
1 minute read
KANNUSTAJAT
TUKEA LASTEN- JA NUORTEN HARRASTUSTOIMINTAAN
SEKÄ HYVINVOINTIA EDISTÄVÄÄN TOIMINTAAN
Advertisement
Kannustajat-ohjelman kautta jaossa 30 000 euroa toimialueen seuroille, harrastusyhdistyksille, kulttuuritoimijoille sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöille.
Hakuaika yhdistyksille on nyt käynnissä. Katso hakukriteerit ja ilmoita oma yhdistyksesi mukaan. Hakuaika päättyy 30.9.2023.
SSO.FI/KANNUSTAJAT
SSO:n asiakasomistajat äänestävät marraskuussa 2023 kenelle tukea jaetaan.
Tehdään yhdessä pieniä hyviä tekoja oman alueen hyväksi!
Astuessaan Vilhonkadulla sijaitsevaan Makkian liikuntasaliin saa ensimmäisenä ylittää koira-aidan. Koira nimeltään Melli katselee ikkunasta ulos samalla kun Game of Thronesin tunnusmusiikki liikuttaa makkialaisia.
Nivelet saavat liikettä ja varpaat suhisevat lattiaa ja jumppamattoa vasten. Tunnilla kuuluu naurua ja hihitystä.
Maria ja Hanssi Härmä ohjaavat liikuntatunteja ja liikkuvat itsekin lähes joka arkiilta yhdessä makkialaisten kanssa.
- Tämä on minun tapani rentoutua, yhdessä näiden ihmisten kanssa, Maria Härmä sanoo ja hänen äänestään kuulee, että hän puhuu sydämestään.
Marialle on tärkeää, että ryhmien koko on pieni, jotta liikkuminen säilyttäisi välittömyytensä.
- Haluan, että ihmisillä on täällä hyvä olla, siksi tämä on myös hajusteeton liikuntastudio, jotta kenellekään ei tulisi allergista reaktiota tuoksuista, Härmä kertoo.
Heidi ja Teemu Nieminen käyttävät vapaan hetken tekemällä pariakrobatiaa.
- Pariakro alkaa siitä, että lennetään jalkojen päällä, Hanssi Härmä kertoo.
Viiden vuoden harrastamisen jälkeen Heidi Nieminen tanssii ilmassa Teemu Niemisen jalkojen varassa kevyesti kuin perhonen.
- Tulimme ensimmäiselle Marian järjestämälle pariakrotunnille, ja siitä saakka olemme tehneet tätä, Heidi kertoo. Paria viehättää lajissa jännitys ja haaste. - Tässä on alku, mutta ei