(Ebook) Master SAT II Math 1c and 2c 4th ed (Arco Master the SAT Subject Test: Math Levels 1 & 2) by Arco ISBN 9780768923049, 0768923042
https://ebooknice.com/product/master-sat-ii-math-1c-and-2c-4th-ed-arco-masterthe-sat-subject-test-math-levels-1-2-2326094
ebooknice.com
(Ebook) Cambridge IGCSE ICT 2nd Edition by Graham Brown, Brian Sargent, David Watson ISBN 9781471807213, 1471807215
https://ebooknice.com/product/cambridge-igcse-ict-2nd-edition-5452320
ebooknice.com
(Ebook) Minna no Nihongo I Second Edition Translation and Grammar Notes — English by 3A Corporation ISBN 9784883196043, 4883196046
https://ebooknice.com/product/minna-no-nihongo-i-second-edition-translation-andgrammar-notes-english-13566216
ebooknice.com
(Ebook) Cambridge International AS and A Level Chemistry Student's Book Second Edition by Graham Brown, Brian Sargent ISBN 9781510480230, 9781510482982, 1510480234, 1510482989
https://ebooknice.com/product/cambridge-international-as-and-a-level-chemistrystudent-s-book-second-edition-44587384
ebooknice.com
(Ebook) California Math Triumphs Volume 3A Ratios Rates and Percents Teacher
Wraparound Edition by Whitney, Brown, Dawson, Gonsalves, Silbey, Vielhaber ISBN 9780078782176, 0078782171
https://ebooknice.com/product/california-math-triumphs-volume-3a-ratios-ratesand-percents-teacher-wraparound-edition-2340404
ebooknice.com
"Syystä että minulla on muutamia kardinaali Mazarinin kirjeitä — eli
Laicquesin hallussa on —, ja niistä ilmenee merkillisiä tilejä."
"Millaisia?"
"Ne koskevat myytyjä valtionobligatioita, otettuja lainoja, en oikein muistakaan. Niistä ainakin käy selville, että yli-intendentti on velkaa valtiorahastoon kolmisentoista miljoonaa, Mazarinin omakätisesti vahvistamien laskelmien mukaan. Se on vakava asia."
Aramis puristi kyntensä kämmeniin.
"Mitä!" virkahti hän; "teillä on sellaisia kirjeitä, ettekä ole ilmoittanut niistä herra Fouquetille?"
"Kas, tällaisia talletuksia pidetään varalla", vastasi herttuatar; "kun tulee tarvis, niin ne otetaan esille."
"Ja nyt on otollinen aika?"
"Niin, rakas ystävä."
"Ja te aiotte näyttää ne herra Fouquetille?"
"Mieluummin puhun asiasta teidän kanssanne."
"Teidän täytyy tosiaankin olla ahtaalla, ystävätärparka, kun saatte tuollaista mieleenne, — te kun aina piditte herra de Mazarinin kirjelmiä kovin huonossa arvossa."
"Olen todella pulassa."
"Aiotte siis tehdä kuningattarelle ilmiannon herra Fouquetista?" virkkoi Aramis.
"Ilmiannon?… Hui, se on ruma sana. En ryhdy ilmiantajaksi, rakas ystävä; kyllähän te tunnette politiikkaa siksi hyvin, että tiedätte, millä tavoin tällainen asema järjestyy: minä vain asetun rahaministeriä vastaan."
"Niin oikein."
"Ja puoluesodassa — ase kuin ase."
"Tietenkin."
"Kerran päästyäni jälleen sovintoon leskikuningattaren kanssa minä voin olla vaarallinen."
"Siihen teillä on oikeus."
"Minä käytänkin sitä, hyvä ystävä."
"Ettehän liene tietämätön siitä, että herra Fouquet on mitä parhaimmissa väleissä Espanjan kuninkaan kanssa, herttuatar?"
"Saattaapa olla."
"Jos käytte taisteluun häntä vastaan, kuten sanotte, ryhtyy kai hänkin toimiin teidän suhteenne."
"Ah, minkäpä sille voi!"
"Hänelläkin on siihen oikeus, vai mitä?"
"Tietysti."
Chevalier heristi korviaan. Tämä vastustajan hairahdus sai hänen älykkyytensä asettumaan niin varuilleen, että toinen siten menetti saavuttamansa edun, piispan käyttäessä tuota lähtökohtaa tärkeiden johtopäätösten tekemiseen.
"Jos olettaisinkin, että saatte nuo rahat", huomautti hän, "niin menetätte kuitenkin kaksin verroin, koska puolen miljoonan korot vastaavat vain puolta kuudenkymmenentuhannen livren taatusta eläkkeestä."
"Ei, se tulojen vähennys on vain ihan tilapäinen, kestäen ainoastaan sen aikaa kun herra Fouquet on ministerinä; arvioitsen hänen valtakautensa vielä korkeintaan pariksi kuukaudeksi."
"Vai niin!" äännähti Aramis.
"Olen avomielinen, kuten näette."
"Kiitän teitä, herttuatar; mutta väärin silti oletatte, että veljeskunta herra Fouquetin jouduttua epäsuosioon alkaisi jälleen suorittaa teille eläkettänne."
"Tiedän keinon veljeskunnan suostuttamiseen, kuten saan leskikuningattarenkin anteliaaksi."
"Sittenpä meidän kaikkien täytyykin laskea alas lippumme teidän edessänne, herttuatar. Teille voitto, teille riemu! Rukoilen teitä vain olemaan armollinen kymbaalien ja pasuunain kuuluttaessa valtiuttanne!"
"Miten on mahdollista", aloitti herttuatar jälleen, piispan ivallisuudesta välittämättä, "että te säikähdätte vaivaista viidensadantuhannen livren summaa, kun teiltä — tahdoin sanoa
ystävältänne, anteeksi: suojelijaltanne — siten säästettäisiin puoluetaistelun suuret hankaluudet?"
"Sen sanon teille nyt suoraan, herttuatar: tuon puolen miljoonan jälkeen vaatisi herra de Laicques osuuttansa, tietenkin toiset viisisataatuhatta, ja teidän kahden jälkeen tulisi vuoro lapsillenne, auttamillenne omaisille, köyhillenne, ties keille kaikille. Mutta parista pahastakaan kirjeestä ei kannata maksaa kolmea tai neljää miljoonaa. Hyväinen aika, herttuatar, kuningattaren timanttikoristeet olivat toki enemmän arvoiset kuin nuo Mazarinin allekirjoittamat lappuset, ja mitenkään ne eivät tulleet maksamaan neljättäosaakaan siitä summasta, joka meiltä soluisi tähän juttuun."
"Niin kai, niin kai; mutta kauppias määrää tavaralle oman hintansa, ja ostajan asia on hankkia se tai jättää silleen."
"No, aivan totta puhuen, herttuatar, ilmoitan teille lopultakin sen syyn, minkätähden en osta kirjeitänne: ne ovat väärennettyjä."
"Jopa nyt!"
"Siitä ei ole epäilemistäkään, sillä olisihan tosiaan liian merkillistä, että kun juuri Mazarin aiheutti välienne rikkoutumisen kuningattaren kanssa, te kuitenkin olisitte ollut likeisissä suhteissa kardinaaliin. Tuo tuntuisi siltä kuin olisitte teeskennellyt kuningattaren edessä, — ja siinä tulisi aavistelleeksi intohimoa ja… totisesti en tahdo virkkaa sen enempää."
"Sanokaa vain."
"Ja antaumusta."
"Saattaa niin olla; mutta kyllä kirjeiden sisältö vain on oikea."
korvissa. Hän piirsi tuon nimen aikakauden suurten herrojen isolla, epävarmalla käsialalla, taittoi paperin hänelle ominaiseen tapaan ja antoi sen sanaa virkkamatta palvelijalle, mutta niin käskevän näköisenä, että henkilöitänsä vainuamaan tottunut miekkonen aavisti prinsessaa ja painaen päänsä alas riensi herra Colbertin luo.
Sanomattakin on selvää, että ministeriltä lehtisen avatessaan pääsi pikku huudahdus ja että palvelija, jolle siitä kyllin selvisi salaperäisen vierailun mielenkiintoisuus, palasi juoksujalkaa herttuatarta noutamaan.
Tämä nousi siis jokseenkin raskaasti komean, uuden talon ensimmäiset portaat ja levähdettyään hetkisen sillakkeella, jottei astuisi hengästyneenä sisälle, hän ilmestyi herra Colbertin eteen, joka itse piteli työhuoneensa kaksoisovia auki. Herttuatar pysähtyi kynnykselle tarkkaamaan miestä, jonka kanssa hän oli joutumassa tekemisiin.
Ensi näkemällä tuo pyöreä, raskas, paksu pää tuuheine kulmakarvoineen, tuo epämiellyttävä nyrpeys kasvoissa, jolle pappien päähinettä muistuttava patalakki antoi painostuneen sävyn, — sanalla sanoen, ei mikään miehen olemuksessa ennustanut herttuattarelle suuria vaikeuksia kaupanhieronnassa, mutta eipä myöskään suurta mielenkiintoa ehdoista väiteltäessä. Sillä ei näyttänyt siltä, että tuo karkea luonne oli herkkä hienon koston tuottamalle tenholle tai myrttyneen kunnianhimon tunteille. Mutta kun herttuatar lähempää katsahti noihin pieniin, mustiin, läpitunkeviin silmiin ja keksi kuperan otsan ankaran pituuspoimun sekä huomaamattoman venähdyksen huulissa, joissa joukkoihmiset näkivät typeränsekaista hyväntuulisuutta, muutti hän mielipidettään, ajatellen itsekseen: — Olen osannut oikeaan mieheen.
purjehtivat hänen alitseen kukistamatta häntä."
"Minä olisin käyttänyt juuri samaa vertausta. Niin, herra Fouquet näyttelee Rhodos-saaren kolossia; mutta muistan kuulleeni Conrartin… akatemian jäsen, luullakseni… kertoneen, että kun rhodolainen jättiläiskuva kaatui, niin kauppias, joka oli sen suistanut maahan… tavallinen kauppias, herra Colbert… lastautti neljäsataa kameelia sen pirstaleilla. Kauppias on toki paljon heikompi kuin rahaasiain intendentti!"
"Madame, voin vakuuttaa, etten koskaan kukista herra Fouquetia."
"Tahdotte siis, herra Colbert, itsepintaisesti arastella kanssani ikäänkuin ette tietäisi, että olen rouva de Chevreuse ja vanha, — toisin sanoen, että olette tekemisissä naisen kanssa, joka on harjoittanut politiikkaa herra de Richelieun kera ja jolla ei enää ole aikaa hukattavana. No, kun menettelette näin harkitsemattomasti, lähdenkin tästä etsimään älykkäämpiä henkilöitä, jotka ovat kiihkeämpiä luomaan onnensa."
"Missä suhteessa, madame, missä?"
"Te annatte minulle huonon käsityksen nykyajan toimekkuudesta, monsieur. Vannonpa, että jos minun aikanani nainen olisi mennyt tapaamaan herra de Cinq-Marsia, joka kuitenkaan ei ollut mikään suuri nero, ja sanonut hänelle kardinaalista, mitä minä juuri sanoin teille herra Fouquetista, niin herra de Cinq-Mars olisi heti paikalla työntänyt rautansa tuleen."
"No, no, madame, hiukan kärsivällisyyttä."
"Myönnättekin siis haluavanne korvata herra Fouquetin?"
"Epäämättömästi?" tutkaisi Colbert ilosta kiiluvin silmin.
"Epäämättömästi! Haluatteko lukea kirjeet?"
"Kaikesta sydämestäni! Jäljennökset tietenkin."
"Niin tietysti."
Herttuatar veti povestaan pienen, samettiliivin litistämän paperipinkan.
"Lukekaa", kehoitti hän.
Colbert tarttui kiihkeästi papereihin ja ahmi niiden sisällön.
"Mainiota!" hän huudahti.
"Hyvin selvää, eikö niin?"
"On, madame, on. Herra de Mazarin näkyy jättäneen rahoja herra Fouquetille, ja tämä on ne pitänyt. Mutta mitä rahoja?"
"Kas niin, mitä rahoja? Jos meille syntyy kauppa, lisään näihin kirjeisiin seitsemännen, josta saatte viimeiset tiedot."
Colbert mietti.
"Entä alkuperäiset kirjeet?"
"Tarpeeton kysymys, ikäänkuin minä utelisin teiltä, herra Colbert, olisivatko minulle antamanne rahapussit täysinäiset vai tyhjät."
"Sattuvasti sanottu, madame."
"Onko kauppa sovittu?"
"Ei sentään."
"Mitenkä?"
"On eräs seikka, jota emme ole kumpikaan tulleet ajatelleeksi."
"Mikä se on?"
"Herra Fouquetia ei voi tässä tapauksessa kaataa muutoin, kuin oikeusjutun kautta."
"Niin."
"Julkisella häväistyksellä."
"Niin. Entä sitten?"
"Mutta hänen niskoilleen ei voi toimittaa sellaista oikeusjuttua ja häväistystä."
"Miksei?"
"Siksi että hän on parlamentin yliprokuraattori ja Ranskassa hallitusvirastot, sotajoukko, oikeuslaitos, kauppa, kaikki liittyy toisiinsa hyväntahtoisuuden ketjulla, jota nimitetään yhteishengeksi.
Niinpä, madame, parlamentti ei koskaan sallisi, että sen tärkein mies haastettaisiin tuomioistuimen eteen. Ja jos hänet sinne tuotaisiin kuningasvallan käskystä, ei häntä siellä koskaan tuomittaisi."
"Ah, mafoi, herra Colbert, tuo ei kuulu minuun."
"Sen tiedän, madame, mutta se koskee minua ja vähentää esittämienne asiakirjain arvoa. Miten minua hyödyttäisi rikoksen todistus ilman tuomion mahdollisuutta?"
"En, en!"
"Oh, ottakaa tai jättäkää… Eikä siinä olekaan kaikki."
"Vieläkö muuta?… Te käytte mahdottomaksi, rouva herttuatar."
"Vähemmän kuin luulette. En pyydä teiltä rahallista etua lisää."
"Mitä sitten?"
"Palvelusta. Tiedätte, että olen aina hellästi rakastanut kuningatarta."
"No?"
"No niin, haluan päästä hänen majesteettinsa puheille."
"Kuningattarenko?"
"Niin, herra Colbert, kuningattaren. Hän on kyllä jo aikoja sitten lakannut olemasta ystäväni, mutta hän voi siksi jälleen tulla, jos siihen toimitetaan tilaisuus."
"Hänen majesteettinsa ei enää ota ketään vastaan. Hän kärsii paljon. Tiedätte hyvin, että hänen sairautensa kohtaukset uudistuvat yhä useammin."
"Siksi juuri tahtoisinkin tavata hänen majesteettiaan. Ajatelkaahan, että meillä Flandriassa tämä sairaus on varsin yleistä."
"Syöpäkö? Hirvittävä, parantumaton tauti."
"Älkää uskoko sitä, herra Colbert. Flaamilainen talonpoika elää kutakuinkin luonnontilassa; hänellä ei oikeastaan ole vaimoa, vaan
naaras."
"Entä sitten, madame?"
"Niin, herra Colbert, miehen poltellessa piippuaan tekee nainen työtä. Hän ammentaa vettä kaivosta, valjastaa muulin tai aasin, rupeaa itsekin kuormajuhdaksi. Kun hän säästelee itseään vähän, kolhaisee hän itsensä tuon tuostakin, ja usein häntä lyödäänkin. Syöpä aiheutuu ruhjevammasta."
"Se on totta!"
"Flaamittaret eivät siitä kuole. Kärsiessään liiaksi he menevät etsimään apua. Ja Brüggen beguininunnat ovat mainioita parantamaan kaikkia kipuja. Heillä on arvokkaita vesiä, ulkonaisia ja erikoisrohtoja. Minä tuon kuningattarelle Brüggen beguiniluostarin lääkevettä, joka voi parantaa hänen majesteettinsa. Näette, herra Colbert, että olisi ihan arveluttavaa estää minua pääsemästä kuningattaren luo."
"Te olette peräti älykäs nainen, herttuatar, te saatatte minut ymmälle. Arvaan kuitenkin, että tähän suureen armeliaisuuteen kuningatarta kohtaan kätkeytyy joku pieni omakin pyyde."
"Yritänkö sitä salata, herra Colbert? Puhuitte pienestä henkilökohtaisesta edusta? Tietäkää, että minulla on siinä suurikin yksityinen harrastus, ja sen tahdon teille lyhyesti todistaa. Jos te hankitte minulle puheillepääsyn hänen majesteettinsa luo, niin tyydyn pyytämiini kolmeensataantuhanteen livreen. Muussa tapauksessa pidän kirjeeni, ellette vitkastelematta suorita niistä viittäsataatuhatta."
Nousten tämän ratkaisevan sanan lausuttuaan vanha herttuatar jätti herra Colbertin tuskalliseen hämmennykseen. Enempi tinkiminen oli käynyt mahdottomaksi; kaupanteon raukeaminen olisi ollut suuri tappio.
"Madame", sanoi hän piankin, "minulla on ilo suorittaa teille nuo satatuhatta écua."
"Oo!" virkahti herttuatar.
"Mutta miten saan alkuperäiset kirjeet?"
"Mitä yksinkertaisimmalla tavalla, paras herra Colbert. Keneen te luotatte?"
Vakava rahamies hytkähti hiljaiseen nauruun, joka sai hänen tuuheat mustat kulmakarvansa yölepakon siipien tavoin nousemaan ja laskemaan hänen kellertävän otsansa syvälle juovalla.
"En kehenkään", lausui hän.
"Oh, kyllä kai teette poikkeuksen itsenne suhteen, herra Colbert?"
"Mitä sillä tarkoitatte, rouva herttuatar?"
"Tarkoitan, että jos vaivautuisitte tulemaan kanssani paikkaan, missä kirjeet ovat, jätettäisiin ne teidän omiin käsiin ja te voisitte ne tarkastaa, varmistua niiden alkuperäisyydestä."
"Se on totta."
"Te varaisitte mukaanne satatuhatta écua, koska minäkään en luota kehenkään."
Näin lausuessaan hän remahti nauramaan. Madame de Chevreusen nauru oli kaameata räkätystä. Ken tuntee nuoruuden, uskon, rakkauden, elämän sykkivän suonissaan, kuuntelee mieluummin itkua kuin tuollaista kolkkoa virskumista.
Herttuatar avasi miehustansa, vetäen poveltaan pienen, tulipunaisella nauhalla sidotun paperipinkan. Hakaset olivat kirvonneet hänen hermostuneiden sormiensa rajusta kosketuksesta. Paperin tempaamisesta ja hankauksesta naarmuttunut hipiä paljastui ujostelemattomasti näistä omituisista alkuvalmistuksista kummastuneen intendentin silmien eteen. Herttuatar nauroi yhä.
"Kas tässä", toimitti hän, "herra de Mazarinin omakätiset kirjeet. Ne ovat teillä, ja vielä kaupanpäällisiksi Chevreusen herttuatar on riisuutunut nähtenne, ikäänkuin olisitte ollut… En tahdo mainita nimiä, jotka synnyttäisivät teissä ylpeyttä tai kateutta. Nyt, herra Colbert", hän jatkoi kiinnittäen nopeasti hakasia ja nauhoja pukunsa rintamuksessa, "se hyvä onnenne on lopussa. Seuratkaa minua kuningattaren luo."
"En tee sitäkään, madame. Jos joutuisitte uudestaan hänen majesteettinsa vihoihin ja kuninkaallisessa palatsissa tiedettäisiin, että minä olen teidät esitellyt, niin kuningatar ei ikinä antaisi sitä minulle anteeksi. Ei, minulla on palatsissa uskollisia apureita, jotka toimittavat teille puheillepääsyn, saattamatta minua ikävyyksiin."
"Miten tahdotte, kunhan vain pääsen."
"Miksi nimitittekään niitä Brüggen hurskaita naisia, jotka parantavat sairaita?"
"Beguininunniksi."