
4 minute read
Kankkonummen raviradalla vietettiin 100-vuotisjuhlaraveja aurinkoisissa tunnelmissa
Melissa Koponen
Perniössä oli lauantaina suuri päivä. Hevosia, poneja ja ihmisiä risteili Kankkonummen raviradalla suuntaan ja toiseen. Jännitys tiivistyi tasaisin väliajoin, kun uusissa lähdöissä niin nelijalkaiset ystävät kuin ohjastajat pääsivät näyttämään taitonsa kannustavalle yleisölle. Radalla nähtiin sekä perinteisiä ravilähtöjä että montéeli raviratsastuslähtöjä, joissa ohjastaja istuu satulassa ravikärryn sijasta. Kisaamassa oli niin kokeneita konkarihevosia kuin nuoria lupauksia, jotka vielä aloittelivat juoksijan uraansa.
Advertisement
Samanlaisia kesäisiä harjoitusraveja on vietetty Kankkonummella jo kolmenkymmenenviiden vuoden ajan.
Tapahtumaa luotsannut Perniön-Finbyn Hevoskasvatusyhdistys ei kuitenkaan kalpene tämän historian rinnalla, sillä taivalta sillä on takanaan jo 100 vuotta – ja juuri tämä juhlanumero teki vuoden 2023 raveista erityiset.
Yhtä aikaa järjestetystä Salo Volleysta huolimatta väkeä riitti myös Perniössä runsain mitoin. Radanvarrella ja buffetissa oli kuhinaa.
- Viime vuoteen verrattuna kävijöitä on puolet enemmän. Arvion mukaan noin 400 ihmistä, vahvistaa Hevoskasvatusyhdistyksen hallituksen jäsen Sanna Kallinen.
- Olemme järjestäneet kesän harjoitusravit joka vuosi, koronavuosia lukuun ottamatta. On hienoa palata tänne, hän kertoo. Ja kuten kävijämäärästä voi päätellä, oli paikalle tullut käymään monia ensikertalaisia. Juhlavuoden tapahtuma herätti muun muassa Tuula Mäkelän sekä Pertti ja Väinö Rantasen uteliaisuuden.
- Olemme ihan perniöläisiä itsekin. Jostain syystä tänne omalle raviradalle ei vain ole tultu aikaisemmin, vaikka isäni oli ehta hevosmies, Tuula naurahtaa. Kolmikko kertoo tänä kesänä innostuneensa erityisen paljon lähimatkailusta. Sär- kisalo ja muut kulmakunnat on tullut kierrettyä, ja mukavaa on ollut.
Perniön-Finbyn Hevoskasvatusyhdistyksen jäsen Sanna Kallinen kehuu kesäravien letkeää tunnelmaa.
- Haluamme tukea paikallista. Se on meille ollut tärkeä juttu näissä reissuissa. Ja uudet elämykset! Sen kautta päädyimme tännekin, he kertovat.
Keskustelu keskeytyy het- keksi, kun kovaäänisestä kuulutetaan lämminveristen lähtö alkaneeksi. Sulavaliikkeiset ravihevoset juoksevat rataa esitellen matkaavoittavia askeleitaan.
- Ovat ne kauniita ja nopeita. Ihanaa, että tällaisia järjestetään, Tuula kehuu. Pertti ja Väinö ovat samaa mieltä. Kokeneempaa perniöläisravien seuraajakuntaa edustivat puolestaan Marika Palola, Monica Ananin ja Juhani Grundström, jotka kertovat käyneensä radalla vuosi toisensa jälkeen. Myös he ovat kotoisin Perniöstä.
- Aika nimekkäitä kisaajia täällä tänään, arvelee Monica. Hänellä on raveissa mukana myös Jeemu-koira, ja kuten hevosihmiset tietävät, on koirien rooli harrastuksessa olennainen. Tämä näkyi lauantaina hyvin, sillä Jeemun tavoin moni muu koira oli pääsyt omistajiensa mukana nauttimaan leppoisasta kesäpäivästä.
- Ratsuhevosihmisenä minua kiinnostaa erityisesti nämä monté-lähdöt, sanoo Marika.
Perniöläisedustus on toisin sanoen ollut lauantaina vahva, mutta puheensorinassa kuului niin suomea kuin ruotsia. Lähtöjen välissä soi iskelmämusiikki ja tarjolla oli kaffetta, pullaa ja grillimakkaraa.
- Herkkujenkin perässä tänne tulee aina palattua, Monica, Marika ja Juhani vinkkaavat.
Myös Sanna Kallisen mukaan juuri Perniön kesäravien maaseututunnelma on se omanlaisensa juttu.
Vuokrataan 57 neliötä, 6m korkea, wc, vesipiste, öljyn- sekä hiekanerotuskaivo, voi pestä, lattialämmitys ja lämpö kuuluu vuokraan 570 € +alv. 0440 533985 riVi-iLMoiTuKsET 10 € (240 merkkiä)
Turuntie 15, salo ilmoitus@salonjokilaakso.net
P. 050 4724 717 ohjeet myös: www.salonjokilaakso. net/pikkulaari
• Rikalanmäen Kulttuuriviikko ma 31.7. klo 17.30 Rikalanmäen Kulttuuriviikko Tuhma Jussi Taija ja Jonas Jokilehto, Malla ja Roope Pelo VAPAA PÄÄSY Yhteistyössä Salon kaupungin osallistuva budjetointi, ma 31.7. klo 18.30 Rikalanmäen Kulttuuriviikko-Avajaiskonsertti VAPAA PÄÄSY Yhteistyössä Salon kaupungin osallistuva budjetointi to 3.8. Rikalanmäen kesäteatteri, Teatterivintti Rikalantie 74, Halikko, to 3.8. klo 17 Rikalanmäen Kulttuuriviikko SwingingMamas-Kesäkonsertti
VAPAA PÄÄSY Yhteistyössä Salon kaupungin osallistuva budjetointi, to 3.8. klo 18 Toni Jokiniitty-flamencokitara VAPAA PÄÄSY Yhteistyössä Salon kaupungin osallistuva budjetointi.
• Suomusjärven kesäteatteri SuoNäpit esittää Farssikomedian Kahden naisen putkiremppa. Esitykset: su 30.7. klo 17, ma 31.7. klo 19, ti 1.8. klo 19, ke 2.8. klo 19, su 6.8. klo 17.
• “Sånt o’ sånt”, Sauli Leskisen taidenäyttely Krångelkullan pop-up-näyttelytilassa avoinna 20.7.-6.8.2023 to-su klo 12-16. Osoite Irmer Stenbergintie 4, Förby Marina, Särkisalo.
• to 27.7. klo 14-18 Salon oppaiden torstairetki Kuusjoki ja Someron salat, 35 €/ hlö, kysy jäljellä olevia paikkoja: saloguides@gmail.com, p. 044 977 2491 • ti 1.8. klo 18-22, Elokuun tunnelmailta Ilolan arboretumissa, Kalkkilantie 1325, Salo, säävaraus, tapahtumamaksu 12 €/hlö, ei etukäteisvarauksia, ei kuljetusta. Tiedustelut p. 044 977 2491 / Salon oppaat ry • to 3.8. klo 14-18 Salon oppaiden torstairetki Amos Andersonin Söderlångvik, 30€/hlö, varaukset saloguides@gmail.com / p. 044-977 2491 • ”Maaseutu murroksessa” - Kari Rissan valokuvanäyttely 5.–20.8. Kiikalassa. Näyttelyssä on noin 100 valokuvaa. Niistä noin puolet kuvaa elämää Salossa 70–100 vuotta sitten. Noin puolet kuvista on uusia ja ne pitkän linjan ympäristötoimittaja-valokuvaaja Kari Rissa on ottanut samoilla paikoilla ja samoissa tilanteissa kuin vanhat valokuvat aikanaan on otettu. Vanhojen ja uusien dokumenttikuvien rinnakkainen asettelu paljastaa erityisesti maaseudun murroksen. Sata vuotta sitten jopa yli 70 prosenttia suomalaisista sai elantonsa maataloudesta. Nyt maatalouden osuus maamme työvoimasta on enää noin 2 prosenttia. Yli 300.000 maatilaa on lopettanut toimintansa. Näyttely on esillä Kiikalassa Kari Rissan Navettagalleriassa Puska-nimisellä tilalla osoitteessa Kalkkilantie 788, Salo. Avoinna päivittäin klo 13–18. Vapaa pääsy. Lisätiedot: Kari Rissa puh. 0400 445384 email kari.rissa@rissa.fi
- Perniössä on niin rento meininki. Ihmiset saavat vapaasti kulkea radan keskialueella ja seurata lähtöjä. Tämä on kuin paluu 60-luvulle, hän kuvailee hymyillen.
- On todella ihanaa, että ihmiset ovat löytäneet tänne. Aurinko paistaa, hevoset juoksevat. Tämä on sitä leppoisaa yhdessäoloa, vaikkei niin hevosalan ihminen olisikaan. Kyllä tänne kannattaa tulla käymään.
TyösuoriTus
YLI 29 VUODEN kokemuksella • parvekkeet • terassit • kaiteet • ovet • terassirungot
0400 745 181 www.lasitus.com
PIKKULAARI PIKKULAARI - RUUDUKKO M yö S NETISSÄ www.salonjokilaakso.net/pikkulaari
Myydään
Honda CR-V vm. 2006, katsastus –11. Hp. 6500 €. Honda CR-V vm. 2001. Hp. 1000 €. Tiedustelut puh. 045 801 1943.
Supi saunavaha vaalea sävy 2,7 l avaamaton purkki 25 €. Vinyylilankku tummanharmaa n 2m2 30 €. Lattian Prof-alusmateriaalia 1,2 mm 1,1 m leveä vajaa 20 m, 40 €. Puh. 044 048 0563.
Skootteri Solifer Roma pun. 4-tahtinen km: 4541 v. 2015 yksi om. H. 550 €. P. 040 737 8358.
Koivuklapeja, hinta 65 € heittokuutio. P. 040 728 9618
Mustaherukkaa Tattulasta 25€ / 5 kg ltk. Jouko P. 0400 744 656 Pulpettivene Suvi 47 Duo vm. 2023 aj 5h Yamaha 40hv ajokuomu Lowrance kaiku / karttaplotteri täydet tehtaan takuut. Heti valmiina käyttöön. P. 040 418 2457. Toimitus Salon alueella mereen tai järveen.
Kuivaa koivu- ja sekaklapia, edullisesti, nopeat toimitukset P. 0400 534 758 os TETaan
Autoja. Kaikki merkit huomioidaan. Pikkuvikaiset ja katsastamattomat ei haittaa. Maksetaan hyvin. Käteismaksu. P. 040 178 0781
Autoja. Tarjoa autoasi, pikkuvikaiset ja katsastamattomat, myös paljon ajetut kiinnostaa. Soita ja tarjoa. Käteismaksu. P. 045 117 9265
Metalliromua. Kaikki romut, myös jalometallit ja autoromut. Soita ja tarjoa. Käteismaksu. P. 045 117 9265
Henkilö- tai pakettiauto, asuntovaunu, -auto, mopo, mönkijä, mp, peräkärry ym. Kaikenkuntoiset. halikonvaihtoautot@gmail.com P. 040 5230 105

Romuautoja. Kaikenkuntoiset ja merkkiset kelpaavat. Virallinen romutustodistus onnistuu. Jos pihallasi lojuu tarpeettomana niin ei muuta kun soitto ja sovitaan noudosta. P. 041 318 0846 sEKaLais Ta
Kiinnostaako tulevaisuus? ENNUSTAN korteista vuosien kokemuksella. Soita P. 050 564 2393/Leena.
VuoKraTTaVana

Helsinki, Albertink. 14 B Kelpo, 30 m2 yksiö. K ja Kph uusittu. 2. krs., hissi. Tilat ovin. Vapaa 1.9. alkaen. Yhteys P. 0400 323 562 / tekstarilla soittopyyntö.
HaLuTaan VuoKraTa
OKT / RT / KT 3-4 h+k, mieluiten Paimio P. 045 117 9265
KirPPuTorEja
Takapihan tavaratori Hankkaantie 17, 25190 Pertteli. La-su klo 12-15. Käyttötavaraa vanhaa/käyttämätöntä, vaatteita, jalkimia ym. Käteismaksu, tervetuloa!
PIHAKIRPPIKSIÄ KIIKALASSA
LA 29.7. KLO 10-14 Osoitteissa: Suomusjärventie 711 (myös Pop upkahvila), Kinturintie 45 B, Luukontie 1, Lautelantie 1, Leijasaarentie 38, Rekijoentie 1030, Rekijoentie 900. Muutamassa kohteessa useampi myyjä. Tiärä vaik ols sun löytös just tääl! Tervetuloo!
