Issuu on Google+


POJAN JA TIIKERIN

SEIKKAILUT

YKSI MAAILMAN TUNNETUIMMISTA SARJAKUVISTA YHDISTÄÄ HUUMORIN KEINOIN YHTEISKUNTAKRITIIKKIÄ JA KOKEMUKSIA ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ.

JUSSI PUUMALAINEN

L

ASSI JA LEEVI (Calvin and Hobbes) on amerikkalaisen Bill Wattersonin vuonna 1985 luoma sanomalehtisarjakuva, joka kertoo kuusivuotiaan pikkupojan ja tämän lelutiikerin yhteisistä seikkailuista. Watterson käsikirjoitti ja piirsi sarjaa kymmenen vuotta, joista on julkaistu useita kokoelmateoksia, sekä erillinen kokoelma sunnuntaisarjoja.  

Kirja

Lassi ja Leevi: 10-vuotisjuhlakirja (juhlakirja 4) Kustannus Oy Semic, 1996.

10-vuotisjuhlakirja ilmestyi alun perin lokakuussa 1995, hieman ennen sarjakuvan loppumista. Juhlakirja on kokoelma Wattersonin itse valitsemiaan strippejä sekä sunnuntaisivuja kommenttiensa kera. Kirjassa hän esittelee Lassin ja Leevin, sekä muut hahmot ja heidän taustansa. Hän myös valottaa suhtautumistaan silloiseen sarjakuvan tasoon, näkemyksistään sarjakuvapiirtäjänä ja kertoo kamppailustaan Lassin ja Leevin lisensointia vastaan.

Bill Watterson itse Bill Watterson syntyi Washingtonissa 5. heinäkuuta vuonna 1958 ja kasvoi Chagrin Fallsissa Ohiossa. Hänen ensikosketuksensa sarjakuviin tuli Charles Schulzin Tenavien kautta ja sen nähtyään hän tiesi haluavansa sarjakuvapiirtäjäksi. Hänen muut suurimmat vaikuttajansa ovat Walt Kellyn Pogo ja George Herrimanin Krazy Kat. Näiden kolmen avulla Watterson oivalsi sarjakuvan rajattomat mahdollisuudet.

Jaska Jokunen

Pogo

Krazy Kat


Kenyon Collegesta valtio-opin kandidaatiksi valmistuttuaan vuonna 1980 hän työskenteli määräaikaisesti The Cincinnati Post – lehden poliittisena pilapiirtäjänä. Sekä lehti, että Watterson itse eivät olleet kuitenkaan tyytyväisiä, koska hänellä ei ollut Cincinnatin paikallispolitiikan tuntemusta, eikä omien sanojensa mukaan pilapiirtäjälle tarvittavaa ”tappajanvaistoa”

Sarjakuvantekijä Watterson Seuraavien vuosien ajan Watterson teki graafisen alan töitä, sekä teki piirroksia ja juttuja pienempiin julkaisuihin. Vapaa-ajallaan Watterson piirsi sarjakuvia, joita hän yritti myydä sarjakuvia sanomalehtiin levittäville syndikaateille. Hänen ensimmäinen sarjakuvansa oli avaruusseikkailuparodia, jossa esiintyi ensimmäisen kerran Avaruusmies Spiff joka oli hahmo lukiolaisena piirrettyssä Raumfahrer Rolf - tarinassa. Spiffistä muodostui myöhemmin yksi Lassin alter egoista. Sitä ei hyväksytty, joten Watterson jatkoi muiden ideoiden työstämistä. Ne kaikki torjuttiin, josta Watterson oli jälkikäteen kiitollinen niiden kömpelyyden takia. Vuonna 1982 hän tarjosi syndikaateille sarjakuvaa, jossa esiintyivät sivuhahmoina ensimmäisen kerran Lassin ja Leevin esiasteet; päähenkilön pikkuveli Marvin ja tämän lelutiikeri Hobbes. United Features-syndikaatti sekä Wattersonin piirtäjäkollegat kehuivat ideaa, vaikka se oli sekava ja ahtaan oloinen. Watterson suunnitteli sitä edelleen paremmaksi ja selkeämmäksi. Tästä syntynyttä sarjaa pidettiin edelleen liian sekavana, Marvinin ja Hobbesin edelleen korostuen muiden hahmojen rinnalla. Watterson karsi lopulta muut hahmot pois ja keskittyi näihin kahteen. Marvinin nimi vaihtui Calviniksi, ja tämän hiustyyli muuttui otsatukasta piikkitukkaan juuri ennen sarjan julkaisua. Universal Press-syndikaatti piti sarjasta ja sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 1985. Lassi ja Leevi alkoi ilmestyä 35 amerikkalaisessa sanomalehdessä vuoden 1985 lopulla, ja pian Watterson lopettikin taittajan työnsä keskittyäkseen pelkästään sarjakuvaansa. Alussa hän epäili saisiko sarja tarpeeksi suosiota, mutta Lassi ja Leevi menestyi alusta asti hyvin ja sitä julkaistiin yhä useammissa lehdissä.

Sarjakuvan tarina ja henkilöt Lassi ja Leevi ei sisällä varsinaista jatkuvaa juonta. Stripit ovat suurimmaksi osaksi yksittäisiä, lukuun ottamatta myöhemmin yleistyneitä 7-14 stripin pituisia jatkotarinoita. Usein Lassi pohtii elämän suuria kysymyksiä, välillä taas seurataan Lassin mielikuvituksellisia

seikkailuja, hänen vaikeuksistaan koulussa ja sanaharkkaa vanhempiensa kanssa. Lassi ja Leevi ovat nimiltään (Calvin and Hobbes) viittauksia 1500 ja 1600-luvuilla eläneisiin henkilöihin sekä eräänlainen vitsikäs kunnianosoitus Wattersonin yliopiston valtio-oppilaitokselle. Protestanttinen teologi Jean Calvin uskoi ennalta määrättyyn kohtaloon, kun taas filosofi Thomas Hobbesilla oli Wattersonin mukaan ”synkeä kuva ihmisluonnosta.” Lassi on kuusivuotias, perheen ainoa lapsi joka omaa vilkkaan mielikuvituksen ja laajan sanavaraston. Hän on äärimmäisen utelias, kysellen välillä tyhmiäkin kysymyksiä, kun taas monet järkevät kysymykset jäävät usein vaille tyhjentävää vastausta. Lassi ei jaksaisi keskittyä koulunkäyntiin, vaan käyttäisi aikansa mieluummin leikkeihinsä ja mielikuvitusseikkailuihin, jolloin hän muuttuu milloin Avaruusmies Spiffiksi, Ällistysmieheksi tai etsivä Tracer Bulletiksi. Wattersonin mukaan Lassi heijastaa hänen omia aikuisuuden mietteitään, sekä nuoruuden vastoinkäymisiään joista monia kuvaillaan sarjassa silloin tällöin. Leevi on lelutiikeri, joka näyttäytyy elävänä vain Lassin seurassa. Se kävelee kahdella jalalla ja osaa puhua, mutta sillä on silti kissamaiset piirteensä. Hahmo on Lassin vastakohta, osoittaen kärsivällisyyttä ja tervettä järkeä. Sen esikuvana oli paljolti eleillään ja ilmeillään Sprite, yksi Wattersonin omista kissoista. Sarjakuvan mielenkiintoisin piirre on Leevin kaksi olomuotoa. Wattersonin mukaan ne ymmärretään usein väärin, koska hän itse ei näe Leeviä sen paremmin nukkena, kuin Lassin mielikuvituksen tuotteenakaan, vaan hän antaa lukijoiden muodostaa siitä itse oman käsityksensä. Sarjakuvassa esiintyvät myös Lassin vanhemmat, joiden nimiä ei mainita, koska heidän tehtävänään on vain olla Lassin isä ja äiti. Heitä nähdään yleensä vastailemassa Lassin kysymyksiin ja reagoimassa tämän temppuiluun. Lassin isä on liikunnasta ja ulkoilusta nauttiva patenttiasiamies, joka on ulkonäöltään paljolti Wattersonin omakuva, mutta hänen tekemisensä ovat parodiaa hänen omasta isästään, ammattia ja lähes sanatarkkoja repliikkejä myöten. Lassin äiti hoitaa poikansa kasvatuksen. Lassin riehakkuudesta johtuen äidistä nähdään usein hänen huonompi puolensa, mutta ajoit-


tain äiti osoittaa myös hellyyttä pojalleen. Hän toimii vastapainona Lassin isälle, viihtyen mieluummin sanomalehden ja kahvikupillisen ääressä sisällä kuin telttaretkellä maastossa. Naapurin tyttö Susanna, jonka kanssa Lassilla on eräänlainen viha-rakkaussuhde, esiintyy säännöllisesti sarjassa, useimmin Lassin härnäyksen kohteena. Hänen esikuvanaan toimi Wattersonin vaimo Melissa. Muita sivuhahmoja ovat lapsenvahti Riitta – ainoa, jota Lassi pelkää, luokanopettaja, koulun rehtori sekä koulukiusaaja Nipa.

Vanhan kaavan rikkoja Watterson ihaili 1900-luvun alun sarjakuvan kulta-ajan värikkäitä sunnuntaisarjoja, jotka saattoivat täyttää koko sanomalehden sivun, jolloin piirtäjän luovuudelle ja ideoille oli paljon enemmän tilaa. Ensimmäisellä sapattivapaallaan hän ehdottikin Universal Pressille, että Lassia ja Leeviä levitettäisiin myös puolen sivun leikkelemättömänä sunnuntaistrippinä, jotta lukija näkisi vilauksen menneistä ajoista. Syndikaatti suostui mutta varoitti, että monet lehdet tulevat hermostumaan, koska ne eivät pääsisi järjestelemään ja kutistamaan sarjaa kuten tavallisesti tehtiin. Vastalauseiden vyöry olikin melkoinen; toimittajat syyttivät Wattersonia koko lehden valtaamisesta itselleen ja uhkasivat lakkauttaa koko sarjan. Universal teki lopulta kompromissin ja levitti sarjaa kahdessa eri koossa, sekä puolen sivun strippinä, että pienempänä versiona. Watterson oli kuitenkin tyytyväinen, ja pystyi jatkossa suunnittelemaan vapaammin sunnuntaisarjojen kokoa, vaihdellen välillä muutaman ison ruudun tai jopa 20 dialogittoman pikkuruudun välillä.

Kärkkäiden mielipiteiden mies Watterson muistetaan rankasta arvostelusta syndikaatteja kohtaan. Hänen mielestään syndikaatit olivat liikaa kiinnostuneita taloudellisen hyödyn saavuttamisesta, johtaen sarjakuvan alennustilaan ja edelleen pienenevään kokoon lehdissä. Hän arvosteli myös aikansa lehtisarjakuvan yleistä tilaa ja sen oheistuot-

teistamista. Wattersonin mukaan sarjakuvien piirrosjälki on huonoa, yksinkertaista ja kaupallista. Hän ei myöskään pitänyt siitä, että yhtä sarjakuvaa työstää usean henkilön työryhmä, joka pahimmassa tapauksessa jatkaa sarjaa alkuperäisen tekijän jo lopetettua. Watterson tunnetaan erityisesti siitä, ettei hän koskaan antanut lupaa lisensoida hahmojaan, koska hänen mielestään se tekisi niistä epäaitoja ja halventaisi ne. Perusteluna hän sanoo muun muassa, että kun tuttu hahmo näkyy jokaisessa vastaantulevassa tavarassa, yleisö väistämättä kyllästyy siihen. Erityisen vastenmielisenä hän piti ajatusta Leevi-nukesta. Liikkeellä olleista piraattituotteista närkästyneenä Watterson on sanonut että ”ainoastaan varkaat ja vandaalit ovat tienanneet Lassi ja Leevi-oheistuotteilla.” Hän olisi tienannut miljoonia muutamalla allekirjoituksella, mutta pysyi silti uskollisena ideologialleen. Vuosien kädenväännön jälkeen vuonna 1991 syndikaatti taipui muuttamaan Wattersonin sopimusta, vaikka se olisi alkuperäisen sopimuksen mukaan voinut halutessaan erottaa hänet ja jatkaa sarjaa uusilla piirtäjillä. Viimein markkinaoikeudet palautettiin Wattersonille, joka taistelusta uupuneena piti kolmen vuoden aikana kaksi 9 kuukauden pituista luovaa taukoa. Watterson on karttanut julkisuutta koko uransa ajan ja sen jälkeen, mikä on herättänyt ihmetystä. Hän on kieltäytynyt kaikista markkinointitapahtumista ja useista haastattelupyynnöistä. Vuosien varrella hän on antanut vain muutaman haastattelun, joista tuorein kuullaan pian ilmestyvässä doku mentissa Stripped - The Comics Documentary.

Sarjan lopettaminen ja jälkimainingit Lassin ja Leevin tarina päättyi vuoden 1995 lopulla, kun Watterson sai tarpeekseen määräajoista ja pienistä ruuduista. Hän katsoi, että oli parempi lopettaa huipulla, sillä sarjan jatkaminen vielä mahdollisesti vuosien ajan itseään toistaen olisi heikentänyt sen laatua merkittävästi, eikä hän ole katunut lopettamistaan. Tämän jälkeen Watterson muutti takaisin synnyinseuduilleen ja omisti aikansa öljyvärimaalaukseen. Hän ei ole koskaan pitänyt näyttelyitä töistään, koska


ei itsekriittisenä pitänyt itseään tarpeeksi taitavana tai kunnianhimoisena. Watterson on näihin päiviin asti pysytellyt poissa julkisuudesta, mutta on kuitenkin mm. antanut vielä muutamia haastatteluja, avustanut töitään esittelevän näyttelyn suunnittelussa 2005, ja julkaisi koko tuotantonsa kirjasarjassa The Complete Calvin and Hobbes.

Tyyli ja genre Lassi ja Leevi on mustavalkoinen (pois lukien sunnuntaisarjat) sanomalehtisarja kuva eli strippi, jotka ovat perinteisesti 2-4 ruudun mittaisia, ytimekkään vitsin sisältäviä kevennyksiä lehden loppusivuilla. Varhaisimmat sanomalehtisarjat syntyivät amerikkalaisessa sanomalehdistössä 1800- 1900- lukujen taitteessa, joista yksi ensimmäisiä oli Rudolf Dirksin Kissalan pojat. Lassi ja Leevi on tavallaan omaelämäkerrallinen sarjakuva, koska se kuvaa Wattersonin omia arvoja, kiinnostuksia ja mietteitä. Sarjan huumori on paljolti sarkastista, ja siinä käsitellään perhe-elämää ja päivittäisiä tapahtumia, kuin myös politiikkaa satiirisesti. Lassi ja Leevi ei ole missään nimessä pelkkä kokoelma puhuvia päitä. Wattersonin monipuolisesta piirtotyylistä kertovat yksinkertaiset, mutta korostetun ilmeikkäät hahmot, Lassin mielikuvitusleikkien komeat maisemat, sekä tehokkaan liikkeen ja vauhdin kuvaaminen. Myöhemmin Watterson kokeili uusia tyylejä ja ruutusommitteluja, esimerkiksi eräs sunnuntaistrippi oli viimeistä ruutua lukuun ottamatta

vahvan musta-valkokontrastinen, ilman varsinaisia reunaviivoja.

Oma arvostus Minulle Lassi ja Leevi oli olennainen osa lapsuuttani. Pystyin hyvin samaistumaan Lassin hahmoon, koska hänen tavoin omakin mielikuvitukseni on aina ollut vilkasta, eikä oma koulunkäyntini aina ollut mallikkaimmasta päästä. Ihailin Lassin älykästä kielenkäyttöä ja filosofisia pohdiskeluja, vaikka en silloin 8-10-vuotiaana tietenkään niitä kaikkia täysin ymmärtänytkään. Otin sarjakuvasta paljon vaikutteita, muun muassa matkimalla Lassin tapoja ja repliikkejä. Lisäksi piirtelin omia Lassi ja Leevi- seikkailuja joissa yritin toistaa alkuperäissarjan nokkelaa dialogia, ironiaa ja sarkasmia siinä kuitenkaan onnistumatta. Lassin hauskin piirre on se, ettei hän osaa ratkaista yksinkertaisimpiakaan laskutehtäviä kaikesta muusta älykkyydestään huolimatta.

Arvostelu Lassia ja Leeviä voi suositella kaikille sarjakuvan ystäville. Sen parhaimpina puolina ovat samaistuttavat ja syvälliset hahmot, rikas huumori ja kantaaottavat stripit, joista monet ovat vielä tänäkin päivänä täysin kuranttia tavaraa. Sarja on yksinkertaisuudessaan helposti seurattava, mutta sen pohdiskeleva luonne vaatii lukijalta ajoittain hieman enemmän kärsivällisyyttä. 10-vuotisjuhlakirja on muiden juhlakirjojen ohella erityisen suositeltava teos, koska se on Wattersonin harvojen haastatteluiden vuoksi yksi kattavimmista tietolähteistä hänen ajatusmaailmastaan ja sarjan hahmojen taustoista. Watterson kuvailee omin sanoin kohtaamiaan vaikeuksia ja työnsä luomisprosessia, joiden lisäksi lukijalle aukeaa Lassin ja Leevin syvällisempi puoli.


Esimerkki Wattersonin monipuolisesta osaamisesta.

Is채n vastaukset poikansa kysymyksiin ovat usein hulvattomia.

Kuusivuotias voisi hyvinkin kysy채 t채llaisia.


BATMAN

THE LONG HALLOWEEN

JEPH LOEBIN JA TIM SALEN JATKO-OSA FRANK MILLERIN JA DAVID MAZZUCCHELLIN TEOKSELLE MATIAS POSTI

B

atman: The Long Halloween (Batman: Pitkä Pyhäinpäivä) on Jeph Loebin käsikirjoittama ja Tim Salen kuvittama supersankarisarjakuva, jonka DC Comics julkaisi Yhdysvalloissa vuosina 1996-1997. Tarina ilmestyi alun perin kolmenatoista erillisenä sarjakuvalehtenä, mutta myöhemmin markkinoille ilmestyi myös pehmeä- sekä kovakantinen painos, johon on koottu koko sarjakuva. Teos julkaistiin suomenkielisenä kovissa kansissa vasta vuonna 2013 lokakuun viimeisenä päivänä eli Halloweenina, ja sen kustansi Egmont Kustannus. The Long Halloween on jatko-osa Frank Millerin, David Mazzucchellin ja värittäjä Richmond Lewisin Batman: Year One (Ensimmäinen Vuosi) sarjakuvalle, joka ilmestyi vuonna 1987. Kuten Year One, Batman: The Long Halloween oli yhdysvaltalaisten sarjakuvakriitikkojen ylistämä menestyshitti. The Long Halloweenin tarina alkaa puoli vuotta Batmanin ensimmäisistä kuukausista Gotham Cityssä kertoneen Batman: Year One sarjakuvan loppuratkaisusta. Batman, komisario James Gordon ja piirisyyttäjä Harvey Dent lupaavat pidättää Gothamin rikollisuutta hallitsevan mafiapäällikkö Carmine Falconen kun salaperäinen ’’Holidayksi’’ nimetty sarjamurhaaja alkaa tappaa ihmisiä kalenterin juhlapyhinä. Batmanin on selvitettävä sarjamurhaajan henkilöllisyys ennen kuin Holiday tappaa seuraavan uhrinsa. Tarina selittää lukijalle Gothamin mafiaperheiden tuhon, Batmanin konnakaartin nousun perinteisten rikollispomojen tilalle ja Kaksinaaman nykyisen syntytarinan. The Long Halloween kertoo synkän tarinan siitä, miten Gotham vähitellen päätyy mielipuolisten superrikollisten temmellyskentäksi ja miten hyvästä miehestä tulee pai-

najaismainen hirviö nimeltä Kaksinaama. Tarinassa tapaamme monet Batmanin veriviholliset, kuten Jokerin, Myrkkymuratin ja Variksenpelättimen. Lisäksi tarina syventää Batmanin ja Kissanaisen arvoituksellista suhdetta. Sarjakuvan käsikirjoitus ja piirrostyyli ovat saaneet vaikutteita Kummisetä -elokuvasta ja klassisista film noir –rikoselokuvista. Joseph ’’Jeph’’ Loeb III on yhdysvaltalainen sarjakuvien käsikirjoittaja. Hänet myös tunnetaan käsikirjoittajana elokuvissa sekä myös tuottajana. Hänen suurimmat työnsä ovat kuitenkin kohdistuneet sarjakuvien tunnetuimpiin hahmoihin, kuten mm. Batmaniin, Supermaniin ja Spider-Maniin. Loeb tunnetaan


yhteistyöstä monesti yhdysvaltalaisen kuvittajan Tim Salen kanssa. Loeb ja Sale ovat luoneet monia arvostettuja sekä palkittuja sarjakuvia, joista yksi tärkeimmistä on Batman: The Long Halloween. He tekivät teokselleen myöhemmin myös kaksi jatko-osaa, Batman: Dark Victory ja Catwoman: When In Rome. David Mazzucchellin piirtotyyli Batman: Year Onessa on hyvin realistinen. Sen sijaan Tim Salen tyyli The Long Halloweenissa on hieman liioitellumpi hahmojen kohdalla. Se ei ole huono asia, kummatkin toimivat todella upeasti. On hienoa, että jatko-osa on erilainen. Batman: The Long Halloweenin kriittinen reaktio oli laajalti hyvin positiivinen. Yhdysvaltalainen IGN-verkkosivusto sijoitti teoksen viidennelle sijalle 25 parhaan Batman-sarjakuvan luettelossa. Batman: Year One ja Batman: The Long Halloween olivat yhdet suurimmat inspiraation lähteet Christopher Nolanin Batman-elokuville. Trilogian ohjaaja Christopher Nolan ja käsikirjoittaja David S. Goyer ovat molemmat kertoneet näiden teosten olleen suurimpia vaikuttajia elokuvilleen. The Long Halloweenin vaikutteet huomaa etenkin jatko-osassa The Dark Knight (2008). Jo alusta saakka olen ollut Batman-fani, etenkin kun tullaan Nolanin The Dark Knight trilogiaan. Ne ovat ehdottomasti minun lempielokuviani ja nämä kyseiset elokuvat esittelivät minulle sarjakuvat Year Onen ja The Long Halloweenin. Niistä on myös tullut minun lempisarjakuviani. Pidän näiden teosten tummanpuhuvasta ja aikuiseen makuun tehdystä tarinasta sekä hienosta visuaalisesta tyylistä. Nämä sarjakuvat todella näyttävät sen aidon oikean Batmanin ja sen synkän maailman. Ilman näitä teoksia ei myöskään olisi The Dark Knight trilogiaa. Kyseessä on sen verran tärkeät graafiset novellit.

The Dark Knight (2008) -elokuvan juliste.


KÄSIKIRJOITTAJA

ROBERT KIRKMAN

ZOMBEJA JA KANNIBAALEJA.

VINDERS

YHDYSVALTALAINEN käsikirjoittaja Robert Kirkman syntyi vuonna 1987 ja aloitti sarjakuvien käsikirjoittamisen 2000. Hänen ensimmäinen julkaistu sarjakuvansa oli Battle Pope, joka on supersankariparodia. Se ja sitä edeltävät sarjakuvat eivät kuitenkaan vielä tuoneet Kirmania suuremman yleisön suosioon. Muita Kirkmanin käsikirjoittamia sarjakuvia ennen suurmenestys eeposta The Walking Deadia olivat mm. Super Patriot (2002) ja Tech Jacket (2002). Invincible (2003) menestyi niin hyvin, että Paramount Pictures osti sen elokuvaoikeudet itselleen.

Alku Vuonna 2003 aloitettu The Walking Dead nousi suurmenestykseksi. Ensimmäisen tarinakaaren piirtämisestä vastasi aikaisemminkin Kirkmanin kanssa työskennellyt Tony Moore, mutta tiukan aikataulun takia uudeksi piirtäjäksi palkattiin Charlie Adlard. The Walking Deadia on ilmestynyt tähän mennessä 21 albumia ja siitä aloitettiin vuonna 2010 tv-sarja, jota on luotu viisi tuotantokautta, yksi animaatio sarjakuva ja kaksi videopeliä. TV-sarjan julkaisuun kehiteltiin myös lyhyt, netissä pyörivä viiden jakson sarja. Kirman itse on ollut mukana tv-sarjan luomisessa ja toisen pelin tekemisessä. The Walking Deadin julkaisun jälkeen Kirkman palk-

attiin kirjoittamaan Marvelille sarjakuvia, joista osaa ei kuitenkaan julkaistu. Hän on kirjoittanut Kapteeni Amerikka-sarjakuvaa ja X-men-sarjakuvia, mutta Marvelilla hän on tunnetumpi Marvel Zombies-sarjasta. Itse olen tutustunut vain The Walking Dead-sarjaan, koska en ole itse oikein ikinä pitänyt supersankareista. Sarjakuvana TWD on hyvin koukuttava ja pidän paljon henkilögalleriasta. Hahmojen keskeinen draama toimii omasta mielestäni huomattavasti paremmin sarjakuvassa. TV-sarja ei ole mieleeni, koska vaikka se on hienosti ottanut pois hahmoja ja lisännyt aivan uusia, se ei kuitenkaan ole pystynyt luomaan yhtä vahvaa katsojan ja hahmon tunnesidettä. Osittain TV-sarja tuntuu myös tyhmennetyltä. Esimerkiksi alle 30-vuotiaan naisen ja reilusti yli 55-vuotiaan miehen parisuhde tuntui olevan liikaa kanavan pomoille. Myös monia muita sarjakuvassa olleita raakoja kohtauksia on poistettu. Itse suosittelen sarjakuvan lukemista ja Telltale gamesin tekemän pelisarjan pelaamista. The Walking Dead The Walking Dead-sarjakuva kertoo päähenkilö Rick Grimesin edesottamuksista zombien valloittamassa maailmassa tai kuten wikipedia paremmin kertoo: ”Sarjassa zombit ovat tuntemattomasta syystä valloittaneet koko maapallon, ja Rick Grimes, erään


pikkukylän sheriffi, herää kuukauden mittaisesta koomastaan. Rick ei ole tietoinen zombeista mutta saa kahden selviytyjän kautta tietää mitä maailmassa tapahtuu. Rick lähtee etsimään vaimoaan ja lastaan epätoivoisesta maailmasta. Matkalla parempaan elämään Rick kohtaa niin kannibaaleja, rikollisia, yksittäisiä selviytyjiä, suuria kyläyhteisöjä kuin pitkiä valtateitä jotka kaikki vaikuttavat ryhmän ihmisiin, ja alkuperäinen ryhmä lopulta pienenee ihminen ihmiseltä.” –Wikipedia. Tarina keskittyy siihen miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle susi. Zombien myötä maailmasta on tullut hyvin vaarallinen paikka elää, vaikka eläväkuolleet eivät olekaan suurin vaara, jonka Rickin johtama ryhmä kohtaa. Henkilögalleria vaihtuu hyvin usein. Vanhoja hahmoja kuolee (joskus hyvinkin traagisilla tavoilla) ja uusia hahmoja tulee tilalle, ryhmän koko vaihtelee siis koko ajan. Hahmot muuttuvat tarinan kulun mukaan. Esimerkiksi päähenkilö aloitti kirkassilmäisenä ja vahvana moraalin vartijana, mutta pikku hiljaa hyvyys on muuttunut valkoisesta harmaansävyihin. Myös hahmojen ulkonäkö muuttuu luontevasti tarinan edetessä. Parrat kasvavat ja pahat haavat muuttuvat ilkeän näköisiksi arviksi, kun lääkärit eivät ole enää korjaamassa vahinkoja. Mainittakoon nyt vielä sekin, että jotkut hahmoista menettävät myös raajojaan joko vahinkojen, tulitaistelujen tai zombienpuremien takia. Vaatetuskaan ei pysy samana, muutamaa asustetta lukuun ottamatta ja se luo lisää realistisuutta tarinaan. Ja kuten varmaan tässä vaiheessa tästä tekstistä on tullut vahvasti esille, TWD:n kantava voima on tarinan hahmot. Piirrosjälkikään ei ole rumaa, vaikka se onkin hyvin yksinkertaisen oloista. Vahvoja varjostuksia katsoo kuitenkin mielellään ja jokin siinä tuo lisävoimaa tarinan synkkyyteen. Kuten Tulen ja jään laulu-kirjasarjan kanssa (se kirjasarja johon Game of Thrones TV-sarja perustuu), lukija on jatkuvasti varpaillaan lempihahmonsa puolesta, koska kuka tahansa voi kuolla milloin hyvänsä. Sarjakuva kulkee enemmän tekstin mukaan kuin kuvilla, mutta sitä on suomennettu jo jonkin verran, minkä voi varmasti päätellä johtuvan TV-sarjan rantautumisesta Suomeen.

-Sullivan, Michael Patrick. WEEK OF THE DEAD I: Robert Kirkman, Comic Book Resources, May 19, 2008 -Sullivan, Michael Patrick. WEEK OF THE DEAD II: Charlie Adlard, Comic Book Resources, May 20, 2008 -The Walking Dead #1 -The Walking Dead #2 -www.walkingdead.com

Tony Mooren Rick Grimes.

Charlie Adlardin Rick Grimes.

TV-sarjan versio päähenkilöstä, näyttelijänä Andrew Lincoln.


DON ROSA DON ROSAN TUNTEVAT LÄHES KAIKKI AKU ANKKAA JOSKUS LUKENEET. CARL BARKSIN JALANJÄLKIÄ SEURATESSAAN UUDEN SUKUPOLVEN ANKKAMESTARI TULI KARTOITTANEEKSI MAAILMAN RIKKAIMPANA ANKKANA TUNNETUN SARJAKUVAHAHMON KOKO ELÄMÄNKERRAN.

D

JETTA KAURONEN

ON Rosa (koko nimeltään Keno Don Hugo Rosa) on yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä ja sarjakuvakäsikirjoittaja. Hänet tunnetaan parhaiten Disney-aiheisista, erityisesti Roope Ankkaa käsittelevistä sarjakuvistaan. Don Rosan tuotantoa on julkaistu yli 23 maassa. Rosan tunnetuimmaksi työksi on muodostunut hänen vuosina 1992-1993 piirtämänsä 12-osainen ”Roope Ankan elämä ja teot”-sarja, josta hänet on palkittu Eisner-palkinnolla. Vuonna 1997 kovakantiseksi albumiksi koottu ”Roope Ankan elämä ja teot” käy läpi muun muassa Roope Ankan nuoruuden vaiheita, sekä paljon muita seikkailuita ja hahmohistoriaa jotka Rosa on kytkenyt osaksi suuresti ihailemansa kuuluisan ankkapiirtäjä Carl Barksin aiempia viittauksia Roope Ankan elämästä. Myöhemmin julkaistiin myös ”Roope Ankan elämä ja teot 2”, joka sisältää paranneltuja, sekä kokonaan uusia lukuja liittyen ensimmäisen kirjan tarinoihin. Tarinoita on julkaistu myös Aku Ankka-lehdessä. Rosan piirrosjälki on hyvin yksityiskohtaista ja hän suhtautuu omiin sarjakuviinsa perfektionistisella ja itsekriittisellä otteella. Rosa ei koskaan opiskellut piirtämistä ja alkuperäiseltä ammatiltaan hän on rakennusinsinööri. Häntä kuitenkin ajoi palava halu päästä kertomaan tarinoita, mikä yhdessä hänen sisarensa häneen tartuttaman sarjakuvainnon kanssa

johdatti hänet sarjakuva-alaa kohti. Rosaa ovat inspiroineet useat seikkailu-, kauhu- ja tieteisfiktio-aiheiset sarjakuvat. Koska hänen piirtämissään tarinoissa on ollut usein ennalta sovittu sivumäärä, Rosa on sanonut piirtävänsä tarinat ensin lopusta alkuun päin, ja sitten alusta loppuun päin jatkaen kunnes tarinan puoliskot yhdistyvät. Siten hän pystyy keskittymään paremmin tarinan tärkeisiin osiin, eli alkuun ja loppuun. Rajallisesta sivumäärästä johtuen Rosan sarjakuvissa on usein myös suuri ruutumäärä sivua kohti. Rosan ankkatarinoissa on usein paljon historiallisia viittauksia ja dialogissa runsaasti erilaisia pieniä faktoja. Rosa tekeekin valtavasti taustatyötä käsikirjoittaessaan tarinoitaan. Osa hänen tarinoistaan sisältää myös viittauksia tunnettuihin elokuviin. Historian ja erilaisten tiedonjyväsien kätkeminen tarinoihin tekee Rosan mielestä sarjakuvien tekemisestä paljon hauskempaa ja mielekkäämpää. Rosalla on tapana piilottaa sarjakuviinsa muutakin, esimerkiksi ”D.U.C.K”-omistuksia Roope Ankka-sarjakuviensa ensimmäisiin ruutuihin (D.U.C.K=Dedicated to Unca Carl from Keno), ja joskus pieniä Mikki Hiiri-hahmoja taustalle. Rosa on sanonut pitävänsä Mikki Hiirtä mielenkiinnottomana hahmona, ja haluaa siksi toisinaan ivailla hahmon kustannuksella omissa sarjakuvissaan. Roope Ankan elämä ja teot-sarjakuva albumi käy läpi Roope Ankan elämää vuodesta 1877 vuoteen 1947 saakka. Tarinat etenevät kronologisesti, ja kahdestatoista luvusta kuusi ensimmäistä kertoo Roopen lap-


suudesta ja nuoruudesta, ja loput aikuiselämän seikkailuista. Jokainen luku on oma itsenäinen tarinansa, mutta lukija pystyy silti löytämään selkeän punaisen langan kaikkien tarinoiden väliltä. Myöhemmissä tarinoissa myös viitataan aiempien tarinoiden tapahtumiin. Kaikki tarinat selkeyttävät omalta osaltaan sitä kuinka Roope eri elämänvaiheidensa kautta päätyi lopulta asumaan Ankkalinnaan ja keräsi viiden multibiljoonan, yhdeksän absurdiljoonan, seitsemän fantastriljoonan ja kuudentoista pennin rahallisen omaisuutensa.

Seikkailijoista suurin Matka maailman rikkaimmaksi Ankaksi alkaa kun köyhän skotlantilaisperheen poika Roope MacAnkka tienaa kengänkiillottajana kuuluisan ensilanttinsa. Kasvettuaan hieman matka jatkuu jokilaivan kapteenina Mississipillä, cowboyna villissä lännessä ja kuparimainarina Montanassa. Sen jälkeen Roope palaa kotikonnuilleen Skotlantiin pelastamaan sukulinnansa pakkohuutokaupalta, mutta jatkaa pian sen jälkeen maailman kiertämistä. Roope ottaa osaa Etelä-Afrikan kultaryntäykseen, Australian aborginaalien unirituaaleihin ja lopulta Klondiken kultakuumeeseen. Vierailtuaan vielä kerran Skotlannissa Roope siskoineen muuttaa Ankkalinnaan ja rakennuttaa korkealle kukkulalle vanhan Ankkalinnakkeen paikalle Ankkalinnan tunnetuimman maamerkin, rahasäiliön. Seikkailut eivät siihen lopu, vaan Roope lähtee jälleen kerran maailmalle kartuttamaan rahallista omaisuuttaan keinoilla millä hyvänsä, mikä tuhoaa hänen jäljellä olevat perhesuhteensa ja saa Roopen punnitsemaan omia elämänarvojaan. Lopulta palattuaan Ankkalinnaan Roope tutustuu viimein sisarenpoikaansa Akuun ja tämän huollettaviin Tupuun, Hupuun ja Lupuun, jotka antavat iän rasittamalle ja kovasydämiselle multimiljardöörille taas uutta tarmoa. Aku ankan, Tu-

pun, Hupun ja Lupun lisäksi tarinoissa esiintyy myös paljon muita tuttuja Ankkalinnan asukkaita. Olen aina pitänyt Don Rosan tyylistä niin piirtäjänä kuin tarinankertojanakin. Ihailen erityisesti Rosan piirrosten yksityiskohtaisuutta ja pidän hänen tarinoidensa ironiasävytteisestä huumorista. Luin albumiin kootut tarinat aikoinaan Aku Ankka-lehdistä yksittäisinä julkaisuina ja ne erottuivat selkeästi lehden muiden tekijöiden tuotoksista. Kun hajanaisesti julkaistut tarinat julkaistiin viimein yksien kansien välissä, se toi koko tarinajatkumoon kaivattua selkeyttä ja täytti paljon tarinassa olleita aukkoja. Mielestäni albumi on harvinaisen onnistunut sarjakuvakokonaisuus. Kirjan ankkaseikkailut ovat todella viihdyttäviä ja harvat sarjakuvat ovat olleet yhtä mukaansatempaavia kuin Roope Ankan elämä ja teot. Don Rosa on ollut hyvin suosittu Skandinaviassa ja varsinkin Suomessa jo 1990-luvulta lähtien. Rosa vierailikin Suomessa useampaan otteeseen, muun muassa 1999 julkaistun Kalevalan mytologiaan pohjautuvan ”Sammon salaisuus”-ankkaseikkailunsa juhlistamistilaisuudessa. Tällä hetkellä tekeillä on myös ”Roope Ankan elämä ja teot”-sarjakuvan inspiroima soundtrack, ”Music Inspired by the Life and Times of Scrooge McDuck”, jota työstää suurena Disney ja Don Rosa - fanina tunnettu Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen yhdessä Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa. Don Rosa on antanut projektille siunauksensa ja levyn suunniteltu julkaisuajankohta on huhtikuussa 2014.


EERON MOPO

Luonnoksia albumiin Mopo.

KÄSIKIRJOITTANUT, PIIRTÄNYT, TEKSTANNUT JA TAITTANUT PETTERI TIKKANEN.

K

SAARA PELTONEN

ustantanut LIKE, Helsinki. Julkaistu vuonna 2009. Teos on siis aika uusi. ’’Tikkanen luo jokaiseen kuvaansa ainutlaatuisen läsnäolon tunnelman. Hän on täysin sinut luomansa maailman kanssa’’. Vesa Kärki, Kaleva, kommentin/ palautteen perusteella kirjanen on saanut kiitettävän vastaanoton. Tarina saattaa herättää hilpeyttä, iloa, naurua. Tarinan tapahtumat sijoittuvat maalaismaisemiin tai kaupunki-alueen ulkopuolelle. Ei kaupungissa. Tarinan AIKA jää hiukan mysteeriksi, mutta itse veikkaisin, että tapahtumat jäävät vuodelle 1900–90 tai vielä myöhemmäksi. NOPEASTI luettava kirja, (Enemmän kuvia, vähemmän tekstiä). TEEMAKSI oli valittu omaelämäkerrallisuus; tekijä kertoo omasta tai jonkun muun nuoruudenajasta ja muistoista, GENRE on sama.


TODD

MCFARLANE MARVELIN SARJAKUVAPIIRTÄJÄSTÄ IMAGE COMICSIN PERUSTAJAKSI, LELUTEHTAAN PYÖRITTÄJÄKSI JA PELIEN HAHMOSUUNNITTELIJAKSI. TÄMÄ ON TARINA MIEHESTÄ SUOSITUN SARJAKUVASANKARI SPAWNIN TAKANA.

OLLI-ROOPE SIITONEN

T

ODD McFarlane on syntynyt 16.3.1961 Calgaryssä, Albertan provinssissa Kanadassa. 14-vuotiaana lukiossa hän tutustui ensimmäistä kertaa kunnolla sarjakuviin ja osti niin paljon sarjakuvia kuin vain rahaa riitti. Varsinkin lempitekijöiden kuten John Byrnen, George Perezin, Marshall Rogersin, Michael Goldenin, Art Adamsin ja Walter Simonsonin teoksia. Vaikka Todd piirsi paljon sarjakuvasankareita, hänen unelmansa oli olla baseballin ammattilainen. Fanaattisuudesta baseballiin Todd sai urheilustipendin opiskelua varten ja työskenteli koulun ohessa sarjakuvaliikkeessä Washingtonissa. Kovasta yrityksestään huolimatta päästä ammattilaiseksi baseballissa, se ei kuitenkaan onnistunut. Hän päätti jatkaa sarjakuvien parissa työskentelyä ja oli määrätietoinen tavoitteestaan päästä sarjakuva-alalle. Yli 700 sadan eväyspäätöksen myötä eri sarjakuvan tuottajilta, hän pääsi Marvel/Epic Comicsille piirtämään sarjakuvaa Scorpion Rose maaliskuussa 1984. Vuonna 1985 Todd meni naimisiin lukioajan tutun, Wandan kanssa. Samalla hän jatkoi töitään Marvelilla piirtäen monta lehteä Incredible Hulkia ja DC Comicsilta tulleita työtehtäviä Batmaniin liittyen. Määrätietoisella asenteella ja taitavalla työllä hän pääsi Marvelin parhaimpien taiteilijoiden joukkoon. Toddin piirustusjälki ja sarjakuvien kannet Amazing Spider-Manin kohdalla nostivat hänet nopeasti Marvelin

arvostetuimmaksi tekijäksi. Hän sai Marvelilta luvan kirjoittaa, piirtää ja tussata oman Spider-Manin. Ensimmäisestä julkaisusta tuli kaikkien aikojen parhaiten myynyt sarjakuva 2,5 miljoonalla kappaleella. Ensimmäisen lapsen syntymän myötä 1991 Todd otti kuuden kuukauden tauon Marvelilta. Tauon aikana hän ideoi oman sarjakuvien julkaisuyhtiöstä. Syynä tähän oli isojen yritysten linjaukset sarjakuvien etenemiselle, jotka antoivat vähän tilaa taiteilijan vapaudelle ja omien luomusten kehittämiselle haluamaansa suuntaan. Todd jutteli monelle Marvelin taiteilijalle, jotka olivat samaa mieltä hänen kanssaan koskien taiteilijan vapautta. Kuukausien keskustelun jälkeen Todd ja kuusi muuta Marvelin nimekästä taiteilijaa ilmoittivat, että he eroavat. Näin Todd, Jim Lee, Rob Liefeld, Jim Valentino, Erik Larsen, Marc Silvestri ja Whilce Portacio perustivat Image Comicsin. Vaikka he julkaisivat työnsä yhdessä, kaikilla oli päätösvalta omiin luomuksiinsa ja näin hahmojen tulevaisuutta ja tarinaa ei rajoitettu. Image Comicsin myötä Toddista tuntui, että hän voi alkaa julkaista 10 vuotta sitten suunnittelemaansa sarjakuvasankarija, Spawnia. Spawnin ensimmäinen lehti myi 1,7 miljoonaa kopiota, joka on kaikkien aikojen myydyin pienemmän (kuin DC:n tai Marvelin) sarjakuvakustantamon julkaisu. Myös erinäisiä sivutarinoita on kehkeytynyt Spawnin matkan varrella, Kuten Sam and Twitch, sekä Hellspawn.


Spawnin menestyksen myötä Todd otti yhteyttä leluyhtiöihin, elokuvastudioihin ja televisiotuottajiin. Leluyhtiöt eivät halunneet antaa hänelle luovaa valtaa Spawnin lelutuotannossa, joten hän päätti perustaa oman leluyrityksen nimeltään McFarlane Toys. Lähes kaikki elokuvastudiot olivat halukkaita tekemään Spawnista elokuvan ja Todd allekirjoitti sopimuksen New Line Cineman kanssa. Hän sai suurimmaksi osaksi valtuudet käsikirjoitukseen ja tuotantoon. Myös televisioyhtiön suurinimi HBO otti yhteyttä Toddiin haluten tehdä Spawnista animaatiosarjan. Animaatiosarjasta tuli Amerikassa menestys ja tunnetuimpana palkintona Todd sai Emmyn. Vuosituhannen vaihtuessa Spawnin 100. lehti julkaistiin. Vain kourallinen itsenäisesti julkaistuja sarjakuvalehtiä on päässyt sadan sarjakuvan rajapyykille. Tällä hetkellä työn alla on uusi elokuva Spawnista, jonka on tarkoitus olla synkempi kuin edeltäjänsä. Todd on elokuvassa toinen käsikirjoittaja ja tuottaja. Elokuvan julkaisuvuotta tai näyttelijäkaartia ei ole vielä tiedossa. Tällä hetkellä Todd, Wanda ja heidän 3 lastaan asuvat Arizonassa, Yhdysvalloissa. Toddin mukaan hänen onnistumisensa koostuvat pienestä osaamista, olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, paljon kovaa työtä ja sisua. Suurimmat vaikuttajat hänelle ovat olleet sarjakuvataiteilija Frank Miller ja jääkiekkolegenda Wayne Gretzky, sekä tärkeimpänä hänen vaimonsa. Itse tutustuin Spawnin sarjakuvaan ollessani 4. luokalla. Ihastuin oitis sarjakuvan yksityiskohtaiseen ja synkkään tyyliin. Spawn on ollut isoin inspiraatio piirtämiseni kehittämiselle ja en saa tarpeekseni yksityiskohdista, joita sarjakuvissa on ja joita itse myös tykkään piirtää. Myös tarinallisesti sarjakuva pitää otteessaan kiitos vaihtuvien hahmojen, niiden hienojen ulkoasujen ja upeiden taustojen.

Spawn kertoo tarinan Albert Francis ”Al” Simmonsista, joka oli korkeasti koulutettu C.I.A.:n leivissä töitä tekevä ammattitappaja. Al ylennettiin tekemään asioita maansa puolesta, jotka pidettiin kansalta salassa. Al nopeasti tajusi, ettei hallitus ollut aina oikeassa ja alkoi kyseenalaistaa hallituksen aikomuksia. Korkeampi taho C.I.A.:ssa sai tiedon asiasta ja laittoivat Jason Wynnin, hoitamaan epäilijän pois päiväjärjestyksestä. Wynn palkkasi Chapelin, Alin ystävän ja parin tappamaan hänet. Näin Al paloi hengiltä ja joutui helvettiin, C.I.A.:ssa tietoisesti tappamiensa syyttömien ihmisten takia. Al teki sopimuksen demonisen voiman Malebolgian kanssa, nähdäkseen vielä vaimonsa Wanda Blaken. Koska demoniset voimat ovat tunnetusti viekkaita, hän tuli takaisin viisi vuotta kuolemastaan Spawnina, keho palaneena ja muistinsa menettäneenä. Spawnin muistot alkoivat palata vähitellen, ensimmäisenä hänen vaimonsa Wanda. Hänelle selvisi, että Wanda oli mennyt naimisiin Alin parhaan kaverin, Terry Fitzgeraldin kanssa ja heillä oli lapsi nimeltä Cyan. Tämän jälkeen demoninen opas, Violator, paljasti Simmonsin olevan helvetin kenraali jonka päämääränä on auttaa helvettiä voittamaan taistelu taivasta vastaan. Al, nyt Spawnina tunnettu ei halunnut olla kummankaan puolella, vaan joutui taistelemaan niin helvetin kuin taivaan voimia vastaan. Spawnin jahdatessa Billy Kincaid nimistä tappajaa, saa hän myös peräänsä poliisivoimien etsiväkaksikon Twitch Williamsin ja Sam Burken. Myöhemmin tarinan edetessä Spawn alkoi tehdä etsiväkaksikon kanssa yhteistyötä saadakseen lisää pahiksia satimeen. Myöhemmin Spawnia auttamaan tuli myös pummin oloinen vanhus nimeltään Cogliostro, joka tiesi Spawnista paljon, ehkä liiankin paljon. Tarinan edetessä Spawn taistelee demoneita, enkeleitä, cyborgia ja menneisyyden haamuja vastaan. Lopussa seisoo itse Malebolgia, jonka kanssa taistellaan helvetin herruudesta! Spawnia on julkaistu Yhdysvalloissa 212 numeroa, joista on koostettu muutamaan otteeseen matkan varrella kovakantisia koostealbumeita.



Laavu 76 sarjakuva-analyysit