Marskin Viesti 02/2020

Page 10

Senioriterveiset

K

illan toiminta on koronatilanteesta johtuen hiljaista. Tiistaiset aamukahvit on Vaihan sulkemisesta johtuen ollueet välillä katkolla. Elokuussa vierailimme Rantasalmella Hako Apajan Aikhikylässä. Emäntä Mari Ruskela piti puolen tunnin esittelyn miehensä Esa Heiskasen «yhden miehen elämäntyöstä» jonka hän oli aloittanut 18 vuotiaana nuorukaisena. Ensimmäiset 10 vuotta hän nosti vanhoja hakopuita viereisen järven pohjasta. Savotta jatkui raskaalla ja pitkäjänteisellä rakentamisvaiheella. Erikoiseksi tämän projektin teki se, että Esa on rakentanut alueelle parikymmentä rakennusta omin käsin - myös se, että hakopuiden iäksi saatiin tutkimuksissa 1000-4000 vuotta. Puiden noudon yhteydessä löytyi myös mm. 2000 vuotta vanha pienriistaloukku ja muita aarteita, jotka Esa otti kaikki talteen. Ennen poislähtöä söimme lounaan hotelli Järvisydämessä ja sen jälkeen katselimme sen upeaa ympäristöä samalla nauttien kauniista kesäpäivästä. Ritva Reino Piistasen kesäkodissa Korpikoskella vierailimme elokuun puolivälissä. Nautimme Ritvan tarjoamista pöydän antimista ja ihailimme heidän upeaa kesäpaikkaa, Perinteiset pikkujoulut on tarkoitus pitää, jos koronatilanne sen sallii. Kiltaterveisin, Jouko Salminen Oltermanni 10

Marskin Viesti 02 | 2020


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.