
7 minute read
Aurinko, meri ja yhteisöllisyys – Särkisalon valttikortit
Särkisalo-päivän suosituimpia ja perinteisimpiä tapahtumia on päivän aloittava lasten juoksukilpailu.
Erityisesti alle 3-vuotiaiden sarja on liikuttavaa ja hauskaa seurattavaa: pienimmät osallistujat ovat luultavasti vasta hiljattain oppineet kävelemään ja välillä ei ole ihan varmaa tietoa, mihin päin pitäisi juosta. Kaatumisiakin voi sattua kuin Lasse
Advertisement
Virénille aikoinaan. Lassen juoksumatka nyt oli vähän pitempi, mutta sankarillisesti noustiin ylös ja jatkettiin niin Münchenissa vuonna 1972 kuin Särkisalossakin vuonna 2023. Osallistujista
Frida Hakkala täyttää kaksi vuotta elokuussa ja ihailee saamaansa mitalia isä-Kimmon sylissä.
- Viime vuonnakin osallistuttiin, mutta sylissä, sillä omat jalat eivät vielä kantaneet. Tällä kertaa meinasi mennä pupu pöksyyn kesken matkan, mutta maaliin päästiin. Tässähän voidaan puhua suorastaan mitaliputkesta!
Mökkinaapuri oli edellisenä päivänä muistuttanut
Hakkalan perhettä Särkisalopäivästä ja juoksukilpailusta.
- Kerroin että hiilaritankka- us on jo suoritettu.
Lasten juoksukilpailua järjestää nykyään Särkisalon Urheilijat, joita paikan päällä edustivat Tiina Salminen ja Virpi Paunila. Lähettäjänä toimi perinteiseen tapaan
Kapteeni Koukku eli Mika Virtanen.
- Perimme tämän kisan Kaukassalon Urheilupojilta, seuralta, jonka kahdeksan reipasta miestä aikoinaan perusti; nyt ”pojat” ovatkin jo yli kahdeksankymppisiä. Valitsemme perinteen mukaisesti myös vuoden tyttö- ja poikaurheilijat, tänä vuonna valituksi tulivat Viljami Helle ja Eevi Niittymäki. Lasten juoksukilpailussa on tänään jaettu 78 mitalia, jokaiselle osallistujalle omansa. Olemme kuulleet, että mitali on lapselle hyvin tärkeä: sen kanssa nukutaan seuraava yö ja pestään hampaatkin se kaulassa!
Urheiluseura järjestää vuosittain myös jalkapallo-ottelun kylässä asuvien ja muualle muuttaneiden välillä, luonnollisesti Särkisalon päästadionilla. Tänä vuonna matsi on 16. syyskuuta. Päästadionin hiilimurskaa alkaa kiertää auto toisensa jälkeen, mutta kyse ei ole Särkisalo-rallista, vaan siitä että varsin iso parkkialue on tullut täyteen ja autot ohjataan pysäköitäväksi urheilukentälle. Tästä saattoi päätellä, että Särkisalo-päivä oli kerännyt Meripirtin Kerhon pihapiirin ilahduttavan pal- jon kansaa. Kemiöntien ja Särkisalontien risteyksessä sijaitseva Lähiruokakioski Pikantti oli jalkautunut Ulla Tiihosen ja Marja Saaren toimesta Särki- salo-päivään.

- Kioskilla meillä on yli 30 tuottajan artikkeleja, täällä vain omia: monia erilaisia hunajatuotteita, tomaattikastiketta, joka sekin maustettu hunajalla, ja erikoisuutena pettujauhoa. Se sopii pienenä määränä hyvin vaikkapa lettuihin ja vohveleihin. Pettujauhon tekeminen ei ole vaikeaa, mutta se on työlästä: ensin pitää kaataa puu, hymyilee mehiläistarhaaja ja luonnonvaratuottaja Ulla Tiihonen.
Päivän ohjelmassa oli musiikkia ja sirkusta sekä vuoden särkisalolaisen valinta. Meripirtin Kerhon johtokunta oli valinnut tittelin saajaksi yhdistysaktiivi Lotta Laustin. Valinnassa painotettiin muun muassa perinteiden vaalimista kuten kotiseutuyhdistykselle sopiikin.
Särkisalon vierailuun kannattaa ehdottomasti liittää käynti Förbyn pienvenesatamassa ja sen helmessä Café Vinssissä. Maittavien tarjoilujen ja ystävällisen palvelun lisäksi Vinssi pitää Särkisalon lippua korkealla myytävien tuotteiden suhteen: Saaren
Taika -saippuat ja Förby- painatuksella olevat tekstiilit olivat kauniisti esillä.
- Näissä siivousliinoissa ja pyyheliinoissa on paikalli- sen taiteilijan Mimmi Meriluodon kuvitus. Kuva-aiheina on paikallisia kasveja ja eläimiä. Mimmi toimi aiemmin ala-asteen opettajana ja opetti aikoinaan minuakin, kertoo kahvilassa työskentelevä Henna Heinonen.
Café Vinssin yrittäjä Nina Nummentalon mukaan kesä on ollut vaihteleva.
- Porukkaa on liikkeellä välillä todella paljon ja välillä sitten on hiljaisempaa, Suomen vaihteleva sää vaikuttaa paljon liikkumiseen ja päivän suunnitelmiin. Ihmisten rahankäyttö tuntuu olevan hieman varovaisempaa. Vinssissä on joka kesä paljon ohjelmaa, tämän kesän uutuus oli Vinssi pop up -tori jossa oli paljon myyjiä. Livemusiikkia terassillamme on ollut jo useana kesänä, ensi lauantaina vuorossa on Aada Tinell. Myös jooga on ollut tänä kesänäkin ohjelmassa.
Cafe Vinssin viereisessä talossa Krångelkullassa on taidenäyttely, tällä hetkellä esillä on Sauli Leskisen teoksia. Sånt o’ sånt -näyttely on avoinna 6. elokuuta asti to-su kello 12-16.
Ja mitä tulee Suomen vaihtelevaan säähän, niin Ninalla on asiasta varmaa tietoa: - Muualla sataa, Särkisalossa paistaa aurinko!
Kolmipäiväinen Salo Volley saatiin maaliin sunnuntai-iltana.
Kolmipäiväinen siksi, että vaikka virallisia pelejä pelattiin vain lauantaina ja sunnuntaina, perjantaina etkoiltiin jo niin pelikentillä kuin festarialueella.
Se näkyi ja kuului.
Urheilupuiston parkkipaikka muuttui viikonvaihteessa kesäleiriksi, jossa taisivat nuotiota lukuun ottamatta olla kaikki muut kunnon campingalueen pelimerkit kohdallaan.
Me täällä töissä päissämme mietimme, että musiikki ja äänekäskin ilonpito mahtuvat molemmat vaikka omaan naapurustoon – noin kerran kesässä. Elokuussa päästään vielä nauttimaan Salon omasta kaupunkifestivaalista. Sitten taas hiljenee.
***
Salossa on perinteisesti pysäköity autoja maksutta lähes joka paikkaan.
Johtuuko siitä vai mistä, mutta hyvin on mahduttu, kun kaupungin väkiluku on pienentynyt ja autojenkin määrä ehkä.
Nyttemmin pysäköintiä valvotaan Salossakin monessa paikassa ja aika moni tietää jo, miltä parkki-
Salon Seurakunta

Kirkonmenot
Sunnuntaina 30.7.
• Angelniemen kirkossa messu klo 14. Mukana Kesä-Angela 3 -riparin nuoria.
• Halikon kirkossa messu klo 10. Kuultavissa Järviradion taajuudella 102,9 MHz.
• Kuusjoen kirkossa piknikmessu klo 10. Kirkkokahvit ja -mehut lähetyksen hyväksi.
• Marttilan kirkossa messu klo 10.
• Muurlan kirkossa messu klo 10.
• Perniön kirkossa messu klo 10. Koivistolaisten kirkkopyhä.
• Salon kirkossa iltamessu klo 17.
• Särkisalossa luontokirkko Karhumäellä klo 11. Lopuksi piknikhetki. Parkkiosoitteeksi Mehiläisenkuja, josta opastus.
MUUTA TOIMINTAA to 27.7. – to 3.8.
• Raamattu- ja rukouspiiri to klo 18 Halikon srk-talossa.
• Yhteiskristillinen ilta ti klo 18.30 Ollikan srk-kodissa.
• Valopilkkuilta ti klo 18 (Kuusitie 8). Sanaa ja sumppia. Lauletaan Viisikielisestä ja Virsikirjasta. Vetäjänä Taina Koski.
• Jennyntuvan kirpputori Maijankujalla Koskella keskiviikkoisin klo 9–12 sekä ”Kohaus-lauantaina” 29.7. klo 10–14.
• Kosken kappelissa to 27.7. klo 18 Tero Vaarna kertoo ”Seitsemästä nukkuvasta efesolaisesta”. Osa Kosken kohaus -tapahtumaa.
KIRKKOJA AVOINNA KESÄLLÄ
• Halikon kirkko 6.8. asti ke–su klo 12–18, Kirkkorinne 1.
• Kiskon kirkko la 29.7. klo 12–15, Kirkonkyläntie 31.
• Perniön kirkko 6.8. asti ke–su klo 12–18, Lupajantie 6.
• Suomusjärven kirkko heinäkuussa la–su klo 11–14, Karjalohjantie 161.
• Särkisalon kirkko 2.8. asti ke klo 13–15, Kirkkopolku 4.
• Teijon kirkko päivittäin elokuun loppuun klo 11–17, Puukartanonpolku 1.
• Uskelan kirkko 6.8. asti ke–su klo 11–17, Sairaalantie 5.
KASTETUT
Berta Mirja Soilikki Lammervo-
Koski
Lilja Nuppu Valentiina Leinonen
Aino Janni Joanna Katariina
Nieminen
Kasper Tuomas Ensio Putkonen
Rasmus Arto Sorola
Anni Eerika Suominen
Vanessa Olivia Teräväinen
AVIOLIITTOON
VIHITYT
Santeri Johannes Elo ja
Sanna Kaarina Kostiainen sakko maistuu - noin kuvaannollisesti.
Yksityisten pysäköintioperaattoreiden palveluihin pääsee tutustumaan ainakin Ammattiopiston läheisyydessä, Salo IoT Campuksella, sairaalanmäessä ja Uskelan kirkon pysäköintialueella. Varmaan jossain muuallakin. Annan vinkin. Myös itselleni. Paras tapa välttyä parkkisakolta on noudattaa pysäköintisääntöjä.
Käytiin rouvan kanssa Viinijuhlilla eli aikuisten festareilla. Kuuntelimme musiikkia ja söim-

Seurakuntatoimisto puh. 02 774 5206
Taloustoimisto puh. 02 774 5200
Hauta-asiat puh. 02 774 5209 www.salonseurakunta.fi salonseurakunta@evl.fi
Synkronis ja jousikvartettojen ilta
Kiikalan kirkon kesäkonsertissa su 30.7. klo 20 soittaa Synkronis-kvartetti: Iiris Pyrhönen-Koivula ja Klaara Pyrhönen, viulu, Matti Lindholm, alttoviulu, ja Elina Susiluoto, sello. Kvartetti tunnetaan innostavasta musisoinnista, eläytyvästä yhteissoitosta ja haasteita pelkäämättömästä asenteesta. Kiikalassa ohjelmassa on Mendelssohnin toinen jousikvartetto, Rautavaaran Quartettino ja osia Piazzollan Vuodenajoista. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €, iltateet soittajien kanssa pihalla tai kirkossa.
me jäätelöä.
Kun tytär kertoi tiistaiaamuna perheen WhatsAppissa yrittäneensä presale-lippuja Coldplayn keikalle, huikkasin työkavereille, että mikä tämä tällainen bändi on. Reaktiosta päätellen kysymykseni taisi olla tämän viikon piristys.
HAUTAAN SIUNATUT
Vilma Lemmikki Lepistö 96 v
Elza Rots 92 v
Raili Elviira Hämeenaho 85 v
Tuija Anneli Lang 82 v
Leena Liisa Koli 77 v
Arja Kaarina Ryynänen 76 v
Jarkko Kalevi Leino 75 v
Paavo Uolevi Schukov 70 v
Harri Tapani Huuhka 66 v
Kosken kohaus -tapahtuman päätöskonsertissa Kosken kirkossa kuullaan suurten tunteiden hää- ja juhlamusiikkia su 30.7. klo 18. Tarjolla mm. kauneimmat häämarssit ja -valssit Turun musiikinystävien orkesterin esittämänä, johtajana Antti Haapalainen. Vapaa pääsy, käsiohjelma 15 €/käteinen.
Lohisoppaa Etiopian lasten hyväksi Kosken srk-talossa lauantaina 29.7. klo 11–14 perinteinen Kohaus-viikon sopparuokailu lähetystyön hyväksi. Soppaateria maksaa 12 €. Lapset 6–10 v syövät 6 €:lla ja sitä nuoremmat ilmaiseksi. Vapaaehtoisten valmistaman aterian tuotto tilitetään lyhentämättömänä Kosken nimikkokohteelle, vähävaraisten ja vammaisten lasten ja nuorten auttamiseen Etiopiassa, SJS:n. Maksutavat: Käteinen ja kännykkämaksu MobilePayllä numeroon 43051.
Yhteislauluja
• Salon kirkon pihaveisuut ma 31.7. klo 18; Hanna-Leena Suominen.

• Marttilan srk-talossa Siionin kanteleen lauluja ke 2.8. klo 18; Jukka Saarinen, Tero Vaarna. Kahvitarjoilu lähetyksen hyväksi.
Laulu- ja saunailta Juvankoskella
Torstaina 27.7. klo 17 pääsee Juvankosken kesäkodilla (Juvankoskentie 212) sekä laulamaan että saunomaan. Mukana Kiskon ja Muurlan kanttori Hanna-Leena Suominen. –Tilaisuuden lopussa makkaratarjoilu. Huom! Sorronojan rumputyön johdosta (os. Juvankoskentie 155) kiertotie kesäkodille Kruusilan kautta.
Pihakirppis Halikossa
Toimintakeskus Rysän (Kirkkorinne 5) pihakirppis la 29.7. klo 11–14 Myynnissä mm. keskuksen omia tuotteita sekä makkaraa, kahvia ja pullaa. Lähetyskirppis on mukana tapahtumassa. Oman kirppistavaran myyminen on myös mahdollista ja ilmaista - ota silloin pöytä tai muu mukaan! Mahdolliset tiedustelut numerosta 045 6365 256.
Kesäkahvilat
• Halikon Pikkupappilassa ti 1.8. klo 9–11; Kalliokuja 2.
• Vaskion srk-kodissa to 3.8. klo 9–11.
Sauna kuumana
• Naisten saunailta Liparimajalla ti 1.8. klo 16. Tarjolla pientä purtavaa.
• Kesäsauna Lammenjärvellä ti 1.8. klo 17.30–20. Omat grillattavat mukaan. Kahvia ja pullaa myynnissä lähetyslentotyön hyväksi.
• Naarilassa (Naarilantie 369) ke 2.8. klo 17–20. Omat grillattavat mukaan. Hartaus illan päätteeksi noin klo 19.30 rannassa tai huonolla säällä navetan ylisillä ruuhikirkossa.
• Juvankoskella (Juvankoskentie 212) pe 28.7. klo 17–20, kahviraha KUA:n Naisten pankille. Huom! Sorronojan rumputyön johdosta (os. Juvankoskentie 155) kiertotie kesäkodille Kruusilan kautta.
• Kesä-Angelassa (Angelantie 77) keskiviikkoisin klo 17.30–20. Grilli käytettävissä. Iltahartaus n. klo 19.45.
• Reilassa (Kuivastontie 351) keskiviikkoisin klo 17–20. Makkaraa ja kahvia lähetystyön hyväksi. Hartaus noin klo 19.
Retki Vesilahdelle
Ke 30.8. päästään tutustumaan Vesilahden pappilaan ja kirkkoon kirkkoherra Harri Henttisen eli KirkkoHarrin opastuksella. Lähtö on klo 7.30 Halikon kirkon parkkipaikalta ja klo 7.40 Salon srk-talon edestä, Kirkkokatu 6. Somerontieltä pääsee kyytiin, muista kertoa paikka! Aamukahvit Savipaja Samotissa, lounas klo 13 Hukianhovissa ja omat kahvit Humppilan Lasitehtaalla. Paluu Saloon n. klo 18. Hinta 50 €/hlö kerätään matkalla. Ilmoittautuminen ruokarajoitetietoineen diakoniatoimistoon 16.8. mennessä, p. 044 7745216 ma–to klo 10–12. Mukana retkellä diakonit Kaija ja Niina.
Rikalanmäen Kulttuuriviikolla runsaasti maksutonta ohjelmaa
Salonjokilaakso
Ensi viikolla järjestettävä Rikalanmäen Kulttuuriviikko on saanut tänä vuonna taloudellista tukea kaupungin Kulttuuripalvelujen lisäksi Salon osallistuvan budjetoinnin hankkeesta.
- On tosi hienoa, että Kulttuuriviikko sai osallistuvan budjetoinnin kautta riittävästi ääniä. Näin kuultiin kaupunkilaisten toiveita ja saatiin viikolle aiempaa enemmän vapaan pääsyn ohjelmaa, tuottaja Laura Kuisma sanoo.
Yleisölle avoimesta ohjelmakattauksesta löytyy ohjelmaa koko perheelle kahden esityksen verran: maanantaina vuorossa on Kulttuuriklubin Tuhma Jussi, ensi viikon sunnuntaina 6. elokuuta Mallan matkassa. Lisäksi muinaispolulle rakentuu jälleen omatoiminen tehtävärata Rikalanmäen Arvoitus, joka on kuljettavissa ensi viikolla torstaista sunnuntaihin. Maanantain avajaiskonsertti kokoaa yhteen use- amman pienen esityksen. Avoimella haulla esiintyjiksi saatiin pääosin paikallisia osaajia.
Tuhma Jussi -esityksen jälkeen alkavassa avajaiskonsertissa esiintyvät Linnea, Aleksanteri ja Pekka Laakso, Steppileidit Eija Suomela ja Ritva Suominen, pianisti Silja Hakala, Trio Tämmöttis ja
Olli Lepänrinne. Torstaina nähdään vielä kaksi avointa konserttia. SwingingMamas, salolainen kolmen hengen lauluyhtye, tuo lavalle 50-60-lukujen musiikkia kolmiäänisesti laulettuna ja laulattaa myös yleisöä. Tämän jälkeen hypätään vielä Andalusian tunnelmaan flamencokita- risti Toni Jokiniitty alias Tony de Marían parissa. Maksullisen ohjelman puolelta löytyy muutama kesäteatterinäytös Kyllä isä osaa -esitystä sekä perjantaina 4. elokuuta astetta roisimpi stand-up-show Muija ja Tosimuija Anitta Ahoselta ja Johanna Tohnilta.
