Ääretön 3/2018 Syyskuu

Page 32

Ääretön • syyskuu 2018

Kertomus uudelleensyntyneestä

apassiheimosta teksti pauli liikala (viisas karhu)

Kerron tässä jutussa entisestä elämästäni pienessä apassiheimossa Pohjois-Amerikassa. Käytän henkilöistä heidän apassi­nimiään. Mukana on myös heimoni aikaisen lapsenlapseni Lepäävän Ahman ja tyttäreni Pikkuisen Laulun kertomukset.

T

ämä tapahtumaketju alkoi siitä, kun pyysin Tanssivalta Sudelta kanavoitua viestiä elokuussa 2013. Sen jälkeen huomasin, että hän oli kertonut Facebookin Edelliset elämät -ryhmässä joidenkin ihmisten edellisistä elämistä. Niinpä minäkin kysyin häneltä omista entisistä elämistäni ja kuulin muiden elämien lisäksi kahdesta intiaanielämästäni Pohjois-Amerikassa, heimopäällikkönä nimeltään Viisas Karhu. Syyskuussa 2013 kysyin häneltä heimomme jäsenestä, joka oli tunnistanut minut isoisäkseen, kun oli rummuttanut edellisenä iltana. Sen jälkeen Tanssiva Susi kertoi olleensa minun tyttäreni siinä elämässä, ja että hän oli rummuttajan (Uinuva Kettu) äiti.

32

Seuraavaksi kysyin yhdestä kirjani Totuuden henki lukijasta, joka oli innostunut minun kirjastani ja sanoi henkioppaansa olevan Pikku Hiawatha. Tämä henkilö osoittautui olevan Tanssivan Suden tytär, Lepäävä Ahma. Kysyin seuraavaksi hyvin tutulta tuntuvasta henkilöstä, joka osoittautui olevan Viisaan Karhun isosisko, Punainen Piste. Kun kysyin tässä vaiheessa, miksi olemme syntyneet yhtä aikaa tänne Suomeen, Tanssiva Susi sai vastaukseksi: ”Täydentyminen uuden ajan energioissa. Kaikella on tarkoitus ja nimenomaan tällä intiaanielämän avautumisella ja energioiden, rakkauden, kaiken tällaisen yhdistymisellä on suuri merkityksensä juuri tässä hetkessä.” Perustin siinä vaiheessa pelkästään heimollemme tarkoitetun Facebook-ryhmän "Viisas Karhu", jossa jatkoimme keskinäistä keskustelua intiaaninimistämme ja sukulaisuussuhteistamme. Keskustelujen helpottamiseksi minä aloin ylläpitää taulukkoa, jossa on meidän nimemme, intiaaninimemme ja asuinpaikkamme. Tällaisen uuden ryhmän perustamisessa alkuinnostus on usein niin kova, että se saattaa sumentaa

terveen harkinnan. Jotkut ovat sanoneet sitä lohikäärmevaiheeksi, eli kaikki ryhmän jäsenet puhkuvat innosta kuin lohikäärme omaa tultaan. Meidän ryhmälle kävi samoin ja hyväksyimme ryhmään myös sellaisia entisiä intiaaneja, jotka eivät ole alun perin kuuluneet heimoomme. Olen itse koittanut ohjata ryhmäämme siten, että olemme kaikki ryhmän jäsenet tasa-arvoisia ja tasavertaisia keskenämme, ihmisinä ja kirjoittajina. Oman roolini olen tulkinnut olevan ryhmän jäsenten kannustaminen ja rohkaiseminen, jotta jokainen tuntee olevansa ryhmämme arvostettu ja kunnioitettu jäsen.

Heimomme visiosta Saimme alkuvaiheessa useita kanavointeja henkimaailmasta ja kyselimme mm. heimomme merkityksestä. Ohessa on erään kanavoinnin vastaus kysymykseemme: ”Teidän tehtävänne on itse loistaa valoa ja rakkautta lähipiirissänne. Kun olette esimerkkejä valosta ja rakkaudesta, niin muutkin ihmiset tulevat mukaan toimimaan Äiti Maan hyväksi. Koettakaa löytää mahdollisimman yksinkertaiset sanat kuvaamaan meneillään olevaa ja tulossa olevaa ylösnouse-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Ääretön 3/2018 Syyskuu by Rajatiedon Yhteistyö - Issuu