Rexener paljut 2023 FI

Page 1

REXENER-PALJUT - TINKIMÄTÖNTÄ LAATUA

Kaikki alkoi unelmasta

Rexener-paljujen historia alkoi yhden miehen unelmasta. Ajatustyötä, suunnittelua, osien tekoa ja erheitä. Näin syntyi ensimmäinen suomalaisista raaka-aineista käsin työstetty palju Rekijoen Sarininkulmalla.

Paljuyrittäjän ajatuksena oli alunperin ansaita vain hieman lisätuloja. Yöunet jäivät kuitenkin vähiin, kun tilauksia virtasi sisään. Vuoden 2020 kesäkuuhun mennessä paljuja oli jo myyty lähes 1400 kappaletta ympäri Suomea. Erinomaiselle tuotteelle löytyi kysyntää ja nyt paljujen takana onkin jo kansainvälinen huipputiimi.

Suomalaista käsityötä

Laadukas käsityönä valmistettu lasikuitupalju löysi paikkansa massavalmistettujen paljujen täyttämiltä markkinoilta. Tinkimätön laatu ja viimeistelyn tarkkuus puhui puolestaan. Jokainen valmistettu palju vakuutti aina lisää uusia asiakkaita kiihtyvällä tahdilla.

Uniikki lämmityslaite

Samaan aikaan kun Sarininkulmalla valmistettiin paljuja täyttä häkää Sipoossa syntyi Grels ”Celle” Strömin mielessä ajatus Airrex hallilämmittimien tekniikan hyödyntämisestä paljujen lämmittämisessä. Syntyi Rexener Bioheater -lämmitin. Lopulta kahden miehen tiet yhdistyivät ja nyt heidän innovaationsa näkyvät Rexener-paljuissa.

Markkinoiden laadukkaimmat paljut

Yhden miehen autotallipaja ja yli 300 paljua vuosittain meinasi nitistää sitkeimmänkin suomalaisen sisun. Oli tullut aika astua seuraava askel kohti maailman valloitusta. Yhden miehen pajasta kehkeytyi yhdessä Rex Nordicin kanssa lähes 40 hengen Pohjoismainen tiimi, joka nyt rakentaa markkinoiden laadukkaimpien paljujen tarinaa seuraaville sukupolville.

Inspiraatio pohjoisen luonnosta

Rexener-paljujen värit ja materiaalivalinnat ovat saaneet innoituksensa pohjoisen luonnosta.

Käytämme aitoa suomalaista puuta rungossa ja paneloinnissa. Altaiden värit tulevat talvisen unelmamaiseman rakentajasta – valkoisesta lumesta sekä pohjoisen mustasta graniittikivestä – Gabrosta.

2 www.rexener.com

Suomessa käsityönä

valmistettu

Premium-palju

Aidosta sertifioidusta

pohjoisen puusta

työstetty

Edullisimmin ja nopeimmin

lämpenevä palju

Vaivattomin ylläpitää, helpoin käyttää

Mielenrauhaaolemme luonasi tarvittaessa

3

REXENER Polar

PARASTA KYLPYÄ

POREILLA

4 www.rexener.com
KATSO
VIDEO

REXENER Polar

PALJU, POREAMME, KYLPYALLAS... POLAR ON KAIKKEA TÄTÄ.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: palju, poreamme, poreallas, hot tub, kylpyallas, kuumavesiallas. Rexener Polar on näitä kaikkia. Paljun tyyneys ja yksinkertainen allasmuotoilu. Poreammeen kuplat ja moderni tunnelma. Kuumavesialtaan lämmin ja raikas vesi. Kaiken kruunaa led-valaistus, joka tuo esiin raikkaan veden värin.

Rexener Polar on Suomessa käsityönä valmistettu laadukas premium-palju. Rexener Polarin lämmitysaika on huomattavasti lyhyempi kuin perinteisessä puulämmitteisessä paljussa tai sähköllä toimivassa porealtaassa. Suodatin, UV-valo sekä allaskemikaalit pitävät huolen siitä, että vesi pysyy puhtaana pitkään. Valitse altaan väriksi Gabro Black tai Arctic White. Suomalaisesta puusta valmistettu Polar on kauttaaltaan eristetty.

5
Helppo ja nopea lämmitys Ajastin Käytä ympäri vuoden Hygieeninen: suodatin ja Gelcoat-pinta Värivaihtoehdot: Gabro Black tai Arctic White Kemikaaliannostelija Porejärjestelmä UV-valo Led-valo

REXENER Polar

MIKSI REXENER POLAR?

Uniikki ja tilava muotoilu

– tilaa jopa 8 hengelle

Helppo asennus

Ei tarvitse sähkömiestä, kallista sähköliittymää/kaapelointia. Toimii 10A valovirralla.

Pieni vedenkulutus, hygieeninen

Suodattimen ja UV-valon ansiosta vesi säilyy pidempään puhtaana. Lisäksi Gelcoat-pinta on helppo pitää puhtaana. Integroidun kemikaaliannostelijan ansiosta kemikaalien käyttö on vaivatonta ja helppoa.

Helppo huoltaa itse

Ongelmatilanteissa tulemme kotiin huoltamaan altaasi.

Porejärjestelmä

Värivaihtoehdot: Gabro Black tai Arctic White

Edullinen käyttää, säästää energiaa

Ensimmäiseen lämmitykseen kuluu vain noin 4 litraa polttoainetta.

Lämpenee nappia painamalla

Tarkka lämmönsäätö ja ajastin

Automaattinen termostaattiohjaus (0-40°C). Ajastimen ansiosta voit helposti ohjelmoida kuinka usein kiertovesipumppu ja lämmitin käy. Näin säästät jopa 2/3 osaa sähköä.

Nopea ja savuton lämmitys

Lämpeää kylmästä käyttökuntoon (7-37°C) noin kahdessa tunnissa (sisältäen 1 tunnin veden täytön).

Ylivoimainen pakkasilla

Nopea ja helppo tyhjennys, erittäin hyvin eristetty.

6 www.rexener.com

UUTTA! PIENEMPI, ERILLINEN LÄMMITINYKSIKKÖ JA SISÄÄNRAKENNETTU

TEKNIIKKA MAHDOLLISTAVAT JOUSTAVAMMAT ASENNUKSET JA HELPOTTAVAT HUOLTOA.

Jopa 10 metrin välimatka altaan ja lämmittimen välillä tarjoaa uusia mahdollisuuksia asennuksiin.

Voit sijoittaa lämmittimen esteettisesti kauemmaksi altaasta tai upottaa vaikka pelkän altaan terassiin/patioon.

Voit asentaa lämmitinyksikön jopa 10 metrin etäisyydelle altaasta. Huomioithan kuitenkin että paras energiatehokkuus saavutetaan kun lämmitinyksikkö on kiinni altaassa/paljussa. Mikäli asennat lämmitinyksikön kauemmas suosittelemme eristämään vesiletkut hyvin.

TEKNISET TIEDOT

ALLAS

Vesitilavuus 1300 - 1500 litraa

Altaan ulkomitat (L x S x K) 1890 x 1890 x 1000 mm

Altaan kuivapaino n. 230 kg

Altaan materiaali Lasikuitu

Pohjan materiaali Kyllästetty suomalainen kestopuu

Runkomateriaali Suomalainen sertifioitu puu

Ulkomateriaali Suomalainen sertifioitu puu

Sivuseinät Irroitettavissa

Lämpöeristys Kauttaaltaan eristetty tiiviisti polyuretaanilevyllä

LÄMMITIN

Lämmitin Rexener Bioheater (biodiesel, diesel, polttoöljy)

Lämmitinyksikön

ulkomitat (L x S x K) 800 x 800 x 970 mm

Lämmitinyksikön kuivapaino n. 43 kg

Lämmönsäätö Termostaattiohjattu (0-40°C)

VARUSTEET

Polttoainetankki 60 litraa

Kemikaaliannostelija Integroituna

Paperisuodatin Kyllä

0-10 m

UV-valo Kyllä

Kiertovesipumppu Kyllä

Valaistus Kaukosäätimellä ohjattava Led-valo

Porejärjestelmä Kyllä, esilämmittimellä (ei puhalla kylmää ilmaa altaaseen talvella)

7
800 mm 800 mm
REXENER Polar

REXENER Aurora

PALJUJEN UUSI AIKAKAUSI

8 www.rexener.com
KATSO
VIDEO

REXENER Aurora

LAADUKAS PALJU UNIIKILLA LÄMMITYSJÄRJESTELMÄLLÄ

Rexener Aurora lämpenee nopeasti ja vaivattomasti edistyksellisen Rexener Bioheater -vedenlämmittimen ansiosta. Ei enää halkojen hakkaamista. Paina nappia ja palju lämpenee jopa kahdessa tunnissa - sisältäen tunnin vedentäytön! Lämpötila pysyy tasaisena - ei enää viilennyttä tai liian kuumaksi lämmennyttä paljua.

Lumenvalkoinen Arctic White allas kutsuu kylpijöitä luokseen. Led-valaistus valaisee altaan veden upeasti. Uniikki altaan muotoilu säästää jo itsessään vettä.

Suodatusjärjestelmän, UV-valon ja kemikaalien käytöllä voit käyttää samaa vettä useita kertoja. Suomalaisesta puusta valmistettu Aurora on kauttaaltaan eristetty.

9
Helppo ja nopea lämmitys Käytä ympäri vuoden Altaan väri Arctic White Hygieeninen: suodatin ja Gelcoat-pinta Hiljainen Ajastin Kemikaaliannostelija Led-valo UV-valo

REXENER Aurora

MIKSI REXENER AURORA?

Uniikki ja tilava muotoilu

– tilaa jopa 8 hengelle

Helppo asennus

Ei tarvitse sähkömiestä, kallista sähköliittymää/kaapelointia. Toimii 10A valovirralla.

Pieni vedenkulutus, hygieeninen

Suodattimen ja UV-valon ansiosta vesi säilyy pidempään puhtaana. Lisäksi Gelcoat-pinta on helppo pitää puhtaana. Integroidun kemikaaliannostelijan ansiosta kemikaalien käyttö on vaivatonta ja helppoa.

Helppo huoltaa itse

Ongelmatilanteissa tulemme kotiin huoltamaan altaasi.

Edullinen käyttää, säästää energiaa

Ensimmäiseen lämmitykseen kuluu vain noin 4 litraa polttoainetta.

Lämpenee nappia painamalla

Tarkka lämmönsäätö ja ajastin

Automaattinen termostaattiohjaus (0-40°C). Ajastimen ansiosta voit helposti ohjelmoida kuinka usein kiertovesipumppu ja lämmitin käy. Näin säästät jopa 2/3 osaa sähköä.

Nopea ja savuton lämmitys

Lämpeää kylmästä käyttökuntoon (7-37°C) noin kahdessa tunnissa (sisältäen 1 tunnin veden täytön).

Ylivoimainen pakkasilla

Nopea ja helppo tyhjennys, erittäin hyvin eristetty.

10 www.rexener.com
Altaan
väri Arctic White

UUTTA! PIENEMPI, ERILLINEN LÄMMITINYKSIKKÖ JA SISÄÄNRAKENNETTU

TEKNIIKKA MAHDOLLISTAVAT JOUSTAVAMMAT ASENNUKSET JA HELPOTTAVAT HUOLTOA.

Jopa 10 metrin välimatka altaan ja lämmittimen välillä tarjoaa uusia mahdollisuuksia asennuksiin.

Voit sijoittaa lämmittimen esteettisesti kauemmaksi altaasta tai upottaa vaikka pelkän altaan terassiin/patioon.

Voit asentaa lämmitinyksikön jopa 10 metrin etäisyydelle altaasta. Huomioithan kuitenkin että paras energiatehokkuus saavutetaan kun lämmitinyksikkö on kiinni altaassa/paljussa. Mikäli asennat lämmitinyksikön kauemmas suosittelemme eristämään vesiletkut hyvin.

REXENER Aurora

TEKNISET TIEDOT

ALLAS

Vesitilavuus 1300 - 1500 litraa

Altaan ulkomitat (L x S x K) 1890 x 1890 x 1000 mm

Altaan kuivapaino n. 230kg

Altaan materiaali Lasikuitu

Pohjan materiaali Kyllästetty suomalainen kestopuu

Runkomateriaali Suomalainen sertifioitu puu

Ulkomateriaali Suomalainen sertifioitu puu

Sivuseinät Irroitettavissa

Lämpöeristys Kauttaaltaan eristetty tiiviisti polyuretaanilevyllä

LÄMMITIN

Lämmitin Rexener Bioheater (biodiesel, diesel, polttoöljy)

Lämmitinyksikön

ulkomitat (L x S x K) 800 x 800 x 970 mm

Lämmitinyksikön kuivapaino n. 43 kg

Lämmönsäätö Termostaattiohjattu (0-40°C)

VARUSTEET

Polttoainetankki 60 litraa

Kemikaaliannostelija Integroituna

Paperisuodatin Kyllä

0-10 m

UV-valo Kyllä

Kiertovesipumppu Kyllä

Valaistus Kaukosäätimellä ohjattava Led-valo

Porejärjestelmä Ei

11
800 mm 800 mm
12 www.rexener.com
HILJAISUUDESTA
REXENER Silence NAUTI

REXENER Silence

PERINTEIDEN ALKULÄHTEILLE

Rexener Silence kunnioittaa paljuilun perinteitä monella tapaa. Laadukas Suomessa käsityönä valmistettu tumma lasikuituallas on vuorattu tummanharmaalla suomalaisella kuusipaneelilla. Yksinkertaista, tunnelmallista ja niin kaunista. Tässä hiljaisessa paljussa pääset lähelle luontoa.

Rexener Wood Heater -puukamina huokuu pohjoisen luontoa. Tulen loimu näkyy tunnelmallisesti lasisen luukun takaa Rexener-poronsarvien muodossa. Puun

lämpöenergian erittäin tehokkaasti hyödyntävä merialumiinista valmistettu

Rexener Wood Heater -puukamiina lämmittää paljun vettä jopa 15 astetta tunnissa. Suomalaisesta puusta valmistettu Silence on kauttaaltaan eristetty

Käytä ympäri vuoden Tunnelmallinen ja ruostumaton puukamiina

Altaan väri Gabro Black Hiljainen Ei vaadi sähköä

REXENER Silence

MIKSI REXENER SILENCE?

Olemme pohjoisen kasvatteja.

Elämme suurimman osan

vuodesta pimeydessä, pakkasen ja lumen peittämässä Suomessa. Me jos ketkä osaamme

valmistaa arktisia nautintoja.

Jokainen meiltä lähtevä palju on yksilö. Luonnon muovaamat materiaalit tuovat jo itse oman yksilöllisen silauksen paljun ulkonäköön. Huolellisen käsityömme jälki näkyy jokaisessa työvaiheessa aina esivalmistelusta viimeiseen loppusilaukseen.

Uniikki ja tilava muotoilu

Tyylikäs neliskulmainen muoto – tilaa jopa 8 hengelle

Pieni vedenkulutus

Pienimmillään 1300 litraa.

Helppo puhdistaa

Lasikuitupalju on helppo puhdistaa aina käytön jälkeen

Helppo huoltaa itse

Ongelmatilanteissa tulemme kotiin huoltamaan altaasi.

Tehokas kamiina

Rexener Wood Heater -kamiina lämmittää vettä jopa 15 astetta tunnissa.

www.rexener.com
Altaan väri Gabro Black Tunnelmallinen ja ruostumaton puukamiina

ENERGIATEHOKAS REXENER WOOD HEATER LÄMMITTÄÄ PALJUN NOPEASTI!

Rexener Wood Heater on tehokas nykyaikainen kamiina. Se sopii useimpiin paljumalleihin, kunhan putkien reiät ovat suunnilleen samoilla kohdilla. Voidaan liittää jopa ulkouima-altaaseen.

Nauti lämpimästä vedestä, tulen loimusta – hiljaisuudesta.

Suurikapasiteettisessa kamiinassa on 55 cm pitkä polttopesä. Modernin suunnittelun ansiosta lämmönhukka on minimoitu.

REXENER Silence

TEKNISET TIEDOT

ALLAS

Vesitilavuus 1300-1500 litraa

Altaan ulkomitat (L x S x K) 1890 x 1890 x 1000 mm

Altaan kuivapaino n. 200 kg

Altaan materiaali Lasikuitu

Pohjan materiaali Kyllästetty suomalainen kestopuu

Runkomateriaali Suomalainen sertifioitu puu

Ulkomateriaali Suomalainen sertifioitu puu

Sivuseinät Irroitettavissa

Lämpöeristys Kauttaaltaan eristetty tiiviisti polyuretaanilevyllä

LÄMMITIN

Lämmitin Rexener Wood Heater -puukamiina

Lämmitinyksikön

ulkomitat (L x S x K) 400 x 600 x 500 mm

Puukamiinan

kuivapaino 38 kg

SAVUPIIPUN

LÄMPÖSUOJAVERKKO Savuputken suojaverkko joka on yhteensopiva kamiinamalleihin.

SAVUPIIPUN HATTU KIPINÄVERKOLLA

TK-35 kamiinoihin ruostumattomasta teräksestä valmistetut kipinäsuojaverkot antavat hyvän suojan savuputkesta tulevien kipinöiden estämiseksi. Yhteensopiva 110mm savuputken kanssa.

Lisää Rexener-paljujen ja altaiden lämmittimien lisävarusteita löydät sivulta 22.

15 1890mm 1890mm 500mm 600mm 400mm 320mm 650mm 970mm 1630mm

REXENER Bioheater

16 www.rexener.com
– SÄÄSTÄ AIKAA JA RAHAA

MARKKINOIDEN

REXENER Bioheater

ON RATKAISU SÄHKÖN KULUTUKSEN PIENENTÄMISEKSI!

LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ POREALTAILLE, UIMA-ALTAILLE JA PALJUILLE

Rexener Bioheater on markkinoiden tehokkain allasämmitin. Se on ainoa lämmitin, jolla saat paljun lämpimäksi kahdessa tunnissa ja pidät veden lämpötilan tasaisena. Rexener Bioheater -lämmitintä käytetään myös Rexener Aurora ja Rexener Polar -paljuissa lämmönlähteenä.

KORVAA HELPOSTI NYKYINEN LÄMMITTIMESI REXENER BIOHEATERILLA

Rexener Bioheaterin voit asentaa kaikkiin markkinoilla oleviin paljuihin. Bioheater Gold -paketin mukana tulevassa asennussarjassa on kaikki tarvittavat osat kytkentää varten. Rexener Bioheaterilla voit korvata tehottomamman sähköisen vedenlämmittimen tai vanhan puukamiinan. Paina nappia, säädä lämpötila ja Rexener Bioheater lämmittää jopa 50 000 litraisen uima-altaasi.

Paljun vesimäärä 1500 L Lämmitysaika

+7 asteesta +37 asteeseen

Lämpenee nappia painamalla. Käytä ympäri vuoden Nopea lämmitys, palju lämpimäksi 2 tunnissa

Ei näkyvää savua - käytä myös pientaloalueella Pieni kulutus. Taloudellinen.

17
NOPEIN
JA EDULLISIN LÄMMITYS
n. 2 h
Lisää säästöä ajastimella

REXENER Bioheater

MIKSI REXENER BIOHEATER?

Lämmitysjärjestelmä porealtaille, paljuille ja uima-altaille.

Nopeampi kuin sähkölämmitys

Esimerkki: 1500 litraa (palju) lämmitetään 7 asteesta

37 asteeseen 2 tunnissa, sisältäen 1 tunnin veden täytön.

Erittäin helppokäyttöinen –

vain napin painallus.

Säästä energiaa käyttämällä ajastinta.

ENERGIALASKURI

Edullisempi kuin sähkö

Laske säästösi: Altaan lämmittäminen

Rexener Bioheater vs. sähkö

POREALTAILLE

• Myös sähkölämmitteiseen porealtaaseen*

• Poreallasta voi käyttää vaikka sähkön käyttöä lämmitykseen olisi rajoitettu.

• Porealtaan omaa hallintajärjestelmää ja vedenkiertoa voi hyödyntää.

• Nopea lämmitys – säästä aikaa**

• Pieni kulutus – säästä sähköä.

Asennusaika 4-8 tuntia*

UIMA-ALTAILLE

• Rexener Bioheater voidaan liittää uima-altaisiin aina 50.000 litraan asti.

• Nauti altaastasi ympäri vuoden

• Uima-allasta ja poreallasta voi lämmittää samalla lämmittimellä

• Pieni kulutus – säästä sähköä.

Asennusaika 2-4 tuntia*

Monikäyttöinen

Sopii useimpiin porealtaisiin, uima-altaisiin ja paljuihin.

Erittäin puhdas palaminen –

ei savua, ei hajua!

PALJUILLE

• Voidaan asentaa paljun yhteyteen tai erikseen*

• Voidaan asentaa jopa 10 metrin etäisyydelle paljusta

• Nopea lämmitys – säästä aikaa**

• Pieni kulutus – säästä sähköä.

Asennusaika 1-2 tuntia*

Saatavilla asennussarja puukaminan korvaamiseksi.

**

18 www.rexener.com
* ole aina yhteydessä asiantuntijaan. Arvioidut asennusajat riippuvat työn suunnittelusta ja tarvittavista valmistelutöistä. 1500 litraa vettä lämmitetään 7 asteesta 37 asteeseen 2 tunnissa.

REXENER Bioheater

TEKNISET TIEDOT

Polttoaine Biodiesel, diesel tai polttoöljy

Termostaattiohjaus Kyllä

Lämpötila-alue 0-40 oC

Sopii kaikkiin paljuihin Kyllä

Sopii puukamiinan tilalle Kyllä

Sopii uima-altaisiin Kyllä, jopa 50m3 altaisiin

Melutaso 48 dB

Teho 20 kW

Mitat (L x S x K) 32 cm x 58 cm x 77 cm

PAKETIT

Kenelle? Sinulle, jolla on kiertovesipumppu ja asennustarvikkeet Sinulle, jolla on jo oma kiertovesipumppu.

Rexener

Polttoainetankki

Asennussarja * Ei. Ainoastaan 2 kpl letkulähtöjä 38 mm, 40 mm ja 50 mm.

ASENNUSSARJA

Sisältää kaikki tarvittavat osat lämmittimen asennusta varten (läpiviennit oltava altaassa valmiiksi).

KIERTOVESIPUMPPU

Luotettava kiertovesipumppu joka kierrättää vettä tehokkaasti.

MASSASUODATIN

KIERTOVESIPUMPULLA

Massasuodatin, johon on sisäänrakennettu myös kiertovesipumppu.

AJASTIN

Ajastinta käyttämällä voit säästää sähköä jopa 70%.

Tällöin kiertovesipumppu kierrättää vettä vain osan ajasta.

BIOHEATER GOLD PLUS Suomalaisesta sertifioidusta puusta valmistettu lämmitinyksikkö joka kätkee sisäänsä kaiken tarvittavan tekniikan.

Täydellinen paketti puukamiinan korvaajaksi.

Täydellinen paketti puukamiinan korvaajaksi suodattimella.

Kuin Gold, mutta lisäksi tekniikan suojaava puinen tekniikkakoppi.

*Asennussarja sisältää n. 3 metriä kestävää ja taipuisaa vesiletkua, tarvittavan määrän haponkestäviä RST-letkuklemmareita sekä liitososat paljun läpivienteihin.

Paketissa mukana liitososat letkukoolle: 50 mm ja 75 mm, 2 kpl T-haaroja ja kierreteippiä. Asennussarjan kanssa Rexener Bioheater sopii useimpiin markkinoilla oleviin paljuihin.

19
Bioheater Basic Bioheater Bronze Bioheater Silver Bioheater Gold Bioheater Gold Plus
Bioheater -lämmitin Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä
Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä
Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kiertovesipumppu Ei Ei Kyllä Kyllä Kyllä Massasuodatin Ei Ei Ei Kyllä Kyllä Suodatinkuitu Ei Ei Ei Kyllä Kyllä Ajastin Ei Ei Kyllä Kyllä Kyllä

Cooler Bench

TÄYNNÄ TAIKUUTTA

20 www.rexener.com KATSO VIDEO

REXENER Cooler Bench

KYLMÄT JUOMAT SUORAAN PENKISTÄ

Nyt ei lopu kylmä kola kesken! Tämä taikapenkki tuo ihmeitä arkeen - simsalabim ja penkistä pullahtaa 0,33 l tölkkijuoma suoraan käteen. Tällä penkillä yllätät ystäväsi takuuvarmasti joka kerta ja nautitte kylmästä juomasta kuumanakin kesäpäivänä.

Penkissä on patentoitu tekniikka, joka nostaa 0,33 l tölkin käteesi taianomaisesti. Penkki ei tarvitse sähköä tai pattereita vaan sinne laitetut kylmät juomat pysyvät kuumallakin säällä tai jopa saunassa pitkään viileinä. Penkin sisällä on uskomattoman laadukas kylmätila, johon mahtuu kerrallaan 12 kpl 0,33 l tölkkejä.

Penkki on suomalainen innovaatio ja se myös valmistetaan Suomessa. Värinä tyylikäs Rexener Gray, joka sopii myös Rexener-paljun viereen hienosti.

Penkin koko on (L x S x K) 114cm x 37cm x 47cm.

Tällä penkillä yllätät ystäväsi takuuvarmasti

joka kerta ja nautitte kylmästä juomasta

kuumanakin kesäpäivänä.

21

Lisävarusteet

REXENER-ERISTEKANSI

Eristekansi on tyylikäs ja helppo käsitellä. Eristekansi pitää paljusi tehokkaasti lämpöisenä ja puhtaana. Kannen väri on tummanharmaa.

Päällinen on säänkestävää Marine Grade keinonahkaa. Koko 189 x 189 cm. Paksuus 9,5 cm. Mahdollisuus

ja REXENER BASIC -ASKELMAT

Askelmat ovat tärkeä lisävaruste paljuusi. Ne antavat sinulle helpon ja turvallisen nousun paljun lämpöön.

Askelmat on tehty käsityönä Suomessa. Väri on sama Rexener Gray kuin paljuissakin. Nyt saatavilla kaksi eri mallia. Moduuliaskelmat voit ostaa ja niitä voi käyttää myös pareittain.

REXENER GRAY -PUUÖLJY

Rexener Gray on liuotinohenteinen vahapitoinen puuöljy, jolla voit huoltaa paljusi puupintoja. Puuöljy sopii myös muiden ulkona olevien puupintojen, kuten pihakalusteiden, terassien, laitureiden ja portaiden suojaamiseen ja sävyttämiseen.

PARISTOKÄYTTÖINEN POLTTOAINEPUMPPU

Paristokäyttöinen polttoaineen siirtopumppu automaattisella pysäytystoiminnolla. Tällä pumpulla polttoaineen siirtäminen kanisterista toiseen tai esimerkiksi Rexener Bioheater -lämmittimeen on erittäin helppoa.

REXENER- LETKUKARA

Letkukara altaan nopeutettuun tyhjennykseen kiertovesipumpun avulla.

REXENER-HUOLTOSARJA

Helppo tapa pitää Rexener-vedenlämmittimesi pitkäikäisenä ja toimintakuntoisena on tehdä huolto itse Rexener- huoltosarjalla. Suosittelemme huollon tekemistä Rexener-vedenlämmittimille vuosittain. Lämmittimen säännöllinen huolto pitää sen toimintakuntoisena ympäri vuoden sekä pidentää laitteen käyttöikää. Voit tehdä huollon itse tai käyttää ammattitaitoista huoltopalveluamme.

Pakkauksen sisältö: suutin, suodatin, tiiviste, ohje

REXENER-PORONTALJA

Poro elää vapaana Suomen puhtaassa pohjoisen luonnossa. Poronhoitoalueen pinta-ala kattaa 36% Suomen kokonaispinta-alasta, ollen yli 120 000km2. Autenttinen Rexener porontalja on luonnollinen ja monikäyttöinen luksustuote. Taljan avulla luot kodikkuutta ja tunnelmallisuutta sinulle tärkeässä paikassa.

LUIN LIVING -KYLPYTEKSTIILIT

Maailman parhaat kylpytekstiilit täydentävät paljunautinnon.

Tutustu kaikiiin tuotteisiin osoitteessa www.rexener.com

22 www.rexener.com

REXENER-PALJUT - TEHDÄÄN KESTÄMÄÄN

Huolellisen käsityömme takeeksi myönnämme kaikille Rexener-paljun osille 3 vuoden takuun. Lasikuidusta valmistetulle allaselementille saat 5 vuoden takuun rekisteröimällä tuotteesi verkkopalvelussamme. Mikäli tuotteesi käytössä ilmenee ongelmia takuuaikana tai sen jälkeen voit olla huoletta. Ammattitaitoinen huoltohenkilökuntamme huoltaa paljusi paikan päällä. Lisää takuuehdoista verkkosivuiltamme www.rexener.com

5 YEARS

REXNORDIC GROUP REXNORDIC.COM

Pidätämme oikeuden tuotemuutoksiin.

23
24 www.rexener.com OLEMME TÄÄLLÄ SINUA VARTEN! SHOWROOM & PÄÄKONTTORI Mustanlähteentie 24 A 07230 Askola ASIAKASPALVELU 040 180 11 11 info@rexnordic.com MYYNTI +358 40 688 6780 HUOLTO JA TEKNINEN TUKI 0400 470 915 huolto@rexnordic.com REX NORDIC GROUP – ASKOLA – FINLAND

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.