
1 minute read
Unelmana koirien metsä Halikkoon
Melissa Koponen
Pian sen jälkeen, kun saksanpaimenkoira Hila muutti salolaisen Anni Hellen kotiin, sai hän ajatuksen. Mitä jos koirilla olisi Salossakin ikioma metsänsä, jossa juosta ja myllätä koko koiramaisen sielunsa kyllyydestä?
Advertisement
Tällainen metsä on nimeltään koirametsä.
Koirametsien ideana on, että aidatulla alueella niin koirat kuin koiranomistajat voivat ulkoilla, treenata ja viettää aikaa turvallisesti. Koirametsä vastaa näin ollen koirapuistoja, mutta urbaanin, rakennetun ympäristön sijaan alueena on metsä.
Konsepti on ollut olemassa joitain vuosia. Kovin yleisiä koirametsät eivät silti vielä ole, eikä niitä löydy joka paikkakunnalta. Salosta katsottuna lähin löytyy Paimiosta.
- Metsät ovat keskenään tosi erilaisia niin puustolta kuin maastolta. Tältä kantilta ajateltuna koirametsiä voisi olla useitakin lähekkäin. Koirametsä Hilarius on Salossa kuitenkin se ensimmäinen, Anni pohtii.
Tilaa N K Islehti S Hk Postiisi
tilaus@salonjokilaakso.net tai nettisivujemme kautta osoitteesta www.salonjokilaakso.net
Annin metsä, eli Koirametsä Hilarius, löytyy vain muutaman kilometrin päästä Halikon kirkolta. Hilariukseen voi siten vaikka kävellä.
- Koirametsäni nimi tulee tietysti paikan omalta muusalta, sen innoitukselta tähän kaikkeen, eli koiraltani Hilalta. Halusin yritykselle alusta alkaen nimeksi jonkin Hilaan viittaavan, ja lopulta löysin latinasta sanan ”hilarus”, joka tarkoittaa iloista – aivan kuten siitä juontuva englanninkielinen sana ”hilarious”. Näistä sitten muokkasin sanan sen suomen kieleen sopivampaan muotoon Hilarius. Se toki varmasti tuo monelle mieleen Hilariushiiren, mutta niitähän metsissä riittää, joten sekin vain sopii, Anni naurahtaa.
Koirametsän tarina on vähän yli vuoden mittainen. Keksittyään ideansa tällaisen yrityksen perustamisesta oli Annilla heti vastassa yksi pulma – mistä löytyisi se sopiva metsä?
- Muiden koirametsäyrittäjien tarinoista sain kuulla, että monen sellaista pyörittävän lähtötilanne on ollut se, että heillä on jo ollut omistuksessaan pala maata, jolle ei ole tiennyt mitä sillä oikein