Erkki Timonen Pielispakari Oy:n toimitusjohtaja
Pielispakarin toiminta alkoi vuonna 1992 autotallista. Työntekijöitä oli kaksi, ja kaikki tuotteet tehtiin pirtinpöydän äärellä. Äitiemme opein taikina kaulittiin ohutkuoriseksi, rypytettiin käsin ja paistettiin nopeasti kovassa lämmössä tiiliuunissa. Raaka-aineissakaan ei oikaistu: aito karjalanpiirakka on rukiinen, ja siinä on käytetty voita. Ruokakeskon silloinen ostopäällikkö Jukka Koivunen tutustui karjalanpiirakoihimme lomaillessaan Itä-Suomessa. Tavatessamme myöhemmin messumatkalla Saksassa aloimme keskustella, olisiko tuotteitamme mahdollista saada jakeluun Pielisen Karjalan ulkopuolellekin. Yhteistyössä Ruokakeskon tuotekehityksen kanssa löysimme uuden pakkausratkaisun, jonka avulla esipaistettu ja pakastettu karjalanpiirakka pystyttiin lämmittämään uunissa tai mikrossa niin, että sen alkuperäinen rapeus ja maku säilyivät. Yleensä rakenne mikrossa kärsii. Pakkausratkaisu osoittautui loistavaksi logistisestikin. Näin karjalanpiirakoita oli mahdollista saada kaikkialle Suomeen. Käsin rypytetyt karjalanpiirakat lanseerattiin Pirkan 20-vuotispäivänä 1.9.2006, ja ne saivat kuluttajilta lämpimän vastaanoton. Seuraavana vuonna tuote palkittiin Vuoden tähtituote -kilpailussa. Vuonna 2008 Pielispakarilta tuli kaksi uutta Pirkka-tuotetta: peruna-smetanapiirakka ja riistapiirakka. Kehitteillä on myös lisää tuotteita Pirkka-sarjaan.
2006 Pirkka Reilun kaupan ruusut lanseerataan. 2007 Pirkka Luomu herneenverso saa Vuoden luomutuote -kunnia maininnan. 2009 Pirkka-tuotteiden laadusta ja tuoteturvallisuudesta vastaavalle Pirkka-tuotetutkimukselle myönnetään merkittävä kansainvälinen pätevyys tunnustus ISO 17025 -sertifikaatti. 2010 Kansallisessa Nuorisotutkimuksessa Pirkka on nuorten mielestä kaikkein ystävällisin tuotemerkki. Pirkka-kierrätysmuovikassi palkitaan Vuoden hyötykäyttöteko -palkinnolla. Pirkka sijoittuu kolmanneksi vastuullisimmaksi Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämässä tutkimuksessa. 2011 Pirkka haastaa koko Suomen mukaan yhdessä syömisen maailman ennätysyritykseen 10. syyskuuta. Ota haaste vastaan Pirkka Facebook -sivuilla tai osoitteessa www.pirkka.fi.
Pakasteina myytävien Pielispakarin Pirkka-karjalanpiirakoiden, -peruna-smetanapiirakoiden ja -riistapiirakoiden erikoisuus on kääre, joka pitää esipaistetut piirakat rapeina uunissa tai mikrossa lämmitettäessä. Katso video piirakoiden valmistuksesta: www.pirkka.fi/tuotteentie
14 PIRKKA 9 ● 2011
Pirkka-yhteistyön ansiosta alueellinen pk-yrityksemme on päässyt valtakunnallisille markkinoille, koska logistiikasta ja markkinoinnista on huolehtinut Ruokakesko. Kumppanuuden ansiosta liikevaihtomme on noussut 10–15 prosenttia. Tällä hetkellä Pielispakarissa työskentelee 40 henkilöä 3 000 neliön tiloissa. Tänä vuonna teimme 800 000 euron investoinnit ja voimme jatkossa tehdä erikokoisia ja erilaisilla täytteillä olevia piirakoita. Vaikka apuvälineitä on otettu, ne saavat vaikuttaa tuotteeseen vain parantavasti. Pirkan käsin rypytetyt karjalanpiirakat tehdään yhä käsityönä. Laadulla on lunastettava paikkansa joka päivä. Ruokakeskon kautta yrityksemme on päässyt esiintymään monenlaisissa tilaisuuksissa. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2007 Efficient Consumer Response -seminaari Helsingissä. Paikalla oli paljon kansainvälistä kuulijakuntaa, ja ennen minua esiintyi Canonin Euroopan johtaja. Merkittävien kansainvälisten ja kansallisten yritysten jälkeen vaati paljon kanttia mennä puhumaan pienestä yrityksestä. Päätin kertoa tarinamme omin sanoin ja sain täyden tuhannen hengen salin sympatiat puolelleni. Puheeni lopuksi esitin filminpätkän tuotantotiloistamme, joissa piirakoitamme rypytettiin käsityönä. Se teki melkoisen vaikutuksen dynaamisten ja suurien yhtiöiden johtajiinkin. Ruoka-asioissa ihmiset ovat aina arvostaneet perinteisillä menetelmillä valmistettavia tuotteita. Onnittelen 25-vuotiasta Pirkkaa siitä, että se on vaalinut tuotteissaan suomalaisia perinteitä. Kun Pirkan 30-vuotissynttäreitä vietetään, toivon sen valikoimissa olevan entistäkin enemmän Pielispakarin tuotteita.