2021
luvat yhteen Kesään kuuluu uimista ja tietenkin jäätelön syömistä. Omaksi suosikkijäätelömauksi Emilia valitsee aikailematta lakritsin. - Lakritsijäätelö on mielestäni täyteläisen maukas. Sorbeteista valitsisin raikkaan sitruunan, se sopii myös yhteen lakritsin kanssa. Monien asiakkaiden suosikkijäätelö näyttää olevan rommirusina, mutta myös perinteinen vaniljajäätelö tekee kauppansa, Emilia sanoo. Yrittäjä Taija Jokilehto kertoo, että Salon seudulta löytyy kaksi Pappagallo-kioskia. - Vuorovetten Kioski sijaisee nippanappa Kemiönsaaren puolella ja Mathildedalissa Terhon pihapiirissä on Viettelysten Vaunu. Vuorovetten Kioski perustettiin kesällä 2017, eli viides kesä käynnistyi juuri. Ja tarina jatkuu, olemme saaneet niin paljon mukavaa palautetta, ja paljon ihania vakioasiakkaita, Taija kertoo. Taija on tyytyväinen hyvien kesätyöntekijöiden löytymisestä somen avulla. - Hyvissä ajoin pitää toki olla liikkeellä heti alkuvuodesta. Hakemuksia tulee mukavasti, ja suuri osa on panostanut hakemusten ja cv:n tekoon valtavasti. Arvostan sitä kovasti
15
työnantajana, tulee heti todella positiivinen mielikuva nuoresta, joka ottaa työnhaun tosissaan. - Tänä kesänä työllistämme jälleen seitsemän nuorta, ja olemme iloisia pystyessämme tarjoamaan työtä niin monelle koululaiselle ja opiskelijalle. Monelle jopa sen aivan ensimmäisen työkokemuksen. Osa tänä kesänä työskentelevistä oli meillä jo viime kesänä ja osa aloitti nyt uusina. Reipas ja iloinen porukka meillä on jätskijengissä tänäkin vuonna, innolla olemme kohti jäätelökesää taas suunnanneet, Taija iloitsee.
Strömman kanavan välittömässä läheisyydessä sijaitseva Pappagallon jäätelökioski eli Vuorovetten Kioski on 16-vuotiaan Emilia Majamäen ensimmäinen kesätyöpaikka. -Tämä oli minulla hakutoiveissa ykkösvaihtoehtona, Emilia kertoo.
Kirja kuuluu kesään(kin) Te ija A l a n k o
iossa pionit Tornielä kukkivat v
Haavikko, Anna-Liisa
Alanko, Teija
Kaarniranta, Sari
KAARI
TORNIOSSA PIONIT VVIELÄ KUKKIVAT
SUPERTAVIS SAA KAIKEN MITÄ TOIVOO
PALJON MUUMITUOTTEITA JA KIRJOJA. Muumi-kirjan ostajalle pieni yllätys kaupan päälle.
Valikoimamme täydentyy jatkuvasti – tervetuloa ostoksille!
• •keittiöt keittiöt• •liukuovet liukuovet• •kylpyhuonekylpyhuone-ja jawc-kalusteet wc-kalusteet• •terassilasit terassilasit• •
Keittiön Keittiön ja ja komeroiden komeroiden rungot rungot varastosta varastosta
16,90 €
24,90 €
24,90 €
keittiöt CORA keittiöt
UUSI ILME KEITTIÖÖN MEILTÄ DJECON LAADUKASTA PUUHAA JA ASKARTELUA LAPSILLE
Aur ingon KIRJA- JA PA P E R I P U O T I
Avoinna Ma-pe 9–19, la 9–18, su 10–19
ABC PIIHOVI, Ruoksmäentie, 24260 Salo
Uudet L ovet, laatikot A ja tasot JJA ULLLIISSEETTU D DU EEnopealla K KSSEETT U T T toimitusajalla I I M M I I O O T T T T A OPPEEA N NO MYÖS ERIKOISMITAT •Keittiökalusteiden •• TASOT • OVET OVET TASOTrungot •• VETIMET •• VÄLITILAT VETIMET VÄLITILAT suoraan varastosta! •• SARANAT •• LISÄVARUSTEET SARANAT LISÄVARUSTEET ARI ARIKURPPA KURPPA MIKA MIKATUOMINEN TUOMINEN
040 040750 7504124 4124 0400 0400528 528869 869
myynti@corakeittiot.fi myynti@corakeittiot.fi Salitunkatu Salitunkatu 6, 6, salo salo