
3 minute read
Kisko-päivillä kajahti orkesteri ja juureva jutun juoni
Melissa Koponen
Aurinkoinen, joskin sateen ja ukkosen kareinen lauantai vietettiin iloisissa merkeissä Salon Kiskossa. Kirjaston ja pallokentän alueella piisasi kävijöitä heti puolilta päivin, jolloin tapahtumapäivä korkattiin alkaneeksi. Kesäistä ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisille varmistivat sen, että tekemistä ja katseltavaa löytyi jokaiselle.
Advertisement
Musiikkia kuultiin Damian ja Tadeusz Kedzioralta sekä
Salon Puhallinorkesterilta. Tunnelma oli rento ja kaikilla vaikutti olevan tuttuja toisen perään, eli kirjastolle kokoontui väkeä myös ihan vain istumaan ja rupattelemaan.
Kiskossa asuu paljon kesäasukkaita. Tosin tänäkin vuonna moni on palannut paikan päälle ennen muuta omille juurilleen ja perhettä katsomaan. Niin on tehnyt myös Yläneellä tätä nykyä asuva Suvi Lintoja-Markkula. - Olen kotoisin Kiskosta.
Vanhempani asuivat täällä pitkään, ja isäni on ihan kanta-kiskolaisia.
Suvi kertoo käyneensä heinäkuisilla Kisko-päivillä monesti.
- Lähinnä sukua katsomaan tänne tullaan, kuulumisia vaihtamaan. Tänäkin vuonna tätini on tullut Ruotsista saakka käymään, hän kertoo.
Suvi tuli paikalle kolmen lapsensa kanssa ja hänen vanhempansa ovat tietysti myös reissulla mukana, vaikka enää eivät Kiskossa asus- telekaan – kotikulmilla on silti mukavaa käydä. Perheen nuorimmilla piisasi vauhtia, kun pääsivät tekemään sirkustemppuja ja voltteja pehmustetulle patjalle.
Samanaikaisesti keppihevosharrastajat näyttivät taitonsa kirjaston pihan viereisellä pallokentällä, jossa järjestettiin keppihevoskisat. Hiekkakentälle oli pystytetty minikokoisia esteitä aivan kuten isojen hevosten kilpailuissa. Kello 13 aikaan kirjastolla nähtiin Kylässä Kiskon kylissä -esitys, josta vastasi sukututkija Juha Vuorela. Esityksen aiheena oli kiehtovaa kiskolaista henkilöhistoriaa aina 1700-luvulta saakka.
Ja kuten hyvältä kyläpäivätapahtumalta odottaa voi, myös myyntikojut ja yhdistykset olivat paikalla aktiivisina. Herkkuja myytiin ja tarjolla oli paikallista käsityötä ja tilatuotteita. Matti Hynynenkin eksyi Kisko-päiville käymään ”uteliaisuuttaan ja ihan noin muuten vaan ja ohimennen”.
Kiskolan pihalla Kiskon kirjaston luona kokoonnuttiin hyvillä mielin juomaan kuppi kahvia ja parantamaan maailmaa. Kirjastossa nähtiin myös Kylässä Kiskon kylissä -esitys, jonka aiheena oli paikallinen henkilöhistoria.
Frédéric Rudantin ihmeellinen matka Wiurilaan
Salonjokilaakso
Wiurilan kesän Ajan alkemia -näyttely avautui jo kesäkuussa, mutta kokonaan se valmistui vasta nyt.
Yksi teoskokonaisuus on tehnyt matkaa viisi viikkoa ja 4009 kilometriä. Sunnuntaina taiteilija Frédéric Rudant saapui polkupyörällään Wiurilan kartanon Ruusutarhaan, jossa häntä odotti suuri määrä taiteenystäviä Taidekekkerit-tapahtumassa.
- Tapahtuma on merkityksellinen erityisesti siksi, et- tä se on järjestetty Wiurilan kesän 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Samalla se on myös laatuaan ensimmäinen yleisökohtaaminen, kertoo
Wiurilan Kesän kuraattori
Johanna Sarparanta.

Tapahtuman ideoijana ja järjestäjänä toimi Jonna Hellberg-Pitkänen, joka suorittaa Wiurilan kesässä museologian opintoihin liittyvää harjoitteluaan.
Frédéric Rudant lähti pyöräilemään Saloa kohti Ranskasta, Brestin kaupungista 3. kesäkuuta. Ennen lähtöään taiteilija suunnitteli matkansa huolellisesti.
- Minulle on tärkeää, että matka piirtyy kartalle kauniina viivana. Siksi pyöräilin Ranskasta Saksan, Puolan, Liettuan ja Viron kautta kohti Suomea, sen sijaan, että olisin valinnut suorimman reitin. Virosta matkustin laivalla Helsinkiin. Kahteen luonnoskirjaan on kertynyt piirroksia sekä maalaismaisemista, urbaanista kaupunkikuvasta että erityisesti kahvikupeista. Rudant näyttää luonnoskirjastaan Viking Linen kahvikuppia.
- Join matkani aikana yhden kupin kahvia aamulla, ja yhden illalla. Kahvi on minulle kuin bensaa.
- Olet siis juonut matkasi aikana 70 litraa kahvia, laskee Taidekekkereillä vieraillut Sampo Pitkänen ja saa taiteilijan nauramaan. Ihan joka päivältä piirroksia ei ole syntynyt.
- Taiteilijakin tarvitsee toisinaan vapaapäivän, Rudant sanoo ja hymyilee säteilevää hymyään.
Luonnoskirjoihinsa Frédéric Rudant on piirtänyt maisemia paikoista, joissa on esimerkiksi yöpynyt. - Ensimmäisenä yönä yövyin yhden hengen teltassani tällä heinäpellolla, Rudant näyttää piirtämäänsä lyijykynäpiirrosta.
Frédéric Rudant lähti pyöräilemään Saloa kohti Ranskasta, matkaa kertyi yhteensä 4009 kilometriä ja kahviakin meni 70 litraa.
Piirroksessa on kaunis ranskalainen peltomaisema, jota kehystää metsikkö. Pellon heinä on kieräytetty pyöreille heinäpaaleille.
Matkanteon hitaus on Rudantille tärkeää.
- Pyöräilemällä pystyn aistimaan Euroopan eri maitten ryt-
- Rouva ei tällä kertaa ole mukana, tosin en itsekään käy täällä säännöllisesti. Mutta tästä sitten matka jatkuu Saloon, Matti kertoo.
Linglong GreenMax CrossWeather AS 215/55R17V

Vain 87€/kpl!
Oli auton merkki mikä tahansa, teemme huollot ja korjaukset ammattitaidolla!
Huollot alk. 69€/h KYSYTULETARJOUSTA! KÄYMÄÄN TAI SOITA!
Someron Autocenter Somero www.somero-autocenter.com
2627 Automyynti 044 533 2627 min. Koen, että aika kulkee eri tavoin kaupungeissa ja maaseudulla.
Hidas pyöräily on myös kannanotto maata pitkin matkustamisen puolesta.
- Minusta tuntuu, että pyöräilemällä matkan alku- ja päätepiste yhdistyvät. On, kuin olisin yhä jotenkin kiinnittynyt kotikaupunkiini, Rudant pohtii.
Taidekekkereillä luotiin yhteyksiä myös ihmisten välille ja vaihdettiin Instagramosoitteita.
Frédéric Rudantin matkaa on saattanut seurata taiteilijan Instagram-sivuilta, jonne hän on lisäillyt matkansa aikana valokuvia pyörästään Theodorista sekä piirtämistään croquis-tyyppisistä eli nopeasti yhdellä kertaa valmiiksi piirretyistä piirroksistaan.
- Matkan seuraaminen sosiaalisesta mediasta ja sen taltioituminen taiteilijan Instagram-sivuille on ollut tärkeä osa tätä taiteellista prosessia, luonnehtii Johanna Sarparanta.
Frédéric Rudantin lyijykynä- ja hiilipiirroksia matkakertomuksineen on esillä Wiurilan kesän Ajan alkemia-näyttelyssä ravintola Wiurilan Sigridissä 27. elokuuta saakka.
Taidekekkerit-tapahtumia puolestaan on luvassa vielä kahdesti näyttelyn aikana: 23. heinäkuuta ja 13. elokuuta.
ENSI VIIKOLLA