Yrittäjyyden asialla

Page 40

Opiskelijayrittäjän HOPSin laatii opiskelija tutoropettajan ja asiantuntijamentorin avustuksella. Koulutusohjelman opinnot luovat HOPSin perustan. Opintosuunnitelma tukee kasvamista asiantuntijuuteen ja yrittäjyyteen. Joustavat opetussisällöt ja yrittäjyyteen sopivat oppimismenetelmät auttavat opiskelijayrittäjän valmistumista normiajassa. Yrityskiihdyttämön tavoite on, että opiskelijan valmistuessa hänen yrityksensä on elinkelpoinen ja yhteistyö korkeakoulun kanssa jatkuu esim. TKIhankkeissa. HOPSin erityinen vahvuus on siinä, että varmistetaan yrittäjälle tärkeä reaaliaikainen tiedonkulku ja vuorovaikutteisuus opiskelijan ja asiantuntijamentorin välillä. Opiskelija arvioi jatkuvasti asiantuntijamentorinsa ja tutoropettajansa kanssa HOPSin toteutumista sekä ryhtyy tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin. Mentorointiprosessin keskustelukumppanuus syventää oppimisprosessia ja tuo siihen innovatiivisia intuitioita, jotka jalostuvat uusiksi yritysideoiksi ja toimintatavoiksi. Prosessi korostaa opiskelijayrittäjän omaa osaamisen arviointia, asioiden kyseenalaistamisen taitoa ja tahtoa, oman osaamisalueen tiedon kehittymisen seuraamista sekä tutkivaa otetta omaan työhön. Yrittäjyys on integroitu osaksi kokonaisuutta, jossa opiskelija kohtaa yrityksensä kautta jatkuvia muutoksia ja joutuu myös reagoimaan niihin. Prosessissa opiskelijayrittäjä omistaa asiantuntijanäkökulman, jonka perustalle ammatillinen erikoisosaaminen rakentuu. 2. Korkeakouluosaaminen - Elinkeinoelämän tarpeista syntyvä yrittäjyys Yrityskiihdyttämö nivoo korkeakoulun perustehtävät – koulutuksen, tutkimus- ja kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä elinkeinoelämän ja aluekehitystyön – toisiinsa osaamisintensiivisen yrittäjyyden kautta. Yrittäjyysopintojen taustalla on vakiinnuttaa yrityskiihdyttämön luoman osaamisintensiivisen yrittäjyyden osaksi korkeakoulu- ja elinkeinoelämäyhteistyötä sekä varmistaa mahdollisimman monen potentiaalisen yrittäjäkandidaatin ja tuote/palveluidean ottamisen mukaan kiihdyttämöprosessiin jo opiskelujen alkuvaiheessa. Elinkeinoelämän tarpeista lähtevän yritystoiminnan synnyttäminen edellyttää Yrityskiihdyttämöltä aktiivista osallistumista koulutuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Yrityskiihdyttämö seuraa työelämän kehitystä ja tuo sen opetussuunnitelmien päivitysprosessiin. Kiihdyttämöyrittäjien palautekeskustelujen avulla evaluoidaan SAMKin osaamisprofiilia ja pk-yritysten kehittämistarpeita. Korkeakoulun henkilökunnan ammatillinen erityisosaaminen ja kiinteä vuorovaikutus elinkeinoelämään mahdollistavat oikeat ’nuuskut’ ja visiot kiihdyttämötoiminnassa. Yrityskiihdyttämö avaa yrittäjäopiskelijalle ovia korkeakoulun TKI-toimintaan ja Satakunnan yrityselämään. Opiskelijan näkökulmasta Yrityskiihdyttämö on fyysinen palvelukeskus, joka on tuotu lähelle hänen työympäristöään. Opiskelijayrittäjät tuovat kokemuksensa muidenkin opiskelijoiden oppimistilanteisiin ja erilaisiin opinnäytetöihin. SAMKissa kehitetty malli, Effectice Model for Higher Education and Industry Interaction, kuvaa TKI-hankkeissa syntyvän uuden sovelletun tiedon ja toimintamallien siirtoa opetukseen ja sitä kautta työelämään. Oleellinen osa mallia on korkeakouluosaamiseen perustuva kiihdyttämöyrittäjyys.

40


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.