Klubilehti - 1/2019

Page 8

Arjan Eläkejuhlat

S

e taisi olla viikko sitten, kun kaksi nauravaista untuvikkoa avasi oven tyhjään saliin ja maailmaan, joka muutti kummankin elämän ja näkökulman mielenterveysmaailmaan. Ei niin vieraaseen kummallekaan, ihmisarvoihin ja voimavaroihin pohjautuvaan. Sanoit, että minä ruuvaan nämä tuolin jalat kiinni ja osta sinä kattiloita ja pannuja ja moppeja ja harjoja ja minähän ostin. Onko siitä nyt viikko, kun ovesta tulivat ensimmäisinä sisään Lauri ja Pentti. Tehtiin makkarasoppaa ja keitettiin kaffetta. Oli saatu ruuvit pöydänjalkoihin, hyvä meidän oli aloittaa, vaikka kovasti tilassa kaikui ja kumisi. Taisi olla pari päivää sitten kun lähdettiin kolmen viikon koulutukseen. Rahaa meillä raukoilla oli, muttei aamupalaleipää ja kahvetta. Hurjia suunnitelmia tehtiin, päätettiin, että meidän Klubitalosta tulee Suomen paras ja sertifioidaan ja itsenäistytään. Iloittiin kun

päivittäiskävijöitä oli peräti 12 kappaletta. Minulta karkasi hevoset, sinä toppuutit. Siinä oli Salon mielenterveysseuran katon alla hyvä suunnitella ja antaa jalkojen ja saappaiden kasvaa. Tiimi kasvoi. Saatiin mukaan Satu Mediamajaan ja monta sitoutunutta jäsentä, jotka halusivat omalta osin auttaa ja kehittää Klubitaloa. Oli Tarjaa parin kappalein, oli Saaraa, Ninaa, Aimoa, Lauri, Penttejä, Annaa, Heiniä, Raunoa ja Markkua.

Piti ”vetaa” vessapaperit oikein hitaasti ja ottaa pipo pois päästä. Ja sen vessanpöntön avaamiseen käytimme useampia satasia. Vessan kautta saimme joukkoon mukaan Mervinkin. Kukaan ei opintoaikanaan pessyt paremmin vessaa kuin Mervi ja ilman muuta tällaisen luontaisen lahjakkuuden kyytiin poimimme. Toissa päivänä nousimme Finnairin siiville ja matkustimme Tukhol-

man kansainväliseen seminaariin. Minä, sinä ja Taina. Kaksi uppoutui kansainväliseen klubitalomaailmaan, yksi halasi tiiviisti vessanpönttöä. Sitten vietimme baby showereita ja ensi askeleita ottivat toisen polven klubilaiset iloksemme. Mutta oliko se eilen, kun testosteronia puhkuva Jaakko käveli Länsirannan ovesta sisään ja soitti Surujen kitaraa ja haastoi ihmisiä lankuttamaan. Kuka jaksoi 15 sekuntia, kuka 30 ja sitten loksahti suu auki, kun suurperheen äiti pisti pitkäkseen ja kysyi kolmen minuutin kohdalla, että kuinka kauan tässä yleensä pitäisi olla, että on tuo RAY:n hakemuskin tuolla auki. Jaakko, Tomi, Juho ja Ahti kera Mirvan perustivat Sherwoodin Pojat nimisen bändin ja tekivät kaksi keikkaakin, ensimmäisen ja viimeisen. Musiikkisuuntaus taisi olla vaihtoehtoinen proge. Laulettiin me muutenkin, vaikka kiellettiin.

Pistokas kukasta, jonka Arja hankki meille ensimmäiseksi kukaksi vuonna 2008.

Jennin puhe Arjalle. 8


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Klubilehti - 1/2019 by Salon Klubitalo - Issuu