
1 minute read
Sanna Saarela valitsee Harrastajateatterikesän ohjelmiston
from Repliikki 1/2021
by Repliikki
Suomen Harrastajateatteriliiton uusi toiminnanjohtaja Sanna Saarela valitsee vuoden 2021 Harrastajateatterikesän ohjelmiston. Saarela on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri, teatteriohjaaja ja -opettaja.
Advertisement
– Vuosi 2020 on koetellut monia teattereita ennen näkemättömällä tavalla. Siksi suuntaammekin vuoteen 2021 energisesti, positiivisin mielin ja teatteria janoten. Yksi vuoden ilonaiheista tulee ehdottomasti olemaan Jyväskylän Harrastajateatterikesä, jossa pääsemme tapaamaan pitkästä aikaa muita toimijoita ja näkemään hienoja esityksiä, kertoo Saarela.
Valitsijana Saarela kertoo kiinnittävänsä erityisesti huomiota esityksessä saavutettuun tunnelmaan ja intensiteettiin sekä teatterintekemisen iloon. –Sydän oikein janoaa päästä näkemään esityksiä ja kohtaamaan muita teatterintekijöitä. Koronan aikana teatterin tarjoama yhteisöllisyys korostuu entisestään. Olen itse pedagoginen ohjaaja ja koen, että prosessi näkyy aina valmiissa tuotoksessa. Hyvä yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen vaikuttaa koko esityksen ilmapiiriin ja onkin usein ensimmäinen asia, jota esityksissä aistin.
Teatterintekijänä ja -kokijana Saarelaa kiinnostaa erityisesti kokonaiselämys – kuinka hyvin esitys välittyy ja pääsekö osaksi sitä maagista taikapiiriä, mikä esitysten ympärillä yleensä on. Ulottuuko teos katsomoon asti ja kuinka se pitää otteessaan. – Hyvään teatteriesitykseen kuuluu mielestäni myös monet tasot, joista katsoja saa itse päättää tulkintansa syvyyden. Hyvä esitys myös esittelee usein jonkin uuden kulman mahdollisesti tuttuunkin aiheeseen. Herättää ajattelemaan ja vie mukanaan. Mikä tahansa tarina voi hyvin kerrottuna tuntua omalta.
Saarela kokee Harrastajateatterikesän olevan kuin majakka, jota kohti mennään. Kun sinne asti päästään, ollaan toivottavasti jo kuivin jaloin pandemian aallokosta.
NYT HAKEMAAN!
Harrastajateatterikesän 2021 hakuaika on 6. 4. 2021 saakka.
Tapahtumaan valitaan vuosittain tallenteen perusteella 6–8 harrastajateatteriesitystä.
Tänä vuonna Harrastajateatterikesä järjestetään 20. –22. elokuuta Jyväskylän kaupunginteatterilla.
Tapahtumassa esityksiä arvioi teatterialan ammattilaisen muodostama raati, joka tapahtuman päätteeksi jakaa kunniamainintoja ja stipendejä yhteensä 1000 eurolla.
Tapahtuman raadissa tänä vuonna ovat näyttelijä Jukka-Pekka Mikkonen, ohjaaja ja dramaturgi Seppo Honkonen sekä näyttelijä Jaana Pesonen.
Tämän vuoden hakuaikaa on pyritty myöhäistämään niin paljon kuin suinkin on mahdollista, koska syksyn ja talven esitys- ja harjoituskausi on ollut teattereille koronan vuoksi todella haastava, kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Mari Saarinen. –Toivomme kuitenkin, että saamme tänä vuonna tapahtuman järjestymään toki viranomaisten suosituksia ja ohjeistuksia sekä kokonaistilannetta tarkasti seuraten, toteaa Saarinen.
Harrastajateatterikesä järjestetään 47. kerran ja viidettä kertaa Jyväskylässä. Tapahtuman pääjärjestäjä on Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa.