suomalaisille.

iispa Henrik alkoi saarnata suomalaisille. Hän matkusti paljon ja kastoi ihmisiä kristityiksi.

Piispa Henrik ratsasti kesäisin paikasta toiseen. Talvella hän matkusti reellä. Siihen aikaan matkustaminen Suomessa oli vaarallista. Metsissä oli karhuja ja susia, jotka saattoivat hyökätä matkamiesten kimppuun.

Monia suomalaisia alkoi myös vapaaehtoisesti kääntyä kristityiksi. He pitivät kristinuskon Jumalaa omia vanhoja jumaliaan voimakkaampana. Kirkkoja rakennettiin ja uusia pappeja tuli Suomeen saarnaamaan ja kastamaan suomalaisia kristityiksi.

Kaikki suomalaisetkaan eivät pitäneet piispa Henrikistä. Osa suomalaista halusi säilyttää vanhat jumalansa. Näin he olisivat myös vapaita ruotsalaisten vallasta ja uusista veroista. Henrik-piispa sai pelätä myös suomalaisia. Oli mahdollista, että joku suomalainen suuttuisi piispan saarnoihin ja hyökkäisi tämän kimppuun.

Surmavirsi kertoo Henrikin matkoista ja metsän eläimistä:

Vaaroista ja peloista huolimatta piispa Henrik matkusti yksin tai vain pieni sotilasjoukko mukanaan. Pyhimystarinoissa kerrotaan, että metsän pedot eivät ahdistelleet piispa Henrikiä. Nekin havaitsivat, miten hyvä mies piispa Henrik oli ja jättivät hänet rauhaan. Piispa Henrik sai eläimet jopa seuraamaan itseään, suojelemaan häntä ja pitämään seuraa pitkällä matkalla.

– Virman peuroja viritti jälissänsä juoksemahan. Latoi se lauman laulajia päänsä päälle lentämähän, otsaansa virvottamahan. Karhu oli rautakahlehissa, teeri rautainen kukersi karhun rautasen kidassa. Jänön valkoisen hypitti edessänsä viltin päällä.

Piispa Henrik saarnasi ladoissa ja aitoissa. Pyhimystarinat kertovat paikoista, joissa piispa Henrik on saarnannut. Näitä paikkoja on pidetty pyhinä paikkoina.

13


14


Piispa Henrikin saarnapaikkoja Piispa Henrikin toiminta-alue keskittyi Nousiaisten, Köyliön ja Kokemäen seuduille. Tosin hänen arvellaan käyneen myös Hämeessä. Mietoisissa ja Eurassa hänen kerrotaan saarnanneen ladoissa. Tunnetuin rakennus, jossa piispa Henrikin kerrotaan käyneen, on Kokemäellä sijaitseva pyhän Henrikin saarnahuone. Legendan mukaan piispa Henrik yöpyi edellisen yön ennen kuolemaansa Kokemäen saarnahuoneessa. Pyhän Henrikin saarnahuone on edelleen nähtävillä Kokemäellä. Se ei siis alun perin ollut mikään saarnahuone vaan aitta, koska saarnahuonetta ei ollut. Aitan suojaksi rakennettiin vuonna 1857 tiilinen, uusgoottilainen muistokappeli, jonka oli suunnitellut P. J. Gylich 1845. Aitta konservoitiin 1956–1957. Kappelin ympärillä on vanha puistoalue. Kappeli liittyy Kokemäenjoen kulttuurimaisemiin.

15


Piispa Henrikin rekimatka

P

iispa Henrik oli toiminut vajaan vuoden Suomessa. Tarinan mukaan tammikuussa vuonna 1156 hän oli saarnamatkalla Kokemäellä. Matka oli jo kestänyt kaksi päivää ja kaksi yötä.

Surmavirsi kertoo piispa Henrikin matkasta: – Niin kohta ajohon lähti, ajoi tietä, matkaeli, kaksi päiveä keväistä, kaksi yötä järjestänsä. Piispa Henrik oli matkassa yksin. Mukanaan hänellä oli vain pieni poika, joka ajoi rekeä. Piispa Henrik oli rohkea mies. Hän ei halunnut kulkea sotajoukon kanssa. Hänen mielestään ei ollut oikein käännyttää suomalaisia sotajoukon avulla. Pitkä matka alkoi väsyttää. Piispa Henrik oli käynyt monessa paikassa. Nyt hän oli kaukana Satakunnan Köyliössä. Varsinkin pieni poika, joka ajoi rekeä, oli väsynyt ja nälkäinen. Surmavirren mukaan rekeä ajanut poika valitti: – Jo tässä tulevi nälkä eikä syöä eikä juoa eikä purtua pietä. Piispa Henrik tunsi hyvin seudun. Hän tiesi, että lähellä oli Saaren kartano, jonka isäntänä oli mahtava Lalli. Piispa rauhoitti poikaa ja kehotti ajamaan Saaren kartanoon, Lallin taloon.

16


Piispa Henrik vetosi matkamiesten vanhaan oikeuteen saada taloista ruokaa ja suojaa. Sekään ei auttanut.

Surmavirsi kertoo, miten piispa Henrik lohdutti poikaa: – On Lalli lahen takana, hyvä neuvo niemen päässä, siinä syömmä, siinä juomma, siinä purtua piämmä.

– Piispoille ja kristityille ei Saaren kartanosta, Lallin talosta anneta mitään, Kerttu huusi. Surmavirsi kertoo, miten kelvoton emäntä Kerttu oli:

Poikaa hieman arvelutti mennä Lallin taloon. Lalli oli seudun mahtimies. Hän ei ollut kääntynyt kristityksi, vaan palvoi vielä vanhoja jumalia. Lalli tunnettiin kiivaana piispa Henrikin vastustajana. Kuitenkin talojen velvollisuuteen kuului antaa matkamiehille ruokaa ja suojaa. Poika totteli pelostaan huolimatta piispa Henrikiä ja ajoi Lallin talon pihaan.

– Kerttu kelvoton emäntä suitsi suuta suunnatonta, keitti kieltä kelvotonta. Piispa Henrikille ei jäänyt vaihtoehtoja. Jotta hän voisi jatkaa matkaa, ainakin hevonen ja ajomies tarvitsivat ruokaa. Siksi piispa Henrik määräsi ajomiehen ottamaan Lallin talon aitoista mitä he tarvitsevat.

Kun piispa Henrik saapui Saaren kartanoon, talon isäntä Lalli oli poissa kotoa. Lallin vaimo, talon emäntä Kerttu, otti piispa Henrikin vastaan. Kerttu oli vihainen. Hän ei pitänyt piispa Henrikin tulosta.

– Otan talosta, mitä tarvitsen. Maksan kaikesta kolmikertaisen hinnan, piispa Henrik sanoi. Piispa Henrikin ajomies haki, mitä he tarvitsivat. Hevonen sai heiniä ja matkamiehet saivat lihaa, leipää ja olutta. Tavaroista piispa maksoi hyvän maksun, kuten oli luvannut.

– Lalli ei ole kotona. Piispalla ei ole mitään asiaa Saaren kartanoon. Piispa on hyvä ja poistuu, Kerttu ärjyi piispalle. Piispa Henrik pyysi anteeksi häiriötä. Hän haluaisi vain ruokaa ajomiehelle ja itselleen sekä hevoselle heiniä ja kauroja.

Surmavirsi kertoo, mitä tavaroita piispa Henrik otti Lallin talosta: – Otti heiniä hevosen, heitti penningit sijalle, otti leivän uunin päältä, heitti penningit sijalle,

– Minä maksan kaikesta, mitä saan, piispa Henrik lupasi. – En anna, vaikka maksaisit kuinka paljon, Kerttu vastasi.

17


otti olutta kellarista, vieritti rahat sijalle.

Lallin kotitalo

Tästä Lallin vaimo Kerttu tuli vihan vimmoihin. Hän huusi ja ärjyi piispa Henrikille. Kerttu vannoi, kun Lalli tulee kotiin, tämä kostaa piispa Henrikille. Surmavirsi kertoo myös Kertun vihasta:

Professori Jalmari Jaakkola kirjoittaa vuodelta 1936 peräisin olevassa kirjoituksessaan ”Vähän Lallista ja Lalloilasta” Lallin kotitalosta. Hän kertoo, että yleisen paikallisen perimätiedon mukaan Lallin kotipaikka on entinen Köyliön suurtila, Köyliön kartano.

– Paha vaimo pannahinen, Kerttu kelvoton emäntä. Sepä kirkui kiukahalta, parkui patsahan nenästä: ”Jahka Lalli kotihin saapi, vielä se luusi luisteleepi, suonesi sirotteleepi! ”

Jaakkola viittaa vuodelta 1748 peräisin olevaan tietoon. Siinä Köyliön silloinen kirkkoherra kertoo, että eräs Lalli-niminen pakana oli muinoin hallinnut Köyliön kartanoa. Tämä sama Lalli oli Köyliönjärvellä surmannut piispa Henrikin. Kirkkoherra kertoi myös, että Lallin vaimo oli tullut miehensä kuoleman jälkeen kristityksi. Hän oli seudun rikkain henkilö ja rakensi talon kellariin maanalaisen kirkon.

Piispa Henrikin ajomiestä, pientä poikaa alkoi pelottaa. Hän tiesi, että Lalli oli hirmuinen ja äkkipikainen mies. Poika olisi halunnut heti jatkaa matkaa. Piispa Henrik oli rauhallinen.

Myöhemmin kirkko otti kostoksi surmatyöstä kartanon haltuunsa. Aluksi se kuului Turun piispoille ja myöhemmin kuninkaalle ja valtiolle. Nykyään kartano on yksityisomistuksessa.

– Emme ole tehneet mitään väärää. Meille tapahtuu hyvän Jumalan tahdon mukaan. Ole rauhassa. Syödään ja juodaan. Kun olemme hieman levänneet, sitten jatkamme matkaa, piispa Henrik rauhoitteli poikaa.

Varmaa historiallista tietoa siitä, missä Lallin kotitalo sijaitsi ei ole, eikä siitä, kuka Lalli oli, ja oliko hän edes todellinen henkilö.

18


Lalli surmaa piispa Henrikin

R

viety heiniä hevosen, heitty hietoja sijahan, syöty leivät uunin päältä, heitty hietoja sijahan, juotu oluet kellarista, saatu santoa sijahan.”

auhallisin mielin piispa Henrik jatkoi matkaansa. Päivä oli kaunis ja reki kulki tasaisesti eteenpäin Köyliönjärven jäätä pitkin.

Pian sen jälkeen, kun piispa Henrik oli lähtenyt, Lalli palasi kotiinsa Saaren kartanoon. Hän huomasi heti, että kaikki ei ollut kunnossa. Ruoka-aitan ovi oli auki ja hänen vaimonsa Kerttu oli vihan vimmoissa.

Kun talon paimen kuuli tämän, hän varoitti Lallia. – Älä usko Lalli. Sinun vaimosi valehtelee. Piispa Henrik kävi talossasi, mutta hän maksoi kaikesta, mitä otti, hyvän hinnan.

– Mitä on tapahtunut? Lalli kysyi. Kerttu kertoi, että piispa Henrik oli vieraillut talossa. Tämä oli totta, mutta sitten Kerttu alkoi valehdella. Kerttu kertoi, että piispa Henrik oli ryöstänyt talosta heiniä, lihaa, leipää ja olutta.

Kerttu käski paimenen olla hiljaa. Lalli ei kuunnellut paimenta, vaan uskoi vaimoaan.

– Piispa vei kaiken väkisin, eikä maksanut mitään tavaroista. Sinun talossasi söi kristittyjen piispa Henrik. Mitään ei maksanut, hiekkaa antoi korvaukseksi ruuasta, Kerttu valehteli Lallille.

– Vai on kristitty piispa Henrik ryöstänyt minun talostani, Lalli huusi. – Tämän minä kostan!

Surmavirsi kertoo, miten Kerttu valehteli Lallille: Lalli oli suuttunut. Vihoissaan hän otti keihään ja ison kirveensä. Lalli haki sukset aitasta ja lähti hiihtämään hirmuista vauhtia piispa Henrikin perään.

– Tuli Lalli kotiansa. Tuo Lallin paha emäntä suitsi suuta kunnotonta, keitti kieltä kelvotonta: ”Jo tässä kävi ihmisiä, täss’ on syöty, täss’ on juotu, tässä purtua pietty,

Tuli suihkusi Lallin suksista ja savu nousi sauvoista, kun tämä hiihti eteenpäin. Surmavirsi kertoo Lallin hurjasta hiihdosta:

19


Lalli hiihtäen tulevi, pitkä keihäs kainalossa – Ajanko tätä hevosta?

– Lalli se pahatapainen, sekä mies pahasukuinen, otti Lalli lahtarinsa, piru pitkän keihähänsä. Lykkäsi lylyn lumelle, syöksi kalhun kaljamalle, ajoi herroja takoa. Tuli suitsi suksen tiestä, savu sauvakon sijasta.

Surmavirren mukaan piispa Henrik vastasi pojalle: – Jos kuuluu kumu takana, elä aja tätä hevoista, karkottele konkaria. Piispa Henrik ei halunnut lisätä vauhtia. Hän halusi kohdata Lallin. Ehkä piispa Henrik ajatteli, että puheellaan hän olisi voinut käännyttää Lallin kristityksi. Saattoi olla, että piispa ymmärsi, ettei hän voinut päästä pakoon hirmuista vauhtia hiihtävää Lallia. Joka tapauksessa piispa kielsi poikaa lisäämästä vauhtia.

Piispa Henrikin reki oli jo ehtinyt Köyliönjärven jäälle. Silloin rekeä ajava poika huomasi takaa lähestyvän hiihtäjän. Poika tunnisti hiihtäjän Lalliksi. Lalli hiihti yhä hurjaa vauhtia. Poika halusi hoputtaa hevosta kovempaan vauhtiin. Hän pyysi piispa Henrikiltä lupaa lisätä vauhtia.

Nyt rekeä ajava poika pelästyi todenteolla. Kun Lalli tavoittaisi heidät, hän tappaisi molemmat sekä piispa Henrikin että pojan.

Surmavirsi kertoo, miten poika kysyi piispa Henrikiltä: – Jo kuuluu kumu takana,

20


sivu kaikki kaunihisti. Ne pane härän rekehen, jok´ ei ole ikeessä ollut. Kuhun ensin seisahtuvi, siihen risti rakettakoon. Tosien kussa tauvonnevi, kappeli kaunis tehtäköhön. Kussa härkä uupunevi, siihen kirkko koottakohon papin saarnoja sanella kansan kaiken kuultavaksi.

Piispa Henrik rauhoitti poikaa. Hän käski pysäyttää hevosen. Poikaa piispa Henrik kehotti piiloutumaan läheiseen Köyliönjärven saareen. Piispa Henrik itse jäisi järven jäälle odottamaan Lallia. Surmavirsi kertoo, miten piispa Henrik neuvoi poikaa: – Pilttiseni, pienoiseni Käy sinä kiven taaksi. Kuuntele kiven takana, katsokos takoa tammen.

Poika noudatti piispa Henrikin ohjeita. Nopeasti hän juoksi piiloon läheiseen saareen. Piispa Henrik jäi yksin odottamaan Lallia Köyliönjärven jäälle. Pian Lalli saavutti hänet. Piispa Henrik nosti kätensä ylös. Sormi, jossa kiilsi kaunis sormus, taivasta kohti kohotettuna piispa Henrik yritti sanoa jotain. Hän ehti juuri avata suunsa, kun Lalli iski kirveellään. Muutamalla lyönnillä Lalli surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäälle. Piispa Henrik oli kuollut. Hänen verinen ruumiinsa jäi makaamaan järven jäälle.

Poika pysäytti reen. Ennen kuin juoksi piiloon, piispa Henrik antoi tälle vielä yhden tehtävän. – Jos Lalli tappaa minut, sinun on tehtävä seuraavalla tavalla. Kerää luuni lumesta isoon säkkiin. Hae paikalle härkä ja reki. Pane luuni rekeen ja anna härän kulkea vapaasti eteenpäin. Siihen paikkaan, mihin härkä ensiksi pysähtyy, on rakennettava risti. Piispa Henrik antoi vielä lisää ohjeita pojalle:

Lalli toimi nopeasti. Hän sieppasi Henrik-piispan lakin ja pani sen omaan päähänsä. Piispan lakki päässään Lalli hiihti takaisin kotiinsa Saaren kartanoon.

– Anna härän jatkaa matkaansa. Siihen paikkaan, mihin härkä pysähtyy toisen kerran, on rakennettava kappeli. Siihen paikkaan, mihin härkä viimein uupuu, siihen on rakennettava kirkko.

Surmavirsi kertoo Lallista: – Lalli pahin pakanoista, julmin Juudasten seasta, joka tappoi pyhän miehen, piispan herra Hentrikin. Otti korkean kypärän, pani päähänsä omahan. palasi paha kotia.

Surmavirren mukaan piispa Henrik määräsi: – Jos minut tavotetahan, taikka myös tapetahankin, poimi mun luuni lumesta. Ne sinä verkahan vetele, sinilankoihin sitele,

21


22


Lalli ja hiiret

L

Lalli ei jäänyt odottamaan, kunnes sotilaat tulisivat vangitsemaan hänet. Hän otti mukaan aseensa ja ruokaa ja pakeni metsään.

alli palasi kotiinsa surmatyön jälkeen. Hän astui sisään talonsa tupaan piispan komea lakki päässään. Siitä talon väki tiesi, että Lalli oli surmannut piispa Henrikin. Silloin paimen alkoi kysellä Lallilta, mistä hän oli saanut piispa Henrikin lakin.

– Lähden erämaahan. Sieltä eivät sotilaat minua löydä. Hyvästi vaimoni. Hyvästi perheeni, Lalli huusi ja katosi metsän kätköihin.

Surmavirsi kertoo, miten paimen kysyi:

Lalli samosi kauas erämaahan, niin pitkälle, kunnes arveli olevansa turvassa Ruotsin kuninkaan sotilailta. Lalli rakensi itselleen vaatimattoman asumuksen pienen järven rannalle. Siellä hän aikoi asua, kunnes sotilaat eivät enää etsisi häntä.

– Kusta on Lalli lakin saanut, mies paha hyvän hytyrän, piispan hiipan hirtehinen? Lalli kuuli paimenen kysymyksen. Hän alkoi kerskua, miten oli surmannut piispa Henrikin. Lalli puhui ja otti piispa Henrikin lakin käteensä. Ja voi hirveää! Lalli huomasi, että samalla kaikki hiukset lähtivät hänen päästään! Silloin Lalli vaikeni ja kaikki tuvassa olijat alkoivat kauhuissaan huutaa.

Erämaan yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa Lalli mietti, mitä hän oli tehnyt. Aika kului. Viikot ja kuukaudet vierivät. Öisin Lalli kävi salaa kotonaan Saaren kartanossa. Siellä hän sai kuulla, että sotilaat edelleen etsivät häntä.

Surmavirsi kertoo Lallin kotiinpaluusta:

Erämaan yksinäisyydessä Lallin elämä oli ankeaa ja kurjaa. Surmatyö alkoi painaa häntä entistä enemmän. Lalli alkoi nähdä painajaisia. Niissä hiiret ahdistivat häntä.

– Niinpä mies murehissansa, lakin päästänsä tavoitti. Hiukset himahtelivat, liukosi luusta irrallensa, kaikki kamara kerralla.

Lalli yritti epätoivoisesti päästä pakoon hiiriä, mutta joka puolelta tuli aina lisää ja lisää hiiriä.

Lalli oli surmannut Uppsalan piispan, Ruotsin ja Suomen kirkon johtajan piispa Henrikin. Oli varmaa, että pian ruotsalaiset sotilaat tulisivat etsimään Lallia. Kun Lalli saataisiin kiinni, hänet varmuudella surmattaisiin.

Hiiret, joita Lalli kuvitteli näkevänsä, aiheuttivat hänen kuolemansa. Aluksi Lalli näki hiiriä vain unissaan. Lopulta hän alkoi nähdä hiiriä myös valveilla ollessaan.

23


Eräänä iltana Lalli näki, kuinka suuri hiirilauma syöksyi hänen kimppuunsa. Tällöin Lalli kiipesi järven rannalla kasvaneen suuren männyn latvaan. Männyn latva ei kestänytkään Lallin painoa, vaan se katkesi. Lalli putosi puusta järveen ja hukkui.

Lallinmaa Kansa alkoi kutsua erämaata, johon Lallin kerrotaan paenneen, Lallinmaaksi. Sitä järveä, johon Lallin uskotaan hukkuneen, alettiin kutsua Hiirijärveksi. Nämä paikat löytyvät vieläkin Köyliön, Euran ja Harjavallan rajamailta Satakunnasta.

Tällainen oli Lallin kuolema. Entisinä aikoina ihmiset uskoivat, että näin Jumala oli rangaissut Lallia piispa Henrikin surmasta.

Lallinmaan metsän keskellä on suuri kivi. Kivi on usein märkä. Vanha tarina kertoo, että kivi tulee märäksi Lallin kyynelistä. Ihmiset uskovat, että erämaassa ollessaan Lalli tuli juuri sen kiven luokse itkemään kurjaa kohtaloaan.

Surmavirsi kertoo Lallin kuolemasta: – Näin tämän pahantapaisen, piispa raukan raatelijan tuli kosto korkealta, makso maailman valtiaalta.

24


Piispa Henrikin ruumis kulkee härän vaunuissa

P

Härkä oli jo väsynyt, mutta jatkoi vaivalloisesti matkaansa. Pitkään härkä ei enää jaksanut, vaan pysähtyi kauniille paikalle. Sille paikalle rakennettiin kirkko, joka on myöhemmin tuhoutunut. Kuitenkin vielä tänäkin päivänä tällä paikalla on kirkko, Nousiaisten kirkko.

iispa Henrik oli antanut rekeä ajaneelle pojalle ohjeet, miten tämän tuli toimia, jos piispa Henrik kuolisi Köyliönjärven jäälle.

Kun Lalli oli lähtenyt pois surmapaikalta, poika uskalsi palata reen luo. Kauhistuneena poika katseli piispa Henrikin veristä ruumista. Pian poika kuitenkin alkoi toimia piispa Henrikin ohjeiden mukaan. Hän haki paikalle härän, keräsi piispa Henrikin luut säkkiin, ja nosti säkin rekeen.

Myöhemmin piispa Henrik myös haudattiin Nousiaisten kirkkoon. Surmavirsi kertoo piispa Henrikin hautauksesta:

Hiljakseen härkä alkoi vetää rekeä. Aluksi härkä veti rekeä ympäri korpia ja erämaita. Lopulta se kääntyi ja alkoi vetää rekeä etelään, Turun kaupunkia kohti.

– Tuohon on härkä tauvonnunna, Nousiaisten hietamaahan, Hietakankahan nenähän. Siihen herra Henterikki ensimmäinen haudattihin. Kirkko myöskin rakettihin, herran Hentrikin nimehen.

Ensimmäisen kerran härkä pysähtyi eräällä pellolla Nousiaisten kylässä. Tähän pystytettiin suuri risti. Härällä oli vielä voimia jäljellä. Se veti reen korkealle mäelle. Sinne rakennettiin kappeli, kuten piispa Henrik oli määrännyt.

25


26


Pyhän Henrikin tie rilla kivilaatoilla. Vanhat pyhiinvaeltajat kulkivat tätä tietä pitkin Turusta piispa Henrikin ensimmäiselle hautapaikalle Nousiaisiin. Tie on yksi valtakunnallisista retkeilyreiteistä.

Varsinainen keskiaikainen pyhiinvaellustie on ollut Pyhän Henrikin tie. Tämä tarkoittaa reittiä Köyliönjärven surmapaikalta Nousiaisten hautapaikalle. Myöhemmin pyhiinvaellusreitiksi on vakiintunut Turusta Kokemäelle Henrikin saarna-aittaan johtava reitti.

Pyhän Henrikin tien varrella on runsaasti muistoja piispa Henrikistä. Säkylän Pyhäjärven länsirannalla sijaitsee Papinsaari, jossa Henrik-piispan kerrotaan viettäneen ehtoollista. Säkylästä löytyy myös laakea kivi, joka on toiminut pyhiinvaeltajien ruokapöytänä. Pyhän Henrikin tien pohjoisosa seuraa Köyliöstä Kokemäelle muinaista Huovintietä.

Nykyisin Pyhän Henrikin tie on osa valtakunnallisia retkeilyreittejä. Noin 140 kilometrin pituinen reitti on merkitty tunnuksilla, missä on vaeltavan piispan kuvia nauhoissa ja opasteviitoissa. Tämä Suomen ainoa keskiaikainen pyhiinvaellustie jakautuu kolmeen osaan: Nunnanpolkuun Turusta Nousiaisiin, Pyhän Henrikin tiehen Nousiaisista Mynämäen, Yläneen ja Säkylän kautta Köyliöön sekä Huovintien pohjoiseen osaan Köyliöstä Kokemäelle. Vaelluksen voi aloittaa Turun tuomiokirkolta. Sieltä matka jatkuu Koroistenniemen ja Maarian kirkon kautta Ruskolle ja edelleen Maskun kautta Nousiaisten kirkolle. Tätä Pyhän Henrikin tien osaa kutsutaan Nunnapoluksi. Paikoitellen se on päällystetty suu-

Pyhän Henrikin tie on edelleen elävä pyhiinvaellusreitti ja -kohde. Pyhän Henrikin tiellä kulkee joka kesä kristittyjen pyhiinvaellusjoukko. Lisätietoja vaelluksesta saa internetistä osoitteesta www.henrikin.fi

27


28


Piispa Henrikin ihmeet

P

kultasormuksen keralla ihmisille nähtäväksi, tunnusmerkiksi jaloksi. Jotta ei suonut suuri Luoja eikä sallinut Jumala veden alle vaipumahan pyhän miehen peukalota, sormia ison isännän kultasormuksen keralla.

oika oli yrittänyt kerätä huolellisesti kaikki piispa Henrikin luut ja ruumin osat talteen säkkiin. Silti jotain jäi jäälle, piispa Henrikin sormi ja siinä ollut kultasormus.

Surmavirsi kertoo: – Vaan ei poika pikkuruinen, keksinyt lumen sisältä pyhän miehen peukalota, sormia ison isännän kultasormuksen keralla.

Sokea vanhus ja hänen poikansa ihmettelivät kaunista sormusta. Tarinan mukaan sokea vanhus otti sormuksen käsiinsä, kosketteli ja sivelisi sitä. Sen jälkeen sokea vanhus koski käsillään silmiinsä. Silloin tapahtui ihme. Näkö palautui sokean silmiin!

Kerrotaan, että keväällä, juuri jäiden lähtiessä, sormus löydettiin. Vanhus oli kalastamassa poikansa kanssa Köyliönjärvellä. Jäät olivat jo lähteneet, mutta joitakin jäälauttoja kellui vielä järvessä. Vanhus istui veneen perässä ja poika souti hiljaa eteenpäin. Lähellä saaren rantaa poika huomasi korpin, joka nokki jäälauttaa. Poika souti jäälautan luo. Sieltä he löysivät piispa Henrikin sormen, jossa oli kultasormus.

Piispa Henrikin kuolemansa jälkeen tekemistä ihmeistä kerrotaan monenlaisia tarinoita. Eräs tyttö, Lucia Antintytär oli kuollut. Kuollessaan tyttö oli ollut vielä kovin nuori. Vanhemmat itkivät tytärtään. Jumalan lisäksi he alkoivat pyytää apua kuolleelta piispa Henrikiltä. Avunpyyntö piispa Henrikiltä auttoi. Tyttö heräsi henkiin ja parani sairaudestaan.

Surmavirsi kertoo piispa Henrikin kultasormuksen löytymisestä:

Hämeenkyrössä eli nainen, joka oli koko ikänsä kärsinyt silmien särystä. Nainen lupasi lähteä rukoilemaan Nousiaisten kirkkoon piispa Henrikin haudalle, jos hänen silmäsärkynsä loppuisi. Nainen rukoili piispa Henrikiä ja hän auttoi. Naisen silmien särky loppui. Nainen piti lupauk-

– Kun kevät oli ihana, jää järvestä sulanut. Pienen jääpalasen päällä tuuli aalloissa ajeli sormia pyhän urhon,

29


sensa ja lähti Hämeenkyröstä Nousiaisiin kiittämään piispa Henrikiä avusta. Kalastajia Kokemäeltä oli merellä pyytämässä hylkeitä. Myrsky pääsi yllättämään heidät. Miehet olivat jo varmoja, että he hukkuisivat mereen. Viimeisillä voimillaan he alkoivat vielä rukoilla ja pyytää apua piispa Henrikiltä. Ihme tapahtui. Myrsky laantui ja miehet pelastuivat. Entisajan ihmisten mielissä piispa Henrikistä tuli pyhimys. Häneltä rukoiltiin apua moniin asioihin. Ihmiset uskoivat, että hurskas piispa Henrik saattoi taivuttaa Jumalan auttamaan heitä.

30


Piispa Henrikistä tulee Henrik Pyhä

K

atoliseen uskontoon kuuluvat pyhimykset ja niin siis Suomessakin uskottiin lukuisiin pyhimyksiin ennen uskonpuhdistusta. Raamatun henkilöt ja erittäin hurskaat tai uskonsa vuoksi kuolleet ihmiset saatettiin julistaa pyhimyksiksi. Piispa Henrikistä tuli suomalaisten pyhimys. Häntä alettiin kutsua Pyhäksi Henrikiksi. Suomessa vanhoja kirkkoja on pyhitetetty jollekin pyhimykselle. Näin Nousiaisten kirkosta, jonne aluksi Pyhän Henrikin ruumis haudattiin, tuli Pyhän Henrikin kirkko. Pyhän Henrikin ruumis oli ensin Nousiaisten kirkossa. Todennäköisesti 1290-luvulla Pyhän Henrikin jäännökset siirrettiin Turun tuomiokirkkoon. Pyhän Henrikin jäännöksiä säilytettiin hopeisessa arkussa. Myös Pyhän Henrikin luut kuorrutettiin hopealla. Ne säilyivät Turun tuomiokirkossa aina 1700-luvun alkupuolelle asti. Silloin venäläiset hyökkäsivät Suomeen. He ryöstivät Turun tuomiokirkosta Pyhän Henrikin hopeiset

31


Kokemäellä sijaitsee Pyhän Henrikin saarnahuone. Se on pieni alunperin puinen rakennus, jossa kerrotaan Pyhän Henrikin aikoinaan saarnanneen kansalle. Puisen rakennuksen ympärille on rakennettu kaunis tiilirakennus, pieni kappeli.

luut ja veivät ne Pietariin, Venäjän pääkaupunkiin. Sinne Pyhän Henrikin luut hävisivät. Sen koommin niistä ei ole kuultu mitään. Pieniä määriä Pyhän Henrikin jäänteitä löydettiin myöhemmin Turun tuomiokirkosta Pyhän Hemmingin pyhimyslippaasta. Ne päätyivät Museovirastoon ja viime vuosina niiden omistuksesta on kiistelty oikeutta myöten. Todelliseksi omistajaksi todettiin lopulta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Museovirasto sai jopa huomautuksen oikeusasiamieheltä pyhäinjäännösten omimisesta. Tällä hetkellä jäänteitä säilytetään Helsingin katolisessa seurakunnassa, jossa ne ovat lainassa Turun seurakunnalta. Pyhän Henrikin jäänteet ovat yhä tutkimuksen kohteena.

Tämän Pyhän Henrikin saarnahuoneen seinässä on runo: – Tässä saarnasi sanoa, lunastusta lausui kerran Pyhä hurskas Henrikkimme, Suomen piispa ensimmäinen. Sana tuotti siunauksen, kantoi kaunihin hedelmän, jost´ on Herralle ylistys, Henrikille Suomen piispa ensimmäinen, muistopatsas.

Nousiaisten kirkossa on jäljellä Pyhän Henrikin muistohauta. Se on suuri kaunis arkku, jossa on kuvia Pyhän Henrikin elämästä. Arkkuun on kaiverrettu runo.

Köyliönjärvessä on pieni saari, jota kutsutaan Kirkkosaareksi. Surmavirren mukaan juuri sen saaren läheisyydessä Lalli olisi surmannut Pyhän Henrikin. Kerrotaan, että saarella olisi ollut Köyliön ensimmäinen kirkko. Saarta on tutkittu ja sieltä on löydetty kirkon perustukset ja myös paljon vanhoja rahoja. Onkin arveltu, että kirkko rakennettiin saarelle 1400-luvulla. Saareen on ollut vaikea päästä. Aikoinaan veneet täytyi kiinnittää kirkon seinään, jotta saarelle pääsi.

– Oi elämä autuaallinen, oi kuolema toivottava, jonka kautta kunnianarvoinen piispa kohotkoon pyhään arvoon! Suosittele meitä rakastettava isä ja kunnianarvoinen marttyyri taivasten kuninkaalle!

32


33


34


Piispa Henrikin ja Lallin muisto elää

P

yhän Henrikin elämästä ja Lallista on säilynyt paljon maalauksia ja veistoksia. Niitä on vielä nähtävillä monissa vanhoissa kirkoissa. Kuvissa Pyhällä Henrikillä on päässään piispanhiippa ja pitkä piispan paimensauva kädessään. Lalli kirveineen on pienenä piispan jaloissa.

hän Henrikin vaellus. Pyhiinvaeltajat ovat kulkeneet Nousiaista Yläneen kautta Kokemäelle. Reittiä on pidetty samana, mitä pitkin piispa Henrik aikoinaan kulki saarnamatkoilla.

Entisaikaan Pyhän Henrikin muistoa kunnioitettiin myös erityisillä juhlapäivillä. Vanhan tarinan mukaan Pyhä Henrik kuoli tammikuun 20. päivänä. Tätä päivää sanottiin Pyhän Henrikin syntymäpäiväksi. Päivää vietettiin syntymäpäivänä, koska silloin Pyhä Henrik ikään kuin syntyi iankaikkiseen elämään. Kesäkuun 18. päivää on vietetty Pyhän Henrikin kuljetuspäivänä. Tällöin Pyhän Henrikin ruumis kuljetettiin Nousiaisten kirkosta Turun tuomiokirkkoon. Yleensä paljon ihmisiä tuli tällöin Turkuun kunnioittamaan Pyhää Henrikiä. Siksi kesäkuun 18. päivänä ryhdyttiin Turussa järjestämään myös ”Heikin markkinoita”. Pyhän Henrikin muistosta oli hyötyä myös kaupankäynnille.

Lalli menestyi suurin suomalainen äänestyksessä Vuonna 2004 Yleisradio järjesti äänestyksen suurimmasta suomalaisesta. Lalli sijoittui tässä äänestyksessä sijalle 14! Äänestyksen voitti ylivoimaisesti marsalkka Mannerheim. Kirjailija Väinö Linna, presidentti Paasikivi ja juoksija Paavo Nurmi muiden muassa jäivät Lallin taakse. Äänestykseen osallistuneet suomalaiset perustelivat Lallin valintaa suurimmaksi suomalaiseksi muun muassa seuraavasti: – Lalli nousi valloittajia vastaan itse, hän ei lähettänyt muita kuolemaan.

Entisaikaan monet ihmiset kunnioittivat omalla tavallaan Pyhän Henrikin muistoa. Kun kuolema lähestyi, rikkaat lahjoittivat kirkolle rahaa, taloja ja monenlaisia tavaroita. He katuivat pahoja tekojaan ja pelkäsivät kuolemaa. Lahjoitustensa vastineeksi rikkaat pyysivät Pyhää Henrikiä ja muita pyhimyksiä rukoilemaan, että Jumala olisi heille armollinen.

– Ensimmäinen koskaan nimeltä mainittu suomalainen ja ensimmäinen tunnettu Suomea puolustanut ihminen. – Suomen kansa ei taivu minkään edessä. – Hänen ratkaisunsa oli yksilötasolla sama kuin koko Suomen kansan historian myöhemmissä vaiheissa.

Piispa Henrikin muisto näkyy myös meidän aikanamme. Köyliön kunnan vaakunassa on kuvattu piispan hiippa ja Lallin kirves. Turun tuomikapitulin sinetissä on Henrikin sormi, jossa on kultainen sormus. Useana vuotena on järjestetty Py-

Osaltaan tämäkin äänestys kertoo, että Lalli elää edelleen suomalaisten mielissä.

35


Piispa Henrikin surmavirsi

M

eidän aikamme ehkäpä arvokkain muisto Pyhästä Henrikistä on kaunis Piispa Henrikin surmavirsi. Runo on erittäin vanha. Todennäköisesti se on syntynyt jo keskiajalla, ehkä samaan aikaan kun Nousiainen menetti asemansa Suomen kirkon päänä uuden Turun tuomiokirkon myötä. Nousiaisten asemaa yritettiin parantaa nostamalla Henrikin legenda esiin 1230-luvulla. Varmaa tietoa, miten runo on syntynyt, ei ole. Arvellaan, että joku pappi tai taitava kansanmies on sen runoillut. Muistiin se kirjoitettiin ensimmäisen kerran vasta 1600-luvulla, mihin mennessä se todennäköisesti oli muuttunut paljon ja saanut uusia kerrostumia. Runo kulki kansan suussa, sillä lukutaitoisia ihmisiä oli hyvin vähän. Runon avulla Pyhän Henrikin kulttia pidettiin yllä ja vahvistettiin siten kirkon asemaa ihmisten elämässä. Runoa luettiin paljon kansalle. Sen avulla kansaa haluttiin opettaa ja tehdä kuuliaiseksi Jumalalle. Piispa Henrikin surmavirttä ta-

36

vallinen kansa ja entiset runonlaulajat olivat kertoneet toisilleen. Näin se oli säilynyt 300 vuoden ajan. Piispa Henrikin surmavirsi on hieno ja arvokas runo. Sen kirjoittaja on ollut taitava runoilija. Nykymuotoisella runolla ei ehkä ole ollut vain yhtä kirjoittajaa, vaan se on muokkautunut suullisen kansanperinteen tavoin ja on usean sukupolven tuotos. Professori Martti Haavion mukaan ”runon kirjoittaja ei ole ollut lahjaton pappi, vaan hyvä oman aikansa historian tuntija ja suuri runoilija”. Professori Jalmari Jaakkola arvelee, että surmavirsi on syntynyt Pyhän Henrikin varhaisella palvontapaikalla Köyliössä. Niin tai näin, joka tapauksessa professori Jaakkola toteaa, että ”piispa Henrikin surmavirsi on osa maailmankirjallisuutta!” Nykyisin taas ajatellaan, että surmavirsi olisi alkujaan Nousiaisista tai ainakin se olisi saanut pyhimystarinoihin kuuluvat ihmeteot sieltä.


Piispa Henrikin Surmavirsi Kantelettaren mukaan ”Lähtekäämme Suomenmaalle, menkämme Hämehenmaalle, maille ristimättömille, paikoille papittomille; siell’ on lapset ristimättä, kansa kaikki kastamatta; tehkämme kiviset kirkot, kappelit rakentakamme, papin saarnoja sanella, kansan kaiken kuultavaksi!”

Piispa Henrikin surmavirsi on julkaistu myös ”Kantelettaressa”. Kanteletar on kirja, johon Elias Lönnrot on koonnut vanhoja kalevalamittaisia Suomen kansan vanhoja runoja. Elias Lönnrot otti surmarunon juuri ennen 1800-luvun puoliväliä keräämäänsä Kantelettareen. Tässä oleva on vuoden 1911 painoksesta.

Piispa Henrikin surma

Siitä Eirikki ritari itse lausui, noin saneli Heinrikille, veljellensä: ”Veikkoseni, vaimon poika, entä jos tapettanehen, sinä siellä surmatahan, maan kuningas kaaetahan; paljo on sinne mennehiä, enempi evännehiä, ei paljon palannehia.”

Kaks’ oli pyhä´ ä miestä, kaksi kansan ruhtinasta ristiveljeä jaloa; yksi kasvoi Kaalimaassa, varttui maalla vierahalla, toinen Ruotsissa yleni; pian kasvoi pienelliset, yksivuotiset yleni. Joka kasvoi Kaalimaassa se kasvoi kananmunilla, joka Ruotsissa yleni, se Ruotsin sianlihoilla. Lapsi maalta vierahalta, Kaalimaassa kasvatettu, se oli herra Heinrikki, vaan se Ruotsissa ylennyt, oli Eirikki ritari, Ruotsin kuuluisa kuningas. Sanoi herra Heinrikki Eirikille veljellensä:

Sanoi herra Heinrikki: ”Lähen toki, en totelle; jos minä tapettanehen, toinen jäänevi jälelle.” Siitä herra Heinrikki sanoin lausui, suin puheli: ”Pilttiseni, pienoiseni, vantti vaaksan korkuhuinen, laita korja kohallensa,

37


Ajella karuttelevi kaksi päivä´ ä keväistä, kaksi yötä järjestänsä; sanoi piltti pikkuruinen, vantti vaaksan korkuhuinen: ”Jo minun tulevi nälkä, kun ei syöä eikä juoa eikä purtua pietä.” Sanoi herra Heinrikki: ”Jo pian talo tulevi; Lallola on lahen takana, hyvä neuvo niemen päässä; siinä syömme, siinä juomme, siinä purtua piämme.” Sanoi piltti pikkuruinen, vantti vaaksan korkuhuinen: ”Entä on järvi jäätämättä, sulana joki kovera.”

perällensä pieni korja, ota ohrilta oronen, maatajouhi maltahilta, pane varsa valjahisin, suvikunta suitsi suuhun, lähimaille mennäkseni, maille ristimättömille. Siitä piltti pikkuruinen, vantti vaaksan korkuhuinen, ottavi koasta korjan, kohallensa korjan laitti, saatti lastat sarjallensa, aisat tammiset asetti. Otti ohrilta orosen, i’uilta isolihaisen, pani länget mursunluiset, valjahat majavanluiset, Harmin kaulahan asetti; pani luokan kynnäppäisen harjalle hyvän hevosen, ohjat suoniset ojensi.

Siihen herra Heinrikki itse vastaten sanovi: ”Kierretähän Kiulon järvi, ympäri joki kovera.” Lähettihin Lallolahan, kierrettihin Kiulon järvi, ympäri joki kovera.

Sitten herra Heinrikki niin kohta ajohon läksi, virman peuroja viritti jälissänsä juoksemahan, latoi lauman laulajia päänsä päällä lentämähän, jänön valkoisen hypitti eessänsä vilettämähän, teiri kultainen kukersi karhun rautaisen kiassa.

Sitten tultua talohon, nälissänsä niemen päähän, Kerttu kelvoton emäntä, paha vaimo pannahinen, suitsi suuta kunnotonta, keitti kieltä kelvotonta einettä aneleville;

38


vieritti rahan sijalle; otti olutta kellarista, vieritti rahan sijalle, heinät heinähuonehesta, vieritti rahan sijalle, kaurat kaurahinkalosta, vieritti rahan sijalle. Kerttu kelvoton emäntä, salasyöjä sappehinen, sepä kirkui kiukahalta, parkui patsahan nenästä: ”Jahka Lalli saa kotihin, se sun luusi luistelevi ja pääsi päristelevi, suonesi sirottelevi.”

ei saa einettä tulijat eikä heiniä hevonen. Sitten herra Heinrikki sanoin lausui, suin puheli: ”Pilttiseni, pienoiseni, vantti vaaksan korkuhuinen, ota leipä uunin päältä, heitä penningit sijahan; ota kellarist’ olutta, heitä penningit sijahan; ota heiniä hevosen, pane penningit sijahan; katso kauroja lisäksi, heitä penningit sijahan.”

Sitten herra Heinrikki läksi Lallolan talosta, lapset lauleli jälestä, lapset laiskat Lallolassa:

Sitten piltti pikkuruinen, vantti vaaksan korkuhuinen, otti kyrsän uunin päältä,

39


kiven vierrytit sijahan; veivät heiniä laosta, heitit hieta’a sijahan; kauroja hevosen syöä, saivat santa’a sijahan.”

”Jo kävi meillä ihmisiä, joivat tynnyrist’ oluen, kakun söivät kammarista, laoit heiniä laosta, heiniä hevosen syöä, kannoit kauroja lisäksi.” Lalli kun tuli kotia, tuo Lallin paha emäntä, vanha nainen, vaimo valski, kantoi kieltä kelvotonta, valehteli vanha nainen: ”Jo kävi tässä ihmisiä, täss’ on syöty, tässä juotu, tässä purtua pietty: ruoka-ruotsi, syömä-saksa, kiertolaiset kelvottomat. Joivat oluen kellarista, vettä viskasit sijahan; kakun söivät kammarista,

Lausui paimen patsahalta: ”Jo vainen valehtelitkin; elä vainen usko’ kana vaimon valskin lausehia!” Lalli, mies pahantapainen, ei tuosta totella ollut; sivui Lalli laapurinsa, paha pitkän keihä’ änsä, lykkäsi lylyn lumelle kuin on voisen vuolakkehen, syöksi kalhun kaljamalle kuin on talvisen jäniksen; sitten hiihti hirmuisesti,

40


vaan jos uupuvi oronen, sitten härkä pantakohon; kussa härkä tauonnevi, siihen kirkko tehtäköhön, kappeli rakettakohon!”

lyly vieri vinkeästi, tuli suitsi suksen tiestä, savu sauvan somman tiestä. Sanoi piltti pikkuruinen, vantti vaaksan korkuhuinen: ”Jo kuuluu kumu takana; ajanko tätä hevosta?” Sanoi herra Heinrikki: ”Jos kumu takana kuului, elä aja tätä hevosta, karkottele konkaria!” ”Entä jos tavotetahan tahikka tapetahenki; Lalli hiihtäen tulevi, pitkä keihäs kainalossa.”

Lalli hiihti, Hiien ruoka, tavotti takaa-ajetun, tappoi herra Heinrikin, surmasi jalosukuisen, jok’ oli tänne joutununna Suomen kansan kastajaksi. Sitten piltti pikkuruinen, vantti vaaksan korkuhuinen, luut korjasi lumesta, poimi kaikki kaunihisti, verkasäkkihin veteli, sitoi silkkinauhasilla, asetti orin rekehen. Kun sitten oronen uupui, niin antoi härän vetä’ ä. Tuoss’ on härkä tauonnunna: Nousiaisten hietamaahan, hietakankahan nenähän.

Siitä herra Heinrikki kun tunsi tuhon tulevan, hätäpäivän päälle saavan, sanan lausui, noin puheli: ”Pilttiseni, pienoiseni, käy sinä kivien taaksi, kuuntele kiven takana; kun ei kilpeä kivessä, niin sä mene tammen taaksi, katsele takana tammen, kuin minua tavotetahan taikka tapetahanki! Jos minä tapettanehen ja sinä jälille jäänet, niin poimi lumesta luuni, aseta orin rekehen, orin Suomehen vetä’ ä,

Siihen herra Heinrikki ensimmäinen hauattihin; kivikirkko rakettihin herran Heinrikin nimehen. Vaan ei piltti pikkuruinen, vantti vaaksan korkuhuinen, löytänyt lumen sisältä, pyhän miehen peukaloa, sormea ison isännän

41


pispan hiipan hirtehinen.” Lalli se murehetonna päästä lakkia tavotti: hivukset himahtelivat lakkihin imentyneinä, läksi kallosta kamara, luikas luista irrallensa, kävi kallo kaljamaksi, pää pahan nahattomaksi. Niin tämän pahan pakanan, pispa raukan raatelijan, tuli kosto korkealta, makso maailman valtiaalta; sen teki totinen Luoja ja sallei jalo Jumala. Nyt se pispa taivahassa, herran enkelein elossa, voiton virttä veisailevi; Lalli paikassa pahassa, sakean savun seassa, helvetissä hiihtelevi. Siellä pirut pistelevät helvetissä helteisessä sielu-parkoja pahasti. Varjele, vaka Jumala, estä, Luoja armollinen, meitä sinne saapumasta; saata taivahan salihin, iankaikkiseen ilohon!

kultasormuksen keralla, ennen kuin kesäsyännä, kun oli kevät ihana jäät jo järvistä sulannut, sekin sitten löyettihin pienen jääpalasen päältä kultasormuksen keralla. Sitä tuuli tuu’ itteli vieno aaltonen ajeli, ihmisille nähtäväksi, tunnusmerkiksi jaloksi, jott’ ei sallinut Jumala eikä suonut suuri Luoja ve’en alle vaipumahan, hukkahan tuleumahan sormea ison isännän, pyhän miehen peukaloa. Lalli, se pahin pakana, julmin juutasten seassa, pahan työnsä täytettyä, pyhän miehen mestattua, surmattua suuren miehen, pispan, herra Heinrikin, otti korkean kypärän pyhän miehen, pispan, päästä, pani päähänsä omahan, kallohonsa kauheahan; palasi pahalta työltä, hiihti kilttinä kotihin. Lausui paimen patsahalta. ”Mist’ on Lalli lakin saanut, mies häijy hyvän hytyrän,

42


Lähteet: Haavio Martti: Piispa Henrik ja Lalli. WSOY. 1948. Haggren Georg: Köyliön kirkkokarin Pyhän Henrikin kappelin löydöt. Kirjassa. Köyliist 7. Aarnivalkeita ja ratsastavia ritareita. Köyliö-seura. 2007. Jaakkola, Jalmari: Suomen varhaiskeskiaika. WSOY. 1938. Jaakkola, Jalmari: Vähän Lallista ja Lalloilasta. Satakunta. Kotiseutututkimuksia X . Satakuntalainen osakunta. 1936. Juva, Einar W. – Juva, Mikko: Suomen kansan historia. Otava. 1966. Juvelius, Einar W.: Suomen kansan aikakirjat. Osa I. Otava. 1930. Kanteletar: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki. 2005. Salminen Tapio: Joki ja sen väki. Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle. Kokemäen ja Harjavallan kaupungit ja seurakunnat. 2007. Salo, Unto: Kotimaakuntamme Satakunta. Satakuntaliitto. Sarja A:245. 1999. Vahtola, Jouko: Keskiaika. Teoksessa Historian pikku jättiläinen. WSOY. 2003. www.henrikin.fi www.yle.fi/suuretsuomalaiset

43


T

ämä kirja sisältää tarinan piispa Henrikistä ja Lallista. Kertomuksen runkona ovat vanha kansanruno, piispa Henrikin surmavirsi sekä pyhimystarinat. Kirja on tarina piispasta ja talonpojasta – ei virallinen historian esitys.

Julkaisija: Satakuntaliitto PL 260, 28101 Pori satakuntaliitto.fi – satakunta.fi


Piispa Henrik ja Lalli (2011)