
3 minute read
Muurlan kirkon konsertissa käytiin Matkalla Italiassa
Pekka Mäenpää
Salon seurakunnan kesäkonserttisarja jatkui sunnuntaina Muurlan kirkossa.
Advertisement
Täpötäysi kirkkosali pääsi tunnin ajaksi barokkimatkalle 1700-luvun Italiaan muun muassa Vivaldin ja Händelin musiikin pariin.
Muusikot Kaisa Ruotsalainen, Katariina Malmberg, Anna Pulakka ja Sanni Antikainen jäivät konsertin jälkeen juttelemaan ihmisten kanssa teekupposen äärelle.
- Tämä oli mukava ilta. Kaunis kirkko täynnä ihmisiä. Soitimme keväällä Villa Lantessa Roomassa, tämä oli toisenlainen mutta yhtä hieno kokemus, soittajat sanoivat.

Seurakunnan johtava kanttori Kaisa Suutela-Kuisma kuunteli konserttia kirkon taaimmaisessa penkissä. Konsertit kiinnostavat tänäkin kesänä ja jatkoa on luvassa.
- Ihmiset ovat olleet tyytyväisiä konserttitarjontaan. Kuulijoita tulee muualtakin kuin Salosta, esimeriksi Turusta ja Sammatista on säännöllisesti kävijöitä.
Pertti Falkstedt ja Tarja Raitis ovat harrastaneet kesäkonserttisarjaa jo pitkään. Ne kuuluvat kaksikon sunnun- tai-iltojen vakio-ohjelmaan. - Tänä kesänä on tainnut jäädä yksi kerta väliin. Konsertit ovat omanlaisiaan ja aina erilaisia. Täällä tulee tutuksi muiden vakiokävijöiden kanssa.
Pertti Falkstedt ja Tarja Raitis ovat harrastaneet kesäkonserttisarjaa jo pitkään. Ne kuuluvat kaksikon sunnuntai-iltojen vakio-ohjelmaan.
Juurevaa energiaa
Kiskon kirkossa
Tulevana sunnuntaina on vuorossa kesän toiseksi vii- meinen kesäkonsertti, kun Trio ALDA eli viulisti Veera Kuisma, saksofonisti Elias Frigård ja pianisti Timo Alakotila tuovat juurevaa energiaa Kiskon kirkkoon.
ALDA:n musiikki on täynnä juurevaa pohjoismaista energiaa, kiehtovia harmonioita ja leikkisiä melodioita. Improvisaatiolla ja genrerajoja ylittävällä lähestymistavalla yhtye soittaa tanssitta- vaa, energistä ja rönsyilevää modernia instrumentaalimusiikkia, joka samanaikaisesti sulattaa kyynelkanavat, herättää kohmeesta, pistää tanssimaan ja saattaa jopa saada sinut vähän hulluksi!
Veera Kuisma on salolaislähtöinen muusikko ja säveltäjä. Hän soittaa viisikielistä viulua, pianoa ja harmonia sekä laulaa.
Elias Frigård on ruotsinsuomalainen saksofonisti ja säveltäjä.
Hänen musiikkinsa on rajaaitoja rikkova sekoitus monia eri genrejä ja tyylejä, kuten pohjoismaista kansanmusiikkia ja jazzia, ja soittonsa on korvia hivelevän sulavaa ja pehmeää.
Säveltäjä, muusikko Timo Alakotila, on vaikuttanut noin 40 vuoden ajan suomalaisessa musiikkikentässä musiikin eri tyylilajien parissa. Alakotilalla on meneillään neljäs viisivuotinen taiteilija-apuraha ja hänelle on myönnetty taiteilijaprofessorin arvonimi vuonna 2011.
Kesäkonsertti su 20.8. klo 20 Kiskon kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Konsertin jälkeen tarjolla iltateet soittajien seurassa kirkon pihalla tai sateen sattuessa sisällä.
Salonjokilaakso
Mathildedalin ruukin ja kylän 170 vuoden historiasta on julkaistu 350-sivuinen kyläkirja ”Ruukkikylästä lomakyläksi”.
Ralf Arénin, Matti Haapasen, Marita Mustosen ja Jaakko Suomisen tekemä kirja on merkittävä kulttuuriteko. Informatiivisessä teoksessa on runsaasti kuvia vuosien varrelta.
Tekijät kertovat, että kirja jakautuu kolmeen osaan.
- Esittelemme Mathildedalin ruukkikylän ja teollisuuden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä, kyläyhteisön arkista elämää, yhteiskunta- ja kulttuurielämää sekä kylän nykypäivän kehitykseen johtaneita tekijöitä.
Vuonna 2015 Teijon retkeilyalueesta tuli kymmenien tuhansien vuosittaisten vierailijoiden suosima kansallispuisto.
Kirjan julkistamisen yhteydessä julkaistussa tiedotteessa kuvataan kylän pitkää historiaa lyhyesti.
- Varhaisin ajanjakso, 1600-luvun lopulle ajoittuva Myllykylän aika ei luvannut vähäisen vesiuoman varaan rakennetuille viljamyllyille ja sahoille huikeaa tulevaisuutta.
Ralf Arén esittelee julkistusjuhlaan kutsutuille kyläläisille uudenuutukaista ”Ruukkikylästä lomakyläksi” Mathildedalin kyläkirjaa.
Vasta 1800-luvun puolivälissä raudan ja teräksen tekemisen teknologian kehittyessä ja Teijon alueen muiden ruukkien, Teijon ja Kirjakkalan jo toimiessa, alettiin Hummeldahlina tunnetun Matildan arvo ymmärtää. Vähäisestä vesivoimasta pystyttiin hyödyntämään se teho, jota putlaamon ja valssaamon perustaminen edellytti.

Perustamisvuodestaan
1852 lähtien Mathildedalin ruukki keskittyi raakaraudan jatkojalostukseen eli putlaamiseen.
Näin raakaraudasta saatiin keittoterästä, josta valssattiin kankirautaa. Sen markkinat alkoivat hehkua laaje- nevan kotimaisen kysynnän ja Venäjän viennin ollessa kuumimmillaan. Krimin sota (1853–1856) ja SaksanRanskan (1870–1871) sota lisäsivät kysyntää entisestään. Uusi aikakausi alkoi, kun valssatusta kankiraudasta ruvettiin valmistamaan teollisia tuotteita ja raakaraudasta valutuotteita.
Huippukausi sijoittui vuosisadan vaihteeseen ja osallistumiseen Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn omalla tuotteella: höyrykoneella. Kiinteät yhteydet rautamalmin lähteille Ruotsiin ja kauppa laajoille Venäjän-markkinoille loivat sen vankan perustan, jolla Mat- hildedalin menestys lepäsi. Suomen maatalouden koneistumisen myötä tuotanto pysyi korkeana toista maailmansotaa edeltävän ajan. 1950-luvulla alkanut rautatievaihteiden ja -risteysten valmistaminen sekä laivojen romuttaminen jatkui 1960-luvun loppupuolelle saakka.
Ruukkien ajan jälkeen 1980-luvulla alkoi suuri muutos kohti nykyistä lomakylää.
Suurisuuntainen rakennuskaavauudistus ja modernien asuinalueiden rakentaminen keskustan läheisyyteen toivat kylään uusia asukkaita.
Teijon kansallispuiston kaunis luonto, matkailun monet muodot ja palvelut ovat vetovoimaisia ja lähellä suuria kaupunkejamme.
- Vanhaa ruukkikylää kehitetään koko ajan edelleen. Kylä elää, tekijät kirjoittavat. Kirjaa tulee täydentämään QR-koodin avulla luettava, laajan materiaalin sisältävä pilvipalvelu.
Teoksen julkaisua ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Viivi ja Niilo Kallion rahasto, Tradeka Oy, af Heurlinin säätiö ja Salon kaupunki.
Toimisto ja toimitilaa, sokeritilat. , 20-300 neliö. 0445602996 tai 0443616136
KIVILIIKE
VELJ. ALANDER OY
Uudet hautakivet, lisänimet, kultaukset ja kaikki kivialan työt.
TILAA HINNASTOLLINEN KIVIESITE Jätä yhteystietosi: kiviliikealander@gmail.com niin lähetämme esitteen postitse
Teppo P. 040 763 7402 Mikko P. 040 825 0485
Avoinna: MA, KE ja PE 10.30-17.00
Toimitus Saloon ja ympäristökuntiin 0 €, muutoin tapauskohtaisesti.
Helsingintie 11, Salo Hautakivenkatu 7, Turku www kiviliikealander.fi
Hengellisi Tilaisuuksia
† HENÓTÊS-seurakunta
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
Su 20.8. klo 18 evank. Aimo Piirainen, laulaja-evankelista Tenho Nyman. Tervetuloa! www.Henotes.com
Rummunlyöjänkatu 13 pelastusarmeija.fi
• Perjantai 18.8. Lauluhetki Seppä Laurin patsaalla klo 11-13 (säävaraus)
• Sunnuntai 20.8. Jumalanpalvelus klo 15
Salon helluntaiseurakunta, Mököistenkatu 18 salonhelluntaisrk.fi
Pe 18.8. klo 19 Nuortenilta
Su 20.8. klo 11 Jumalanpalvelus: Myrtle Grimm-Turunen, musiikissa United Praise, klo 15 Venäjänkielinen tilaisuus
Ti 22.8. klo 18.30 Rukousilta
To 24.8. klo 15 Ruokakassien jakotilaisuus
Olet lämpimästi tervetullut tilaisuuksiimme!
LIIKUNNAN SUPERLAUANTAI 26.8.2023
Salon Urheilupuistossa klo 10-14 jalkapallo skeitti scootti yleisurheilu ammunta biljardi golf-darts ampumajuoksu keilaus suunnistus minigolf padel uinti tanssi autourheilu salibandy uimahyppy koripallo taekwondo jousiammunta pesäpallo futsal ratsastus lentopallo taitoluistelu jääkiekko (luistimet ja kypärä mukaan)
Tervetuloa!

Tule kokeilemaan eri lajeja ja liikkumaan yhdessä!