Äär e t ön І joulukuu 2021
n o o t n e l i k Si e l u nruinon, a j n e s k u m i t a is läsnäolon siivin
teksti anna-kristiina vuorjoki
Tyhjyys joka hapuili sanoja
Karjalan mystisille laulumaille
Alussa oli tyhjyys paperilla eikä henki liikkunut paperin yllä, sydämen portit pitelivät patojen tuolla puolen visusti luovuuden virtoja. Oli nuori nainen, jonka ainut maanpäällinen kiinnostus oli saada vain kirjoittaa ja kavuta sisäisen vuorensa ylle. Oli etsien hapuilevia sanoja, muttei sanomaa. Kynä kaarteli unenomaista ajatusten virtaa. Kokeilevat luonnokset eivät koskaan tulleet julki, tarkoitus oli tavoittaa luovuuden virta, luovuttaa ohjaus mielestä sydämelle.
Aloittelevana runoilijana otin ensimmäisiä askelia Sylvi-Sanni Mannisen Päivilän sanktuarissa. – Tämähän on suorastaan nerokasta, arvioi Sylvi ensimmäisiä taiteellisia tekeleitäni. Se kannusti jatkamaan. Myös herkkyys ja luovuus syvenivät. Karjalan kallioilla kaksi herkkää runotarta sinetöivät sisaruuden valoja. Metsät, järvi ja yhteisolo saivat mystisiä sävyjä haltioitumisen ja hurmioitumisen tiloista. Todellisuuksien aavistuksista tuli totta ihmeellisempää. Päivilän tunnelmat ja maisemat, kohtaamiset sairastu-
14
neen sielusisaren kanssa, jonka sielun siivet surullisesti haaksirikkoutuivat, välittyvät runoissa. Kannel, urut, laulut, ikimetsät, järven selät, niistä syntyi muinaissuomalainen sielun maisema. Viimeisellä vierailulla tanssin rantojen kallioilla ilman, maan, vetten ja tulen kanssa, syntyvät taivaan Herraa ylistävät, hurmioituneet, raikkaat ja samalla intohimoiset runot. Näiden vuosien runoja yhdistää kaipuu korkeampaan ja maanpäällisen kuulumattomuuden tunne.
