Salonjokilaakso vko 20 2018

Page 19

Torstaina 17. toukokuuta |

19

MUKANA HYVÄÄ SALOSSA -MESSUILLA

ossa -messut Linjurissa lauantaina syyttä ja neiti Negatiivi on lupautunut esiintymään muutaman kerran messujen aikana. Näytökset ovat kello 11.30 ja 13.30. Messuilla yleisöstä halukkaat pääsevät kokeilemaan Swiwelin johdolla uutta Latin Fitnessiä. Vetäjänä toimii kilpatanssin hopeamitalisti Markus Ranta. Kakkoskerroksesta löytyy

Anna Tukesi ry:n messukahvio, jossa pääsee kuulemaan lisää yhdistyksen toiminnasta. - Tunnelmat ovat innostuneet ja odotan messuja positiivisin mielin, Päivi kertoo. Sari iloitsee mukaan tulevien yhdistysten määrästä. - On mukava huomata, että Salossa on näin paljon halukkaita tulossa mukaan. Toivo-

taan paljon kävijöitä. Linjuri valikoitui messutilaksi keskeisen sijainnin sekä esteettömyyden vuoksi. Noin 150 näytteilleasettajan joukossa on yhdistyksiä, yrityksiä, käsityöläisiä, liikuntaseuroja sekä ruokatuottajia. Messujen käytössä on Linjurin tiloja sekä ylä- että alakerrassa. Messut järjestetään yhdessä Salon seudun koulutus-

kuntayhtymän kanssa ja yhteistyössä ovat mukana myös Salon kaupunki ja Salonjokilaakso -lehti. Messuille odotetaan ainakin 2 000 kävijää muun muassa hyvän sijainnin vuoksi. - Ihmisten on helppoa tulla tänne esimerkiksi samalla, kun hoitaa muita asioita. Anna Tukesi ry on vuonna 2015 perustettu hyvätekeväisyysyhdistys, jonka tarkoituksena on auttaa muun muassa Salon alueen vähävaraisia ihmisiä. Yhdistyksen kautta saa apua vuosittain yli 300 perhettä/ kotitaloutta. Anna Tukesi toimii usein yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa.

Sari Pesonen ja Päivi Lehtinen Anna Tukesi yhdistyksestä haluavat tuoda messujen avulla Salon positiivisia puolia esille.

MUKANA HYVÄÄ SALOSSA -MESSUILLA

DeToK

Tmi Maarit Vihiniemi Ota askel kohti toimijuuden kasvua!

Tule tutustumaan messuilla Naurujoogaan

• Työnohjauspalvelut, • Depressiohoitajan yksilö- ja ryhmäpalvelut

Hypnoosiin Firstbeat Hyvinvointianalyysiin

Työnohjaaja (STOry), Sairaanhoitaja AMK p. 044 3838 695 detok.fi

Arvontaa ja tarjouksia!

www.loistotahti.fi

Old School Lifestyle Oy www.oldschoollifestyle.fi info@oldschoollifestyle.fi 045-245 0974 Lifestyle-verkkokauppa, sisustussuunnittelu, rakennusten ja huonekalujen restaurointi, koristemaalaukset, pintakäsittelyt, kurssit, luennot ym.

Keskusta- Hyvää Salosta

Terveisesi Keskustalle: ____________________________________ ____________________________________ ____________________________________ ____________________________________

Mukana messuilla

KOTIMAISTEN INDIE-LAUTAPELIEN YSTÄVILLE Löydät meidät tapahtumista ympäri vuoden TULE TERVEHTIMÄÄN!

PUTKINOTKO ENSI-ILTA 19.6. klo 19

SALON KUULOYHDISTYS RY mukana messuilla

salonkuuloyhdistys.yhdistysavain.fi

Muut esitykset: Ke 20.6. klo 19, Ma 25.6. klo 19, Ti 26.6. klo 19, Ke 27.6. klo 19, Pe 29.6. klo 19 , Su 1.7. klo 16, Ma 2.7. klo 19, Ti 3.7. klo 19, Ke 4.7. klo 19, Pe 6.7. klo 19, La 7.7. klo 16, Su 8.7. klo 16

www.kirakankesateatteri.fi Kirakantie 240, 25610 Ylönkylä (Perniö)

Tule tapaamaan Keskustan päättäjiä ja Maakuntavaaliehdokkaita Messuille!!

www.paijantila.fi

Luomuleipää viljatilan leipomosta...

OSAAMINEN RATKAISEE Koulutuksiin voit hakeutua joustavasti läpi vuoden.

www.sskky.fi Tulemme tapaamaan Sinua Hyvää Salossa -messuille 19.5. klo 10-16 Kauppakeskus Linjurin toiseen kerrokseen.

Uusitalontie 18 25360 Pertteli www.lehtonen-suominen.net

Tule kertomaan terveisesi ja osallistumaan arvontaan!

studioselena.fi

Tiesitkö, e ttä voit tu lla suoritt omiin työ amaan tehtäviisi li it tyviä tutk osia oppis innon opimukse na? KYSY LISÄÄ : hakupalv elu@sskk tai p. 044 y.fi 7704 300

Joukkuepeliä salolaisten hyväksi www.sdpsalo.fi Taitajankatu 2–8 • Hyvoninkatu 1, 24240 Salo • www.sskky.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.